Tämä kasvukausi lienee ensimmäinen, jolloin olen nostanut puutarhahommien suhteen kädet pystyyn, kellahtanut kirjan kanssa sohvalle ja ajatellut, että pärjätkööt hetken aikaa ominensa. Vaihteleva sää on asettanut omat kiemuransa, milloin mitäkin voi pihamaalla tehdä. Jollei ole kylmää, on tosi kuumaa. Jollei sada, on äärimmäisen kuivaa. Tai päinvastoin. Jos haluaisi pitää kaikki paikat tiptop, se vaatisi kokopäiväistä uurastusta. Lottovoittajana saattaisin pari kertaa kesässä palkata puutarhurin tekemään inhottavimmat hommat. Muuten ei kyllä ole halua päästää vieraita sähläämään omien mieltymystensä mukaan.
Puutarha on tärkeä harrastus, tapa viettää aikaa ja kunnia-asia saada kasvit kasvamaan ja kukkimaan. Joskus vain tulee tunne, kuin puutarhan hoitaminen olisi alituista kilpajuoksua kasvien kanssa. Kuin ne eläisivät omaa elämäänsä ihmisestä piittaamatta - kuten tekevätkin. Kasvavat, kukkivat, kaatuvat, rehottavat, kuihtuvat, katoavat ja kuolevat.
Tänä kesänä kaikki rehottaa tavallista runsaammin. On korkeutta ja on leveyttä enemmän kuin kullekin on tilaa varattu. Harvemmin kasvit alkavat nyrkein toistensa kanssa tappelemaan, mutta joskus puutarhurin on mentävä väliin ja rajoitettava kumppanuuksien sopimatonta yhteiseloa. Nyt tuollaista rajoitustoimintaa on riittänyt yllinkyllin, kun jokainen haluaa kiihkeästi tehdä tuttavuutta toisten kanssa.
Oma porukkansa ovat rikkaruohot. Nuo kasvit, jotka puutarhurin mielestä kasvavat aina väärässä paikassa. Niin kaunis kuin voikukka on kukkiessaan, ei sen koko sukua halua kuunliljan tai pionin viereen. Varsinkaan, kun voikukan kitkeminen on loputon urakka. Jollet saa juurta kokonaan, pian on samalla paikalla samanlainen lehtirypäs.
Entä jos annat mielestäsi sopivaan paikkaan nokkosille kasvurauhan perhostoukkien kodiksi. Yhtäkkiä niitä kasvaa ruusupensaiden välissä, syreenien juurella ja marjapensaissa. Ai, että polttaa paljaita kinttuja makeasti herukoita poimiessa nokkosten ollessa seurana.
En ole koskaan istuttanut ainuttakaan puna-apilaa Oikearinteeseen. Enkä muuallekaan. Kuka kumma on antanut osoitteeni niille, kun juhlivat satapäisenä joukkona kesäfestareitaan perennojeni joukossa? Jos olet joskus koittanut kitkeä puna-apiloita, tiedät niiden juurten puikkelehtivan taatusti naapurikylään saakka. Eivätkä meinaa irrota mullasta kiskomalla tai lapiolla kaivamallakaan. Pitäisikö kokeilla dynamiittia?
Puutarhallani on jo paljon ikää. Sen rakentamista aloittaessani intoa oli enemmän kuin tietoa tai kokemusta. Rakenteita ja istutuksia tuli tehtyä osin mutu-tuntumalla. Perussuunnitelma oli, mutta sitä ei noudatettu kirjaimellisesti monestakin syystä. Alkuvuosien jälkeen tarpeet ja mieltymykset ovat muuttuneet. Kasvimaailma on tullut tutummaksi, aikaakin on enemmän. Puutarhan olosuhteetkin ovat muuttuneet.
Monta asiaa tekisin nyt toisin. En istuttaisi agressiivisesti leviäviä perennoja. Tai ainakin varmistaisin, etteivät ne pääse valtaamaan alaa. Pikkutalvio on yksi sellainen, jolle laittaisin ankaran kiellon ylittää omia rajojaan. Joitakin pensasruusuja jättäisin kokonaan hankkimatta. Eipä tarvitsisi kiskoa niiden juuriversoja vääristä paikoista tai miettiä, mitä reittiä saisi pikkuisen kaivurin mahtumaan pihaan suuremmitta vaurioitta. Harkitsisin kahdesti myös kriikunapuun istuttamista. Kukkii toki kauniisti ja sen hedelmäkin maistuu hyvälle. Mutta kriikunan vapaan kasvamisen ideologia saa minut puhumaan joka kesä rumia.
