Sivut

torstai 20. heinäkuuta 2023

Kärhöt - joka kesä yhtä kaivattuja

Clematis Princess Kate


Puutarhan kuvaaminen ja kasveista jutusteleminen kulkee nyt kovasti jälkijunassa. Maanantai-iltapäivällä pihaan tuli kuorma-autolavallinen kivituhkaa, jonka levitys oli aloitettava heti, jotta autoja ei tarvinnut pitää päivätolkulla katua tukkimassa. Tosin saimme ne mahtumaan aika hyvin varaparkkipaikalle. Onneksi poika tuli avuksemme kärräämään ja levittämään. Tiistai-iltana oli 12 kuutiota likimain kaikki levitetty. Pari kasaa varastoitiin odottamaan muiden suunnitelmien toteuttamista. 

Ajattelin, että aamulla kaikki lihakset olisivat jumissa ja sängystä nousu vaikeaa. Kaipa kesän tähänastiset aherrukset ovat pehmittäneet lihakset valmiiksi joustaviksi, eikä kummempia kipuja ilmestynyt.

Clematis Princess Kate

Tämä kesä ei selvästikään ole kärhöjen juhlaa. Suurin osa on elossa ja kukkiikin, joten tyytyväisyyteen on aihetta. Varmaan edellisten kesien ja kuluneen kesän kuivuus on vaikuttanut kärhöjen vointiin. Vuosi sitten kastelin kärhöjäkin kuivimpina kausina. Tänä kesänä jäivät nekin enemmän oman onnensa nojaan.

Viime kesän silmäteräni Princess Kate on ilokseni hengissä ja kukkii kivasti. Kukat ovat minusta viime vuotista suurempia. Oma kokemukseni on, että kotiuduttuaan kärhöt kasvavat rehevimmiksi ja kukkivat runsaammin. Kunhan ne ensin saa pysymään hengissä ensimmäiset vuodet.

Clematis Hagley Hybrid

Hagley Hybrid aloitti kukinnan ensimmäisten joukossa. Siinä on muutama viallinen kukka. Aihetta sivusi myös Hiidenkiven puutarhassa -blogin Minna. Onko syynä kuivuus vai kevään kylmyys? Kunpa tietäisi.

Clematis Pink Fantasy

Pikkupuutarhan Pink Fantasy näyttää näissä kuvissa hyvin samanlaiselta kuin Hagley Hybrid. HH on luonnossa kuitenkin selvästi vaaleampi ja sinililampi. Ja Pink Fantasy vastaavasti pinkimpi.

Clematis Pink Fantasy

Pink Fantasyn olen tyhmyyksissäni istuttanut samaan köynnöskaareen kahden alppikärhön kanssa. Kaaren toisella puolella kasvaa sininen alpina, Pink Fantasyn kanssa samalla puolella tarha-alppikärhö Columnella. Alppikärhöt ovat lopettaneet kukintansa ajat sitten, joten Pink Fantasyn ei tarvitse kilpailla loistosta muiden kanssa. Jos vain alppikärhöjen uumenista saa näkyvyyttä.

Köynnöskaari on niin tupaten täynnä alppikärhöjen versoja, ettei alta kohta mahdu kulkemaan. En osaa päättää, leikkaanko kaikki syksyllä matalaksi. Varsinkin alpina on hyvin risuinen. Joskin uusi kasvusto peittää juuri nyt pahimman risuisuuden. Jos leikkaan syksyllä, menetän kevään kukinnan. Jos siirrän leikkaamisen kukinnan jälkeiseen aikaan, en ehkä raaski vihreää komeutta leikata laisinkaan. Ääh, miten hankalia päätöksiä.

Clematis Aljonushka

Ruusupenkin Aljonushkat porskuttavat täysillä. Kasvukorkeus on hieman aiempia vuosia matalampi, koska kaivoin Aljonushkan toissa vuonna ylös ja siirsin muutaman metrin oikealle. Mielestäni kaivoin huolellisesti ison juuripaakun, mutta niin vain vanhaan paikkaan jäi juuria. Nyt minulla on sitten kaksi Aljonushkaa. Ei haittaa tippaakaan. Vanhemmasta on iloa myös naapureille, kun se näkyy heille paremmin.

