Nyt ne heräsi!

 
Kelloköynnökset heräsivät vihdoin. Kylvin ne la 17.1. Kylvökset viettivät viikon pesuhuoneen lattialämmityksen huomassa. Viikkosiivouksen yhteydessä kiikutin kylvölaatikon takkahuoneeseen ja laitoin niille kasvilampun. Olin jo huolissani, eivätkö meinaa ollenkaan herätä. No joo, jokavuotista hätäilyähän tämä on. Siemeniä multaan piilottaessa sitä erehtyy ajattelemaan, että kaikki on heti innoissaan ja valmiina ravistelemaan mullan yltään. Aika hyvinhän tässä kävi. Alta kaksi viikkoa ja ensimmäiset koukut jo jumppaavat itseään ilmoille.

Samoin 17.1. kylvetyt suippopaprika 'Roter Augsburger'it ovat nousseet terhakkaasti pystyyn. Sen sijaan 'California Wondereista' ei näy vielä milliäkään. Keijunmekkoja en lupauksistani huolimatta ole saanut kylvettyä. Vielä ehtivät.

Maanantaina kipaisin hakemassa rautakaupasta toisenlaista kylvömultaa. Pelkäsin, että kylvämäni siemenet eivät tykkää omasta sekoituksestani. Lisäsin marketin kylvömultaan kaktusmultaa. Kun ei itämistä näkynyt, tuumasin mullassa olevan vikaa. Ei näköjään ole, mutta toki ostamalleni mullalle käyttöä löytyy. Vastahan tässä ollaan kylvökauden alussa. 

Biolanin kompostori on nollilla. Ei pöhise, eikä sinne kohta mahdu edes tuttua viiden litran kanisteria täynnä kuumaa vettä. Kompostori ei suinkaan ole ihan täynnä, mutta massa ei myöskään laskeudu alaspäin kylmyyden vuoksi. Kunhan pakkaset lauhtuvat, alkaa kompostorikin taas pöhistä. Sillä aikaa voimme täyttää anopin vanhaa lämpökompostoria. Se on toiminut jälkikompostorina, mutta nyt se kohotkaan arvojärjestyksessä ensisijaiseksi pöhisijäksi.

Rusakot temmeltävät pihassamme. Untuvankeveä lumi saa kyytiä, kun rusakot käpälöivät hangen alta vihreää syötävää. Tuossa kohtaa kasvaa lähinnä pikkutalviota. Sitä saa ihan vapaasti lyhentää, sillä keväällä se on pian taas entisissä mitoissaan.

Rusakoilla on totutut reittinsä, joita pitkin ne kulkevat. Puiston puolelta kulkee meille käpälillä tallottu uoma. Vasemmalle jää peura-aita, josta rusakot eivät pääse yli eikä ali. Peuranjälkiä ei viime päivinä ole näkynyt pihallamme. Se ei suinkaan tarkoita, etteikö niitä lähellä olisi. Niitä käppäilee kyläteillä hiljaisempina aikoina. Odottakaas, kunhan kevät koittaa ja sipulikukat nousevat. Silloin sorkkajalat käyvät taas napsimassa tulppaanini ja krookukseni.

Sain putsattua pakastimen ja jääkaapin. Keittiöremontin yhteydessä hankittu pakastin on nofrost -mallia eli sitä ei tarvitse sulattaa. Inventaario on silti hyvä suorittaa ja siinä samalla pyyhkiä hyllyt. Jääkaappi vaatikin vähän enemmän aikaa, kun pesin sen kauttaaltaan. Nyt on kiva avata ovi ja ihailla järjestystä ja puhtautta.

Astianpesukoneessa käytän puhdistusohjelman melko usein. Pyykinpesukoneessa en yhtä usein, mutta en myöskään kerran kuukaudessa, kuten iltapäivälehti suositteli. Viikonloppuna pyöritin siinäkin koneenpesuohjelman. Avasin nukkasihdin, jossa oli töhnää vain hyvin vähän. 

Aiemmin olen ostanut apteekista 100 g:n pussin sitruunahappoa pyykinpesukoneen puhdistamiseksi. Se on aika tyyristä. Hyvä vaihtoehto on markettien maustehyllystä ostettu 700 g:n sitruunahappopurkki, jolla pesee koneet monta kertaa huomattavasti edullisemmin.

