Kivituikku räjähti

Ei ole aina kotonakaan turvallista. Sytytin illalla tapani mukaan tuikkukynttilöitä. Jonkin aikaa käsityön kanssa istuttuani kuului olohuoneesta kova pamaus ja kilinää. Pöydällä olleista kivituikuista yksi oli räjähtänyt ja lasia oli lentänyt ympäri huonetta. Laakealla lasilautasella oli neljä vihreää kivituikkua, joissa kussakin Havin tuikkukynttilä. Ei siis voi puhua halpatavarasta vaan ihan ehtaa kotimaista laatutyötä oli kerrankin käytössä. Teräviä lasinsirpaleita oli tosiaan ympäriinsä ja paksu kivituikku oli sirpaleina. Laitoin Iittala Groupille reklamaation sähköpostilla ja odotan saavani siihen myös vastauksen. Onneksi kukaan perheenjäsenistä ei ollut aivan lähellä, ei kissakaan.

Ristipisto - sanaristikko

Ristipistotöitä on Suomessa tehty enemmänkin ruotsinkielisillä alueilla. Ristipistoja pidetään usein myös vanhojen ihmisten käsityönä. Ristipistotöitä nähdessäni olen ajatellut niiden olevan vaikeita toteuttaa ja työläitä. Kun runsas 10 vuotta sitten sain tilaisuuden opetella ristipistoja, hurahdin niihin täysin. Aloitin kirjomalla paksulla villalangalla valmiiksi painettuun malliin. Tein joitakin tyynynpäällisiä, kunnes rohkenin siirtyä vaikeampiin malleihin. Ryhdyin metsästämään mallilehtiä ja -kirjoja, mikä ei edelleenkään ole kovin helppo tehtävä. Muutaman vuoden saatoin tilata italialaista mallilehteä, mutta nyt sekään ei enää ole mahdollista. Onneksi nuo paksut lehdet sisältävät niin paljon malleja, että niitä riittää pitkäksi aikaa. Myös aidakangasta ei ole kovinkaan monessa liikkeessä. Muliinilankoja on sentään helpompi löytää, mutta niidenkin hinnat on Suomessa aika tyyriitä. Kun löydän hyvän mallin, leikkaan varastostani sopivan palan aidakangasta, valitsen sopivan väriset langat ja lasken kankaasta aloituskohdan. Se on menoa. Toisinaan ei millään malta lähteä nukkumaan, kun on "hyvä kohta käsityössä" meneillään. Ristipistotyö on kuin sanaristikko. Yhdessä työssä saattaa olla lähes 30 eri väriä ja kunkin värin paikka mallissa on tarkkaan määrätty. Jos teet yhdenkin piston väärin, virhe kertautuu koko työssä ja saattaa näkyä valmiissa työssä häiritsevästi. Purkaminen kuluttaa lankaa ja kangastakin. Isoa työtä voi olla erittäin vaikea purkaa.

Wikipedia sanoo ristipistoista:
*Ristipistotyö on perinteinen kirjontamuoto. Ristipistotyössä tehdään ristikkäisin langoin muodostetuista pienistä vinoristeistä taidokkaita ja värikkäitä kuviointeja. Ristipistotöiden tekemiseen käytetään yleisimmin tylppäkärkistä kirjontaneulaa. Neulan koko valitaan kirjontakankaan tiheyden mukaan. Kirjontakankaita ovat aidakangas ja muut tasakudoksiset kankaat (evenweave: pellava-, puuvilla- ja sekoitekankaat). Ristipistoja voidaan kirjoa myös muille materiaaleille tasaruutuisen apukankaan avulla. Kankaita on saatavana eri tiheyksisinä. Kirjontalankoina käytetään yleisimmin kuusisäikeisiä muliinilankoja, joista on helppo erotella kirjontaan tarvittava määrä säikeitä. Muita kirjontalankoja ovat esimerkiksi silkki- ja pellavalangat sekä erilaiset tehostelangat. Ristipistomalli on paperille piirretty kuva, jossa ruudut ovat symboleina tai väreinä. Kuva voidaan jäljentää tämän ohjeen avulla kankaalle, jolloin ohjeen seuraaminen saattaa helpottua. Malli voi olla myös valmiiksi piirretty kankaalle. Harjaantuneimmat voivat käyttää paperille piirrettyä kuvaa suoraan mallina, ilman jäljentämistä kankaalle. On olemassa myös valmiita ristipistopakkauksia, jotka sisältävät kaikki tarvittavat materiaalit.*

Mihin sitten käytän valmiita töitä? Paljon olen tehnyt niistä kortteja ja aika moni on päätynyt tauluksi jonkun sukulaiseni tai ystäväni seinälle. Olen sanonut lahjani kohteille, etten laisinkaan loukkaannu, vaikka ristipistotyö ei heidän seinälleen päätyisi. Toiset ihmiset eivät vain yksinkertaisesti laisinkaan tykkää ristipistotöistä. Osittain siihen on varmasti syynä se, ettei vanhoillekaan ristipistotöille lasketa suurta rahallista arvoa. Ne ovat toki antiikkia, mutta niiden arvo perustuu usein omistajansa henkilökohtaisiin muistoihin. Tunnearvoihin. Koska ristipistotöitä ei ole oikeastaan koskaan kovin korkealle arvostettu, ei niitä ole siten hyväkuntoisena paljon säilynytkään.  

Pidän välillä pitkiäkin taukoja ristipistoissani. Etenkin kesäisin aika kuluu pihalla ja puutarhassa. Vaikka käsiä sisälle tullessa pesenkin, saattaa silti käydä niin, että ohimennessäni olen tarttunut johonkin kukkaan tai lehteen. Ja valkoisessa aidakankaassa kyllä heti näkyy pienikin läikkä. Ristipistotöitä voi toki pestä, mutta silti on parempi huolehtia käsien puhtaudesta erityisesti. Ja kuten mihin tahansa, myös ristipistoihin kyllästyy ajoittain niin totaalisesti, että kaikki siihen liittyvä on hyvä siirtää pois silmistä odottamaan uutta tulemistaan.

Näitä kuvissa olevia kahvikuppeja ryhdyhin kirjomaan joulunpyhinä. Alkusyksystä järjestelin ja inventoin kaikki muliinilankani. Nyt kaivoin sellaisia lankoja, joita oli kohtalaisen vähän ja päätin tehdä pienehköjä kuvia kuluttaakseni jämälangat pois. Mukana oli myös sellaisia lankoja, joiden koodinumeroa minulla ei ollut tallessa. Tai sitten langat oli jo alunperinkin ns. halpaostoja, eli eivät merkkilankoja, joiden koodeille yleisimmät ristipisto-ohjeet on suunniteltu. Kuppien suhteen en vielä tiedä, mihin niitä käytän. Yksinkertaisesti on taas ollut todella hauska pistellä värejä ristiin.