Clematis Aljonushka

Aljonushka on osoittautunut helpoksi ja terveeksi kärhöksi. Tänä kesänä sen kukat ovat isoja. Ainoa haitta, jos sen sellaiseksi  kokee, on tarve tukemiseen. Aljonushkalla ei ole kärhiä, joilla se tarttuisi vaikkapa köynnöskaareen tai verkkoon. Minulla on kaksi puolikaaren muotoista, 150-senttistä metallitukea, joiden sisällä Aljonushka pysyy hyvin pystyssä.

Clematis Madame Julia Correvon- Tarhaviinikärhö

 
Madame Julia Correvon avasi tällä viikolla vihdoin ensimmäiset nuppunsa. Kukkia on tulossa useampi, mutta osa niistä on rikkonaisia. Lienee sama syy, kuin Hagley Hybridillä: kuivuus tai kevään hallat tai molemmat yhdessä?

Riittää, että Julia on hengissä ja muuten hyvävointisen näköinen. Olen tykästynyt näihin tarhaviinikärhöihin. Ne ovat osoittautuneet kestäviksi ja runsaskukkaisiksi. Kukat eivät koollaan kilpaile loistokärhöjen kanssa, mutta joskus määrä korvaa koon.

Clematis Polish Spirit - Tarhaviinikärhö

Polish Spirit on tänä vuonna tavallista hitaampi avaamaan nuppujaan. Keväällä siinä oli aiempia vuosia enemmän kuivuneita/paleltuneita oksia, joihin ei ilmestynyt elämää. Leikkasin niitä pois, jonka jälkeen kärhö käytti aikaa uusien versojen kasvattamiseen. Polish Spirit kukkii aloitettuaan yleensä pitkälle syksyyn. On ihan hyvä, etteivät kaikki näytä parastaan samaan aikaan.

Clematis fargesioides 'Summer Snow' / 'Paul Farges' - Lumikärhö

Lumikärhössä on jo valtavasti avautuneita kukkia. En vain ole ehtinyt käydä sitä kuvaamassa. Vuosi sitten kävin täällä blogistaniassakin keskustelua lumikärhön leikkaamisesta. Jotkut sanoivat, etteivät leikkaa sitä ollenkaan. Jotkut taasen leikkaavat välillä varsin matalaksi. Edelliskeväänä rohkenin leikkaamaan lumikärhön noin metrin korkeudelta. Tänä keväänä otin vain joitakin, lähinnä korkeimpia oksia pois. 

Vuodesta 2016 asti kasvanut lumikärhöni on keväisin aikamoinen risukasa. Varsinkin latvukset kuivuvat ja paleltuvat talvisin, joten ne on leikattava pois. Ensi keväänä leikkaan tämän kärhön kunnolla, enkä vain tyydy riipimään oksaa sieltä toista täältä. Lumikärhö on hyvin voimakas- ja nopeakasvuinen kärhö. Jollei mitään kummallista tapahdu, leikaamisen jälkeenkin se ehtii kasvaa ja kukkia kesän aikana entiseen tapaan.

Clematis viticella Black Prince - Viinikärhö


Jollain muulla nimellä hankittuna ja vuosia puutarhassani kasvanut viinikärhö sai pari vuotta sitten vihdoin nimen, kun Navettapiian puuhamaa -bloggari veikkasi sitä Black Princeksi. Satavarma en edelleenkään nimestä ole, mutta en ole muutakaan ahkerasta etsinnästä huolimatta löytänyt. 

Prinssini ei vielä ole avannut nuppujaan. Ehtii kyllä. Mittaa sen versoille on venynyt jälleen useampi metri. Tämä kärhö ei ole turhan vaatimaton ulottuvuuksissaan. Se kietoutuu joka vuosi takanaan kasvavan korkean tuijan latvuksiin ja oksien lomaan. Yritän aina muistuttaa itseäni, että kävisin ohjaamassa versoja tukiverkkoon. Silloin pääsisin paremmin ihailemaan kukintaa. Muuten suurin osa kukista kiikkuu yläilmoissa.

No, pääasia, että tämäkin on hengissä. Se ei meinannut keväällä herätä laisinkaan. Sitten ykskaks yllättäen versoja alkoi pukata voimalla maasta.

