Kuukauden kuva - viikon myöhässä

Puutarhaportti 8.2.2013

Ensin missasin kuusi kuvaa kesään -haasteen, en vain muistanut ottaa kuvia ajallaan. Ja nyt meinasin unohtaa oman ajantasa-kuvani eli näkymän puutarhaportista kohti alapihaa, jonka olen tavannut päivittää aina kuukauden vaihteessa. No, eihän tuo ole kuin viikon myöhässä, eikä ainakaan lumi ole mihinkään sitten edellisen kuvauksen hävinnyt. Päinvastoin, täällä etelärannikolla lunta tulee kaiken aikaa taivaantäydeltä. Meillä alkaa osa kinoksista olla sen verran korkeita, ettei normaali kolaaminen enää onnistu, vaan lumet käytäviltä on huiskittava lapiolla penkkojen päälle.

Puutarhaportti 1.1.2013

Lunta on toki satanut reippaasti aiemminkin, mutta tammikuussahan oli muutaman päivän vesikelisäät ja silloin lumen pinta tipahti aika mukavasti. Tämä kuluva talvi on jo neljäs runsasluminen näillä leveysasteilla. Vaikka tässä tuleekin harva se päivä maristua, että johan nämä lumityöt riittäisivät, on tällainen lumitalvi kuitenkin monin verroin mukavampi kuin ne iänikuiset vesi- ja loskakelit, joita täällä tuppaa talvisin usein olemaan. Maisemat eivät voisi kauniimpia olla, äänetkin kietoutuvat pumpuliin ja tienoon valtaa miellyttävä rauhallisuus. Kävellessäni kylän koulujen ja urheilukentän ohitse, näen lapset hiihtämässä ja luistelemassa. Päiväkoti-ikäisetkin saavat laskea pulkalla mäkeä oikein urakalla. Kyllä tällaisen talven jälkeen kesä maistuu makoisalta. Varmasti myös kasvit viihtyvät lumivaippansa alla ja monet siemenet muhivat siellä odottamassa oikeaa aikaa itämiseen ja versomiseen.

Kohta pitää ryhtyä laskeskelemaan lumen painoa, josko sitä pitää lähteä katoltakin pudottamaan. Leikkimökin katolla on jo aikamoinen kinos, mutta kovin painavaa tuo lumi ei vielä ole. Ja kuten kuvasta näkyy, lisää sataa kaiken aikaa. Myös ikkunasta ulos vilkaistessani lunta sataa....

Eilen vierailin ystäväni luona Espoossa. Siellä sitä oli valoa jos jonkinlaista joka nurkassa ja puun juurella. Toisin tietenkin kuin täällä meidän kylällä, jossa usein saa suunnistaa oman älynsä välähdysten valaisemissa maisemissa, mikä ei siis järin valkeaa tietä tarkoita. Olipa nuo puut tuolla espoolaislähiön iltavalaistuksessa aika kauniita. Erityisesti huomiotani kiinnitti kuitenkin nuo täsmällisesti auratut kävelyreitit, mikä ei ole tavallista sen enempää kotikylällä kuin Espoossakaan. On ollut traktorikuskilla enemmän aikaa ja kunnianhimoa kuin pitkästä aikaa missään muualla.

Vaikka Ukkokulta on ollut hiukan vatsatautinen, on hän kuitenkin käynyt ulkona lunta siirtämässä. Oman lumityöosuuteni päätin jättää huomisaamuun ja käytin päivän vaihtamalla lakanoita, pyörittämällä pyykkikonetta ja askartelemalla ystävänpäiväkortteja. 

Ja kun lopulta sain kortit niputettua, pääsin vihdoin siirtymään pitkään suunnittelemaani ja odottamaani asiaan eli uskokaa tai älkää, tradddaaaalllaa......

......kieputtelemaan taimipotteja!

Kaunis kiitos Tuulalle, joka antoi oman taimipottien valmistusvälineensä minulle joululahjaksi. Sujuihan noiden pottien teko lasipullonkin avulla, mutta nytpä poteista tulee vallan hurmaavia. Vaikka Tuula suunnitelmiensa mukaisesti sinne Joensuuhun vielä muuttaisikin, jokaisen kerran puunuijaa alustalla pyöräyttäessäni ajattelen häntä lämmöllä ja olen iloinen, että olen saanut häneen tutustua.

Ja nyt me lähdemme Juuson kanssa viettämään perjantai-iltaa. Minä katson telkusta Vera Stanhopea ja Juuso luultavasti kurnuttaa tyytyväisenä sohvanraossa selällään maaten tassut kohti kattoa sojottaen. Rauhallista ja mukavaa! 

Ja samanlaisia tunnelmia kaikille blogiystävilleni toivottaen!!! 

Positiivinen säikähdys

Kyllä sitä ihminen kummallisia asioita säikähtää. Meinasin nimittäin pudota työtuolilta huomatessani, että eilisen kirjautumiseni jälkeen olen saanut taas uuden lukijan - Pivin. Nyt en tiedä, olenko muistanut kaikkia äskettäin lukijoiksi liittyneitä edes tervetulleiksi toivottaa, mutta jollen ole, niin nyt sen teen eli

TERVETULOA KAIKKI IHANAT IHMISET! 

YHDESSÄ ELÄMÄ ON MONIN VERROIN MUKAVAMPAA.

Onnellinen ei sure sitä, mikä puuttuu,

vaan iloitsee siitä mitä on. 

Kohta lähden taas ruokkimaan ja rapsuttamaan Lapsen kissoja. Lapsella kun on kolmen päivän lähiopetusjakso opiskelupaikkakunnalla. Lunta on eilisen jälkeen tullut taas monen sentin verran ja iltapäivällä on luvassa lisää. Ei siis hommat elämästä lopu, mutta pysyypä kunto korkealla. Viettäkääpä mukavasti tämä Saamelaisten kansallispäivä. Ehkäpä minäkin joikaan muutaman epävireisen kiekaisun ajaessani lumisessa maisemassa kohti Keski-Uuttamaata.

