Omalla kasvimaalla kurpitsat kukkivat, mutta sen kummempaa siellä ei vielä tapahdu. Sen sijaan naapurin pihamaalla pullistelee aivan ihastuttava jättikokoinen karviaismarja, josta on kehittymässä iso tai sitäkin suurempi kurpitsa. Olisi pitänyt kuvata perinteisesti tulitikkurasian kanssa, jotta kokoa olisi helpompi hahmottaa. Kämmentä suurempi tuo hauska pullero jo on.
 |
| Jalopähkämö - Stachys macrantha |
Joka vuosi täytyy kytätä ajankohtaa, jolloin jalopähkämöiden kukinnoista muodostuu joukko pikkuruisia linnunsuita. Avomia kitoja valmiina vastaanottamaan emon tuomaa ruokaa. Nämä ovat kyllä ihan hiljaisia. Ei piipitystä, eikä vikinää.
Pergolan seinämään kiipeämään istutin kesäkuussa viiniköynnös Zilgan. Saattaa olla, että paikka on liian varjoinen ja viileä, mutta kiitettävästi köynnös on mittaa kasvanut ja kurkistelee jo pergolassa istuskelijoiden puolelle. Ajatuksena on, että viiniköynnös aikanaan kiemurtelisi pergolan rakenteissa. Kenties tuottaisi jonkun rypäleenkin. Pergolan seinän takana kasvaa tuoksuvatukkaa. Jossain vaiheessa se piti kaivaa kokonaan pois, mutta se on erinomainen näköeste, joten on saanut jäädä. Nyt tuoksuvatukka saattaa häiritä Zilgan kasvua. Seurataan tilannetta ja tarvittaessa täytyy harventaa vatukkaa.
Talomme on olopihan puolelta L:n muotoinen. Sisänurkkaukseen istutin vuosikausia sitten villiviinin. Sen piti olla imukärhivilliviini, mutta se olikin se kärhetön versio. Istutuspaikka on tosi typerä, sillä villiviini tunnetusti kasvaa valtavaksi ja suurena myös varjostaa ja pimentää olohuonetta. Se myös luikertelee talon kattorakenteisiin ja siitä ei Ukkokulta yhtään tykkää. Niinpä leikkaan villiviinin muutaman vuoden väliajoin ihan matalaksi ja välivuosinakin karsin versoja.
Toisinaan mietin, pitäisikö koko köynnös kaivaa pois, mutta silloin pitäisi myös villiviinin istutuksen jälkeen rakennettua patiota purkaa päästäkseen kunnolla kaivamaan. Villiviini on päättänyt näyttää meille, ettei hänen kulkuaan niin vain määrätä ja se on ryhtynyt luikertelemaan pation alla milloin mihinkin. Sieltä se taas kurkistaa sadepisaroiden täplittämien patiolautojen välistä. Nyppään sen pois, kunhan kasvaa niin suureksi, että saan kunnon otteen.
 |
| Pihakäenkaali - Oxalis fontana |
Pihakäenkaali on taas ryhtynyt remuamaan pitkin pihaa. Viikolla nyhdin sen taimia hiekkakäytäviltä ja aina ohi kulkiessani tulee napattua jokunen yksilö myös kukkapenkeistä. Ihan joka paikasta en sitä systemaattisesti kitke. Kasvakoon, sillä omalla tavallaan se on aika söpö kasvi. Harmi, että siinä vaiheessa alkukesää, jolloin kesäkukka-asetelmia tehdään, pihakäenkaali on usein vielä pikkuistakin pienempi. Se nimittäin on ihan kiva lisä kesäkukkaruukkuihin.
 |
| Vuohenkello - Campanula rapunculoides |
Vuohenkello on monen inhokki. Onhan se aika vikkelä leviämään, mutta kukkana kuitenkin nätti. Meidän puutarhassa vuohenkellosta ei ole tullut ongelmaa, sillä vaikka tapaan tunkea kokeeksi kaikkea kaikkialle, vuohenkellon suhteen olen ollut maltillinen. Yläpihalla sitä on yhdessä penkissä, jossa se alkuun yritti rehennellä. Aika pian pusikkonurkaksi nimittämääni paikkaan istutetut norjanangervot ottivat tilan, valon ja vallan, jolloin vuohenkello on tyytynyt kohtalaisen vaisuun kasvuun.