Toukokuussa ajattelin, etten millään ehdi tai jaksa tehdä kaikkia puutarhan vaatimia töitä ajallaan. Harva se päivä oli olo, kuin juoksisi pää kolmatenta jalkana saamatta riittävästi työlistaa lyhemmäksi. Niin vain lähes kaikki tärkeä on tullut tehtyä. Ja monta vähemmän tärkeää. Kanttausurat kylläkin kaipaavat kohennusta. Tilanne on kohtalaisen tasapainoinen siitäkin huolimatta, että kirja poikineen on päässyt sohvamakuulla viimeisille sivuille asti. Yhtään ei sentään kannata huokaista helpotuksesta. Puutarha ei lepää laakereillaan. Se päättää itse, miten siellä kasvetaan ja kehitytään.
Fiilistelykierroksilla löytyy aina yllätyksiä, joista osaan on puututtava pikimmiten. Voi käydä myös niin, että kylävierailulta kotiin tulee uusia kivoja kasveja, joille on keksittävä asuinpaikka. Se johtaa yleensä melkoiseen domino-peliin, jossa vanhat kasvit siirtyvät uusien tieltä. Hetken puutarhassa pyörii kasvikaruselli, jossa lapio viuhuu ja multa kastuu.
Muutamia vuosia sitten ratkaisin uusien kasvien asuinpaikat verottamalla nurmikosta palan jos toisenkin. Näin leikattava nurmikko pieneni ja syntyi uusia istutusalueita. Nyt alkaa joka paikka olla tupaten täynnä. Jos aukkopaikkoja talven jäljiltä olikin, ovat nekin muisto vain. Suorastaan ihme, miten yksittäisille kaupasta liimapaperin lailla mukaan tarttuneille ihanuuksille on löytynyt paikkansa. Yhä vaikeammaksi se kuitenkin käy. Käsillä on aika, jolloin jonkun uuden tuleminen merkitsee vanhan lähtöä.
Katson aina ihaillen viimeisen päälle siistejä puutarhoja, joissa kasvit on istutettu oikeaoppisesti koon ja yhteensopivien värien mukaan. Joissa kasvit ovat terveitä ja reheviä ja hyvinhoidettuja. Ei rikkaruohoja, ei huojuvia rakenteita, hiekkakäytävätkin haravalla kuvioidut. Yhtä ihaillen kierrän puutarhoissa, joissa villeys näkyy ihan kaikessa. Miten lujahermoisia tällaisten puutarhojen omistajat ovatkaan. Ei vaivaa rikkaruohot, ei polviin saakka ulottuva heinikko.
Oma puutarhani on perennojen sillisalaatti ja pensaiden puskanurkkaus. Kaikki on omin käsin multaan kaivettu sillä taidolla ja tiedolla, joka kulloinkin on ollut käytössä. Tunnen muutamaa poikkeusta lukuunottamatta kaikki kasvini. Olemme tehneet sinunkaupat. Alkuvuosien puutarhasuunnitelma on venynyt ja paukkunut joka suuntaan. Muutamasta omenapuusta ja tasaiseksi leikatusta nurmikosta on ahkeran lapioinnin ja kiihkeän kasvikiinnostuksen johdosta syntynyt ikioma viidakko.
Olen läpikäynyt ruusukuumeen, kärhökuumeen, koristepuukuumeen. Olen rakastunut kevätkurjenmiekkoihin, kellukoihin, syyshortensioihin ja marhanliljoihin. Vain joitakin mainitakseni. Tungosta on vähän joka nurkalla. Edelleen olen altis saamaan tartunnan jos jonkinlaisten kasvien esittelyihin törmätessäni. Silti en kaipaa immuniteettiä tai edes lyhytaikaista rokotussuojaa. Kaikki kukat kukkikoon, kaikki pensaat pörhistelköön. Joku puukin voi vielä ahtautua mukaan.
