Sivut

perjantai 21. tammikuuta 2022

Keittiöremonttiin valmistautuminen

Autotalliseinä elokuussa 2021
 

En ole julkaissut kovin paljon kuvia kodistamme. Vierastan yksityisyyden jakamista somessa, sillä sinnehän se jää ikuisuuden ajaksi pyörimään. Eikä kaikki somejulkisuus välttämättä ole positiivista.

Keittiöremontti on iso ja kallis asia niin meille kuin useimmille muillekin. Niinpä on hyvä kertoa sen eri vaiheista, jolloin muut asiaa parhaillaan miettivät voivat ehkä saada vinkkejä omaan käyttöönsä.

Kuvien laatutaso heittelee kovasti etenkin valaistuksen ja myöhemmin hankalien kuvakulmien vuoksi. Kertovuus lienee tärkeintä.

80-luvun lopun keittiömme on aika iso, 18,5 m². Edellisten asuntojen ahtaat nurkat ja vähäinen säilytystila harmitti sen verran, että seuraavassa päätettiin olla niistä tinkimättä. Koska keittiö on talon varjoisammalla puolella, vaaleat sävyt luovat valon tuntua. 

Kaapistot on ruotsalaisen Marbodalin valkoisella maalatut laminaattiset kehysovet. Työtasot laminaattia ja kahden altaan tiskipöytä ruostumatonta terästä Oraksen hanalla. Välitilat on laatoitettu Pukkilan valkoisilla laatoilla, muut seinät maalattu. Kodinkoneet ovat vuosien varrella kertaalleen vaihtuneet. Mikroaaltouuni on ollut pöytätasolla, koska Marbodalin mitoitus ei mahdollistanut sen yläkaappiin upottamista.

Kaapistojen alla on loisteputkivalaisimet, joissa jokaisessa kaksi pistorasiaa. Ruokapöydän yläpuolella on paikka tavalliselle kattovalaisimelle. Kylmäkalusteiden edessä, katossa on loisteputkivalaisin. Sen piti toimia tehokkaana siivousvalaisimena. Sitä se onkin, vaan erittäin vähän sitä on tullut käytettyä.

Eteisseinä elokuussa 2021


Kaapit ovat kestäneet hyvin aikaa ja lapsiperheen käyttöä. Suurin osa rungoista olisi edelleen kelvannut käyttöön, mutta kokonaisuuden kannalta ei kannattanut vaihtaa pelkkiä ovia. Ovet ja laatikostojen etusarjatkin ovat valtaosin hyväkuntoisia. Lähinnä tiskipöydän ympäristön ovissa on jonkun verran kulumaa. Kehysovien ongelma on mielestäni uriin vuosien aikana kertyvä pöly. Olen saanut ovet pysymään siisteinä, mutta se on vaatinut säännöllistä pölyjen pyyhkimistä.

Kaakelit ovat edelleen kaikki ehjiä. Myös kaakelisaumat ovat säilyneet tummumatta autotalliseinää lukuunottamatta. Tiskipöydän taustan saumat ovat joutuneet kovemmalle ja niitä olen putsannut useaan kertaan.

Olohuoneseinä elokuussa 2021

80-luvulla oli muotia pyöristetyt kulmat myös avohyllyissä. Oven vieressä pyöristys keventää vaikutelmaa, eikä kulmiinkaan tule kiireessä törmättyä. En kyllä muista kenenkään perheenjäsenistä muutenkaan noissa kaarteissa törmäilleen. Avohyllyt ovat hyviä paikkoja pitää kauniita esineitä esillä. Ne ovat myös melkoisia pölypesiä.

Kodinhoitohuoneesta ikkunaa kohti, elokuu 2021


80-luvulle tyypillisesti talossamme on leveät verhokapat. Olo- ja takkahuoneessa en ole verhoja käyttänyt enää vuosiin. Sälekaihtimet suojaavat tarvittaessa paahteelta. Näkyvyyden kannalta pihan puolella verhoilla ei ole merkitystä, sillä eipä siellä oman porukan lisäksi kukaan käy tirkistelemässä. Keittiössä käytän verhoja tuomaan pehmeyttä. Värejä vaihtamalla korostan vuodenaikojen vaihtelua.