Vanhoja aarteita

Tässä päivänä eräänä ystäväni kysyi, löytyisikö minulta lasten villakaulaliinan neuleohjetta. Lupasin tutkia asiaa ja ryhdyin selaamaan vanhoja käsityölehtiäni. Osan olen jo aikoja sitten laittanut kiertoon, mutta parhaat mallit olin onneksi säilyttänyt. Löysinhän minä sen toivotun kaulaliinaohjeenkin ja löysin myös muutamia muita mukavia muistoja herättäviä juttuja. Samalla tuli siivottua "käsityökaappi". Annoin pois suurimman osan villalangoista, sillä nykyisin ei kutominen oikein innosta. Viime talvena testasin, vieläkö ylipäätään osaan mitään kutoa ja sain aikaiseksi muutamat villasukat, parit villatöppöset ja yhdet tumput. Eli kyllä se sujuu, mutta siitä huolimatta langat lähtivät - mitenkäs muuten kuin kiertoon. Paljon tuossa kaapissa on myös kankaita, vaan ne saavat ollakin. Aina välillä pitää löytyä tilkku siihen, toinen tähän. Tyynyjen päällisiä tykkään myös vaihdella ja joskus myös joihinkin tuoleihin tekee mieli uusia päällinen. Päätin etsimis- ja siivousurakkani päätteeksi skannata itselleni parhaat ohjeet ja toimittaa nekin vähät käsityölehdet uusiokäyttöön. Tallessa oli Kinder Burda, jonka ohjeen mukaan tein toiselle lapselleni nätin mekon ihan hänen ensimmäiseksi koltukseen. Harvinaisen hyvin siinä onnistuin, vaikken olekaan mikään ompelijalupaus. Usein tulee muisteltua sitä tai tätä tekelettä, jonka suhteen on kokenut onnistumisen iloa. Vaikka olen aina räpsinyt kuvia suurella innolla, moni kohde on kuitenkin jäänyt ikuistamatta. Kudoin myös lapsilleni kauniit villapuserot ja -pipot. Toiselle sinisenä ja toiselle punaisena. Kuinkas muutenkaan. Vaan niistä ei ole kaunista muistoa kummempaa todistetta vaikka niin ylpeä kudonnaisistani olin. Nyt sain skannattua tuonkin ohjeen ja voin niitä ihania villaneuleita muistella hamaan vanhuuteen saakka. Pienet on ilot ihmisellä.

Käsitöitä on kyllä mukava tehdä. Kummasti oppii tekemään sellaista, minkä on kuvitellut erityisen vaikeaksi ja suuritöiseksi. Aikanaan koulussa inhosin käsitöitä, mikä osittain saattoi johtua vanhakantaisista opettajista ja materiaalien mielenkiinnottomuudesta. Opetussuunnitelmaan lienee kirjattu, että kaikkien tuli oppia kutomaan, virkkaamaan, neulomaan ja ties mitä. Riippumatta siitä, tykkäsikö niistä laisinkaan. Eihän lankojen ja kankaiden kirjo minun kouluaikanani ollut tietenkään niin valtaisa kuin nykyään. Eikä myöskään koulujen määrärahat silloinkaan suuren suuret. Sukat piti kutoa harmaasta, mustasta tai tummansinisestä. Virkkaamisesta ei jäänyt minkäänlaista mielikuvaa, mutta ompelemisessa opeteltiin ensin tekemään käsin vauvan paita, jonka saumat piti olla kaksinkertaiset ja niin hienot, ettei vauvan iho vaan kärsisi. Eipä enää silloin juurikaan vauvan paitoja käsin ommeltu, kun kaupasta sai trikoisia kohtuuhintaan. Eikä varhaisteinin elämässä ylipäätään ensimmäisenä mieleen tullut vauvanvaatteiden tekeminen. Ompelukoneen käyttöön olisin toivonut enemmän oppia, mutta koulun kalliit Husqvarnat tuntuivat olevan opettajan mielestä enemmänkin näyttelykappaleita. Jostain kummasta syystä minulle ei sattunut kouluaikana yhtään innostavaa käsityöopettajaa. Vain kovin vanhanaikaisia ikäneitoja, jotka tuntuivat inhoavan tyttöjä.  

Nuorena ei omasta mielestään tule koskaan tarvitsemaan sukankutomistaitoa tai pannulapun virkkausta. No, niitä vauvanpaitoja en ole käsin ommellut, mutta sukkia on kyllä tullut kudottua ja pannulappujakin olen virkannut. Myöhemmin olen kyllä usein ajatellut, että käsityötunnin oppeja olisi voinut tarkemmin omaksua. Olisi kenties moni käsityöohje avautunut helpommin, mutta onneksi ihminen kykenee oppimaan lapsuuden ja nuoruuden jälkeenkin. On hienoa tehdä omin käsin jotain hyödyllistä ja kaunista. Käsitöiden tekeminen on myös rauhoittavaa ja osittain rentouttavaakin puuhaa. 

Käsitöissä on selviä trendejä; värit ja mallit muuttuvat, mutta myös se, mitä kulloinkin käsin tehdään. Meni vuosia, että kauppojen lankavalikoimat olivat todella mitättömiä. Parista isosta tavaratalosta lopetettiin käsityöosastot kokonaan. Nyt on jälleen kutominen huudossa. Erilaisia lankoja on tarjolla pilvin pimein ja aivan uusia lankakauppoja on avattu. Nuoretkin tytöt kiertelevät kirpputoreja retrokankaita etsien voidakseen tuunata niistä itselleen vaatteita. Ja mikä hienointa, teini-ikäiset pojat virkkaavat metromatkoillakin itselleen uusia pipoja. Joillekin käsityöksi riittää farkkujen lahkeiden lyhentäminen tai verhon alakäänteen ompeleminen. Toiset ovat taas varsinaisia taitureita luodessaan uskomattoman hienoja vaatekappaleita itselleen ja läheisilleen. Joulunajan markkinat ovat erinomainen paikka tutustua ihmisten kädentaitojen monipuolisuuteen. Huovutettuja vaatteita ja koristeita, villasukkia kaiken kokoiseen jalkaan, tilkkutöitä, poppanoita, mattoja ja vaikka mitä hienoa. 

