Peura penteleitä täälläkin

Anteeksi rusakot ja jänikset. Ihan pikkaisen pyydän teiltä anteeksi. En kuitenkaan isosti anteeksiantoa anele, sillä tiedän teidänkin pihallani mellastavan. Kesällä syytin teitä aiheettomasti kärhön ja liljannuppujen napostelusta, mutta vähitellen totuus alkaa valjeta. Penteleen peurat ovat näemmä löytäneet meidän pihamme ja käyvät herkuttelemassa puutarhani antimilla. 

Pari iltaa sitten Ukkokulta oli myöhään Juuson kanssa ulkosalla ja säikähtivät kumpikin metsiköstä tietä kohti ryntäävää peuraa. Pimeässä pelkän otsalampun valaistuksessa ei ihan selvinnyt, mikä otus oli, mutta jokin sorkkaeläin kuitenkin. Koosta päätellen ei hirvi sentään. Tänään kiertelin puutarhassa ja totesin asterin kukat ja nuput kadonneiksi. Eihän sitä enää näin syysmyöhällä muutamia kukkasia kovin paljon jaksa surra, mutta yllätyksekseni löysin syviä sorkan jälkiä mm. Kriikunapolun ympäristöstä ja saatoin seurata eläimen etenemistä. Tielle tai naapuriin lienee lopulta mennyt.

Aroniapensaat ovat kohta aivan paljaita

Tien toisella puolella olevien talojen takana on isot metsäalueet ja siellä liikkuu niin peuroja kuin hirviäkin. Erittäin harvoin vuosien aikana ne ovat meidän pihaamme eksyneet, vaikka talomme sivuitse kulkeekin metsän eläinten liikkumista helpottava viherkaistale. Viime aikoina meidän kylällä on raportoitu runsaasti niin hirvi- kuin peurahavaintoja. Nythän niitä liikkuu ja kaipa siinä porukassa joku yksilö sitten eksyy vähemmänkin suosituille reiteille. Toivoisin, etteivät nyt kuitenkaan ottaisi meidän pihaamme miksikään vakioreviiriksi. Haluaisin pitää kaikki istuttamani kasvit ihan itselläni, enkä ole valmis niitä jakamaan yhdenkään peuran kanssa.

Vanille Fraise ei helpolla luovu lehdistään

Muutamaan päivään en ole pihamaalle ehtinyt, joten lintujen ruokinta-automaatit ovat ehtineet tyhjentyä. Sen huomaa siitä, että lintujen määrä pihamaalla yhtäkkiä vähenee merkittävästi. Tinteillä on näköjään tullut tapa käydä ikkunalaudalla räpistelemässä ja kopistelemassa. Ikäänkuin ilmoittavat, että "alahan eukko tuoda sitä ruokaa ja vikkelästi".

Punatulkku, uros. Kuva: Luontoportti.fi

Kävin täyttämässä automaatit ja pian oli uutinen ruokatarjoilusta kiirinyt ympäri tienoon. Tali- ja sinitiaisia on eniten, mutta meidän pihan uutena hittinä ovat nyt olleet punatulkut. Niin uros- kuin naaraspunatulkkujakin näkee päivittäin. 

Punatulkku, naaras. Kuva: Luontoportti.fi

Ihan meinaa iltapäiväkahvi jäähtyä kuppiin, kun sitä innostuu seuraamaan tinttien touhuja. Heti, kun lintulaudalle ilmestyy outo kulkija, täytyy noutaa paikalle kaikki taloudesta löytyvät lintu- ja luontokirjat ja etsiä nimi uudelle vierailijalle.

Töyhtötiainen. Kuva: Luontoportti.fi

Yksi pieni töyhtötiainenkin ilmestyi lauantaina siemensatoa jakamaan. Näytti ihan pikkuruiselta lähellä tepastelevaan mustarastaaseen verrattuna. 

Tiellä kulkijoille tiedoksi. Emme me tosiaankaan ihmisten menoa kaula pitkänä seuraile, vaan lintujen syystouhuja tiirailemme. Täytyy kohta asettaa ruokapöytä toisinpäin, ettei ihan selkäranka mene mutkalle ja kaulanikamat väsähdä huonossa asennossa.
 

