Sivut

sunnuntai 17. maaliskuuta 2024

Piippojahdin ensimmäiset aarteet

 
Kevät on antanut odottaa itseään. Muutamana päivänä aurinko on pilkahtanut ilmoittaakseen olemassaolostaan. Muuten on vietetty maaliskuuta varsin sumuisissa merkeissä. Vesisateen rapina ikkunalaudoilla ja lorina ränneissä on musiikkia ainakin meikäläisen korvissa. Taivaalta vihmova vesi sulattaa lunta ja jäätä. Talon ympäri pääsee jo hiekkakäytäviä kulkemaan liukastelematta.

Galanthus nivalis 'Flore Pleno' - Puistolumikello


Monenlaiset menot, arkiset puuhat ja huono sää ovat vähentäneet pihakierroksia. Lauantaina laitoin saappaat jalkaan ja kahlasin yli portaiden päälle kolatun lumikasan alapihalle tarkastaakseni piippotilanteen. Kannatti kastella itsensä sateessa, sillä ensimmäiset lumikellon piipot ovat nousseet Huvituksen alle. 

Vuosi sitten nämä muodostivat tässä vaiheessa runsaan vihreän pehkon lukuisine nuppuineen ja avautuneine kukkineen. Nyt ollaan selvästi jäljessä edellisvuoden tahdista.

Crocus species 'Fuscotinctus - Krookus


Myös kriikunan alla ovat krookukset nousseet mukavasti. Nyt täytyykin tiivistää pihakierroksia päästäkseni seuraamaan kukinnan alkamista. Jäniskakkaa on alapihalla kasapäin kertomassa siitä, että talttahampaat tietävät odottaa kevätpuffettini avautumisesta. Laitoin rajamännystä talven aikana pudonneet isot oksat ensihätään piippojen suojaksi.

Punakanelin alla kasvavat helmililjat

Helmililjojen kasvustoa on parturoitu tehokkaasti ainakin punakanelin alla. Monessa muussa paikassa muscarit ovat vielä hangen alla. Tämä on jokavuotinen ilmiö. Tässä vaiheessa nuppua ei vielä näy, joten jänikset ovat saaneet tyytyä lehtivihreään. Tarkkana on oltava, etteivät ehdi puputtaa kukintoja.


Eipä tarvitse jalokärhöjä leikellä. Jänikset ovat hoitaneet sen homman huolella. Papanamäärästä päätellen Multi Blue ja Rouge Cardinal ovat maistuneet jäniksille oikein hyvin. Onneksi kumpainenkin kärhö työntää aikanaan mullasta uutta kasvua, eikä näinollen ristihuulten typistyksestä ole suurta haittaa.


Juhannusruusulle on myös tehty tehokas talvileikkaus. Puskan oksat ovat hennon taipuisia ja lumi painaa ne aina maahan. Kunhan lumi sulaa vielä enemmän, pääsen paremmin tarkastamaan talvisia jänistuhoja. Toivottavasti jäljellä on siinä määrin hyväkuntoisia oksia, että voin kukkiakin odotella.

Tälle sunnuntaille on luvassa aika talvisia olosuhteita. Lunta pitäisi tulla enemmänkin ja maanantaivastaisena yönä pakkasta jopa -9℃. Sellainen sääennustus ei ilahduta, mutta toisaalta näin maaliskuun puolivälissä se on normaalia kevään keikkumista. Valon määrä lisääntyy päivä päivältä eli värien ja lämmön ilmaantuminen on yhä lähempänä.

Hydrangea petiolaris - Köynnöshortensia

 Mukavaa sunnuntaita kaikille!


