perjantai 13. kesäkuuta 2025

Perfektionisti siedättää

Aronia
 
Moni lukija on jo tullut huomanneeksi minun perfektionistisuuteni. Kaikki ei ole suinkaan täydellistä ja viivasuoraa sen enempää elämässä kuin puutarhassakaan. Täydellisyyteen minulla ei ole edes tarkoituksellista pyrkimystä. Minkäs sille voi, jos omaa pilkun viilaamiseen pakottavan luonteenpiirteen? Osaksi myös isältä geeniperintönä ja käytösmallina saadun tavan oikoa mattoja ja sanoja joka kädenkäänteessä. 

Spiraea betulifolia - Koivuangervo

Voin vannoa, ettei elämä ole perfektionistille aina kovin helppoa. Eikä hänen kanssaan eläville ja toimiville. Onnekseni olen saanut syntymälahjaksi annoksen empatiakykyä ja kiltteyttä. Kumpaakin olen myös opetellut ja oppinut vuosien varrella. Eniten varmasti kiusaan itseäni liian korkeilla kriteereillä. Etenkin kiiretilanteissa ja väsyneenä.

Idänunikot Vasenrinteen yläosassa

Puutarha on osoittautunut mainioksi kouluttajaksi. Vaatimustasoa on ollut pakko laskea, sillä luontoa ja säätä vastaan taistellessa ei yleensä pääse palkintosijoille. Puutarha on muokannut kykyäni nähdä ja hyväksyä erilaista kauneutta. Sinne tänne huojuvat unikot viehättävät kovasti siitäkin huolimatta, etteivät ne suostu kasvamaan niille aikomassani kukkapenkissä. Mieluummin ne valuvat vuosi vuodelta Vasenrinnettä alaspäin. 

Tämä idänunikoiden oranssinpunainen kallistelu on ollut tänä vuonna mieltä lämmittävää katseltavaa. Portaita noustessa ja laskeutuessa silmät hakeutuvat näihin silkkipaperimaisiin kukkiin mennen tullen.  

Asarum europaeum - Taponlehti ja Heuchera - Keijunkukka

Voin laatia hienoja istutussuunnitelmia, jossa kasvit on sijoitettu esimerkiksi koon mukaan matalimmat etualalle. Sitten huomaankin taponlehden innostuneen kasvamaan keijunkukan yli ja ympäri. Enkä edes ole taponlehteä tuohon istuttanut. Pieni taimi on ehkä tullut jonkun muun kasvin istutuksen tai siirron yhteydessä. 

En ole ajatellut tätä ryhmää nostaa ylös heitä erottaakseni. Taponlehden pyöreä muoto ja vihreys sopii oikein hyvin taustaksi keijunkukan tummanpuhuville teräväreunaisille lehdille. 

Microbiota decussata - Tuivio ja Parthenocissus inserta - Säleikkövilliviini

Huoltopihan muurin päällä kasvaa tuivioita, jotka viihtyvät erinomaisen hyvin. Jopa niin hyvin, että todennäköisesti joudun niitä leikkaamaan. Muuten loppukesästä ei enää mahdu kulkemaan kottikärrysolassa, naapurin aidan ja meidän tukimuurin välisessä paikassa. Tuivio ei siitä pahastu, eikä lopeta kasvuaan. On se ihme havu, joka kestää talvisin hurjan kylmän taakan kolatessamme sen päälle käytäviltä lunta.

Talon terassikulmassa kasvaa säleikköviini, jota joudun kesäisin leikkaamaan, ettei se kasvaisi kattorakenteisiin. Tapaan laittaa leikattuja oksia maljakkoon, jossa niille kasvaa juuret. Näin olen saanut säleikkövilliviinin taimia istutettavaksi muualle pihaan. Joitakin vuosia sitten istutin tällaisen villiviinin taimen tuivioiden vasemmalle puolelle. Sinne se on kotiutunut ja luikertelee nyt jo pitkän matkaa kohti alapihaa. Villiviini ei myöskään ole tyytynyt vain yhteen suuntaan, vaan kurkistelee tuivion joukosta. Tämä ei näytä häiritsevän tuivioita, eikä kyllä minuakaan.

Oikealla tuiviot Naapurimuurilla


Tässä kuva Kottikärrysolasta, jossa villiviini kasvaa tuivioiden toisessa päässä. Tarkoitus on, että se vähitellen viherryttää päässä olevan rinnettä. Hyvällä alulla tehtävässään jo onkin.