Myös askarteleminen voitaneen lukea käsitöihin. Yhä useampi väsää nykyisin joulukorttinsa itse, puhumattakaan korujen tekemisestä. Näyttää siltä, että kekseliäisyydellä ei ole rajoja. Itse tykkään, että askartelun eräs olennaisimpia asioita on vanhojen, olemassa olevien materiaalien hyödyntäminen ja yhdistäminen joihinkin kaupasta hankittuihin tarpeisiin. Kaupasta on kyllä saatavissa askarteluunkin ihan mitä vain, mutta niinhän sieltä saa täysin valmistakin tavaraa. Idea onkin siinä, että saa tekemiseensä omien kättensä jäljen. Persoonallisen leiman. Ja hyvää mieltä niin tekemisestä kuin niistä kiitoksista, joita askartelemieni tuotosten vastaanottajat lähettävät.

Selvittiin myrskystä ja sen seurauksista

Kylän keskustan huoltoaseman pihamaalla oli isot männyt kaatuneet pitkin poikin. Ilmeisesti mitään suurempaa vahinkoa ei ollut syntynyt. Kuva: ystävän lapsen ottama

Tapaninpäivän myrsky lienee sellainen, jota muistellaan vielä lastenlapsillekin. Meille ei sisälle kuulu sade, ei tuuli. Kodinhoitohuoneessa ja vessassa sateen ropinan saattaa kuulla ilmastointihormista ja sopivasti osuessaan tuuli kilkuttaa tuulikelloa. Tiilikatto ei aiheuta ujellusta eikä sateen rummutusta, joten myrskyn voimakkuus paljastui vasta tapaninpäivän aamuna ulos mennessä. Lähdimme ajamaan kohti Tamperetta ja ihan kotinurkilla oli ensimmäiset puut nurinniskoin. Kt 25:lla oli joitakin tien yli kaatuneita puita jo käyty raivaamassa ja joitakin pitkin pituuttaan kaistoilla makaavia pääsimme hiljaa ajaen ohittamaan. Hiukan kyllä arvelutti matkan teko tuulen notkistaessa isojakin kuusia ja mäntyjä miltei vaakasuoraan. Kolmostiellä ajaminen vaati tiukkaa otetta ratista, jotta auton sai etenemään suorassa. Menomatkalla ei satanut, mutta vettä lensi naapurikaistalta vaakasuorassa tuulilasiin. Autoradiosta kuulimme harvinaisen poliisitiedotuksen: ihmisiä kehotettiin mm. Helsingissä pysymään sisätiloissa myrskyn lennättämän tavaran aiheuttaman vaaran vuoksi. Perillä kyläpaikassa uutiset välittivät tietoa maahan lentäneistä kattopelleistä ja talojen päälle kaatuneista puista. Kun alkuillasta lähestyimme kotikylää, laskeutui kaikkialle pimeys. Ei tievalaistusta, ei valonpilkahdustakaan mistään. Myrsky oli katkonut sähköt.

Piha ja talo olivat todella pimeitä, kun missään ei ollut sähkövaloa. Aamulla portille jättämäni kynttilä paloi edelleen, mutta sen valossa ei olisi nähnyt muutamaa senttiä pidemmälle. Joulun vuoksi esillä oli runsaasti kynttilöitä ja löytyihän niitä kaapin perältä runsaasti lisää. Kaivoimme esille taskulamppuja ja pattereita, yksi otsalamppukin löytyi. Ensimmäinen ilta meni oikeastaan aika romanttisissa merkeissä. Kaikkialla paloi kynttilöitä ja kissakin hiipi viereeni sohvalle kiehnäämään. Oli mukava uppoutua hyvään kirjaan taskulampun valossa. Seuraava aamu toi sitten lisää murheita. Ei tullut vettä keittiöstä, ei vessasta. Kännykässä oli kyllä virtaa, mutta puhelut eivät menneet mihinkään, ei myöskään puheluja tullut. Kännykällä saattoi kuunnella radiota kuulokkeiden avulla. Kaivoimme esiin pari vanhaa radiota, jotka toimivat myös pattereilla. Toiseen ei kuitenkaan ollut riittävästi pattereita ja toinen ei suostunut toimimaan. Olimme siis edelleen kännyradion varassa. Sattumalta kuulin, että kylän torille on perustettu vedenjakelupaikka. Ukkokulta lähti sinne kanistereiden kanssa. Minä lähdin pihalle siivoamaan. Kärräsin monta kottikärryllistä puunoksia ja kaikenlaista myrskyn alas lennättämää roskaa. Luvassa oli uusi myrsky ja voimakkaasti huojuvat puut näyttivät tuon lupauksen myös toteutuvan. 

Onneksi talossamme on varaava takka, jota lämmittämällä saimme sentään mukavuutta elämään. Pakastinta en kuitenkaan uskaltanut avata, jotta kylmyys pysyisi mahdollisimman pitkään siellä. Joulun takia pakastimessa oli runsaasti ruokaa marjojen ja mehujen lisäksi. Jääkaapin sisältö siirrettiin autotalliin ja terassille. Lounaaksi, päivälliseksi ja illalliseksi tarjolla oli kylmää ruokaa. Hampaiden pesu jääkylmällä vedellä ei ole suuri nautinto, mutta onneksi oli kuitenkin tuota säiliöautosta noudettua vettä. Vessaahan ei voinut vetää eikä kyllä kylppärin peilistä pahemmin itseäkään kannattanut peilata. Enimmäkseen aikaa tuli vietettyä sohvalla, jonka ympäristössä oli enemmistö kynttilöistä ja johon takan lämpö ulottui. Sisälämpötila laski pahimmillaan +16 asteeseen. Eihän se hirvittävän kylmä ole, mutta kyllä varpaat ja nenä palelivat, vaikka päällä oli pari-kolme pitkähihaista ja jalassa villasukat. Ensimmäisen yön nukuin huonosti, koska murehdin pakasteiden sulamista. Seuraavat yöt sitten uni maittoi, kun yökkärin lisäksi päällä oli kaksi peittoa ja edelleen sukat jalassa. Tunnetustihan ihminen nukkuu paremmin viileässä makuuhuoneessa. Illalla mentiin varhain sänkyyn, sillä olohuoneessa kyyhöttäminen alkoi jo tuntua tylsältä. Peiton uumenissa ja lämmössä oli sentään mahdollista lukea kirjaa taskulampulla sivuja valaisten.

Kun keskiviikkokin valkeni ilman sähköä, alkoi jo vähitellen tympiä. Radiosta ei saanut yhtään enempää tietoa kuin aiemminkaan. Uutiset kertoivat myrskytuhojen laajuudesta ja sähköttömien talouksien paljoudesta. Viranomaiset harmittelivat kriisivalmiuden heikkoutta, mutta kukaan ei kertonut, missä vaiheessa korjaustyöt edistyvät. Ei mitään arvioita, koska sähkö palautuisi tai kännyt alkaisivat toimia. Kynttilävalaistuksen romanttisuus oli ohimennyttä ja kaipasin erityisesti kunnollista valoa. Ja lämpöä. Alkuillasta osa kylästämme oli saanut sähkön. Meilläkin sai jo vettä ja kännyt toimivat.