Eteisestä keittiöön, elokuu 2021


Lattia on saarnipuista mosaiikkiparkettia, joka ulottuu kynnyksettömänä koko asuntoon. Tuulikaappi, vessa, kodinhoitohuone ja sauna pesuhuoneineen on laatoitettu ja luonnollisesti kynnyksillä muista tiloista erotettu. Työhuoneessa on laminaatti ja kynnys, koska työhuone oli alunperin tarkoitettu lämpimäksi varastoksi. Se otettiin myöhemmin työhuonekäyttöön. 

Parketti olisi kannattanut hioa ja lakata keittiöremontin yhteydessä. Varsinkin tuolinjalat ovat naarmuttaneet lattiaa. Aikataulu ei nyt lattian kunnostukseen riittänyt, joten se olkoon oma projektinsa myöhemmin.


Olemme olleet tyytyväisiä keittiöön. Se on toiminut hyvin, mutta ilman muuta aika alkaa näkyä pinnoissa. Keittiökalusteetkin ovat kehittyneet. Keittiön remontti on ollut mielessä jo pitkään. Aluksi lähdin kehittelemään ideaa, että vaihtaisimme vain ovet. Seuraavaksi mietin, saisinko myös alakaapit vaihdettua laatikostoiksi. Olen kyllästynyt konttaamaan kattiloita kaapin perältä. Monenkirjavat ja muuttuneet mitoitukset tuottivat päänkivistystä. Kun sitten ovien vaihtamiseen erikoistunut firma ei vastannut yhteydenottoihini, lähti keittiön remppaaminen kokonaisuudessaan uuteen lentoon.

Emme olleet valmiita kaatamaan seiniä eli television remppaohjelmien "open concept" -vaihtoehdot saivat meidän osalta jäädä. 80-luvun talosta ei kevyin toimenpitein tehdä 2020-luvun taloa. Miksi pitäisikään? Meille tämä on hyvä ja toimiva nykyiselläkin pohjalla.

 
Listasimme asiat, jotka mielestämme toimivat hyvin nykyisessä keittiössä ja asiat, joihin haluamme muutoksen. Lähes kaikki keittiöfirmat tarjoavat mahdollisuuden varata netissä tapaaminen joko firman tiloihin tai omaan kotiin. Laitoinkin yhteydenottopyyntöjä useisiin yrityksiin. Yllätyin, miten kauan monilta kesti vastata yhteydenottoihini. Pariin firmaan soitin perään, kun mitään ei kuulunut. Kun ensimmäinen tapaaminen saatiin järjestymään, alkoikin yleensä tapahtua vikkelässä tahdissa.

Materiaaleissa on valinnanvaraa, mutta toisaalta kaikilla tuntui olevan aika samanlaiset värit, mallit ja materiaalit. Kokovaihtoehtojakin kaikilla löytyy useita ja mittojen mukaan teettäminen onnistuu myös. Hinnoissakin löytyy haitaria. Mainoksissa esitetyissä hinnoissa hämää, kun esillä on muutama kaappi yhdelle seinälle ja lisänä ehkä saareke. Näin syntyy ajatus, ettei se remppa nyt niin kalliiksi tule. Mainosten mukaisen pienen kokoonpanon hinta on toki aivan eri mittaluokkaa, kun kaappien hankinta monelle seinälle isoon tilaan. Pitää myös huomioida, että keittiöön tarvitaan usein muutakin kuin pelkät kaapit. Varsinkin  kaappien sisustamisella saa hintaa hinattua helposti taivaisiin. Ja työtäkin niiden kaappien seinälle saamiseen tarvitaan.

Lähdimme siitä, että uusi keittiö tulee avaimet käteen -periaatteella. Se rajoitti jonkin verran tarjoajia, koska osa keskittyy keittiöiden toimittamiseen ja asentamiseen. Muu jää asiakkaan itse hoidettavaksi. Meillä kotona kävi neuvottelemassa ja mittaamassa muutaman firman edustaja. Näistä kaksi oli aidosti varteenotettavia. Kummallakin oli rakentavia ideoita ja runsaasti asiallista tietoa. He myös kuuntelivat asiakasta ja palvelivat kokonaisvaltaisesti. Jonkun verran valintojamme ohjasi myös tarvikkeiden kotimaisuus.

