Sivut

sunnuntai 1. toukokuuta 2022

Koska kukkii? -haasteen väliaikatietoja

Iris ret. Katharine Hodgkin 29.4.2022 Kurgaanissa
 

Otin Hiidenkiven puutarhassa -blogin Minnan liikkeelle laittaman Koska kukkii? -haasteen vastaan (haastajina Tutkimusmetsän puutarha ja Vaalean vihreää) 15.4. Kylmän ja hitaasti etenevän kevään vuoksi kukinta-ajan arpominen tuntui tosi vaikealta. Tässä hieman väliaikaitietoja seurattaviksi valitsemistani kasveista.

Iris ret. Katharine Hodgkin

Kevätkurjenmiekka Katharine Hodgkinia minulla kasvaa muutamassa paikassa. Seurattavaksi valitsin alapihan Kurgaanissa kasvavan ryhmän. Kukintapäiväksi arvioin 28.4.2022. Ja kas, myöhästyin yhdellä päivällä, sillä kukat aukesivat 29.4. Oikearinteessä Katharinet ovat olleet kukassa jo muutaman päivän ja Ovaalipenkistäkin löysin perjantaina yhden ainokaisen. 

Iris ret. Katharine Hodgkin 25.4.2022


Sipulikukat eivät kauaa jaksa nupputilassa olla, vaan etenevät avonaisiin kukkiin nopeassa tahdissa. Tiistaina samaiset Kurgaanin Katharinet olivat lähtövalmiina. Kukintaa riittää useamaksi päiväksi, sillä osa vasta ponnistaa itseään mullasta ylöspäin.

Eranthis cicilica - Talventähti 29.4.2022


Eranthis cicilica - Talventähti

Toinen arvauskohteeni on talventähti. Niitäkin kasvaa eri paikoissa ja seurattavaksi valitsin alapihan Valkeakuulaan alle syksyinä 2019 ja 2020 istutetut. Ne kukkivat vuosi sitten niin kauniisti ja pitkään. Vasta ensimmäiset yksilöt ovat puhkaisseet päällään itsensä näkyviin. Ennustin kukkimispäiväksi 1.5. Taidan vielä odottaa viralliseksi merkkaamaani kukkimispäivää, sillä tavoitteeni on huomattavasti isompi kukkivien joukko.

Sisäänkäynnin vastapäisessä penkissä on myös hyvä talventähtien keskittymä, mutta paikka vapautui lumen ja jään ikeestä viimeisten joukossa. Siellä eloa saa vielä odotella. Eikä kyllä Valkeakuulaan tyvelläkään mistään pikkuaurinkojen paisteesta häikäistytä. Vaan odotellaan, odotellaan...

Primula juliaea 'Wanda' - Suikeroesikko 29.4.2022

Primula juliaea 'Wanda' -Suikeroesikko

Suikeroesikon suhteen olen ollut hiukan huolissani. Se on ilmestynyt kiitollisesti kukkimaan joka kevät, vaan eipä näin ankaria keväitä ole tainnut Wandani elinaikana olla. Esikkopaikalla on kyllä selvästi eloa, mutta tuo on kaukana siitä runsaudesta, jota edellisinä keväinä olen jo varsin varhaisessa vaiheessa nähnyt. Arvioin kukkimispäiväksi 6.5. Ensimmäiset elonmerkit näin suikeroesikosta 18.4. Kovin suurta kehitystä sen jälkeen ei ole tapahtunut. Pelkäänpä, että kukinta myöhästyy ennakkoarviostani. Olen kuitenkin iloinen, että kasvi on ylipäätään hengissä.

Fritillaria imp. Rubra - Keisarinpikarililja 29.4.2022

Fritillaria imp. Rubra - Keisarinpikarililja

Neljänneksi seurattavaksi valitsin yläpihan Allaspenkissä kasvavan keisarinpikarililja Rubran. Se on kukkinut parina edellisenä keväänä kauniina. Olen ollut kovasti otettu kukinnasta, sillä pitkään kuvittelin, etten sellaista omassa pihassa kukkivana näkisikään. Luettuani keisarinpikarililjan tarvitsevan kunnollista lannoitusta kukkiakseen, ryhdyin antamaan omilleni hevonkakkaa. Vaikea sanoa, onko juuri lannoituksen lisääminen se taikasana, mutta jopa vuosia kukkimaton keltainen keisarinpikarililja ryhtyi kukkiimaan.

Arvioin Allaspenkin keisarinpikarililjojen kukintapäiväksi 20.5. Tässä vaiheessa en ryhdy analysoimaan arviota mihinkään suuntaan. Mikäli säät pysyvät näin kylminä, kuten ennustetaan, taitaa kukinta siirtyä arviotani pidemmälle.

