Papaver orientale 'Princess Victoria Louise' |
Juhannuksen "virallinen" ohjelma on hoidettu, mikä tarkoittaa seurustelua vatsan täyttämisen merkeissä. Uusi grilli on otettu käyttöön ja hyväksi havaittu. Ukkokulta vietti muutaman päivän autotallissa ruuveille ja kaikenlaisille levyille paikkaa sovitellen. Minkä tahansa vempaimen ostaessasi kannat tänä päivänä kotiin laatikollisen irtotavaraa ja monikielisen kokoamisohjeen. Onneksi on jokunen Ikea-tavara vuosien myötä tullut kasattua, joten harjaannusta näissä huonekalu- ja laitepalapeleissä jo löytyy.
Juhannusaattona sää suosi pihalla olemista. Jo jonkin aikaa on menty osapuilleen rytmissä: joka toinen päivä paistaa, joka toinen päivä sataa. Kun sataa, sataakin sitten kunnolla. Auringonpaisteeseen herätessä ei tosin ole luottamista, etteikö jossain kohtaa päivän aikana vettäkin tulisi.
Parasta luonnollisessa kastelussa on puutarhan rehevyys. Sadevesitynnyrit ovat jatkuvasti piripinnassa, jos vaikka joku ruukkukukka on jäänyt sateesta paitsi. Puutarhurin murheeksi jää järjestää sopivia tukia korkeiksi venähtäneille kasveille. Ja kerätä kotiloita purkkiin.
Papaver orientale 'Royal Wedding' |
Kesäkuun alku on ollut unikoiden juhlaa. Oranssinpunaiset idänunikot ovat kukkineet valtoimenaan jo kolme viikkoa. Muutama on vielä avautumassa, kukintansa lopettaneet kasvattavat siemenkotiaan. Kukkivien unikoiden joukkoon liittyivät vaaleanpunaiset 'Princess Victoria Louiset' ja juhannusviikolla valkoiset 'Royal Weddingit'. Ihania silkkipaperikaunottaria.
Rosa rugosa 'Therese Bugnet' - Teresanruusu |
Teresanruusussa on paljon avautuneita kukkia ja runsaasti nuppuja valmiina avautumaan. Aattona leikkasin pois kukkineita, koska olen huomannut sen edistävän uusien nuppujen syntymistä. Sateen vuoksi käytävä on vaaleanpunaisten Teresanruusun terälehtien peitossa.
Rosa spinosissima 'Plena' - Juhannusruusu
Juhannusruusu kukki kerrankin nimensä mukaisesti juhannuksena. Tässä menikin useampi alkukesä, jolloin juhannusruusujen kukinta on ollut juhlapäivänään jo ohi. Niin kaunis kuin juhannusruusu onkin, pikkaisen se osaa minua ärsyttää. Se on viihtyessään kova tekemään juurivesoja. Alapihan Kaivoruusupenkissä osa juhannusruusuista on taas näivettynyt. Jopa niin pahasti, että kohta puolet penkistä joutaa johonkin muuhun käyttöön. Onko taas lapiohommia tai jopa kaivurihommia edessä?
Rosa 'Poppius' - Suviruusu |
Suviruurussa on valtavasti kukkia. Istutin sen 2013. Parin-kolmen viime vuoden aikana Suviruusu on kasvanut joka suuntaan melkoisesti. Se myös tunkee tyvestä uutta kasvua niin innokkaasti, että sitä on pakko laittaa kuriin. Välillä mietin, kannattiko jokaista ruusupuskaa edes istuttaa? Helpommalla olisi päässyt käydä vaikka Meilahden rosariumissa ruusuja ihailemassa. Vaan helppoa elämää puutarhaihmiset eivät taida edes kaivata.
Rosa majalis 'Tornedal' - Tornionlaaksonruusu |
Myös Tornionlaaksonruusu on kasvanut suureksi pensaaksi. Siltäkin löytyy vallattomuutta, mutta ei onneksi Suviruusun veroisesti.
Rosa pimpinellifolia 'Tove Jansson' |
Tove Jansson kasvaa Pikkupuutarhassa, jossa se leviää kuin Elanto. Jos joku muistaa tuon osuusliikkeen ja siitä johtuvan sanonnan. Tove Janssonin yksittäinen kukka ei kauaa kestä, mutta niitä on tänäkin kesänä paljon. Hyvin ehtii käydä ihailemassa samettisen punaista ruusunkukkaa.
