Sivut

torstai 12. marraskuuta 2020

Marraskullero ja muut myöhäiset kaverit

Crocus speciosus - Syyssahrami villiporkkanoiden kupeessa
 
Syyssahrameita olen istuttanut ennenkin, mutta mitään mainittavaa loistoa ne eivät ole tarjonneet. Ehkä olosuhteet eivät ole niitä suosineet tai sitten olen jollain tavalla mokannut niiden istuttamisen. Vuosi sitten istutin syyssahrameita kahteen paikkaan; toisen ryppään puistorajalla olevan aidan eteen ja toisen syysomenan tyvelle. Nousivat ihan kivasti jo istutussyksynä, mutta tänä syksynä ne osoittavat parhaat puolensa. Ehkä pitkään jatkunut lämmin syksy auttaa kukkien avautumisessa.

Crocus speciosus - Syyssahrami


Parhaiten ovat kukkansa avanneet aidan edustan krookukset. Myös syysomenan krookukset ovat nyt avanneet nuppunsa vähän runsaammin, mutta ne näyttävät myös lakastuvan pian aukeamisen jälkeen. Voisiko syynä olla muun kasvillisuuden suojaavan vaikutuksen puute? Aidan vieressä kasvavat syyssarhamit tukeutuvat villiporkkanan varsiin ja lehtiin saaden niistä varmasti myös lämpö- ja tuulisuojaa.

Crocus speciosus - Syyssahrami ja ötökkä

Ötökätkään eivät vielä ole menneet talviunille. Monenlaista mönkijää olen haravoidessani ja kulkiessani puutarhasta tavannut. Sahramin terälehden laidalla keikkuva ötökkä näyttää olemukseltaan heinäsirkalta, mikä se tuskin on. Virkeä veikitta kuitenkin, eikä ollenkaan kohmeisen hidas. Tuskinpa +14 paisteessa kovin kohmeiseksi ötökätkään tulevat.

Tintit käyvät jo koputtamassa keittiön ikkunalautaa vihjaillen siementarjonnan puutteesta. Koska maa on täysin sula ja ilma lämmin, en vielä aloita lintujen ruokintaa. Ruokinta suositellaan aloitettavan, kun maa jäätyy tai tulee lumipeite. Tosin mustarastaiden ja sinitiaisten ilmaantuminen pihapiiriin kertoo ruoan vähentyneen luonnosta, mikä on hyvä syy aloittaa ruokinta. Odottelen kuitenkin vielä vähän aikaa.

Trollius chinensis - Kesäkullero

Kesäkullero se vaan jaksaa jatkaa kukkimistaan. Viime kuussa ehdotin sen nimi muutettavaksi lokakulleroksi. Hiukan jo terälehdissä on rupsahduksen makua, joten aika näyttää, jääkö tämä puutarhani historiaan marraskullerona vai kiriikö se vielä joulukulleroksi.

Omphalodes verna - Kevätkaihonkukka

Kevätkaihonkukka ei sinänsä yllätä marraskuisella kukallaan. Sehän on niitä kevään ensimmäisiä kukkia lemmikin ohessa. Ja yleensäkin kevätkaihonkukka kukkii maltillisemmin loppukesästä, joten ehkä tämä yksilö on muuten vain hidasta sorttia.

Hydrangea arborescens - Pallohortensia

Myös yksi pallohortensia on kyllästynyt odottamaan kevättä ja päättänyt avata uuden kukkapalluran. Valkoinen kukka näkyy kyllä erinomaisen selvästi muuten ruskeaksi ja paljaaksi muuttuneessa penkissä.

Euphorbia dulcis 'Chamelleon' 

Chamelleon-tyräkki kiinnitti katseeni auringon saadessa sen punertavat varret näyttämään kauniilta. Chamelleon versoo keväällä maasta uudet varret, mutta annoin nätin näkymän jäädä keräämään uusiakin katseita lumikärhön kupeeseen. Olen saanut tämän kasvin Saaripalstan Sailalta muutama kesä sitten. En löytänyt suomenkielistä nimivastinetta tälle tyräkille. Saila uskoakseni tietää, jos nimi löytyy.


Biokompostorin lämpötila laski alle 10, josta päättelin alaosa olevan täynnä. Niin olikin. Sain kottikärryllisen mustaa multaa, jossa vain kananmunankuoret olivat lähes entisellään. Nykyisin murskaan kananmunankuoret pieneksi silpuksi viedessäni ne kompostoriin. Siten ne katoavat nopeammin mullan seasta, eivätkä linnut tongi niitä mullasta ja levitä ympäriinsä. Mullan laitoin kasveista tyhjentyneisiin lavakauluksiin, jossa se saa muhia valmiiksi vastaanottamaan keväällä uusia siemeniä.