Naapurin tontti on tällä kohti reilusti meidän tonttiamme ylempänä. Vasemmalla näkyy osa naapurin monitasoisesta tukirakenteesta, jotta maa ei liikkuisi alas. Tukirakenteen yläreunalla on autokatos ja sen toisessa päässä holvikellari (sijoittuu kuvassa vasempaan yläkulmaan, ei näy tässä). Aikanaan istutin meidän puolelle pensaita, joka ei ollut hyvä ratkaisu. Sitten Ukkokulta rakensi tukimuurin, jonka ansiosta Kottikärrysola pysyy avoimena ja sen oikealle puolelle syntyi tasanne. Tukimuuriin istutin tuivioita. Yläoikealla kasvaa syreenejä, joiden takana maa laskeutuu Oikearinteenä alapihalle. Kottikärrysola on tärkeä kulkureitti yläpihan tästä päästä alapihalle. Talvella niin tuiviot kuin Kottikärrysolakin täyttyvät kolauslumesta.

Kuvan vasemmalla puolella näkyy vihreitä pylväitä. Ne olivat edellisen naapurin lauta-aitaa varten maahan junttaamat metallipylväät. Ne on juntattu maahan jykevillä betonimöhkäleillä eli siellä pysyvät. Nykyinen naapuri purki lahoavan lauta-aidan. Nyt tilalla on verkkoaita. 

Akileija lehtikompostien kaverina

Akileija kuuluu puutarhan hippikasveihin sormustinkukan lailla. Akileijoja putkahtelee mitä omituisimmissa paikoissa. Tämä on leiriytynyt kahden puutarhakompostin väliin, meidän puolelle aitaa. Siellä saa olla. Marjapensaissa ja omenapuiden alla akileija tuppaa valtaamaan alaa pidäkkeettä. Marjapensaista kaivan innokkaimmat akileijat pois. Joka on akileijaa kaivanut, tietää sen kasvattavan tiukasti maahan jumittuneen juuren. Ihan pienenä akileijan saa nyhtäistyä kohtuullisen helposti. Vähänkin suurempi yksilö vaatii jo järeämpiä toimia.

Digitalis purpurea - sormustinkukka ja Myosotis - Lemmikki


Sormustinkukka on akileijan tavoin aikamoinen puutarhan hippi ja oman tiensä kulkija. Kuvittelin joskus saavani sen kasvamaan tietyssä paikassa. Jouduin luovuttamaan. Sormustinkukka haluaa itse valita asuinpaikkansa. Joinain vuosina sormustinkukkia on hyvin vähän. Sitten taas tulee vuosi, jolloin niiden lehtiruusukkeita on joka paikassa. Sormustinkukka on helppo nyhtäistä pois niin pienenä kuin isonakin. Pahoista paikoista sen kitkenkin, mutta kovin montaa niin pahaa paikkaa ei meiltä löydy.

Tämä sormustinkukka on päättänyt ryhtyä kukkimaan marjapensaissa. Jotain teerenpeliä sillä näyttää olevan nyt myös lemmikin kanssa. 

Myosotis - Lemmikki ja Bellis - Kaunokainen

Tämä kesä on selvästi lemmikkien kesä. Niitä on kukkinut yltäkylläisesti ihan joka nurkalla. Kukkivia lemmikkejä en kitke, vaikka saavatkin istutusalueet rönsyämään välillä liiankin hulvattomasti. Kaatuvat myös nurmikolle, jolloin osa lemmikeistä on vaarassa jäädä ruohonleikkurin uhreiksi. Ja jääkin niitä.

Nämä lemmikit ovat majoittuneet Ruusupenkkiin. Bellikset siellä yrittävät kurkistella hoikkavartisten lemmikkien tyvellä.

Nyt lemmikit alkavat jo vähitellen lakastua. Saavat olla, kunnes muuttuvat ruskeiksi. Siinä vaiheessa käyn kitkemässä niitä pois. Kitkeminen ei suinkaan vähennä tulevien vuosien lemmikkien kukintaa, kuten joskus luulin. Rapina vain käy, kun siemeniä putoaa takaisin kukkapenkkiin. 

Allium aflatunense 'Purple Sensation' 

Laukat eivät erityisemmin harrasta puutarhassa seikkailua. Paitsi kasvien siirtojen ja joskus myös lehtikompostimullan yhteydessä. Tiedän, etten ole aidan viereen tätäkään laukkaa istuttanut. Siinä se kuitenkin kasvaa ja könöttää. Kuten tekee toinen samanlainen lehtikompostin takana. En ole harkinnut kummankaan ylös kaivamista ja muualle siirtämistä. 