Ikkunasta alapihalle katsoen näkyy, että Sävel ja Sointu ovat myös avanneet ensimmäiset kukkansa. Neilikkaruusu on todennäköisesti likimain samassa tilanteessa. Se ei vain näy ikkunasta.
Lonicera × heckrottii - Koreanköynnöskuusama |
Koreaköynnöskuusama tavoittelee jo taivasta. Niin köynnöksen latvuksessa kuin muuallakin on paljon nuppuja. Tämä on helppo ja kaunis köynnös, joka kukkii pakkasille saakka.
Lonicera x brownii 'Dropmore Scarlet' - Tulikuusama |
Alapihan Syyspenkin tulikuusama kukkii sekin. Pidän kovasti tästä köynnöksestä. Se kasvaa aitaa vasten. Sen varret ovat aika jäykkiä, joten niitä on vaikea pujotella aidan tukemaksi. Myös korkeutta on niin paljon, ettei 150-senttinen aita riitä alkuunkaan. Jäykkien varsien ansiosta tulikuusama pysyy hyvin pystyssä tukemattakin. Siellä se sojottaa yläilmoja tähyten.
Ostin toisen tulikuusaman Rustasta neljällä eurolla. Sen istutin Oikearinteeseen lähelle rumaa vuorimännyn runkoa. Ajatuksena on, että tulikuusama naamioi vuorimännyn rungon. Etenkin ylärinteestä päin katsottuna. Ainakin näin saan aikaa pohtia, laitanko vuorimännyt kokonaan nurin. Niitä kun en älynnyt alkuvuosina typistää säännöllisesti.
Campanula patula - Harakankello |
Puutarhaelon Riitalla on hieno kirjoitus luonnonkasvien villistä kauneudesta. Meille harakankello on parin viime vuoden aikana löytänyt tiensä. Ihmettelen sen taidokasta sijoittumista kukkapenkkehin, joissa se sopii hyvin kasvamaan ja kukkimaan. Se on kaunis kukka. Korvaa hyvin lakastuneet lemmikit, joita olen jo alkanut kitkemään pois.
Parissa penkissä harakankello on ilmestynyt aivan reunalle, jolloin se kaatuu helposti käytävälle. Laitoin niille jo tuet, jotta pysyvät pystyssä rankkasateellakin. Lapsena sanoin harakankellojakin kissankelloiksi (Campanula rotundifolia).
Corydalis 'Craigton Blue' - Sinikiurunkannus |
Sinikiurunkannus 'Craigton Blue' kukkii parhaillaan. Yhden olen istuttanut ostettuna taimena. Lisää sinikiurunkannuksia sain Lappalainen etelässä blogin Nilalta. Tämä kiurunkannus on kuin koru. Sen sinisyydessä on jotain samaa kuin sinivaleunikossa, joita en syystä tai toisesta saa menestymään puutarhassani.
Thalictrum delavayi 'Hewitt's Double' - Jaloängelmä |
Jaloängelmistä on nopeasti tullut yksi lempikukistani. Taisin ihastua ängelmiin taannoin Saaripalstan Sailan yläbannerikuvassa. Aluksi näytti, ettei niitä ole missään. Sitten löysin yhden ja toisen ja kolmannenkin. Parhaiten minulla kasvaa ja kukkii kuvan 'Hewitt's Double'. Koko kasvia on vaikea kuvata, kun sillä on korkeutta varmaan 80 cm. En ole mitannut.
Kurkkusato alkoi kypsymään vauhdilla. Kuvassa runsas viikko sitten poimittua Sherpaa. Juhannuspäivänä hain kasvarista kolme pitkää Cordobaa ja muutaman Sherpan lisää. Beith Alphassa on monen monta pientä vauvakurkkua kasvamassa mittaa. Ehkä ensi vuonna maltan laittaa kasvariin yhden kutakin kurkkua. En kahta, kuten nyt. Sitä ei vain malta luottaa siihen, että kaikki taimet lähtevät hyvin kasvuun. Varataimia olla pitää.