Jospa kaikki maailman johtajat ja poliitikot ryhtyisivät istuttamaan ja kasvattamaan, rakentamaan puutarhaa. Vaihtaisivat kasveja keskenään ja lapioihinsa nojaten juttelisivat omenasadosta ja kompostin kääntämisestä. Ehkä he huomaisivat, ettei yhtä oikeaa puutarhaa ole olemassa. Että kaikille puutarhoille ja puutarhureille on aikansa ja paikkansa.
Rakastan puutarhaani. Olen siitä ylpeä.
Ihanaa alkanutta heinäkuuta kaikille!
Eipä ole ihme että rakastat puutarhaasi, niin hienolta kaikki näyttää. Pääsisipä tuonne kuljeksimaan ja ihailemaan!
VastaaPoistaIhanaa kesän jatkumista sinne paratiisiin!
Kiitos Kristiina! Omastaan täytyykin tykätä. Muuten ei jaksaisi sen parissa pakertaa. Puutarhaparatiisissani aion jatkaakin kesän viettämistä. Välillä kirjan, välillä lapion kanssa. Kivaa heinäkuuta sinulle!
PoistaIhana postaus ja ihanan runsas on puutarhasi❤
VastaaPoistaMyös todella siistiä!
Aika villiä menoa se täälläkin istutusalueissa. Ajoittain rajoitan jotain, mutta tavallaan tykkään kun näyttää luonnonmukaiselle. Tarkoitan perennoja, rikkaruohot kitkemme pois. Pyrimme pitämään polut siisteinä, niin yleisilme vaikuttaa siistiile😉
Kiitos Pirjo! Puutarha pysyy pääosin siistinä, kun siellä kaiken aikaa kierrän nyppimässä ja säätämässä. Tykkään rehevyydestä, joka myös osin vähentää rikkaruohojen elintilaa. Polkujen ja kulkuväylien siistinä pitäminen saa tosiaan koko puutarhan näyttämään hoidetulta. Sama pätee nurmikonleikkuuseen. Heti yleisilme on ryhdikkäämpi, kun nurmikko on leikattu.
PoistaKommentoin äsken Maatuskalle, että hänen tekstistään hohkaa innostus. Sinun juttua lukiessa rivi riviltä edetessä vahvistui ajatus, että nyt on kysymys rakkaudesta. (On varmaan Maatuskallakin). Ajattelin, että rakkaus on niin vahva sana, että en varmaan rohkene sitä kirjoittaa. Mutta päästyäni tekstin loppuun, sieltä se tuli. Rakkaus. Ja ihan aiheesta. Sinulla on mielettömän kaunis ja hurjasti työtä vaatinut puutarha! Oletko muuten kurkannut kengänpohjiisi, siellä on varmaankin juuret, olet itsekin juurtunut tiukasti puutarhaasi.
VastaaPoistaKiitos Anna!
PoistaMeillä ei sentään joka käänteessä leffojen tapaan sanota "I love you". Näin rakkaus-sana on säilyttänyt vahvan merkityksensä. Juttua kirjoittaessani en tiennyt, mihin päädyn. Lopussa oli täysin selvää, että rakkaudestahan tässä on kyse.
En ole kurkannut kengänpohjia, mutta katsomattakin tiedän siellä olevan juuret. Sormenpäissäni myös.
Hyvä kirjoitus – ja aivan ihana tuo ajatus maailman johtajia puutarhuroimasta. Olisipa! Ei tarvitsisi pienen ihmisen olla sydän syrjällään maailmantilanteesta, ainakaan poliittisessa mielessä. Ilmasto ja luonnonkatastrofit ovat sitten asia erikseen.
VastaaPoistaPuutarhasi on niin ihana ja tosiaan aivan itse tehty. Se on paikka, jonka joka sopukan tiedät, vaikka onkin mysteeri, kuinka joku puna-apila tai nokkonen sinne saapuu. Noita opportunisteja on aina – varmaan maan siemenpankissa – ja oma puutarhani on niin vastikään raivattu villihköstä pöheiköstä, että omissa kukkapenkeissäni rehottaa kaikenlaisia rikkakasveja.
