Sivut

lauantai 7. toukokuuta 2022

Kotipihaa kauempana

 
Viime päivinä ei ole ollut vapaa-ajanongelmia. Kaikki liikenevä aika ja energia on tullut käytettyä omalla pihalla touhuamiseen. Iltaisin kroppa on jäykkänä tekemisestä ja mieli tyytyväinen aikaansaannoksista.

Lähijärvi vapautui jäistä vappuna.

Kotipihan ulkopuolelle suuntautuvat kävelyreissut ovat jääneet minimiin. Pitkästä aikaa perjantaina löytyi sopiva rako lähteä kyläkauppaan kävellen. Harvoin menen kolmen kilometrin päässä olevaan kauppaan suorinta reittiä. Yleensä suunnittelen matkan siten, että menomatkalla kierrän toisen järven rannan kautta ja paluumatkalla tsekkaan toisen järven. Siinä ohessa tulee sitten ihmeteltyä monenlaisia luontoilmiöitä, ihmisten kevätpuuhia pihoillaan ja monenmoisia kylällä tapahtuvia asioita. Joskus joku tuttukin tulee vastaan.


Kotoa lähtiessäni mittari näytti +10 astetta. Jo takaovea sulkiessani epäilin pukeutuneeni liian lämpimästi ja sehän osoittautui oikeaksi aavistukseksi heti puolimatkassa. Aurinko paistoi siniseltä taivaalta, eikä tuulikaan tainnut puhaltaa pohjoisesta. Reippaasti askeltaessa tuli äkkiä kuuma ja takki sujahti reppuun. Lyhythihaisella pärjäsi erinomaisesti.

1933 rakennettu kyläkoulu, nykyisin kirjasto.


Luonnon yleisilme alkaa vähitellen muuttua vihreäksi. Maasto on hyvin kuivaa ja siksi aika ruskeavoittoista. Pari kunnon sadekuuroa räjäyttäisi kasvun villiksi. Puut ovat heränneet ja pukkaavat hiirenkorvaa ja kukkaterttua. Tuomissa on jo isot kukkanuput, vaahterat kirivät perässä. Koivuissa on jo pikkuiset hiirenkorvat. Lehtikuusetkin vihertävät, kun läheltä pääsi katsomaan.

Gagea - Käenrieska


Omassa pihassa ei montaa käenrieskaa kasva. Niitä vähiäkään en ole tänä keväänä vielä onnistunut näkemään. Kyläreitin varrella sen sijaan näin useita keltaisena kukkivia tuppaita.

Lumikelloja vanhan talon pihassa


Kunnioitan ihmisten yksityisyyttä, enkä kovin usein suuntaa kameraa toisten pihoihin. Erään vanhan talon pihapiiri on ollut jo vuosia hoitamaton, talossa kyllä asutaan. Monena keväänä lumikellot kukkivat runsaina ryppäinä juuri tässä puutarhassa. Ehkä olin jo myöhässä, sillä nyt näin vain muutaman lumikelloryhmän.

Muutama talo edellisestä eteenpäin ihastuttivat sinisenään kukkivat idänsinililjat ja kirjokevättähdet.


Perhosia näin useita, mutta kuvaamaan onnistuin vain tämän neitoperhon. Aurinko paistoi niin voimakkaasti, että ilman aurinkolaseja oli kirkkaudessa vaikea erottaa ruskeaa perhosta ruskeasta karikkeesta. Räpsin monta kuvaa lähes mututuntumalla. Kuvia tietokoneelle ladatessani olin iloinen huomatessani, että epäilyksistäni huolimatta kuvat olivat onnistuneet.

Prunus sargentii - Rusokirsikka


Kylän keskustan kaksi suurta rusokirsikkaa ovat pian täydessä kukassa. Mikäli sää pysyy lämpimänä, kukat aukeavat nopeasti ja yhtä nopeasti kukinta on myös ohi. Seuraavat päivät on siis oltava valppaana, ettei kukinta mene sivu suun - tai tässä tapauksessa sivu silmien. Kylällä toimii ilmoitusjärjestelmä mm. revontulten seuraamiseksi. Jospa joku fiksu keräisi samanlaisen systeemin kirsikkapuiden kukinnasta tiedottamiseksi.

