Sivut

lauantai 27. huhtikuuta 2024

Selvisimme takatalviviikosta

Kimalainen kevätkirjotähdessä la 27.4.24
 

Olihan viikko! Siitä kuitenkin selvittiin, vaikka tiistainen lumikaaos vei kevättä odottavan puutarhaihmisen sietokyvyn äärirajoille. Eihän se yli 20-senttinen lumikerros lähtenyt yössä eikä kahdessa. Varsinkin, kun öisin on ollut pakkasta ja päivälläkin mittari on kivunnut nippanappa pariin kolmeen asteeseen. Napapiirimäisestä tuulesta puhumattakaan.

Crocus species 'Blue Pearl'


Valkoinen maisema mistä tahansa ikkunasta ulos katsoessa ärsytti, harmitti ja suretti. Suretti niin kasvien kuin pikkulintujenkin puolesta. Kaivoin kaapeistani pähkinät, mantelit, rusinat ja kaiken mahdollisen, mitä voi linnuille syöttää. Niitä sitten murskasin ja sekoitin ja kävin sirottelemassa pariin lintujen suosimaan paikkaan. Ruuhkaa riitti tungokseen asti. 

Runsaslukuisen mustarastasjoukon llisäksi pähkinöistä nautiskeli kottaraiset, punarinnat, peipposet, viherpeipot, vihervarpuset, pari närheä sini- ja talitiaisista puhumattakaan. Sepelkyyhkykin yritti joukkoon mukaan.

Peuran syömät tulppaanit 26.4.

Perjantaiaamuna huomasin peuran kiertäneen pihan ikävine seurauksineen. Olopihan Syreenipenkin tulppuja on lyhennetty tehokkaasti. Tulppaanin lehtiä peura oli ilmeisesti sylkenyt suupielistään penkistä poistuessaan. Tai sitten se on varsinainen lörppähuuli, joka ahnehtii syötävää enemmän kuin ehtii niellä.

Kiireissäni kiersin yläpihan nähdäkseni, mistä peura on tullut ja missä se on käynyt. Puiston puoleltahan se oli tontillemme tullut. Hölmöyksissäni olin jättänyt talon puistopäädyn verkon auki kellarissa käydessäni. Peura oli nätisti kulkenut verkon aukosta, vaikka olisihan se päässyt verkon yli hyppäämäänkin. Olen huomannut, että kulkiessaan illan tai aamun rauhassa, ne eivät välttämättä hyppää verkon yli. Tähän ei tietenkään parane luottaa.

Syyllisen sorkanjäljet ja tulppaanin lehdenpätkiä.


Olin suunnitellut tekeväni Tricogarden-ruiskutuksen, kunhan lumi sulaa laajemmilta alueilta. Olisi näköjään kannattanut käydä suihkimassa kaikki hangesta pilkistävät piipotkin. Jonkinverran peura oli myös kaivanut tulppuistutuksia esiin lumesta.

Lauantaina kiersin pihan tarkemmin. Lumikin oli alkanut sulaa tehokkaammin. Löysin peuranjälkiä ja syötyjä tulppuja myös alapihalta. Myös Vasenrinteen vuorenkilvistä oli napsittu kaikki nuput ja avautuneet kukat. Seuraavaksi kiersin suihkuttamassa Tricogardenia istutuksille. Suihkin sitä myös tuijiin ja lehdettömiin pensaisiin, jotta hajua oli mahdollisimman paljon. Sateita on luvassa, joten Tricogarden-kierros on uusittava.

Anemone nemorosa - Valkovuokko


Puutarhakierroksella oli mukava todeta, että kylmyydestä ja lumesta huolimatta monet kasvit ovat heränneet tavalliseen tapaan. Myös ennen lunta nousseet näyttävät jatkavan siitä, mihin takatalvi niiden kevättouhut pysäytti.

Marjapensaiden alle vuosien myötä ilmestynyt valkovuokkoryhmä on noussut nuppuilemaan. Taidan nähdä niitä kukkivina äitienpäivänä.

Pulsatilla vulgaris - Tarhakylmänkukka

Vasenrinteen tarhakylmänkukat kurkkivat kuivien lehtien väleistä tuttuine karvaisine versoineen. Ennen lumikaaosta löysin ainakin yhden nuoremman tarhakylmänkukan Pikkupuutarhan Harkkopenkistä. Lauantain kierroksella unohdin sen tilanteen tarkastaa. Toivottavasti se on siellä elossa ja hyvissä voimissa. Kavereineen.