Tarjouskilvassa loppusuoralle pääsi kolme firmaa, joista yksi putosi nopeasti pois. Kahden muun välillä kävimme ankaraa mietintää. Molempien ratkaisua hiottiin lukuisissa tapaamisissa, sähköposteissa ja puheluissa. Hinnat eivät juuri toisistaan poikenneet. Kummankin firman palvelu oli koko suunnittelu- ja tarjousvaiheen kiitettävää. Loppuvaiheessa saimme runsaasti negatiivista tietoa kakkoseksi jääneen firman kalustetoimittajasta. Se vaikutti merkittävästi päätöksentekoon ja niinpä teimme sopimuksen Puustellin kanssa.

 

REMONTTI LÄHESTYY

Autotalliseinä 15.1.2022

Remontti suunniteltiin alkavaksi maanantaina 17.1.2022 klo 7.30. Siihen mennessä kaikki keittiön kaapit oli tyhjennettävä ja huonekalut siirrettävä. Tilaa piti tehdä myös tiistaina 18.1.2022 saapuville uusille kaapistoille. Ne tuli sijoittaa kuivaan tilaan keittiötyömaan läheisyyteen, max. 30 metrin etäisyydelle, jolloin ne olisivat helposti siirrettävissä keittiöön. Tyhjensimme eteisen ja puolet olohuoneesta. Suojasimme lattiat. Keittiön lattian suojaamisen hoiti remonttimies.

Aloitin keittiön tyhjentämisen heti uudenvuoden jälkeen. Keittiösuunnittelija kertoi vinkin, että jos vain kodin vaatekaapeista löytyy tilaa, ne ovat hyviä lasiastioiden välisijoituspaikkoja. Vierashuoneen neljästä kaapista kaksi on lähestulkoon tyhjinä, joten sinne kannoin tarjottimella laseja, lautasia, tarjoiluastioita ja ties mitä. Ei tarvinnut pakata. Kunhan työnsi hyllyille. Ostin myös kokoonmeneviä pahvisia muuttolaatikoita. Niihin on helppo pakata kattiloita ja kuivaruokia. Laatikoille on käyttöä myöhemminkin, eivätkä vie taitettuina paljon tilaa.

Eteisseinä 15.1.2022


Tein aakkostetun listan keittiön kaapeista siirretyistä tavaroista. Mikä lähti mistäkin ja minne. Aika hyvin itse muistan tavaroiden sijoituspaikat, mutta Ukkokulta on joutunut useamman kerran kysymään jonkun yksittäisen astian paikkaa. Aivan varmasti moni tavara on kadoksissa pitkään keittiön valmistumisen jälkeen.

 
Vierashuoneen kaappien lisäksi keittiövälineitä on sijoitettu vaatehuoneeseen, eteisen kaappiin ja työhuoneen hyllyille. Laatikoita olen pinonnut työhuoneen lattialle. Tyhjentäessäni kaappeja oli jälleen tilaisuus inventoida tavarat, mausteet ja muut kuivaruoat. Olen karsinut tavaraa jo pidemmän aikaa, mutta jonkun verran astioita lähti nytkin kiertoon. Lieden vaihtuminen induktioliedeksi aiheutti muutaman hyvän kattilan karsiutumisen.

Olohuoneseinä 15.1.2022


Myös huonekalujen siirrosta tein etukäteen suunnitelman, mikä menee mihinkin. Nopeutti kummasti itse siirtoa, kun ei tarvinnut pähkäillä niiden sijoittamisen kanssa. Samalla tuli myös huomioitua, että remontin aikanakin on oltava ja elettävä. Vierashuoneeseen ei nyt vieraita mahdu ja kirjastossakin on vähän ahdasta. 

Takkahuoneen remontin aikainen ruokailupaikka
 

Olohuoneessa voimme illalla katsoa televisiota uusien kylmäkalusteiden kupeessa. Ruokailussa on uutta jännitystä, kun lyhennetyn ruokapöydän äärellä voimme syödessämme katsella olopihan lomitse puistoon.