Heräsin torstaivastaisen yön pimeydessä kuuluvaan voimakkaaseen piipitykseen 23.50. Sähkö oli siis palannut, sillä pakastin ilmoitti liiasta lämpimyydestä. Kävin näpäyttämässä pakastimen hiljaiseksi ja vilkaisin ulos, jossa seonneen ajastimen sytyttämät jouluvalot loistivat kirkkaasti. Loistakoon, pimeys oli vihdoin loppu. Palasin sänkyyn ja heräsin torstaiaamuna iloisena siitä, että pitkä matka pimeydessä oli ohi. Kyllä ihminen on orpo ilman sähköä. Mikään ei toimi ja siihen toimimattomuuteen hermostuu. Onneksi sentään tuli ihasteltua taivaan miljoonia tähtiä. Ne näkyivät erityisen hyvin, kun taivaalta puuttui kaikki muu valo. Myös hiljaisuutta riitti tuon sähkökatkon ensimmäisenä päivänä. Seuraavina päivinä naapureissa alkoi puksuttaa agregaatit.

Joulunviettoa

Joulua ja jouluaattoa odotetaan hartaasti. Jouluun panostetaan niin ajallisesti kuin materiaallisestikin melkoisesti; ostetaan lahjoja, valmistetaan ruokia, lähetetään kortteja ja kukkia. Monet aloittavat jouluvalmistelut jo hyvissä ajoin, jopa heti edellisen joulun päätyttyä - olen kuullut. Lapset kirjoittavat pitkiä toivelistoja joulupukin ja vanhempien toteutettavaksi ja vanhemmat taas odottavat pääsevänsä olohuoneen sohvalle lepäämään ja nollaamaan kiireisen syksyn paineita. Sitten naps! Aatto tuli ja meni. Sen jälkeen roskissa on kasoittain kierrätykseen kelpaamatonta paperia ja vatsa pullottaa kinkusta ja lanttulaatikosta. Taas taisi tulla ylensyödyksi, vaikka niin lujasti lupasimme tänä vuonna syödä hitaasti ja nautiskellen - ja vähemmän kuin edellisenä jouluna. No, meillä ei sentään tullut kovin paljon lahjapaperia, sillä teimme yhteisen sopimuksen olla ostamatta lahjoja toisillemme. Tulihan sitä yksi jos toinenkin paketti jotain pientä, mutta yllättävän kiitettävästi lupauksessa pysyttiin. Suklaata, muutamat villasukat ja viiniä. Syötävää ja käytettävää, mutta ei kallista tai turhanpäiväistä.

Ruokaa tuli valmistettua monenlaista. Yhtä lajia kohtalaisen pieni annos, mutta montaa eri lajia. Savusiikaa, loimulohta, graavilohta, lasimestarin silliä. Riimihärkää, savukalkkunaa ja muutama viipale valmista kinkkua. Herkullista lanttulaatikkoa ja maistuvaa rosollia. Ja jälkkäriksi tietenkin Viktorian kiisseliä ja mansikkasosetta. Se on ihanaa ja kuuluu meidän jouluumme. Parannettu ja juhlavampi versio joulun riisipuurosta.

Sää noudatti syksyn ja alkutalven linjaa eli vettä satoi. Sisällä loistivat monet kynttilät ja jouluvalot, ja ulkona myös. Ei tullut sadetta ja pimeyttä muisteltua. Aina ei ole jaksanut jouluun panostaa, mutta tänä vuonna on ollut mukava kaivaa joulukoristeita kellarista ja asetella niitä pöydille ja hyllyille. Sohvalle ompelin viininpunaiset tyynynpäälliset ja muutenkin kodissa on punaista siellä täällä värittämässä jouluiseksi. Olen saanut myös ihania joulukukkia. Vanhemmilta upean valkoisen joulutähden, lapselta ja hänen poikaystävältään kauniin jouluasetelman, naapurilta mahtavan kimpun eri punaisen sävyisiä leikkoruusuja, ystävältä upean orkidean. Ja itse ostin kotiin pari pientä hyasinttia, sillä niiden tuoksu kuuluu jouluun. Kun joulukoristeet kerätään taas kellariin vietäväksi, jäävät kukat vielä ilahduttamaan ehkä pitkäksikin aikaa.

Parikin ystävääni harrastaa kirpparikierroksia. Kumpaisellakin on vielä kaiken lisäksi aivan erinomainen kirpparisilmä, mikä minun sanomanani tarkoittaa taitoa bongata hienoja ja edullisia löytöjä niin omaan käyttöön kuin toisille lahjoitettavaksikin. Sain toiselta kirpparibongariystävältäni joululahjaksi soittorasian, jolla täytyy olla ikää jo melko paljon. Soittorasia on hyvässä kunnossa ja toimii moitteettomasti. Se painaa aika paljon ja sitä kädessä pidellessä mieleen hiipii arvostava ja iloinen mieli. Joku on joskus osannut valmistaa niin kauniin esineen, joka on kaiken lisäksi säilynyt ehjänä päätyäkseen vihdoin minun käsiini. Tykkään kovasti soittorasioista, mutta en niitä mitenkään intensiivisesti kulje etsimässä ja keräämässä. Jos eteen sattuu silmää ja korvaa miellyttävä yksilö kohtuulliseen hintaan, se saattaa löytää tiensä kokoelmaani. Tämän tietää myös ystäväni, jolta tämän kaunokaisen nyt sain. Kiitos vaan kovasti.

Muistan lapsuudesta joulun, jolloin sain isältäni lahjaksi pienen marsipaaniporsaan. Marsipaanin maku jakaa ihmisiä tasan tarkkaan kahteen; siitä joko tykätään tai ei tykätä. Ja syynä varmaankin on marsipaaniin laitettavan karvasmantelin maku. Minä olen aina tykännyt kovastikin marsipaanista. Ihan nuorena likkana tehtiin vuosittain huviristeily Tukholmaan ja siihen kuului ohjelmanumerona myös kahvilakäynti johonkin Vanhan kaupungin tunnelmalliseen kahvilaan syömään palan Prinsessa-kakkua. Ihan viimeisenä lautaselta lusikoitiin se herkullinen vihreä marsipaanikuori. Mutta takaisin siihen marsipaaniporsaaseen. Isäni oli varmaan käynyt ostamassa pienen possun Stockmannilta tai Fazerilta, jossa niitä on vuosikymmenien ajan myyty jouluisin. Muistan säästäneeni tuota herkkua useita päiviä pureskellen siitä aivan pieniä paloja kerrallaan pitkittääkseni nautintoa. Loppuihan se tietenkin aikoinaan. Kerroin tämän joulumuistoni joskus pojalleni ja eräänä jouluna hän oli käynyt ostamassa opiskelijan ansioillaan Stockalta pienen pienen marsipaaniporsaan. Tosiaan aivan minimaalisen pienen, mutta ei se koko vaan tarkoitus. Niin marsipaaniporsaasta on tullut meille perinne, joka toistui tänäkin jouluna ties kuinka monetta kertaa. Ja vähitellen nuo possut ovat hiukan lihonneet ja kasvattaneet kokoa. Nyt possussa oli jo muhkeasti marsipaania, mutta vielä en ole siitä yhtään haukannut. Kun muut jouluherkut vähenevät, alkaa possunkin elämä uhkaavasti lähetä loppuaan. Kenties siitä ei loppiaisena ole enää murustakaan.