Pinus mugo - Vuorimänty

Käsillä on taas se aika kesästä, kun vuorimäntyjen vuosikasvut on typistettävä. Kuvan vuorimännyn ehdin jo typistää kuvauksen jälkeen. Oikeanrinteen kaverit yhä odottavat sateiden loppumista ja puutarhan kuivumista. 

Typistäminen on tylsää hommaa, jonka mielelläni ulkoistaisin jollekin toiselle. Tympimisestä huolimatta teen typistyksen joka vuosi, koska Oikearinteen vuorimännyt ovat erinomainen esimerkki, millaisia hirvityksiä näistä havuista tulee typistymättöminä. Pitkiä, sinne tänne sojottavia honteloita tupsupäitä. Osan rungoista poistimme vuosi sitten. Siedettävimmät saivat jäädä - toistaiseksi. Ainakin siihen saakka, kunnes keksin järkevämpää tilalle.

Papaver orientale 'Princess Victoria Louise' - Unikko raparperien vieressä

Kerään unikoiden siemenkodat vähän ennen kuin ne ennättävät lennättää siemenet pitkin penkkejä. Joku unikko ehtii senkin tehdä. Kerään kypsyneet siemenet rasiaan ja käyn niitä sitten kylvämässä haluamiini paikkoihin. 

Vaaleanpunaista 'Princess Victoria Louisea' en todellakaan ole kylvänyt raparperien viereen. Ihan itse se on sinne jollain keinolla kulkeutunut. Liian suuri mysteeri selvitettäväksi. Onneksi prinsessa kasvaa sopivasti kahden ison raparperipuskan välissä. Näin se ei haittaa rapskujen poimimista, eivätkä rapskut unikon ihailua. 

Magnolia stellata 'Susan'

Maanantaina huomasin magnoliassa uuden nupun. Ensimmäinen ainokainen ehti jo kuihtua. Kivoja tällaiset yllätykset.

Hyvää viikonloppua kaikille! 


26 kommenttia:

  1. Hieno kirjoitus! Hyvä, että annat kasvien valita itsenäisesti kasvupaikkansa ja voida siinä hyvin. Tärkeämpää on tietysti se, että itse voit hyvin noiden vallattomien puutarhakiemuroiden keskellä. Lukiessani tekstiä tunsin kovasti helpotusta siitä, että annat taponlehden olla keijunkukan kanssa. Sympatiseeraan taponlehteä, kun se on ainoa kasvi, joka suostuu kasvamaan yhdessä kuivassa ja varjoisassa kohdassa pihaamme. Sormustinkukan ja lemmikin liitto näyttää myös ihanalta. Muistathan, että jos haluat akileijasi kukkivan koko kesän, niin kannattaa kuihtunut kukka napsaista heti pois ennenkuin kasvi alkaa käyttää voimaansa siemenkodan kasvattamiseen. Tosin silloin tulet typistäneeksi akileijan iloisen kuritonta leviämistaipumusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anna! Nuoruuden ehdottomuus on elämän myötä hapertunut siinä määrin, etten vaivu epätoivoon kasvien vallattomuuden vuoksi. Oikeastaan akileijojen ja muiden omatoimisuutta on syytä kunnioittaa. Hauskaakin sitä on seurata.
      Sain taponlehteä iäisyys sitten pois muuttaneelta naapurilta. Olen aina tykännyt siitä, vaikka sen itsepäisyys välillä kummastuttaa. Mielestäni olen valinnut sen kasvutoiveiden mukaisia paikkoja ja silti se kuljeskelee oman tahtonsa mukaan. Viihtyessään se on komea kasvi. Syvänvihreä ja hienon muotoinen, tervekin. Täältä siis terveiset sympatiseeratulle taponlehdellesi.
      Kiitos akileijan leikkausvinkistä. Pyrkimys on ollut leikata sen kukintoja ennen siemenkodan kasvua. Osa akileijoista on aina minua nopeampia. Siksi niitä onkin pitkin poikin pihamaata.

