Taidetankkaus

 
Loppuvuodesta oli kalenteri sen verran täynnä ohjelmaa, että osa oli väkisinkin siirrettävä vähintäänkin tammikuulle. Muutaman mielenkiintoisen näyttelyn päättyminen lähestyy uhkaavasti, joten niiden pidemmälle siirtäminen olisi tarkoittanut kokemuksen ohittamista.

Minulla on ollut jo muutaman vuoden ajan museokortti, joka on mielestäni oivallinen keksintö. Pääsymaksut ovat nousseet, mikä ei ehkä yksittäisen näyttelyn kannalta ole kynnyskysymys. Mutta useammassa näyttelyssä käyminen tuntuu jo budjetissa. Esimerkiksi Ateneumin normaalin pääsylipun hinta on 22 €, alennuslippu 12 €. Museokorttia vilauttamalla on mahdollista käydä vaikka yhden päivän aikana niin monessa museossa kuin sielu tai kunto sietää. Jos ei jaksa koko näyttelyä kerralla kiertää, voi huoletta palata paremmalla ajalla uudelleen. Tai jos käynti ei ole mieleinen, ei ainakaan rahanmeno harmita.

Jatkoin museokortin voimassaoloaikaa marraskuussa vuodella eteenpäin. Usein on käynyt niin, että museokortin voimassaoloajan päättymisen lähestyessä, sähköpostiin kilahtaa varteenotettava tarjous uusimisesta. Museokortin hankkiminen on lisännyt museo- ja näyttelykäyntejäni. Se on myös madaltanut kynnystä lähteä tutustumaan sellaisiinkin näyttelyihin, jotka eivät ensisilmäyksellä houkuttele. Harvoin olen joutunut pettymään.

 Väriä & valoa - impressionismin perintö -näyttely Ateneumissa on esillä 25.2.2024 saakka. Siispä suunnistin Ateneumiin ehtiäkseni nähdä näyttelyn ja mielellään ennen viimeisiä päiviä. Silloin kaikki mattimyöhäiset ryntäävät taiteen pariin, joka monesti on johtanut jonoihin.

Keskiviikkona Ateneumissa oli tilaa kierrellä ja katsella rauhassa. Tosin arkipäivä on muutenkin viikonloppuja väljempi. 

Kuvasin satunnaisesti joitakin maalauksia. Valintaperusteena oli lähinnä se, onko taulu kuvattavissa ilman edessä seisovia ihmisiä. Ateneumissa ei salamavalon käyttö ole luvallista, kuten ei useimmissa muissakaan museoissa ja taidenäyttelyissä. Varsin hämäristä olosuhteista huolimatta kamerani onnistui aika hyvin tallentamaan maalauksia. En ottanut laajempia näkymiä, koska saleissa käyskenteli muitakin ihmisiä.

Claude Monet: Jäiden lähtö Seinestä, 1880

Claude Monet'n maalaus Impressio, auringonnousu (1872) antoi nimen  koko taidesuuntaukselle. Kyseinen maalaus ei ole kuvassa, mutta impressionistinen tyyli on hyvin nähtävissä.

Lähde: Wikipedia
Impressionismi (ransk. impressionnisme) oli taidesuuntaus, joka vaikutti 1860-luvulta 1900-luvun alkuun. Sen ideana oli vangita vaikutelma eli impressio tietystä hetkestä ja jättää sommittelu ja yksityiskohdat toisarvoisiksi.

Impressionismi syntyi Pariisissa Ranskassa, missä luonnon valosta ja värien vaihtelusta kiinnostuneiden nuorten taiteilijoiden ryhmä nousi taidemaailman tietoisuuteen järjestämillään yhteisnäyttelyillä 1870- ja 1880-luvulla. Suuntaus on saanut nimensä Claude Monet’n maalauksesta, jota eräs kriitikko nimitti ”impressionistin” tekemäksi. Impressionistit olivat aikansa taiteessa vallankumouksellisia, sillä he hylkäsivät perinteiset säännöt ja tekniikat. Aluksi impressionistien luonnosmaista tyyliä ei ymmärretty vaan sitä pilkattiin, mutta 1890-lukuun mennessä impressionismista oli jo tullut taiteenostajienkin suosima taidesuuntaus.

Vaikka impressionismin kausi oli lyhyt, impressionistit aiheuttivat taiteessa vallankumouksen. Impressionismi synnytti postimpressionismin ja vapautti koko länsimaisen maalaustaiteen perinteisistä tekniikoista ja suhtautumistavasta kuva-aiheisiin.

Axel Haartman: Intialainen verho, 1911

Usein maalaus miellyttää silmää monestakin syystä. Tämä Axel Haaartmanin maalaus kiinnosti siksi, että taiteilija on nimennyt sen taustalla näkyvän verhon mukaan. Nainen maalauksessa on vapaaherratar Ulrica Fredrika Cedercreutz. Olisiko hän halunnut tulla maalatuksi uudet verhot taustanaan? Vai sisältyykö maalaukseen joku toinen tarina?