Fritillaria meleagris - Kirjopikarililja

Kirjopikarililjoja pukkaa mullasta kivasti. Nuppujakin on jo näkyvissä. En onneksi löytänyt yhtään liljakukkoa, mutta tarkkana on syytä olla. Löysinhän ensimmäisen jo ennen lumikaaosta, vaikka silloin kirjopikarililjatkin olivat vielä mullan sisällä.

Fritillaria imp. Rubra - Keisarinpikarililja

Keisarinpikarililjoja olen seurannut takatalviviikon aikana lähinnä ikkunasta. Alapihan Rubrat ovat enimmäkseen maanneet pitkin pituuttaan lumessa.Niistä on näkynyt vain kohoumat lumessa. Pelkäsin tämän viimeisimmän lumisateen nujertavan niiden sinnikkyyden kokonaan. Saapa nähdä, jaksavatko suoristaa selkänsä ja kukkia. Yksi on jo niin tehnyt, mutta muut varret ovat kenossa mikä mihinkin suuntaan.

Corydalis solida 'Beth Evans' - Pystykiurunkannus

Olopihan Bettit alkavat jo avata nuppujaan, vaikka osa niistä on vielä lumessa. Muutaman lilakukkaisenkin jo löysin nupulla, mutta unohdin kuvata. Talon toisella puolella Bettit ovat edelleen hangen sisällä. Toivon niiden vapautuvan valkoisesta ikeestä lähipäivinä.

Clematis alpina 'Purple Dream' - Tarha-alppikärhö


Normaalistikaan ei tässä vaiheessa ole tarvetta kurkkia kärhöjen silmuja. Alppikärhöt ovat kuitenkin kevään ja alkukesän kukkijoita. Niinpä silmäilin ohi mennessäni Purple Dreamin tilanteen ja hänhän on jo hyvin hereillä. Muut alppikärhöt leikkasin syksyllä alas runsaan risuuntumisen vuoksi. Eivät siis kuki, minkä tiesinkin.

Lauantaina vietin pidemmän tovin kellarissa. Siirsin tomaatit, kurkut ja paprikat isoihin istutusaltaisiin. Niihin, joissa ne viettävät kesän kasvihuoneessa. Multaa meni useampi säkki, mutta sitä on nyt varaparkkipaikalla iso kasa lisää pressun alla. Laitoin jokaiseen astiaan annoksen kanankakkarakeita lannoitteeksi. 

Järjestettyäni istutusastiat kasvilamppujen alle ja siivottuani töiden jäljet, siirryin ulos kiertämään puutarhaa Tricogarden-suihkupullon ja kameran kanssa. Niinpä kellarikasvattamon kasvitilanteen kirjaaminen ja kuvaaminen jäi seuraavaan päivään.

Ukkokulta laittoi talven kellarissa viettäneet sadevesitynnyrit paikoilleen. Pianhan taas kasteluvettä tarvitaan.

Retiisi Cherry Belle

Pihakierroksella tsekkasin myös kasvihuoneen tilanteen. Kylvin 12.4. retiisejä ja pioniunikoita kukkalaatikoihin kasvihuoneen hyllylle. Retiisit ovat jo osittain itäneet ja kaipaavat paikoin harventamista. Pioniunikoista ei näy vielä mitään.

Tuoksuherneet ja talvikylvökset ovat viettäneet kasvihuoneessa niinikään kaksi viikkoa. Taimipotit ovat muovilaatikoissa, joiden päällä on tuplaharsot. Hyvin ovat pärjänneet. Osa talvikylvöksistä kaipaa jo koulimista.

Kasvarin mittari näytti mukavia lukemia. Pakkasta ei ainakaan edellisenä yönä ole ollut, eikä sellaista ole lähiöiksi luvattukaan. Siihen en kuitenkaan luottaisi.

Crocus 'King of the Striped'

Lauantain auringonpaiste ja +11℃ lämpötila tuntui niin hyvältä. Samanlaista toivon lisää niin tänne omalle pihalle kuin kaikkien teidän muidenkin puutarhaihmisten pihoille.

Loista kevätaurinko,
lämmitä jo maa,
kevään ensi kukista,
niin paljon voimaa saa.

Toipumista takatalvesta ja oikein mukavaa viikonloppua kaikille!


PS.
Ystävät, monenlaisten kiireiden vuoksi en ole ehtinyt kommentoida postauksianne. Teen sen, kunhan pääsen taas normaaliin päiväjärjestykseen.

