Leppoisaa Juhannusta!

Suvituuli korvaan kuiskii
taikasanoja, kun huiskii
koivuvasta pintaan paljaaseen
virkistäen kehon väsyneen. 

Pian istuu puhdas ihminen
kesäyön ihmeisiin uskoen
näkee virvatulten palavan
lammen pinnalla armaansa kuvan. 

On kallioimarteessa kukkia
omat varpaat ilman sukkia
auringonkin huomaa tanssivan
kuu sille siihen antanut on luvan. 

Tyynyn alle kerää seppeleen
kedon kukat poimii varoen
haukkaa vielä sillin suolaisen
kera kunnon palanpainikkeen. 

Sitten päänsä tyynyyn kallistaa
rakkaimpaansa uneen odottaa
vaikka aamulla ei muistakaan
kuka saapui vettä antamaan. 

Ihanaa on viettää valon juhlaa
aurinko säteitään kun tuhlaa
ihanaa on kerran vuodessa
humaltua mettä juodessa. 

Leppoisaa Juhannusta!

 

Ruusuja kaivellessa

Rosa Ritausma

Olipas yhden ruusun hankkiminen monen mutkan takana. Mutta tässä se nyt on. Minun uuden uutukainen Ritausmani multaan istututettuna ja hyvän kasvun toivotuksilla taputeltuna. Jouduin soittelemaan moneen paikkaan ja vihdoin sain tiedon yhdestä ruususta, jonka heti varasin, ettei sekin menisi jonkun muun puutarhaan. Eilen hain ruusuni toiselta puolelta pääkaupunkia, Kontulan Muhevaisesta. Kuvittelin taimen olevan isompi, mutta eiköhän se tuosta kasva. Ihan hyväkuntoinen kuitenkin ja pianhan se varmasti saa kaikki meidän pihan kotilot ja ruusuissa pesivät ötökät kiusakseen.

Syyshortensia Vanille fraise (Hydrangea paniculata Vanille fraise)

Meikäläistä ei kyllä pitäisi päästää taimikaupassa irralleen. Pyörin kaikkien ihanuuksien keskellä, eikä mielessäni ollut enää ainuttakaan kasvia, joita olin suunnitellut samalla reissulla katsovani. Pelargonioitakin oli niin mahdottoman montaa sorttia ja jokainen toinen toistaan kauniimpi. No, tällaisesta ihanuuksien edessä polvilleen menemisestä on se hyöty, ettei tule ihan hirveästi tehtyä taimikauppaan velkaa. Kun ei osaa päättää, mitä ottaa, tulee ostaneeksi lähinnä sen, mitä lähti hakemaankin. Tosin poika oli mukana ja hänellä oli jalat maassa. Sieltä käsin hän kiskoi minutkin alas mm. lähtiessäni leijailemaan kärhöunelmiin - ja ohjasi kohti kassaa ja uloskäyntiä.

Onneksi järki pelasi sen verran, että muistin tarvitsevani Ritausman lisäksi jonkun pensaan kuolleen kirsikan tilalle. Onni suosi rohkeaa, sillä löysin Syyshortensia Vanille fraisen. Vähitellen alkaa tämän kesän tavoitehankinnat täyttyä, mutta kuten ennenkin on ollut puhetta, entisten tavoitteiden toteuduttua, uusia tulee jo jonoksi asti.

Jaloaikileija (Aquilegia Caerulea koralle)

Yllätyin pienehkön taimikaupan kohtalaisen laajasta valikoimasta. Tai sitten liian vähäisen ajan vuoksi mahdollisuuksia oli liikaa hetkessä läpikäytäväksi. Akileijoista pidän kovasti, vaikka minulla on toistaiseksi vain sitä helpoimmin kotipihoissa leviävää tavallista lajia. Mikä lieneekään nimeltään. Värisävyt vaihtelevat ihan vaaleasta melko tumman punaiseen, mutta kukan malli on aina sama. Keväällä kylvin vaaleanpunaista Petticoat Pinkiä ja sinistä Tower Light Blueta, mutta kummastakaan ei vielä osaa sanoa yhtään mitään. Ovat kyllä lähteneet kasvuun, mutta kukkivatko minun pihallani. Se on vielä arvoitus. Niinpä en mitenkään päässyt taimikaupassa ohi ihanien akileijojen ja mukaan lähti pari kappaletta tuota punakeltaista jaloaikileijaa. Lähteköön he puutarhassani hyvin kasvamaan ja viihtymään.