Viherpeukalon salaisuudet (Kukkamessujen helmikuun haaste)

Eilen bongasin Uudenkaupungin kukkamessujen helmikuun haasteen, mutta en ehtinyt omaa viherpeukalon salaisuuttani kertoa, joten tässä nyt tuo oma kikkakakkoseni, jota olen kyllä ihan avoimesti muillekin jakanut. Enkä minä sitä itse ole keksinyt, mutta niin tai näin, erittäin hyväksi keinoksi kuitenkin olen havainnut.

Meidän puutarhassa tulee uskomattoman paljon risuja, oksia ja muuta haketettavaksi joutavaa jätettä. Meillä on aika paljon angervopensaita ja pitkä rivi aronioita, jotka leikkaan muutaman vuoden välein alas. Pyrin vuorottelemaan leikkaamista siten, etten kaikkia leikkaa samana vuonna, jolloin esimerkiksi angervojen kukintaa riittää kyllä joka keväälle. Meillä on myös tuoksuvatukkaa ja pajuangervoa, joista niistäkin tulee runsaasti haketettavaksi kelpaavaa materiaalia. Jotkut naapurit näyttävät kärräävän omat oksansa kunnan metsikköön, joka ei tietenkään ole sallittua, eikä minusta oikein mukavaakaan, koska pieni metsikkö on tullut vuosi vuodelta epäsiistimmäksi. Niiden oksien mukana kun rahdataan paljon muutakin roskaa, eikä kaikki suinkaan maadu.

Aika pian omakotitaloon muutettuamme hankimme oksahakettimen ja sillä haketetaan muutaman kerran kesässä kaikki mahdollinen puumateriaali. Paksummat oksat tietenkin pilkotaan ja poltetaan saunassa tai takassa. Tuon hakkeen käytän puutarhassa kattamiseen. Erinomainen keino on kastella ensin sanomalehtiä ja levittää niitä sitten katettavalle alueelle, sen jälkeen päälle haketta paksuhkosti. Hake on ilmavaa ja kosteaan sanomalehteen yhdistettynä se estää rikkaruohojen kasvun ja samalla lannoittaa maata. Laitan myös haketta komposteihin ja karkeutanpa sillä toisinaan multaankin. 

Eniten haketta on mennyt marjapensaiden ja omenapuiden alle sekä myös koristepensaiden juurelle. Kun rakennan uutta kukkapenkkiä, laitan aina istutettujen kasvien ympärille haketta, yleensä myös tuota märkää sanomalehteä. Näin istutetut kasvit saavat rauhassa juurtua ja lähteä kasvuun tarvitsematta kilpailla rikkaruohojen kanssa. Ja mikä parasta, eipä tarvitse kovin paljon rikkaruohoja kitkeä. 

Alkuun pieni pensas tai uusi kukkapenkki saattaa näyttää vähän hassulta kaiken hakkeen keskellä. Meidän hakkeemme on sen verran karkeaa, että helposti sitä tulee laitettua turhankin laajalti. Toisaalta ruohonleikkurilla tulee pyyhkäistyä hakkeella päällystettyjen reunojen yli ja näin muodostuu aika pian tasapaino nurmikon ja hakealueen välille. Ja uskokaa pois, kummasti tuo hake sinne maahan katoaa, muuttuu siis mullaksi. 

Viime kesänä rakensimme kasvimaalle viljelylaatikot. Mietimme pitkään, miten päällystäisimme kulkuväylät ja päädyimme jälleen hakkeeseen. Alle tietenkin paksu kerros märkää sanomalehteä. Kesän aikana haketta piti välillä lisätä, koska se vajosi ja katosikin askellusten myötä. Eipä ole pahemmin tullut rikkaruohoja, ei myöskään mutaisia jalkineita. Aika siistiä.

Meidän puutarhaamme on toistaiseksi uponnut ihan kaikki hake, mitä vain kasvit tuottavat. Välillä suorastaan pitää odottaa esimerkiksi loppukesää tai syksyä, että olisi taas oksia haketettavana. Ehkä meidän hakkeemme ei ole niin kaunista kuin kaupasta ostettu. Ei ole punaista eikä mustaa vaan lähinnä beigenruskeaa, mutta eipä sillä värillä väliä. Luonnon tuotetta ja ihan ilmaiseksi.

Bonuksena tuohon mainioon materiaaliin tulee lisäksi kissan mieltymys tähän mainioon materiaaliin. Lieneekö hake jotenkin lämmintä ja mukavan tuntuista kissan turkille, mutta hakekasassa karvakasamme tuppaa mieluusti kesäisin nukkumaan. Hakekasan lisäksi Juuson flexi ulottuu myös vauvaikäisen Valkeakuulaamme juurelle. Sielläkin kun on sitä haketta ja usein hiukan varjoisaa. Mikäs on kissan hakkeella kelliessä.

Voin siis lämpimästi suositella kaikille pienenkin pihan omistajille oksahakettimen hankkimista. Eipä tarvitse rahdata oksia kaatopaikoille, ei tarvitse ostaa koristehakkeita kaupasta eikä puutarhassa ole laisinkaan niin paljon rikkaruohojen kitkemistä kuin ilman tätä mainiota materiaalia, jolle on monenlaisia käyttömahdollisuuksia, enkä minä varmaan ole edes kaikkia vielä keksinyt. 