Moni tyhjä tontti täyttyy taas uusilla taloilla. Tämän keskeisellä paikalla sijaitsevan ladon tilannetta olen seurannut pitkään jännityksellä. Ehtiikö se romahtaa ennen purkamista? Vai ryhtyykö joku rakentamaan tontille ja purkaa ladon ennen romahtamista? 

Ladon ohitse kulkeva katualue kunnostettiin pari vuotta sitten. Kunnallistekniikka uusittiin, piuhat kaivettiin maahan. Sorapintainen tie päällystettiin ja osin sen reunalle rakennettiin jalkakäytävä. Alue on myös kaavoitettu uudelleen, jonka seurauksena myynnissä on useita pieniä tontteja. 

Ladon vasemmalla puolella pilkottaa uudehko punainen hirsitalo. Sen viereen rakentuu parhaillaan neljä kaksikerroksista hirsitaloa. Myös lähellä olevat museoviraston suojelukohteet, Veikkolan parantolana 1995 saakka toimineet kartanorakennukset on myyty. Toisessa näkyi olevan remontti meneillään. Parantolarakennuksista postasin aiemmin täällä.

Kauppareissulta palatessani huomasin katujen hiekoitushiekan puhdistuksen jatkuvan. Oranssi harja-auto pörrää tuntitolkulla katuja edestakaisin. Hyvä niin, jotta pölyn määrä saadaan vähenemään. Kylläpä sitä hiekoitushiekkaa talven aikana kertyikin.

Torstai-iltana olin pitkästä aikaa nauttimassa Helsingin musiikkitalossa kulttuuria. Radion sinfoniaorkesterin torstaisarjan kuuleminen meni tältä kaudelta käytännössä totaalisesti penkin alle. Monta konserttia peruuntui koronan vuoksi. Kun niihin oli mahdollista mennä, tuli henkilökohtaisia esteitä. Niinpä tämän kevätkauden saldoksi tulee jäämään eilinen konsertti ja sitten konsertti kahden viikon kuluttua, joka onkin tämän kauden viimeinen.

Torstai-illan antia oli kuulla loistavaa gruusialaista viulisti Lisa Batiašviliä. Vielä enemmän tykkäsin väliajan jälkeen Sakari Oramon johtamasta Robert Schumann'in Sinfonia nro 1 B-duuri "Kevät" op. 38. 

Sanottakoon, etten koe kovin paljon ymmärtäväni klassisen musiikin hienouksista. Keskityn nauttimaan kauniista musiikista. Joskus esitykset menevät ns. yli hilseen. Varsinkin nykyajan klassinen musiikki, josta minun on usein vaikea löytää melodista kauneutta. Musiikin suhteen olen melko kaikkiruokainen. Mieluisinta on 60-70 -lukujen rock ja blues. RSO:n konsertit ovat olleet askel tuntemattomammalle alueelle ja sellaisena hyvin positiivinen kokemus.

Kävelyreissulta tarttui mukaan isosta lehtikuusesta talven aikana pudonneita oksia, joissa kävyt ovat edelleen kiinni. Laitoin oksat vuosia sitten joulumarkkinoilta ostamaani maljakkoon.

Sunnuntaina keitetään kahvit kaikille äideille. Minun äitini sai kukkasen haudalleen.
Lämmintä viikonloppua ja aurinkoista äitienpäivää niin äideille kuin äidittömillekin!


17 kommenttia:

  1. Tuollaiset kävelyreitit ovat kivoja ja kun on paljon katseltavaa, tulee käveltyä ihan huomaamatta. Jalat ovat iltaisin olleet melkoiset pökkelöt, kaipa ne siitä taas tottuvat koko päivän kestäviin puutarhatöihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritän aina ehtiessäni hoitaa pienemmät asiat oman kylän palveluissa. Kävellen itse matka on omanlaisensa elämys, jonka avulla saa päätään tuuletettua.
      Loppukesästä kroppa on jo tottunut jatkuvaan pihalla olemiseen ja ahertamiseen. Toivon mukaan.

