Sivut

sunnuntai 2. kesäkuuta 2024

Puutarhan toukokuu

Crataegus 'Paul's Secret' - Ruusuorapihlaja
 

Niin upeaa kuin puutarhan kukinta on jo tähän mennessä ollut, tekisi mieli painaa jarrua. Kesä menee aina ohi hujauksessa. Entä sitten tällaisena hetkenä, jolloin kaikki yrittää tunkea itsensä pelkästään toukokuuhun? Osa pioneista ja ruusuista on jo aloittanut kukintansa. Jääkö mitään heinäkuulle tai elokuulle? Pitkään jatkunut kuivuus ehkä hidastaa kasvien edistymistä. Toivokaamme, että sateet herättävät mattimyöhäisiä ja elvyttävät janoisia.

Crataegus 'Paul's Secret' - Ruusuorapihlaja


Ruusuorapihlaja on täynnä pinkkejä ruusumaisia kukkaryppäitä. Pullistelen sen äärellä ylpeydestä ja ilosta, että tämän ihanuuden älysin puutarhaani istuttaa. Istutin puun 2015. Tuolloin kuvittelin, ettei mihinkään mitään puita mahdu. Hyvä, että luovuin kuvitelmistani, jonka jälkeen olen istuttanut sekä koristeomenapuita että kaksi tuurenpihlajaa. Hyvin mahtuvat ja tuovat sitä paljon puhuttua kerroksellisuutta puutarhaan.

Sorbus ulleungensis 'Dodong' - Tuurenpihlaja


Olen tainnut jo useamman kerran kertoa, kuinka näin syysväreissä leimuavan tuurenpihlajan eräällä kyläkävelyllä. Päähäni pinttyi tarve ja toive saada omaankin pihaan samanlainen puu. Niinpä keväällä 2019 kävin ostamassa ensimmäisen tuurenpihlajan, jonka istutin alapihalle, lähelle tontin puistosta erottavaa aitaa. Vielä samana kesänä hankin toisen tuurenpihlajan yläpihalle. Se löysi paikkansa ns. huoltopihalta, jossa aikanaan kasvoi tavallinen pihlaja.

Sorbus ulleungensis 'Dodong' - Tuurenpihlaja


Puut ovat vielä melko nuoria, mutta kokoa ja näköä niille on jo tullut mukavasti. Ensimmäisenä syksynä eivät kovin suuresti oranssinpunaisina hehkuneet, mutta sen jälkeen ovat kyllä laittaneet parastaan. Kukkiakin sain odottaa pari kevättä. Tänä vuonna kukkia on kummassakin jo lukuisia ja niiden koko hämmästyttävän suuri. Ruokalautasen kokoisia pilviä. Tykkään tuurenpihlajasta todella paljon. Se on lunastanut paikkansa niin puutarhassa kuin sydämessäni. Pidän myös sen lempinimestä "Pohjolan palmu". Sellainen se on.

Syringa 'James MacFarlane' - Isabellansyreeni


Tavallisten pihasyreenien kukinta alkaa jo vähitellen hiipua. Andenken an Ludwig Späth on vielä voimissaan, samoin Moskovan kaunotar. Sen sijaan Isabellansyreeni 'James MacFarlane' vasta availee ensimmäisiä nupujaan. Tämän syreenin oksat eivät koskaan notku kukkien paljoudesta. Joka vuosi niitä on yhä enemmän. Ehkä paikka voisi olla aurinkoisempi, vaikka ei se nytkään mikään pahin varjonurkka ole.


Isoista puista on vaikea saada hyvää kuvaa niin, että ne näkyisivät kokonaan. Tämä kuva on otettu marjapensaiden ja omenapuiden siimeksestä. Ruusuorapihlaja näkyy keskellä punaisena. Sen takaoikealla häämöttää yläpihalla kasvava lilana parhaillaan kukkiva syreenikeskittymä. Keskellä näkyy Päivänliljapenkki, jossa valkoiset irikset ovat juuri avanneet ensimmäiset kukkansa. Ja kaikkialla runsaana kukkivat Ukkolaukat heiluttavat pallojaan tuulenvireessä.

