Kissan kuorsaus ja muuta sadepäivän jorinaa

Pari päivää on tullut milteipä asuttua pihamaalla. Eihän sitä kerta kaikkiaan voi aikaansa sisällä viettää, kun aurinko loimottaa täydeltä taivaalta ja peipponen visertää niin kauniisti. Yläpihan käytävät ovat kaikki sulaneet ja haravoitukin. Sen sijaan talon päädyissä ja jonkin verran myös sisäänkäynnin puolella on edelleen lunta. Samoin alapihalla. Lumen koostumus on kyllä tyystin erilaista kuin vielä muutama viikko sitten; isorakeista ja sanoisinko helposti haihtuvaa. Mikäänhän ei minua pidättele myöskään poissa noiden lumikasojen kimpusta. Kun ei mitään muuta enää voi pihalla tehdä, levittelen kasoja saadakseni ne nopeammin sulamaan.

Peipposen laulun lisäksi olen nähnyt västäräkkejä, pari isoa kurkiauraa, monen monta nokkosperhosta ja yhden sitruunaperhosen sekä vihertävänkeltaisen linnun, jonka nimestä emme päässeet Ukkokullan kanssa yhteisymmärrykseen. Hän sanoi keltavästäräkki, minä väitin sitä viherpeipoksi. Luultavasti ainakin minä olen väärässä, olen kerrassaan surkea tunnistamaan lintuja. Metsässä on myös huhuillut kyyhky useampana iltana. Ja se mustarastas laulaa aamuin illoin niin ihanasti tuon yhden kuusen latvassa.
 

Tänäänkin paistoi aamupäivällä aurinko ja sain itseni vihdoin kammettua auton siivoamiseen. Koko talvena en ole saanut sitä sisältä imuroitua. Pelkäsin jo, että saan vanhemmiltani pyyhkeitä auton huonosta hoidosta. Isä kun jaksoi omaa autoaan puunata ja äiti huolehti aina sisätilan imuroinnista. Jostain iski kummallinen tarmonpuuska ja imuroinnin lisäksi innostuin myös pesemään kulkuvälineen. Se olikin yltä päältä harmaa, sillä kotitie pölyää aivan järkyttävästi naapureiden ja tukkirekkojen ohi viilettäessä. Nyt ollaan jälleen iltapäivässä ja ulkona sataa vettä. Eipä juurikaan harmita, sillä sade sulattaa loputkin lumet ja jäät ja vähentää pölyämistä.

Kävimme Ukkokullan kanssa kävellen kirjastossa ja samalla reissulla näin lopulta kevään ensimmäisen Sinivuokkoni. Tien penkkojen tarkkaileminen kävi kyllä työstä, sillä kaikenlaista sinistä ja muunkin väristä ojanpientareet olivat täynnä. Roskia ja vielä kerran roskia. Ollessani alakoulussa opettaja laittoi luokan keväisin ja syksyisin keräämään koulumatkan varrelta roskia. Se oli ilmeisesti sen ajan kasvatusta ja ympäristövalistusta, mutta ainakin minuun se tehoksi. Eipä ole tehnyt mieli heitellä roskia luontoon. Meillä päin näyttää olevan yleistä poimia koirankakat vihreään pussiin, mutta se pussi sitten nakataan tien poskeen. Miksi? Eihän se maadu yhtään sen paremmin kuin koirankakka ilman pussia. Tosin, voisi niitä roskiksiakin olla vähän tiuhempaan. Ehkä koululaisetkin laittaisivat karkkipaperinsa herkemmin roskikseen, jos niitä ylipäätään olisi koulumatkan varrella. Tien varteen nakatuista roskista voi varsin hyvin päätellä, mitä ihmiset nykyisin mukanaan kantavat ja niiden ympäriltä luontoon heittävät: karkkipapereita, tupakka-askeja, olutlaatikoita, kahvimukeja kansineen, mehutölkkejä, limupulloja, juotavaa jugurttia, keksipaketteja ja niitä koirankakkapusseja. Vaan löytyypä tuolta kirjastoreitin varrelta myös pari puutarhatuolia, kananmunarasioita ja kattava kokoelma erilaisia käsineitä, tumppuja ja hanskoja. Kuka lie puutarhatuolinsa tien poskeen unohtanut?

 
Vielä näyttää maailma kovin ruskeasävyiseltä, mutta ei mene kauaakaan kun viherrys valtaa ympäristön. Lupiinitkin näyttävät jo kovasti puskevan itseään esille ja paikoin taisi myös vuohenputket olla alullaan. Meidän kylällä on perinteisesti pidetty siivouspäivä toukokuun lopulla ja silloin kyläläiset kiertävät keräämässä yleisiltä paikoilta roskia säkkeihin, jotka sitten kyläyhdistys käy keräämässä ja toimittaa kaatopaikalle. Oikeastaan tuo siivouspäivä voisi olla vaikka pari viikkoa aikaisemmin, jolloin luonto on vielä sen verran alaston, että roskat on hyvin havaittavissa. Kun kaikki viherrys kohta puskee kuolleiden lehtien ja nahistuneiden korsien välistä, peittää se myös pienemmät roskat alleen ja sinne ne kerääjiltäkin jäävät. Nekin, jotka eivät aikanaan edes maadu.

Omassa pihassa mullasta tunkee enimmäkseen kevätkirjotähtiä ja idänsinililjoja. Enpä ole tainnut muutamaan vuoteen laittaa laisinkaan krookuksia ja nyt kyllä kaipaan niiden värikkyyttä. Olen ottanut kukkapenkeistä valokuvia ihan silläkin silmällä, että osaisin syksyllä paremmin sijoittaa uusia sipulikukkia. Syksyisin sitä kuvittelee ostaneensa ihan liikaa sipuleita ja hieman jo väsyttää niiden maahan tunkeminen. Mutta kyllä näin keväällä tulee toivoneeksi, että olisinpa istuttanut tuohonkin muutaman sipulin - ja tuohon - ja tuohon...