Tässä vielä tuo helmikuun haasteen ohje: 

* * *

Helmikuun blogihaaste: Viherpeukalon salaisuudet

Paljasta yksi tai useampi kukka/puutarhavinkkisi blogissasi ja linkitä tämän viestin kommentteihin tammikuun blogihaasteen tapaan. Kerro kuvin ja sanoin.

Pääpalkintona VIP-lippupaketti Kukkamessuille kahdelle; sisältäen pääsyliput, ruokailun, tuotekassin ja muuta mukavaa. Lohdutuspalkintona tällä kertaa kirjaviisautta kolmelle.

http://www.kukkamessut.blogspot.fi/ 

 

* * *

 

Uusi haaste Ukin kukkamessuilla

Uudenkaupunkin kukkamessuilla on uusi haaste kuluvalle kuulle. Tänään en enää ehdi omalta osaltani osallistua, teen sen tässä lähipäivinä. Ajattelin laittaa kuitenkin vinkiksi muille eli alla se haaste ja myös linkki kukkamessujen sivuille:

* * *

Helmikuun blogihaaste: Viherpeukalon salaisuudet

Tammikuun blogihaaste kirvoitti monessa blogissa keskustelun siitä, miten aarteen oli saatu pysymään hengissä ja vielä niinkin kukoistavina - tästä saimme idean tämän kuukauden haasteeseen. Paljasta siis yksi tai useampi kukka/puutarhavinkkisi blogissasi ja linkitä tämän viestin kommentteihin tammikuun blogihaasteen tapaan. Kerro kuvin ja sanoin.

Pääpalkintona VIP-lippupaketti Kukkamessuille kahdelle; sisältäen pääsyliput, ruokailun, tuotekassin ja muuta mukavaa. Lohdutuspalkintona tällä kertaa kirjaviisautta kolmelle.

http://www.kukkamessut.blogspot.fi/

* * *

Yksi homma poikii toisen

Keittiö syksyllä, ei siis vielä uudessa maalissa

Eilen se vihdoin tapahtui! Nimittäin keittiön seinien maalaaminen. Pari viikkoa sitten tymppäännyin vessan lavuaarin ja pöytätason kellastuneisiin silikonisaumoihin. Siltä istumalta raaputin ne pois ja esitin Ukkokullalle toiveen hankkia kosteaan tilaan sopivaa silikonia. No, hän hankki, mutta sanoi, ettei putkiloa kannata yhden vessan vuoksi avata. Olinhan jo aiemmin maininnut, että myös keittiön silikonisaumat pitäisi uusia. Kuluneella viikolla sain vihdoin rapsutettua kaikki keittiönkin saumat ja kehotin Ukkokultaa ryhtymään saumaushommiin. 

Keittiön seinät - kuten koko kodin kaikki muutkin seinät olkkarin ja eteisen paria myöhemmin maalattua seinää lukuunottamatta ovat saaneet uuden maalipinnan viimeksi vuonna 2001. Sen jälkeen taloon on muuttanut kissa, joka ei nyt mikään täystuho ole koskaan ollut, mutta omat jälkensä sekin on sinne tänne painanut. 26 vuotta vanhassa talossa alkaa paikat sieltä täältä tarvita kohennusta, jota toki on välillä tehtykin. Onneksi olin aikanaan kaukoviisas ja valitsin vaaleat, neutraalit värit. Tiesin nimittäin, ettei meidän Ukkokulta ole mikään himoremppaaja. Ei sinne päinkään.

Kun nyt kerran ryhdyttiin niitä silikonisaumoja uusimaan, jouti myös tiskipöydän kohdalla oleva valolista vaihtua uudempaan ja ehompaan. Nykyisinhän näkee paljon keittiöitä, joissa ei mokomaa valolistaa ole laisinkaan, mutta meidän loisteputkemme kyllä häikäisevät sen verran paljon, että ne sen listan vaativat. Ja muutenkin keittiö näyttää viimeistellyltä listojen kanssa. Ehkä jossain vaiheessa vanhat tiskipöydän lamput voisi vaihtaa vähemmän energiaa kuluttaviin ja huomaamattomampiin led-listoihin, mutta ei meillä ihan niin suuria muutoksia kerralla tehdä.

Seinien maalaamisesta on ollut jo pitkään puhe ja maalinkin ostin syksyllä varastoon odottamaan. Aikansa varastossa pyörittyään maalipänikkä siirtyi autotalliin ja sieltä kellariin. Hiukan jo tuntui, että hyvä aikomukseni oli jäädä tyhjiksi sanoiksi. Mutta nyt, kun silikonisaumat menivät uusiksi ja valolista samoin, oli melkeinpä pakko maalata myös keittiön seinät. Aloitin urakan ennen 11 aamupäivällä ja maalaamisen lopetin klo 18. Sen jälkeen vielä välineiden pesu ja jälkien siivoominen. Edellisellä kerralla maalasimme ihan kelvollisella halpismaalilla. Sitä kun meni aika mahdottoman suuret määrät, koska maalasimme kaikki huoneet kattoja myöten. Vahinko vain, että etenkin keittiössä halpismaali ei kestänyt laisinkaan pyyhkimistä. Etenkin Juuson ruokapaikan taustainen seinä oli täynnä läiskiä ja tummentumia. Eihän ne sieltä lattianrajasta kovin hyvin näkyneet, mutta minä tiesin niiden olevan siellä. Se riitti ärsyttämään ja oli yhtenä kimmokkeena koko maalausurakan käynnistymiseen.