Juuso se ei tykkää näistä vesisateista laisinkaan. Ei siinä, ettäkö se vettä pelkäisi, mutta sillä ei ilmeisesti ole mitään tekemistä ulkosalla sateella. Kunhan se kiireesti tekee tarpeensa ja haluaa heti takaisin sisälle lämpimään. Yllättäen se on keksinyt uuden päiväunipaikan - kirjaston sohvan. Juuri siinä kahden ison tyynyn saumassa on nähtävästi niin mahdottoman mukava vetää hirsiä. Alkuun se ei oikein viihtynyt meidän tultuamme istumaan sen seuraksi, tosin omiin nojatuoleihimme. Vähitellen se on lakannut piittaamasta meidän pulinoistamme ja vaihtelee vaan asentoaan mukavasta vieläkin mukavammaksi. Luulisi, että pää kierossa selällään rönöttäen olisi paha nukkua, mutta mitä vielä. Tämä katti nukkuu äänekkäästi kuorsaten ja vähät välittäen muiden äänistä.

Olen yhtenään manannut sateisia säitä, mutta välillä ulkonakin voi yllättyä. Eräänä iltana satoi hiukan valkeaa lunta ja se jopa pysyi pari päivää maassa. Silloin oli mukavan valoisaa. Ja vaikka eilinen jouluaattosää oli varsin vesisateinen ja leuto, oli tänä aamuna muutaman asteen pakkanen - niin ja kirkas auringonpaiste. Vaan iltapäivään mennessä pakkanen oli taas tiessään ja taivaalta tuli sitä silkkaa vettä, mihin olemme jo menneinä päivinä ja viikkoina tottuneet. Huomiseksi on luvassa oikein kunnon myrsky, erityisesti merelle.

No, näitä kukkiani olen taas kuvannut ja samalla harjoitellut valokuvaamista eri kamerasäädöillä. Tuloksena huonoja ja vielä huonompia otoksia. Siis harjoittelu jatkukoon.

Tämän orkidean kanssa on meneillään ihan uuden haasteen kukistaminen. Kukka tulee saada pysymään elossa ja lisäksi kukkimaan jossain vaiheessa uudelleen.

Viittä vaille joulu

Lamminjärvestä Kalljärveen johtava Välipuro

No nyt alkaa tuntua joulun läheisyys. Osaltaan siihen varmasti vaikuttaa ulkona oleva pikkupakkanen ja valkea kuura puissa ja maassa. Ei kuulemma kestä tämä jouluinen sää pitkään, mutta otetaan siitä kaikki nyt irti. Aamulla kävimme pitkällä kävelylenkillä taivastelemassa purojen ja järvien kohonnutta vesipintaa. Enpä muista aiemmin nähneeni kotikylän järven nousseen niin korkealle kuin noiden viime aikojen sateiden jälkeen on tapahtunut. Muutama vanha kesämökki lienee jalkansa kastellut. Järvet eivät vielä ole kunnon jäässä; eihän tässä ole ollut pakkasiakaan. Jonkinlainen riite tai kalvo veden pinnalla kuitenkin on vaan sinne ei pidä mennä onneaan kokeilemaan. 

Eilen ajelin kirkolta kotikylään päin oikein sakeassa sumussa. Oli sitä jo menomatkallakin, mutta tullessa laitoin autossa sumuvalot päälle. Tuumasin, että ehkä siten näyn paremmin muulle liikenteelle. Kunpa vielä nuo jalankulkijat muistaisivat laittaa heijastimet vaatteisiinsa. Ihan pimeitä ihmisiä poukkoili tien reunalla, eivätkä kyllä näkyneet yhtään mihinkään. Olivat siis pimeitä myös latvastaan, kun eivät ajattele omaa turvallisuuttaan.

Kuusenkynttilät DDR:läistä laatua

Toissapäivänä hain kuusenkin sisälle ja koristelin sen kynttilöin, joulupalloin ja -nauhoin. Nostalgisesti kaivoin kellarin kätköistä 70-luvulla ostetut kuusenkynttilät; legendaarista DDR-tuotantoa. Ja kuusenkoristeiden joukossa oli myös Fazerin Verraton-suklaarasia. Ei taida sen merkkistä suklaata enää kaupasta saada, mutta moni varmaan muistaa rasian. Ei siitä nyt niin hurjan pitkää aikaa voi olla. 20-30 vuotta. Meillä ei olekaan moneen vuoteen ollut joulukuusta sisällä. Pihalle olen kyllä erilaisia näreitä valoin koristellut. Miten onkin tänä vuonna niin perinteinen joulumeininki.

 Tänään keitin punajuuria ja porkkanoita rosollia varten. Ja valmistin Charlotte Russen tekeytymään aattoa varten. Huomenna on siivoussessio. Ihan sellainen tavallinen imurointi, mattojen ravistus ja pölyjen pyyhkiminen. Isommat siivot on tehty. Kun imuri on takaisin kaappiin laitettu ja matot sisälle kannettu, onkin sitten aika jatkaa jouluruokien valmistusta. Aatoksi ei suurempia hommia pitäisi jäädä. Joulun viettäminen on tarkoitus aloittaa joulurauhan julistuksen aikoihin. Mitä nyt pöydän kattamista ja pientä järjestelyhommaa toki riittää.

Viikolla olin kyläilemässä Espoon keskustassa. Auringon laskiessa valtaisa naakkaparvi laskeutui vastapäisen talon katolle ja liiteli sieltä taas Espoontorin katolle. Tuli kyllä hitchcockmainen olo lintujen pyöriessä ja raakkuessa taivaalla. Myöhästyin hiukan kameran kanssa, sillä suurin parvi ehti pyörtää näkymättömiin, mutta tunnelmaan kyllä pääsee näilläkin otoksilla. Muistan kuulleeni, että naakat ovat lisääntyneet asutuskeskuksissa korkeiden talojen myötä. Ennen niitä varten oli lähinnä kirkontornit ja -tapulit, mutta nykyisin korkeita rakennuksia ja rakennelmia riittää miltei joka kylään.

