Lämpö ja aurinko on herättänyt myös erilaisia pörriäisiä. Kimalaisia lentää kukasta kukkaan. Krookukset ovat suosittuja. Tämä kaveri ei osannut heti päättää, mikä olisi paras laskeutumispaikka. Lopulta se kävi kaikki kukat kertaalleen läpi. Osan toisenkin kerran.
Viime vuonna blogeissa keskusteltiin, kuinka pörriäiset tykkäävät enemmän sinisistä krookuksista. Minulla on paljon myös keltaisia krookuksia. Jos vain muistan ja ehdin, aion tarkkailla värien suosiota.
Leppäkerttujakin näkyy jo siellä täällä mönkimässä. Vaikka ovia ja ikkunoita ei vielä suuressa määrin pidetä talossa auki, myös lattioilla vipeltää silloin tällöin hämähäkkejä. En kärsi araknofobiasta (hämähäkkien pelko), mutta silti saisivat pysytellä mieluummin ulkosalla.
Vasenrinteessä on jo kivasti väriä ja vasta krookukset ja irikset kukkivat. Muutama kirjokevättähti ja idänsinililja on jo avannut nuppunsa. Pian koko rinne on täynnä niiden sinisiä kukkia. Hyasintitkin ovat hyvässä kasvussa.
Kurgaanissa hallitsevat kevätkurjenmiekat. Näkymättömiin jää kuvan oikealla puolella kasvavat Clairettet. Taustallakin pilkottaa hieman alemman kuvan Rejoicet.
Iris ret. 'Rejoice' |
Istuttaessani syyssipuleita ja kasveja, yritän kirjata kasviluetteloon kasvien sijainnin mahdollisimman tarkasti. Toisinaan laitan istutettaville nimilaputkin, mutta eivät ne välttämättä vuosikausia paikoillaan pysy. Kuvia nimetessäni joudun seikkailemaan netissä, jotta nimet osuisivat kullekin kasville oikein. Usein kasvit näyttävät hyvin samanlaisilta ja vain pieni yksityiskohta erottaa ne toisistaan.
Iris ret. 'Pauline' - Pahoittelut huonosta kuvasta. |
Rejoice ja Pauline ovat pääväriltään aika samanlaisia. Terälehden kärjissä Paulinella ei ole keltaista. Ja onhan tuo kuviokin erilainen. Nyt huomaan myös terälehtien kärkien erilaisen muodon.
Enkä yhtään loukkaannu, vaikka joku korjaa virheitäni. Tykkään tietää kasvieni nimet, mutta erehdykset eivät niiden kauneutta himmennä. On täysin mahdollista, että olen sekoittanut nämäkin kaksi iristä totaalisesti.
Nämä Vasenrinteen krookusten viereen nousevat irikset olen istuttanut Harmony-nimisinä syksyllä 2019. Sittemmin nälkä on kasvanut syödessä eli tänä päivänä haluan yhä uusia ja erilaisia iriksiä. Vanhojen lisäksi. En harrasta oikeastaan minkään keräilyä, mutta kasvien suhteen joudun tekemään poikkeuksen. Yhden kasviryhmän löytäessäni, herää nopeasti halu istuttaa muitakin ryhmään kuuluvia. Kunnes löytyy jokin uusi kiinnostava kasvikohde.
Pulsatilla vulgaris - Tarhakylmänkukka |
Pikkuisia karvakavereita on alkanut nousta mullasta. Tarhakylmänkukat kuuluvat suosikkeihini. Olen siis iloinen jokaisen heräämisestä. Pikkupuutarhassa ei vielä maanantaina näkynyt eloa pulsatilloissa. Seuraavalla kierroksella voivat jo hyvinkin olla hereillä.
Syreenipenkin tulppaanit. |
Syreenipenkin muutosta lopputalven kohmeisesta värittömyydestä päivä päivältä vihertyvään ja värittyvään kukkamereen on joka vuosi yhtä kiva seurata. Ennen tulppaanien kukkimista kaikki kolot täyttyvät sinisillä scilloilla. Vielä ei kannata multaa rapsuttaa siinä toivossa, että löytäisi pionien punaisia piippoja. Sekin päivä koittaa ajallaan.
Chionodoxa siehei - Kirjokevättähti
Ensimmäiset kirjokevättähdet ovat avautuneet. Pian niitä on kaikkialla. Jopa kulkuväylien kivituhkasta näitä nousee. Sellaista paikkaa ei olekaan, missä ne häiritsisivät minua.