Juhannuspöytään korjasin tämän kesän toisen retiisisadon (eivät kuvassa). 'Cherry Belle' on maukas, pyöreä retiisi. Pallurat olivat kasvaneet jo melko suuriksi, minkä vuoksi epäilin niiden maistuvan puisilta. Eivät ollenkaan. Raikkaita ja mehukkaita. Hetkeä ennen juhannuspäivän sadetta kävin kylvämässä uuden rivin retiisejä. 'Cherry Belleä', mitäpä muuta.
Paeonia lact. 'Red Charm' - ehkä? |
Kuolanpioni ja Ruusupioni kukkivat niin nopeasti, että nippanappa ehdin niitä ihailla ja kuvata. Nyt on kiinanpionien vuoro pullistella nuppujaan. Jospa rankkasateet loppuvat ennen nuppujen avautumista, toivon.
Kesäkuu lähestyy loppuaan. Ei kuitenkaan mennä asioiden edelle. Runsas viikko kesäkuuta vielä jäljellä.
Wau miten hienosti kaikki kukkii ja kasvaa siellä. Minun juhannusruusussani on vasta muutama nuppu. Saa nähdä koska avautuvat, eikä tuo pensas viihdy kovin hyvin muutenkaan karulla pihallamme, sillä sillä on aivan liian vähän maata allaan.
VastaaPoistaNyt kyllä kasvaa ja kukkii ihan kaikki. Hetki sitten huomasin Norjanruusunkin aloittaneen kukintansa. Puutarhassa tapahtuu vauhdilla, ei meinaa perässä pysyä.
PoistaToivottavasti juhannusruususi avaa nuppunsa. Ainakaan se ei teillä valtaa liiaksi alaa eli jotain hyvää on karussa maassakin.
Paljon kauniita ruusuja! Kuulostaa mukavalta, kun suosit ja hoidat harakankelloja. Meillä kallionpäällyskukkapenkissä oli ensin vain orvokkeja, nyt se on täynnään harakankelloja, ja muutama päivänkakkara.
VastaaPoistaRuusuja riittää. Kohta aion mennä kuvaamaan Norjanruusua, joka on avannut nuppunsa.
PoistaOlen kovasti mielissäni harakankelloista. Ja siitä, että niitä on nyt niin monessa paikassa. Pieniä orvokkejakin on siellä täällä. En ole varma, ovatko kenties kesäkukkien jälkeläisiä vai ihan luonnon omia. Luultavasti kumpiakin.
Päivänkakkara olisi kaunis, mutta se ei ole meillä viihtynyt. Ei edes kaupasta ostettuna ja istutettuna. Enpä ole tosin vuosiin edes kokeillut.
Onpa teillä sitten satanut paljon. Minäkin kuvittelin, että täällä on, sillä jotain on ripsunut kerran–pari viikossa, mutta eilinenkin rintama meni pohjoisesta ohi ja harmaudesta huolimatta sademittarissa vain pohja kostui. Alkuviikolla tuli pari milliä. Eilen illalla puutarhaa kiertäessäni huomasin, ettei kasvimaan laatikoissa ei kasva juuri mitään ja niiden multa on rutikuivaa. Voi pienet itäneet taimiraukat, taas ne oli unohdettu ja olivat joutuneet luovuttamaan. Olen kyllä tosi surkea kasvimaatarhuri.
VastaaPoistaRetiisit ovat kyllä kasvaneet ja saavat paisua, samaa Cherry Belleä olen kylvänyt. Maistoin yhden, mutta se oli aivan järkyttävän kitkerä. Sitten keräsin muutaman ja leikkasin ne mahdollisimman ohuiksi viipaleiksi salaatin joukkoon. Sillä lailla niitä pystyy juuri ja juuri syömään, mutta ihmettelen, miksi kylvän retiisiä, kun en ole koskaan siitä pitänyt. Se maistuu ihan wasabilta, josta en välitä yhtään. Kitkerät maut eivät ole minua varten, en etikkasäilykkeitäkään osta.
Retiisi on kyllä kiitollinen, sillä aina se itää ja kasvaa, vaikka unohtaisi kastellakin.