Fritillaria imp. Rubra - Keisarinpikarililja 29.4.2022

Alapihan Päivänliljapenkissä keisarinpikarililjat ovat huomattavasti pidemmällä. Näiden päältä lumi suli vähän aiemmin, eivätkä nämä myöskään joutuneet pidättämään hengitystään jäämassan alla. Valkoiset pilkut mullassa ovat rakeita, joita tuli taivaan täydeltä puutarhaa perjantaina kiertäessäni.

Torstai-illan pilvivuoria taivaanrannassa.

Pääsiäisen aurinkoiset ja lämpimät päivät ovat tällä hetkellä muisto vain. Täällä etelärannikolla sää kylmeni hyiseksi. Kävin perjantaina tarkastamassa kasvihuoneen mittarin (edellisestä mittarin tarkastuksesta viikko), jonka mukaan ulkona on ollut kylmimmillään -7.5℃ ja kasvihuoneessakin -4.6℃. Torstaina satoi muutaman tunnin silkkaa vettä, mikä teki varmasti hyvää pölyiselle ja kuivalle maalle.

Ruusukaalivauvat kasvarissa

Kun pitkään aikaan ei ole ollut näin hidasta ja kylmää kevättä, olen vähän ymmälläni monien kevättoimien suhteen. Milloin esimerkiksi kannattaisi kylvää kurpitsat? Ne itävät ja kasvavat nopeasti, mutta ei niitä voi ulos laittaa vielä aikoihin. Kasvihuoneessa, laatikossa muutaman sentin korkuiset ruusukaalit pitäisi harventaa. Ei houkuttele mennä kasvariin palelemaan ja näppejään jäädyttämään. 


Pahoittelen, että olen niin kovin laiskasti kommentoinut blogejanne. Olen kyllä käynyt lukemassa kevätpuuhistanne ja ihastelemassa varhaisia kukkijoitanne. Ehkä sormeni ja aivoni, tai koko kroppani ovat kohmeessa. Toimivat yhtä hitaasti kuin tämä kevät. 

Etenkin henkistä sulamista odotellessa toivotan kaikille mukavaa sunnuntaita ja alkanutta toukokuuta!


23 kommenttia:

  1. Mukavaa toukokuuta sinullekin! Keväät ovat erilaisia, mutta siitä ihania, että etenemistä saattaa tapahtua yllättävänkin nopeasti. Iloitaan tästä hetkestä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilman muuta nautitaan tästä hetkestä. Koleus vähän harmittaa, mutta toistaalta tuntuu hyvältä tietää, että koko ajan ollaan menossa kohti lämpimämpiä hetkiä. Jotka tosiaan voivat tulla hetkessä.

      Poista
  2. Täälläkin ihmetellään kylvöajankohtia. Eipä ole ikinä ennen jäänyt kesäkurpitsoiden kylvö toukokuulle. Tänään pitäisi tehdä mutta emmin vielä kylmyyden takia. Kasvimaan maa on vielä osin jäässä. Esikot ovat osin kärsineet kylmästä ja rankasta talvesta, tai sitte syksyn märkyydestä. Paikoitellen ei ole niin loistavia kasvustoja kuin on aiemmin ollut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kylvin tänään kesäkurpitsat potteihin kellarin kasvilampun lämpöön. Ei kai nämä napajäätikön olosuhteet loputtomiin jatku. Minulla on kurpitsojen siemeniä vielä reippaasti jäljellä, joten uusintakylvökin on mahdollista.
      Kiersin puutarhan todeten, että kaikki on huomattavasti muita keväitä myöhemmässä. Vielä ei edes pysty sanomaan, mikä nousee ja mikä ei. Toivottavasti edessä on iloisia yllätyksiä.

      Poista
  3. Justihin selasin erellisvuatisia vappupostauksiani. Kovin oli vaihtelevaa vappumeininkiä. Vaikka ny tuntuu ylivoimaasen kylymältä ja myähääseltä, myähääsempiäki keväitä näytti olevan, että kyllä se siitä viälä iloksi muuttuu, vaikka vaikialta tuntuuki. Aika hyvin oot tähän asti arvannu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä tällainen kylmä vappusää mitään uutta ja outoa ole. Kaipa mieli on vaan niin kärsimätön ja hinku nähdä runsautta ylitsepääsemättömän suurta. Sieltä ne tulla tupsahtavat aikanaan.

