Sivut

torstai 3. maaliskuuta 2022

Linné -näyttely Sinebrychoffin taidemuseossa

 
Sinebrychoffin taidemuseossa, Helsingin Bulevardilla, on meneillään varmasti monia puutarha- ja kasvi-ihmisiä kiinnostava näyttely "Linné ja pieni pala paratiisia".

Näyttelyn esittelytekstissä sanotaan: 

"Puutarha kertoo paljon ihmisen suhteesta ympäristöönsä, sillä se syntyy kulttuurin ja luonnon rajamaastossa. Puutarha on siten toiminut aina myös haaveiden ja maailmankuvien peilinä. Jokainen puutarhuri luo oman paratiisinsa." 

Enpä osaisi paremmin sanoa. Maalauksia näyttelytilan seinillä katsoessani uppouduin taiteilijoiden siveltimenvetojen myötä kukkien kauneuteen. Siirryin hetkessä maaliskuun loskasta haaveiden tuoksuvaan maailmaan.

Johannes Borman: Kukka-asetelma


Näyttelyä oli saapunut katsomaan runsas määrä ihmisiä, etupäässä naisia. Ajoittain joutui hetken aikaa sivussa odottamaan päästäkseen jotain tiettyä maalausta etusuoraan katselemaan. Joidenkin teosten vieressä oli enemmänkin tekstiä. Niiden lukeminen lisäsi tietoa ja auttoi ymmärtämään maalauksia paremmin.

David von Cöln (1689-1671 Tukholma): Näkymä etelästä Ulriksdaliin

Kierroksen alkupäässä huomioni kiinnittyi maalaukseen Ulrikdsdalin linnasta puistoineen. Päässä syttyi ajatus, että onhan näkemisen arvoisia paikkoja kotimaan lisäksi kohtuullisen lähellä. Pahimpia matkakuumeita voisi viilentää Tukholman seudulla, jossa Ulriksdalenin linna puistoineen sijaitsee. Muistelen ainakin Suvikumpu-blogissa ihailleeni Slottsträdgården Ulriksdalin puutarhamyymälää. Linnan puistossa voi kesäaikaan vierailla. Tarkat aukioloajat kannattaa varmistaa vaikka täältä.

Cornelis de Heem (1631-1695 Antwerpen): Kukka- ja hedelmäasetelma


Nämä postauskuvani ovat  kalpea aavistus maalauksista, joita kannattaa käydä lähempää tutkimassa. Kukkia oli kiva katsella ja tunnistaa. Onkohan taiteilijalla ollut useampi samanlainen kimppu siltä varalta, että jokin kukka nuupahtaa ennen sen ikuistamista?

Jacob Marrel: Kukkia lasimaljakossa


Ferdinand von Wright: Haminanlahden puutarhassa 1856-57


Ferdinandin maalauksessa on hänen sisarensa lapsineen. Netin mukaan Ferdinandille itselleen oli valmistumassa kuvassa olevan aidan taakse oma talo nimeltään "Lugnet" eli rauha.

Anna Kjöllerfelt os. Sinebrykoff (1854-1943): Laakapisto-ompelutyö


Kukka-aiheet ovat tuttuja käsityöihmisille. Ristipistotöitä useamman vuoden tehneenä oli pakko ihailla Anna Kjöllerfeltin laakapistotyötä. Hienoa, että se on säilynyt jälkipolvien nähtäväksi.

Lasivitriineihin asetettuja vanhoja puutarhakirjoja olisin mielelläni selannut enemmänkin. Ymmärrettävästi niihin eivät museovieraat pääse käsiksi.

Magnus von Wright: Kukkia


Von Wrightin veljekset tunnetaan parhaiten lintumaalauksistaan. Veljeksistä vanhin, Magnus   (
1805–1868) teki jonkun verran myös asetelmia.

Konstantin Korovin: Kukkia


Carl Ludvig Engel (1778-1840 Berliini): Puutarhapaviljongin piirustus

Jean-Michel Picart (1600-1682 Antwerpen, Pariisi): Kukka-asetelma

Jean-Michel Picartin maalauksen vierestä löytyy numeroilla varustettu  kuva, jonka avulla voi tarkastaa, tunnistitko kaikki asetelman kukat. 


Sinebrychoffin näyttelyssä on runsas valikoima kukkiin, kasveihin ja puutarhaan liittyviä maalauksia ja jonkin verran myös muuta nähtävää. Ei tarvita aasinsiltoja yhdistämään samaan näyttelyyn myös luonnontieteilijät Carl von Linné ja hänen oppilaansa Pehr Kalm. Kummallakin on suuri merkitys Suomen puutarhahistorian alkuvaiheessa.

Carl von Linnén 1735 julkaistu Systema Naturae -teos esittelee taksonomialuokittelun (tieteellinen luokittelu), jota käyttäen mm. kasvilajit ovat saaneet latinankieliset nimensä. Saan kiittää Linnétä tunnistaessani nimilapusta Tiarella cordifolian rönsytiarellaksi vaikkapa espanjalaisessa puutarhamyymälässä.