Kompostoinnista ja kaikesta jätteenkäsittelystä on ollut mediassa viime päivinä runsaasti keskusteluja, kun jätelainsäädäntöä ollaan uusimassa. 30 vuoden kompostointikokemuksella tiedän, ettei bio- ja puutarhajätteen kompostoiminen ole työlästä eikä vaikeaa. Moni myös väittää, että kompostoiminen vie valtavasti tilaa, mitä ihmettelen. Puutarhajätteitä varten tietenkin tarvitaan vähän isompi yksikkö, mutta biojäteastia vie enimmillään neliön. 

Kunnon jyrsijäsuojatun biojäteastian saa alle 500 eurolla. Kertainvestointina tietenkin kirpaisee, mutta käyttövuosille jaettuna ei ole iso hinta. Veikkaan, että biojätekompostorimme kestää yli 20 vuotta, kuten kesti edellinenkin huomattavasti heppoisempi versio. Ihmiset, jotka kompostorin kalleudesta eniten narisevat, vaihtavat autoa muutaman vuoden välein ja reissaavat ulkomailla monta kertaa vuodessa. Kaikki on kovin suhteellista. Asenne ratkaisee - tässäkin asiassa.

Crocus speciosus - Syyssahrami

 


23 kommenttia:

  1. Vai kukkivat sulla krookukset! Luonto menee ihan sekaisin tällaiessta lämpimästä marraskuusta. Minäkin murskaan kananmunankuoret kompostoriin laitettaessa. Silti niitä palasia näkyy mullan seassa, kun levitän multaa puutarhaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luonnolle tällaiset lämpimät kaudet tuottavat ongelmia. Syyssarhameille kukinta tähän aikaa kuuluu asiaan, mutta toki lämmin sää niidenkin kukintaa pidentää.
      Munankuorien katoaminen vie aikansa, vaikka kuinka niitä murskaisi. Pikkuiset sirut kuitenkin näyttävät siedettävämmiltä kuin puolikkaan kananmunan kuoret.

      Poista
  2. Ihanat syyssahramit!
    Olen samaa mieltä kompostoinnista. Meillä oli täällä edellisen asukkaan hankkiman biolanin kompostori. Hieman opettelua vaati. Alussa massa oli liian märkää, mikä korjaantui kun lisäsin enempi kuiviketta. Nyt toimii hyvin. Tosin joskus talvella jäätyy, mutta keväällä sulaa ja alkaa toimimaan. Keittiöjäte on siltikin sinne sopinut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jonkun verran opettelua Biolanin kompostorin käyttö täälläkin alussa vaati. Varsinkin ensimmäiset kunnon pakkaset jäädyttivät massan. Kovilla pakkasilla laitoin 5 litran kuuman vesikanisterin kompostoriin ja siitä oli apua. Sittemmin ei kunnon pakkasia ole ollutkaan. Nyt homma toimii jo hyvin, eikä opetteleminenkaan mitään rakettitiedettä ollut.

      Poista
  3. Kaunis syyssahrami niitä minulla ei olekkaan yhtään. Sinulla kukkii vielä kuitenkin jotain minun pitää tutkia tilanne kun mennään mökille, epäilen että mikään ei ole kukassa. Toivottavasti ilma on siedettävä viikonloppuna jos vaikka vielä jotain tekisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähiin nuo kukat täälläkin jo käyvät. Muutama syysasteri hehkuu edelleen sinililana ja jouluruusu pukkaa nuppuja. Unohdinkin katsoa, mitä marraskullerolle kuuluu. Joko kenties on taipunut syksyn melskeisiin.

      Poista
  4. Ihanat syyssahramit! Minulla ei ole mitään syyssipuleita, ei ole vaan tullut hankittua, harmi. Meitä on niin moneen junaan, joidenkin mielestä biojätteen kerääminen erikseen on ihan liian haastavaa, vaikka sen voisi viedä biojätekeräykseen eikä kompostiin. Hohhoijaa. Minusta vaikuttaa että Biolanin kompostorimme tulee kestämään vuosikymmeniä vaikka on ahkerassa käytössä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuskin puutarha siitä rumentuu, vaikka yhden syksyn sipulit jäisivätkin istuttamatta.
      Meitä on tosiaan moneen junaan, mikä sinänsä on ihan hyväkin. Usein vain nuo perustelut kompostorin käyttämättömyydestä kertovat enemmän laiskuudesta ja tietämättömyydestä. Näkisivätpä, miten muhevaa mustaa multaa kompostori tuottaa.
      Luultavasti Biolanin kompostori kestää pitkään. Kolmen vuoden käytön jälkeen ei minkäänlaisia kulumisen merkkejä.