Mutta tulee sieltä mullasta jo muutakin kuin narsisseja ja tulppaanin kärkiä. Unikot ovat jo selkeällä alulla, akileijaa pukkaa muutamista paikoista ja pioneissa on kirkkaanpunaiset töpsät mullan pinnalla. Kevätkaihonkukka on parissa päivässä muodostanut heleän vihreitä lehtitupsuja ympäri tonttia. Se on kyllä niin kiitollinen ja kaunis kukka, että ihan luvalla saa tupsahdella enemmänkin. Niin ja alapihalla tietenkin raparperi on jo joka keväiseen tapaansa päättänyt olla muita nopeampi. Kasvakoon raparperit komeiksi, jotta pääsen tekemään niiden lehdistä vaikka betonisia askelmia. Ja monen monta piirakkaa tietenkin.

Mutta arvaatteko, mikä tässä kuvassa nuppuilee? Minun jouluruusunihan se sieltä jään keskeltä, kylmyydestä kohti valoa kasvuaan tavoittelee. Miksi olenkaan istuttanut sen noin koleaan paikkaan. Ehkä siksi, ettei se kesän myötä olisi kaikkein kuumimmassa auringonpaisteessa. Jouluruusuun olen kovasti tykästynyt. Se on niin sinnikäs puskiessaan joskus jo lumenkin läpi kukkimaan. Ei edes kovin hento lumikellojen tai sinivuokkojen tapaan vaan tanakka ja päättäväisen pystypäinen kukkija. Olisi sittenkin pitänyt puutarhamessuilta ostaa tummakukkainen versio tämän vaalean kaveriksi.

Aamu ei tänään alkanut parhaalla mahdollisella tavalla. Juuso olisi halunnut ulos varhain puoli neljältä. Silloin on vielä pimeää ja minun silmäni täysin unessa. Sen enempää miettimättä rapsutin kissaani korvan takaa muutaman kerran ja lähdin kohti varaston ovea, jolloin Juuso jolkotti perässäni siinä toivossa, että nyt lähdetään mamman kanssa vähän ulkoilemaan. Pikkaisen on aina huono omatunto kissaa huijatessa, mutta niin vain vedin kodinhoitohuoneen ovet perässäni kiinni jättäen ties monennenko kerran tällä tavoin yllätetyn katin istumaan varaston matolle, ja palasin omaan sänkyyni jatkamaan makoisia unia. Tiesin, ettei Juusolla olisi mitään hätää, sillä se saattaisi valita köllöttelypaikakseen joko saunan tai kodinhoitohuoneen penkin, jossa on jopa muutama tyyny pehmusteena. Onhan se joskus jäänyt nukkumaan varaston matollekin paremman puutteessa. Hiekkalaatikko on Juusolla kodinhoitohuoneen pöydän alla, mutta meidän herra tykkää mieluummin luomukakkaamisesta eli sen pitää päästä luonnon helmaan tarpeilleen.

Muutama tunti myöhemmin kömmin sitten ihan aidolla heräämistarkoituksella sängystäni avaamaan kodinhoitohuoneen ovia ja siellähän Juuso veteli sikeitä pitkin pituuttaan penkillä, niiden pehmeiden tyynyjen päällä. Olihan se myös kelpuuttanut sisävessansa hätänsä suorittamispaikaksi, kun kerran mamma ei suostunut häntä aamuvarhaisella ulkona kävelyttämään. Vaikka Juuso ulkona peittää tarpeensa hyvin huolellisesti raapien ylenpalttisesti maata ja muuta kariketta kekonsa päälle, ei se hiekkalaatikossaan juurikaan peittele pökäleitään. Ehkä laatikko on liian pieni Juusolle tai sitten se meinaa, että haiskoon tuossa, hänpä ei välitä! Rupeavat herkemmin häntä ulkoiluttamaan, jos hän vähän laittaa kotia haisemaan.

Vesiallas pihallamme muinoin 15.6.2007

Samainen allas 24.6.2007

Ulkona tuulee ja sataa, mittari näyttää +4.9 astetta. Täällä työhuoneessa on mukavan lämmintä ja rauhallista. Radio on kiinni ja kirjoittamisen lomassa kuuntelen kissan kuorsaamista. Juuso nimittäin nukkuu tuossa työpöydän päässä olevalla pallilla. Se on yksi sen mielipaikoista tällä hetkellä. Ja meidän kissa tosiaan kuorsaa välillä ihan kuuluvasti. 

Kirjoitan muutaman lauseen ja käännyn välillä katselemaan ikkunasta ulos. Ajatukset karkaavat puutarhaan ja innostun miettimään, mitä ulkona seuraavaksi tekisin. Ideoita tulee ja menee, jokin pysähtyy hetkeksi jalostumaan tai sitten lentää samaa tietä päästä pois. Päällimmäisenä on nyt ajatus kaivaa muutaman vuoden kellarissa uutta tulemistaan odottanut vesiallas takaisin maahan. Aikoinaan se oli täällä yläpihalla kotikoivun katveessa ja se vasta viheliäinen paikka vesialtaalle oli. Koivusta tuli jos jonkinlaista roskaa ja altaan vettä piti alituiseen olla vaihtamassa ja puhdistamassa. Pumppu meni vähän väliä tukkoon ja polveni olivat ruvella, kun kykin altaan reunalla sitä huoltamassa. Lopulta kaivoin koko hökötyksen ylös ja kiikutin kellariin. Nyt on koivu mennyttä ja tilaa olisi jälleen vaikka sille vesialtaalle. Jospa ylipäätään laajentaisin vesialtaan ympärille tulevaa tilaa leikkimökin suuntaan. Sen eteen jäi suotta tyhjää tilaa, kun aikanaan raivasimme lasten hiekkalaatikon pois. No niin, tästä se lähtee.

