Sivut

tiistai 30. huhtikuuta 2024

Koska kukkii -haaste: 1. raportti

Primula elatior - Etelänkevätesikko 28.4.2024


Kivipellon Saila haastoi minut 
19.3.2024 Hiidenkiven puutarhassa -blogin Minnan liiikkelle laittaman idean mukaan veikkaamaan valitsemieni kasvien kukinta-aikaa. Tällöin valitsin seurattaviksi nämä kasvit:

Primula elatior - Etelänkevätesikko, kukkii 17.4.2024
Tulipa 'Persian Pearl', kukkii 1.5.2024
Ribes sanguineum - Ruusuherukka, kukkii 10.5.2024


Primula elatior - Etelänkevätesikko 28.4.2024

Ensimmäinen veikkauksen kohteeni on siis kuvan (Pikkupuutarhan Harkkokäytävä) etelänkevätesikko. Postauksen kaksi ensimmäistä kuvaa on sunnuntailta 28.4. Samaa esikkoa kasvaa muuallakin puutarhassani. Jokaisessa tilanne on aikalailla vastaava. Nuput ovat olleet näkyvissä jo pari viikkoa. 

Primula elatior - Etelänkevätesikko 9.4.2024

Sääntöjen mukaan kasvissa ei saa näkyä nuppuja veikkaushetkellä. Ei näkynyt nuppuja tuolloin, ei edes koko kasvia. Paikalla oli silloin lunta, mutta siitä tilanteesta en löytänyt tähän hätään kuvaa. Esikon ilmaannuttua näkyviin se sitten jököttikin jonkin aikaa melko kasvamattomana.

Kuvassa olevat isot lehdet kuuluvat viime kesänä vieressä kasvaneelle sormustinkukalle. Olisi pitänyt riipiä pois ennen esikon kuvaamista.

Primula elatior - Etelänkevätesikko 15.4.2024

Seuraava kuva onkin viikko edellisestä, jolloin nuppuja on jo näkyvissä. Tarkkaan katsomalla niissä pilkottaa keltaista, mutta päätin odottaa varman päälle vielä pari päivää.

Primula elatior - Etelänkevätesikko 17.4.2024

Tadaa!!! Hän kukkii 17.4. En ota kunniaa nappiin osuneesta veikkauksesta. Se nimittäin ei perustu minkäänlaiseen tietoon eikä vuosien kokemukseen. Joku päivämäärä piti laittaa, joten niin tuli heitettyä tuo 17.4. Toki selasin edellisten vuosien kuva-arkistoja saadakseni jonkinlaista osviittaa kukintapäivästä. Tämän vuoden kevätsää on vain ollut niin omituinen ja sinne tänne heittelevä, että kaikille arvauksille oli pakko laittaa kysymysmerkki perään.

Primula elatior - Etelänkevätesikko 20.4.2024

Esikko ansaitsee hatunnoston ja monta peukutusta. Sen kevättaivalta on kuritettu useaan otteeseen lumella ja kylmyydellä. Perjantai 20.4. oli vasta alkusoittoa seuraavan tiistain karmaisevalla hangelle. Silloin talonväki keskittyi raivaamaan tietä pois hangesta, eikä esikkojen kuvaaminen tullut mieleen.

Primula elatior - Etelänkevätesikko 27.4.2024

Perjantaina 27.4. lumikaaoksen aiheuttama järkytys alkoi jo hissukseen painua taka-alalle. Yli 20 sentin lumikerroskin oli paikoin sulanut kokonaan pois ja vähintäänkin sen pinta oli pahimmissakin paikoissa reippaasti vajoamassa.  

Etelänkevätesikko ei lumesta ollut säikähtänyt, vaan jatkoi kasvua ja kukkimista siitä, mihin se oli tiistaivastaisenä yönä joutunut. Sipulikasvien sinnikkyys on jo tuttua. Ihmeellistä on monien muidenkin kasvien sieto ja kestävyys.

Helleborus - Jouluruusu


Seuraavien kukkijoiden veikkaukset taitavat mennä totaalisesti pieleen. Vappupäivänä ei todellakaan tulppaani Persian Pearl kuki, kun useimmissa paikoissa sen lehdetkin ovat vasta kärkiä mullassa. Vahvasti näyttää, ettei ruusuherukkakaan kukkia pukkaa 10.5. Älkäämme surko epäonnisia veikkauksia. Iloitaan, että kyseiset kasvit ylipäätään ovat elossa.


Maanantaina sää on taas muuttunut keväisen lämpimäksi. Toivotaan, että talvet on nyt kaikki takana ja pääsemme jatkamaan kevätpuuhiamme. Mieluummin ilman toppavaatteita.

Munkit on paistamatta ja sima vielä pullossa. Tämän vuotiseen vappuun sopii hyvin seuraava runo.

Aurinko meiltä lumet sulattaa,
pian vihertää jo jäinen maa.
Aina suloista on kun saapuu kevät,
ihmiset ilosta hymyilevät.

 ILOISTA VAPPUA KAIKILLE!


Säännöt: Valitsemissasi kasveissa ei saa näkyä nuppuja veikkaushetkellä. Poikkeukseksi laskettakoon puuvartiset, joissa saa olla kukkasilmuja. Kasvien kohdalla olisi hyvä olla vielä lunta/jäätä tai edes sen verran routaa, että kasvi on vielä lepotilassa. On nimittäin aivan eri asia veikata kukinnan alkua lähipäiville kuin viikkojen (tai kuukausien) päähän. Kukinnan alkua saa vauhdittaa esim. lapioimalla lunta pois kukkapenkin päältä, mutta harsot ynnä muut normaalikeväästä poikkeavat viritelmät lasketaan dopingiksi. Ja tietysti kukinnan alkua saa myös viivästyttää vaikkapa peittämällä lupaavan näköiset piipot lumella, jos jotain niin järjetöntä haluat tehdä. 