 

22 kommenttia:

  1. Voihan peura! Surettaa kaikkien puutarhaystävien puolesta, joiden istutuksia peurat pistelevät poskeensa. En osaa olla luottavainen meidänkään metsän peurojen suhteen, vaikka niitä ei ole vielä puutarhan puolelle tullut. On varmaan tosissaan mietittävä Trico Gardenin käyttöä.
    Teillä näyttää niin keväiseltä, hyvä, että lumi suli pois. Nurmikko on kuvasta päätellen siellä tosi vihreää. Meillä on vielä jonkin verran lumilämpäreitä, mutta tämän päivän aurinkoinen sää auttoi sulamisessa.
    Sait ison urakan tehtyä, kun istutit vihannesten taimet lopullisiin kasvuastioihin. Nyt taimet pääsevät juurtumaan hyvin ja saavat nauttia uudesta mullasta.
    Ihailin kuvia puutarhasi keväästä, eiköhän kevät etene nyt hieman paremmin tästä eteenpäin, toivotaan näin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvittelin, ettei olisi syytä mitään eläintä inhota. Peurat ovat kuitenkin ylittäneet inhokynnyksen aiheuttamalla turhia tuhoja puutarhoissa. Eikä ainoastaan minun vaan lukemattomien muidenkin ihmisten. Olen tottunut etsimään ja löytämään ratkaisuja ongelmiin. Peurojen suhteen minulla ei ole mitään keinoja tai välineitä. Pakko luottaa Tricogardeniin.
      Nyt alkaa tuntua ja näyttää keväiseltä. Lumen jäljiltä puutarhassa on aika märkää, mikä ehkä auttaa nurmikkoa vihertymään nopeammin. Ja tämän päivän lämpö myös.
      Tomaattipurkit olivatkin jo täynnä juuria. Osassa on jo nuppuja. Saavat nyt rauhassa kotiutua isompiin astioihin. Kasvariin muuttoon menee vielä jokunen viikko.

      Poista
  2. Takatalvi on ohi ja toivon todella sen olleen viimeinen takatalvi tälle keväälle. Peuraongelma on hälyyttävä, täälläkin niitä on taas nähty ihan puutarhan liepeillä. Olen täällä ruudun takana harmissani syödyistä tulppaaneistasi. Ja eiköhän teillä ole sama tilanne kaikkialla samalla asuinalueella. 30 yksilön lauma on suuri, johan sellainen tuhoaa yhden pellon vuorokaudessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kunpa olisikin viimeinen takatalvi tälle keväälle. Yhtään enempää lunta ja kylmyyttä ei taida kukaan enää kaivata.
      Peurat näyttävät tykkäävän puutarhoista, joissa on helposti monenlaista herkkua tarjolla. Etenkin näin keväisin ne ovat oikea riesa, kun ilmeisesti metsissä ei ole vielä paljon syötävää.
      Kyllä täällä ihmiset ovat ärsyyntyneet pihoille tuleviin peuroihin. Yhtä paljon ne aiheuttavat myös vaaratilanteita liikenteessä. Kunnan keskustaan vievä tie mutkittelee metsien ja peltojen keskellä. Joka kaarteessa saa jännätä, loikkaako peura vai viisi auton eteen.

      Poista
  3. Nyt on toiveissa, ettei ainakaan lunta enää sada. Ennusteiden mukaan vapun jälkeen sää saattaa taas viilentyä. Katsotaan pitääkö paikkansa?
    Ihana mätäs Blue Pearleja.
    Peurat ovat kyllä todella riesa. Meille ne eivät onneksi ole vielä eksyneet, mutta lähipelloilla niitä on kyllä jo näkynyt. Peurojen ruokintapaikka on linnuntietä mitaten noin runsaan kilometrin päässä. Lieneekö se syynä, että puutarhamme on säästynyt niiden vierailuilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 10 vrk:n ennusteessa näkyy tosiaan hivenen viilentymistä. Toisaalta toukokuussa ei tarvitsekaan vielä olla +20 asteen päiviä, vaikka toki ne kivoja olisivat. Jännäämisen paikka edessä, kun monet meistä odottavat kasvihuoneen käytön aloittamista.
      Ehkä peurojen ruokintapaikka vaikuttaa siten, että eläimet kulkevat jotain tiettyä reittiä, eivätkä eksy pihallenne. Toivottavasti näin on. Sinullakin on komeita havuja, joita ei soisi peurojen syövän.

      Poista
  4. Kyllä luonto on aivan uskomaton.
    Meillä on hanget takapihalla vielä ja pörriäisiä ei ole ollenkaan. Eilen ikkunassa oli kuitenkin lasilla itikka. Onpas helpotus noille meidän linturaukoille (edelleen jatkuu talviruokinta täällä) Ihanasti on kasvit toipuneet takatalvesta. Voi kunpa kevät nyt tulisi. Meilläkin jo 6 astetta lämmintä äsken.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luonto on uskomaton. Ja Suomi pitkä maa, minkä huomaa erityisesti näin keväisin. Pian te saatte meidät etelän ihmiset kiinni eli kevät saapuu sinnekin.
      Lintujen kannalta tilanne on nyt helpottanut. Auringonpaiste ja lämpö ovat laittaneet pörriäiset ja hyönteiset liikkeelle. Saavat tintit syötävää.

