Sivut

tiistai 15. toukokuuta 2018

Kotikin voi olla vaarallinen paikka


Viikko sitten tiistaiaamuna kaaduin keittiön lattialla lyöden pääni ja kylkeni parkettiin. En tiedä, kompastuinko mattoon vai liukastuinko. Ukkokulta oli vartin verran kissan kanssa pihalla ja sisälle palattuaan löysi minut huonovointisena lattialta.

Torstaihin saakka olin vuoteenomana kärsien päänsärystä, pahoinvoinnista ja huimauksesta. Lopulta mies soitti terveysneuvontaan, jossa kehotettiin soittamaan ambulanssi.

Minut toimitettiin päivystävään sairaalaan tutkittavaksi. Olin saanut pahan aivotärähdyksen, kallonmurtuman ja kallon sisäisen verenvuodon sekä kylkiluiden murtuman. Päivystävä lääkäri lähetti minut Töölön sairaalan neurologiselle osastolle seurantaan. Vammassani on mahdollisuus aiheuttaa aivojen turvotusta. Täällä on laitteet ja ammattitaito, mikäli minut olisi pitänyt leikata. Leikkaukseen ei ole tullut tarvetta ja vamma on alkanut parantua. En kuitenkaan pääse kotiin, vaan minut siirretään jatkoseurantaan lähemmäksi kotia.

Ulkona on upea hellesää ja tulppaanit ovat alkaneet kukkia kotipihalla. En pääse niitä hetkeen ihastelemaan. Se ei minua sureta, sillä olen iloinen siitä, että olen hengissä ja toivun vakavasta loukkaantumisesta.

Ihania kevätpäiviä teille kaikille! Palaan taas langoille, kunhan kotiudun.

43 kommenttia:

  1. Hui kauheaa, mitä sinulle kävi! Hienoa kuitenkin kuulla, että olet parantumassa ja saanut hyvää hoitoa. Ehdit varmasti nauttia keväästä sitten kun olet varmasti ihan kunnossa. Kovasti tsemppiä ja paranemisrutistus : ))

    VastaaPoista
  2. Oi jestas, kaikkea sitä voi käydä! :( Onneksi ei käynyt pahemmin ja onneksi saat hoitoa nyt. Kohtahan olet jälleen kotona ja puutarhan parissa. Paranemisia!

    VastaaPoista
  3. Ai kauhistus! Pian sinä taas olet puutarhassasi toipumassa!

    VastaaPoista
  4. Voi hyvänen aika, kaikkea sitä voikin tapahtua. Onneksi pääsit asiantuntijoiden hoidettavaksi ja kaikki on nyt parempaan päin. Tässä mietinkin yhtenä päivänä että mitähän sinulle mahtaa kuulua, oletko intensiivisesti uppoutunut pihahommiin mutta näinhän se asia selvisi. Hoidat nyt itsesi kuntoon siellä, ja pian pääset kotiin kukkasten ja kasvien pariin. Tsemppiä toipumiseen ja oikein pikaista paranemista, rakas bloggaajaystäväni Between <3

    VastaaPoista
  5. Huh huh...
    Onneksi paraneminen on alkanut. Tsemppiä!

    VastaaPoista
  6. Oi, voi, pikaista paranemista sinulle! Kaikenlaista sitä voikin sattua. Anoppikin on kompastunut mattoon ja lyönyt päänsä seinään. Minä liukastelin varmaan metrin verran maton päällä ja lopuksi löin isovarpaani mojovasti kynnykseen. Vieläkään en tajua, miten se oikein tapahtui.

    VastaaPoista
  7. Pikaista toipumista Sinulle <3

    VastaaPoista
  8. Voi voi; pikaista toipumista. "Nuppi" näköjään toimii täydellä teholla kun pystyt kirjoittamaan ja ilmaisemaan miltä tuntuu. Seuraavat kukkijat odottavat kotiinpääsyäsi vaikka tulput saattavat lakastua.

    VastaaPoista
  9. Voi ei :( Eikös sitä ole tutkittukin, että suurin osa tapaturmista tapahtuu kotona? Värvää joku tekemään päivittäin kamerakierros pihallasi, niin voit ihastella kaunista puutarhaasi edes kuvien kautta. Pikaista paranemista!