Lapsella on ensi viikolla nimipäivä ja huomenna menen taas hoitamaan kissapoikia, kun lapsi on toisella paikkakunnalla opiskelemassa. Väsäsin eilen lapselle nimpparikortin, joka ei ole laisinkaan niin vino kuin tässä kuvassa näyttää.

Samalla ajattelin käydä ostamassa kalkkia ja katselemassa, josko jo löytäisin muutaman pajuisen kukkalaatikon terassin kaiteille. Voisin myös ryhtyä suunnittelemaan kesäkukkaostoksia, vaikka eihän niillä vielä mitään kiirettä ole. Tulisi kuitenkin kerrankin mietittyä kunnolla lajit ja värit, ettei sitten tarvitse myöhemmin manailla niitä nonstop-ostoksia. Luultavasti haksahdan taas täysin ajattelemattomiin kesäkukkahankintoihin päästessäni taimitarhan näännyttävän kukkapaljouden ääreen. Kun ne kaikki on niin ihania - ja niitä ihanuuksia on niin valtavan paljon. Ja melkeinpä voisi luulla, että ihan vain minua varten...

Eipä muuta kuin antoisia keväthetkiä kaikille muille puutarhahöppänöille. Onneksi tämän kevättaudin oirekuvia voi hyvällä omallatunnolla jakaa teidän kanssanne.
 

Kevät on täällä - IHANAA!

Onpa ollut huikean hieno kevätpäivä. Aurinko on paistanut siniseltä taivaalta ja lämpötila lienee liikkunut +10 asteessa. Enpä tosin ole ehtinyt mittaria katsella aamuisen vilkaisun jälkeen ja silloin meillä oli -2,8 pakkasta. Hienosti on lumi sulanut muutamassa päivässä. Varjossa sitä toki on ja alapihallakin, mutta ihan silmissä se hupenee - eikä harmita pätkääkään.

Narsissit lykkäävät lehtien seasta kärkiään ja kasvattavat vartta sen kun kerkiävät.

Ja nämä punaiset piipot kuuluvat pionille.

Myös akileija on päättänyt aloittaa matkansa kesämaailmaan.

Alapihalla on vielä lunta ja erityisesti tuossa portaiden kohdalla, koska siihen on kolattu yläpihan käytäviltä lumia. Kutsumme tuota portaiden eteen koottua lumikasaa helikopterikentäksi, sillä talvisin se on aikamoinen tasanne. Siinä lumi on tiivistynyt kovaksi ja yleensä helikopterikentältä lumi sulaa pihallamme viimeisenä, vaikka paikka on hyvin aurinkoinen. Johtunee juuri tuosta tiivistyneestä olomuodosta. Tänä keväänä sulamista hidastaa myös tuo koivun kaatamisesta syntynyt sahanpuru, joka on jäädyttänyt allaan olevan lumen kivenkoviksi kasoiksi. 

Minua on puun kaatamisesta lähtien jotenkin surettanut tuo puruinen haava alapihan lumessa. Sahanpurun lisäksi nurmella tulee olemaan kaikenmaailman oksaa ja silppua. Eniten kuitenkin harmittaa tuon taustalla näkyvän tuijan kohtalo. Se jäi kaatuvan puun alle ja on kyllä aika onnettoman näköinen. Olen koittanut välttää alapihalla kävelyä nyt lumen sulamisen aikaan. Lumi saa maiseman ja mittasuhteet näyttämään tyystin erilaisilta verrattuna kesäiseen maisemaan ja niinpä sitten tänään onnistuin tallomaan Pitkulaiseen penkkiin istuttamiani tulppaaneja, jotka kurkottivat kohti taivasta keskellä lumihankea.

Joku täällä blogimaailmassa pohti sitä, ettei enää muistanut, mitä mistäkin kohtaa mullasta pitäisi olla tulossa. Minulla on vähän sama juttu, sillä tuppaan unohtamaan talven aikana osan kasvien nimistä ja erityisesti uusimmat viritykset. Pianhan ne taas muistiin tupsahtavat, eikä yleensä loppukesästä tee enää tiukkaakaan nimetä puutarhansa kasveja. Joka syksy sipuleita istuttaessani päätän kirjata ylös, minkä mihinkin laitan. Kun sitten innostun niitä sipuleita kaupasta useampaan kertaan kantamaan ja samaten useampana eränä maahan istuttamaan, alkaa ne viimeiset olla sen verran työn takana, että kaikensorttinen kirjaaminen yleensä jää. Toki minulla on tallessa sipuleiden nimet ja kukkimisen ollessa ajankohtaista, saatan sipulini tunnistaa. Tästä unohtamisprosessista ei ole kuitenkaan muodostunut minulle ongelmaa, sillä onpahan elämässä enemmän jännitystä, kun keväällä joutuu laittamaan aivosolut kunnon työhön.

Mahonia venyi viime kesänä mittaa ja talvella mietin, kuinka se selviää lumikasojen alta. Hyvin näyttää selvinneen, kuten vuorimännyt ja muutkin niistä havuista, jotka ovat olleet täysin upoksissa paikoin tiiviidenkin lumimassojen painamina. 

Tämän kukkapenkin rapsutin tänään puhtaaksi, sillä yksinkertaisesti alkoi ottaa niin mahtavasti päähän se julmettu sahanpurun määrä, joka värjäsi koko penkin keltaiseksi. Lumi on tästä penkistä sulanut kokonaan, mutta nuo vuorenkilvet ovat kyllä hyvin onnettoman näköisiä. Niiden päällä oli toki valtava kasa lunta, mutta kun sen kasan päällä työstettiin koivun kaatamista, tiivistyi lumi varsinaiseksi jääkentäksi ja pelkäsin jo, ettei se sula ikinä. Vesisateet kuitenkin tekivät tehtävänsä. Kunhan tuo koivunjämä tuosta joutaa pois, täytyy pohtia, lähtevätkö myös vuorenkilvet jonnekin muualle. Tähän saakka penkin istutuksia on rajoittanut nimenomaan tuo iso koivu, joka on sekä varjostanut, että imenyt voiman muilta kasveilta. 