      Poista
  2. Ihana reitti, kaksi eri järveäkin. Pihoja on erityisen mukava tiirailla.
    Harmi, että konserteista iso osa meni mönkään. Mutta mukavaa, että nyt oli nautinnollinen konsertti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pidentämällä hiukan kuljettavaa matkaa näkisin vielä kolmannenkin järven. Ihmeesti muiden pihoja katsomalla löytää myös kasvi- ja rakenneideoita omaan käyttöön. Joskus syntyy myös mukavaa jutustelua, kun pysähtyy ihailemaan ihmisten pihoja.
      Korona tuotti monenlaisia hankaluuksia, mutta onneksi terveys ja henki säilyi. Se lienee tärkeintä.
      Konserteissa on kiva kuuntelemisen lisäksi katsella muusikoiden touhuja soittimiensa kanssa.

      Poista
  3. Näin hienoilla ilmoilla hetki luonnossa, reitistä poiketen, on mukava elämys arjen keskellä. Noita pieniä sinisiä kukkia näkee usein tyhjien talojen pihalla, hallitsemattomasti levinneenä. Ei kai niistä mitään haittaa olisi omallakaan pihalla? En ole uskaltanut tehdä mitään siirtoja, kun olen ajatellut, että niitä ei saa kuriin enää millään. Pitäisikö edes saada?
    Hienoa, että olet hypännyt musiikissa oman mukavuusalueesi ulkopuolella ja saanut mitä ilmeisimmin uusia hienoja kokemuksia! Minusta kaikenlaiselle musiikille pitää antaa tilaisuus, niin yllättyy. Kyllä minullakin menee välillä yli hilseen joku musiikin hienous, mutta siihenkään ei pidä tyssätä. Se voi aueta joskus myöhemmin :)
    Valkovuokkojakin jo? Minä en ole vielä nähnyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Idänsinililjat ja kirjokevättähdet leviävät helposti, mikä on myös useimpien toive. Keväällä kukkiva sininen matto on monen puutarhaihmisen unelma. Idänsinililjoista ja kevätkirjotähdistä ei ole minkäänlaista haittaa. Kukinnan jälkeen lehdet katoavat vähitellen kasvavien perennojen sekaan. Voi niitä siirtääkin. Lisäyksen voi hoitaa helposti istuttamalla syksyllä uusia sipuleita. Kummankin kasvin sipulit ovat pikkuisia ja siksi helppo istuttaa ahtaaseenkin paikkaan.
      Minulla on ollut klassisen musiikin kausia aiemminkin. Hyllystä löytyy vino pino klassista vinyyleinä ja cd-levyinä. Sen sijaan klassisen musiikin konserteissa en ole ennen veljenvaimon kanssa aloitettua RSO-turneeta ollut. Tämä taisi olla kolmas kausi. Muutaman kerran olen ollut oopperassa. Ensimmäisen kerran nuorena likkana Veronan areenalla.
      Aika vähän meidän nurkilla valkovuokkoja vielä näkyy. Viikko sitten kävin Tapiolassa ja siellä metsiköt olivat valkoisenaan.

      Poista
  4. Ihana keväinen kävely! Ihan uskomatonta, että koivut avaavat täälläkin jo hiirenkorviaan. Kasvun voima aina yllättää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lisääntyvä viherrys saa hymyn huulille. Niin paljon tätä aikaa on odotettu.

      Poista
  5. Vaikuttaa siltä, että asut oikein viehättävällä kylällä! Monenlaista tuntuu siellä tapahtuvan. Kevään edetessä puutarhassa vietetty aika lisääntyy ja eipä sieltä malttaisi olla pois yhtään, kun koko ajan puutarhassakin tapahtuu. Itse huomasin, että talvi on ikävästi verottanut monia suosikkikasvejani, mutta onneksi moni on myös selvinnyt ankarasta talvesta.
    Aurinkoista äitienpäivää sinulle myös!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän kylä kolmine järvineen on viehättävä asuinpaikka. Kylällä on myös hyvin aktiivista toimintaa vähän joka makuun.
      Puutarhakauden alettua on hyvin vaikea irrottaa itsensä muita maisemia katselemaan. Omassa pihassa riittää tekemistä ja mukava siellä on olla mitään tekemättäkin.
      Näyttää siltä, että talvi on verottanut minunkin kasvivalikoimaani. Varmuudella ei vielä voi kaikkien kohtalosta mitään sanoa. Toivon vesisadetta, joka saattaisi auttaa hitaampia heräämään.
      Sinulle myös aurinkoista ja mukavaa äitienpäivää!