Scilla siberica - Idänsinililja
Aiemmin kutsuin sekä kirjokevättähtiä että idänsinililjoja scilloiksi. Sitten minua valistettiin ja neuvottiin tunnistamisessa, että idänsinililjan kukka nuokkuu alaspäin ja kirjokevättähti taasen katselee suoraan kohti taivasta. Meillä ne kukkivat sikinsokin toistensa kanssa. Äkkipäätä katsoen näyttävät yhtenäiseltä scillamereltä. Ennen omaa pihaa ihastelin vanhoissa puutarhoissa aaltoilevaa sinistä merta. Unelmoin joskus saavani sellaisen. Toive on toteutunut. Sinisiä kukkia on keväisin pihassani kaikkialla.
Eranthis cilicica - Turkintalventähti |
Tsinniat on kylvetty. Niiden itämistä odotellessa nautiskelen sipulikukkien ihastelusta.
Sirpa luontoblogissaan on kirjoittanut kiinalais-japanilaisesta kalenterista, jonka mukaan nyt alkoi vuodenaika nimeltään Kuhina. Minulle tuli tuo mieleen, kun olit seuraillut pörriäisen reittiä ja kuvannut leppäkerttua. Hiljaista kuhinaa - vain pieni pörinä kuuluu ja ehkä kuiva lehti rapsahtaa leppäkertun jalan alla. Kiitos taas, kun tarjoilit keväisen aamutunnelman!
VastaaPoistaMainitsemasi Kuhina- niminen vuodenaika sopisi oikein hyvin meille puutarhaihmisillekin. Tai oikeastaan kaikille suomalaisille, jotka heräävät aurinkoisten kevätpäivien myötä "kuhisemaan" kuin kimalaiset konsanaan.
PoistaKrookuksissa pörrääviä kimalaisia seurasin pitkään. Ensin koitin saada sopivaa ja tärähtämätöntä kuvaa. Sitten vain innostuin seuraamaan niiden pöllähtäneen näköistä vaellusta kukasta kukkaan.
Herkullinen mielikuva leppäkertusta, jonka jalan alla kuiva lehti rapsahtaa. Ehkä ensi kerralla kellahdan mahalleni katselemaan ja kuuntelemaan leppäkertun kulkua.
Vihdoinkin kevät! Leppäkerttua en ole vielä nähnyt.
VastaaPoistaVihdoinkin! Tätä on odotettu niin vahvasti, ettei edes mahdollinen kylmä vaihe meitä lannista. Käyn huomenna laulamassa leppäkertulle "lennä, lennä leppäkerttu Annen luo"!
PoistaTäällä ei vielä pörise, mutta viimeisiä lumia viedään. Varjoisa etupihamme vielä sinnittelee viimeisten lumi/jää lampareiden kanssa, mutta pehmeää alkaa jääkohdatkin jo olla enimmäkseen. Ihanat keväiset kuvat kukista ja pörriäisistä :)
VastaaPoistaÄlä suotta murehdi. Kimalaiset ovat siellä sinun viimeisten lampareidesi alla valmiina pörisemään. Tai ainakin jossain lähistöllä. Tavallaan pääset nauttimaan ensikukkasista enemmän, kun ensin katselet niitä meidän "etelänimmeisten" blogeissa. Jos se yhtään lohduttaa.
PoistaMitä kukkaloistoa😍 Meillä piha on vielä melko tasaisen ruskea. Ja ihanaa, että pikkuöttiäisiäkin alkaa pikku hiljaa näkyä. Kunhan eivät paleltuisi, kun on kylmenevää taas luvassa. Kesää kohti kuitenkin ollaan vahvasti menossa!
VastaaPoistaTänään en ole ehtinyt pihaa kiertämään, kun tulin tunti sitten kotiin. Kesäisen lämpimän päivän seurauksena kukkia on varmasti tullut lisää. Nurmikko on edelleen ruskea. Alkaa olla kuivaa kaikkialla.
PoistaHuomisen jälkeen kylmenee ihan reilusti. Toivotaan, että pörriäiset löytävät lämpimän suojan. Osa kukistakin saattaa kärsiä. Kevään sipulikukat ovat onneksi aika kestäviä. Toivotaan niidenkin suhteen parasta.
Kesää kohti mennään, aivan varmasti.
Ihania kevätkukkasia ♡
VastaaPoistaOvat ne aivan yhtä ihania joka kevät. En kyllästy.
PoistaOnhan tämä nyt ihanaa, kun vihdoin päästään oikeaan kevään tunnelmaan! Sinulla siellä onkin jo melkoinen ilottelu meneillään, rinnepenkissä pääsevät pikkukukat vielä paremmin esille ja märkyys ei jää seisomaan. Pörriäisten määrä on oikein yllättänyt, niitä on todella runsaasti liikkeellä! Minulla on vanhoja keltaisia krookuksia pitkä rivi isomaksaruohojen juurella, ja kyllä siellä ainakin käy kova kuhina, vaikka onkin ympärillä niin kullankeltaista että ihan häikäisee. Mutta myös tricolor kevätsahrameissa käy pörinä ja vilske, joten taitaa olla myös pörriäisten kevätjuhlat alkaneet! Hyvää kevättä sinullekin!
