Sivut

maanantai 8. huhtikuuta 2024

Porkkalanniemi palmusunnuntaina

Olimme suunnitelleet menevämme palmusunnuntaina Porkkalanniemeen päiväretkelle. Edellisestä kerrasta ehti jo vierähtää pidempi aika. Päivä ei ollut kovin lämmin, mutta säähän on vain pukeutumiskysymys. Porkkalanniemi on meren ympäröimä, joten siellä tuulee aina jonkin verran. Siksi pukeuduimme sopivan lämpimästi.


Kantatie 51:ltä (Helsinki-Hanko) on melko pitkä matka (19 km) Porkkalanniemeen. Tie on mutkainen ja  kapea, mutta hyväkuntoinen ja asfalttikin uusittu hiljattain. Palmusunnuntaina liikennettä oli vähän ja keli oikein hyvä. Ainoastaan päällystämätön loppupätkä oli kuoppainen ja paikoin jäinen.

Asutusta Porkkalanniemessä on vähemmän. Muutamia suuria maatiloja, joitakin useamman talon keskittymiä ja lukuisia yksityistieliittymiä. Porkkalanniemessä on syytä varautua hirviin ja peuroihin. Yhtään hirveä emme nähneet, mutta valtavan peuralauman mm. yhdellä peltoaukealla.

Pihojen istutuksia katsellessani huomasin, kuinka kaikkialla tuijat ja marjakuuset oli peurojen syömiä.  

Porkkalanniemessä on useampi pysäköintialue. Me jätimme auton Porkkalanportin pysäköintialueelle. Siitä lähtee kokemustemme mukaan mukavin reitti kohti Telegrafbergetiä ja Pamskatania, jotka kuuluvat vakiopaikkoihimme näillä retkillä.


Pysäköintialueelta lähtiessä alkumatka kulkee aika sankan metsän lävitse. Niinpä siellä lukuisten askeleiden talloma polku oli luminen ja jäinen. Hetken harmittelimme, ettei tullut laitettua nastakenkiä jalkaan. Pian puusto harveni, kun nousimme kallioisempaan paikkaan. Lumi ja jää oli sulanut. Maasto oli muutamia poikkeuksia lukuunottamatta kuivaa, joten hyvin olisi pärjännyt vaikka tavallisilla lenkkareilla.


Porkkalanniemi on luonnonsuojelualuetta ja luontoahan sinne kannattaa ehdottomasti mennä ihailemaan. Upeita kallioita ja käkkärämäntyjä, joiden välistä vihdoin pilkottaa myös meri. Kallion muodot ja puiden juurakoiden muodostamat kuviot vetävät katseen puoleensa toistuvasti.


Jo autolla Porkkalanniemeen ajaessamme huomio kiinnittyi runsaaseen määrään kaatuneita puita. Osin niitä oli romahtanut jopa tien yli, mutta kaikki oli raivattu kiitettävästi pois. Porkkalanniemen luonnonsuojelualueella puunrungot ovat osa luontoa, eikä niitä ole tarpeenkaan sieltä mihinkään pois kuskata.


Reitti pysäköintipaikalta on helppo, joskin huonojalkaiselle kulkeminen voi asettaa hankaluuksia. Korkeuserot ovat paikoin suuret, liukkaita juuria halki polun on paljon ja näin keväällä sulavesiä lorisee polkujen halki ja keskellä. Jalkineisiin siis kannattaa kiinnittää huomiota. 

Suuntasimme Telebergetin lenkin kautta kohti Pampskatania, jossa on huikean hienot näkymät merelle.


Merikotka-keittokatoksen luona on mahdollisuus ruokailla ihan sateen suojassa. Viereisessä puuvajassa ei ollut ainuttkaan klapia, mutta tiilisen tulisijan luona klapeja oli pieni kasa. Kirveskin löytyy pilkkomista varten. Luonnosta tällaisella luonnonsuojelualueella ei mitään saa ottaa.

Metikotka-kettokatoksen läheisyydessä on vessa, eikä muutkaan puuceet kaukana ole. Kurkkasin toiseen vessaan ja huomasin siellä jopa vessapaperia, mikä ei liene itsestäänselvyys tällaisessa paikassa.


Näkymä merelle Telegrafbergetin kalliolta on upea. Sää tosin oli sumuinen, joten kovin pitkälle ei käyntimme aikana voinut nähdä. Laskeuduimme rantaan katsomaan ja kuuntelemaan jäiden kilkatusta. Kauempana vedessä keinahteli samanlaisia pienten jäälauttojen muodostamia keskittymiä, kuin rannassa.