Tämän kuvan olen ottanut selkä päin rajanaapuria. Siellä se ruusuorapihlajakin punastelee. Oikealla on metsäruusupöheikkö. Edessä yksi Kriikunapolun haara.


Tässä seison selkä päin kasvimaata katse kohdistettuna puuvajaan ja vasemmalla näkyvään Syyspenkkiin. Siellä punertaa koristeomena Musta Rudolf. Oikealla puolella taasen rehottavat raparperit ja niiden takana Kaivoruusupenkki, jossa kasvavat juhannusruusu, Hansa-ruusu, punalehtiruusu, omenaruusu ja sammalruusu.

Puuvajan oikealla puolella näkyy rinteessä kasvavat syreenit, jotka on tuotu Ukkokullan äidin lapsuudenkodista Hämeenkoskelta. Vasemmalla näkyvät isot puut ovat jo kunnan puolella.

Vuosia sitten ryhdyin vähentämään nurmikkoa lohkomalla siitä vähitellen osia istutusalueiksi. Vasemmalla oleva Kaivoruusupenkki sai jatkokseen oikealle Kiemurapenkin. Pian huomasin, että ihmiselle on luontaista oikoa sieltä, mistä on lyhin matka. Niinpä katkaisin pitkän istutusalueen tekemällä mutkaan polun, joka sai nimekseen kasvaripolku.


Syksyllä 2013 Ukkokulta osti minulle 5.4-neliöisen kennokasvarin. Se pystytettiin ja valmisteltiin syksyllä ja otettiin käyttöön keväällä 2014. Alkuun lavakaulusten tilalla oli tavallinen maapohjainen kasvimaa, jossa kasvatimme lähinnä perunaa ja muita juureksia sekä sipulia. 

2013 siirryimme lavakauluksiin, joista ensimmäiset Ukkokulta rakensi itse. 2019 lavakaulukset ja kasvimaa-alue uusittiin. Aiemmin lavakaulusten välit oli katettu kuorikatteella. Kotilot tykkäsivät katteesta kovasti, joten uudistuksessa käytävien pinnoite laitettiin kivituhkasta. Laatikoiden määrää lisättiin kuudesta kymmeneen. Yksi lavakaulus jää kuvan ulkopuolelle.

Viimeisin uudistus tapahtui tänä keväänä, kun kaivoin alueen päästä vadelmat pois ja muutin paikan istutusalueeksi. Nyt siinä aloittavat kasvutaivaltaan koristeomena Aamurusko, purppuraheisiangervo Diabolo ja syyshortensia Vanille Fraise sekä joitakin perennoja, joita on tulossa vielä lisää.

Tässäkin kuvassa seison selkä rajanaapuria ja Ruusupenkkiä päin katse kohti tontin toista laitaa ja puistoaluetta. Oikealla on luonnollisesti Oikearinne, sitten portaat yläpihalle ja sen jälkeen Vasenrinne. Kuvassa vasemmalle jää Majalispenkki, Hortensiapenkki syyshortensioineen ja vähän pilkottava Kurgaani.


Tässä olemme yläpihalla. Portin alta kulkevat portaat alapihalle. Portin vasemmalla puolella kasvaa tarha-alppikärhö 'Purple Dream' ja oikealla tarha-alppikärhö 'Willy'. 

Oikealla on osa Syreenipenkistä, jossa pionit venyvät korkeutta ja pian nuppunsa auki poksahtelevat idänunikot. Vasemmalla puolella on Allaspenkki, jossa kasvaa niinikään pioneja ja marhanliljoja sekä monennäköistä muuta. 