Sisäänkäynnin puolella on enemmän lunta, mutta Pikkupuutarhan kivi on jo heittänyt lumiviittansa kokonaan pois. Huomiseksi on luvattu tällaista aurinkoista päivää ja sen jälkeen jälleen sadetta. Lumi saanee kyytiä - ja ehkä minä sitä hivenen lapiolla avitan. 

Aurinkoista kevätpäivää juhlistaakseni siivosin Olopihan terassin ja pation. En sentään vielä pessyt puupatiota, koska Ukkokulta vaihtoi renkaita ja tarvitsi letkun renkaiden pesuun. Kannoin kellarista patiolle ulkokalusteet ja laitoin terassille Juusoa varten räsymaton. Siinä on mukavampi köllöttää, vaikka Juuso on kyllä varsin mieltynyt angervopensaiden alustalla torkkumiseen. Ilmeisesti siellä on lämmintä ja suojaisaa ilman lehtivihreän tuomaa varjoakin.

On tätä kunnon kevättä odotettukin ja nyt se on tullut. Seuraavaksi onkin sitten vuorossa niiden aurinkoisten kesäpäivien veikkaaminen ja odottaminen, mutta tällä hetkellä olen kyllä kovin tyytyväinen, kunhan pysytään ensi alkuun vaikka viiden plusasteen paremmalla puolella. Eikä se viikolle luvattu sadekaan niin epämiellyttävältä tunnu, sillä meidän kotitie pölyää ihan hirveästi ja toisaalta tuo vielä jäljellä oleva lumi häviää erinomaisen mukavasti vesisateessa. Tyypillisestihän vappuna on ollut kalsean koleaa ja parhaassa tapauksessa taivaalta on satanut tiskirätin kokoista räntää. Kevät on kuitenkin tullut ja se on ihanaa!!!

 

Metsän katveesta pihalle piippoja katsomaan

Viikko on kulunut erilaisissa askareissa niin kotona kuin muuallakin. Vettä on satanut välillä taivaan täydeltä ja kerrankin taukoamaton lotina pihamaalla on tuntunut mukavalta. Lumi ja jää on sulanut hurjaa vauhtia. Tietenkin olen käynyt avustamassa tuota sulamistapahtumaa siirtämällä lunta pienempiin kasoihin ja paikkoihin, joista se on jo sulanut. Lisäksi olen ahkerasti hakannut käytäviltä jäätä sitä mukaa, kun se on alkanut lohkeamaan. Ei kyllä meidän piha ole milloinkaan aiemmin ollut näin lujassa jäässä - ja paksussa. Nyt alkaa jo näyttää siltä, että kevät meidänkin puutarhaan joskus tulee, vaikkakin lunta on paikoitellen vielä paljonkin. Suorastaan tolkuttomasti alapihalla johtavilla portailla, jonne sitä on yläpihalta talven mittaan kolattu.

Parin viikon ajan lähistöltä kuului jonkun työkoneen pörinää aamusta iltaan, mutta eipä ole tullut käytyä katsomassa, mitä siellä suunnassa tapahtuu. Naapurit valistivat, että mustikkametsässä on menossa metsänharvennus ja eilen tukkikuormia alkoikin kulkea tiellä tiheään. Tänään sitten päätimme käydä katsomassa, millaista jälkeä metsässä on saatu aikaan. Tukit on pinottu tien viereen ja osa tosiaan ja kuskattu poiskin. Sen sijaan metsään on jätetty oksat ja muut ilmeisesti metsäteollisuudelle kelpaamaton aines. Yleensähän myös tämä hakkuujäte on kuskattu johonkin sopivaan paikkaan pinoiksi myöhemmin pois vietäväksi. Toivottavasti näin tapahtuu tässäkin tapauksessa, sillä nyt metsässä kulkeminen on paljon vaikeampaa kun ajoittain pitää loikkia oksakasojen lomassa ja ylitse.

Pelkäsin, että metsässä olisi rujompaakin, mutta yllätyksekseni siellä ei oltu laitettu kaikkea tasaiseksi avohakkuuksi vaan metsä tuntui edelleen ihan oikealta metsältä. Muutama vuosi sitten toinen lähiseudun metsä vedettiin puuttomaksi. Mitä nyt muutama koivu sinne jätettiin yksinään huojumaan. Tuo paikka on minusta niin kovin surullisen näköinen, eikä laisinkaan kutsu luokseen. Lisäksi siellä oli jokin työkone möyrinyt oikein kunnolla ja maapohja oli pitkään ylösalas myllätty. Nyt siellä jo kasvaa kaikenlaista matalaa heinää ja risukkoa.

Monin paikoin länsirannikolla on uutisten mukaan tulvia. Vaikka täällä Uudellamaalla on lunta ollut todella paljon, ei minusta vettä ole ojissakaan mitenkään normaalia enempää. Ovathan nuo tienvarren ojat täynnä vettä, mutta ottaen huomioon lumen nopea hupeneminen, ei tuota vettä luulisi tulviksi saakka löytyvän. Meidän pihassa maa on kyllä vielä jäässä ja siksipä onkin varsinainen ihme, miten nuo sipulikukat pystyvät pukkaamaan itsensä pintaan.