      Poista
  2. Minulla on samanlainen 'viljelyfilosofia': Vaeltava puutarha.
    Monet muutkin vaeltajat kuin lemmikit voi poistaa kukinnan jälkeen esim. Illakko ja ailakki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos HennaMar! Sainkin sinulta kivan termin käytettäväksi jatkossa eli vaeltava puutarha on meilläkin. Puna-ailakki lähti meiltä heti saapumisensa jälkeen. Sitä on onneksi tienpientareilla tarpeeksi.

      Poista
  3. Puutarha tarjoaa yllätyksiä, mieleisiä ja epämieleisiä. Tuntuu, että elämä sen kanssa on jatkuvaa neuvottelua ja vuoropuhelua. Ihana magnolia, joka yllättää sinut iloisesti.
    Taponlehti tuntuu siirtyvän monia metrejä ihan itsekseenkin kaiken maailman kivenkoloihin. Ei liikaa, vaan juuri sillä tavalla, että olen jokaisesta taimesta uudessa paikassa hyvin iloinen. Sinulta olen sitä alun perin saanut. Voihan olla, että juuri sinun taponlehdelläsi on vaeltajaluonne :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puutarhassa riittää yllätyksiä. Usein ne epämieluisatkin muuttuvat jollain aikavälillä mieleisiksi. Tai ainakin jokin hyöty niissäkin on nähtävissä. Eikä keskustelukumppaneistakaan ole puutetta, kun voi järjestää neuvotteluja milloin minkäkin kasvin kanssa.
      Minun taponlehdelläni on ehdottomasti vaeltajaluonne. Vaellusrytmi on sillä sentään varsin hidastempoinen. Saattaa pysyä jollain paikalla pitkäänkin, kunnes siirtyy toisaalle. Tänään katselin, kuinka Kurgaaniin on lähes huomaamatta kasvanut kunnon taponlehtimöhkäle. Ilmeisesti sekin on tykännyt vallinneista sääoloista.
      Mukavaa, että minulta saamasi taponlehti on edelleen hengissä.

      Poista
  4. Juuri näin. Jaan saman ”oireyhtymän”, mutta puutarhan kanssa oppii joustamaan ja antamaan kasveille periksi ja jopa ymmärtämään niiden pyrkimyksiä.
    Hyvä kirjoitus kaikkinensa ja kuulostaa niin tutulta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päivi! Puutarhastasi ja kaikesta tekemisestä aistii sinulla olevan sama oireyhtymä. Kummasti elämä on opettanut sen kanssa elämään ja tiukkuudesta joustamaan. Puutarhalla on ollut valtava rooli.

      Poista
  5. Paljon ajatuksia herättävä, hyvä kirjoitus! Puutarhakin kouluttaa omalla tavallaan ja toivon, että en isältä perittyä sanoilla leikkimisellä ole ketään loukannut, se ei missään nimessä ole tarkoitus!
    Kasvit vaeltaa yllättävästikin, ja usein annan niiden kasvaa mieleisessään paikassa. Viimeksi löysin kärhön taimen niin hassusta paikasta eli se saa siirron heti kun ehdin. Lemmikkejä riittää, vaikka niitä nypin taimivaiheessakin jo pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Isältä tuli toki monta asiaa perittyä, mutta myös toisten huomioiminen. Suurimmat möläykset olen toivon mukaan osannut niellä ajoissa.
      Kärhön löytäminen oudosta paikasta on mukava yllätys. Sellaista vaellusta voisi olla enemmänkin.

      Poista
  6. Kaunista ja miten rehevää. Filosofiasi on selvästi onnistunut.🌞

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päivi! Tänä kesänä on harvinainen rehevää joka paikassa. Viileys ja tavallista kosteampi kevät ja alkukesä ovat saaneet sen aikaan. Tässä olikin useampi todella kuiva kevät peräkkäin.