Elämä ruusujen kanssa ei aina ole helppoa. Kirjoituksestasi nousee hyvin esille puutarhanhoidon haasteellisuus. Joistakin kasveista tulee riesoja ja sitten niitä kiroaa istuttaneensa. Muistan, kun yhden nuoren puutarhan istuttanut kävi luonani ja näki juhannusruusuni, joka oli pienen yksiön kokoinen. Nyttemmin olen yrittänyt sitä vähän pienentää. Hän oli istuttanut kolme (!) taimea heti oven viereen ja totesi siirtävänsä ne heti kotiin päästyään kauemmas pihan reunalle.
Upea on Craigton Blue! Olen kade, kun se siellä selvästi viihtyy ja kukkii. Täällä se pysyy joten kuten hengissä. Mutta hei, ängelmäsi ei ole Hewitt, sillä on erilaiset kukat, samantyyppiset kuin ruusuorapihlajalla eli minikokoiset ruusut. Tuollaiset hapsukukat on lehtoängelmällä ja sellaisilla lajikkeilla, joiden risteyttämiseen on sitä käytetty.
Suurkiitos taas Saila! Sinun kasvituntemukseesi voi luottaa. Postausta kirjoittaessani olin epävarma ängelmän nimestä. Selailin netissäkin kuvia ja päädyin 'Hewitt's Doubleen'. Kumpaakin olen istuttanut, mutta ilmeisesti 'Hewitt's Doublet' ovat sanoneet heipat. Olkoon omani siis lehtoängelmä. Tykkään siitä todella paljon.
PoistaTäällä vettä on tullut oikein kunnolla. Viime keskiviikkona esimerkiksi klo 15-16 satoi 6.3 mm. Onneksi ei ole ollut monen päivän sadeputkia, joten sateettomina päivinä on voinut tehdä pihahommia. On kiva, ettei tarvitse joka kesä murehtia kasvien selviytymistä viikkojen kuivuudessa.
Älä murehdi kasvimaataitojasi. Olet kaikkien muiden kasvien kanssa taituri vertaansa vaille. Varmaan olosuhteillakin on merkityksensä. Jossain mantereen "mustan mullan" alueella saattaisit päästä kilpailemaan "vuoden suurin retiisi" -kisassa. Suorastaan hämmästyin isoiksi palleroiksi kasvaneiden 'Cherry Bellejen' mehukkuutta ja raikasta makua. Ei ollenkaan ylisuurille retiiseille ominaista kitkeryyttä.
Miksi tosiaan kylvät retiisia, jollet siitä tykkää? Päätin jättää lehtikaalin kylvämättä, vaikka minä tykkään siitä. Kyllästyin kilpailemaan lehtikaalista ötököiden kanssa. Päätöksestä huolimatta taivaalta ei ole pudonnut kuumaa kiveä päälleni, eikä puutarhapoliisit odota portilla käsirautojen kanssa. Virkistävää tehdä oman mielensä mukaan.
Elämä ruusujen kanssa ei todellakaan ole ruusuilla tanssimista, vaan ruusujen pillin mukaan tanssimista. Tykkään edelleen ruusupensaista, mutta kenties nyt tutkisin niiden ominaisuuksia tarkemmin valintaa tehdessäni. Hölmöyksiä on tullut tehtyä näissä puutarha-asioissa yllin kyllin. Yleensä niihin löytyy jokin ratkaisu tai ainakin oppii elämään hölmöyksienkanssa.
Craigton Blue on ehdottomasti ilo silmälle. Hyvin näyttää viihtyvän, mistä olen kovasti iloinen. Juuri nyt olen koko puutarhasta kovin iloinen ja ylpeä. Työtä sen eteen olen tehnyt viime päivinäkin lujasti, mutta mihinkäs muuhun aikaani käyttäisin...
Täälläkin on satanut vähän samaan malliin, eli noin joka toinen päivä. Onneksi sateesta on se hyöty, että nyt säästyy kastelusta, kun luonto hoitaa sen asian.
VastaaPoistaKauniisti kukkivat ruusut ja ihana tuo tulikuusama.
Minä kylvin kasvihuonekurkut tosi myöhään ja vasta nyt ne ovat alkaneet kunnolla kasvaa. Varataimia tulee aina minunkin kylvetyksi ja sitten harmittaa, kun niitä ei henno heittää poiskaan.