28 kommenttia:

  1. Onnellista, jos teillä pihan jäätikkö suli ennen tämän päivän lumisadetta. Meillä oli eilen vielä vankka ja erittäin liukas jää kaikilla kulkuväylillä - nastakengän nasta ei oikein purrut siihen niin, että olisi tuntunut turvalliselta kävellä. Eilisen satoi vettä koko päivän, mutta illalla muuttui pakkasen puolelle, joten jää on edelleen yhtä liukas. Nyt on näkymä aivan valkoinen lumipyrystä. Lunta on satanut yön aikana noin 6 cm ja edelleen sataa. Nyt ei nastat pure sitäkään vähää puuterilumen läpi.
    Kevät keikkuu ihan kunnolla, mutta eiköhän se sieltä saavu kuten aikaisemminkin.
    Piipot ilahduttavat aina! Toivottavasti jäniksen roikaleet eivät syö nuppuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jäätikkö suli ja nyt on uuden jäätikön ainekset koossa. Puoleen yöhön saakka satoi vettä kaatamalla. Sitten se muuttui lumeksi, jota edelleen vielä hiukan leijailee. Kovin on talvisen näköistä, eikä lumikelloista näy kärkeäkään. Sielläpä ovat tallessa, hangessa. Ensi yöksi luvataan -9 asteen pakkasia.
      Kevät keikkuu, mutta siihenhän me olemme näillä leveysasteilla tottuneet. Siksi luminen maisema ei nyt niin hurjan paljon harmita.

      Poista
  2. En ole missään nähnyt noin paljon pupujen papanoita samassa läjässä. Todellakin piipot ym sellaiset ovat vaarassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina noita pupupapanoita on pihalla, mutta tänä talvena erityisen paljon. Samanlaisia papanakeskittymiä on muitakin. Suojaamista riittää, kun pihassa seikkailevat niin jänikset kuin peuratkin.

      Poista
  3. Ensimmäiset lumikellojen piipot ovat odotettu näky. Minulla on varastossa pari lankakoria odottamassa piippojen laajempaa esiinmarssia, heitän ne krookusten päälle, sillä ne tuntuvat olevan paikallisten jänisten suurinta herkkua. Helmililjat jäävät yleensä syömättä.
    Lunta tuli yöllä lähes 10cm, mutta ei anneta sen lannistaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lankakorit ovatkin erinomaisia suojausvälineitä. Minulla on vain yksi sellainen ja sen vien krookusten päälle.
      Meilläkin on noin 10 sentin lumikerros valkaisemassa maisemaa. Olisi saanut jäädä satamatta, mutta nopeasti se sulaa vauhtiin päästyään.

      Poista
  4. Sielläpä piipottelee jo kovasti. Toivottavasti puput tyytyvät viimevuotisiin loistokärhöjen versoihin eivätkä suuntaa vihreämmille apajille. Meiltä voisivat käydä myös muutaman loistokärhön parturoimassa, niin ei tarvitsisi niin paljoa silputtaa vanhoja versoja itse lumien sulettua.
    Eilisen räntäsateen jälkeen täällä ei ole satanut mitään. Rännässäkin oli enemmän vettä kuin lunta. Ei sillä, että kaipaisin yhtään korkeampia kinoksia; entisissäkin on ihan riittämiin vielä sulateltavaa. Nyt ihan kuin yrittäisi aurinko pilkistellä vähän pilvien raosta ja lämpötila on nollassa. Taidanpa siis kiikuttaa taimia valoisammalle ikkunalle. Jos vaikka aurinko näyttäytyisi pian ihan kunnolla.
    Mukavaa sunnuntaipäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kunpa olisikin kikkakolmonen, jolla vinkata jäniksille typistettäväksi sopivat kasvit. Jalokärhöjen napostelu ei tässä vaiheessa todennäköisesti tuota vahinkoja, mutta pysyisivät poissa piippojeni ääreltä.
      Vai siellä se aurinko nyt luuraa! Toivottavasti tulee kokonaan näkösälle piristämään taimiasi. Meillä on lumisen valkea maisema ja pakkasta -3. Myöhäisillan vesisade muuttui yön myötä lumeksi.
      Kiitos, aamupäivä meni rattoisasti samettikukkia kouliessa ja muutenkin kellarikasvattamoa järjestelemässä. Tästä on tie vain ja ainoastaan eteenpäin. Yksi lumisade ei meikäläisten toivoa sumenna. Kivaa ja toivon mukaan myös aurinkoista päivää sinulle!