Clematis Rouge Cardinal

Huomasin juuri, että Päivänliljapenkin kahdella kärhöllä, Rouge Cardinalilla ja Multi Bluella on 10-vuotissynttärit. Ne ovat pihani seniorikärhöjä. Sininen alppikärhö taitaa olla se ensimmäinen kärhöhankinta. Rouge Cardinal on kukkinut jo useamman kesän perättäin komeasti. Eikä petä tänäkään kesänä. Kyllä surettaisi, jos tämä kaunotar syystä tai toisesta päättäisi lähteä.

Clematis Rouge Cardinal ja takana Multi Blue

Rouge Cardinalin toisella puolella kasvaa Multi Blue. Väriparina ei paras mahdollinen yhdistelmä, mutta kärhöinnostukseni alkuaikoina tapasin ostaa edullisia kärhöjä, pitää niitä kesän ruukuissa kasvattamassa juuria ja istuttaa sitten loppukesästä tai syksyllä maahan. Aina ei tullut mietittyä kovin tarkkaan kasviyhdistelmiä. Tärkeintä oli löytää kärhölle paikka, jossa se todennäköisesti viihtyisi. Ainakin nämä kaksi tulevat hyvin toimeen keskenään.

Clematis Multi Blue

Multi Blue kilpailee kukkien määrässä Rouge Cardinalin kanssa. Edellistä ja tätä kuvaa katsoessani voin todeta, että onhan Multi Bluen kukan keskustassa Rougen viininpunaa. 

Clematis 'Purple Dream' - Tarha-alppikärhö

Tarha-alppikärhö Purple Dreamin kukinta meni tänä vuonna ohi tavallista nopeammin. Taisi helteet ja kuivuus kiihdyttää vauhtia. Nyt tämä kärhö on jo täynnä siemenhahtuvia, jotka ovat minusta kuvauksellisia.

Parin-kolmen kärhön tilanne jäi vielä raportoimatta. Ehtiihän nuo. Jollei näin kesällä, niin talvella sitten.

Clematis Pink Fantasy
 
Mieli tekisi uusia kärhöjä, mutta yritän pitää pääni kylmänä ennen yhdenkään uuden kärhön, tai kasvin ylipäätään, hankintaa. Ensin on mietittävä tarkkaan istutuspaikka, kenties jopa valmistettava se toivekasville ennakkoon. Omoshiroa olen ihaillut muutamassa blogissa. Myös valkoinen alppikärhö on yksi mahdollisuus. Jospa elokuussa ehtisi paremmin puutarhaliikkeisiin katselemaan.

Rhodochiton atrosanguineus - Keijunmekko - taustalla sataa

Nyt kipinkapin sulkemaan kasvihuoneen ovea. Piti tehda puutarhassa kuvauskierros, mutta ulkona sataa tasaisin välein kaatamalla. Ukkonenkin jyrisee parhaillaan.

Kukkaisaa heinäkuun jatkoa kaikille!


22 kommenttia:

  1. Melkoinen kivituhkan-kärräys-urakka! Hyvä, että poika kiiruhti avuksi. Minäkin olen ajatellut, että pitää olla iloinen kaikista kärhöistä, jotka ovat hengissä, vaikka kasvu ja kukinta olisikin hieman vaatimattomampaa kuin edellisinä vuosina. Olen kyllä aika-ajoin kantanut niille vettä kastelukannulla, mutta kastelu on varmasti ollut liian vähäistä kärhöjen tarpeeseen nähden (varsinkin näiden pitkien kuivien jaksojen johdosta ja useampana vuonna peräkkäin).
    Odotan kiinnostuneena kokemuksiasi lumikärhön leikkaustavoista, oma viime vuonna istutettu lumikärhöni näyttää kasvavan hurjaa vauhtia ja todennäköisesti sitäkin pitää jossain vaiheessa leikata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli tosi kova urakka, mutta nyt se on tehty. Käytävillä on vielä jonkin verran tasoitettavaa, mutta se on kevyttä kärräykseen ja levittämiseen verrattuna.
      Viime kesänä lorotin kärhöille vettä suoraan letkusta. Niin olisi pitänyt tehdä tänäkin vuonna, mutta kun sitä kastelemista oli kesäkuussa muutenkin ihan kyllästymiseen saakka. Nyt onneksi taivas hoitaa kastelua usein ja tehokkaasti. Jospa vähemmän kukkivat kärhötkin piristyisivät. Ainakin niillä luulisi olevan sateiden myötä paremmat eväät tulevaa talvea ajatellen.
      Aion laittaa kalenteriin merkinnän lumikärhön leikkaamisesta. Pari vuotta olen arastellut liikaa sen kanssa. Raportoin sitten tuloksista.