Carl von Linné (Walter Runeberg 1907)


Carl Linnaeus
, myöhemmin Carl von Linné, (1707–1778) oli ruotsalainen luonnontutkija, joka kehitti nykyaikaisen taksonomian perusteet. Häntä pidetään myös nykyaikaisen ekologian isänä, ja hänen merkityksestään kertoo esimerkiksi sanonta "Luoja loi, mutta Linné järjesti". Aikalaiset antoivat hänelle lempinimiä kuten "kasvitieteilijöiden ruhtinas", "Uppsalan uusi Adam" ja "kukkaiskuningas".

Lähde: Wikipedia  


Sinebrychoffin museokaupassa on myynnissä monenlaista tavaraa niin aiempien kuin tämän Linnén näyttelyn tiimoilta. Ilokseni löysin pöydältä kirjan "Linné ja pieni pala paratiisia", joka liittyy käsillä olevaan näyttelyyn. Ei siis todellakaan tarvitse murehtia, jos jokin näyttelyn teoksista jäi vähemmälle huomiolle. Kirjan avulla voin ihailla maalauksia ja mikä parasta, ammentaa tietoa puutarhasta ja puutarhahistoriasta sekä kukista maalaustaiteessa. Kirja on sekä kaunis katsella että erinomainen tiedon lähde. Suosittelen.

Ostinpa myös postikortteja sekä uuden silmälasien puhdistusliinan, jossa tosin on kuvana flaamilaisen taiteilijan, Cornelis de Vos:n "Kaksi sisarta" -maalaus. Toivoin kovasti, että myynnissä olisi ollut kukka-aiheisia silmälasiliinoja. Sellaisia ostin käydessäni kesällä 2016 Berliinin Gärten der Welt -näyttelyssä. Jaoin niitä tuliaisina ja sen ainokaisen oman kadotin muutama viikko sitten. Pienet liinat ovat näppäriä myös kännykän putsaamisessa.

Ambrosius Bosschaert (1573 Antwerpen – 1621 Haag) oli Alankomaiden kultakauden aikana vaikuttanut asetelmiin erikoistunut taidemaalari, joka kuvasi erityisesti kukkia. Bosschaertilta on säilynyt noin 50 työtä. Hänen ensimmäiset kukka-asetelmansa saattoivat olla kasvitieteellisille puutarhoille tehtyjä tilaustöitä.

Linné-näyttelyn teemaan sopii mainiosti ystävältä saamani 1000 palan kukka-aiheinen palapeli. Eikö olekin hieno! Sormet jo syyhyävät päästä aloittamaan palojen pyörittely.

Vuosia sitten teimme Ukkokullan kanssa ahkerasti isoja palapelejä. Jossain vaiheessa laitoin vanhat palapelit kiertoon. Tämä Bosschaert-palapeli on valmiina 735 x 510 mm. Palapelin kokoamista varten on tekeillä levy, joka helpottaa työn siirtämistä sivuun silloin, kun tilaa tarvitaan johonkin muuhun. Kunhan Ukkokulta muistaa levyn kellarissa leikata.


Maaliskuu on alkanut auringonpaisteessa. Valon ja lämmön lisääntyminen herättää toivon kevään edistymisestä. Kunpa säteet sulattaisivat kovimmat sydämetkin.

Kohti kevättä siis mennään!


20 kommenttia:

  1. Todella kauniita kukka- aiheisia tauluja. Erityisesti ihastutti tuo Magnus von Wrightin maalaus.
    Kiitos esittelystä ja mukavaa viikon jatkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä jutussani on vain murto-osa maalauksista ja museossa ne olivat kuvia hienompia.
      Sinulle myös mukavaa loppuviikkoa!

      Poista
  2. Ihanasti sinulla on blogin nimibannerikin vaihtunut keväiseksi ja niin hyvin tähän maalausteemaan sopivaksi! On koukuttavaa tutkiskella noiden maalausten ihmeellisiä kukkia, raidallisia tulppaaneja, ja sitten on usein kaikenlaisia hyönteisiä. Kävin tuolla näyttelyn lehdistötilaisuudessa, ja kun yhtä maalausta tutkin ihan läheltä, niin kukan terälehdeltä löytyi muurahainenkin! Noita maalauksia voisi ihailla vaikka kuinka pitkään ja luulen, että teen uusintaretken.
    Simebrychoffin museokauppa on kiva, harmi vain, että ei löytynyt juuri kukka-aiheista silmälasiliinaa. Minäkin hankin sieltä kauniita postikortteja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aurinko paistaa päivisin lämpimästi, joten mikään ei nyt pysäytä kevättunnelmia.
      Maalauksia kannattaa todellakin katsella ja tutkia läheltä. Onneksi ostin näyttelykirjan, jonka parissa voin palata maalauksiin uudelleen. Kukkakimpuissa ja pöydillä on muurahaisia, koppakuoriaisia, jopa kotilo yhdessä maalauksessa. Kukkien terälehdet ovat viimeisen päälle tarkasti maalattuja. Oli kiva tunnistaa kimpuista eri kukkia. Linnén hengessä olisi voinut miettiä niiden latinankielisiä nimiäkin.
      Mietin itsekin, että näyttelyyn voi ja kannattaa tehdä toinen reissu. Vaikka myöhemmin keväällä.
      Toki kukka-aiheisen silmälasiliinan olisin mielelläni ostanut, mutta se ei reissua millään tavoin himmennä. Museokaupassa oli kivoja esineitä, joista muutamaa harkitsin jopa läheiselle merkkipäivälahjaksi.