Runebergin päivään on vielä viikko aikaa. Arvoin itseni kanssa, leivonko laskiaispullia vai runebergintorttuja. Päädyin jälkimmäisiin. Ulkonäkö ei ole paras mahdollinen, mutta maun puolesta niitä kyllä syö. 

Koekäyttöön pääsivät myös uudet Marimekon Oiva Unikko -lautaseni. Mukit ostin jo toista vuotta sitten. Lautaset jäivät kaihertamaan mieleen, joten tarjoukseen törmätessäni törsäsin kuuteen lautaseen. Marimekkokin vaihtelee värejä siten, ettei jonkun kuosin saatavuus myöhemmin ole taattu. Toki eri kuosit sopivat toisiinsa. Jos jotain tiettyä kuosia haluaa, ei kokemukseni mukaan kannata pitkään odottaa.

Kevät tuo joka vuosi mukanaan jännitystä, miten kasvit ovat selvinneet talvesta. Tänä vuonna keväässä on ylimääräisiä kiemuroita kuluvan talven vuoksi. YLE haastatteli Oulun yliopiston kasvitieteellisen ylipuutarhuri Tuomas Kauppilaa, joka sanoo kasvien olevan kovilla vuodenvaihteen jälkeen alkaneen pakkasjakson ja sitä edeltävien vesisateiden ja plusasteiden vuoksi. Tällaisia talvia on ollut aiemminkin. Moni ehkä muistaa kevään 2016, jolloin kasvituhoja oli runsaasti. Siirsin ja istutin paljon uusia kasveja viime kesänä. Ne eivät ole ehtineet kotiutua ja kasvattaa riittävän suurta juuristoa. Paras siis varautua menetyksiin.

Toinen mielenkiintoinen uutinen oli tiistaina 27.1. YLE uutisissa. Hämeenlinnan Ahveniston hautausmaalta löytyi misteli, mikä on harvinaista maassamme ja erityisesti sisämaassa, kuten Hämeenlinnassa. Misteli löytyi koivusta, mikä on erikoista sekin. Misteliä on aiemmin löydetty  lähinnä Turun seudulta. 

Talvi näyttää jatkuvan varsin kylmänä tulevinakin päivinä. Pysykäähän lämpiminä.

Mukavaa lähestyvää viikonloppua ja pian alkavaa helmikuuta kaikille!

Ei mitään ihmeellistä tällä tontilla

Lumimörköjä näkee pihassa silloin tällöin.

 
Ei mitään ihmeellistä tällä tontilla eli päivät kulkevat eteenpäin tasaista tahtia. Hyvä niin, sillä maailmanpolitiikan kiemuroissa on ihan riittävästi hässäkkää. Rusakot loikkivat puutarhassa sinne tänne. Illan hämärtyessä ne ilmestyvät tönkimään hangesta pikkutalvioita, sammalleimua ja sulkaneilikoita. Yhdellä rusakolla on tapana istua Syreenipenkissä mennessäni illalla nukkumaan. Siinä sitten hetken tuijotamme toisiamme ikkunan molemmin puolin, kunnes rusakko päättää loikkia jonnekin  muualle.

Mustarastaat taasen pöllyttävät talon seinustalla jokaisen maahan jääneen kuivan lehden ympäriinsä. Olen nakannut käytäviltä lunta peittääkseni syyslehdet. Onpahan ainakin hetken aikaa nätimmän näköistä.

Lumitilanne pihassa 24.1.2026

Viime viikon pikkupakkaset ovat kiristyneet -10 asteen tienoille. Lunta on satanut pari päivää jatkuvasti hiutaloiden. Jättikokoiset lumihiutaleet eivät ole kuitenkaan kasvattaneet hangen pintaa kovinkaan paljon. Mikäli nyt tulisi nolla- tai plussakelit, tuo höttöinen lumi olisi nopeasti muisto vain. Kolaamista on ollut vähän. Unelmankevyen lumen kolaaminen ei ole rasittanut sen enempää selkää kuin jalkojakaan.