Allaspenkki on saanut nimensä paikalla vuosia sitten sijainneesta vesialtaasta. Altaan vieressä kasvoi isokokoinen koivu, joka roskasi altaan veden ja siitä syystä vesi oli vaihdettava useita kertoja kesässä. Myöhemmin koivu kaadettiin huonokuntoisena. Allas taasen lähti, kun kyllästyin konttaamaan sen äärellä vettä vaihtamassa.


Runsas kuukausi sitten tämän kuvan vasemmassa ylälaidassa, syreenien alla olisi näkynyt punamultainen leikkimökki. Sen kunto oli tullut tiensä päähän, eikä meillä ollut mökille käyttöä. Ukkokulta purki mökin ja kuskasimme sen jäänteen yhteistuumin kahden peräkärryreissun voimin kaatopaikalle. Alueelle on uusia suunnitelmia, jotka toivon mukaan toteutuvat lähiaikona. Hyvä kuitenkin, että suunnitelmat ovat muhineet päissämme. Ne ovat selvästi jalostuneet paremmiksi.

Kuvan vasemmalle puolelle jää talo terasseineen ja pergoloineen.


Nyt sivuamme oikealle jäävää pergolaa ja kellariin johtavia portaita. Oikealla näkyy myös talon seinustalla kasvava köynnöshortensia. Kolme vuotta sitten tapahtuneen katto- ja ränniremontin yhteydessä karsin osan köynnöshortensiasta pois. Vuosi sitten taasen poistin talon seinustalta istutusalueen. Vain köynnöshortensiat saivat jäädä. Leikkaan vuosittain köynnöshortensiaa siten, ettei se luikertele kattorakenteisiin.

Vasemmalla on ns. Metsäpuutarha. Vuoteen 2018 se oli todellakin metsäpuutarha, mutta sitten kunnan metsikkö kaatui ja muuttui avoimeksi puistoalueeksi. Valon määrä lisääntyi huomattavasti. Rajalle olen istuttanut rivin metsäkuusia. Kotkansiivet ovat vuosien myötä itse levittäytyneet metsiköstä. Alueella kasvaa myös töyhtöangervoa, joka on ahkera tekemään siementaimia. Niitä olen kitkenyt, mutta osa saa rauhassa jäädä. Ne toimivat hyvänä näköesteenä kesäaikaan.

Suurin osa Metsäpuutarhan isoista vaahteroista on kunnan puolella tai aivan rajalla. Kasvaapa siellä myös tuomi, josta pidän. Alueen alapihan puoleisessa päässä on kymmenen tuijan rivistö. Ne istutin näköesteeksi silloin, kun tieto metsän kaatumisesta tuli.

Vasemmalla näkyvillä kivillä olemme nostaneet varaparkkipaikan tasaiseksi kadun pintaan nähden. Muuten parkkipaikan talon puoleinen pääty laskisi liikaa. Varaparkkipaikan vierestä kulkee polku Pikkupuutarhaan. Oikealla puolella kasvaa punapajuangervoa, metsäruusua ja isoksi venynyt siperianhernepuu.

Vasemmalla on ruusut Tove Jansson, ranskanruusu Duchesse de Montebello, norjanruusu, kirjoapteekarinruusu ja Ilo. Lisäksi kaksi koristeomenapuuta eli Aamurusko ja Royalty.

Taustalla häämöttää Pikkupuutarhan kadusta ja tonttimme puolella olevasta jalkakäytävästä erottava tuija-aita, jonka leikkaan vuosittain. Tuija-aita toimii näkö- ja pölyesteenä.

Aiemmin Pikkupuutarha oli lähinnä nurmikkoa, jossa kasvoi isokokoisia mäntyjä ja muutama kuusi. Puita kaadettiin vähitellen ja lopulta myös nurmikko muuttui istutusalueeksi kapeine käytävineen.