Remontin aikana on jotain syötävä. Kodinhoitohuone toimii tilapäisenä keittiönä. Mankeli sai vähäksi aikaa väistyä mikroaaltouunin ja kahvinkeittimen tieltä. Pakastimen sisältö mahtui varaston arkkupakastimeen ja kaappipakastin odottaa autotallissa lähtöä kiertoon. Jääkaappi nököttää kodinhoitohuoneessa. Syöminen koostuu enimmäkseen mikrossa lämmitettävistä valmisruoista. Salaatin tekemistä varten ei hellaa tai uunia tarvita. Toki pesuhuoneessa tiskaaminen vaatii sen verran retkihenkeä, että mieluummin koitetaan pärjätä vähemmillä astioilla. Ajatus oli, että välillä kävisimme ulkona syömässä. Koronan vuoksi saattaa jäädä käymättä.

Tärkeimmät remontin aikana tarvittavat astiat ja keittiötarvikkeet laitoin työhuoneen hyllyyn koreihin, jotka pölyyntymisen estämiseksi peittelin puhtailla astiapyyhkeillä.

Tietenkään en älyä kertoa kaikkia asioita. Jos sinua, keittiöremonttia suunnitteleva, jokin asia mietityttää, kysy rohkeasti. Koitan vastata parhaani mukaan.

Tässä vasta keittiöremonttiin valmistautuminen. Jotta postauksesta ei tulisi aivan ylivoimaisen pitkä, tarina jatkuu...


21 kommenttia:

  1. Ihanaa, että saatte uuden keittiön! Minäkin haaveilen...Puustelli on varmasti paras ja laadukkain, kerran olen teettänyt yhden keittiörempan asuntooni ja se Puustellin keittiö oli täydellinen ja tosi hyvää laatua. Nyt odotan innolla teidän lopputulostanne. Muutenkin ihanan tilava keittiö! Nyt pizzaa ja muuta take away-ruokaa rempan ajan, hih. Minua kiinnostaa tietysti hinta, kun vasta haaveilen. Ja rahoitusvaihtoehdot. Mutta nämä voivat olla liian yksityisiä juttuja, sen ymmärrän. Kuuluuko vanhan keittiön purkaminen sopimukseen? Pidän peukkuja teidän rempalle ja odottelen kuvia valmiista keittiöstä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keittiörempan toteutuminen on minulle upea ja tärkeä asia. Hetken jo ajattelin, että kenties se jää seuraavalle asukkaalle. Emme tosin ole tästä vielä mihinkään lähdössä.
      Itsekin odotan innolla lopputuloksen näkemistä. Eilen jo osa alakaapeista siirtyi paikalleen.
      Hyvä, että otit esille keittiön hinnan ja rahoitusvaihtoehdot. Enköhän niistäkin jotain kerro, kunhan homma etenee - myös postausten muodossa.
      Vanhan keittiön purkaminen tavaran kaatopaikalle ja kierrätykseen viemisineen, vesieristeineen, kittauksineen, maalauksineen kuuluu sopimukseen. Halusimme avaimet käteen -sopimuksen. Kaikkien keittiötoimittajien kanssa se ei onnistunut. Puustellilla tällainen palvelu on. Tähän mennessä kaikki on mennyt oikein hyvin.
      Kuvaan projektin etenemistä ja valmiistakin keittiöstä kuvia on luvassa.

      Poista
  2. Tosi, tosi kiinnostavaa! Meillä on ollut itsellä todella hyvä kokemus yhteistyöstä Puustellin kanssa. Edellisessä keittiöremontissa kaikki tilauksen pienet myöhästyneet osaset huolehdittiin nopeasti paikalle ja lopputulos tehtiin aivan maaliin asti. Toivottavasti teillekin tulee hyvä kokemus. Vetolaatikot parantavat ihan hurjasti kaappien käyttöä ja omia polvia.
    Keittiönne on oikein tilava ja on hauska nähdä lopputulos. Onnea matkaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava, että remppapostaus saa positiivisen vastaanoton. Itse luin innolla kaikki löytämäni remonttijutut, koska niistä saa monenlaisia käyttökelpoisia ideoita.
      Tähän mennessä kokemukset Puustellista ovat hyvin positiivisia. Täysi kymppi on annettava remppamiehelle, joka tekee puurtaa ahkerasti ja ammattitaitoisesti. Palveluasenne on esimerkillistä.
      Vähitellen uusi keittiö alkaa hahmottua. Osa kaapeista on jo paikoillaan, ilman ovia vielä tässä vaiheessa. Kiitos, tämä on aika mukava matka!