Lumitilanne pihassa 31.1.2025

Vuosi sitten lunta oli todella vähän. Toki sitä satoi helmikuussakin lisää, mutta mitään polviin upottavia hankia ei meille silloinkaan tullut. Viime vuotisten kuvien perusteella maaliskuussa oli lumetonta. Mikään lämmin kevät ei silti ollut.

Krookukset alapihan Vapaapenkissä 31.1.2025

Joulukuun lopusssa löysin joitakin piippoja. Suojasin niitä verkoilla. Sittenhän vuodenvaihteessa maahan satoi lunta. Sen jälkeen vähän lisää. Näin paljon piippoja ei ennen lumia ollut näkyvissä, mitä tässä vuoden 2025 tammikuun lopun kuvassa näkyy. Näin ne vuodet ovat kovin erilaisia.  

Lumitaidetta tarha-alppikärhössä.

Ulkona kuvaaminen on typistynyt muutamiin otoksiin niin omassa pihassa kuin lenkeilläkin. Olkoon unelmankeveä lumi kuinka kaunista tahansa, ei se jaksa inspiroida loputtomiin.

Meneillään olevana viikonloppuna on BirdLifen pihabongaus. Pihakoristeen tintti pysyi hyvin paikallaan sitä kameralla tähdätessäni. Toisin kävi ihka oikeiden lintujen kanssa. Ne pyrähtävät heti kauemmas lähestyessäni niitä. Kamerani putkella ei pääse tarpeeksi lähelle, jotta saisin loistavia ikuistuksia tinteistä. Toimivat kuitenkin kuvallisina todisteina, että tämä ja tuo lintu on pihassa vieraillut.

Tänä vuonna lintujen lajikirjo on melko rajallinen. Tinttejä käy kyllä paljon ruokinta-automaateilla, mutta moni aiemmilta vuosilta tuttu laji puuttuu lähes kokonaan.

Pyrstötiaisia on pihassamme monta kertaa viikossa. Varmaan useamminkin, mutta enhän minä kaiken aikaa ole päivystämässä ikkunassa tai pihamaalla. Nämä pyrstikset olen kuvannut työhuoneen ikkunasta. Niitä oli maassa ja puussa. Lauantaina satuin pihalla ollessani kuulemaan lähestyvän "sirinän", josta osaan jo tunnistaa pyrstötiaisten saapuvan. Söpöt nappisilmät valloittivat syreenipuskan talipötkön. Sitten paikalle saapuikin käpytikka, joka aiheutti pyrstötiaisten joukkolehahduksen pois pötkön kimpusta. 

Takkaa on lämmitetty ahkerasti. Takkatulen loimu ja palavien puiden räiske tuntuvat kodikkaalta. Saatamme istua takkahuoneessa kirjaa lukemassa tai ihan vain tuleen tuijottaen. 

Tammikuussa olen lukenut monta erinomaista kirjaa. Juha Itkosen "Huomenna kerron kaiken", Outi Airolan "Äiti Airolan parempi maailma", Maggie O'Farrelin "Hamnet" ja Claire Keeganin "Aivan viime hetkellä". Näiden kirjojen tarinat ovat koskettaneet, tehneet vaikutuksen syvälle sieluuni. Kun lisäksi aivokasvaimeen sairastuneen ystäväni tila on heikentynyt merkittävästi, on oma olo täynnä haikeutta. Hetki sitten luin blogiystävän lemmikin kuolemasta. Se avasi kyynelkanavat. 

Suunnittelin kylväväni keijunmekkoa. Taidankin jättää kylvöt johonkin toiseen päivään ja leivon Runebergintorttuja.

Mukavaa sunnuntaita kaikille!

Kevätkausi virallisesti aloitettu

 
Utuiseen lauantaipäivään sopii hyvin reipas kävelylenkki. -3 asteen pakkanen ei paljon poskia pureskele, eikä varpaita kohmeta. Töppöstä toisen eteen laittaen kulku sujui hyvin kahden järven rannat tarkastaen. Kummallekin järvelle on vapaaehtoisvoimin tehty rata hiihtämiselle ja kävelylle. 