Pikkupuutarhan ja talon välisellä alueella kasvaa norjanangervoa, jotka siirsin aikanaan rakentaessamme talon toiselle puolelle terassin. Myös juhannusruusua on jonkin verran norjanangervojen vierellä. Mainittakoon, että juhannusruusu on ahkera levittäytymään. Samaisen alueen toisessa päässä on myös kaksi syyshortensiaa. Pikkupuutarhan puolella kasvaa erilaisia perennoja ja runsaasti kevätkaihonkukkaa, kuten monissa muissakin paikoissa puutarhassani.

Oikealla on turveharkoilla reunustettu Kivipenkki. Omia kiviä meidän tontilla ei pahemmin ole. Toinen iso kivi eli Kotikivi on alapihalla. Tämän Pikkupuutarhan kiven saimme naapurilta. Se löytyi kunnallistekniikan kaivannosta, josta traktori pudotti sen toiveestani puolellemme.

Kuvan etualalla pilkottaa Kriikunapenkki, josta kaadettiin kaksi vuotta sitten kriikuna. Sen kannot  näkyvät yhä tuossa. Istutusalueet näyttävät tässä vaiheessa aika sotkuisilta, kun joka paikassa retkottaa kuihtuvia scillan lehtiä. Varsinaiset perennat ovat vielä kasvuvaiheessa.


Pikkupuutarhaan pääsee myös taloa kiertävältä käytävältä Kärhöpolkua pitkin. Vasemmalla puolella rehottaa töyhtöangervo ja oikealla norjanangervo sekä maanpeitekasvina pikkutalvio ja kevätkaihonkukka. Taustalla häämöttää kärhökaari, josta leikkasin syksyllä tapille risuuntuneet alppikärhön ja tarha-alppikärhön. Pelkäsin kummankin talven aikana menehtyneen, mutta sieltä ne luikertelevat varsin voimallisesti kohti taivaita. Veikkaanpa, että loppukesästä kärhökaari on jo köynnösten valtaama.

Talon pääsisäänkäyntiä vastapäätä on Bermuda. Kuvasta ei näy alueen kolmiomainen muoto, josta se on saanut nimensä. Meidän Bermudan kolmiomme (Lähde: Wikipedia) ei tosin niele salaperäisesti laivoja, vaan pukkaa kukkaa.


Autotallipäädyn istutuksiin en ole koskaan syventynyt erityisen tehokkaasti. Paikka on ongelmallinen, koska aluetta käytetään talvisin lumivarastona. Naapurin tontti on metrin verran meidän tonttiamme ylempänä. Aikanaan tonttiemme välillä maa on laskenut loivasti. Edellinen asukas rakensi rajan tuntumaan kahdelle autolle katoksen ja sen alle holvikellarin. Näiden rakenteiden vuoksi he nostivat tonttia, jolloin meidän puolelle syntyi solamainen käytävä. Se alkaa tuijien takana näkyvän siperianhernepensaan jälkeen.

Edellinen asukas oli rakentanut 80-senttisen lauta-aidan tonttiemme välille. Aita on vähitellen lahonnut, jonka vuoksi nykyinen naapuri on sen purkanut. Alapihan osuudelle olemme laittaneet 80-senttisen verkkoaidan. Meillä on kivat naapurit, emmekä ole kokeneet tarvetta muuttaa aitajärjestelyjä.

Edellinen asukas istutti omalle puolelleen idänvirpiangervoa, joka on levinnyt myös meidän puolelle. Edellisessä postauksessa mainitsin, että alkuun en tykännyt puskista. Nyt ne toimivat mielestäni hyvin. Viherryttävät alueen ja kukkivat touko-kesäkuun vaihteessa kauniisti. Nyt kukinta on helteen vuoksi jo ohi. 

Alueella kasvavat tuijat ovat peruja kadun varteen istuttamastani aidasta. Osa tuijista kuoli ensimmäisen talven aikana, jolloin sain muutamia ylimääräisiä tuijia korvaukseksi. Tuonne päätyivät. Käytävää reunustaa tuivio. Siinä on sinnikäs kasvi. Keväällä se on usein pitkään jäätikön kuorruttama. Niin vain lämmön lisääntyessä taas jatkaa kasvuaan. Jonkun verran olen tuiviota leikannutkin, jotta ei ihan makaisi käytävällä. Ei ole siitä moksiskaan.