Tämän syksyn hyödyllisin ostos on ollut uudet kumisaappaat. Niillä olen lampsinut ostoksilla ja asioilla kuivin jaloin. Eikä ole tuntunut laisinkaan maalaiselta. Päin vastoin, punaisissa saappaissani olen kokenut itseni suorastaan kadehdituksi, kun porukka on sipsutellut nahkaisissa nilkkureissaan lätäköitä väistellen. Ostin niihin vielä kunnolliset lämpöpohjalliset. Vähänkin pitkävartisempia saappaita on joskus vaikea kiskoa jaloistaan vaan näissä uusissa saappaissani on fiksu keksintö helpottamassa tätäkin puuhaa. Joku kenkäsuunnittelija on lisännyt saappaiden kantoihin "pykälän", josta toisella jalalla ponnistaen saa näppärästi jalkineet jaloistaan. Pienet asiat tekevät arjesta helpomman.

Kaatosadetta pidellessä

Joulukuu on ollut hyvin sateinen. Ei vain minun mielestäni vaan myös virallisesti myönnettynä. Tänäänkin on satanut koko päivän ja rankasti. Eilenkin satoi ja taisi sataa perjantaina, niin ja torstaina. Ehkä on parempi muistella päiviä, jolloin ei ole satanut.

Sovimme perheen kesken ja lähisukulaisten kanssa, ettei ostella toinen toisillemme joululahjoja. Kaikilla on tavaraa yllin kyllin ja kukin pystyy ostamaan ainakin sen, mitä kulloinkin tarvitsee. Turha juosta kieli vyön alla kaupoissa kaikkien muiden kansalaisten joukossa etsimässä juuri sitä joululahjaa, josta tietty henkilö nimenomaan tykkäisi. Ei, parempi muistaa esimerkiksi syntymäpäivänä jollain sellaisella asialla, jota tietää lähimmäisensä todella toivovan. Säilyy se kauan kaivattu rauha maassa ja hyvä mieli ihmisten keskuudessa, kun on yksi jouluun kuuluva ohjelmanumero vähemmän. Vaan itselleni sorruin ostamaan joululahjan. Kutsuttakoon sitä nyt joululahjaksi, mutta taatusti tykkään siitä joulunkin jälkeen. Ostin taiteilijaystävältäni taulun; ison akryylityön, jonka nimi on "Ääretön". Ihastuin työhön heti ensikerran sen nähdessäni, mutten silloin osannut ajatellakaan, että minulla olisi mahdollisuus joskus ripustaa taulu omalle seinälleni. Nyt taulu on olohuoneessa sellaisessa paikassa, että voi sitä rauhallisesti katsella. Kunhan näistä joulukiireistä pääsen, asetun oikein ajan kanssa pohtimaan, mitä mielikuvia tuo taulu minussa herättää.

Kuva on luonnossa vaaleasävyisempi.

Hengenravintoa

Tähän joulukuuhun on osalleni mahtunut jo kaksi joulukonserttia. Hesari tarjosi tilaajilleen Johanneksen kirkossa Cantores Minores -kuoron konsertin. Mikäs oli kuunnellessa kirkkaita poikien ääniä. Kirkko oli tupaten täynnä ja kuoro lopetti erittäin tunnelmallisesti laulamalla pimäessä Jouluyö, juhlayö vain pienten kynttilöiden loistaessa kuorolaisten käsissä.

Toinen joulukonsertti oli maanantaina Tuusulan kirkossa. Tuusulan Pallon tyttöjen 02-03 jalkapallojoukkueen vanhemmat olivat tehneet valtaisan työn ja organisoineet tangokuninkaallisia esiintymään joululaulujen merkeissä. Tuotto menee tietenkin joukkueen hyväksi. En ole seurannut tangokunin-kaallisten valintoja laisinkaan, joten nämä laulajat olivat minulle uusi tuttavuus. Upeasti lauloivat kumpainenkin, Jenna ja Tommi. Ja huomioivat yleisönsä hienosti. Ajaessamme Espoosta Tuusulaan satoi koko matkan kaatamalla vettä. Kirkon pihalle oli sytytetty lyhtyihin kynttilöitä ja pallotytöt vanhempineen olivat sakastissa vastaanottamassa konserttivieraita. Samoin konsertin päätyttyä olivat pallotytöt jälleen toivottamassa lähtijöille hyvää joulua. Järjestelyt oli kyllä harvinaisen hyvin hoidettu. Tästä tapahtumasta jäi hyvä mieli.

Kädentöitä ja flunssaa...

Flunssassa on se hyvä puoli, ettei ulos tee mieli tippaakaan. Sen sijaan jatkuva töhnäinen olo sotkee joulunalussuunnitelmia, joskaan minkäänlaiseen stressiin en ole edelleenkään taipunut. Mikäs tässä, teen sen mitä ehdin ja jaksan ja loput saa jäädä tekemättä. Kovasti ihmiset puhuvat joulusiivosta. Mitä se on? Jos siivoaa säännöllisesti kotinsa ja pyrkii laittamaan tavarat aina omille paikoilleen, ei varsinaista suursiivousta ole tarvis tehdä. Koska tykkään järjestelemisestä, tulee erilaisia säilytyspaikkoja käytyä läpi useamman kerran vuodessa. Ei meillä tungeta tavaroita kaappeihin entisten päälle ja perään niin, ettei enää tiedä, mitä siellä perimmäisenä oikein on. Liinavaatteita olen vähentynyt siten, ettei kovin paljon ylimääräisiä lakanoita ja pyyhkeitä taloudessa ole. Käytössä on muutama lempipyyhe, joita kierrätän. Pesusta tullut pääsee aina pinon alimmaiseksi ja käyttöön otetaan tietenkin se päällimmäinen. Ruokakaappejakin tulee läpikäytyä useaan kertaan vuodessa. Ihan jo senkin vuoksi, että tietää, mitä kulloinkin on kaupasta kotiin hankittava. Kuluneen vuoden aikana olen vuokrannut kirppispöydän kolme kertaa ja myynyt siellä niin vaatteita kuin taloustavaroitakin. Se, mikä ei mene kaupaksi, joutaa muulla tavoin kiertoon. Turha niitä on takaisin kotiin raahata, ellei tiedä lähiaikoina uudelleen kirppikselle menevänsä. Jos joku vaate roikkuu vuoden kaapissa käyttämättömänä, on ilmiselvää, että jokin siinä on vikana. Väri, koko tai ei vain miellytä. Kiertoon. Joku siitä saattaa tykätä. Paras tietenkin olisi, ettei niitä turhia ostoksia tekisi lainkaan. Säästyisi rahaa ja ympäristö.