Hiihtäjiä ei näkynyt. Pari koiranulkoiluttajaa ylitti toista järveä rannan tuntumassa kävellessämme. Iltapäiväksi luvattiin nollakeliä ja jäistä tihkua. Meidän ulkoillessa ei taivaalta tullut mitään, vaikka harmaudessa siltä näyttikin.

Järvilenkkiin kuuluu myös käynti kylän purolla. Toisinaan näen purolla korskikaran, mutta nyt puron pintaan on tullut jääpeite, jossa aukkopaikkoja on vain siellä täällä. Ei näkynyt  koskikaraa. Jalanjälkien koosta päätellen koululaiset ovat kotimatkallaan käyneet puroa katsomassa. 

Kävelylenkillä kaupan robotti tuli jälleen vastaan. Rivitalon asukas oli sitä jo odottamassa. Kännykällä kannen avattuaan robotti alkoi soittamaan tuttua biisiä. En vaan millään saa mieleeni sen nimeä. Asukkaalla oli mukanaan kaksosrattaat, joissa hän yritti nukuttaa pikkuisia. Robotin melu sai ainakin toisen tuttisuun silmät rävähtämään auki unesta. Isäoletettu paineli jälleen vimmatusti kännykkäänsä saaden musiikin loppumaan.

En päässyt kovin kauas, kun takaa kuului hiljaista suhinaa. Ruokarobotti se siellä oli paluumatkalla kauppaan. Näytti, että se kulki vauhdikkaammin kuin vastaan tullessaan. Ehkä tyhjänä on helpompi lumitöhnäisellä kadulla huristella.

Minulla ei ollut kauppaan asiaa. Hetken mietin, pitäisikö soittaa mainoksen puhelinnumeroon ja kysyä, paljonko myytävänä oleva Kati maksaa? Tai saisiko samasta numerosta ostettua Tiinan tai Villen? Totesin, etten tarvitse Katia, en Tiinaa enkä Villeäkään. Ostakoon joku toinen.

Talviaikaan ulkona liikkuessa luonnossa on vähemmän värejä. Paras antaa mielikuvituksen liitää omia reittejään, mitä se tekeekin. Puronvarren risuisia maisemia katsellessa tuumasin, että siellä joku koittaa pelata ristinollaa. En käyttänyt energiaa sen selvittämiseen, miten ne ristit ja nollat saa noiden risujen väleihin ilmaan merkittyä. Olin jo kääntynyt päivän lenkilläni kotia kohti. Sinne päästyäni oli tarkoitus laittaa valmiiksi pilkotut uunijuurekset paistumaan.

Symphoricarpos albus var. laevigatus - Lumimarja

Kotipihassa tein tarkastuskierroksen. Vaihdoin muutama päivä sitten keittiön verhoiksi valkopohjaiset lumimarja-verhot. Siitäköhän sain oivalluksen, että lumimarjapensaissa on nyt ihan aitoja lumimarjoja? Ei siis niitä, joita syksyllä puskiin tulee. Itse asiassa noihin terassin kulmauksessa kasvaviin lumimarjoihin ei marjoja montaa yleensä tule, koska pidän pensaat matalina leikkaamalla niitä muutaman kerran kesässä. Ei kukintaa, ei myöskään marjoja.

Alapihalle johtavia rappusia ovat jänikset näköjään käyttäneet. Tykkäävät kulkea portaita pitkin pöllyttämään alapihan istutusalueita. Etenkin sulkaneilikoita, patjarikkoja ja sammalleimuja on pöyhitty hangesta. Kiitokseksi on jätetty papanakasoja lannoitteeksi.
 

Keväällä riittää jännittämistä, miten Oikearinteen sulkaneilikoille on käynyt. Niitä jänikset ovat viime päivinä kaivaneet esiin ilmeisesti aikomuksenaan syödä niitä. 

Luontoäiti taitaa tietää, että olen taipuvainen monessakin asiassa symmetriaan. Oli sitten kyse villasukista, kuivumaan ripustetuista pyykeistä tai joskus jopa puutarhan istutuksista, symmetria miellyttää silmääni. Viiniportissa roikkuvaan metallipalloon en sentään ole käynyt lumipalloa sisälle muotoilemassa. Ihan omin neuvoin se on tuonne sisälle kehittynyt.