      Poista
  2. Tutun näköisiä kärhöjä, Princess Kate, Pink Fantasy, Aljonushka ja lumikärhö omissakin kokoelmissa. Veikkaanpa että sinun ovat kyllä runsaammin kukkivia kuin omani. Livenä kärhösi ovat varmasti vielä kauniimmat kuin kuvissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvat eivät koskaan kerro koko totuutta. Osa kärhöistäni on kyllä tänä vuonna vähemmän komeita, varsinkin nuoremmat. Iloitsen niiden elossa olemisesta ja toivon kaikille hienompaa tulevaisuutta.

      Poista
  3. Mikä ihana valikoima kärhöjä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anna! Ruusu- ja pionikuumeen lisäksi olen "sairastanut" myös kärhökuumeen. Mitähän on vielä edessä?

      Poista
  4. Niin monta erilaista lajiketta! Minä en ole osannut ostaa erilaisia ja omissani on samanlaisiakin.
    Kivituhkassa oli varmaan kova työ, mutta lopputulos on taas palkitsevaa :)
    Voimia pihalla mylläämiseen ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jossain vaiheessa iski hurja kärhökuume, jonka seurauksena tuli rohmuttua aina vain uusia kärhöjä. Aiemmin samoja löytyi kaksikin kappaletta, mutta tuplat ovat ihan omatoimisesti ottaneet hatkat.
      Kivituhkaurakka oli tosi rankka, mutta nyt se on tehty. Valmista työtä on tosi kiva katsella.
      Kiitos, myllääminen jatkuu.

      Poista
  5. Valtavasti eri lajikkeita; hienoja kuvia. Meillä ei ole satanut muuta kuin jotain säälittäviä pieniä pisaroita. Tsemppiä kivituhkan levittämiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muutama vuosi sitten innostuin kärhöjä istuttamaan. Nyt ei ole vähään aikaan uusia tullut, mutta kukapa tietää...
      Kiitos, kivituhka on levitetty. Pientä hienosäätöä on vielä tiedossa.

      Poista
  6. Ihania kärhöjä! Niiden leikkaaminen on tosiaan jonkinsorttinen ongelma, muuten joutuu katselemaan risuvyyhtejä. Ensi keväänä yritän muistaa myös leikata joitakin jalokärhöjä, joiden alaosat ovat kaljuja ja kukkia vain latvassa.
    Rouge Cardinal on todella upean värinen, sellaisen joudun vielä jonakin päivänä hankkimaan. Samaa mieltä viinikärhöistä, kauniita ja kiitollisia.
    Meillä jyrisi yöllä ukkonen muutamaan kertaan, mutta se näyttää menneen ohi jo, kun aurinko paistoi jo aamuvarhaisella. Tosin eihän ukkosista koskaan tiedä, vaikka tulisivat takaisin. Ihanaa kumminkin, että on tullut pieniä sateita parin päivän välein.
    Hienoa, että saitte apua kivituhkaurakkaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kruunuvuokolla on hyviä neuvoja kärhöjen hoitoon ja leikkaamiseen. Sieltä kun muistaisi useammin käydä oppia ottamassa. Jalokärhöt leikkaan joka kevät, sillä täällä niiden maanpäällinen osa paleltuu lähes poikkeuksetta.
      Rougessa on samaa samettisuutta kuin Ville de Lyonissa, ehkä hivenen tummempana.
      Meillä on nyt satanut oikeastaan joka päivä, välillä rankastikin, mutta lyhyinä pyrähdyksinä. Tekee hyvää edelleen aika kuivalle luonnolle. Mieluummin pieniä sateita usein kuin ei sateita ollenkaan. Etelä-Euroopan käristystä en kaipaa.