      Poista
  3. Todella mielenkiintoista päästä seuraamaan keittiöremppaanne. Teillä on tilava keittiö ja siitä tulee varmasti rempan myötä tosi upea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiinnolla seurasin teidänkin keittiöremonttianne. Esittelysi rohkaisi minua kertomaan omasta projektistamme. Jos vaikka siitä joku saisi käyttökelpoisia ideoita itselleen.
      Tähän mennessä en ole katunut valintojamme lainkaan. Uskon, että keittiöstämme tulee oikein hyvä.

      Poista
  4. Tämä oli tosi mielenkiintoista luettavaa, sillä itsekin vähän haaveilen keittiörempasta. Homma ei ole kuitenkaan ihan vielä ajankohtaista, mutta saahan sitä aina haaveilla. Mietimme myös keittiökaappien maalauttamista, sillä rungot ja umpipuiset ovet ovat hyvässä kunnossa. Muutama sokkeli on vaihdon tarpeessa.
    Mutta katsotaan, mihin aikanaan päädytään.

    Tuo sinun aakkostetttu listasi sai täällä ihailun huokauksen. Ihan mahtavaa järjestelmällisyyttä.

    Jään innolla seuraamaan jatkoa ja toivotan myös tsemppiä rempan keskelle! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilman muuta saa ja pitääkin haaveilla. Tuskin meidän keittiöremppa olisi nytkähtänyt liikkeelle, ellen olisi siitä jo pitkään haaveillut ja pukenut haaveitani sanoiksi.
      Teidän keittiönne lienee huomattavasti tuoreempi, mutta runsaasti käytettynä tilana sen soisi olevan käytännöllinen ja kaunis.
      Umpipuiset kaapit kannattaa kyllä maalata, jos niiden määrä, malli ja sijainti muuten kelpaa.
      Usko pois, tavarakartasta on ollut valtavasti hyötyä. Kriittiset kamat on sijoitettu lähelle helposti löydettäviksi. Silti yhtä sun toista on joutunut välillä etsimään. Tänä aamuna kahvipaketti oli kadoksissa. Listasta löytyi kyllä kahvin ja teen sijainti, mutta varapakettipa olikin eri paikassa.
      Remppapostaukset jatkuvat. Pakko pilkkoa juttuja pienempiin osiin, jotta lukijat jaksavat kahlata ne loppuun. Tapani mukaan jaarittelen ummet ja lammet.
      Kiitos, hyvin täällä pärjätään, hallitun kaaoksen keskellä.

      Poista
  5. Muistan tuon keittiöpakolaiselämän niin elävästi vaikka keittiöremontista on aikaa 12 vuotta tänä vuonna. Hella oli eteisessä, jääkaappi salissa ja tiskaus tapahtui kodinhoitohuoneessa. Mutta oli se sen arvoista saada uusi keittiö. Teillä on ollut laadukas vanha keittiö jos se on kestänyt 1980-luvulta saakka, todellakin on ollut hintansa väärti ja kuvissa näytti vielä varsin hyvältä. Meillä oli edellisessä kodissa Puustellin keittiö, muuten olin tyytyväinen mutta asennuksessa sattui pari mokaa, ne kyllä korjattiin ripeästi joten kokonaisuudessa ei ole mitään moitittavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jonkin verran tarvitaan seikkailuhenkeä rempan keskellä eläessä, mutta hyvin se on tähän saakka mennyt. Onhan sitä elämässä tullut ennenkin rempattua. Puhumattakaan erilaisista omatoimimatkoista, jolloin käytössä on ollut spriikeitin ja Knorr-keittoja.
      1987 valmistunut keittiömme on kestänyt hyvin aikaa. Varsinkin rungot olivat paikoin virheettömiä. Usein näkee vanhoja kaapistoja tarjottavan uusiokäyttöön. Hetken mietin, mutta kokonaisuuden kannalta homma hoituu näin helpommin.
      Toivottavasti meille ei tule mitään mokia. Inhimmillisiähän ne ovat, tekevälle sattuu. Mutta ei niitä kukaan omalle kohdalle halua.