Kävelylenkki on kävelty ja puutarha kierretty. Uunissa paistuu uunijuurekset. Niitä odotellessa aloitin virallisesti kevätkauden kylvämällä paprikaa ja kelloköynnöksiä.

Multaan menivät paprika 'California Wonder' ja suippopaprika 'Roter Augsburger'. Jälkimmäistä viisi siementä, enempää pussissa ei ollutkaan. 

Kelloköynnöksen siemeniä liotin vähän aikaa. Joinain vuosina olen liottanut, useimpina en. Ajattelin kokeilla, vaikuttaako liottaminen siihen, että siemenen kuori ei jää keikkumaan itävän taimen sirkkalehtiin. Kelloköynnöksiä kylvin tavallista enemmän. 8 siementä omista kelloköynnöksistä ja 8 kaupan pussista.

Tästä se alkaa. Seuraavaksi keijunmekon siemenet multaan. Muut saavat vielä odottaa. 

Leonardon syy

Leonardo da Vincin muistomonumentti (1872) Piazza della Scala, Milano

 

Tuttuni ja lukijani tietävät minun kutovan televisiota katsellessa. En edes yritä vastustella puikkojen ja langan tarttumista hyppysiini sohvalle istahtaessani. Ehkä tuottaisin käsilläni ylimääräistä sähköä talouteen, jos joku sellaisen vempaimen keksisi ja minulle antaisi. Siinä tapauksessa sähköstä pitäisi tehdä näkyvää, jotta voisin ihailla kätteni aikaansaannoksia. Tottakai se sähkölaskun loppusummassa näkyisi, mutta eihän se ole lainkaan sama kuin pyöritellä valmiita sukkia joka suunnasta ihaillen.

Leonardo da Vinci unelmoi lentämisestä. Tämä lentokone on paljon da Vinciä nuorempi.

 

Meistä on tullut Ukkokullan kanssa YLE Areenan suurkuluttajia. Ajoittain tuntuu, että olemme jo kaiken mahdollisen katsoneet. Siis sellaisen, jota viitsii katsoa. Hömppää mahtuu Areenaankin. Viikonloppuna löysimme Areenasta 4-osaisen dokumentin Leonardo da Vincistä (1452-1519). Sepä osoittautui mielenkiintoiseksi. Suosittelen dokumenttia lämpimästi kaikille.

Kaikki varmaan tietää da Vincin olleen italialainen taidemaalari. Sen lisäksi hän oli tieteilijä, matemaatikko, insinööri, keksijä, anatomi, kuvanveistäjä, arkkitehti, kasvitieteilijä, muusikko ja kirjailija. Suorastaan häkellyttävän aktiivinen ja kaikesta kiinnostunut ihminen. Ja paljon aikaansa edellä, jopa satoja vuosia.

Leonardon vivaihteikkaita vaiheita televisiosta katsellessani jatkoin edellisenä päivänä aloittamaani kirjoneulesukkaa. Käytin 7veikan paria vajaata kerää eli beigeä perusvärinä ja ketunruskeaa kuvioissa. Ensimmäisen sukan sain valmiiksi ja aloitin toista sukkaa. Hyvin sujui. Kuvioissa silmukat olivat muutamassa kohdassa venyneet, mutta ajattelin hyväksyä ne kuuluviksi alkutaipaleen harjoitteluun. Beige lanka väheni uhkaavasti. Riskillä jatkoin uskoen langan riittävän. Ja riittihän se, kuvittelin.

Sain toisenkin sukan valmiiksi. Vaikka sukkien päättely oli hieman hankalaa samanaikaisesti dokumentin viimeistä osaa katsellessa, tein sen kuitenkin. Olisi kiva ennen nukkumaan menoa laittaa sukat valmiiden pinoon.

Mutta mitä...mitä...mitä ihmettä!!! Sukat ovatkin eri kokoisia. Kesti aikansa etsiä virhettä, kunnes ymmärsin unohtaneeni jälkimmäisen sukan nilkasta resorin pois. Tapahtuiko se dokumentin toisen vai kolmannen osan kohdalla? Ehkä siinä vaiheessa, kun Leonardo päätti muuttaa takaisin Firenzeen? Vai osuiko unohdus seuratessani Leonardon sisarustensa kanssa kokemaa perintöriitaa? 