      Poista
  7. No nii, ny saat vetää kivituhkaurakan päälle ruksin. Ja nauttia siistiistä näkymistä. Kyllä kärhöjen kukinta onki yks pihan orotetuummista tapahtumista. Ihania, varsinki tua Kate. Ahaa, 'Pink Fantasy' on ollu hankkimata just sen takia ku näyttää nii samallaaselta ku HH. Eroaki löytyy. Munki kärhöt o huamattavasti piänempiä tänä kesänä, mutta onneksi lähes kaikki hengis. Suurimmas osas vasta pari kukkaa auki. Siis, talavehtiiko sulla jalo- ja viinikärhöjen maanpäälliset osat? Mulla paleltuuvat aina kaikki. Joskus harvoon lähtöö parista alimmaasesta lehtihangosta, muuten uusista varsista maan alta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruksi on nyt vedetty. Hyvin lähti työlista lyhenemään ja kaikkein suurimmat urakat on onneksi hoidettu.
      Tykkään Katesta paljon johtuen ehkä siitä, että sen kanssa onnistumisessa on ollut tekemistä. Tuskin vieläkään uskallan hengähtää helpotuksesta. Vaan sellaista se taitaa aina olla kärhöjen kanssa.
      Hagley Hybrid ja Pink Fantasy asuvat eri puolilla taloa, joten samanlaisuus ei niin paljon haittaa. Mutta toki olisi mukavampi hankkia erilaisia kärhöjä, kun sitä tilaa niille ei loputtomiin ole.
      Ei talvehdi jalokärhöjen maanpäälliset osat. Leikkaan niiden versot keväisin matalaksi, koska uusi kasvu nousee maasta. Viinikärhöistä Polish Spirit talvehtii, vihertyy ja kukkii vanhoilla versoilla. Samoin Black Prince on muutamana aiempana vuotena talvehtinut noin metrin korkeudelle. Tänä keväänä jouduin leikkaamaan sen alas, kun kaikki vanhat versot olivat aivan elottomia.

      Poista
  8. Hyvin sopii yhteen Rouge Cardinalin ja Multi Blue. Minulla osa uusista kärhöistä heräsi kasvuun melko myöhään. Ei kyllä mikään ihmekään, kun oli säät mitä oli. Minä olen nykyisin kärhöjenkin kanssa aika kärsivällinen. Pienien kärhjöjen juuriston on vaan rauhassa kasvettava, mutta jos ne kestävät hengissä alussa, niistä voikin tulla ihan luotettavia kukkijoita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kärhöjen keväät vaihtelevat kovasti. Joskus ne heräävät odotettua aiemmin. Joskus taas saa odottaa ja odottaa. Ja pelätä, kuinka monta menetystä kohtaa. Tämä kevät ei ollut kärhöjen kannalta niitä nopeimpia ja helpoimpia.
      Kärsivällisyys on kärhöjen kanssa tarpeen. Siinä minulla on vielä tekemistä.

      Poista
  9. Kauniisti kukkivat kärhösi. Kyllä ihastuttavat kukillaan. Tuo lumikärhö on kyllä hurja kasvamaan, mie siirsin sen tuonne mehtäalalle ja ei siitä selevinny. Oisko ollu liian kuiva alue, mihin istutin. Meillä tuo 'Princess Kate' nous hyvin myöhään ja ei vielä nuppuja näy. On teillä ollu urakka kivituhkan kärreemisessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi, ettei lumikärhösi selvinnyt. Siirroissa piilee aina pieni epävarmuus, mutta onneksi kasvit useimmiten kotiutuvat uusiin paikkoihin. Toivottavasti Kate-prinsessasi tekee pian nuppuja. Sillä on vielä hyvin aikaa kukkia tänä kesänä.
      Kivituhkaurakka oli melkoinen. Vieläkin riittää tasoittamista ja hienosäätöä, mutta raskain osuus on nyt tehty.