Nämä - todennäköisesti narsissin piipot on kuvattu pari päivää sitten. Edelleen penkeissä on vielä jonkin verran lunta, mutta niin vain nuo piipot tuolta lumen keskeltä itsensä valoa kohti tuovat. Nyt ei enää parane mennä tallustelemaan kukkapenkkeihin lapion kanssa vaan varovasti jollain varrellisella välineellä kenties pikkaisen lunta voisi kasoista tasaisemmaksi tasoitella. Tai sitten jättää loput auringon sulatettaviksi. Huomiseksi on nimittäin luvattu auringonpaistetta ja se voisikin olla tämän harmaan viikon jälkeen ihan piristävää.

Rinteessä nuo "Ei-Scillat-vaan-olivatko-ne-Kevättähtiä" aloittelevat kukintaansa. Mielenkiintoista, miten paljon niitä kaikesta mylläyksestä huolimatta kesällä tuohon rinteeseen jäi. Sipuleita oli sadoittain ja varmasti niitä meni paljon myös kompostiin. Osan istutin pitkin tonttia, mihin vain keksin niitä tyrkätä. Ja osa jäi tietenkin rinteeseen. 

Yläpihan kukkapenkit ovat täynnä koivun oksia. Niitä on aina tullut talven mittaan kasapäin ja niin ehti tulla tänäkin talvena, koska koivu koki matkansa pään vasta kevättalvella. Toinen olopihan kukkapenkeistä, rinne ja alapiha ovat järkyttävän näköisiä; täynnä sahanpurua, koivunoksia ja kaikenlaista roskan roipetta. Lisäksi hangella tallusteltiin ahkerasti koivun kaatamisen, pätkimisen ja pois kuskaamisen ajan, joten alapihalle on tallaantunut tiivis polku, joka taitaa sulaa viimeisenä. Toivon mukaan sentään ennen juhannusta. Paikoitellen alapihalla jo pikkuisen pilkottaa paljas maa. Vielä ei kuitenkaan ole viisasta mennä haravan kanssa kukkapenkkejä rapsuttelemaan, sillä lumen alta paljastuva maa on erittäin märkää. Jos vain saan multasäkistä irrotettua riittävän ajoissa multaa, katan sillä syksyiset lehdet kukkapenkeissä ja unohdan koko haravoinnin. Sinnehän maatuvat.

Sainpa vihdoin väsättyä muutaman kortinkin. Oikean käden gangliopatista huolimatta olen iltaisin tehnyt ristipistotöitä. Patti arastaa jonkin verran, ei siis anna unohtaa itseään, mutta onneksi ei kuitenkaan säre. Enpä jaksa alituiseen juosta lääkärissä tyhjennyttämässä pattiani, sillä hetihän tuo näyttää täyttyvän uudelleen. Olkoon siinä, kunnes alkaa riittävästi ärsyttämään ja rajoittamaan tekemisiäni.

Lapsen hepan diagnoosiksi tuli hermovaurio, joka lienee niitä pahimpia mahdollisia vaivoja ravihevosen elämässä. Yksi jalka on likimain kokonaan poissa pelistä. Viikko sitten sattunut onnettomuus sai meikäläisenkin mielialan sen verran matalaksi, että olen ollut jotenkin saamaton. Haahuilen sinne tänne, mutta saan hyvin vähän näkyvää aikaan. Sitä kun toivoo lapsilleen hyvää elämää ilman suuria kompastuksia ja sitten kun niitä kuoppia lasten elämässä eteen tulee, suree ja murehtii kuin omiaan. 

Olen käynyt blogeja lukemassa ja hienoja kuvia katsomassa, mutta kommentointi on tainnut jäädä olemattomiin. Huomasin, että olen saanut uusia lukijoita, joista olen kovasti iloinen. Toivotankin lämpimästi tervetulleiksi Cherin, Pelaguun ja Taina T:n. 

Viikonlopun alkajaisiksi taas vaihteeksi yksi turkulaisvitsi. Viettäkää mukava viikonvaihde!

Puristavat kengät

Turkulainen osti uudet kengät, mutta pani ne heti kotiin päästyään kaappiin. 

-Mikset sinä käytä uusia kenkiä? miehen vaimo ihmetteli. 

-Olkoon nyt jonkin aikaa kaapissa, turkulainen tuumi. 

Myyjä sanoi, että ne puristavat pari ensimmäistä viikkoa.

 

* * *

 

 

 

Sulaako jäätikkö

Kevät etenee hitaasti, mutta etenee kuitenkin. Yöpakkasia ei ole pahemmin ollut, vaan eipä tuo päivälämpötilakaan kovin korkealle ole kohonnut. Parempi kuitenkin muutama aste lämmintä. Viime päivinä on myös satanut vettä ihan kiitettävästi, mikä sulattaa etenkin jäätä. Päivisin olen kuluttanut aikaani hakkaamalla jäätä etupäässä kulkuväyliltä. Enpä muista, että näin paksua jäätikköä meidän pihalla olisi koskaan aiemmin ollut.

Kukkapenkit alkavat hissukseen ilmestyä lumen keskeltä. Tosin olen kyllä auttanut siinäkin hommassa lapioimalla lunta rinteeseen, josta se sulaa varsin nopeasti. Mitään sipulikukkien piippoja ei ole näkyvissä. Rinteessä olevassa pikkuisessa lumettomassa pläntissä näkyy sinisiä scillan nuppuja, mutta niitä on vaikea päästä katsomaan rämpimättä lumessa.

Poika sanoi, ettei meidän pihalla ole 26 vuoden täällä asumisen aikana milloinkaan ollut lunta vappuna, joten nyt tässä jännätään, sulaako tämä jäätikkö siihen mennessä. Toivottavasti näin käy.

Lunta kukkapenkkien päältä rinteeseen lapioidessani löysin hangesta jouluisen jäälyhdyn. Nyt se odottaa matkansa päätä pihamaalla, vaan eipä tuo näytä kiirettä pitävän. Olenpa tässä mietiskellyt, jäädytänkö ensi jouluna ainuttakaan jäälyhtyä, jos niitä joutuu kerran näin pitkälle kevääseen pihallaan vahtaamaan.