Ruusualue Metsäruusupuskalta kuvattuna

Taustalla Metsäruusu, etualalla Tornionlaaksonruusu, sen takana Ritausma, oikealla vaaleanpunainen juhannusruusu, Metsäruusun edessä Valamonruusu ja Kirjoapteekkarinruusu

Eilen leikkasin nurmikon ja puhdistin tien vieren ojat trimmerillä. Iltapäivä menikin sitten istutushommissa, sillä pitihän uusi Ritausma-ruusu ja syyshortensia saada nopeasti kasvun alkuun. Minä en sitten koskaan pääse yhdellä tai kahdella kuopankaivuulla vaan aina yksi asia johtaa toiseen. Olen jo pitkään harmitellut istuttaneeni viime kesänä Tornionlaaksonruusun ihan väärään paikkaan tontin rajalle. Kuka sitä siellä käy ihastelemassa? Samoin vaaleanpunainen juhannusruusu oli jäämässä metsäruusun jalkoihin ja se pitäisi pikimmiten siirtää parempaan paikkaan. Niin sitten tuli istutettua yhden ruusun sijasta kolme, kunhan ensin olin kaivanut ne kaksi ruusua omilta paikoiltaan ylös. Ajatus on, että ruusupensaiden kasvaessa niiden välitse kulkisi polku ja tuo nurmi vähitellen poistuisi ainakin tästä osasta.

Nurmialueen toisella laidalla sijaitsee toinen ruusupensaskeskittymä. Siellä kasvaa Juhannusruusu, Punalehtiruusu ja kerrottukukkainen Hansaruusu sekä Sammalruusu, jonka jo melkein unohdin. Lisäksi olopihalla on Neilikkaruusu isossa ruukussa, josta sen siirrän syksyn tultua maahan.

Punalehtiruusu

Minä nyt en varsinaisesti tilannut vesisadetta, mutta toki ajattelin, että juuri istutettujen kasvien kannalta yöllinen sade olisi ihan hyvä asia. Ei satanut yöllä, eikä vielä tänään päivälläkään. Mutta odottakaas kun sain pyykit narulle, taivas repesi. Harmi, etten keksinyt eilen niitä pyykkejä koneeseen nakata, olisi saatu yösadetta ja kenties tänään olisi sitten mukavan aurinkoinen iltapäivä. Aamupäivä oli kuitenkin aurinkoinen ja ihan lämminkin. Ehdin kiertää pihaa ja puutarhaa kameran kanssa. Ja unohduin nyhtämään rikkoja sieltä täältä.

Ensimmäiset pionit ovat avautuneet, mutta tämä yksilö on sijoittunut niin hankalaan paikkaan, etten päässyt sitä edestä kuvaamaan. Ehkä se on vähän ujompi pioni ja hämillisenä kääntyy kurkistamaan puutarhaportin ja humalan takaa, aroniapensaiden välistä kohti alapihaa. Kunnioitin hänen rauhaansa ja tyydyin kuvaamaan sivuprofiilia. Muiden pionien nupuista päätellen kohta tämä kaunotar tulee saamaan arvoistaan seuraa.

Alapihalle mennessäni karvainen kaverini heittäytyi hassuttelemaan. Se yritti pureskella kuivunutta koivun oksaa ja pyöriskeli hakekasan kupeessa niin, etten meinannut selvää kuvaa katista saada laisinkaan.

Nykyisin Juuson hassutteluhetket eivät pitkään kestä ja kohta se jo totesi, että lienee parempi kömpiä mukavan viileään päiväunipaikkaan ruohojen tyveen. Enpä viitsinyt kovin lähelle kamerani kanssa mennä, sillä kaikki korret alkavat taas olla täynnänsä etanoita ja muita nilviäisiä. Perjantaina jo pisimpiä heiniä niitin viikatteella, jotta nilviäiset pysyisivät paremmin kunnan puolella. Nyt ulkona sataa kaatamalla ja Juuso nukkuu tuossa työpöytäni päädyssä olevalla tuolilla oikein äänekkäästi kuorsaten. Kotoisaa on.

Kotiloista ja kirvoista huolimatta puutarha tuntuu olevan vehreimmillään. Juuri nyt ei välttämättä tarvitse tehdä mitään, mutta aivan varmasti tekemistä niin halutessa löytyy. Tukemista, nyppimistä, kastelemista ja uusien ideoiden toteuttamista. Jos tänään ideavihkon sivu olisikin tyhjä, saattaa jo huomenissa kirjaantua mielenkiintoisia kasvituttavuuksia. Ei tarvitse kuin nähdä kuva kauniista kukkasesta ja siitä lähtee ideamylly päässä pyörimään, ties mihinkä se johtaa.