VastaaPoistaTarkkailin eilen kimalaisia, suosivatko ne vain sinisiä krookuksia? Ihan kaikki värit kelpasivat. Myös keltaiset ja valkoiset. Ja keltaiset talventähdet.
PoistaRinteeseen aion istuttaa jatkossa enemmän sipulikukkia. En ole huomannut aiemmin ajatella, kuinka hyvä paikka se on monille kukille juuri siksi, ettei vesi jää koskaan rinteeseen lillumaan.
Viime päivät ovat olleet uskomattoman ihania. Tänään oli ehkä lämpimin päivä kaikista, mutta olin poissa omasta puutarhasta. Täällä se minua taas odotti.
Edes sään viileneminen ei vie iloa ja toivoa kevään edistymistä. Sieltä se tulee, kunhan aikansa keikkuu. Nautihan huhtikuusta!
Ihanan keväistä. Meillä vasta isokokoiset kärpaset heräävät aurinkoseinälle. Sille samalle, jolle minäkin raahasin penkkini talvikoomani jälkeen auringon ihailuun.
VastaaPoistaHyvä idea seurata kärpäsiä, jotka ovat pettämättömästi löytäneet aurinkoisen paikan. Eivätkä varmasti vieneet kaikkea tilaa, jotta sinäkin pääsit irtautumaan talvikoomastasi.
PoistaSuloisia kevään kukkijoita löytyy puutarhastasi jo paljon. Tänään näin kevään ensimmäisen sitruunaperhosen ja kimalaisia lenteli myös keräämässä mettä krookuksista. Oi tätä kevään ihanuutta.
VastaaPoistaSitruunaperhoset voisivat tulla tännekin liihottelemaan. Enpä silti ahmi kaikkia kevään ihanuuksia, koska olen kovasti iloinen jo näistä omistakin.
PoistaTodella ihanaa aikaa pitkän talvikauden jälkeen!
Aivan ihania kuvia! Näistä tulee niin keväinen mieli. Teillä on selvästi jo runsaampi tarjonta erilaisia kevään kukkijoita, meillä on lähinnä vasta lumikellot ja krookukset aloittaneet. Katsoin muuten tänään pidemmän aikaa, että kyllä keltaisissakin krookuksissa kävi pörriäisiä - ainakin mehiläisiä.
VastaaPoistaSeurasin eilen kimalaisia nähdäkseni, kelpaako niille vain siniset krookukset. Hyvin kelpasi kaikki värit. Kömpivät kuin huumaantuneina kukasta kukkaan. Ihmekös tuo, kun olivat aivan siitepölyn "kuorruttamia".
PoistaTäällä on ollut poikkeuksellisen lämmintä ajankohtaan nähden jo muutaman päivän. Se on saanut sipulikukat ja muutkin kasvit heräämään joukolla. Kaiken katselemiseen ei kyllästy. Eikä tarvitsekaan, kun vähitellen aina vain paranee.
Kylläpä siellä on kovasti jo kukkoo. Ja elämee pikkupörriäisten muodossa. Lämmintä on ollu meilläkin muutaman päivän, nyt kylymenöö. Pihan rapsutukseen ei vielä piästä. Kyllä ne pörriäiset keltasissakin kukissa käyp, on miulla uskomus. Hauska seurata heitä. Meillä ei vielä oo näkyny ja varmaan pesissään ovat kylymee karussa tulevan viikon.
VastaaPoistaTäällä kasvaa ja kukkii nyt vauhdilla. Kimalaisilla kelpaa keltaisetkin kukat, olen niitä viime päivinä olen seurannut. Tänään on ollut t-paita -sää, mutta huomenna ei enää olekaan. Sunnuntaivastaiselle yölle luvataan -5 asteen pakkasia. Saisi vähän sataa, kun on niin kuivaa.
PoistaTämä on niin ihanaa surinaa, kuhinaa ja poksahtelua ja toivon, vaikka sää viilenee, ettei lunta tulisi kuitenkaan liioin! Meillä surisee myös ja jouluruusut on suosituin avoinna olev mesibaari, perhosiakin on jokunen näkynyt.
VastaaPoistaEn ole huomannut tarkkailla, käyvätkö kimalaiset jouluruusuissa. Sepä olisi iloinen asia.
Poista