Puutarhan kanssa tulee elettyä monenlaisia tunteita, jos se itsessään ei niitä sillä hetkellä aiheuta, niin ajatuksia on puutarhuroidessa kuitenkin mielessä. Mutta siellä se on eikä karkaa mihinkään; hienoa, että olet nauttinut lukemisestakin ja antanut puutarhan olla vain. Ehkä se on sopiva tasapaino. Vaikka kyllä minäkin stressaan puutarhan siivottomuudesta välillä, ja minulla on tuhannesti villimpi rehotus kuin sinulla. Alkaen jo siitä, että on alueita, joille en ehdi tehtä mitään kuin niittää kerran kesässä. Niiden kanssa täytyy vain elää, ja niissä on oma estetiikkansa ja hoitotasonsa.
Antoisaa puutarhakesän jatkoa!
Näinä aikoina, jolloin maailman johtajat uhittelevat toinen toisilleen ja siinä ohessa meille kansalaisille, on tärkeää löytää itselleen paikka, jossa mieli lepää.
PoistaOmaansa katsoo yleensä paljon kriittisemmin, kuin jonkun toisen puutarhaa. Varmasti jokaisella on rikkakasveja ja hoitamattomia paikkoja. Yhtä varmasti ne välillä stressaavat. Kun sitten saa jonkun paikan kuntoon, kaikki muukin miellyttää taas hetken aikaa silmää ja mieltä. Jatkuvaa tasapainoiluahan tämä on ajankäytön ja voimavarojen kanssa, mutta myös iloa onnistumisista, löytämisistä, oppimisesta.
Pala palalta sinäkin otat haltuun koko tonttisi. On ihan hyvä, ettei kaikkea ehdi tekemään nyt ja heti. Ideat vain paranevat muhiessaan. Niittäminenkin on ihan mukavaa, kunhan ei jalkaansa kolhi.
Kiitos Saila, nautitaan puutarhoistamme!
Tutulta kuulostaa, antaa kaikkien kukkien kukkien kukkia TAI ei ehkä sittenkään...
VastaaPoistaAnnoin muutama vuosi sitten kesäkukkaruukkuun ilmestyneen kasvin olla, kun en sitä tunnistanut. Tai olin tunnistavinani joksikin perennaksi. Ajan kanssa sitten huomasin kasvattavani maitohorsmaa. Sai mennä. Niitä on ojan vierellä muutenkin riittävästi. Eli ei ihan kaikkien kukkien tarvitse kasvaa - ainakaan puutarhassani.
PoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaOlipa ihana kirjoitus :) En tiedä mistä aloittaisin kommentoinnin. Paljon oli kuin suoraan omia ajatuksiani. Olemme ehkä samanikäisiä ja puutarhammekin ovat yhtälailla jo vanhoja, paljon nähneitä ja osaltaan muuttuneitakin, mutta eivät missään nimessä valmiita!
VastaaPoistaKuumeita on ollut täälläkin, välillä miettii mistä se johtuu kun jotain kasvia halajaa kuumeisesti ja kun sen lopulta saa, esim itse kasvattamalla siemenistä ja kun se lopulta kukkii kahden-kolmen-jopa neljän vuoden perästä, alkaakin hinkua jotain uutta. Näin kai se menee, välillä kyllä mietin etteikö ole mihinkään tyytyväinen. Olen todellakin. Monesti katselen puutarhaani ja mietin oikeasti että miten osasin sommitella tuon tai tuon kohdan? Osittain sattumaakin välillä, mutta kyllä se vaatii pelisilmää kasvien suhteen ja nykyään on tie auki taivaisiin opin ja tekemisen suhteen netin kautta. Itselläni ei ollut edes ainuttakaan puutarhakirjaa aloittaessani. Myös sinusta miten miten onnellinen olet puutarhastasi, kättesi töistä ja sitä saat todella ollakin :) Hyvä sinä! Nyt on vaan jokin hengähdystauko meneillään henkisesti. Ehkä on aika jonkinlaisille muutoksille tai sitten ei. Aika näyttää.