      Poista
  5. Voihan kullero, tällä menolla ympärivuotisena ilonasi.
    Syyssahrami on kyllä kaunis, pitäisi muistaa joskus sellaisia itsekin laittaa, syysmyrkkyliljan sentään sain maahan tänä syksynä.
    Kompostointi tai biojätteen keruu ei kyllä hankalaa ole, kielteiset asenteet ne hankalia ovat.
    Meillä tosin bioproffa-astia seisoo pääsääntöisesti tyhjänä, kanalan porukka huolehtii ruuanjämistä hyvin tehokkaasti. Olen ihastellut perillisten kaupunkikotien hienoja jäteasemia, siellä on kaikki mahdollinen kierrätettävissä. Uusissa taloyhtiöissä on huolella panostettu tähän, ei jää enää kuin ihmisen omasta viitseliäisyydestä kiinni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt vain arpomaan, mikä ympärivuotiselle kullerolle nimeksi. Kesäkullero on jo ajat sitten todettu paikkansapitämättömäksi.
      Hyvin hoidetuissa taloyhtiöissä jätehuoltoonkin on panostettu huolella. Luulisi, että jokaista asukasta kiinnostaa myös yhteinen etu, joka jätteiden kierrätyksellä saavutetaan.
      90-luvulla asuimme pari viikkoa sveitsiläisessä vuoristomökissä (joka oli kylläkin 3-kerroksinen talo). Siellä oli jo silloin tehokas lajittelusysteemi, johon pienen kylän asukkaat osallistuivat aktiivisesti. Muovista ei vielä silloin puhuttu mitään.

      Poista
  6. Ihanat syyskrookukset! Ja nya hianosti kukat auki. Enoo viäläkää nähäny yhtäkää kukkaa aukinaasena, vaikka tämän syksyn istukkahakki jo nousivat näkyvihin. Ooh, +14astetta! Ei ihime, että kullero on täysin sekaasin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sen verran postausten julkaisu kulkee jälkijunassa, että tuo +14 astetta on viime viikolta. Nyt on vajottu +8 asteeseen.
      Syyssahrameiden kyltissä ei ollut lajikenimeä. Olisin halunnut tietää, miten kahteen eri paikkaan istutetut eroavat toisisaan. Vai onko toisen paikan kukkien täydellinen avautuminen sittenkin vai npaikasta kiinni.

      Poista
  7. Piti tulla lukemaan tää juttu, kun linkin otsikko oli niin vaikea lukea oikein joka ikisellä kerralla, kun se osui silmiin ;D Tää oli ihan vaaratonta ;D
    Tykkään kovasti tosta kompostista, jonka hankimme muutama vuosi sitten. Se toimii yllättävän hyvin tälläselläkin poropeukalolla. Nyt on 20 astetta vielä mittarissa. Lämpömittaria on kiva käydä kurkkimassa välillä. Siirrän tavaraa tosta alta sellaseen ei -lämpö -kompostoriin oottelemaan kevättä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä olen vähän tärähtänyt, mutta minäkin tykkään kovasti meidän Biolanin kompostorista. Alun takkuilun jälkeen sen käyttö on opittu ja hyvin pelittää. Tyhjentämäni multa oli mustaa ja muhevaa. Yleensä siirrän biokompostorin massan toiseen kompostoriin jatkokypsymään, mutta nyt oli poikkeuksellisen valmista tavaraa ja lavakaulukset sulina, joten sinne tyrkkäsin.