Kirjamessut ja loput sipulit

Eilen kahlattiin pojan kanssa kirjamessut läpi. Poika keskittyi antikvaarisiin osastoihin ja minä kiersin kaiken muun. Ihmisiä oli paikalla aivan tajuttomasti ja kulkiessa tuntui, että olin aina menossa väärään suuntaan. Joskus olen miettinyt, että messukäytäville kannattaisi vaikka narulla erottaa kulkusuunnat, jotta ei koko ajan tarvitsisi törmäillä sinne tänne poukkoileviin ihmisiin. 

Jätin myös repun kotiin, sillä olin omalla autolla liikenteessä ja ajattelin voivani välillä viedä mahdollisia ostoksia parkkitaloon jäävään autoon. Eipä sitä kuitenkaan jaksa edestakaisin ravata ja niin minäkin raahasin kädet kohti lattiaa venyneinä standiltä toiselle painavaa kirjakassia. Kovin paljon en ollut suunnitellut ostoksia tekeväni, mutta vaikea on kirjahullun vastustaa, kun edullisen tarjonnan äärelle eksyy. Iso nivaska 2 euron kirjamyynnistä lähti luettavaa ja joitakin messutarjousuutuuksia eri kustantamoiden pisteistä.

Italialaisia jäätelöitä

Samanaikaisesti hallin toisella sivulla oli Ruoka&Viini -messut ja täytyihän sitä käydä nälkäistä vatsaa vähän lohduttamassa. Tarkoitus oli alunperin käydä pojan kanssa jossain syömässä tai vähintäänkin kahvilla, mutta kun lähtö aamulla myöhästyi melkoisesti, tehtiin suunnitelmaan muutos. Helsingin Messuhalli sijaitsee Pasilassa, joka on ruuhka-aikaan ja erityisesti tällä hetkellä tapahtuvien isojen rakennusprojektien vuoksi melkoinen liikennesumppu. Aika pian tuli selväksi, että olisi ihan hyvä päästä pois Pasilasta ennen pahimman ruuhkan alkamista.

 
Löysin kirjakasseille maksullisen säilytyslokeron ja lähdin kiertämään herkkutiskejä. Maistelin italialaisia juustoja ja aivan ihanan pehmoisia ja maukkaita jäätelöitä. Ranskalaisten makkaroiden äärellä ei myöskään voinut olla pysähtymättä ja oliivejakin sai napostella ennen ostopäätöstä. Oliiveja piti ostaa, mutta miten lie unohtunut. Pari mausteista makkaraa lähti mukaan. Tyyristä kylläkin, mutta joskus on lupa herkutella.

Tänään sitten menin heti aamusta pihalle. Ajoin ruohonleikkurilla alapihalle kertyneet lehdet silpuksi. Luultavasti viimeisen kerran, sillä enää ei puissa ole paljon alas pudotettavaa.  Istutin myös viikolla kaupasta mukaan tarttuneet kukkasipulit. Laukkoja ja pinkkejä espanjansinililjoja sekä valkoisia tulppaaneja (Purissimaa ja Mount Tacomaa).

Selviävät tai sitten ei, mutta enpä voinut vastustaakaan. Maa on vielä aivan sulaa ja eilenkin lämpöä oli +9 astetta. Koko päivän kestänyt vesisade tosin piti päivän pimeänä. Tulevalle viikolle on uumoiltu talvea alkavaksi. Täällä etelärannikolla talvi tulee ja menee ja tulee ja menee monen monta kertaa ennen kuin se lopulta päättää jäädä. 

Sipulien istutuksen jälkeen siistin vielä pihamaata ja yläpihan käytäviä. Juuso oli seuranani ja joka kerran siirtyessäni vähänkin lähemmäksi kotiovea, Juuso ryntäsi sinne valmiiksi odottamaan sisälle pääsyä. Ehkä sen vanhenevia luita kolottaa tai sitten se vain tykkää enemmän auringosta ja lämpimästä, sillä ulkona se ei nyt yhtään ylimääräistä halua olla. Kun tarpeet on tehty ja kissanmintut halattu, voikin ihan saletisti siirtyä sisälle lämmittelemään.

Niin siis tehtiin ja kohta mennään keittämään iltapäiväkahvia. Mukavaa viikonloppua kaikille!