Rikkaruohot ovat ikuisia. Juuri katselin epätoivoisesti, kun toukokuussa hyväksi peratut paikat alkavat lykätä vimmatusti rikkaa. Jatkuvaa siivoamista se on, ei voi mitään. Välillä ajattelen itsekin että menee niin valtavasti aikaa pihalla, mutta mitä muuta sitä tekisi, sehän on mun rakas harrastus ja välillä pahin vihollinen ( kun tekemättömät työt painaa päälle ja ei ehdi kuin yhteen paikkaan kerrallaan)
Kasvit rehottaa silloin ne voivat hyvin, niitä on hoidettu, lannoitettu, kasteltu ja maaperäkin on sopivaa. Eikö? Mutta entäs sitten kun ne rehottaa liikaa tai leviävät joka paikkaan, juuri tämä kuulosti niin tutulta; en enää ikinä ottaisi vastaan leviäviä kasveja enkä suosittele kenellekään. Siksi olen koettanut kertoa omia kokemuksia pirullisista leviäjistä, joita ei saa pois millään.
Vinkkisi maailman johtajille on mainio:)
Kiitos Maatuska! Meitä samoin ajattelevia ja kokevia on varmasti paljon. Aina on mukavaa kuulla vertaiskokemuksia ja tietää, ettei ole yksin ajatustensa ja tekemistensä kanssa.
PoistaKasvikuume on kumma asia. Etenkin loppukesästä alkavat voimat ehtyä, tulee jokavuotinen väsyminen ja kyllästyminenkin. Silloin päätän, että nyt ei enää yhtään uutta kasvia, eikä muitakaan mullistuksia. Tarvitaan vain yksi kuva ja jonkun toisen innostava juttu, niin taas ollaan miettimässä siemenpusseja tai taimikauppoja. Lienee parempi lopettaa vastustus heti alkuunsa ja antaa innostuksen viedä mennessään.
Olen huono sommitteluissa ja erilaisten kasvien yhdistelemisessä. Sattuma ja ahkeruus taitavat olla kumppaneinani. Sekä aika, joka poistaa arimmat ja kituvat jättäen vahvat pärjääjät rehevöitymään.
Minulta on kysytty, miten jaksan touhuta aina vain puutarhassa kasvien kanssa. Yhtä hyvin voisin kysyä muilta, miten he jaksavat hikoilla kaksi kertaa viikossa kuntosalilla tai kiertää festareita. Useimmat meistä tekevät sitä, mikä on mieluisinta, mikä kiinnostaa ja tuo hyvää mieltä. Minulle se on puutarha. Välillä väsyttää aivan mahdottomasti, eikä tahdo saada itseään töiden pariin. Kun sitten astuu pihamaalle, väsymys on tiessään ja hommat hoituvat.
Henkisen hengähdystauon tarve tulee säännöllisin välein. Tällä hetkellä kriisit maailmalla ja kotimaassa ahdistavat ja vievät voimavaroja. Väistämättä se näkyy myös siinä, miten paljon jaksaa ahkeroida puutarhansa eteen. Viime vuodet sairastelevien vanhempieni asioita hoitaessa verotti myös jaksamista merkittävästi. Onneksi kasvien parissa työskentely on rauhoittavaa terapiaa. Luonnossa ollessa ötököiden, kasvien ja lintujen äänien havainnointi vie ajatukset pois ikävistä asioista.
Kyllä, rikkaruohot ovat ikuisia. Kun saat kitkemiskierroksen tehtyä, voitkin aloittaa alusta uudelleen ja uudelleen. Toisaalta tehdyn työn katseleminen tuottaa suurta nautintoa. Olen hyväksynyt, että puutarha imee minut puoleensa ja vie suurimman osan ajasta. Se on harrastukseni, elämäntapani ja tapa harjoittaa hyötyliikuntaa. Viihdyn omassa pihassa ja kotona. Tykkään, että ovet ja ikkunat ovat pihalle saakka avoinna. Elinpiiri laajenee kevään tullen ulos. Talvella on sitten aikaa tehdä jotain muuta.
Leviävistä kasveista kertominen on viisasta. Kunpa joku olisi aikanaan kertonut minullekin muutamista aktiivisista tilanvaltaajista. Olosuhteet eri puutarhoissa saattavat vaikuttaa leviämiseen, mutta tietyt kasvit todennäköisesti ovat agressiivia vähän joka paikassa. Ainakin niistä on hyvä kertoa muille, jotta itse kukin voi kohdallaan tehdä omat päätöksensä.