Leonardo da Vinci, mahdollinen omakuva.

 

Syy sukkavirheeseen on selvästi Leonardon. Hyvähän hänen on patsastella yhden maailman tunnetuimman maalauksen tekijänä eli Louvressa näytteillä olevan Mona Lisan. Tällaisen suomalaisen harrastelijakäsityöihmisen eriparinen villasukka ei da Vincin mittakaavassa paljoa merkitse.

Mitä teen sukille? Puranko molemmat vai vain toisen? Kudonko kokonaan uudet, kudonko toiselle oikean kokoisen parin? En pura, en kumpaakaan. Jokin näiden sukkien tekemisessä tökki alusta alkaen. Laitan syyn epäsuhdasta parista Leonardo da Vincin syyksi. Hänessä oli samaa perfektionismia kuin itsessäni. Pidän sukat itselläni. Niitä käyttäessäni opettelen sietämään epätäydellisyyttä. Joka kerran ne jalkaan vetäessäni voin myös muistella suurta renesanssi-ihmistä. Ehkäpä jopa kaikkien aikojen monipuolisimmin lahjakasta ihmistä. Leonardo da Vinciä, jonka elämäntarinan lumoissa sössin sukkani. Sitähän voi jo pitää kunnianosoituksena Leonardolta.

Yksi epäonnistuminen ei minua lannista. Sain ystävältä joululahjaksi hänen kutomansa sukat, joista tykkään paljon. Niissä on aavistus joulua. Väriensä puolesta sopivat myös lämmittämään varpaita kylvökautta aloittaessa ja kevättä odotellessa. Kiitos Virpille näistä somista villasukista! Ja anteeksipyyntö Leonardolle. Suotta sinua syyllistän. Osaan minä mokata aivan oma-aloitteisesti.

Tinttejä tiiraillen

Aegithalos caudatus - Pyrstötiainen

 

Ensimmäisten siementen multaan kätkeminen on jo kiikarissa. Paprikat ja kelloköynnökset kylvän tulevana viikonloppuna. Muilla ei ole vielä kiirettä. 

Multahommia odotellessa olen tehnyt toistaiseksi melko vähäisiä lumitöitä. Hyvin olisi voinut pihakäytävillä kävellä, vaikka lunta on muutaman päivänä tai yönä jonkin verran satanut. Lumi on kevyttä, eikä ole tarvinnut polvia myöten hangessa tarpoa. Pakkaslukemat ovat pysytelleet alle -10 asteessa ja raitis ulkoilma on houkutellut ulos. Hyötyliikunnan parissa ulkoilu sujuu näppärästi eli lumet kolalla istutusalueille kasveja suojaamaan ja loput kasoihin odottamaan kevättä.

Aegithalos caudatus - Pyrstötiainen

Lintujen tiiraileminen on koukuttavaa tekemistä. Kahvi meinaa mennä väärään kurkkuun, kun samalla on kurkittava siemenautomaatin vierailijoita. Ilokseni pihassamme on käynyt nyt useampana päivänä pyrstötiaisia. Ne ovat suloisia pikku palleroita. Ne tulevat talipötkölle vauhdilla isona parvena, ruokailevat hetken ja lähtevät samanlaisena vauhdikkaana "viivana" jonnekin toisaalle.

Mustarastaita koivussa

Mustarastaita pihassa on runsain määrin. Tiistaiaamuna laskin pienellä alalla yhtäaikaisesti seitsemän mustarastasta. Lähinaapurin Golf-kissa on ottanut meidän pihan tintit vakituiseksi saalistuskohteekseen. Muutama päivä sitten pihalla ollessamme näimme, kuinka Golf syöksyi olopihan puolelta mustarastas suussaan tien yli kohti kotipihaansa. Eikä ollut ensimmäinen kerta. Tuskin viimeinenkään. Kissan kuuluukin saalistaa, mutta toivoisin Golfin keskittyvän mieluummin hiiriin ja myyriin.