Kohta on tämäkin viikonloppu vietetty ja huomenna vien isän kaihileikkauksen jälkitarkastukseen. Hän tuntuu hieman pettyneeltä siihen, ettei näekään nuorukaisen kirkkailla silmillä. Kaihileikkaus onnistui, mutta ei sillä voida poistaa glaukooman aiheuttamia vaurioita. Äidin syöpäleikkauksesta tulee kaksi viikkoa ja kohta alkavat sädehoidot. Leikkaus sinänsä onnistui, mutta nyt näyttäisi, että syöpä on kuitenkin kasvanut kohturungon ulkopuolelle. Yhtään en tiedä tulevaisuudesta, mutta mennään nyt päivä kerrallaan.

 

I´m writing in the rain...

Ulkona sataa. Sade alkoi eilen illalla ja säätutkan mukaan näyttää jatkuvan pitkälle huomiseen. Ehkä koko viikonlopun, sanoi Ilmatieteenlaitoksen meteorologi. Sade tekee hyvää puutarhalle ja puutarhurille. Puutarhurille etenkin siten, että tulee pakollinen vapaapäivä pihatöistä ja sisällä saa tehtyä normitehtävät. Tosin näin päivän jo ehtineenä iltapäivään, en ole tehnyt ainuttakaan asiaa, joita aamulla suunnittelin. Pitipä laittaa pesukone päälle ja silitettävääkin olisi jonossa. Samoin suunnittelin leipovani ja mahdollisesti myös imuroivani. No, tässähän olen istunut koneella lukemassa mielenkiintoisia puutarhablogeja, seikkaillut muutenkin netissä ja maksanut jokusen laskun. Metsästin myös Ritausma-ruusua ja vihdoin löysin sellaisen toiselta puolelta pääkaupunkia. Siellä se ruusu on nyt varattuna huomiseen iltapäivään saakka. Kaikenlaiset taimet ovat nähtävästi menneet hyvin kaupaksi, sillä yhden jos toisenkin kasvin kohdalla sain vastaukseksi eioota. Ovat myyneet tältä kesältä loppuun.

Eilen ahersin tarmokkaasti pihalla raparperinlehtilaattojen parissa. Sijoittelin laattoja monenlaisiin asetelmiin, mutta se, minkä päässään ensin ajattelee, ei välttämättä näytäkään luonnossa niin hyvältä. Lopulta tekemäni laatat jakaantuivat kolmeen paikkaan. Ensin laitoin 10 laattaa leikkimökin edustalle ja kärräsin paikalle useamman kuorman kivituhkaa. Tämän kivituhkan olin tilannut puutarhaliikkeen verkkokaupasta ja se on aivan eri väristä kuin viime kesäinen, mutta materiaaliltaan paljon parempaa. Raekoko on pienempi, jolloin se tiivistyy paremmin. Väri on kuivana harmaa, märkänä melkeinpä musta. Jotenkin vain tykkään tästä enemmän kuin edellisestä punertavasta satsista.

Seuraavat kolme rapskulaattaa ja 4 pyöreää laattaa asettelin paikkaan, josta keväällä kaadettiin koivu ja muutama viikko sitten kaivettiin kanto pois. Maan sisään jäänyt kannonjämä tuottaa edelleen koivunmahlaa ja hiekka on tältä kohdin ollut kaiken aikaa kostea. Lisäksi paikalle jäi kuoppa, joka kaipasi tasoitusta. Tässä myös huollan vesiallasta, mikä tarkoittaa lähinnä sitä, että kyyristelen polvillani ja kauhon likaista vettä pois altaasta. Puhtaan veden lisääminen hoituu onneksi seisaalleen. Kunhan pitää ruiskusta kiinni ja antaa suihkuta.

 
Upotin laatat sen verran kivituhkaan, että ne pysyvät paikallaan eikä niihin kompastu, mutta tarvittaessa ne saa helposti pois. Jos vaikka joskus rikastuisi niin paljon, että pystyisi ostamaan riittävästi liuskekiviä pihakäytävien katteeksi. Tämä kuva on muuten napattu yläterassilta, sillä vettä tuli niin paljon, etten ensin viitsinyt lähteä kameraa kastelemaan. Sitten totesin, että alapihan virityskin pitäisi kuvata ja lähdin kuin lähdinkin sateenvarjoa keikutellen ottamaan lisää kuvia alapihalta. Ei se nyt ihan helppoa ollut, kun yritin pitää leuan avulla sateenvarjoa kameran suojana ja samalla sihdata näkymää ja säätää kameraa.