  
PS. Tämä kuva oli ihan pakko laittaa tänne jaettavaksi. Tuttu tilanne kaikille kissanomistajille. Näin myös meillä. Lue tai kudo, niin äkkiä siinä on kissa sylissä ja naama karvoja täynnä. Ihanaa olla suosittu.
 

Pimeän päivän puuhat

Räntä ja lumi on muuttunut vesisateeksi. Jos siis haluat siirtää talven alkamista, kiirehdi vaihtamaan talvirenkaat ja nosta lumikola talon seinustalle. Leikki leikkinä, talvirenkaat on syytäkin vaihtaa, sillä muutamia liukkaita aamuja on jo ollut ja takuuvarmasti niitä on pitkä rivi myös edessä. Lumikola sen sijaan saattaa joutua vielä pitkäänkin talon seinustalla nököttämään. Vaikka mistä sen tietää. Jonkun lehden lööpissä ennustettiin aikaista, kylmää ja runsaslumista talvea.

Tämä päivä on ollut pimeääkin pimeämpi. Ollaan jo pitkällä iltapäivässä, eikä mistään ole huomannut päivän olleen tässä välissä. Ukkokulta totesi vähemmän rohkaisevasti, että vielä tämä tästä pimenee. Mahdollinen lumi toki muuttaa maiseman valoisammaksi, mutta täällä etelärannikolla marras-joulukuu ovat perinteisesti usein ne vuoden harmaimmat kuukaudet. 

Sadepäivä on oivallista aikaa siivota kotia ja hoitaa monenlaisia rästihommia pois. Vihdoin sain ommeltua keittiöön uudet verhot. Meillä ei ole joka huoneessa verhoja laisinkaan. Keittiössä sen sijaan tykkään vaihdella verhoja ja tuoda niillä väriä ja pehmeyttä muuten valkoiseen keittiöön. 

Tuttavani oli ostanut ihanaa punatulkkukuvioista verhokangasta ja ne jäivät jonnekin takaraivoon muhimaan. Samanlaista verhokangasta en löytänyt, enkä oikein olisi kehdannut ostaakaan. Joillain ihmisillä on taipumus loukkaantua, jos he kokevat tulleensa matkituksi. Samantyyppistä kuitenkin osui eräässä nettikaupassa silmiini ja sitä tilasin ja nyt uudet verhot roikkuvat ommeltuina ja silitettyinä keittiössä. Kankaan pohja on harmaata, mutta valaistus muuttaa kuvassa värin näköjään vihertäväksi.

Samantien laitoin olohuoneen sohvatyynyjen päälliset pesuun ja vaihdoin tilalle viinipunaiset. Kyllä, viininpunaiset, eikä oranssinpunaiset, kuten kuva jälleen virheellisesti näyttää. Luultavasti nämä saavat olla jouluun, sillä mitään erityisiä joulukuvioituja tyynynpäällisiä en enää edes omista. Ja tiedän, että nämäkin vaihtuvat keväisemmiksi pian joulun jälkeen. Jaksan innostua joulusta sitä odotellessa, mutta pyhien mentyä ohi katseeni suuntautuu kevääseen ja tulevaan kesään ja sen pitää näkyä myös sisällä.

Ensimmäinen joululehti putosi postilaatikkoon ja toisen osti eilen itse kaupassa käydessäni. Ison marketin metrien pituisia pakastinaltaita täytettiin parhaillaan kinkuilla ja kassojen läheisyyteen oli rakennettu mittava suklaarasioiden muuri. Myös leluosasto oli paisunut kolminkertaiseksi. Myyjä totesi lakonisesti, ettei parin kuukauden joulumyynnin ja taustalla soivien joululaulujen kuuntelemisen jälkeen paljon enää jaksa oman kodin joulusta innostua. Pikemminkin tulee itku, jos joku perheenjäsen avaa radion joululauluja kuunnellakseen. Joulunalusviikot tai nykyisellään joulunaluskuukaudet voivat pahimmillaan viedä ilon joulun odotuksesta ja viettämisestä kokonaan. 