Santeri Salokivi: Tyttöjä rannalla, 1916

Santeri Salokivi oli turkulainen taidemaalari (1886-1940), joka vaihtoi nimensä Toivo Alexander Johanssonista Santeri Salokiveksi. Hän maalasi muotokuvia ja maisemakuvia. Meri ja saaristo esiintyvät usein hänen teoksissaan.

Alfred Sisley: Louveciennes lumessa, 1878

Luulin Alfed Sisleyn olevan britti, mutta hän syntyi ja eli valtaosan elämästään Ranskassa. Hänen vanhempansa olivat brittejä. 

Pohdin, missä päin Ranskaa sijaitsee maalauksen nimessä esiintyvä Louveciennes. Netistähän sekin tieto löytyi eli se sijaitsee Pariisin läntisellä esikaupunkialueella. Näkymää katsoessa voisi sen kuvitella olevan vaikka tammikuisesta Porvoosta.

Pekka Halonen: Veden noutaja, 1911

Pekka Halosen Veden noutaja esittää hänen vanhinta tytärtään, maalauksen aikaan 13-vuotiasta Annia. Ateneum sai kokoelmiinsa maalauksen 2017 yksityiseltä lahjoittajalta. Halosen maalauksissa on usein ihmisiä, etenkin töidensä äärellä. Maalaus kiinnitti huomiota valoisuutensa vuoksi. Halosen tyyli on helposti tunnistettavissa.

Näyttelyyn on koottu useita kansainvälisiä huippunimiä: Claude Monet, August Renoir, Alfred Sisley, Camille Pisarro, Alfred William Finch, Paul Signac ja Theo van Rysselberghe. 

Kotimaisista taiteilijoista esillä ovat mm: Alvar Cawén, Antti Favén, Magnus Enckell, Pekka Halonen, Ellen Thesleff, Verner Thóme, Yrjö Ollilla, Tyko Sallinen ja Wilho Sjöström.

 

Ellen Thesleff: Ihmisiä luonnossa, 1911

Claude Monet: Kevät Givernyssä, 1890

Alfred William Finch: Auringonlaskun maisema, 1892

Brittiläisten vanhempien Belgiassa syntynyt poika Alfred William Finch (1854 –1930) on ollut tuottelias taidemaalari. Näyttelyssä oli useita hänen maalauksiaan. Finch tuli Suomeen 1897 Iris-tehtaan taiteelliseksi johtajaksi. Finch lukeutui uusimpressionistehin, vaikkakin Suomeen hän tuli keraamikkona. 

Finchin Auringonlaskun maisema on tyypillinen uusimpressionistinen teos, jossa värit on maalattu kankaalle sekoittamattomina täplinä. Katsojan silmä muodostaa täplistä kokonaisuuden.

Yksityiskohta Alfred William Finchin maalauksesta

Pointillismi eli pistemaalaus tai täplämaalaus erottuu hyvin kauempaakin. Läheltä katsoessa huomaa, kuinka pieniä pisteitä on laitettu kankaalle vieri viereen. Taiteilija on varmasti astellut maalatessaan taulunsa edessä suuntaan jos toiseenkin nähdäkseen toivomansa kokonaisuuden muodostumisen.

Pointillismin keksijänä pidetään Georges Seurat’ta. Muita tunnettuja pointillistejä olivat Paul Signac ja Alfred William Finch. 

Ateneumin alakerran Bistron takaseinän mosaiikkityö

Impressionistit katsottuani kiersin vielä pikaisesti perusnäyttelyn. Sen jälkeen palasin 3. kerroksen uuteen Café Höijeriin. Pieni kahvila oli täynnä ihmisiä, mutta hetken odotettuani minut ohjattiin seinustan pitkälle sohvalle. Café Höijerissä on pöytiintarjoilu.

Tiedoksi kiinnostuneille, että Café Höijer on avoinna vain museolipun ostaneille asiakkaille, koska se sijaitsee näyttelysalien keskellä. Kahvila on avoinna aina samaan aikaan kolmannen kerroksen vaihtuvien näyttelyiden kanssa. Näyttelyiden vaihtovälien aikana kahvila on suljettu teoskuljetusten sekä näyttelyn rakentamisen vuoksi.

Ajatuksena oli käydä katsomassa toinenkin näyttely vähän kauempana Helsingin keskustasta. Kroppa olisi kyllä senkin jaksanut, mutta kauneutta ja kiintoisaa nähtävää on parempi kokea pienempinä annoksina. Onpahan syytä tehdä lähiaikoina uusi retki kulttuurin pariin.

Väriä & Valoa - impressionismin perintö -näyttely kannattaa käydä katsomassa, jos vain suinkin ehtii. Runsas kuukausi vielä aikaa. 

5.4. avautuu Eero Järnefelt -näyttely ja 4.10. Gothic Modern. Houkuttelevia näyttelyitä kumpikin.