      Poista
  5. Voi puutarhuriparkaa ja voi kasveja! Surettaa sun puolesta, kun ihanuudet syödään.
    Kyllä tämä ikuinen kevään- ja lumentulo on koetellut meidän kaikkien hermoja ja vaikuttanut mielialaan....mutta jospa lopultakin alkaisi paistaa päivä risukasaan. En ole alkanut itseäni palelluttaa kevättöillä, joita ei kumminkaan oikeasti vielä pääse tekemään. Etupihalla edelleen puolen metrin kinos katolta tippunutta lunta, joka ei varjon puolella paljon hupene. Tosin eipä se aurinkokaan ole liiemmin paistanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maatuska! Harmittaa vietävästi ja sydäntä särkee katsella syötyjä tulppaaneja. Olen syksy syksyltä vähentänyt tulppaanisipulien istuttamista pitkälti peurojen vuoksi. Syövät ne krookuksiakin, mutta tulppaanit isompina kasveina osuvat niiden suuhun näköjään helpommin.
      Onpa teillä vielä paljon lunta. Täällä tiistaisesta lumesta on enää muutamia kasoja paikoissa, joihin sitä on kolattu/lapioitu/aurattu. Muualta etenkin tämän päivän auringonpaiste on sulattanut tehokkaasti.

      Poista
  6. Voi hitsi noita peuroja, ne ovat niin saatanallisia. Trico-pullossa luki ainakin aiemmin, että sitä ei saisi ruiskuttaa kuin muutaman kerran kasvukaudessa. Sipulikukkiin saakin sumutella aika surutta, kun niiden kausi on sen verran lyhyt. Rasvapohjaisena liuos toisaalta tuskin liukenee sateeseen? Tuijat on kyllä hyvä sumutella, sillä ne ovat peurojen herkkua.
    Ahaa, tuossa Blue Pearlin kohdalla ainakin esiintyy tuo "Crocus species". En tiedä, mitä sillä on tarkoitettu, mutta ko. lajike on sinisahrami (Crocus biflorus). Ehkä sanalla "species" on tarkoitettu, että se on jotakin lajia (species), eikä risteymä, kuten monet krookukset ovat. Vähän kuin termi "kasvitieteellinen" (esim. tulppaani), joka on minusta sikäli outo, että kaikki kasvit ovat yhtä kasvitieteellisiä. Sillä kyllä tarkoitetaan luonnonlajeja tai niiden lajikkeita, minkä tietty tiedätkin.
    Onneksi nyt on alkuviikon karmeat säät jo takana päin, perhoset liitelevät ja aurinko paistaa.
    Aurinkoista sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jostain hevonP:stä ne peurat mielestäni ovat. Tuntuu toivottomalta, kun ainoa tehokas suoja niiltä on korkea aita.
      Trico-pullossa lukee, että "käsittelyn voi toistaa enintään 4 kertaa 4-6 viikon välein. Pitkän suojavaikutuksen saamiseksi valmisteen on kuivuttava ruiskutuksen jälkeen kasvin pinnalle." Sateen uhatessa aine ei ehdi kuivua kasvin lehdille. Ehkä aine ei liukene sadeveteen, mutta huuhtoutuu kasvin lehdeltä maahan - luulisin.
      Kiitos, species-termi kuulostaa kyllä aika monimutkaiselta. Tai pikemminkin siltä, että kunkin kasvin nimeävä henkilö tai taho villiintyy keksimään kukin omiaan. Blue Pearl on tosiaan yksi esimerkki species-sanasta. Muutamassa muussakin krookuksessa species näkyy olevan. Ehkä jätän nimiasian muhimaan takaraivoon ja keskityn avautuvien kukkien ihailuun.
      Tänään on ollut aivan ihana kevätpäivä. Perhoset ja pörriäiset surisevat kukasta kukkaan. Niin olen tehnyt minäkin.
      Toivon sinulle samanlaisia säitä alkavalle viikolle!

      Poista
  7. Kylläpä siellä on ollut nälkäisiä eläimiä, harmi. Kiva pikkuinen kevätruno!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Peurat tykkäävät tulla syömään valmiiksi katettuun pöytään.