Loput laatat päätin asettaa tuonne alapihalle. Kriikunan ja uusien ruusupensaiden sekä vanhan ruusupensaston väliin. Kummallakin puolella oli niin olemattomat kaistaleet nurmea, että nurmen saaminen siistiksi oli enemmänkin taitolaji. Tuo tumma kivituhka näyttää kauempaa katsottuna erehdyttävästi asfaltilta, mutta sellaista en kyllä puutarhaani laittaisi. Sanokaa mitä sanotte, mutta minusta nuo rapskulaatat kivituhkaan ja hakkeeseen yhdistettynä luovat ihan mukavan näköisen elementin. Voipi olla, ettei tämä tällainen jää tähän.

Tässä vielä hieman lähempää tuo uusi tilaihme. Monet ovat kysyneet, millaisesta betonista teen nuo laatat. Olen ostanut rautakaupasta sementtilaastia, yleisemmin Weberin Vetonit S30, jota myydään mm. 25 kg:n säkeissä ja säkki maksaa runsaan 4 euroa. Laastin sekoitan kottikärryissä ja veden lisään vähitellen, ettei massasta tule liian löysää. Valetut laatat on hyvä peittää, etteivät ne kuivu liian nopeasti. Olen antanut omien laattojeni kuivua muovipeitteen alla 2-3 päivää. Hyvä on myös muistaa pestä työskentelyvälineet heti työn päätyttyä. Kuivunutta betonia on vaikea saada pois esimerkiksi kottikärryistä.

Miksi muuten aina sataa juuri silloin kun juhannusruusu kukkii? Kukat ovat lurpallaan ja terälehdet tipahtavat jo ennen kuin niitä on ehtinyt yhtään käydä ihailemassa. Ai niin, lupasin olla ruikuttamatta vesisateesta - ainakaan vielä. Jos se jatkuu päivätolkulla tai pahimmassa tapauksessa viikkotolkulla, perun lupaukseni ja ryhdyn aivan taatusti ruikuttamaan.

Millä nimellä tätä kurjenmiekkaa tulisi kutsua? Tarhakurjenmiekka, saksankurjenmiekka? Mikä? Sillä on siperiankurjenmiekkaa tanakampi lehdistö ja juurakko on miltei maanpinnassa. Luulin jo menettäneeni tämän lajin, mutta onneksi siirsin sitä viime kesänä alapihan kukkapenkkiin, jossa se näkyy lähteneen hyvin kasvamaan ja kukkimaan.

Ostin tätä mehitähteä toukokuussa erään taimikaupan tarjousrullakosta ja nyt olen iloinen, että tosiaan ostin. Sillä on hauska tapa kurkottaa kohti korkeuksia ja vaaleanpunaiset pienet kukat ovat todella nättejä. Istutin näitä yksilöitä kokeeksi vähän erilaisiin paikkoihin nähdäkseni, missä se viihtyy parhaiten. Aurinkoisia paikkoja jokainen, mutta muuten erilaisia. Ruukkuun laitoin tuon yhden kesän ajaksi. Syksyllä siirrän sen maahan.

Juuso tuli herättämään minut aamuseitsemältä ja tietenkin se oli vietävä aamupissalle. Silloin satoi vielä ihan maltillisesti, joten tohdin jättää karvalemmikkini yksikseen flexinsä kanssa ulkoilemaan. Sen verran oli aamulla silmät sikkaralla, että ihmettelin, mikä tossujeni alla niin mukavasti rapisee. Kotilot olivat lähteneet oikein joukolla matelemaan käytävää pitkin jonnekin paikkaan salaiseen. Olivatpa sitten kuinka elämäniloisia tahansa, minun pihamaallani niille koitui matkan pää. Koska en ihan paljain käsin edelleenkään ilkeä kotiloon tarttua, otin avukseni tuollaisen kauniin kiven ja purkin kannen, joiden avulla ujutin nuljaskat purkkiin, jossa on etikkalientä. Ja kansi kiinni. Enkä säilö kotiloita etikkaliemeen sen vuoksi, että aikoisin niitä pimeinä talvi-iltoina pikkunälkään popsia. Ehei, tarkoitus on kylmästi tehdä otukset hengettömiksi ja sen jälkeen laittaa kompostin syövereihin. Tänä kesänä noita kotiloita on löytynyt aivan hillittömiä määriä. Ei tarvitse kuin vähän jonkin kasvin lehteä kääntää, niin johan siellä kömpii pari-kolme tuhtia kotiloa. Ja nimenomaan tuhtia, sillä näin kookkaita kotiloita ei ole aiemmin meidän pihassa madellut.