      Poista
  8. Ihanan runsas rypäs syyssahrameita! Kevätkaihonkukat kukkivat aika usein harvakseltaan syksyllä, mutta kullero tähän vuodenaikaan on kyllä aika erikoinen näky. Kuinkahan se jaksaa sitten keväällä kukkia? Meiltä taisivat kaikki viimeiset kukkaset paleltua kokonaan yli vuorokauden jatkuneen pakkasjakson huipennuttua -6 asteeseen. Nyt palattiin taas mustiin maisemiin ja vesisateeseen.
    Olen samaa mieltä tuosta kompostoinnista. Eikä sitä kompostoria tarvitse välttämättä omalle pihalle hankkia, jos sopii naapurien kanssa kompostointikimpasta. Kompostoinnin salojakaan ei tarvitse itse osata, jos jäteyhtiö kerää biojätteen. Itselle jää siis ainoastaan se vaiva, että erottelee biojätteen eri astiaan kuin muut roskat. Ei luulisi vievän liikaa aikaa ja vaivaa kiireisimmältäkään kaupunkilaiselta.
    Pitäisikin tarkistaa, kaipaisiko oma kompostori jo tyhjentämistä. Viimeksi mittari näytti 20 astetta, mutta en huomannut katsoa, kuinka täynnä se on. Isäntä on nimittäin vienyt pari edellistä kertaa jätteet sinne eikä hän huomaa kiinnittää sellaisiin asioihin huomiota ennen kuin kompostori on niin täynnä, ettei kansi mahdu kiinni. Minä olen meillä se joka huolehtii kompostoinnista, hän taas konehommista ja halonhakkuusta. Eipähän tule työnlaadusta sanomista, kun kummallakin on omat vastuualueensa!
    Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesäkulleron kukinta on ihmetyttänyt. Saapa tosiaan nähdä, jaksaako ensi kesänä kukkia. Toivottavasti. Täällä on ollut ihan satunnaisesti ja lyhyen aikaa hiukan miinuksella, joten kasvit elelevät edelleen näköjään enemmänkin syksyä, kuin talvea. Eilen paistoi aurinko hienosti, muuten on päiväaikaan lähinnä harmaata ja illalla mustaa.
      Kimppakompostori onkin hyvä idea pienten talouksien naapurustoon. Uudessa jätelaissa on lukemieni tietojen mukaan suunniteltu lisättävän biojätteen kierrätystä. Vanhempieni taloyhtiössä on jo useamman vuoden kerätty biojätteet, mutta valitettavasti ihmiset heittävät bioastioihin sinne kuulumatonta tavaraa. Ja yllättävän tyhjiä astiat aina ovat, kun vanhempieni jätteitä käyn viemässä.
      Meidän kompostoriin olisi mahtunut lisääkin tavaraa, mutta onneksi tsekkasin alaosan tilanteen. Se oli tupaten täynnä, joten aika pian yläosakin olisi alkanut pullistelemaan tavaraa. Meilläkin kompostorin huolto on minun hommaani. Joskus tosin pyydän Ukkokultaa hoitamaan tyhjennyksen, mutta oma-aloitteisesti hän ei sitä huomaa tehdä. Olen samaa mieltä, että kummallakin on hyvä olla omat vastuualueensa. On paljon töitä, mitä en kunnolla hallitse, joten on järkevää jakaa tehtävät myös osaamisen mukaan.
      Mukavaa viikonloppua sinullekin Minna!

      Poista
  9. Kauniisti vielä "myöhäis-syksylläkin " kukat kukkii.
    Jotenkin olen kauhuissani tästä pitkään jatkuneesta lämpimistä ilmoista.Luonto ja eläimet menevät ihan sekasin...(ajattelen :)..niitä talvehtivia siilejä 🦔🦔🦔🦔,Mutta minkäs teet,ilimat on semmoset kuin ovat halusin tai en:)
    Mukavaa viikonloppua!🌷🌞😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ennusteiden mukaan tästä talvesta tulisi edellisen kaltainen eli luonto ja eläimet joutuvat vähitellen tottumaan uudenlaisiin olosuhteisiin. Huolestuttavaa, ikävä kyllä.
      Mukavaa viikonloppua sinullekin Liisa!

      Poista
  10. Oi miten ihanasti kukkivat syyssahramit. Täällä meillä ei kuki enää, kuin syysasterit ja nekin ovat jo kukintansa loppupuolella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä nyö väripilkut alkavat täälläkin olla yhden käden sormissa lueteltuja. Syysastereista muutama on yhä sinilila, mutta valtaosa niistäkin jo talviunille vaipumassa.
      Mukavaa viikonloppua sinulle!

      Poista
  11. Tosi kauniit syyssahramit ja muutkin loppusyksyn kukkijat! Minä en edelleenkään ole noita syyssahrameita saanut hankituksi, ja joka syksy harmittaa, kun niitä ei ole. Ensi vuonna olisi pakko yrittää muistaa ostaa niitä. Tunnelmallista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syyssahramit taitavat tykätä tällaisista leudoisa syksyistä. Ainakin voisin niin kuvitella omieni hienoa kukintaa katsellessani. Parin viime päivän tuulet ja sateet ovat nyt tehneet tehtävänsä ja seuraavia kukkia saadaankin sitten keväällä.
      Viikonloppu tuli ja meni, mutta uusia on tulossa. Mukavaa viikkoa sinulle!

      Poista
  12. Parin viime päivän sateet ja tuulet ovat jo vieneet loputkin kukinnat. Seuraavia odotellaan sitten keväällä.

    VastaaPoista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!