      Poista
  5. Siellä jo piipat pilkistelee ja ensimmäiset pistelty suuhunkin. On se todellinen harmi!! Saa nähdä mitä noista meidänkin pensaista tulee, tuntuu että suurin osa makaa lumen alla ja isoista pensaista/ puistakin on joitakin oksia taipuneena maahan ja vielä jäässä ja kiinni. Saattaa olla sahalle käyttöä myöhemmin keväällä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suojasin ensimmäiset piipot, jotta eivät menisi jänisten vatsaan. Helmililjoja ne ehtivät joka kevät napostella, mutta onneksi kukka-aihio on vielä niin matalalla, ettei se vahingoitu.
      Joitakin oksia joutuu varmaan leikkaamaan tavallista ronskimmin oksankärkien ollessa yhä lujasti jään sisällä. Toivokaamme pärjäävämme lievällä siistimisellä.

      Poista
  6. Ihanan lupaavat piipot. Täällä tuli takatalvi oikein kunnolla ja lunta on satanut ainakin noin 10 cm.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lupaavat piipot ovat meilläkin peittyneet kymmensenttiseen lumeen. Parhaillaan aura suhaa kotikadulla eli kohta on mentävä lumitöihin siirtämään auran tekemä valli sisäänkäynnistä.

      Poista
  7. Kärhön juurella on vietetty tovi jos toinenkin. Saa ne kyllä aikaiseksi melkoisen mieliharmin nälällään. Tarjolla kun on kunnon appeet, kukas nyt pajunkuorta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puutarhurin elämä on välillä kovin ristiriitaista. Huolella varjelemiaan kasveja ei soisi jänisten ja muiden luontokappaleiden napostelevan. Toisaalta talvi on kovaa myös eläimille.

      Poista
  8. Onpa ihanaa, että olet jo hiukan päässyt piippoja ihailemaan - vaikka siellä näköjään on ollut muitakin piipoista ja vähän muustakin nauttineita, harmi! Ei siellä teillä ole onneksi niitä kaneja! Ne ovat niin tehokkaita myös, ihmiset ovat päästäneet luontoon lemmikkikaneja ja nehän sitten lisääntyvät kyllä vauhdilla!

    Hyvä että lumi välillä sulaakin, kun sitä tuli taas oikein kunnolla lisääkin, meillä räntäsade alkoi eilen joskus iltapäivällä neljän aikaan ja lunta kyllä tuli. Lumijumppaa täälläkin on tehty. Mutta kevättä kohden onneksi mennään! Kasvatushaaveet suhisee päässä ja neule hiljalleen valmistuu.

    Toivotaan että sää alkaisi hiljalleen lämpenemään ja sitä kai hiukan jo luvattiinkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipa hyvä, että löysin ensimmäiset piipot ennen uutta lunta. Nyt lumikellot ja krookukset ovat taas piilossa. Tänään sentään aurinko paistaa ja toivon mukaan tekee ahkerasti sulatushommiaan.
      Onneksi meillä ei ole citykaneja. Muistan lukeneeni, että pääkaupunkiseudulla citykaneihin tuli joku kaneja voimakkaasti karsiva virustauti. Vaikea ymmärtää ihmisiä, jotka päästävät lemmikkinsä luontoon. Valitettavasti niitäkin pölhöjä löytyy.
      Tänään aurinko paistaa täydeltä taivaalta. Kovin paljon se ei varmaan ehdi sulattaa, kun aamulla mittari näytti -9 ja samaa on luvassa vielä huomiseksikin. Tällaisen keväiset lumimyräkät ovat tavallisia. Ne eivät enää murenna toivoa, vaan pikemminkin lisäävät uskoa kevään etenemiseen.
      Puikkoja heilutellessa onkin mukava antaa kasvatushaaveiden suhista päässä. Kaksi kärpästä yhdellä iskulla.
      Ehdottomasti toivomme ja uskomme lämpenemiseen.