Viime kesänä ryhdyin rakentamaan nurmelle uutta kukkapenkkiä. Pelkästään nurmikon kuorimisesta tuli niin runsaasti maa-ainesta, että lopulta päätinkin tehdä ko. paikalle kukkulan lättänän kukkapenkin sijasta. Peitin maa-aineksen kastelluilla sanomalehdillä ja pressulla, muutamaksi viikoksi, jotta pahimmat rikkaruohot kuolisivat. Sitten istutin kukkulan laelle riippahernepuun ja rinteille pihamaan  muilla osin siirtoa odottelevia kasveja, kuten muutaman aikoinaan surkeaan paikkaan istutetun pionin, pikkusydäntä, pari äitienpäiväruusua ja jaloangervoa. Kasvimaalla odotti siirtoa myös peittokurjenpolvea. Tänä keväänä lisäsin muutaman ketoneilikan, pari mehitähteä ja patjarikkoa. Rikkaruohot eivät ole kukkulaa vielä löytäneet paria eksynyttä lukuunottamatta ja ruusutkin ovat jo tehneet uusia nuppuja. Sinänsä tällainen kukkula ei ole kovin fiksu istutuspaikka vaativimmille kukille, sillä kuivana aikana vesi valuu tiehensä ja aurinko porottaa sumeilematta kasvit uuvuksiin. Jotain maanpeitekasvia noihin väleihin täytynee vielä lisätä, sillä muuten kyllä rikkaruohot viimein kukkulankin löytävät.

Pojallani on tapana kutsua kaikenlaisia asioita ja paikkoja joskus hyvinkin merkillisillä nimillä. Aluksi tämä uusi kukkapenkkini sai nimen Veteraanikukkula lähinnä sen vuoksi, että vihreän pressun alla muhiessaan se pojan mielestä näytti kuulemma enemmänkin armeijan puolijoukkueteltalta. Kun sitten istutin kukkulalle kukkia ja laelle tuon riippahernepuun, paikka sai ihan uuden nimen. Nyt kukkula on Kurgaani ja ilmeisesti tuo riippahernepuu on sen laella seisova Äiti synnyinmaa -patsas. Onhan toki helpompi suunnistaa pihamaalla, kun paikoilla on omat osoitteensa.

•  Mamajevin kurgaani (ven. Мамаев курган, Mamajev kurgan) on korkea kukkula Volgogradissa (entinen Stalingrad) Etelä-Venäjällä. Mamajevin kurgaani on entinen tataarien hautakumpu, ja sen nimi tulee tataaripäällikkö Mamaista. Nykyään kukkula tunnetaan lähinnä sen merkityksestä Stalingradin taistelun tapahtumissa ja valtavasta toisen maailmansodan muistomerkkien kompleksista. Merkittävin muistomerkki on kukkulan laelle pystytetty suunnaton Äiti synnyinmaa -patsas, joka on 87 metriä korkea. 

  

Seura-lehden numerossa 21 sivulla 99 (23.5.13) puutarhatieteen tohtori Erja Rappe vastaa puutarhaan liittyviin totta vai tarua -kysymyksiin. Tohtorin mukaan puutarhuri on vanhana terve, koska puutarhaharrastajat liikkuvat huomaamatta paljon, puutarhatöihin kuluu kävelyaskelia, taivutuksia, kyykkyjä, nostoja ja kantamista. Tunnin aherruksessa 70-kiloinen ihminen kadottaa 300 kaloria. Amerikkalaisen tutkimuksen mukaan puutarhaharrastajien käden puristusvoima on hyvä. Tämä voima vastaa yleensä muiden lihasten voimaa. Keski-iässä hyväksi todettu käden puristusvoima ennustaa hyvää toimintakykyä iäkkäänä.

Lisäksi puutarhassa työskentely ja omien aikaansaannosten katselu kohottaa kotitarhurin itsetuntoa. Se tuottaa hallinnan ja kykenevyyden tunteita ja sekä lievittää masennusta että suojaa siltä. Luontoympäristö alentaa verenpainetta ja sykettä ja helpottaa stressiä. 