Askarteleminen on mukavaa puuhaa ja etenkin näin jouluaikaan siitä on iloa ja hyötyä. Joulukortit on jo postissa, mutta tokihan sitä aina jotain lisääkin voi tehdä. Esimerkiksi vaikka lahjakortin sukulaistytölle. Innostuin taas ristipistoista. Sitä voisi verrata sanaristikkojen tekemiseen. Jokaisen piston paikka on tarkkaan määrätty, kuten kirjaimet ja sanat sanaristikossa. Samoin värien tulee täsmätä mallin kanssa.

Jos ei millilleen niin ainakin siten, että muodostuva kuvio on ymnmärrettävä. Yritän päästä eroon jämälangoista; niistä, joiden värinumerokin on saattanut kadota. Tällä kertaa aloitin pienistä kuvista, joita on valmistunut kaksikin kappaletta illassa. Nyt olen jo siirtynyt vähän isompii töihin ja sitten onkin vuorossa jokin useamman viikon kestävä projekti. Kunhan löydän sopivan mallin. Sääli, ettei mistään enää saa italialaista Le idee di Susannaa, jossa on upeita malleja.

Kyllä vieläkin harmittaa viime kesänä rikkoontunut kamera. Hankin sen tilalle uuden, mutta olisi totisesti pitänyt perehtyä valikoimaan huomattavasti tarkemmin. Uusi kamera on vanha parannettu malli, vaan ei sittenkään parempi. Lieneekö syynä vähän suurempi paino, koska tärähtämättömiä kuvia on äärimmäisen vaikea saada. Ja makrokuvaominaisuutta on muutettu juuri sen verran, että siitä on tehty vaikeampi käyttää. Alan taas vähitellen unelmoida kunnon järkkäristä. Niiden hinnat on kovasti tulleet alaspäin ja mahdollisuus sellaisen hankkimiseen ei ole niin utopistinen ajatus kuin voisi kuvitella. Ehkä ryhdyn pudottamaan kolikoita purkkiin.

Piparit on leivottu jo pari viikkoa sitten vaan jälleen kerran unohdin jättää taikinaa näitä tähtipullia varten. Niin sitten päivänä eräänä kipaisin hakemaan kaupasta valmistaikinaa ja perjantaina ankaran siivoussession jälkeen alustin pullataikinan liinan alle kohoamaan. Sitä odotellessa kaulitsin osan valmistaikinasta ja pistelin tähtiä useamman kappaleen. Hieman pidempään näitä pullia olisi voinut uunissa pitää tummemman värin saamiseksi, mutta maku on herkullinen. Pullat ovat pehmeitä ja ilmavia, enkä niitä rusinoitakaan unohtunut. Tänään törmäsin vihjeeseen, jossa kehotettiin voitelemaan pullat pelkällä keltuaisella paremman värin saamiseksi. Ja hippunen sokeria rikottuun kanamunaan saa valkuaisen ja keltuaisen sekoittumaan paremmin. Hyvä vinkki!

Joulukoristeet ovat kauniita, mutta kovin vähän aikaa niitä loppujen lopuksi tulee esillä pidettyä. No, onhan niitä ihmisiä, joiden joulu kestää kuukaudesta toiseen. Minuun iskee yleensä hyvin pian joulun jälkeen siivous-järjestely-mikä-lie -vimma ja silloin joulukoristeet saavat kyytiä. Usein aika pian joulun jälkeen päivät kirkastuvat ja kotiin tulee valoa myös ulkoapäin. Ei ainoastaan sytytetyistä valaisimista. Silloin punaiset liinat ja kuusi kainalossa könöttävät pukit hyllyillä ja pöydillä alkavat näyttää kulahtaneilta. Vihreä välkkyy edessäpäin ja kevään ensihaiku alkaa kutkuttaa. Ei muuta kuin pukit ja joulupallot takaisin laatikoihinsa ja kellariin. Sieltä ne on taas mukava kaivaa vuoden lopulla. Harrastin valokuvauksen opiskelua joulukoristeideni parissa. Haasteellista tässä joulukuun puolivälin pimeydessä. Eilinen vesisade on loppunut ja maassa on vielä vähän luntakin. Ei kuitenkaan riittävästi valaisemaan maisemaa.

Käytettyjen nenäliinojen pino kasvaa pöydällä, välillä tuntuu, että päästä tulee aivotkin ulos niistäessä. Toivottavasti kurkun kutina ja köhinä helpottaa huomisiltaan mennessä, sillä olen menossa joulukonserttiin Tuusulan kirkkoon. Jos siellä köhii tällä menolla, en kuule mitään itse eikä kyllä moni muukaan. Sain ystävältäni vinkin hankkia imeskeltäviä yskänpastilleja. Heti huomenna käyn apteekissa niitä kysymässä.

Perheen kesken olemme päättäneet olla ostamatta joululahjoja toisillemme. Vielä en tiedä, kuinka päätös pitää. Sain tällaisen Laura Honkasalon hauskan lahjavinkin - ja ekolokisen:

"Jokaisella kirjastokortin omaavalla on mahdollisuus hankkia vastaanottajaa miellyttävä kauno- tahi tietokirjallinen teos, joka tulee joulun jälkeen palauttaa takaisin kirjastojärjestelmään annettuun määräpäivään mennessä."
                                                    Laura Honkasalo, 2002 

 Ihan näin unelias ei oloni ole. Silti silmien kiinni pitäminen tuntuu parhaalta idealta juuri nyt ja siksipä lähdenkin miettimään, josko kellahdan sängylle dekkarin viereen tai istahdan nojatuoliin jatkamaan ristipisto-sanaristikkoani.

Ensimmäiset lumityöt

Eilen satanut lumi on edelleen maassa. Lumilapio ja -kolakin on jo kannettu kellarista varaston nurkalle. Muuten ei olisi vielä tarvinnut lumitöihin ryhtyä, mutta putsattuani autot ja autotallin edustan lumesta, kasaantui tuota valkeaa ja varsin raskasta talvenrakennusainetta sen verran vankaksi valliksi, että katsoin parhaaksi nakata osan siitä pensaiden alle. Vaikea uskoa, että tämä lumi vielä maahan jää, mutta aika näyttää. Virittelin myös jouluvaloja paremmin ja muuten vain tepastelin pihamaalla. Ympärillä oli hiljaista; kylänväki lienee lähtenyt kyläilemään tai jonnekin itsenäisyyspäivän viettoon. Tällaisia rauhallisia pyhäpäiviä on viime aikoina ollut liiankin harvassa. Aina on olevineen kiire jonnekin ja tekemistä yllin kyllin. Hermot lepäävät, kun voi taivastella maailman menoa ilman alituista kelloon vilkuilua.