      Poista
  10. Viime ja tänä vuonna kärhöt ovat nousseet hitaan puoleisesti. Osa kituuttaa vieläkin ja tavallisesta määrästä versoja voi vain haaveilla, hyvä kun on kaksi versoa noussut. Toki on hyvä, että ovat hengissä. Minulla on edessä kahden kärhön siirto, toinen niistä tekee vain ruskeita versoja joka vuosi, haluan sen pois ja kyljessä kasvavan toisen kärhön muualle kun eivät tunnu viihtyvän. Onko hyviä neuvoja siirtoon?
    Minusta punainen ja liila kärhö sopivat oikein hyvin yhteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä kärhöt heräsivät viime tuonna ihmeen aikaisin. Sikälikin, että silloin oli ihan karmea talvi kasvien kannalta. Nyt hitaita herääjiä on riittänyt. Princess Dianan huomasin heränneen vasta muutama päivä sitten. Mahtaako kukkia tänä vuonna? Versojen runsaudella ei tänä vuonna voi kehua. Plussaa tosiaan, että ovat hengissä.
      En uskalla sinua opastaa kärhöjen siirrossa. Kruunuvuokon blogista käyn itse ammentamassa tietoa ja ohjeita, kun kärhöistä on kyse.

      Poista
  11. Hurja urakka teillä takana kivituhkan kanssa. Hyvä, ettei tarvinnut kaikkea yksin levittää. Nyt polut pysyvätkin sitten monta vuotta siisteinä.
    Kauniita kärhöjä! Tuo yksi 'Hagley Hybridin' kukka, missä ei näy keskellä heteitä lainkaan, voi olla pakkasvioitusta. Joskus syksyn viimeiset aukeavat kukat ovat olleet täällä samanlaisia ja silloin yleensä halla on voinut puraista nuppuja jo monta kertaa niiden kehityksen aikana. Muistaakseni ainakin 'Ville de Lyon' ja 'Hagley Hybrid' ovat tehneet tuollaisia kukkia.
    Tuo 'Madame Julia Correvonin' nupussa oleva reikä voi olla jonkun hyönteisen aiheuttama tai sitten ihan mekaaninen vauriokin. Sen sijaan avonaisen kukan terälehdistä en osaa sanoa, onko Julialle ihan normaalia tuollainen pieni epämääräisyys vai onko se kuivuuden tai pakkasen vika. Oma Juliani kukki vasta viime kesänä ensimmäistä kertaa ja on nyt vasta nupullaan, niin en osaa sanoa, mikä on sille tyypillistä. Luulisi, että tänä kesänä saan siitä hyvän näytteen, sillä Julia heräsi vasta viimeisten hallojen jälkeen eikä todellakaan ole joutunut kärsimään kuivuudesta.
    Onnea 'Rouge Cardinalille' ja 'Multi Bluelle' kymmenvuotissynttäreistä! Näyttävät viihtyvän hyvin yhdessä.
    Teille saapuivat sateet juuri sopivasti kasvien kannalta. Nyt niillä on selvästi paremmat mahdollisuudet selvitä ensi talvesta, kun saivat helpotusta kuivuuteen. Meillekin saapui sade mutta ei vielä tänään onneksi rankkasateen muodossa. Kunpa huomisenkin sateet kuihtuisivat samanlaiseksi kevyeksi tihkuksi.
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivituhkan kärräämisessä ja levittämisessä riitti tekemistä. Varsinkin, kun kasaa ei pitkään voinut pitää pihassa levittämättä. Kolmeen pekkaan se sujui yllättävän rivakasti. Nyt voi todellakin hengähtää useamman vuoden käytävien puolesta.
      Julia Correvonin kukan yksittäinen reikä ei minua huolestuta. Kaikenlaisia ötököitä kulkee ympäri puutarhaa jatkuvasti. En ehtinyt postausta varten siirtää kuvia kamerasta, mutta Julian kukissa oli ja on edelleen monenlaisia vaurioita. Tarkkailen tilannetta, kunhan seuraavat nuput aukeavat. Julian lehdet ovat hyväkuntoisia ja versojen kasvu reipasta, joten epäilen kukkien vaurioiden syynä olevan kevään/alkukesän kylmyys ja koko kesäkuun vallinnut karsea kuivuus. Vasta nyt heinäkuussa olemme saaneet sateita. Kaivaessa huomaa, että maa on edelleen hyvin kuivaa.
      Toivottavasti sadepilvet teidän yllä kuivahtavat ja purjehtivat laskemaan lastinsa tänne. Moni toivoo lomalleen aurinkoa ja lämpöä. Minä taasen sateita tasaiseen tahtiin.
      Kiitos, sinulle myös kivaa viikonloppua!

      Poista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!