Mustarastaat ruokailevat maassa. Kyllä niilläkin vauhtia riittää, mutta todennäköisesti taitava kissa saa saaliikseen helpommin maassa ruokailevan mustarastaan kuin ylhäällä siemenautomaatilla keikkuvan sinitiaisen.

Joulu sai lähdön eli viimeisetkin punaiset koristeet on laitettu kaappiin. Hassu pikkuinen asetelmani vaihtoi väriä. Museokaupasta ostamani Lovi-puun koristelin jouluksi pienillä tummanpunaisilla lasihelmillä. Mökissä oli jouluna ajastimella toimiva tuikkukynttilä. Lautasella taasen Iittalan punaisia lasiomenoita ja oikealla "linnunlaulupuussa" Iittalan lasilintuja.

Joulu lähti keramiikkamökin pihapiiristä. Lovi-puun lasihelmet talletin seuraavaa joulua varten rasiaan ja tuikkukynttilä poistui mökistä.

Iittalan punaiset lasiomenat vaihtuivat ruskeisiin vastaaviin. Näitä Iittalan koristeita olen ostanut viime keväänä isolla alennuksella Iittalan myymälästä. Lasi kiehtoo minua. Ei kaikki, mutta toisinaan joku lasiesine vetoaa niin paljon, että sitä pitää mielellään esillä.

Sain pikkuveljeltä ja hänen Siiri-tyttäreltään joululahjaksi Iittalan lasisen ketun. Se istuu tällä hetkellä eteisen sivupöydällä. Voi olla, että se vielä kipittää johonkin toiseen paikkaan, mutta piiloon en sitä laita. 

Myös kodin tekstiileistä lähti pienetkin viittaukset jouluun pois. Sohvatyynyissä oli viininpunaiset ja punasävyiset tyynynpäälliset. Kasasin ne lattialle uusia päällisiä tyynyihin vaihtaessani. Kuvauksen jälkeen nämä menivät pyykkikoriin.

Punasävyjen tilalla on nyt beigeä, harmaata ja valkoista. Pehmoinen torkkupeitto on näin talviaikaan käytössä, vaikka se tässä kuvassa on nätisti viikattuna sohvankaiteella. Pääasiassa luen kirjoja omassa sängyssä ennen nukahtamista. Muina aikoina kellahdan tähän sohvalle kirjan kanssa. Kesällä sohvalla tulee oltua lähinnä kovilla helteillä. Silloin ei torkkupeittoa tarvita. Talvella lämmin ja pehmeä torkkupeitto tuntuu mukavalta jalkojen päällä. Takkatulen lämmöstä huolimatta.

Kädet eivät ole olleet sylissä toimettomina. Tuulikki kommentoi Neulevuosi 2025 -jutussani olleita vaaleanpunaisia frillasukkia siten, että samalla mallilla voisi tehdä naiselle romanttiset sukat.  Minäpä sitten kokeilin ideaa ja hyvinhän tuo toimii. 

Vaaleanpunaisen pörrölangan haituvia tunkee ulos frillan tyvestä. Se tuskin on kovin suuri haitta. Ongelman voi välttää käyttämällä jotain muuta lankaa. Yksivärinen valkoinenkin sopisi hyvin.
 

Vaaleansinistä 7veikkaa oli jäljellä vajaa kerä. Näin netissä kuvan Lise Lotte -neulemallista. Kokeilin ja hyväksi havaitsin. Syntyi sukat parivuotiaalle.

En tehnyt minkäänlaisia uudenvuoden lupauksia. Silti aion paneutua tänä vuonna enemmän kirjoneuleisiin. Onhan se sarka kiinnostanut minua jo pitkään. Aloitin tällaisella helpolla mallilla. Tällä tyylillä olen kutonut muutaman sukkaparin aiemminkin. Näissä ei ainakaan liika tiukkuus vaivaa. Johtunee lyhyistä lankajuoksuista. Sukissa on heti alkuunsa 14 s/puikko ja 3.5 -kokoiset puikot. Ensimmäinen este voitettu. Edessä on vielä monen monta uutta.

Joulu ja vuodenvaihde, loppiainenkin, ovat sitten takanapäin. Tammikuu on kohta puolivälissä eli nopeasti aika vierähtää. Tästä alkaa taas matka kohti uusia seikkailuja. Mukavaa!