Vesi näytti hyisen kylmältä, mitä se todennäköisesti myös oli. Ei totisesti tehnyt mieli kastautua, eikä lähteä purjehtimaan jäälautalla yhtään mihinkään. Jotenkin pysäyttävän kaunista tuo meressä kelluva jäämassa oli.



Vuosisatojen ajan veden hiomia kallioita ei vain jaksa olla ihmettelemättä ja ihastelematta. Niin sileää ja moniväristä. Kesällä on kiva istua tai loikoa noilla kallioilla. Maaliskuisessa sumusäässä edes istahtaminen ei houkutellut.

Aikamme jäiden keinahtelua katseltuamme suuntasimme askeleet kohti Pamskatania. Se on kuin niemi niemessä. Alkuosuus on kohtalaisen tasaista, jonka jälkeen on melko jyrkkä nousu kallioille.



Metsässä seisoo toinen toistaan käkkyrämpiä mäntyjä. Maassa taasen lojuu jo aikoja sitten kaatuneita puita, joiden rungot ja juuret muodostavat omia taideteoksiaan.


Vihdoin saavumme Pamskatanin kärkeen, korkealle näköalapaikalle. Mereltä kuului erilaisten lintujen ääniä, mutta sumun vuoksi niitä ei kiikarillakaan nähnyt.


Voileivät ja kahvi maistuivat lintujen ääniä kuunnellessa. Eväshetken venymisen esti sään koleus. Kulkiessa oli mukavan lämmin, mutta istuessa vilu alkoi värisyttää kroppaa. Siinä ei kuuma kahvikaan kauaa lämmittänyt.



Palasimme Pamskatanilta kohti Telegrafbergetiä osittain samaa reittiä, osittain toisen rannan kautta. Eräässä notkelmassa on rakennusten kivijalkoja ja vanhoja syreenejä. Siinä on joskus ollut asumus, jonka luonto on vuosien myötä ottanut haltuunsa.

Pamskatanin rannassa näin joutsenia. Pääsin kuvaamaan yksittäistä joutsenta myös paluumatkalla rannassa ennen kuin lähdimme nousemaan takaisin Telegrafbergetille.

Joutsenten lisäksi näimme vain yhden yli lentävän harmaahaikaran. Erään lintubongaripariskunnan kanssa keskustellessamme he olivat havainneet mm. alleja ja erilaisia hanhia. Sää ei todellakaan ollut paras mahdollinen lintuhavaintojen kannalta.


Paluumatka tapahtui aika lailla samoja jalanjälkiä, kuin tullessamme. Saavuimme alueelle aamulla. Paluumatkalla huomasimme muidenkin heränneen ja vastaantulijoita oli runsaasti. Sinne he sulautuivat luontoon, eikä missään vaiheessa tuntunut samalla tavoin ruuhkaiselta, kuin Nuuksiossa kiertäessämme. Syynä on varmasti se, että Porkkalanniemeen oma auto on lähestulkoon ainoa mahdollisuus päästä. Bussi (HSL-linja 902) sinne kulkee, mutta arkisin vain muutama vuoro. Bussipysäkkikin on melko kaukana itse kohteesta. Sinänsä ihan kiva nauttia luonnon äänistä ilman ihmisten aiheuttamaa hälinää.


Joka kerran Porkkalanniemessä käydessä päätän, että tänne on tultava pian uudelleen. Miten se meneminen sitten aina unohtuukaan. Paikka on hieno niin keväällä, kesällä kuin syksylläkin. Jollei olisi omaa pihaa, luontokohteissa tulisi todennäköisesti käytyä useammin.


17 kommenttia:

  1. Hienolta näyttää, tällaiset luontokohteet ovat upeita ja on kiva, että niitä pääsee hyödyntämään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Porkkalanniemi on hieno paikka. Meri tekee siitä vähän erilaisemman moniin kokonaan maalla oleviin luontokohteisiin. On meillä upea luonto, jota kannattaakin mennä katsomaan.

      Poista
  2. Porkkalanniemessä käynnistä onkin kulunut vuosi poikineen. Kiitos hienoista kuvista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellä se on edelleen. Varmaan pitkälti samanlaisena kuin sinun siellä vieraillessa.