Sorruin siis kuitenkin itsekin varhaiseen joululätinään, vaikka se ei ollut laisinkaan tarkoitukseni. Ehkä siirryn selaamaan olohuoneen pöydällä lojuvia joululehtiä. Viikonlopuksi luvattiin 7-9 lämpöastetta, eikä ihan näin sateista, kuin tänään. Voin siis silloin käydä kuopimassa multaan ne tulppupussit, joita ilman en ulos kaupasta päässyt. Eivät olleet edes alennuksessa. Selitin sipulisortumiseni itselleni siten, että eipä tullut ostettua suklaata. Tosin suklaa ei käynyt edes mielessä. 

Huomenna kirjamessuille. Mahdanko siitä postata, sitä en tiedä. Varmasti jotain mielenkiintoista luettavaa taas kotiin sieltä lähtee.

Toivotan lämpimästi tervetulleiksi seuraavat blogini uudet seuraajat:

Jannibele/Energagen, Velkommen Jannibele

Aikku Mäkinen

Pauliina Isopahkala/Kukka & Kaali

Valitettavasti bloggerin uudistuksen jälkeen ei lukijaksi liittyneen kuvakkeesta enää näe, onko liittyneellä oma blogi. Harmillista, sillä siten olen löytänyt lukuisan joukon kivoja blogeja, joiden vakituiseksi seuraajaksi olen päätynyt. Niinpä uuden blogin tunnetuksi tuominen vaatiikiin enemmän ponnisteluja ja hyvä keino siihen on käydä kommentoimassa muiden blogeja ja jättää samalla linkki omaan blogiin. Näin löysin myös Kukka & Kaali -blogin, jossa Pauliina kirjoittaa elämänmakuisia postauksia aivan ihastuttavalla tavalla. Käykääpä tekin kurkkaamassa, jotka ette vielä ole Kukkaan & Kaaliin tutustuneet.

Ensiräntä

Tänään se sitten alkoi eli muutaman kuukauden kestävä vesi-räntä-lumikausi on täällä taas. Hyvin säätiedotukset ovat viime aikoina pitäneet paikkansa. Tällaista luvattiin ja tällaista saatiin. Mittarissa on yksi lämpöaste, eikä pakkasia vielä tänne ole luvassakaan, joten eihän nämä ensimmäiset hiutaleet maahan jää. 

Clematis Ville de Lyon

Kävin vaihdattamassa autoon talvirenkaat ja ruuhkaa oli. Moni muukin oli herännyt säätiedotusten lumivaroituksiin ja kiirehtinyt renkaanvaihtoon. Ihan hyvin näillä meidän leveysasteilla on kesärenkailla pärjännyt marras-joulukuunkin, mutta en halua ottaa sitä riskiä, että aamuvarhaisella liikenteeseen lähtiessäni joudun liukkauden vuoksi ojanpohjia kyntämään. Itse asiassa karmeimmat ajokelit olen kokenut alijäähtyneen vesisateen liukastamalla asfaltilla aikana, jolloin lunta ei ole ollut vielä laisinkaan. Siinä kelissä on tiellä pysymistä kunnon talvirenkaillakin.

Köynnöshortensia - Hydrangea petiolaris

Perjantain-lauantain puhaltanut todella kylmä myrskytuuli on tyhjentänyt puut lehdistä aika tehokkaasti. Kriikunoissa ja omenista Huvituksessa on vielä runsaasti lehtiä. Syreenien lehdet menivät parissa yössä ruskeiksi ja kippuraisiksi, mutta osa on edelleen tiukasti kiinni oksissa. Sunnuntaiaamuna alapiha oli keltaisenaan lehtiä, joita kävin haravoimassa. Yläpihan käytäviä joudun vielä siistimään, sillä norjanangervot ovat toki muuttuneet keltaisiksi, mutta eivät ole lehtiään pudottaneet.

Neilikkaruusu – Rosa 'F. J. Grootendorst'

Nyt on sitten käsillä ne ajat, jolloin puutarhassa ei ole pahemmin katseltavaa. Ihan sama, vaikka joka ilta kiertäisi kukkapenkit ja puskanurkat. Ei sieltä mitään mielenkiintoista ole nousemassa. Ei muutamaan kuukauteen. Päivän valoisa aika vähenee huimaa vauhtia ja katse suuntaa väkisinkin kohti joulua. 