Maali kuivui nopeasti ja pääsin vetämään toista kerrosta heti, kun olin saanut kaikki seinät kertaalleen maalattua. Eniten aikaa meni tavaroiden tyhjentämiseen pöydiltä ja seiniltä, kaappien, tasojen ja lattian suojaamiseen sekä maalarinteipin vetämiseen sellaisiin rajakohtiin, joissa maalin soisi pysyvän omalla sarallaan. Kolmatta kerrosta ei tarvittu, koska vanhakin maali oli valkoista. Tämän uuden valkoisen kyllä sävytin aavistuksen keltaiseen, jotta kohta 30 vuotta täyttävät keittiökaapit eivät näyttäisi tupakoineen ihmisen kellastuneilta hampailta. Vielä pitäisi keittiön lattialistat hioa ja lakata ja luultavasti maalaan myös ikkunalaudan, kunhan hankin sitä varten toisenlaista maalia. Sellaista, josta jää kiiltava pinta ja niin ollen helposti pyyhittävä. 

Sen verran kova urakka tuo eilinen maalaushomma oli, että suihkun jälkeen hetken telkun ääressä istuttuani tunsin olevani aivan jäykkä ja selkää oli vaikea saada heti suoraksi. Niin myös heräsin kahden jälkeen yöllä käsien särkyyn ja mahdottomuuteen löytää mukavaa nukkuma-asentoa. Siksi tässä naputellaan aamuvarhaisella remonttijuttuja puutarhablogiin, vaikka pitäisi olla sängyn pohjalla untenmailla.

Maalattavaa olisi toki muutakin; Pojan entinen huone, eteinen ja miksei omasta makkaristakin yksi seinä voisi olla toisen värinen. Nyt vielä ehtisi tehdä näitä sisähommia, kun ulkosalla on hanget varsin korkeina nietoksina. Heti, kun maa alkaa lumen alta paljastua, ei sisällä pidättele enää mikään.

Mitä muut edellä...

Moni on varmaan kuullut, että tämän päivän hittiruoka on avokadopasta. Sitä on hehkutettu facebookissa ja viimeksi myös Helsingin Sanomissa. Pakkohan oli minunkin testata, millaisesta herkusta on kyse ja googletin pastan ohjeet. Jos haluat kokeilla, resepti löytyy täältä. Sattumoisin kaupassa oli erinomaisen edullinen avokadotarjous, joten aineksetkin löytyivät kohtalaisen helposti. Niin, tai eihän meidän kaapissa yleensä ole sen enempää parmesan- kuin pecorino-juustoakaan. Eikä chiliä, eikä limeäkään. Mutta Ukkokulta kantoi kiltisti kaupasta kaiken pyytämäni.

Onhan tuo kieltämättä aika hyvää. Ei ehkä niin ihmeellistä kuin kaiken hehkuttamisen jälkeen voisi kuvitella, mutta oikein hyvää. Tänään tein toistamiseen samaista pastaa, mutta limen korvasin tavallisella sitruunalla, kun sitä nyt sattui jääkaapista löytymään. Korvasin myös punaisen chilin melkoisesti miedommalla vihreällä chilillä. Jotenkin tuntui, että liian voimakas chili peitti kaikki muut maut ja loppupäivän janotti niin vietävästi. Spagettikin oli päässyt loppumaan ja sen sijalla keitin tagliatelleä, joka kyllä on ihan kelpo vaihtoehto. 

Tämän pastan valmistaminen sujui nopeasti ja helposti, toisella kerralla huomattavasti ensimmäistä nopeammin kun juustokin oli raastettu jo valmiiksi. 

Alkuviikon Tukholman reissulle mennessäni bongasin Helsingin Espan Pentikin-myymälän ulko-oven vierustalta oheisen ruukun koristeoksineen. Lähempi tutkiskelu osoitti, että ruukun pintamosaiikki oli tehty Pentikin rikkoontuneista tai tarkoituksella rikotuista astioista ja muusta keramiikasta. Kas, kun vasta nyt oivalsin, että olisi pitänyt ottaa lähikuva ruukun pinnasta. 

Etenkin Eteläesplanadista on tullut Helsingin design-katu. Sinne on kerääntynyt lukuisia tunnettuja suomalaisbrändejä Arabiasta Marimekkoon. Lämpimänä kesäiltana kannattaa käydä istuskelemassa Strinbergin terassilla. Siinä erikoiskahvia ja macaron-leivosta nautiskellessa on mahdollisuus silmäillä ohi lipuvia kiiltäviä avo-autoja, joita niiden omistajat taitavat ihan huvikseen käydä kansalle näyttämässä. Samoin leveällä kävelykaistalla kulkee tasainen turistien virta ja toinen toistaan erikoisemmin pukeutuneita ihmisiä. Helsinki ei enää ole pohjoismainen takapajula vaan kansainvälisesti varteen otettava paikka.

 
Tämä kuva on samaiselta Eteläespalta, yksi Iittalan myymälän näyteikkunoista. Taustalla oleva Iittalan tuotteita kuvaava teos on rakennettu vihreän sävyisistä Kivi-tuikuista.

Tänään en ole kerinnyt laisinkaan ulos, sillä ryhdyin aamupäivällä tarmokkaasti siivoamaan. Eilen innostuin vihdoin hinkkaamaan keittiön työpöytien nuhraantuneita silikonisaumoja, jotka on tarkoitus korvata uuden uutukaisella silikonilla. Vaikka otin samantien suurimmat roskat imurilla, oli keittiö kuitenkin aamulla aika sotkuisen näköinen. Ja koko koti, sillä edellisestä kunnon siivouksesta taitaa olla jo pari viikkoa. 

Ennen uuden silikonin laittamista keittiön seinät pitäisi maalata, maalihan on jo odottanut puolisen vuotta kellarissa. Pitää vain tsekata, että kalenterista löytyy jakso, jolloin olisi kaksi tai kolmekin perättäistä kotipäivää, jolloin saisi homman kerralla putkeen. Ja ennen tuota maalausurakkaa pitäisi suojata maalarinteipillä ovenkarmit ja muut paikat. Kunhan nyt saan itsestäni sen verran irti. 