      Poista
  7. Hyvä ajatuksia herättävä kirjoitus.
    Luontoa vastaan tosiaan on suorastaan mahdotonta taistella. Jos sen hetkeksi saa muka taltutettua, niin ajan myötä häviää kumminkin. Mitään ei mahda sille, että keväinen sade saa kasvit ennätyskorkeiksi tai kuivakausi kastelusta huolimatta ruskettaa kasvivalikoiman. Puutarhassa joutuu tapahtuneen tosiasian eteen. Lähes päivittäin huomaan, että luonto onkin ratkaissut asian tuohon suuntaan, mikä ei ole sinne päinkään mitä olin suunnitellut. Ja pahus, usein se on paljon parempi ratkaisu kuin olin osannut haaveilla.
    Hyvin usein puutarhaani ilmestyy itsekseen kauniita kasviyhdistelmiä, pieniä kohtia jotka ovat silmääni kauniita. Se puutarhassa on hienoa, että oppii näkemään kauneutta pienissä asioissa ja myös hyväksymään sellaista kauneutta, mikä annetaan. Kaiken ei tarvitse olla itse aikaansaatua, harvoin niin voikaan olla. Luonto valitsee, mikä menestyy, mikä mielellään kasvaa minkäkin kanssa yhdessä, mikä sopii mihinkin kohtaan, minkä rajan voi ylittää jne. Juuri niin kuin kuvasit, siinä joutuu perfektionisti ajattelemaan asioita uusiksi. Mutta kyllä palkitsee, kun joskus huomaa itsekin onnistuneensa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riitta hienosta kommentistasi!
      Olen iloinen tämän vuoden runsaudesta ja rehotuksesta. Useampana kesänä peräkkäin on ollut hurjan kuivaa, jolloin kasvien janoisuus on surettanut erityisen paljon. Kaiken sen kuivuuden keskellä voi vain levittää kätensä ja toivoa parasta. Sellaisia määriä vettä on mahdoton puutarhaan syytää, mitä kaikki tarvitsisivat.
      Luonto on minusta paras puutarhuri. Kasvien kanssa touhutessa olen oppinut niistä paljon. Siinä ohessa ötökät, linnut ja sään ilmiöt ovat tulleet tutummiksi. Outoja ötököitä nähdessäni en ole ensimmäisenä miettimässä niiden hävitystä, vaikka en mielelläni ötököihin koskekaan. Niilläkin on paikkansa ja tarkoituksensa.
      Ehdottomasti onnistuminen palkitsee. Silloinkin, kun se on tullut siksi, että on jättänyt jotain tekemättä.

      Poista
  8. Mikä olisikaan parempi kouluttaja kuin luonto niin perfektionismin kuin liiallisen hoppuilun karsimisessa? Liiallista iloakin se osaa nipistää heti kun puutarhuri on liian onnessaan. Viittaan tällä tunnistamatta jääneeseen demoniin, joka oli käynyt popsimassa kaksi vasta viikko sitten herännyttä kärhöäni. Oli ahmittu niin tehokkaasti massuun, että hetken ajan luulin aiemmin nähneeni unta niiden versot löytäessäni. Vasta kun löysin hiekan seasta kuin veitsellä leikatut tyngät, uskoin, että kärhöt todella olivat jo kasvussa. Vieressä olisi ollut meheviä voikukkia, apiloita ja erilaisia heiniäkin mahantäytteeksi mutta eipä ollut kelvannut muu kuin loistokärhöt. Kyllä pisti vihaksi! Pitää käydä laittamassa verkkoa suojaksi, jos vaikka pahoille tavoille oppinut tihulainen meinaa käydä uusintavisiitillä.
    Vaeltelevat kasvit ovat toisaalta kivoja mutta välillä ne voivat aiheuttaa harmaita hiuksia. Erityisesti ne tapaukset, joita on hankala saada kitkettyä, jos ehtivät kunnolla asettua. Pienijuuriset, kuten lemmikki, sentään on helppo nyhtää milloin vain. Isoksi päässeen akileijan kanssa olen jonkun kerran tapellut ihan kunnolla ja hävinnyt taistelun. Voi olla, että joskus vielä käyn saman taistelun ranskantulikukan kanssa. Onneksi ihan aina ei tarvitse puuttua omine aikoineen vaeltelevan kasvin paikkavalintoihin ja joskus luonto osaa luoda jopa parempia yhdistelmiä mitä puutarhurin mielikuvitus olisi milloinkaan kyennyt keksimään.
    Iloista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, millainen tappio menettää herääviä kärhönversoja. Kelle tahansa, mutta erityisesti kaltaisellesi kärhökerääjälle. Taatusti suututtaa ja aiheuttaa vihanpurkauksia. Olisiko jänisten tekosia? Toivottavasti syödyt kärhöt versovat vielä uutta kasvua, kun kesäkin on vasta alussa.
      Naapurilla on joka vuosi talonsa pitkällä parvekkeella rivi kauniisti kukkivia petunioita tai muita kesäkukkia. Pari viikkoa sitten orava kävi syömässä parvekkeen kummassakin päädyssä olleet petuniat tyngiksi. Näin ei ole koskaan aiemmin käynyt. Ei tämä tietenkään sinua lohduta, mutta on hyvä esimerkki luonnon aiheuttamista takaiskuista.
      Akileija on vaeltajista niitä vaikeimmin kitkettäviä. Sillä on pitkä juuri niin tiukasti maassa kiinni, ettei se ilman lapiota nousta. Akileijan kitkeminen muiden perennojen joukosta ei muita vahingoittamatta tahdo onnistua. Ranskantulikukan suhteen minulla taitaa olla työtä tulevaisuudessa. Pitkään se pysyi hyvin paikallaan, mutta nyt taimia on alkanut ilmestymään sinne tänne. Sekään ei ihan noin vain kiskaistuna lähde irti.
      Kuten sanot, välillä luonto osaa luoda hienoja yhdistelmiä.
      Kivaa sunnuntaita sinulle!