    VastaaPoista
  10. Between ystäväni, olen tässä kaipaillut sinulta jotain kommentia tästä ihanasta keväästä.
    Nyt tuli kommenttia mutta tällaista en osannut ollenkaan odottaa.
    Tärkein tässä on sinun jaksamisesi paneutua oman kuntosi parhaan mahdollisen hoidon saamiseksi ja sinulta malttia ottaa rauhallisesti ja omaa kuntoasi kuunnellen.
    Sinua ajatellen ja kaikkea hyvää toipumiseen. ❤️

    VastaaPoista
  11. Oi kamalaa. Onneksi olet nyt hyvässä hoidossa. Terveys on aina tärkeämpää kuin puutarha. Ajattelinkin sinua ja kävin välillä kurkkaamassa, onko tullut uusia postauksia.

    VastaaPoista
  12. Paranemista <3 toivu rauhassa, me puutarhaystävät ja puutarha emme mihinkään häviä.

    VastaaPoista
  13. Pikaista elpymistä! Onneksi tutkittiin hyvin ja hoidettiin! Liian usein kuulee niitä tarinoita, että käännytetään sairaalan ovelta kotiin!

    VastaaPoista
  14. Toivotan pikaista toipumista! Kaikkea voi sattua omassa keittiössäkin, onneksi pääsit ajoissa hyvään hoitoon. Keskitä voimasi paranemiseen, puutarha hoitaa itsensä ja kun pääset kotiin saat ihastella kukintaa. Halit sinulle!

    VastaaPoista
  15. Auts! Koti on tosiaan ihan yhtä vaarallinen paikka kuin mikä tahansa muukin. Onneksi otitte yhteyttä terveysneuvontaan ja pääsit hoitoon. Pikaista paranemista ja kaikkea hyvää! On toki kurjaa joutua onnettomuuteen juuri tähän aikaan vuodesta, mutta onneksi toukokuu tulee joka kevät. (Tätä hoin itselleni muutama vuosi sitten, kun nilkkani murtui heti toukokuun alussa.)

    VastaaPoista
  16. Ihanaa, että olet 'kunnossa'. Ikäviä tapaturmia sattuu - etenkin kun niitä vähiten odottaa. Hienoa, ettei käynyt pahemmin!

    Jaksamista ja positiivista energiaa sinulle!

    VastaaPoista
  17. Pikaista toipumista toivon sinulle ystäväni💕
    Toivu kaikessa rauhassa, puutarhasi ja me blogiystävät odotamme kyllä.

    VastaaPoista
  18. Oi ei! kaikellaista sitä sattuu Pikaista paranemista :)

    VastaaPoista
  19. Paranemisterveiset, hyvä blogiystäväni!

    VastaaPoista
  20. Pahasti siulle käy, onneks piäsit hyvvään hoitoon. Murtumat paranoo kyllä, viep jonkun aikoo. Paranemista ja kaikkii hyvvee toivon siulle.

    VastaaPoista
  21. Myös minä olen iloinen, että tuosta vakavasta onnettomuudesta olet toipumassa ja hyvässä hoidossa! Mietinkin useita kertoja, että mitä ihmettä on tapahtunut, kun sinusta ei ole kuulunut vähään aikaan mitään ja pelkäsinkin, että nyt on sattunut jotain.

    Kaikkea voi sattua niin kotona kuin ihan missä vain 'turvallisessa' ympäristössä, arkea pitää aina vain niin itsestään selvänä asiana. Nautitaan joka hetkestä, piha ja tulppaanit odottavat sinua ja varmasti ilahduttavat ja terapoivat, kun pääset kotiin sairaalasta!

    Kaikkea hyvää sinulle rakas ystävä, lämmin halaus!

    VastaaPoista
  22. No, jopas tuli vammat ja ihan vaan kotona! Toipumista sinulle!

    VastaaPoista
  23. Hui kauhistus, onneksi ei pahemmin käynyt ja hyvä, että nyt olet tarkassa seurannassa.
    Pikaista paranemista<3

    VastaaPoista
  24. Hui, kamala! Onneksi olet hengissä!
    Tiedätkö, eilen illalla mietin, että laitan sinulle jotan viestiä. Aloin nimittäin miettimään, että oletko kunnossa. Kun tottuu, että blogiystävä postaa tietyn väliajoin, alkaa huolestumaan, jos niin ei tapahdukaan.
    Paljon toipumishalauksia ja terveisiä sinulle rakas Between! <3
    Puutarha kyllä pärjää, tärkeintä on, että puutarhuri saadaan kuntoon.