Yksi joulutähti on vielä voimissaan, joten en raaskinut sitä poiskaan heittää. Siirsin punakukan kuitenkin takkahuoneen pöydälle ja laitoin keittiön pöydälle eilen ostamani puntin vaaleanpunaisia tulppaaneja. Näissä on hauskan pitkulainen tuo kukka ja niin sitten päädyin ostamaan juuri tällaisen nipun. Kyllä vain ilahduttaa mukavasti.

Nytpä muistan yhden hassun jutun. Keskiviikkona laivareissulta palatessamme istuimme Pojan kanssa ratikassa. Takana oli 5-6 -vuotias pikkupoika mummunsa kanssa. Poika katseli ulkona näkyvää Coca-cola -mainosta ja kysäisi mummulta: "Mummu, kummasta maasta Coca-cola on tullut?". Mummu taisi olla hiukan ajatuksissaan, kun hän tokaisi pojalle: "Eiköhän se ole tullut jääkaapista!"

Mukavaa viikonvaihdetta kaikille!

 

 

Konnadonnan kotona ja puutarhassa -blogista tupsahti minulle tällainen ihana tunnustus, josta kiitän Konnadonnaa lämpimästi. Tarkoitus on jakaa tunnustus eteenpäin viidelle alle 200 lukijan blogille ja toivoa heidän jatkavan tunnustuksen jakamista eli tunnustus menee 

Garden of My Dreams -blogille
Kujeita ryytimaalla -blogille
My Life -blogille
Puutarhatarinoita -blogille ja
Varjoyrtin puutarha -blogille

Kun aikanaan aloitin oman blogini pitämisen, ihmettelin muiden saamia upeita tunnustuksia ja pohdin, miten onnekkaita nuo blogin pitäjät ovatkaan, kun ovat löytäneet hengenheimolaisia. Ajattelin, että varmasti kaikki muut ovat viimeisen päälle puutarha-alan ammattilaisia, pitkän linjan viherpeukaloita ja varsinaisia multamaailman konkareita. On toki täällä blogimaailmassa niitäkin, mutta useimmat näyttävät kuitenkin olevan enemmänkin ihan tavallisia kasvun ihmeeseen hurahtaneita arkielämän pihansa muokkaajia. Ihmisiä, joiden opit on usein löytyneet kokemuksen kantapään kautta, yrityksen ja erehdyksen tuloksena. Toisilla on selvästi synnynnäinen taito saada kaikki ympärillään kukkimaan ja rehottamaan. Toiset taas joutuvat tekemään ylenmäärin töitä saadakseen jotain näkyvää aikaan. Itse luultavasti kuulun tuohon jälkimmäiseen ryhmään. 

Se, mitä en lakkaa ihmettelemästä ja ihailemasta, on puutarhabloggareiden keskuudessa elävä jakamisen kulttuuri. Täällä ei olla kalamiehiä, jotka hamaan kuolemaan saakka pitävät parhaat apajansa omana salaisuutenaan. Ei laisinkaan, vaan ideoita ja vinkkejä kerrotaan avoimesti toisille ja iloitaan myös muiden onnistumisista. Kaikkien pihat ja puutarhat saavat vapaasti kukkia ja pienessäkin viherryksessä nähdään suuret mahdollisuudet. Jos jostakin pitäisi puutarhabloggareita erityisesti kehua, sanoisin, että positiivisuus ja kaikinpuolinen myönteinen asenne elämään on täällä merkille pantavaa. Aina on uusi kevät edessä, aina uusi kukkamaa muokattavana!

Saila Saaripalsta -blogista haastoi kertomaan kahdeksan lempiasiaa kuvien kera. Kuten jo Sailallekin totesin, nyt olisi hyvää aikaa kelailla vanhoja kuvavarastoja, kun tuolla ulkona on jo kaikki lumimöykyt tullut kuvattua. Aika vaan tuppaa hurahtamaan niin tässä koneen ääressä istuessa kuin muussakin touhussa ja niinpä aiempi ajatukseni varsinaisella kuvakavalkaadilla kuvittamisesta kuivahti näihin muutamiin kukkakuviin, joita en ole ainakaan blogissani vielä käyttänyt. Huomatkaa, pioni on pioni, mutta aina eri pioni. Ja sen tietää se, joka omat pioninsa joka kesä yhä uudelleen kuvaa.

8 LEMPIASIAA (vaan ei kuitenkaan tärkeysjärjestyksessä)

1.  

Kotihan se on yksi mieluisimmista asioista elämässä.

Minulla on onni asua omakotitalossa kivalla paikalla. Tilaa on riittävästi ja vaikka toivoisinkin kylppäriremppaa ja vähitellen kohennusta myös keittiöön, ei asumisessa suuria ongelmia ole. Olen asunut niin kerrostalossa kuin rivitalossakin ja kyllä tämä omakotiasuminen peittoaa nuo edelliset mennen tullen. 

2.

Puutarhaa parempaa lepopaikkaa ei olekaan.

Se on vain niin äärettömän mukavaa kiertää omaa pihaa ja puutarhaa kesäiltoina, katsella ja arvioida, mitä kulloinkin mistäkin ilmoille tupsahtaa. Nyppiä, rapsuttaa ja lapiolla kaivella. Kärrätä, kipata ja haravaa heilutella. 

3.