      Poista
  6. Hienosti olet suunnitellut kaikkien tavaroiden sijoittelun remontin ajaksi. Itse en ole noin järjestelmällinen. Kuvittelen aina muistavani mihin jonkin tavaran laitan, mutta eihän sitä aina muista ja sitten saakin etsiä. Jännä nähdä remontin edistyminen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen oppinut, etten kuvitelmistani huolimatta muista tavaroiden paikkoja. Tykkään järjestelemisestä, joten kamojen paikat saattavat vaihtua hyvinkin tiheästi. Siirtokartasta on ollut suuri hyöty jo nyt. Saapa nähdä, kuinka moni tavara on siitä huolimatta kadoksissa, kun niitä laitetaan paikoilleen.

      Poista
  7. Iso homma on keittiöremontti, vaikka sen ammattilainen tekeekin. Tavaroitten raivoominen ja takaisin laittaminen viep oman aikansa. Tilava keittiö teillä on. Se on hyvä emännän kannalta. Kyllä sie oot tilastonikkari, kun noin hyvät listat oot tehny. Mielenkiinnolla vuotan lopputulosta!
    Tuonne tilalle tietimme toistakymmentävuotta sitten keittiöremontin, (tupahan se on puu uuneineen ja helloineen). Sekin on Puustellista. Samalla hiotutettiin ja lakkuutettiin lattiat alakerrasta kahessa osassa, jotta huonekaluja ei ulos tarvinnu röijätä. Mökillä oltiin evakossa. Kesällä ol heleppo se homma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tavaroiden raivaamisessa on työtä. Meillä aikataulu lyötiin lukkoon siten, että aikaa jäi hyvin valmistautua. Tosin joulu siinä välissä aiheutti omat kuvionsa.
      Toimimme parketin kunnostuksen kanssa varmasti samalla tavoin kuin tekin. Kahdessa osassa ja kesäaikaan, jotta voimme tuulettaa ja olla tarvittaessa ulkona. Ja jotta siirrettävillä huonekaluilla olisi tilaa kunnostusta odottavissa huoneissa.

      Poista
  8. Suunnittelu ja järjestely ja päättäminen oli minusta keittiöremontissa kaikkein väsyttävintä hommaa. Kun homma pyörähti käyntiin, se eteni päivä päivältä kohti maalia. Mekin saatiin suunnitelmia useista firmoista ja käytiin katsastelemassa yksityiskohtia väreistä ja materiaaleista. 2 firmaa meilläkin loppupelissä mukana. Tuo kyseinen firma jäi kakkoseksi lähinnä suunnitelman mielikuvituksettomuuden takia. Materiaalit totesimme erittäin hyviksi, mutta päätös kallistui toiseen. Meillä oli kriteerinä saada keittiö vähän eri malliseksi ja myyjä halusi tehdä just samanmuotoisen, mikä oli outoa, koska asiakashan sen kai lopulta päättää.
    Minustakin oli kiva rempan aikana syödä toisessa huoneessa ja katsella tiellä kulkijoita ihan eri vinkkelistä ;D Helpottavaa oli kyllä lopulta palata takaisin keittiötiloihinkin.
    Mukavia remonttipäiviä lopputulosta odotellessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta raskainta oli eri firmoissa ravaaminen ja sopivien vaihtoehtojen pohtiminen. Erot olivat paikoin hyvin vähäiset. Vaikeaa ylipäätään oli päättäminen, kun kyseessä on iso ja kallis remontti.