    VastaaPoista
  25. no voi hyvänen aika! tuossahan oli ainekset vielä pahempaan. Lepäilet nyt ja parantelet rauhassa. Toivottavasti saat ikkunaa auki, niin pääset nauttimaan kesäilmasta ja lintujen laulusta. Ihmettelinkin vähän kun ei ollut mitään päivityksiä, kun yleensä niitä tulee säännöllisesti.
    Halauksia ja parane pian<3

    VastaaPoista
  26. Olipa hurjia uutisia. Tällaisessa tilanteessa aina muistaa, miten elämä monesti on aivan pienestä kiinni. Pikaista paranemista, toivottavasti kesästä tulee kaunis ja pääset nauttimaan siitä omassa puutarhassasi!

    VastaaPoista
  27. Pikaista toipumista sinulle!
    Puutarha jaksaa kyllä odottaa. :))

    VastaaPoista
  28. Yllättäviä asioita voi tapahtua! Onneksi kaikki on menossa nyt hyvään suuntaan ja onneksi osaat itse asennoitua hienosti: kyllä se puutarha siellä odottaa, tärkeää on se, että toipuminen on hyvässä mallissa eikä pahempaa tapahtunut!

    VastaaPoista
  29. Kyllä sitä sattuu kotonakin tosi pahoja kaatumisia.
    Voi kun sun kävi huonosti, mutta onneksi olet jo vähäsen toipunut.
    Hyvää jatkoa sinulle, kyllä sinä pian pääset ihailemaan pihan kukkia.

    VastaaPoista
  30. voi kamalaa! Pikaista toipumista!

    VastaaPoista
  31. Järkyttävää! Pikaista paranemista, toivottavasti pääset pian kotiin!

    VastaaPoista
  32. Oioioi, ei tule sanoja, niin pahoillani olen. Kamala vahinko, onneksi ei tullut isompaa vammaa, mutta kipeää kuitenkin. Pikaista paranemista!

    VastaaPoista
  33. Huh, hurja tilanne. Mietinkin tässä jo että yleensä postaat niin tiuhaan tahtiin, että nyt on ehkä jotain harmillista pidemmän blogitauon taustalla.
    Onneksi leikkausta ei tarvita ja paraneminen on lähtenyt käyntiin. Pikaista paranemista!

    VastaaPoista
  34. Sattuivat todella ikävä onnettomuus kohdallesi. Onneksi olet saanut asiantuntevaa ja hyvää hoitoa ja olet paranemassa.

    Paljon voimahaleja sinulle ja pikaista kuntoutumista.

    VastaaPoista
  35. Voi, miten ikäviä uutisia, että tuollaista voikin sattua! Onneksi olet toipumassa, nyt vaan rauhallisesti annat itsellesi aikaa kuntoutua! Täällä puutarhaväki tsemppaa ja peukuttaa parempaa vointia!

    VastaaPoista
  36. No voi sun . Minun kaksi veljeä kaatuivat myös kotona noin parin viikon välein. Syytä ei ole selvinnyt. Toinen veljistä on edelleen sairaala hoidossa . Hänellä on paha reuma ja on ollut monessa leikkauksessa, nyt ehkä taas leikkaus edessä kun kaatuminen on aiheuttanut jotain keinolonkkaan. Huonossa kunnossa on . Toinen veljistä pääsi kotiin, mutta on käytävä vielä tarkastuksissa. Kummallisia kaatumisia hekään eivät tiedä mitä tapahtui liukastuivatko vai kompastuivatko .Toivon todella että sinä pääset pian kotiin ja toivut pian kuntoon. Onni olkoon matkassasi.

    VastaaPoista
  37. Koskaan ei voi tietää mitä sattuu! Onneksi olet nyt hyvässä hoidossa ja paranet! Tsemppiä!

    VastaaPoista
  38. Hui kauhistus mitkä vammat, onneksi olet toipumassa!

    VastaaPoista
  39. Voih..:( Pikaista paranemista ja halauksia sinulle♥

    VastaaPoista
  40. Apua, miten hirveää! Onneksi et ollut täysin yksin kotona kun tilanne sattui. Toivottavasti tilanteesi selviää ja voit pian paremmin! Voimia ja haleja sinulle ❤

    VastaaPoista
  41. Voi itku! Kaikenlaista voi tosiaan tapahtua ihan kotosallakin. Toivu rauhassa, kukat ja puutarha kyllä odottavat sinua. <3

    VastaaPoista
  42. Voi ei! Todella ikävä onnettomuus. Onneksi ei käynyt vielä pahemmin. Toivottavasti toipuminen sujuu ongelmitta ja pääset pian kotiin. Voimia kuntoutumiseen!<3

    VastaaPoista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!