Meidän perhe on tällä hetkellä vähän allapäin, sillä Tyttölapsen heppa loukkaantui perjantaina vakavasti ja nyt sen hienosti alkanut raviura on vaakalaudalla, ehkä koko elämäkin. Lapsi itse pääsi mustelmilla ja lihaskivuilla, mutta sydämeen hänelle tuli taatusti suuri haava.

Mustarastas sentään lurittelee iltaisin aivan ihanasti. Yksi musta lintu napottaa kuusen latvassa ja virittää huilumaisen lurituksen, johon hetken kuluttua toinen mustarastas lähistöltä vastaa. Maanantaina näin myös yhden ainokaisen joutsenen lentävän kohtalaisen matalalla töräyttäen oman huutonsa. Oli niin pilvistä ja sumuista, että mahdollisesti kumppani lensi jossain lähistöllä. Olinpa onnellinen edes tuosta yhdestä näkemästäni joutsenesta.

 
 

Sateesta iloisena haasteeseen vastaten

Harvoinpa kaatosateeseen herääminen ilahduttaa näin paljon kuin tänä aamuna. Viime yö oli myös toinen yö aikoihin, jolloin ei ollut pakkasta. Eipä tässä millään hellesäällä pääse intoilemaan, sillä mittarissa on vain vajaa kaksi plusastetta. Se on kuitenkin huomattavasti parempi kuin viikkotolkulla jatkuneet yöpakkaset. Hangen pinta on hujahtanut merkittävästi alemmaksi, mutta onhan tuota edelleen ihan liikaa. Lisäksi varjoisen puolen käytävien jää on edelleen todella lujaa ja paksua. Siihen on yritetty hakata pieniä halkeamia, jotta aurinkoisista paikoista valuva vesi pääsisi paremmin pureutumaan jäähän ja hajottamaan sen rakennetta. Ehkä tässäkin asiassa tapahtuu nyt edistystä, kun päivällä pehmennyt jää ei enää yöpakkasten vuoksi jämähdä tiukkaakin tiukemmaksi.

 
Juuso ei erityisemmin sateesta ja vedestä tykkää, mutta ikkunasta katsottuna etupihan lätäkköön roiskuva sade näytti sitä kovasti kiinnostavan. Tai sitten joku muu, jota meikäläisen ihmismieli ei pystynyt tavoittamaan.

 
11 KYSYMYKSEN HAASTE

Pelaguu Kaaos kukkaruukussa -blogista antoi minulle 11 kysymyksen haasteen, johon tällaisena sateisena lauantaipäivänä on mukava tarttua. En kuitenkaan laita haastetta nyt eteenpäin, koska se kiersi alkuvuodesta aika pitkään. Kysymykset saa kuitenkin vapaasti napata ja laittaa eteenpäinkin niin halutessaan.

Ja nyt sitten vastauksia Pelaguun kysymyksiin:

1. Asia, josta viimeksi tai tänään turhauduit?
 
Eilen taisin turhautua lumeen, kuten niin monena päivänä aiemminkin. Sille ei nyt kuitenkaan voi mitään, joten turhautuminen tuli ja meni. En ylipäänsä kovin pitkään jaksa murehtia yhtä asiaa. Jollei turhautumisen aiheuttavaa asiaa pysty itse mitenkään korjaamaan, on kyllä ajanhukkaa kiskoa hiuksiaan sen vuoksi. 

2. Marjastus vai sienestys?
 
Marjastus ja jos sieniä siinä ohessa löytyy, pääsevät nekin mukaan. Marjastuksessakin lienee pääasia nauttia metsässä kulkemisesta  ja puiden huminasta. Mustikoita olen viime vuosina käynyt poimimassa, ja se onkin ollut helppoa, sillä mättäät ovat olleet sinisenään marjoista ja kovin pitkään ei marjassa ole tarvinnut ämpärinsä kanssa olla.

3. Rantaloma, aktiiviloma, kulttuuri vai joku muu?
 
Taitaa minun lomistani aina tulla aktiivilomia, sillä rannalla en pahemmin jaksa lötkötellä. Edellisestä varsinaisesta lomamatkasta on jo neljä vuotta. Silloin olimme Ukkokullan kanssa viikon Prahassa. Olisi mukava käydä edes kerran vuodessa ulkomailla, mutta tiukan budjetin vuoksi reissut ovat rajoittuneet lähinnä tarjousristeilyihin Tallinnaan tai Tukholmaan. Onneksi olen elämässäni reissannut paljonkin, joten eipä ole laisinkaan epämiellyttävää viettää kesälomaa oman puutarhan parissa. 

4. Lempi vuodenaika?
 
Kevät, kevät ja kesä!!! Tässä järjestyksessä. Kevät on päivittäisiä seikkailuja ja löytämistä omassa puutarhassa. Arvoituksia ja niiden ratkaisuja. Uuden suunnittelua ja toteuttamista. Tuoksuja, ääniä, valoisia iltoja. Ja vihdoin kesän koittaessa lempeitä tuulia ja lämpöä paljaiden jalkojen alla.

5. Asia, josta olet juuri nyt onnellinen?
 
Onni on oikeastaan aika väkevä sana, jonka liitän johonkin aika suureen tunteeseen. Näin arkipäivässä olen ehkä enemmänkin iloinen ja tyytyväinen, levollinen ja rauhallinen. Juuri nyt on vatsa täynnä Ukkokullan valmistamaa lohta ja kermaperunoita ja iltapäiväkahvin seuraksi on tarjolla aamupäivällä leipomiani korvapuusteja. Tällä hetkellä ei ole suurempia murheita suuntaan eikä toiseen, koti on siivottu ja laskut tältä erää maksettu, joten siinä lienee syytä tyytyväisyyteen.