      Poista
  9. Jestas, mikä idänunikko🤩
    Minua ihan naurattaa, kun muistan nyt, kuinka yritin kasvattaa akileijoja tietyssä kohdassa kukkapenkkiä. No, eiväthän ne tietenkään juuri siinä kohdassa kasvaneet, vaan ihan juurikin siellä missä halusivat. Nykyään annan akileijojen kasvaa siinä, missä ne nousevat, jos paikka ei ole ihan hullu. Luonto on meitä niin paljon viisaampi. Jos en muuta ole puutarhuroinnissa oppinut, niin sen ainakin! Se tulee vastaan niin monta kertaa kesän aikana kasvien kanssa pelatessa. Välillä sitä yrittää harata vastaan ja välillä taas antaa tuulimyllyjen olla. Koska niitä vastaan taisteluahan koko homma lopultakin on😄
    Aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä vuosi näyttää olevan unikoiden juhlaa!
      Olet sitten kokeillut akileijan kanssa samaa kuin minä sormustinkukkien. Kylvin ja siirsin niitä yhteen penkkiin päässäni ajatus sormustimien runsaasta ryhmästä. Hui, hai. Ne olivat ihan eri mieltä istutuspaikasta. Tänä päivänäkään juuri siinä penkissä ei kasva ainuttakaan sormustinkukkaa. Otin opiksi siitä yhdestä kerrasta. Sormustimet ja akileijat vaeltakoon oman mielensä mukaan.
      Joidenkin kasvien kanssa välillä vähän hirvittää. Joskus haluan seurata tilanteen kehittymistä samalla peläten, onko lopputuloksena vaikeasti selvitettävä kaaos. Pikkutalvion kanssa kävi niin. Annoin sen kasvaa ja levitä. Jopa autoin leviämistä laittamalla jakotaimia eri paikkoihin. Nyt pikkutalviota on aivan liikaa ja sen poistaminen on iso, ellei jopa mahdoton urakka.
      Eilen oli mitä hienoin aurinkopäivä. Tänään luvassa samanlaista. Mukavaa sunnuntaita sinulle!

      Poista
  10. Puutarhalla on oma tahto jolle puutarhuri ei voi mitään. Toisalta monet puutarhan omapäisyyden tuotoksista ovat olleet mieluisia ja yleensä epämieluisat on helppo poistaa. Lemmikki on sinnikäs. Mielstäni revin sen pois joka vuosi ennen siementen kehittymistä ja silti sitä on joka vuosi aina vaan enemmän. No onneksi ei haittaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeastaan on hyväkin, että puutarhalla on oma tahto. Puutarhurille jää aikaa tehdä päätöksiä ja joskus ne luonnon ratkaisut osoittautuvat paremmiksi.
      Lemmikki ei onneksi haittaa. Päinvastoin, se on kaunis keventäjä loppukevään ja alkukesän istutuksissa. Kuihtumisvaihe sillä on jo menossa, enkä aio joka paikassa odottaa siemenien kehittymistä.

      Poista
  11. Kaunista. Tuollaista se juuri on. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin tuttua meille kaikille, mutta näitä ajatuksia on mukava välillä sanoiksikin pukea.

      Poista
  12. Puutarha kyllä järjestää yllätyksiä. Kaikkea ei voi puutarhassa hallita. Se tulee helposti opituksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllätyksellisyydessä on myös kivaa taikaa. Luonnon ja puutarhan opissa on mukava olla.

      Poista
  13. Wonderful post and beautiful photos. Warm greetings from Montreal, Canada ❤️ 🇨🇦

    VastaaPoista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!