      Poista
  4. Minusta tuntuu ainakin, että koko kroppani vaatii suoranaista hellettä toimiakseen. Nyt ei ainakaan ole mitään mahiksia...
    Äsken kävin soittamassa vappusoittoja ja räntää tuli niskaan.
    Kiire on kukinnoilla puskea pintaan :)

    VastaaPoista
  5. Hyvin olet veikkaillut kukinta-aikoja. Tämä kylmyys on hermoja raastavaa. Ei kai tällaista voi enää pitkään jatkua. Elän toivossa, että toukokuun aikana pääsee tekemään kylvöjä ja istutuksia ulos. Sisällä loppuu kohta taimien kanssa tila ja mielikin kaipaa pihalle. Hyvää vappupäivää ja lämpöistä toukokuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alkava viikko näyttää jatkuvan samanlaisena eli varsin koleana. Yöpakkasiakin on edelleen. Sää on kuitenkin niin yllätyksellinen, että hyvinkin saatamme päästä kuun lopulla kylvämään. Sitä odotetaan ja toivotaan.
      Mukavaa vappupäivää sinulle!

      Poista
  6. Ei mene täälläkään kaikki kukintaveikkaukset ihan sinne oikeaan päin. Jäätä ja lunta on vielä meillä joidenkin kukkapenkkien päällä. Toisella puolella pihaa on enemmän kevät. Olisi kiva päästä jo viemään osa sisällä olevista kasveista ulos, mutta en uskalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomasin, että lumen ja jään poistuessa kasvit ottivat menetettyä aikaa takaisin. Viileys taasen hidastaa kehitystä, mutta toisaalta myös pidentää kukinta-aikaa.
      Maltti on nyt valttia. Itsekin odotan kovasti kasvien ulos siirtämistä, vaan viisainta lienee laskea varman päälle.
      Toivottavasti loputkin lumet lähtevät pian pihaltasi.

      Poista
  7. Aika jännää, että ainakin Katharinen suhteen olit lähes prikulleen oikeassa! Ja talventähtienkin. Kun ei ole tuollaista veikkailua harrastanut tai vuosia ylipäätään tarkemmin vertaillut, on veikkaukset täytynyt vetää ihan hatusta. Yllättävää huomata, että jossain on ollut ihan lähellä oikeaa.
    Voi hurjaa, rakeita! On teillä säitä ollut. Sadetta olisin tänne kovasti kaivannut, nuoria kasveja täytyy jo kastella. Muistan muutaman vuoden takaa yhden vapun, kun sai herätä valkeaan maisemaan. Vaikka kevät oli jo pitkällä, hyasintit kukkivat. Tuli ainakin jänniä kuvia.
    Minusta sinä olet kommentoinut todella ahkeraan ja ylipäätään niin kauan ja aktiivisesti, että joskus voi toki ottaa löysemmin.
    On teillä kylmät pakkaset, huh. Pikaista kohmeesta sulamista ja sopivasti lämmintä toukokuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan hatusta ja vielä sieltä kaikkein syvimmältä tuli nuo arvaukset tehtyä. Kuten tuossa Vaalean vihreälle totesin, lumen ja jään poistumisen jälkeen kasvit näyttivät oikein kirivän menetettyä aikaa takaisin.
      Raekuuro jäi onneksi lyhyeksi. Muutama päivä sitten Ylen säätiedotuksessa oli vappu sään tilasto, jonka mukaan enin osa vapuista on tämän vuoden kaltainen. 90-luvun lopulla oli yksi vappu, jolloin mittari kipusi +19 asteeseen.
      Aktiivisen kommentoijan hiljaisuus saatetaan huomata helpommin. Toisten blogien lukeminen ja kommentoiminen on bloggaamiseen olennaisesti liittyvä asia, josta olen tykännyt kovasti. Olen oppinut muilta valtavasti.
      Eilen oli jo edellispäiviä lämpimämpää. Eteenpäin mennään!

      Poista
  8. Hyvää toukokuuta myös sinulle!

    VastaaPoista
  9. Vastaukset
    1. Oli yllätys itsellenikin. Varsinkin, kun rinteessä Katharinet kukkivat paljon aiemmin, mikä sekin oli positiivinen yllätys.

      Poista
  10. Itsekin siirsin muutamaa kylvettävää myöhemmäksi, kun kevät viipyilee. Nyt toukokuussa meinasin kylvää ja toivoa että kelit lämpenis ettei tulis ongelmia. Näitä vähän erilaisia keväitä on varmaan jatkossakin tulossa 😅
    Kommentoinnin kanssa itselläkin välillä aivot kohmeessa 🤭 mukava lukea juttuja, mutta ihan aina ei aivot saa aikaiseksi järkevää kommenttia jätettäväksi 😄 joskus tosin tulee palattua myöhemmin kommentoimaan 🤭

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitänee ottaa tämän kevään koleus ja hitaus opiksi vastaisuuden varalle. Varmasti tällaisia tulee olemaan jatkossakin. Nyt näyttäisi hivenen lämpiävän. Paras pureutua hikisimpiin urakoihin, kun niitä on mukavampi tehdä viileällä säällä.
      En ole yleensä aamuisin parhaimmillani ja usein juuri silloin selaan tuoreet blogipostaukset. Tähän aikaan vuodesta puutarhablogeissa tapahtuu kiivaassa tahdissa. Silloin saattaa loppua aika kaiken mielenkiintoisen kommentointiin.