      Poista
  3. En ole käynyt. Enkä ikinä varmaan pääsekään. Nyyh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tasan ei käy onnen lahjat. Rehellisesti sanottuna sinun lähelläsi on todennäköisesti yhtä hienoja paikkoja, joihin tuskin itse tule lähteneeksi. Vaikka kiinnostusta olisikin.

      Poista
  4. Upea paikka. Kiitos kun otit nämä kuvat ja esittelit paikan. Kerrassaan ihanat maisemat ja hyvänen aika, siellä on kevät ja jäät jähtevät jo.
    Upeita kuvia joutsenista. Minäkin jäin ilokseni jo kaksi joutsenta uimassa sulassa virtapaikassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Porkkalanniemi on upea paikka. Käynnistämme on jo kaksi viikkoa, joten jäätilanne saattaa olla jo erilainen. Tosin kevät ei edistynyt täällä juuri minnekään ennen paria viimeistä päivä.
      Joutsenet ovat kiehtovia lintuja. Kiva, että sinäkin olet päässyt niitä jo ihastelemaan.

      Poista
  5. Porkkalanniemi on minulta vähän unohtunut. Tuohan on aivan mainio luontoretkikohde. Pitää pitää mielessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnistuin kadottamaan vastaukseni kommenttiisi.
      Porkkalanniemi on ehdottomasti tutustumisen arvoinen luontoretkikohde, jos vain sinne jaksaa ja viitsii mennä. Suosittelen.

      Poista
  6. Näyttää kyllä todella kivalta ja mukavaa tuo rauhallisuus, että saa olla rauhassa luonnon helmassa. Harmi vain näkymien kannalta, että osui sumuinen päivä. Nuo jäiset merikuvat ovat varsin tutun näköisiä, samalta näyttää täällä. Osittain meri on vielä tasaisen jään peitossa, jonka päällä on kuitenkin vettä niin, että ne alueet näyttävät hassun peilityyniltä, kun muualla meri lainehtii.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aurinkoisena päivänä Porkkalanniemessä on kiva kiikaroida, kun korkealta kalliolta näkee kauas. Sumuisuus ei sinänsä haitannut, olipa omanlaisensa tunnelma.
      Kuvittelin meren jo kauempana olevan sulana. Tukholmassa käynyt tuttuni sanoi, että siellä oli meri jo kuukausi sitten vapaana ja jäätä oli vasta Helsinkiä lähestyttäessä. Meidän Porkkalanniemireissusta on jo kaksi viikkoa, mutta tässä välillä kevät ei ole kovin paljon edistynyt. Kunnes eilen tapahtui muutos ja tänään vasta lämmintä olikin.

      Poista
  7. Kiitos mielenkiintoisesta matkasta ja uskon että mekin tulemme sen toteuttamaan ilman muuta! Todella kaunista niin luonto kuin merikin, vähän oli lintuja, varmaan sumu esti näkyvyyttä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lintuja kyllä oli, mutta sumun vuoksi niitä ei nähnyt. Sen sijaan ääniä oli ilma täynnä. Luonnon puolesta Porkkalanniemi on hieno paikka. Kallioita, käkkärämäntyjä ja meri hyvin nähtävissä.

      Poista
  8. Porkkalanniemi on oikein raikas ja rauhallinen luontokohde.

    VastaaPoista
  9. Kauniit kuvat upeasta maisemasta!

    Vaikka sumu ja kylmyys verottivat osansa, turistien määrä oli vastaavasti sitäkin pienempi. Maisemista pääsi siis nauttimaan aika rauhassa.

    Kesäaikaan tuolla on ruuhkaa, koska paikka on kovin suosittu. Kesälomien jälkeen hyväsäiset viikonloput ovat edelleen ruuhkaisia, mutta arkiviikot ja vähemmän houkuttavasäiset viikonloput lienevät kesän jälkeen mainioita vierailuajankohtia tuolla 👍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna! Porkkalanniemi on kiehtova luontokohde. Minua ei sumu haitannut, vaikka toki enemmän lintuja olisi ollut kiva nähdä. Kokonaisuutena retki oli onnistunut.
      Onneksemme olemme voineet ajoittaa Porkkalanniemen retket arkipäivälle, jolloin siellä on väljempää. Meri viilentää ilmaa kesälläkin, mutta minusta paikka on mukavin näin keväällä ja uudelleen taas syksyllä.

      Poista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!