Oma karvainen Juuso-kissa

Hän on niin ihana, pehmoistakin pehmoisempi ja kaikesta itsepäisyydestään huolimatta aivan erinomainen lemmikki. Niin viisas, ettei toista yhtä viisasta kissaa maa päällään kanna (paitsi kaikkien muiden kissat tietenkin omistajiensa mielestä). Ketterä ja nokkela ja leikkisä. Niin vain tällainen naisihminen konttaa lattialla leikkihiiriä sohvien alta kaivaen ja juoksentelee huoneesta toiseen piilosta kissan kanssa leikkien ja siirtyy sängyn laidalle nukkumaan, ettei ketarat levällään makaavan kissan uni häiriintyisi. Ainoa huonompi juttu tässä karvakorvassa on se, että niitä on vain yksi. Kas, kun sitä ei silloin aikanaan tajunnut, kuinka paljon iloa voi tällaisesta pehmotyypistä ihmiselle olla.

4.

Kirjat ne vasta mukavia ovatkin

Mitenkähän sitä meikäläinen tulisi toimeen ilman kirjoja ja lukemisen taitoa? Kirjaan uppoutuminen on lepoa ja laiskottelua parhaimmillaan. Kirja vie matkalle uusiin maailmoihin, tutustuttaa mielenkiintoisiin ihmisiin ja avartaa maailmankatsomusta. Kirja opettaa, rauhoittaa, sivistää, itkettää, antaa ja ottaa. Jos et pidä yhdestä kirjasta, avaa toinen. Aina löytyy kiinnostavia aiheita ja uusia tarinoita.

5.

Käsityöt ja askartelu

Vaikeaa on istua television ääressä kädet sylissä, mitään tekemättä. Se tuntuu hukkaan heitetyltä ajalta ja vaistomaisesti kädet etsivät jotain nyplättävää. Vähemmän keskittymistä vaativan ohjelman aikana syntyy ristipistoja, kenties virkkausta tai kudontaa. Kun telkusta tulee elokuva, dokumentti tai jokin sarja, jonka juoni ei enää salli mielenkiinnon poukkoilemista käsityön ja tv-ruudun välillä, lasken tekeleeni sivuun ja ryhdyn päätoimiseksi katselijaksi.

6.

Valokuvaaminen

Kamera pitää aina olla mukana, vaikka en sitä laukusta kertaakaan pois ottaisi. Jostain syystä olen tullut araksi kuvaamaan ihmisiä, tuntuu yksityisyyteen puuttumiselta. Jälkeenpäin harmittelen, kun ei ole kuvaa syntymäpäiviltä, tädeistä, serkuista, aina ei edes omista lapsista riittävästi. Kuvia kukista löytyy pilvin pimein. Ne kun eivät kainostele eivätkä päätään käännä suunnatessani kameran objektiivin niitä kohti.

7.

Ystävät niin lähellä kuin kaukanakin

Ystävyyssuhteita ihmiselle tulee elämän varrelta monista eri tilanteista: lapsuudesta, koulusta, opiskelijamaailmasta, työpaikoista, kursseilta, harrastuksista. Joku kulkee rinnalla vain hetken, toinen tulee ja menee, mutta aina kuitenkin tulee takaisin. Sitten on niitä, jotka ovat ja pysyvät, vaikka mitä elämässä tapahtuisi.

8.

Musiikki, elokuvat, leipominen, elämä yleensä

Joskus musiikkia pitää oikein ahmia, kuunnella kerta toisensa jälkeen uudelleen. Sitten tulee hetkiä, ettei korvat siedä minkäänlaista melua, ei äännähdystäkään. Joku kipale saattaa jäädä päähän soimaan viikkokausiksi ja toisen kipaleen taas muistaa vasta, kun sen kuulee. Silloin se nostaa muistoja mieleen ja kiidättää hetkeksi menneisiin kuviin.

Paljon on elämässä mieluisia asioita, lempiasioita. Monet sellaisia, ettei niitä äkkipäätään edes muista, mutta yhtäkaikki tärkeitä nekin. Ehkä elämä kokonaisuudessaan tai vaikka pieniin osiin pilkottunakin on etupäässä aika kivaa. Tällä hetkellä ja toivottavasti myös tulevina hetkinä.

Matkailu avartaa ja uuvuttaa

Tavanomainen mennen-tullen Tukholman-reissu on suoritettu. Lähdimme maanantaina Pojan kanssa Mariellalla Helsingistä ja saavuimme tänä aamuna takaisin. Laivalla ei ollut kumpaankaan suuntaan mitään yleisöryntäystä, kuten kuvistakin huomaa. Yllä olevien kuvien kaltaisia tilanteita ei korkeasesongin aikana juurikaan laivoilla nähdä, mutta nyt kuvaaminen ilman ainuttakaan ohikulkijaa ei ollut mitenkään vaikeaa. Ehkä lisääntynyt Tallinnan matkailu näkyy myös vähentyneinä matkustajina Ruotsin laivoilla.

Hedelmä-, marja- ja vihannestarjontaa Högtorgetilla

Tiistai-päivän käytimme Tukholmassa kumpainenkin omilla teillämme. Ajoin Viking Linen bussilla City-terminaaliin ja sen jälkeen olinkin tasaisen tarkasti liikkeessä puolen tunnin kahvitaukoa lukuunottamatta aivan laivan paluuseen saakka eli runsaan neljän tunnin ajan. Tosin pysähdyinhän minä välillä  sihtailemaan kaupunkia kameran kanssa, eikä askellustahti jatkuvasti ollut tasaisen ripeää. Lähdin City-terminaalista Kungsgatania pitkin Högtorgetin kautta kohti Östermalmia. En voi kehua hyvällä suuntavaistolla, mutta yleensä pääsen perille, mihin olen ollut menossakin. Tiistaina jäin kuitenkin oudosti palloilemaan Östermalmille ja kesti hetken, ennen kuin pääsin niinsanotusti takaisin kartalle. Palasin Dramatiska teatternin ohi Hamngatania pitkin Sergels Torgille ja sieltä tuttua Drottningsgatania kävellen kohti vanhaa kaupunkia.