Puutarhablogien kautta olen tutustunut sekä ihaniin ihmisiin, että saanut valtavasti tietoa kasveista, kasvattamisesta, luonnosta ja kaikesta puutarhaan liittyvästä. On tärkeää voida puhua samaa kieltä samanmielisten kanssa. Kiitos siis sinullekin, että olet ollut pitkään puutarhaystäväni!
Niin tuttua! Kasvien kasvuvoima ihastuttaa ja vihastuttaa, mutta myönnän olevani ihan ihanasti koukussa puutarhaan.
VastaaPoistaPuutarhaharrastus on mainio addiktio, johon lääkekin löytyy astumalla pihamaalle katselemaan ja ihastelemaan. Jotain tulee välillä tehtyäkin.
PoistaOodi puutarhalle! Sen runsaudelle, tuttuudelle ja omannäköisyydelle. Alati muuttuva, ajassa elävä, puutarhurinsa ylpeyden aihe ja kätten jälki. Sitä se puutarha on.
VastaaPoistaKävin eilen puutarhassa joka oli villi ja rönsyilevä. Mutta miten ihana se oli vaikka oli niin erilainen kuin omani. Paljon puita, salaisia soppeja, yllätyksiä puiden takana jne. Miten tylsää olisi jos kaikki puutarhan näyttäisivät samalta.
Vaikka oma puutarhani on perussiisti, en tykkää kliinisen harkituista, liian siisteistä puutarhoista. Instassa niitä näkee. Niissä leikataan kukat pois ennen kuin pölyttäjät ehtivät niistä nauttia, myrkytetään ja poistetaan kaikki epämiellyttävä mahdollisimman pian. Pidemmän päälle sellaien puuatrha ei ole kaunis. Ei kaiken tarvitse olla täydellisesti sommiteltua tai tarkkaan harkittua.
Puutarha on yhdenlainen käsityö ja jokaisella on meillä käsitöissä omanlainen käsiala.
Kiitos Katja! Kiteytit hienosti ajatukset, jotka minustakin kuvaavat puutarhaa. Tykkään kovasti vierailla toisten puutarhoissa katsomassa, miten kukin on sen toteuttanut. Harvoin mitään katsoo moittivasti, vaan useimmiten ihaillen ja ideoita poimien. Kaikkea ei tekisi samalla tavoin, koska jokainen tosiaankin tekee puutarhastaan omanlaisensa.
PoistaOman puutarhani haluan olevan perussiisti, mutta kliinisyyttä kaihdan. En kuulu niihin, jotka leikkaavat kuunliljojen kukkavanat pois, koska ne näyttävät ikäviltä. FB:ssa on pt-ryhmä Puutarha ja viherkasvit. Käsittämätöntä, miten paljon siellä suositaan myrkkyjä ja vihataan ötököitä.
Puutarha on todellakin jokaisen persoonallinen käsityö tai maalaus. Toista samanlaista ei ole eikä pidä ollakaan.
Aivan ihana kirjoitus kaikkine kuvineen. Ah. Jaan ajatuksesi ja uskon, että olen hyvin samoilla ajatuksilla sinun kanssasi. Välillä on puhtia enemmän ja välillä ihmettelee, mitä ihmettä on ajatellut kaiken kanssa :). Toisaalta, mikä onkaan ihanampaa, kuin tehdä omaa tahtiinsa ja nauttia kaikesta kauniista ympärillä.
VastaaPoistaRikkaruohoja riittää - se on varmaa - ja osa istutetuista kasveista leviää liian villisti ja osa kituu tai kuolee. Yhtä kaikki tämä on itselle monin verroin mieluisampaa kuin vaikka festarit ;). Jokainen siis harrastaa, mitä haluaa ja toisaalta - puutarhan hoitoakaan ei tarvitse aina ottaa niin vakavasti. Välillä tekeminen on niin palkitsevaa :).