Clematis Ville de Lyon - edelleenkin puutarhan silmäteräni juuri nyt

Onneksi kaikensorttiset tintit ovat tulleet ilahduttamaan ja keräämään puutarha-asioista vapautuvaa kiinnostustani. Eilen leikkimökin päädyn lintulaudalla oli vilisevä joukko tali- ja sinitiaisia. Yksi käpytikka naputti talipötkylää ja leikkimökin katolla tilannetta seurasi orava. 

Parasta kuitenkin, että maassa putoavia siemeniä oli nokkimassa kaksi punatulkkua. Edellisestä oman pihan punatulkkuhavainnosta on jo useampi vuosi. Olin ja olen edelleen kovasti otettu moisesta kunnianosoituksesta. Mustarastaita pihassa pyörii säännöllisesti ja myös pari punarintaa niiden lisäksi. Täytynee kaivaa lintuhavaintovihko ja lintukirjat ylipäätään esiin ja aloittaa kotipihassa kyläilevien siivekkäiden bongailu.

Lokakuu lähestyy loppuaan ja viikonloppuna siirrymme jälleen talviaikaan. Ajelkaa varovaisesti. Mukavaa viikkoa kaikille!
 

Viikonloppu aluillaan

Clematis Ville de Lyon

Sinnikäs kaveri tuo kärhö Ville de Lyon. Kesti urheasti kaksi pakkasyötä ja jatkaa edelleen  nuppujensa avaamista, kuin mitään syksyä ei puutarhassa olisikaan. Miten kauniita voivatkaan olla kärhön nuput. Näitä jaksan ihastella kerta toisensa jälkeen.

Iloinen olen myös ollut jaloangervon lehtien väristä tänä syksynä. Tämä kuva on otettu paria päivää ennen pakkasöitä. Auringonpaisteessa lehdet näyttivät suorastaan loistavan valoa.

Kahden edellisen yön pakkanen vei kultaisen loisteen jaloangervoista ja tämän päivän pilvisessä harmaudessa ne ovat pikemminkin kuparinhohteisia. Seuraavaksi lehdet karisevat kokonaan pois, mutta se olkoon sitten jonkun toisen päivän juttu.

Komeamaksaruohot kukkivat punaisina pakkasöistä ja navakasta tuulentuiverruksesta huolimatta. Minulla on näitä monessa eri paikassa. Ainoastaan Päivänliljapenkissä komeamaksaruohot eivät tänäkään syksynä ole kunnolla avautuneet. Niinpä kävin hetki sitten leikkaamassa muutaman oksan maljakkoon. Josko sisällä aukeaisivat.

Mukavaa viikonloppua kaikille!
 

Ensimmäinen kuura-aamu

Nyt se sitten tuli. Nimittäin tämän syksyn ensimmäinen kuura-aamu. Saattaa olla, että alapihalla on joinakin öinä lämpötila painunut alle nollan, mutta ainakaan aamulla siitä ei ole mitään todisteita ollut nähtävissä. Tänään näkyi ihan paljain silmin, vaikka jotain unitöhnää vielä herätessä silmissä olikin. Mittarikin näytti yläpihalla -2.2 eli ihan kunnolla oli pakkasen puolella vielä jonkin matkaa aamupäiväänkin.

Äkkiä vaatteet päälle ja kameran kanssa ulos. Ihan en ollut aamuhämäryyteen vielä tottunut, sillä monta kuvaa osoittautui tärähtäneeksi, kun en tajunnut riittävästi säätää kameraa. Kunhan vain kiireessä räpsin, että pääsisin pian pukemaan kunnolla päälle. Miten ne hanskat aina unohtuvatkaan jonnekin kaapin hyllylle.

Kesän melkein ainokainen sormustinkukkakin - yksi valkoinen kukki heinä-elokuussa - on pitkään jaksanut kukkia, mutta pakkasen edessä oli senkin painettava päänsä. 

Clematis Ville de Lyon

Eilen katselin Ville de Lyonin nuppuja ja mietin, ehtiikö se kaikki avata. Ehkei yksi pakkanen niitä vielä vienyt, mutta jos tulevinakin öinä on kylmää, lienevät mennyttä. Sääli, sillä nuppuja on vielä runsaasti eri kehitysvaiheissaan.