Östermalmstorgetin kauppahalli vuodelta 1888

Sää Tukholmassa oli pilvinen, mutta lämmintä riitti +3 asteen verran. Iltapäivää kohden tosin tuuli yltyi ja ilman hanskoja meinasi näpit jäätyä oikein kunnolla. Olin varautunut, että jotain pientä voisin kenties ostaa, mutta harvoihin kauppoihin teki mieli astua sisään. Näytti kuin Tukholma olisi pullollaan toinen toistaan hienoimpia merkkiliikkeitä, joiden hintatason saattaa usein jo arvata siitä, ettei missään ole näkyvissä ainuttakaan hintalappua; ja usein noissa kaupoissa hyllyjä ja rekkejäkin on vain muutamia, eikä nekään vähäiset pullistele tavaroiden paljoudesta.

Selvästi näkyi, että Tukholmassakin on ollut enemmän lunta, mutta ilmeisesti se on kuskattu kaadettavaksi mereen tai jonnekin muualle. Varjoisimmilla kaduilla oli hiukan polannetta ja sulaneita lätäköitä, puistoissa ja aukioilla likaisia lumikasoja, joiden reunamilla oli läjäpäin hylättyjä joulukuusia.

Huomattavan paljon istui ja nukkui kerjäläisiä talojen seinustoilla, hereillä olevat pahvikuppi ojennettuna kulkijoita kohden. En kehdannut ryhtyä ketään heistä kuvaamaan, mutta eräässä kadunkulmassa oli tuollainen puuveistos, joka minusta toi mieleen nuo istuvat kerjäläiset. Helsingistähän romanialaiset näyttävät talveksi suurimmaksi osaksi lähteneen pois. Olisivatko menneet Tukholmaan.

Riksgatanilla ennen vanhan kaupungin Mynttorgetia olevalla Stallbronilla oli kaiteeseen muodostunut lukkoilmiö, kuten jo monessa muussakin kaupungissa ja maassa. Toistaiseksi lukkoja näytti olevan vain sillan toisen puolen kaiteessa. 

Järntorget vanhassa kaupungissa

Vanhassa kaupungissa oli mukava kävellä, sillä missään ei ollut mitään erityistä tungosta. Ravintolat ja muut ruokapaikat olivat vielä yhden aikaan aika täynnä lounasruokailijoita, mutta näyteikkunoita pääsi ihailemaan aivan ongelmitta. Tosin Västerlånggatanista on muodostunut varsinainen turistirysä ja yhä useampi myymälä on muuttunut turistikrääsäkaupaksi. Tapani mukaan kävelin koko kadun alusta sen päättävälle Järntorgetille saakka, jossa olo oli jo niin kevyt, että päädyin läheiseen kahvilaan hörppäämään ison ja lämpimän kupin capuccinoa kera erinomaisen täytetyn voileivän. Samalla hiukan pohdiskelin, mihin suuntaan sormien sulattelun jälkeen lähtisin, koska vielä ei laivaan ollut kiire.

Kahvin jälkeen jatkoin kaupunkikierrostani suuntaamalla kapoisia katuja pitkin kohti kuninkaanlinnaa. Noilla hiljaisilla kaduilla olikin kivoja myymälöitä, taloissa hienoja yksityiskohtia ja muutama erittäin viihtyisän näköinen kahvila. Lähellä suomalaista kirkkoa oli kahvila nimeltä Under Kastanjen ja harmittelin sen löytyneen vasta tässä vaiheessa, sillä se oli todella viihtyisän oloinen. Mieli ei tehnyt mennä mihinkään kauppaan vaan tiirailin tarjontaa lähinnä ikkunalasin takaa. Alueella näyttää olevan runsaasti taidegallerioita ja kädentaitajien putiikkeja. Ihastuin pieneen myymälään, jonka ikkunoilla oli toinen toistaan upeampia soittorasioita. Useimmat olivat vielä jouluaiheisia ja parhaillaan miesmyyjä olikin korjaamassa joulukoristeita pois. Toisessa myymälässä myytiin kierrätysmetallista valmistettuja esineitä, noita yläkuvan oikeassa kulmassa olevia mutterihahmoja sekä myös vasemman kulman kivi-metalli -lintuja. 

Kuljin ihastuttavan kukkakaupan ohitse ja pysähdyin kuvaamaan ihanan runsasta jouluruusutarjontaa ja upeita kirjopikarililjaruukkuja. 10 kpl:n nippu tulppaaneja maksoi tuossa vanhan kaupungin kukkakaupassa 59 kruunua eli alle 5,90 euroa. Eivät todellakaan kalliita.

Pienten sivukujien talojen kivijaloissa oli paljon toimistotiloja: arkkitehtitoimistoja, lakiasiaintoimistoja ja mainostoimistoja. Sen verran kurkin valaistujen toimistojen isoista ikkunoista sisään todetakseni, että tilat on remontoitu viimeisen päälle hienoiksi ja mm. paksujen seinien leveät ikkunalaudat oli huomioitu osana sisustusta. Varmaankin tänä päivänä noissa vanhoissa rakennuksissa on huikeat vuokrat ja neliöhinnat.

Kuvaaminen alkoi olla haasteellista, sillä pilvinen päivä oli kääntymässä illaksi ja muutenkin kapeiden kujien reunustamat korkeat talot imivät vähänkin valon. Yksityiskohtia olisi ollut kiva kuvata, mutta maisemakuvia ei, sillä joka paikassa oli joko autoja tai sitten masentavan likaisen värisiä lumikasoja. Vanhassa kaupungissa on varmasti hankaluuksia suurten lumimäärien siirtelyssä ja varastoinnissa, sillä tilaa on todella vähän.