Kerro, keneltä sait haasteen ja haasta vuorostasi mukaan muutama kaveri. Olisi myös kiva, jos kävisit laittamassa Hiidenkiven puutarhassa -blogiin haasteen aloituspostaukseen kommentin osallistumisestasi. Raportoi myöhemmin keväällä, kuinka hyvin kukkakevään ennustaminen sinulta onnistui.


22 kommenttia:

  1. Raporttisi oli kivaa luettavaa. Hauska onnistuminen, vaikka ei tämä niin tiukkapipoista tiedettä olekaan, kuten totesit. Hienoa, että etelänkevätesikko on karaistunut Suomen keväisiin vaihteluihin ja kesti lumet ja tuiskut silmiään räpäyttämättä. Maanantaina ilman virtaus muuttui todellakin ihan kerrasta lempeämmäksi ja eilen oli oikea lämpöennätys. Vappuaattona sää näyttää samanlaiselta eli iloinen puutarhapäivä on tiedossa. Mukavaa vappua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päivi! Näissä kasviasioissa tiukka pipo on paras jättää kaappiin lojumaan. Tämä veikkaaminen on kyllä todella vaikeaa. Tänä keväänä erityisen vaikeaa, kun sää on heittänyt kapuloita rattaisiin kyllästymiseen saakka. Tänään on miltei eilistäkin hienompi päivä. Puutarhaan en ole muilta töitä ehtinyt. Huomiseksi sen sijaan suunnittelin kokopäiväistä pihalla oloa.
      Iloista vappua sinulle!

      Poista
  2. Hauskaa vappua sinulle ja mukavaa kukintojen seurantaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, samoin sinulle. Lähdenkin tästä kohta kameran kanssa pihakierrokselle.

      Poista
  3. Kasvit on todella sitkeitä, sen todistaa tämä kevät. Taitaa mennä tosiaan monella vinksalleen veikkaukset, mutta samapa tuo. Hauskaa vappua sinulle:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukkimisajan arvaaminen on vaikeaa ns. normikeväänäkin. Tänä vuonna erityisen hankalaa. Leikkimieli on hyvä pitää mukana.
      Hauskaa vappua sinullekin!

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Kommenttisi oli mennyt roskapostiin. Pitkästä aikaa näin kävi.
      Tämän arvaustuloksen perusteella en taida vielä lottovoittoa ryhtyä odottamaan.

      Poista
  5. Hauskaa vappua ja kukkien ihailua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, samoin sinulle. Aionkin kohta lähteä pihalle.

      Poista
  6. Kaunis runonen, hyvää vappua Sinullekin!

    VastaaPoista
  7. Onnittelut nappiin menneestä arvauksesta! Mukavaa vappua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saraheinä, hauskaa vappua sinulle! Nappiin osunut arvaus oli kyllä yllätys, kun ajattelee säiden osallisuutta kasvien elämässä tänä keväänä.

      Poista
  8. Oi kylläpä on ihania haasteita, arvausleikkejä niin monella "alalla". Ja mikä parasta - silmäniloa meillekin, jotka ei kasveista mitään ymmärrä. Olen niin paljon ihmetellyt upeiden makrokuviesi myötä kasvien poimuja ja yksityiskohtia. Ei edes biologiantunnilla ollut näin tarkkoja näkymiä mikroskoopilla. Koska sinä innostuit kukkasista, kasveista, puutarhasta? Juontaako se jo lapsuuteen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Repolainen mieltä ilahduttavista sanoistasi!
      Tykkään ottaa kasveista lähikuvia. Ehkä juuri siksi, että tykkään muutenkin katsella kasvien nuppuja, karvoja ja muita yksityiskohtia.
      Olen puhdasverinen kerrostalolapsi. Meillä ei ollut maalla asuvaa mummoa, ei kesämökkiä, ei vuokrapalstaakaan. Äiti laittoi kesäisin kukkia parvekelaatikoihin ja viherkasveja oli tietenkin ikkunalaudat täynnä. Omassa kodissa viherkasveja ilmestyi ikkunalaudoille. Puutarhainnostus iski vasta paritaloon muuttaessamme, joskin pikkulasten ja työn ohessa se oli melko rajallista. Omakotitalopihan saatuani homma lähti uusille urille. Blogielämän löydettyäni 2011 harrastus on saanut alleen uutta tuulta kaikkien hienojen vinkkien ja toisten blogeista löytämieni ideoiden ansiosta.

      Poista
  9. Onnittelut ensimmäisestä osumasta! Tämä kevät on ollut niin kummallinen, että ei ihmekään, jos osa arvauksista menee metsään. Täältä löytyi vasta pari päivää sitten ensimmäiset 'Persian Pearlin' piipot, joten eivät ne kuki meilläkään vielä hetkeen. Toivottavasti alkuviikoksi ennustetut pakkaset eivät toteudukaan. Ei huvittaisi taas ottaa talvitakkeja ja -kenkiä käyttöön, kun vasta sain kaivettua kaapista kevyempää päällepantavaa.
    Mukavaa toukokuuta!

    VastaaPoista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!