Rosa Ritausma

Ritausmassakin on vielä nuppuja, joita se on hiljalleen avannut. Enää en ole muistanut käydä kukkineita poistamassa. Kuihtuneessa ruusunkukassakin on oma viehättävyytensä.

Syyshortensia Vim's Red

Jotkut kasvit jaksavat viehättää kerta toisensa jälkeen ja syyshortensiat ovat sellaisia. Kuinkahan monta kertaa olen Vims Redin ympärillä kiertänyt ihailemassa sen syysvärin saaneita lehtiä ja rosan värisiä kukintoja. Kuviakin olen ottanut pilvin pimein, mutta ei niitä kaikkia ole tullut tänne laitettua. Tosin syyshortensia ansaitsisi vaikka ihan oman postauksensa. Mielestäni se on niin ihastuttava kasvi melkeinpä kaikissa olomuodoissaan. Näin pakkasen puremanakin.

Lähtiessäni liikenteeseen pahin kuura oli jo teiltä kuivunut, mutta lienee ajankohtaista ryhtyä talvirenkaiden vaihtoon. Auton ikkunat olivat niin tiukassa jäässä, että ihan kunnolla niitä joutui rapsuttamaan. On tässä taas opettelemista, kun on pukeuduttava lämpimästi ja liikenteessäkin on muistettava jälleen talviajon säännöt.

Varokaa ihmiset liukkauden lisäksi hirviä. Niistä tiellä liikkujat ovat raportoineet päivittäin.
 
 

Vesipisaroita syyspuutarhassa

Jestas, miten 4-5 astetta tuntuu kylmältä, kun lähtee kumisaappaissa ilman villasukkia kiertämään pihaa ja mittaamaan tiluksiaan. Varpaat ovat vielä tunninkin jälkeen vähän kohmeessa sormista puhumattakaan. Aina tämä syksyn tukevamman pukeutumisen sisäistäminen vie oman aikansa ja liikkeelle tulee lähdettyä aivan liian vähäisin taminein.

Pisarat nuokkuluppion lehdillä

Muutamana yönä mittari on laskenut nollan tietämille, ehkä pakkasellekin, mutta yläpihalla ei vielä valkoista kuuraa ole ollut. Ei siis sellaisia ihania sokerikuorrutettuja ruusunlehtiä eikä valkoisin pitsireunoin varustettuja poimulehtiä. Kosteutta kyllä nyt riittää, mutta lähinnä timanttisina pisaroina kasvien lehdillä. Sadetta ei juurikaan ole tullut. Jokunen harvakseen patiolle pudonnut pisara ja ehkä viime päivinä ilmassa aistittavaa kosteutta.

Pisarat hämähäkinverkolla

Pihamaalla kuvaaminen on vähentynyt oleellisesti. Osittain siksi, etten oikein aina tiedä, mitä siellä kuvaisin. Ne vähäiset ja viimeiset kukkijat on ikuistettu kymmeniä kertoja, eikä mielikuvitukseni riitä näkemään loputtomiin taiteellisuutta ja kuvauksellisuutta pudonneilla lehdillä. Oman vaikeutensa kuvaamiseen tuo myös yhä vähenevä valoisan ajan osuus päivästä. Kahden viikon päästä siirrytään taas talviaikaan ja silloin illan hämäryys ja pimeys alkaa aina vain aikaisemmin.

Pikkulinnut ovat viime päivinä koputelleet ikkunaruutua sen verran ahkerasti, että oli ihan pakko käydä laittamassa niille murkinaa. Varastosta löytyi muutama talipötkylä, talipalloja ja vajaa pussi auringonkukansiemeniä. Suosio ruokintapaikoilla on tarjoilun aloittamisen jälkeen ollut taattua. Tinttejä pörrää joukoittain ja tänä aamuna ensimmäinen oravakin oli löytänyt tiensä keittiön ikkunan edustan lintulaudan katolle istumaan.

Oravan nähdessäni kipitin pikapikaa työhuoneeseen noutamaan kameraa, mutta sälekaihdinta en ennättänyt ylös nostamaan. Orava tarkkaili minua ikkunan läpi ja säntäsi heti pois tehdessäni isompia liikkeitä. Ei minusta tule sen enempää tintti- kuin muidenkaan vikkelien eläinten kuvaajaa, mutta todistusaineiston nappaaminen on sentään luvallista mämmärikuvaajallekin.