      Meidän kohdalle sattui mukavat ja idearikkaat suunnittelijat. Mietimme kyllä radikaalejakin muutoksia, mutta valitsemamme ratkaisu sopii meille parhaiten. Koin, ettei meille tyrkytetty suunnittelijoiden omia mieltymyksiä. Päinvastoin, hyvin kuunneltiin toiveitamme ja mielipiteitämme. Yksi suunnittelija tuntui olevan kovin tykästynyt rosterisiin kodinkoneisiin ja jotkut väritkin olivat hänellä koko ajan esillä. Hän taisi ajoittain unohtaa, että valkoinen astianpesukone jää ja siksi myös muut kodinkoneet saavat olla valkoisia.

      Outoa tosiaan, ettei suunnittelija kuunnellut teitä. Asiakas todellakin päättää ja maksaa.

      Kyllähän näissä poikkeusoloissa jonkun aikaa kaksi aikuista pärjää. Meillä kuitenkin paremmat päivät häämöttävät lähellä.

      Poista
  9. Aikoinaan me valitsimme Iskun kaapistot ja silloinkin palvelu oli erittäin hyvää ja hyviä ideoita. Odotan mielenkiinnolla jatkoa 🤗

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta tuntuu, että keittiöfirmoja oli aiemmin enemmän. Tai sitten meiltä loppui puhti vaihtoehtojen etsinnässä.
      Jatkoa on tulossa. Tosin loppu jo häämöttää.

      Poista
  10. Melkein kuin olisin meidän keittiötä katsellut kun kuviasi selasin. 80-luvun lopulla taidettiin kaikki tehdä samalla kaavalla. Pohjaratkaisu on meillä vähän erilainen mutta monta hyvin tuttua elementtiä löytyi. Meilläkin on vaaleasta kalustelevystä tehdyt kaapinovet kehyksillä, tosin urakuvioiden ylä- ja alareunat ovat kaarevat. Laatikostoja on vähemmän kuin teillä, lasiovellinen kaappi löytyy, samanlaiset kaarevat avohyllyt ja vielä loisteputketkin sekä katossa että yläkaappien alla. Lattia on saarniparkettia ja keittiön yleisilme vaalea, meillä väriskaala on vain vaaleaa ja keskivaaleaa beigeä ruskeilla laatansaumoilla. Tiskipöydästä en ainakaan kuvista saa selvää, onko se sileäpintainen vai samanlaista järjetöntä likaa keräävää röpelöä kuin meillä.
    Suurella mielenkiinnolla seurailen remonttisi edistymistä, sillä muutaman vuoden päästä sama ruljanssi on varmasti meilläkin edessä. Runkojakaan ei ainakaan alakaapeissa säästellä, tuskin yläkaapeistakaan.
    Mukavaa lauantai-iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pahoittelen vastauksen viipymistä. Viime päivät ovat täyttyneet muista töistä, eikä illalla enää ole jaksanut koneen ääressä istua.

      Keittiön vuosiluku on helposti pääteltävissä kuvia katsellessa. Tiskipöytä oli tasainen ja hyvin säilynyt. Ruostumaton teräs on siinä mielessä hyvä materiaali. Käytännöllisyys menee minulla usein ykköseksi, joten myös siivouksen helppous näkyy valinnoissa.

      Hyvä, että luovuimme runkojen säästämisestä. Niihin oli vaikea saada uusia ovia ja totisesti niitä tyhjinä katsellessa näyttivät aikansa eläneiltä nekin. Paljon helpompaa oli lähteä "tyhjästä tilasta" suunnittelemaan uutta.

      Loppusuorakin on jo ohitettu. Nyt julkaistun raportin jälkeen onkin vuorossa valmiin esittely.

      Poista
  11. Siis aivan älyttömän siistinä ja hyvänä pysynyt keittiö 80-luvulta! Olet ollut ahkera ihminen ja jaksanut siivota ja pyyhkiä pintoja.
    Me ostimme talon -89, joka oli silloin muutaman vuoden vanha. Keittiössä on vaihdettu kerran pelkät ovet ja muutama laatikosto meni uusiksi tuossa 2000-luvun alkupuolella. Ei kertakaikkiaan ollut varaa muuttaa perusrunkoja, vaikka pieniä muutoksia olisin halunnut.
    Hyvin suunniteltu, on puoliksi tehty...tai ainakin auttaa valtavasti. Loistavasti tehty/suunniteltu tavaroiden siirto-operaatio!

    VastaaPoista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!