Sivut

torstai 4. huhtikuuta 2024

Lunta tulvillaan...

 

"Lunta tulvillaan on raikas talvi- eikun kevätsää..."

Niin sitten tapahtui, kuten ennustettiin. Keskiviikkoaamu valkeni lumisena ja lisää sataa yli puolen päivän. Mittari näyttää -3℃ pakkasta, joten ihan heti tämä valkea uni ei vihreäksi muutu. Ei kahteen kolmeen päivään, sillä torstaiaamuna pakkasta voi olla jopa -7℃.


Tein pikaisen kierroksen lähipiippojen luona. Vasenrinteen sinisenä avautuneet krookukset vielä hivenen kurkistavat lumesta. Suurin osa piipoista on jo lumen peitossa.

Oikearinteen kevätkurjenmiekka Katharine Hodgkinit kuvasta löytää, jos tietää niiden sijainnin. Tuossa ne pikkuisen pilkistävät mustan aukon kohdalla.


Syreenipenkin tulpuista pisimmäksi venähtäneistä näkyy vähän kärkeä.


Pikkulintujen tilanne surettaa. Mustarastaita pihassa on ollut läpi talven lukuisia. Ne varmaan pärjää muutaman päivän takatalviolosuhteissa. Sen sijaan peipot ilmestyivät vastikään. Odottavat ruokintapisteellä, josko joku pudottaisi niille siemeniä. En viskele linnunruokaa maahan, jotta jyrsijät eivät löytäisi tietään pihaan. Nyt mietityttää, pitäisikö tehdä tilapäinen poikkeus, jotta peipot saisivat ruokaa?

 
Kellarikasvattamossa sentään on mukavan lumetonta ja valoisaa. Tomaatit ovat tanakoituneet kivasti. Viime vuonna kylvin tomaatit kaksi viikkoa tätä kevättä aiemmin. Silloin siirsin tomaatit, paprikat ja kurkut isompiin istutusastioihin 13.4. ja tuplaharsojen alle kasvihuoneeseen 20.5. Nyt en noihin päivämääriin pääse, eikä ole tarkoituskaan. Kellarissa ne ovat paremmassa turvassa kylmiltä öiltä, kunnes lämpötila sallii muuton kasvariin.


Sain ystävältä kuvan viherkasvin. Olen etsinyt ruukkukukalle nimeä. Voisiko se olla Pusukki eli Suukkosuu (Hypocyrta glabra)?



13 kommenttia:

  1. Voi krookus- ja kurjenmiekkaparat! Oli tuo lumisade melkoinen hämmästys. Kuin uhallakin, meillä odotellaan, että lumi sulaa lähipäivinä, ilman lumitöitä. Vain portille auran jyräämät kökkäreet oli pakko käydä putsaamassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin tuumattiin, että antaa lumen sulaa itsestään. Sitten tuli aura ja jysäytti sisäänkäyntiin melkoisen vallin. Kolasin sen ja samantien koko pihan. Parhaillaan uusi lumimyräkkä on alkamassa. Tuuleekin taatusti pohjoisnavalta. Nyt koetellaan kevättä, mutta kyllä se tämän painin voittaa.

      Poista
  2. Uusi lumi on vanhan surma. Se tiedetään täällä Suomi-neidon vyötäröllä. Kohta kukkii maa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanhaan sanontaan minäkin uskon ja luotan. Vaikka parhaillaan sataa sakeasti uutta lunta.

      Poista
  3. Voi tuota pörhänän lunta! Ja liukkautta sen myötä. Eilenkin olin vihainen, kun taas niin seetonan jäistä kävelyreiteillä, siis taas ja vieläkin liukasta!
    Yritähän jaksaa, teillä lumimäärä on melkoinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eilen oli todella liukas jalankulkukeli. Meillä kadut ehdittin putsata hiekoitushiekasta, eivätkä ehkä enää lisää sitä levitä.
      Jaksan minä, vaikka parhaillaan sataa sakeasti uutta lunta. Kyllä me tämä talvi nujerretaan.

      Poista
  4. Minä tein poikkeuksen ja heitin siemeniä maahan. En kuitenkaan paljoa jotta söisivät heti pois, huomenna sitten uusi erä. Tosin meillä on sellaiset automaatit mistä linnut omatoimisesti heittelevät siemeniä maahan, toistaiseksi on vältytty rotilta. Hiiren olen nähnyt pari kertaa lintulautojen alla.
    Täällä satoi lähes 15cm lunta, ei näy piippoja, kaikki on taas lumen peitossa. On vähän kun saisi kevään kahteen kertaa. Olen sitä mieltä, että yksi kevät olisi riittänyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viherpeipot varsinkin pudottavat maahan siemeniä automaatilla syödessään. Nyt vain näyttää noita maasta syöviä olevan monin verroin enemmän, joten minäkin kävin heittämässä hangelle siemeniä. Hiiriä luonnossa on aina. Meidän Juuso oli taitava nappaamaan hiiriä jopa hangesta. Nykyisin naapurin Mamis hoitaa kiitettävästi hiirestämisen meidän pihassa. Teilläkin varmasti Jalo on taitava metsästäjä.
      Joo, yksi kevät olisi riittänyt tännekin. Nyt sataa lisää lunta, joten taidetaan päästä viettämään useita kevään saapumisia.

      Poista
  5. Suvi, ennusteet toteutuivat, sillä meillä sataa parhaillaan sakeasti lunta. Ovatpa piipot hetken aikaa lumen sisällä odottamassa uutta kevättä.

    VastaaPoista
  6. Kyllä mekin ihmeteltiin miten nämä linnut pärjäävät . Meidän mökki naapurissa on ollut nähty jo peipposiakin . Ruokintaa meillä ei siellä ole kun emme siellä vakituisesti ole .
    Lunta tulee parhaillaan ja lapset saivat uuden talven mistä ovat varmaan tyytyväisiä .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävin äsken ripottelemassa pariin paikkaan maahan ja leikkimökin katolle kuorittuja auringonkukan siemeniä. Peipposet ja punarinnat pyrähtävät sinne syömään vieressä kasvavasta syreenistä. Löysivät näköjään heti uuden ruokintapaikan.
      Lunta on tullut jo tuntitolkulla. Aamulla on varmaan kolaushommia ohjelmassa. Etenkin, jos/kun aura tulee taas lykkäämään vallin portille.

      Poista
  7. Voisitko laittaa siemeniä niin vähän kerrallaan, että pikkulinnut ennättävät ne noukkia? Rottia ei kukaan halua ruokkia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tein näin eli laitoin siemeniä maahan pienen erän. Laitoin niitä myös leikkimökin lumiselle katolle, jossa parhaillaankin on joukko peipposia syömässä.

      Poista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!