  
Paljon on jo lehtiä puista pudonnut, mutta aika lailla niitä vielä siellä korkeuksissa killuu. Etenkin vaahteroissa ja lepissä lehdet näyttävät olevan tiukassa. Puhumattakaan omenapuista ja syreeneistä, jotka perinteisesti pitävät kiinni lehdistään viimeiseen saakka. Aika paljon olen jo pihaa ja puutarhaa siivonnut, mutta kyllä siellä vielä tekemistäkin löytyy. Tämän päivän pihakierroksella löysin leikattavia perennanvarsia ja tietenkin sitä lehtien silppuamista nurmelle ruohonleikkurillakin on vielä kerraksi tai kahdeksikin.

Pisarat pihakäenkaalin lehdellä

Sinne tänne jätän niitä talventörröttäjiä, mutta esimerkiksi yläpihan sisäänkäynnissä se on aivan turhaa, sillä perennapenkkeihin kolataan lunta. Runsaslumisena talvena ei ole toivoakaan päästä ihailemaan minkäänlaisia talventörröttäjiä, sillä kukkapenkeissä saattaa lunta olla toista metriä - ellei enemmänkin. Enköhän taas lähipäivinä laita oksasilppurin laulamaan ja tunge sen kitusiin perennanvarsia. Silputut varret kippaan sitten kukkapenkkiin. Siellä muhikoon, kunnes keväällä sirottelen päälle tuoretta multaa. Ei siis mitään kukkapenkkien haravointia. Käytävien siivoamisessa on ihan riittävästi puuhaa.

Lisää pisaroita hämähäkinverkolla

On muuten ollut opettelua pysyä haravan kanssa poissa kukkapenkeistä. Perfektionistin silmää ilman muuta miellyttää viimeisen päälle puhtaaksi raavittu multapinta, mutta kasvit siitä tuskin ihan yhtä paljon tykkäävät. Syksyllä kukkapenkkien haravoimisen välttäminen onnistuu vielä sen vuoksi, että silloin pihan siivoamista on muutenkin riittävästi. Keväällä sen sijaan kaiken vihreän näkemiseen on niin suuri kaipuu, että sitä haluaisi edistää kaivamalla vaikka pikkusormen kynnellä esiin mullasta esiin pilkistäviä versoja. Kun aikansa kevään paljaudessa pihalla pyörii, tulee mahdoton halu tehdä siistiä ja silloin se haravan varteen tarttuminen on hyvin lähellä. Miten ihmeessä sitä taas malttaa mielensä ja jaksaa uskoa siihen, että hyvin ne kasvit sieltä maatuvien lehtien alta esiin ponnistavat.

Clematis Ville de Lyon

Harmaan ja ruskean vähitellen vallatessa puutarhaa, sieltä sentään löytyy vielä joitakin väripilkkuja. Kärhö Ville de Lyon on näköjään jälleen kerran päättänyt voittaa viimeisen kukkijan tittelin ja aukaisee nupun toisensa jälkeen. Viime vuonna pakkanen lopulta vei sen viimeiset nuput. Katsotaan, miten nyt käy.

Oikein mukavaa alkavaa viikkoa teille kaikille!

PS. Tämä postaus on kirjoitettu lauantaina, joten julkaisun aikaan sää saattaa olla ihan erilainen. Mitä kyllä sääennusteiden perusteella epäilen.

Kertakäyttömaailma

Imurista hajosi suulake. Vieläpä kesken siivouksen. Tutkin suulakkeen vammoja ja totesin, ettei sitä enää voisi mitenkään korjata, eikä siten myöskään käyttää. Samalla selvisi, mistä edellisen imuroinnin yhteydessä löytyneet pienet muovipalat olivat kotoisin. Imurin suulakkeesta tietenkin. En jaksa lakata ihmettelemästä, miksi kovaan käyttöön tarkoitettuja tavaroita valmistetaan vähitellen haurastuvasta ja helposti lohkeavasta muovista? Varmasti kyse on jälleen kerran rahasta, mutta joskus olisin valmis maksamaan siitä, että tavara kestää enemmän kuin viisi vuotta. Tuntuu äärettömän turhauttavalta ostaa uusia pölynimureita, kahvinkeittimiä tai mitä tahansa härpäkkeitä pelkästään sen vuoksi, että niistä hajoaa joku yksittäinen osa heti takuuajan mentyä umpeen.