      Poista
    2. Toukokuussa näyttely laajenee kellariin, tällaisen tiedon sain!

      Poista
    3. Yes, sittenpä suunta on Bulevardille toukokuussakin.

      Poista
  3. Tuonne olen haaveillut meneväni ja esittelysi näyttelystä antoi haaveille ihan uutta potkua.
    Ja tosi kiva, jos museokaupasta voi ostaa itselleenkin muistoja upeasta näyttelystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon sinun nauttivan tuosta näyttelystä. Eikä tarvitse heti huomenna lähteä, kun näyttelyaikaa on kuitenkin loppukesään. Museokaupassa on monenlaista kivaa sekä pikkurahalla että isommalla summalla ostettavaksi.

      Poista
  4. No nyt on mieluinen näyttely! Kiitti vinkistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan varmasti kannattaa mennä katsomaan. Käy samalla tsekkaamassa 2. kerroksen Sinebrychoffin kotimuseo, ellet ole aiemmin siellä käynyt. Ja kellarikerroksen näyttely.

      Poista
  5. Hienoa, että pääsit käymään näyttelyssä ja kerroit tauluista ja muusta näytteillä olevasta meillekin. Kiva, kun näyttely on elokuulle asti auki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koronan vuoksi kaikenlaiset menot ovat olleet todella vähissä. Museokäynti tuntui suorastaan luksukselta. Mielenkiintoisista asioista on ilo kertoa muillekin. Olen itsekin saanut tiedon monista kiinnostavista tapahtumista blogeista.

      Poista
  6. Varmasti hieno näyttely livenä.
    Palapelin kasaaminen on kivaa, etenkin, jos on joku siirrettävä levypohja, jonka päälle kasaa. Osallistuvaa kissa ei kyllä kaipaisi hommaan, joten itse jätän väliin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näyttely on hieno ja museon tarjoamat puitteet sinänsä jo näkemisen arvoisia.
      Ymmärrän hyvin kissatalouden aiheuttamat ongelmat palapelin kokoamisessa. Saattaisi yksi jos toinenkin palanen kadota sohvatyynyjen uumeniin.

      Poista
  7. Ihana kun herätit mielenkiinnon tähänkin museoon! Hieno näyttely varmasti on. Kyllä on hienot taulut näytillä! Tätä näyttelyä onkin nyt suositeltu puutarhalehdissä ja nyt illalla 6 uutisissakin huomasin. Kiva varmaan käyvä palapelin kokoamiseen, vielä on aikoo. Käytiin viikonloppuna ristiäisreissulla siellä Espoossa poikani perheessä ja ol kauheat kadut, ei lähetty leikkipuistoon Esterin kanssa liukastelemaan. Lämmintä vettä suap sattoo ennenkuin ne jäätiköt sulaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laita Sinebrychoff vierailulistallesi. Linné-näyttely on jo sinänsä hieno, mutta kannattaa kivuta myös 2. kerrokseen. Ja kellarikerroskin on näkemisen arvoinen.
      Huomasin itsekin, että Linné-näyttely oli ylittänyt tv-uutiskynnyksen. Hienoa, että tällaisista kerrotaan.
      Nyt ei todellakaan kävelyretket houkuttele. Kävin perjantaina kävellen Postissa. Piti vain kipaista, vaan katujen kunnon vuoksi reissu olikin aikamoista jäätiköllä taiteilua ja muhkuroiden väistelyä.

      Poista
  8. Tämä näyttely on vierailulistallani, nyt on ollut viikonloput täynnä muuta ohjelmaa, joten toistaiseksi visiitti on vielä siirtynyt. Ihania makupaloja olit poiminut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, näyttely kannattaa ehdottomasti käydä katsomassa. Uskon sinun saavan siitä paljon irti. Näyttely kestää elokuun loppuun, joten hyvin ehdit tehdä sille tilaa kalenteriisi.

      Poista
  9. tämän menen ehdottomasti katsomaan, kun laskettelen täältä keskisestä Suomesta sinne reunalle ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa lasketella lumessa tai sulassa maassa. Hyvin ehdit elokuun loppuun mennessä.

      Poista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!