      Poista
  11. Oletpa tainnut osua haasteeseen osallistuneista toistaiseksi lähimmäksi oikeaa, jos olen yhtään pysynyt kärryillä veikkauksista. Omat arvaukseni ovat menneet tähän saakka kaikki aivan metsään: ensimmäiset lajit kukkivat melkein viikon etuajassa ja imikät ovat monta päivää myöhässä. Olisivat varmaan osuneet aika tarkkaan kohdilleen, jos ei olisi tullut tätä kylmää jaksoa, sillä ne ovat värjötelleet nuppuisina jo pitkään. Laitan toivoni tete-narskuihin, joista ensimmäiset ovat nuput valmiina jo odottamassa lämpimämpää säätä. Niiden veikkasin kukkivan 9.5, joten aikaa on.
    Olen joka päivä arponut, milloin sitä kylväisi kurkun ja kesäkurpitsan. Kummasti tällainen kylmä jakso hidastaa kylvöintoa. Sain äidiltäni yhden kasvihuonekurkun siemenen mutta kasvihuoneen puutteessa se tulisi tietysti tuonne autotallin seinustalle tomaattien ja paprikoiden sekaan. Ensimmäistä kertaa kokeilen kasvattaa sitä itse alusta lähtien ja kurkku kylmänarkana kasvina ei varmasti arvosta sitä, jos lykkään sen jo toukokuun lopussa pihalle. Mutta mihin sitä kylvön ajoittaisi, jotta taimessa olisi muutakin kuin sirkkalehdet ulosistutusvaiheessa? Kesäkurpitsan taidan kylvää ihan lähipäivinä, ellen jopa tänään.
    Olet niin ahkera kommentoija, että on aivan sallittua antaa välillä sormien levätä kommenttien naputtelusta. Kommentteja on kiva saada ja myös antaa, mutta väkipakolla niitä ei kannata alkaa tehtailemaan.
    Meillä näyttää siltä, että loppuviikosta napakat yöpakkaset ovat vähenemään päin. Ehkä sää onkin sitten muuttumassa pikku hiljaa pysyvästi lämpimämmäksi. Toivotaan ainakin näin. Aurinkoista toukokuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh, haasteen alulle laittajana sinulla onkin työmaata seurata veikkausten toteutumista. Oikeastaan kunkin veikkaajan olisi hyödyllistä ja mielenkiintoista lisätä oman puutarhansa kasvuvyöhyke vaikkapa loppukatsaukseen.
      Minulta peura popsi imikästä nuppuja. Muutama uusi näyttäisi olevan tulossa. Sen sijaan teteistä ei näy vilaustakaan. Hiukan lämpimämpää eilen luvattiin, joten viikossa voi tapahtua suurtakin edistystä.
      Kylvin kurpitsat eilen. Helpompaa, kuin jatkuva pähkäily sopivasta ajankohdasta. Ulos laitettavan kurkun osalta kylvöaika voikin olla vaikeampaa. Kurkutkin ovat aika nopeita itämään ja kasvamaan.
      En koe koskaan kommentoivani väkipakolla. Usein haluaisin naputella enemmänkin tekstiä, mutta silloin loppuisi aika ja joku toinen bloggari jäisi ilman kommenttia kokonaan. Enemmän kommentointia haittaa omaan arkeen liittyvät haasteet. Muu elämä vaatii osansa, vaikka kuinka olisi kiva keskittyä pelkkiin puutarha-asioihin.
      Eilen Ylen säätiedotuksessa luvattiin lämpenevää, eikä luvatut yöpakkasetkaan olleet samaa luokkaa, kuin vielä muutama päivä sitten. Toivokaamme positiivista yllätystä eli aurinkoa ja lämpöä roppakaupalla!

      Poista
  12. Eiköhän kohta tarkene puutarhassa jo ilman toppavaatteita, ainakin toivoa sopii;)
    Irikset on kyllä ihania kevätkukkijoita ja juuri nuo `Katharinet` näyttävät jopa lisääntyvän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin näillä viileillä säillä voi tehdä hikisemmät hommat pois päiväjärjestyksestä. Kyllä se lämmin sieltä saapuu.
      Katharinet ovat minullakin lisääntyneet. Pitää laittaa syksyn varalta se muistiin.

      Poista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!