Kuninkaanlinnaa

Saavuttuani kuninkaanlinnan edustalle totesin, että linnaa näköjään korjataan. Rakennusmiesten työmaakoppeja oli siellä täällä ja osa linnasta telineiden peitossa. Ja jälleen autoja kaikkialla. Kaiketi tuollakin alueella jokaisella pitää olla oma auto ja se on saatava mahdollisimman lähelle omaa ulko-ovea. Lisänä on monenlainen huoltoliikenne. Kuka viisas keksisi sellaisia ratkaisuja, että vanhat historialliset paikat säästyisivät yleisiltä parkkipaikoilta ja jokaisen vapaan kolon valloittavalta autoliikenteeltä. Ei tuo Tukholman Gamla Stan niin kovin suuri alue ole, etteikö siellä jaksaisi jalankin kulkea. 

Vasemalla kuninkaanlinnaa, alhaalla Skeppsbron

Koska en nähnyt vilaustakaan sen enempää Kustaasta ja Silviasta kuin Viktoriasta, Danielista tai pienestä Estellestä, kävelin alas Skeppsbronille ja lähdin talsimaan rantaa pitkin kohti Vikingterminalia. Djurgårdenin lautat suhasivat Strömmenillä ja kolme joutsenta räpytteli nousukiitoon laskeutuakseen sen verran pitkälle, etten saanut niitä valokuvatuksi. Sen sijaan kuvasin tutun Katarina hissin lämpötilanäyttöineen. Tuo hissi on valmistunut 1883, mutta ei ole nykyisin käytössä. Hissi käytävineen on suunniteltu korjattavaksi Slussenin peruskorjauksen yhteydessä 2016. Ohi ajoi myös useampi sininen Saltsjöbaden-linjan metro matkalla kohti Solsidania. Paikkaa, joka on monelle suomalaisella viime aikoina tullut tutuksi mainiosta "Onnen onkijat" -tv-sarjasta. Kävelyreitti Slussenilta Vikingterminaaliin on harvinaisen tylsä, joskin reitin puolivälissä olevaan punatiiliseen rakennukseen on avattu edellisen Tukholma-käyntini jälkeen Fotografiska eli yksi maailman mittavimmista modernin valokuvataiteen museoista ja näyttelytiloista. Harmitti hieman, ettei enää ollut aikaa sinne poiketa.

Katarina hissen

Ostokseni Tukholmasta ja ylipäätään koko reissulta jäivät varsin vähäisiksi, mutta ainahan ei tarvitse tavaraa mukaansa haalia. Västerlånggatan 24 sijaitsevasta Handkraft Swea -liikkeestä ostin ihania Pia Bergvallin kissakortteja ja jo aiemmin Drottningsgatanilla sijaitsevasta Drottningsgatans Bok & Bild -liikkeestä Eva Björkin akvarellivärein maalaamia kukkakortteja tai siis niiden kopioita. Tuohon kirjakauppaan minun on ollut tapana Tukholman matkoillani poiketa, etenkin kortteja ostamaan. Hölmöyksissäni ostin vain 10 korttia ja vasta jälkikäteen tajusin, että kaksipuoleisten, kirjekuorella varustettujen korttien hinta oli 2 kruunua/kpl eli eipä paljon mitään. 

Matkasimme Pojan kanssa neljän hengen hytissä, sillä kahden hengen hytit ovat niin mahdottoman pieniä, että niissä tuskin mahtuu vuoteiden välissä kunnolla seisomaan puhumattakaan matkavarusteiden ahtamisesta hyttiin. Illalla kävimme kuuntelemassa karaokelaulajia ja trubaduuria ja tietenkin nautimme buffetin herkuista. Emme onnistuneet kumpikaan syömään itseämme kipeiksi ja alkoholipuolikin taisi jäädä yhteen siideriin. Mennessä laiva keikutti tavallista enemmän, mutta tullessa oli tasaista. Hyttikäytävillä ihmiset liikkuivat hiljaa, eikä kaljapullo kädessä heiluvia ollut laisinkaan. Rauhallisesta ympäristöstä ja runsaasti liikunnasta huolimatta nukuin molemmat yöt sanalla sanoen aivan surkeasti ja tänä aamuna olikin mukava ajatella tulevaa yötä omassa sängyssä.

Heti päivän valjettua saattoi nähdä, että hyvin on ulkona pilvistä ja harmaata. Meri velloi jäistä vapaana aivan Suomenlinna lähettyville saakka. Tavallisesti Suomenlinnan kohdalla laivasta näkee hyvin Kauppatorille saakka, mutta nyt kostea harmaus peitti maiseman. Päästyäni bussilla puoleen väliin kotimatkaa, maailma olikin jo täynnä nenäliinan kokoisia räntälumirättejä ja sade senkun jatkuu edelleen.

Suomenlinnan muureja ja remontissa oleva Vesikko-sukellusvene

Nyt ollaan jälleen kotona ja iloisia siitä, että kohta pääsee kallistamaan päänsä vaihteeksi omaan sänkyyn. Reissaaminen on kivaa ja vielä kivempaa on kotiinpaluu. Jälleen kerran saatoin todeta, että Tukholmaan pitäisi mennä useamman päivän turneelle, jotta siellä ehtisi kiertää kunnolla, katsella nähtävyyksiä, tutustua museoihin ja vaikka vain istuskella kahviloissa. Miten niin mielenkiintoisesta kaupungista onkaan tullut etupäässä kauttakulkupaikka? Niin lähellä ja kuitenkin niin kaukana.

PS. Olen saanut kaksi uutta lukijaa: Jantun ja Savea ja papuja. Lämpimästi tervetuloa kumpainenkin.

Ja vielä toinen PS. Tyttären heppa voitti jälleen raveissa. Onpa hurjassa kunnossa!