Juuso ei laisinkaan tykkää lumesta. Se pyytää ulos ja pinkaisee hurjaa vauhtia alapihalle kuoppaa kaivamaan. Lumi kyllä helpottaa sen työtä, sillä kakkakuoppa on helpompi kaivaa ja peittää. Juuso on tarkka vessapaikoistaan. Mikä pläntti tahansa pihamaalla ei kelpaa vaan aina täytyy löytää se oma erityinen paikkansa, jonne asiansa voi tehdä. Nyt näyttää alapihan pensasruusujen katveessa olevan sopiva kissanvessa ja siellä asiansa tehtyään Juuso tuli taas vikkelästi yläpihalla siinä luulossa, että se pääsee samantien sisälle tassujaan lämmittelemään. Minulla oli kuitenkin hommat kesken ja tuumasin, että saapi kissakin nautiskella vähän aikaa raittiista ulkoilmasta. Se nosteli tassujaan vuorotellen ylös ja nuoli lumet anturoistaan samalla kärsivästi naukuen ja flexiään takaovelle kiskoen. Jätin sen seuraamaan maailman menoa ja palasin talon toiselle puolelle omiin hommiini.

Vihdoin riittävästi ulkoilmaa saatuani ja siinä ohessa yhtä sun toista hommattuani, kiersin talon toiselta puolelta kysymään Juusolta, josko se haluaisi lähteä sisälle. Katti heittäytyi leikkisäksi, pörhisti karvansa ja piiloutui kukkapenkin taakse hyökätäkseen sieltä pelottelemaan minua. Harmi, etten ehtinyt napata kuvaa siitä pörheimmillään, se näytti ihan ilvekseltä. Ehkä tässä kuvassa on vielä hiukan jäljellä iveksen ilmeestä. Näyttää vihaiselta, mutta sitähän Juuso ei ole. Kunhan leikkii pelottavaa. Meillä on välillä tapana leikkiä piilosta ja silloin se muka yllättää minut hyökkäämällä sivuttain kaikki karvat pörröllään jonkun nurkan takaa. Aijai, kuinka pelottavaa ja yllättävää. Ja sitten nopeasti johonkin toiseen piiloon odottamaan, että tulen sitä etsimään.

Tein viime jouluksi ulko-oveen ison kranssin. Marjat ovat ihan vain Tiimarin askartelukamaa, mutta siitä huolimatta linnut kävivät niitä popsimassa. Ilmeisesti kirkkaan punainen väri houkuttelee, sillä tuskin värjätyssä styroksissa mitään kummoista tuoksua on. Ystäväni tekemät tontut katselevat alta kulmainsa ikkunalaudalta ohi kulkevia ihmisiä. Odottelin terassilleni kaiteita 25 vuotta ja kun nyt olen ne saanut, tuntuu kuin minulla olisi yksi huone lisää kodissani. Saapa nähdä, miten lumi pääsee tuiskuamaan terassille tänä talvena.

 Opiskeluaikainen ystäväni väkersi meille kestojoulukalenterin muuttaessamme tähän nykyiseen kotiin. Ikkunoista kurkistelee lapset ja kissakin, vaikka vielä silloin meillä ei ollut kissasta tietoakaan. Noihin alareunassa roikkuviin pusseihin tapaan laittaa irtokarkkeja. Jokaisessa pussissa on kunkin perheenjäsenen etunimen kirjain. Kun sitten koittaa oikein suuri makeanhimo eikä kaapeista löydy yhtään mitään naposteltavaa, tuppaa kalenteripussit tyhjenemään ennen aikojaan. Joinain vuosina olen täyttänyt pusseja uudelleen ja uudelleen. Ja joinain toisina jouluina olen taas antanut niiden riippua tyhjillään. Eipähän ole turhia houkuttimia. Tällainen kalenteri on aika hauska ja kohtalaisen helposti toteutettava idea. Kas kun en ole kertaakaan tullut tehneeksi kellekään vastaavaa lahjaksi. Moni hyväkin idea jää usein tekemättä. Sääli.

Tämän viherkasvin nimeä en tiedä, mutta minusta se on aika viehättävä. Jokunen viikko sitten ilmestyivät nämä ensimmäiset kukat ja uutta kasvuakin se työntää ahkerasti. Kukat ovat melko vaatimattomat ja ikäänkuin karvaiset eikä niissä tunnu mitään tuokua. Pitkään olen ollut aikeissa etsiä kukalle nimen, mutta aina on ollut jotain tärkeämpää ja niin on nimi unohtunut.
Enpä löytänyt omasta kasvikirjastani sopivaa nimeä kukalleni. Se voisi olla jonkinlainen Soihtuköynnös.

Tämän joulualusen toiset joulutortut. Tällä kertaa testasin menetelmää, jossa luumusose laitetaankin ristikon päälle. Tässä on se hyvä puoli, että tortut pysyvät paremmin kasassa. (Juuri nyt työpöytäni päässä olevalla tuolilla kuorsaa nukkuva kissa.) 
Monikohan vielä muistaa, millainen homma joulutorttujen tekeminen oli ennen näitä valmistaikinoita. Kaulittiin voita ja jauhoja, uudelleen ja uudelleen. Luumusosekin keitettiin kuivatuista luumuista. Vielä 70-luvun puolivälin jälkeen leivoin joulutortut ihan alusta lähtien. Sitä en muista, milloin valmistaikinat tulivat kauppaan, mutta kyllä ne helpottivat ja nopeuttivat leipomishommaa. Pullataikinaa en sentään kaupasta osta, enkä yleensä kyllä piparitaikinaakaan. Paitsi nyt, kun unohdin pipareita leipoessani jättää osan taikinasta tähtipullia varten. Nyt sitten pakastimessa on valmistaikina sitä varten. Kunhan ehtisin leipoa.

Vuosi sitten askartelin kuvan mukaisen paperinarupallon, jonka sisälle pujotettiin valosarja. Pallo on helppo tehdä, mutta hiukan vaikea säilyttää, sillä sitä ei voi mitenkään painaa kasaan. Muovipussissa se roikkui kesän kellarissa ja pääsi kuin pääsikin jälleen valaisemaan makkarin ikkunalle.

Lumiukot, lumiukot

ketjussa kulkee,

nysäpiipun, nysäpiipun

suuhunsa sulkee.

Olalle he taputtavat

ystävää ja veikkaa,

hangelle heittävät

kupperiskeikkaa!

Kirjasta: "Joulu on jo ovella"