      Poista
  6. Ihanat kävelyreitit sinulla!

    Meidän pihamme ehkä suurin muutos kevääseen ovat nurmikolla päivystävät räkättirastaat - niitä riittää 🤭. Toki paljon muutakin on tapahtunut, kuten näsiän kukkien aukeaminen, mutta kyllä nuo hyppelevät nurmikkovahdit ovat ehkä sitä uusinta näkyvään kevään tuloa.

    Aurinkoista äitienpäivää sinullekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nokkivatko räkätit syötävää nurmikon uumenista? Täällä räkättejä on aiempiin vuosiin verrattuna ihmeen vähän. Sepelkyyhkypariskunta sen sijaan tallustelee pihalla aktiivisesti.
      Aurinko meni hetki sitten pilveen, mutta äitienpäivä on sujunut mukavasti.
      Toivottavasti myös sinulla.

      Poista
    2. Seisovan ruokapöydän äärellähän ne siellä odottavat ruoka-annoksia 😊.

      Äitienpäivä on mennyt hyvin, kiitos!
      Ehdin kävelyllekin ennen pilvistymistä - nyt tosin aurinko pilkottelee taas.

      Poista
  7. Kaunista katsottavaa osuu kävelyreiteillesi. Tuo onkin hyvä tapa, että kiertää vähän pidempää reittiä kauppaan ja kiva, että takaisin pääsee eri maisemareittiä. Nyt tuntuu, että luonnossa on odottava hetki meneillään. Täällä satoi eilen vähän vettä ja lähipäiville on luvassa sekä lämpöä että joitain sateita. Voisi siis olettaa, että kohta alkaa tapahtua. Jännityksellä odotan, milloin luonto ryöpsähtää lehteen ja kukkaan. Mukavaa, että olet nyt päässyt konserttiin. Minä haaveilen elokuviin menosta, uusi Downton Abbey -elokuva tekisi mieli nähdä. Kaunis tuo viimeisen kuvan maljakko. Lehtikuusen oksat sopivat siihen täydellisesti. Ihanaa alkanutta viikkoa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Asiointireissuista tulee paljon mukavampia, kun tutkii samalla luontoa. Ja kuntokin siinä ohessa kohenee.
      Lievästä koleudesta huolimatta kasvimaailma on selvästi herännyt. Teilläkin varmasti sade virkistää ja viherryttää näkymiä.
      Koronaa on edelleen paljon liikkeellä, mutta täyden rokotussarjan pitäisi suojella ainakin vakavammalta sairastumiselta.

      Poista
  8. Kiva on kävellä ja kahella ympäristöä. Kaikenlaista siellä on nähtävillä. Yllättävvee on noin huonokuntoinen latorötiskö kaupunkialueella! Miekin oon nyt siellä poikani luona käyvessä kullanmurun kanssa eri reittejä kulukenu, kun ulkoillaan. Hän opettelloo nyt polkupyörällä ajoa ja ei oo apupyöriä, on keppi mistä aikuinen varmistaa pystyssäpysymisen.
    Monipuolinen musiikkimaku on hyvä. Siellä pääkaupunki seudulla onkin hyvä musiikkitarjonta.
    Ihana ois, jos tuo rusokirsikka seleviis näillä korkeuksilla, toistaiseksi en oo uskaltanu kokkeillakkaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ladon kunto on aivan viime vuosina mennyt surkeaksi. Rakennuskelpoiset tontit ovat kysyttyjä, joten eiköhän ladon kohtalo ala olla sinetöity. Kylällä on pari muutakin huonokuntoista rakennusta. Ainakin toisen omistajalle on annettu purkukehoitus, mutta toteutus vie näköjään aikaa.
      Olen katsellut noita "keppiohjattavia" pikkulasten pyöriä. Fiksu keksintö. Olisipa sellaisia ollut omien lasten opetellessa pyöräilemään. Silloin juostiin rinnalla ja perässä, kunnes ipanat oppivat.
      Minusta on hienoa, että myös julkisille paikoille istutetaan kauniita kasveja ihmisten ihailtavaksi. Meidänkin kylällä on paljon pikkuruisia tontteja, joihin ei isoksi kasvavia puita voi istuttaa.

      Poista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!