6. Viimeksi lukemasi kirja?
 
Viime viikolla sain luettua Juha Itkosen Hetken hohtava valo ja Leif G.W. Perssonin Ken lohikäärmeen surmaa. Itkosen kirjasta pidin kovasti ja skandinaavisia dekkareita lukee mielikseen. Perssonin kirjoissa on mukavaa huumoria ja ruotsalaisille ominaista yhteiskuntakritiikkiä. 

7. Kirja, jota luet nyt?
 
Nyt ovat meneillään Leif G.W. Perssonin Lindamurha ja puutarhamessuilta ostamani Saila Roution Puutarha laatikoissa. Dekkaria luen iltaisin sängyssä ennen valojen sammuttamista ja puutarhakirjaa sopivissa väleissä, esimerkiksi korvapuustien paistumista vahtiessani.

8. Lempipaikkasi kodissasi?
 
Minulla on oikeastaan monta lempipaikkaa riippuen siitä, mitä olen tekemässä. Olkkarin sohvalla tulee selattua lehtiä ja luettua päivisin. Ensin istun napakasti yhdellä tyynyllä, mutta lukemisen edistyessä huomaan makaavani koko sohvan pituudelta. Iltaisin taas istun usein meidän "kirjastossa" Ukkokullan seurana, vaikka en telkkua katselisikaan. Yleensä teen siellä käsitöitä ja kommentoin niin hyviä kuin huonojakin ohjelmia.

9. Laite tai hankita, jonka haluaisit hankkia, joka voisi helpottaa arkea?
 
Tämä on helppo. Tietenkin sellainen aurinko- ja tuulivoimalla toimiva remonttimies, joka tekisi tismalleen, mitä ehdotan: ensitöikseen rapsisi keittiön laattasaumat, vetäisi uudet silikonisaumat keittiöön ja vessoihin ja kiinnittäisi useamman kuukauden odottamassa olevan valolistan keittiöön, siivoaisi autotallin ja kellarin sekä aloittaisi kaadetun koivun oksien pilkkomisen. Heti ja nurisematta. Muun ajan remonttimies seisoisi talon nurkalla hiljakseen tuulessa ja auringossa latautumassa.

10. Kierteletkö kirppiksiä? Teetkö niistä yleensä hyviä löytöjä?  
 
Silloin tällöin tulee kirppiksillä käytyä, mutta minulta kyllä puuttuu sellainen kirppissilmä, jollainen esimerkiksi parilla ystävälläni on. Saatan ihan tyynesti kävellä jonkun hienon jutun ohi sitä näkemättä ja perässä kävelevä ystäväni nappaa löydön oitis hyppysiinsä minun hölmistyneenä ihmetellessä vieressä. Sen sijaan viime aikoina olen onnistuneesti tyhjentänyt kaappejani vuokraamalla kirppispöydän. Tavara löytää uuden omistajan ja minä saan jokusen euron. Tavoitteena on, etten käyttäisi saatuja euroja kaappien uudelleen täyttämiseen.
 
11. Kysymys, jonka itse itsellesi esittäisit? Jos saisit esittää itsellesi yhden kysymyksen tai antaa jonkun elämänohjeen, mikä se olisi.

Elämänohjeeksi itselleni kehottaisin madaltamaan vaatimustasoa ja itsekritiikin määrää.

Mukavaa viikonvaihdetta kaikille!

Messuvisiitti puutarhamaailmaan

Tämän vuoden Puutarhamessut on sitten kukistettu. Ehkä olin ladannut itseni liian suurilla odotuksilla, mutta vähän jäi kyllä pettynyt olo. Näytillä oli saunamökkejä ja monen kesämökkipaikaksi profiloituneen kunnan tonttikauppiaita, mutta vähemmän esimerkiksi Etelä-Suomen alueella toimivia puutarhayrittäjiä ja taimikauppiaita. Siemeniä kauppaavat yrittäjät oli aika hyvin edustettuina ja myös muutama pääkaupunkiseudun iso kukkatalo. Sen sijaan ei Tolppolan taimistoa, Muhevaista tai muitakaan varsinaisista monivuotisten kasvien taimiviljelijöistä ja -kauppiaista. Eikö heitä kiinnosta esitellä omaa toimintaansa vai ovatko jo luovuttaneet Plantagenille ja markettien kesäpihoille.

Useamman tunnin tulin kiertäneeksi osastoja ja kerrankin yksin messuilla olleena panostin puhtaasti töllistelemiseen ilman mitään kiirettä. Ajattelin, että suurin ryntäys osuisi viikonvaihteeseen, mutta kyllä riitti väkeä torstaillekin. Kuvaaminen oli varsin haasteellista, kun käytävät olivat täynnä porukkaa. Muutama fiksu mummo oli ottanut perässä vedettävät kauppakassinsa mukaan ja niihin sopi sipuli poikineen. Sen sijaan muille messuvieraille tuotti hankaluuksia päästä ahtaissa paikoissa ohi noista pitkäksikin aikaa paikoilleen parkkeeratuista kauppakasseista. Jälleen kerran olin tyhmyyksissäni jättänyt repun kotiin. Se, jos mikä on messujenkin kaltaisessa paikassa erinomainen kantoapu.

Päätin heti alkuun, etten kierroksen ensimetreillä ryhdy tekemään kauppaa kenenkään kanssa. Ensinnäkin kaman kantaminen ihmismeressä on tuskallista ja toisekseen ajattelin, josko tarjoukset loppua kohti kenties paranisivat. No, niinhän ei tietenkään käynyt. Suorastaan kummastelin, miten päättämätön ihminen minusta on aikaa myöden tullut, sillä pyörin sipuli- ja juurakkopöytien ympärillä tarjontaa taivastellen ja messuilta poistuessani totesin, ettei tullut ostettua sipulin sipulia.