      Poista
  9. Ihana tuo alimmainen kuva köynnöshortensiasta. Kaunis ja lämmin oranssi väri.
    Tänään sunnuntaina maa on valkoisena ja tuulee puuskittain oikein kovastikin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin oranssi virkisti kivasti sunnuntaisen lumimaiseman keskellä. Päästiin lyhyen tauon jälkeen taas lumitöihin. Saapa nähdä, olivatko tämän talven viimeiset? Toivottavasti.

      Poista
  10. Hieman tuli nyt viivytystä kevään etenemiseen mutta puolen viikon maissa näyttäisi jo lämpenevän uudestaan💦
    Papanoita on tosiaan hirmuinen kasa🐰

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sääherra kiusaa meitä puutarhaihmisiä, mutta tuskin onnistuu lannistamaan. Eteenpäin mennään vauhdilla. Lumimyräkät jääköön taakse.
      Oikein kunnon papana-automaatti on istunut kärhöjeni äärellä. Hetki sitten kävin alapihalla ja tuoreen lumen päälle oli tehty uusi kasa. Tehokkaita otuksia.

      Poista
  11. Pah sun piippojesi kanssa ;) Täällä on puoli metriä lunta maassa ja 70 cm meressä. Mutta yksi on meillä yhteistä - papanoiden määrä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älähän yhtään enempää manaa minun piippojani. Ilman manaustakin ne ainokaiset ovat jälleen lumen alla.
      Näppäränä ihmisenä saattaisit keksiä jotain järkevää uusiokäyttöä papanoille. Niitä kun ilmestyi meille yön aikana taas lisää. Lannoitearvoa papanoille ei kuulemma ole.

      Poista
  12. Meillä ei ole piipoista tietoakaan vielä . Papanoita kyllä piisaa harmillista kun niistäkään ei ole mitään hyötyä lannoituksen suhteen .
    Sumua on riittänyt mutta nyt paistaa aurinko kuulemma vain tämän päivän Nautitaan siis .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jospa sinun piipposi nousevat kaikki kerralla. Ovat kenties päättäneet kimpassa odottaa lumien sulamista. Jäniksenpapanoilla ei todellakaan ole mitään lannoitearvoa.
      Tänään on ollut hieno aurinkoinen päivä. Nautin siitä aina auringonlaskuun saakka.

      Poista
  13. Siellä on piipottanu ihan mukavasti. Hetken huili tulee piipoille, mutta kohta tuas lämpenöö. Meillä on paksu hanki vielä ja piippoja suahaan vuottoo. Jänikset on ahkeroinu kärhöjen kimpussa ja juhannusruusussa. Sitä ihmetten, eikö niitten kirsussa piikit pistele.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi ehdin piipot nähdä ennen kuin niiden ylle satoi uusi paksu hanki. Siellä ovat piilossa, mutta eivät sentään enää viikkotolkulla.
      Minäkin tuumailin, että jäniksillä taitaa olla peltivatsa ja -suu. Juhannusruusussa on pieniä piikkejä runsaasti. Luulisi niiden sattuvan.

      Poista
  14. Voi, että, voit jo tehdä pihakierroksia. Täällä on vielä korkeat hanget, mutta niiden alla on jo varmasti piippoja. Krookuksen piippoja näkyy ruukussa, joka talvehti kellarissa. Sekin vähän lohduttaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika minimaalisia nämä minun pihakierrokseni ovat olleet. Pikemminkin hangessa kahlaamista saappaat lumesta täyttyen. Parin päivän aikana sulakohdat ovat lisääntyneet ja uusia piippojakin olen löytänyt.

      Poista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!