Varhain keväällä sain vihdoin pusikkonurkan norjanangervot pitkällisen jahkaamisen tuloksena leikattua mataliksi, joten tänä vuonna vuohenkello on yrittänyt niskalenkkiä. Yritykseksi näyttää jäävän, sillä norjanangervot ovat kesässä kasvaneet melkoisesti, eikä vuohenkellolla taida olla mahdollisuuksia.
 |
| Ahomansikka rönsyilee |
Ahomansikka on löytänyt tiensä vähän joka penkkiin ja istutusalueille. Useimmissa kukkapenkeissä annan sen olla, sillä enpä ole huomannut siitä olevan harmia muille kasveille. Käytäville se rönsyää myös mielellään ja sieltä nappaan versot pois. Ahomansikan kitkeminen ei ole työlästä, sillä se lähtee todellakin kevyesti kiskaisemalla. Tosin perässä saattaa sitten tulla pitkäkin nauha siinä roikkuvine pikkutaimineen.
Ahomansikat maistuvat makoisilta ja mikäs sen mukavampaa, kuin poimia niitä omasta pihasta. Portaita noustessani huomasin ahomansikan hentoja rönsyjä pitkin poikin oikeassarinteessä ja sieltä käyn ne kyllä poistamassa. Haluan mehitähden poikasten saavan rauhassa kotiutua ja kasvaa varta vasten niille tehtyyn paikkaan. Ei siis ahomansikkakasvustoa tuohon.
Myös ötökät ovat tänä kesänä harrastaneet aikamoista valloitustaktiikkaa. Surinaa ja pörinää kuunnellessa ja jos jonkinlaista mönkijää katsellessa on jo hetkittäin noussut mieleen, pitäisikö ryhtyä niidenkin nimiä paremmin opettelemaan. Ehkä sittenkin pysyttelen kukissa ja puskissa ja tyydyn ottamaan selville, onko kyseessä hyödyllinen vaiko minun ja puutarhani kannalta vähemmän hyödyllinen. Minusta ei oikein ole tappajaksi, oli heidän roolinsa mikä tahansa. Poikkeuksen teen kotiloiden suhteen, sillä niitä hukutan ilman pienintäkään omantunnon tuskaa etikkapurkkiin.
En myöskään ole aikeissa ryhtyä ötökkäkuvaajaksi, sillä täällä blogimaailmassa on muutamia aivan loistavia sen alan taitajia, kuten Intianminttu Mielen lumoa -blogissa ja Sirpa Kuvien tarinaa -blogissa. Jotka nyt ensimmäisenä mieleen tulivat. Mitä sitä turhaan tehdä sellaista, jonka joku toinen tekee huomattavasti paremmin ja suuremmalla kiinnostuksella.
Valloittajia puutarhassa on moneen lähtöön. Toiset saavat rauhassa kulkea uusille asuinsijoille, toisia on pakko ainakin vähän rajoittaa. Joidenkin reviirivaltausta suorastaan toivoo ja odottaa. Eräs mukavimmista retkeilijöistä on kasvihuonekurkku, jonka kiemuroita kärhiä tapaan käydä kasvarissa ihmettelemässä lähes päivittäin.
Vihdoin on päästy syömään ensimmäisiä kasvarikurkkuja. Tämä on vähän lyhyempää sorttia, mutta maistui ihan taivaalliselta. Niinkuin kaikki itsekasvatetut tuntuu maistuvan. Seuraavia valloittajia odotellessa toivotan kaikille mukavia elokuun päiviä.