Kun edellisessä postauksessa harmittelin suomalaisten taimien onnetonta myyntikokoa, oli messuilla aika tuhdin kokoisia sipuleja, juurakoita ja taimiakin. Harvoin näkee niin muhkeita maksaruohomättäitä, kuin nyt oli tarjolla. Osittain ostamattomuuteeni vaikutti myös tämä kevään hidas edistyminen. Mietin, meneekö ostokset kenties hukkaan, kun niitä joutuisi pallottelemaan kenties pitkäänkin väliaikaismajotuksessa ennen maan multaan pääsyä. Suurin syy messutuliaisten puuttumiseen lienee kuitenkin se, ettei vaan tullut ainuttakaan ahaa-elämystä.

Jouluruusuja messuilla oli monessa muodossa ja paikassa. Niitä oli istutettu tällaisiin kivikoreihin, säkkeihin sekä multaan ja niitä oli likimain jokaisella kasvikauppiaalla myytävänä. Runsaasti oli myös liljoja, esikoita, jalohortensioita ja ylipäätään muita kevätkukkijoita. Sekä punttikaupalla ruusuja.

 

Erilaisten neuvontapalveluiden ja puutarha-alan yhdistysten edustajia oli useita. Hyötykasviyhdistys, Espoon puutarhayhdistys, Suomen ruususeura, Maatiainen ry ja Puutarhanaiset ry. Näiden ympärillä pörräsi paljon ihmisiä kyselemässä kaikenlaista, joten ilmiselvästi tällaisten tahojen esittelystä saattaisi olla enemmänkin hyötyä tulevilla messuilla.

Malliparvekkeita olisi voinut äänestää, mutta niiden lähelle oli vaikea päästä katselemaan, sillä paikalla oli useita kuvaajia isojen kameroiden kanssa. Olisko kenties kuvattu johonkin lehteen tai ohjelmaan, tiedä häntä. Puutarhamessualueen keskellä oli 1500 neliön alue, joka koostui kahdeksasta erilaisesta puutarhasta maailmalta: espanjalainen taidepuutarha, islantilainen kunttapuutarha, skandinaavinen moderni puutarha, japanilainen puutarha, keskieurooppalainen vesipuutarha, marokkolainen kuivakkopuutarha, italialainen ruukkupuutarha ja brasilialainen muotojen puutarha. Nämä puutarhat olisivat avautuneet paremmin kaksikerroksisen shamppanjabaarin yläkerrasta, mutta siellä oli niin täyttä, etten jaksanut odottaa vuoroani. Alueen hahmottamista ja eri maiden puutarhojen erottamista olisi auttanut jonkinlainen aluekartta, mutta sellaista en löytänyt. Lisäksi erot eri puutarhojen välillä oli aika pieniä, mikä ei suinkaan helpottanut niiden havainnointia.

Ylemmässä kuvassa lienee Skandinaavinen moderni puutarha ja keskimmäisessä Espanjalainen Taidepuutarha. Kumpaisessakin oli käytetty runsaasti eri väristä lasimurskan tapaista ainetta (mm. yläkuvassa olevat käytävät). Alimmassa kuvassa kuvittelisin olevan Marokkolainen Kuivakkopuutarha.

Kävin toki myös moikkaamassa Saaripalsta -blogin Saila Routiota, joka päivysti Oma Piha -lehden osastolla. Oikeastaan oli vähän häkellyttävää jutella ihmisen kanssa, jota ei ole koskaan tavannut livenä, mutta jonka juttuja tulee lukeneeksi harva se päivä ja siinä ohessa vaihtaneeksi myös kommentteja. Livekokemus oli tällä kertaa varsin positiivinen, sillä Saila on huomattavasti profiilikuvaansa nätimpi ja erittäin sydämellisen tuntuinen persoona. Ostin messuilta hänen uusimman kirjansa "Puutarha laatikoissa" ja sain siihen ihan tuoreen signeerauksen kirjoittajalta itseltään.

Kevätpuutarhamessujen ohessa Helsingin Messukeskuksessa on myös Oma koti, OmaMökki ja Sisusta -messut. Pintapuolisesti tuli kierreltyä nämä muutkin kohteet etsiessäni Fiskarsin osastoa. Sen olisi luullut löytyvän puutarhapuolelta, mutta messuoppaan mukaan ko. osasto oli Oma Koti -alueella. Löysin kyllä oppaassa mainitun käytävän, mutta numerot loppuivat ja seinä tuli vastaan vaan ei etsittyä kohdetta. Mukana oli pari muutakin etsijää yhtä huonolla tuloksella. Se ei suuremmin jäänyt harmittamaan, sillä löysin kotona tarvitsemani tiedot netistä. Oma Koti -alueella kimppuuni hyökkäsi lauma kiinteistövälittäjiä ja remonttiyrittäjiä. Sisusta -messualue sen sijaan oli aika vaatimaton ja se oli pian katsottu. Muutama koruyrittäjä, joitakin sisustustilpehöörikauppiaita, yksi huonekaluyrittäjä yms. Useimmat tämän aihealueen yrittäjät taisivat olla samoja kuin joulunaluksen markkinoilla.

Messuvisiitin loppupuolella mietin, josko vielä jaksaisin käydä ostamassa muutaman sipulin tahi juurakon tai kenties jokusen kukkasen kotiin viemiseksi.  Olin kuitenkin julkisilla liikkeellä ja ulkona oli koleahko ilma. Ei nuo messuhinnat niin edullisia olleet, joten puin takin päälleni ja lähdin kohti rautatieasemaa. Nälkä kurni vatsassa ja vaikka olikin ollut tarkoitus käydä ainakin messukahvilla, alkoi koti tuntua mukavalta ruokailupaikalta. Sinne siis, kassi täynnä luettavaa vaan päässä ei kyllä yhtään uutta ideaa.