Hyvä, että tein perjantaina puutarhassa kattavan kuvauskierroksen. Sunnuntai vastaisena yönä kylän päällä oli jälleen voimakas ukkosrintama. Salamoi, paukkui ja vettä satoi tunnin verran varsin rankasti. Tuurenpihlajan, syreenien ja aronioiden kukat ovat surullisen näköisiä. Ehdinpä niitä kuitenkin ihastella. Vesisade oli myös oikein tervetullutta kuivuudesta kärsivän puutarhan ja luonnon hyväksi.

Oikein kivaa kesän alkua kaikille!


23 kommenttia:

  1. Ihanan vehreitä kuvia, vaikka onkin otettu ennen sadetta. Niin kaunista joka puolella! Mukava tällainen pihakierros kauniissa puutarhassasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saila! Siihen nähden, että toukokuussa satoi todella vähän - sitä yhtä ukkosmyräkkää lukuunottamatta - puutarhassa on vehreää ja kukkaisaa. Kevät ja alkukesä ovat ehdottomasti parasta aikaa vuodessa.

      Poista
  2. Paljon teillä on kaikkea ja puidenkin koot jo suuria. Niitä suuria puita onkin usein vaikea saada kuviin. Pidän kovasti puutarhanne kuvista, joista näkyy näitä suurempia alueita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen heilunut vuosia ahkerasti lapion kanssa ja nyt alkaa joka paikka pursuta kasveja. Kaikki ei tietenkään ole täysin mieleistä, mutta sellaista se lienee meillä jokaisella. Jostain syystä arastelen puutarhan yleiskuvien esittelemistä. Ehkä olisi syytä hiukan lieventää kriteerejä.

      Poista
  3. Upea kierros eri puolilla puutarhaa. Ruusuorapihlaja on hieno ja kaikki vehreys myös. Ihastelin kuvien näkymiä ja monilajisia istutuksia. Hienoa, että saitte jälleen sadetta. Meillä satoi vai 1 mm tänään ja toukokuussa ei yhtään.
    Sinulla on okein kaunista joka pulella!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi näitä nopeasti kirjoittamalla tulleita kirjoitusvirheitä - ehkä arvaat sanat oikein ;D.

      Poista
    2. Kiitos Päivi! En edes kiinnittänyt huomiota kirjoitusvirheisiin, kun asia kuitenkin selviää oikein hyvin. Varsinkin kännykällä kommentoidessa itsekin päästelen sammakoita sormistani.
      Ruusuorapihlaja on aivan täynnä kukkia. On se vaan upea pikkupuu, kuten mielestäni lähes kaikki muutkin. Onneksi ei tarvitse inhokkeja valita. Voisi mennä vaikeaksi.
      Meillä on nyt satanut enemmänkin. Hetki sitten tuli ihan kunnon sadekuuro ja pilvistä päätellen kohta taas lisää. Minusta säätiedotuksessa luvattiin samanlaista muuallekin Suomeen.

      Poista
  4. Olipa kiva puutarhakierros, kiitos siitä. Kaunista on, harmonista ja yhteen sopivaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja! Kasviahneus on vallannut minua vuosia sitten ja sillä tiellä kuljen edelleen. Tila uhkaa loppua, mutta sitten vain sovitellaan.

      Poista
  5. Kiitos pihakierroksesta kauniiseen ja huolella hoidettuun puutarhaasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kruunuvuokko! Erityisesti ilahduttaa kehusi puutarhan siisteydestä. Taidan olla liiankin innokas putsaaja ja puleeraaja.