 
Nykyisellä pölynimurillamme on ikää kuukauden päälle viisi vuotta. 1-vuotispäivänä siitä hajosi huonekalusuulake, jonka taistelemalla sain takuuna. Samainen suulake - tai siis se takuuna saatu hajosi vuoden kuluttua ja uuden jouduin tietenkin hankkimaan omalla kustannuksella. Ihme, ettei kolmas suulake ole vielä hajonnut, sillä edelleen liikkuvat osat ovat muovia, jotka yksinkertaisesti murtuvat käytössä.

 
Pölynimuria ostaessani ajattelin, että hankin vähän kalliimmaan ja laadukkaamman, jotta se sitten kestäisi myös pidempään. Imuteho siinä on hyvä ja toisaalta ääni markkinoiden hiljaisimpia. Johtokin pitkä, mikä oli yksi hankintakriteereistä. Mutta yhtä surkeasti johto kelautuu sisään, kuin kaikissa edellisissäkin imureissamme. Mitähän ne suunnittelijat siellä tuotekehityksessä oikein ajattelevat ja tekevät? Onhan se mukavaa, että imureissakin on vuosikertavärit ja sulavalinjaiset mallit, mutta tärkeämpänä pitäisin niiden konkreettista toimivuutta ja kestävyyttä. Imuri on varmasti useimmissa kodeissa yksi käytetyimpiä kodinkoneita ja siinä siivouksen tiimellyksessä on ihan sama, onko imuri musta vaiko sininen. 

 
Alkuviikosta kuulin radiosta, että suomalaiset ovat maailmanlaajuisesti kovia kuluttamaan. Kulutamme niin paljon, että jos kaikki maailman ihmiset tekisivät samoin, kaiken tavaran tuottamiseen tarvittaisiin yli kolme maapalloa. Joka vuosi aikaistuu se ajankohta, jolloin olemme kuluttaneet loppuun kyseisenä vuotena maapallon tuottamat luonnonvarat. Maailman ylikulutuspäivä oli tänä vuonna 8.8. ja suomalaisten ylikulutuspäivä jo 17.4.  Ajatelkaa, suomalaiset kuluttavat osuutensa maapallon luonnonvaroista alle neljässä kuukaudessa!

Jokainen voi omilla päätöksillään vaikuttaa maapallon tilanteeseen, mutta helppoa se ei ole. Sain tilattua pölynimuriini uuden suulakkeen, eikä siis tarvitse hankkia kokonaan uutta vempainta. Tämä oli kuitenkin vain yksi esimerkki, sillä kaiken aikaa tavarat hajoavat käsiin, eikä aina ole mahdollista saada niihin korvaavia osia. Usein korjattavissa oleva tavara on vain hävitettävä, kun siitä ei toimivaa saa, ei kohtuullisin eikä kohtuuttomin kustannuksin.

 
Sain imuroitua kodin jotenkuten väliaikaisen teippivirityksen avulla. Istahdin siivousurakan päätteeksi sohvalle ja mietin, että pitäisi varmaan hankkia uusi matto olohuoneeseen. Ei vanhassa mitään vikaa ole, mutta mainoksessa näin kauniimman. Sitten hätkähdin ja tajusin, että tässä on nyt taas minulla se maapallon kokoisen valinnan paikka. Vanha matto on kaunis, ehjä ja tarkoituksenmukainen. En todellakaan tarvitse uutta mattoa pelkästään sen vuoksi, että tänään tykkään tuosta ja huomenna jostain muusta. 

Onneksi on puutarha. Sen parissa touhutessa asiat asettuvat paikoilleen ja maailmantuskakin vähän helpottaa. Kaikesta huolimatta, mukavaa viikonloppua teille kaikille!

PS. Calluna-kuvaa lukuunottamatta muut kuvat on netistä. Kuvaajien tietoja en löytänyt.