      Poista
  8. Kasvit ovat uskomattomia selviytyjiä, ne kukoistavat taas kuin ei takatalvea olisi ollutkaan. Täällä peurat olivat napostelleet tulppaaneja ja ne, jotka olin ehtinyt ruiskuttaa oli selvästi syljetty pois. Uutta virtaa tulee auringon ja lämmön myötä puutarhuriinkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kasvien sinnikkyydessä olisi minulla opiksi ottamista. Tiesivät ja uskoivat, että kevät saapuu satunnaisesta takatalvesta huolimatta.
      Aamulla luin, että Trico maistuu peurojen suussa pahalta. Kuvittelin hajun olevan merkittävin este. Kunpa peuroilla olisi niin hyvä muisti, etteivät yhden pahalta maistuneen tulppaanin jälkeen enää muita syö.

      Poista
  9. Olipa tosiaan takatalvi ja nyt se tuntuu olevan todella kaukana. Kevätkasvit ovat kyllä uskomattoman sitkeitä tapauksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kohta viikko kulunut lumikaaoksesta ja nyt on maisemat lähestulkoon keväiset. Viherrys lisääntyy kaikkialla mukavaa vauhtia.

      Poista
  10. Kyllä näyttää riittävän vitsausta toisensa perään tälle keväälle. 20cm lunta huhtikuun lopussa ei ole kenenkään puutarhurin toiveuni eivätkä hankien keskellä tallustavat peurat paranna asiaa lainkaan. Pahus, kun söivät tulppaaneitasi ja piti vielä tiputella suupielistä ylimääräisiä seuraavaa syötävää kohti suunnatessaan. Varsin röyhkeää! Olisi nyt edes syönyt kaiken, minkä on mennyt jo irti repimään.
    Toivottavasti teilläkin on jo takatalven kaatamat lumet sulaneet ja kukkaset päässeet uusintayritykselle. Meilläkin on vihdoin keväinen sää ja tomaatintaimia hellivä auringonpaiste. Sen verran koleasti tuuli kuitenkin puhaltelee, että katsoin paremmaksi jättää kasvit suosiolla eteiseen. En viitsinyt alkaa harsojen kanssa säätämään, kun olisivat kuitenkin työpäivän aikana lähteneet tuulen teille. Parempi pelata uhkapeliä silloin kun on koko päivän kotona ja pystyy seurailemaan tilannetta.
    Mukavaa kuunvaihdetta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaksi vitsausta samalle viikolle on kyllä liikaa. Onneksi moinen lumikaaos kohtaa meitä harvoin. Peurat sensijaan näyttävät olevan jatkuvasti lisääntyvä riesa. Löydän itsestäni uusia kiukun tunteita jokaisen syödyn tulppaanin myötä. Murrr...
      Oikein hyvin lumet ovat sulaneet. Pari paksua läjää löyty vielä pihasta ja tietenkin tien varren ojat ovat edelleen pullollaan lunta. Entinenkään lumi ei ehtinyt sulaa ennen viime tiistain ryöpsäystä. Ehkä positiivisin asia tämän kevään runsaassa keikkumisessa on se, että kevään saa aloittaa useamman kerran peräkkäin. Kasvien sietokyvyn näkee varmasti vasta myöhemmin, kun kaikkien heräämisaika on nähty ja koettu.
      Täällä mittari näyttää +18, mutta pilvisyys ja kova tuuli saavat sään tuntumaan kylmemmältä. En minäkään jättäisi tomaatteja tuulen viskomien harsojen varaan.
      Sinulle myös mukavaa kuun vaihdetta ja iloista vappua!

      Poista
  11. Ihana jännittävä kevääntulo vaiheineen ja vaikeuksineen. 🌷
    Ilahduttavaa nähdä se eka pörriäinen... minulla oli pullea kimalainen seurana kun takatalven jälkeen taas haravoin pihaa 🐝 Meillä ei onneksi ole peuroja.
    Aurinkoista vappua! ☀️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jännitystä on tosiaan tänä keväänä piisannut. Onpahan ainakin juteltavaa ja muisteltavaa vielä vuosiksi eteenpäinkin.
      Hienoa, että kimalaiset ovat sielläkin heränneet. Ukkokulta pyydysti hetki sitten olohuoneen ikkunan sisäpuolelta kimalaisen tulitikkurasiaan ja päästi sen ulos jatkamaan hommiaan.
      Onneksi teillä ei ole peuroja. Harmittaa, kun napsivat tulppaanit suihinsa. Ja paljon muutakin.
      Meillä paistaa aurinko täydeltä taivaalta eli vappusää on mitä parhain. Iloista vappua sinulle!

      Poista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!