      Poista
  6. Kaunis kiitos pihakierroksesta ja kuvista - oi miten iso ja vehreä sekä kukkiva puutarhasi onkaan! Ihanaa, että vettä tulee, mutta toive olisi, että lempeyttä ei siinäkään asiassa unohdettaisi! Hyvä, että sait kaikki upeudet kuvattua ennen sadetta! Meillä satoi mökillä (ukkonenkin paukkui), kotona ei juurikaan. Odottelen ruusuorapihlajan ensikukintaa täällä meillä - se on kyllä kaunis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saila! Monta kertaa olen pohtinut, miten jaksaisin, jos puutarha olisi suurempi. Ja yhtä monta kertaa olen ajatellut, että kunpa se olisi suurempi. Nautin paljon puutarhastani, jonka eteen on tullut aherrettua tovin jos toisenkin.
      Olemme saaneet viikonlopun aikana sateita ja ukkosta. Hetki sitten tuli ihan kunnon sadekuuro. Kohta taitaa tulla lisääkin vettä. Lempeys satamisessa olisi mukavaa. Sään ei todellakaan tarvitsisi seilata äärimmäisyydestä toiseen, mutta otetaan mitä annetaan.
      Ruusuorapihlaja on vuosi vuodelta aivan ihastuttava pieni puu. Varmasti sinäkin pääset pian katselemaan sen upeaa kukintaa.

      Poista
  7. Kiva kierros puutarhassa näyttää taas erilaiselta kuin viimeksi käydessäni. Meillä ukkonen pamahti niin kovaa että lattia tärähti mökillä. Iski varmaan kallioon ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toukokuun aikana kaikki on kasvanut ja kukkinut hurjalla vauhdilla. Edelleen tuntuu, että koko ajan olisi jäljessä tapahtumista.
      Viikonlopun ukkonen piti hetken hereillä, kun jyrinä ja kolina tuntui pyörivän samassa paikassa. Hyvä, ettette pudonneet sängystä ukkosen tärisyttäessä mökkiä.

      Poista
  8. Kauniilta ja hyvinhoidetulta näyttää puutarhasi. Nyt kyllä kukkii kaikki. Meilläkin syreeni kukkii, vaikka luulin, että nietokset eivät sula ikinä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos enkulin käsityöt. Parasta näyttääkin hyvin hoidetulta, kun jatkuvasti ahkeroin puutarhani parissa. Talvi tuntui tänä vuonna jatkuvan ikuisuuden. Hyvä, että teiltäkin nietokset vihdoin sulivat ja päästivät syreenit kukkimaan.

      Poista
  9. Niin sievää, siistiä ja upeaa! Taidat tehdäkin tuon hienouden eteen hurjasti työtä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anna! Kieltämättä puutarhan parissa kuluu aikaa ja energiaa. Toisaalta puutarhan laittaminen ja hoitaminen on mieluisa harrastus sekä hyvää hyötyliikuntaa. En koe sitä työksi.

      Poista
  10. Olen pitkään ihaillut ruusuorapihlajaa kuvissa ja haluttaisi kovin istuttaa sellainen mökille, mutta pelottaa, että peuranryökäleet pistelevät sen poskeensa. Oletko suojannut puuta vielä talvisin korkeilla verkoilla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin peuroista on viime vuosina tullut inhottava riesa. Toistaiseksi ne ovat napsineet talviaikaan tuijia ja keväällä sipulikasveja. Kyllä suojaan tärkeimmät puut ja pensaat - myös ruusuorapihlajan - talvisin verkoilla ja koitan laittaa erilaisia verkkoviritelmiä peurojen kulkureiteille, koska emme voi koko tonttia aidata. Lisäksi suihkutan kasveihin Tricogardenia.

      Poista
  11. Ruusuorapihlaja on todella kaunis ja kaunista ja huolella hoidettua on kaikki muukin puutarhassasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kristiina! Näin ruusuorapihlajan kukkivana espoolaisessa kauppakeskuksessa ja olin myyty. Se on uskomattoman ahkera kukkija, kuin oksat täynnä pieniä ruusuja.
      Puutarha on mieluisa harrastukseni, jonka parissa vietän paljon aikaa.

      Poista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!