Kiitos Päivi! Blogiasi seuranneena tunnistan sinussa hyvin samanlaisen ajatusmaailman omani kanssa. Puutarhan laittamisessa on samat elementit, kuin kaikessa muussakin elämässä. Joskus jaksaa ja innostusta tuntuu riittävän loputtomiin. Sitten tulee hetki, jolloin kokee antaneensa kaikkensa, eikä päässä liiku pienintäkään ajatusta. Elämme ja hengitämme kasvien tahtiin. Kauden päätteeksi tarvitsemme lepoa ja voimien kartuttamista.
PoistaKukin harrastakoon mielensä mukaan mistä tykkää. Puutarhaihmisilläkin on monia muita kiinnostuksen kohteita, jotka toisaalta tukevat pt-harrastusta ja toisaalta tuovat vaihtelua ja lepoa fyysiseen ahertamiseen.
Puutarhaelämä on palkitsevaa. Onnistumisen ja ilon kokemuksia lähes päivittäin. Jokainen versoa työntävä kasvi ja nuppujaan aukaiseva kukka on palkinto.
Olipa taas hienoa ja viihdyttävää tekstiä sinulta.Niin se on, että vain puutarhaihminen ymmärtää toista puutarhaihmistä. Hänen intohimoaan ja rakkauttaan kasveihin ja niiden kaikkinaiseen hyvinvointiin. Tuntee samoja tuntoja kuten iloa, odotusta, onnistumisia, murhetta ja stressiä, kuin toinenkin puutarhuri.
VastaaPoistaKiitos Kruunuvuokko! On rikkaus saada jakaa itselle mieluinen harrastus monien muiden samankaltaisten kanssa. Iloineen ja suruineen. On jännä, miten hyvin erilaiset ihmiset toisensa tavatessaan alkavat puhumaan puutarhaa ja näin tehdessään kokevat löytäneensä sielunkumppanin. Jotkut tuttuni ihmettelevät, miten voin vuodesta toiseen kuvata ja puhua samoista kukkasista. Asiaan vihkiytymättömän mielestä yksittäinen kukka kenties on aina samanlainen. Minulle se on joka kerta yhtä suuri ihme. Ja näitä ihmeitä on puutarha täynnä.
PoistaVoi että on rehevää ja ihanaa. Tekee mieli mennä tuonne käyskentelemään ja mielikuvitusta ruokkimaan. Meillä on päinvastainen tilanne, kuivuus vaivaa, osa kasveista ja nurmikosta on kuihtunut, muu osa kyllä kivaa ja kehityskelpoista. Todella hyvän otsikon olet laittanut postaukselle 💚 Se innostaa jatkamaan omalla linjalla. Kivaa keskiviikkoa! ♥
VastaaPoistaKiitos Rita! Edellisen hellejakson jälkeen meillä on satanut melko usein. Tänäänkin. Kasvit kiittävät rehevällä kasvulla ja kukinnalla. Parin edellisen kesän pitkinä hellejaksoina olen surrut janosta kärsiviä perennoja. Kaikille ei vain voi niin paljon vettä kantaa, mitä ne tarvitsisivat. Menetyksiä on tullut, mutta tosi moni kasvi on virkistynyt nopeasti sadetta saatuaan.
PoistaNurmikon kuivumista älä sure. Se elpyy sateissa ja alkaa taas vihertämään. Toivottavasti myös muut janoiset kasvit.
Pidä rohkeasti oma linjasi. Puutarhasi on sinun ilosi, sinun pakkasi.
Keskiviikko on jo pitkällä. Mukavaa lähestyvää viikonloppua ja pikkuisen myös sateita kasveillesi!
'Viidakkosi' on kutsuva, kaunis, rehevä, upea, juuri oikeanlainen.
VastaaPoistaTekstisi oli jälleen mukavaa luettavaa.
Kiitos Maarit kauniista sanoistasi! Kiva, että jaksoit kiertää puutarhani ja lukea pitkän juttuni.
PoistaBeautiful blog
VastaaPoistaPlease read my post
VastaaPoistaMahtavat kuvat kauniin runsaasta puutarhastasi!
VastaaPoistaIhanaa nähdä intohimosi tuloksia 💖
Kiitos Susanna! Näihin puskiin ja penkkeihin kohdistan tarmokkaasti intohimoni. Ihme, jos se ei näkyisi.
Poista