Kuulostaa hyvältä. 

Eiköhän siskot ja veljet vietetä viikonloppu jälleen puutarhan parissa!

PS. Scilla, olet lämpimästi tervetullut blogini pariin.

Kukka, käsi ja kissa - siinä päivän puheenaiheet

Ukkolaukka (Allium hollandicum)

Tälle päivälle olin suunnitellut rapskulaattojen asennusta, vaan eipä siitä tullut mitään. Oikean käden olkapää on ihan jumissa ja yöllä sitä särki niin, että piti hakea pilleri särkyyn. Mistä lienee vaiva saanut alkunsa, rapskulaattojen putsaamisesta ehkä. Aamupäivän taivas oli pilvessä ja lämpöä oli 17 asteen verran eli juuri sopiva sää kivituhkan kärräämiseen, mutta minkäs teet, jos toinen käsi on poissa pelistä.

Laitoin sitten pesukoneen pyörimään, otin ompelukoneen esille ja lyhensin yhdet housut sekä korjasin ratkenneita saumoja. Tällaiset työt sujuivat hyvin kipeälläkin kädellä, kunhan sitä ei tarvitse kovin korkealle nostaa. Pyykin ripustaminen narulle olikin sitten jo hankalampi juttu, mutta selvisin siitäkin kunnialla.

Iltapäivällä menin pihamaalle kesäkukkia nyppimään ja pian huomasin olevani työntouhussa. Istutin kasvimaalla muhineet pioniunikot ja maurinmalvat kukkapenkkeihin. Taimet olivat kasvaneet muhkeiksi ja alkoivat jo varjostaa muita kasvimaalla siirtoa odottavia taimia. Tarkoitus oli vielä käydä kuvaamassa istutetut kukat, mutta yllättäen mustat pilvet täyttivät taivaan ja alkoi sataa vettä niin rankasti, että oli pakko lähteä sisään kuivattelemaan vaatteita. Sadekuuro ei kauaa kestänyt ja aurinkokin on tullut jälleen esiin. Antaa pihan kuitenkin kuivua kunnolla, ehtiihän sinne.

Tomaatti Tigerella (Solanum Lycopersicum 'Tigerella')

Talon seinustalla kasvava Tigerella-tomaattini on tehnyt nuppuja. Lajikkeen pitäisi olla aikainen ja hedelmässä keltaisia raitoja. Tomaattini on vankanoloinen, mutta olen sitä jo tukenut ja sitonut talon seinustalla olevaan ristikkoon. Ainakin siinä vaiheessa, jos/kun alkaa muodostua hedelmiä, painoa tulee sen verran, että tukeminen on välttämätöntä. Tomaatin varsissa ja lehdissä on voimakas tuoksu, pidän siitä. 

Tuoksuköynnöskuusama (Lonicera caprifolium)

Myös köynnöskuusama kukkii yläterassin nurkalla. Siinäkin on voimakas ja miellyttävä tuoksu. Tänä vuonna kukkia on kuusamassa ollut paljon, mutta helle lienee kiihdyttänyt senkin kukintaa niin, että kohta se on jo ohitse.

Juusolla oli taas niin hauska päiväuniasento, että oli pakko napsaista siitä kuva. Luulisi, että talosta löytyy mukavampiakin nukkumapaikkoja, mutta tässä työpöytäni päädyssä olevalla tuolilla Juuso taitaa nukkua mieluiten. Välillä se unohtaa mittasuhteensa ja kierähtäessään pitkinpituuttaan selälleen, tuolin reunat tulevat vastaan ja katti tipahtaa lattialle. Siinä se sitten hetken istuu hölmistyneen näköisenä ja lähtee sen jälkeen kohti keittiötä ja ruokakuppia kuin mitään ei olisi tapahtunut. Kenties se onkin nähnyt unta uunilämpimästä broilerista ja herättyään päättää lähteä herkkupaloja etsimään. 

Häntä on monille eläimille tärkeä mm. tasapainon hakemisessa. Joskus mietin, että Juusolle häntä taitaa olla enemmänkin kissan komistus. Kuten Pekka Töpöhäntä -kirjoissa Monni tapaa sanoa, hännättömän Pekan kiusaksi tietenkin. Illalla Juuso tuli viereeni nukkumaan, eikä minkäänlaisia tilaongelmia ollut. Aamuyöstä herätessäni käsikipuun, Juuso nukkui selällään vieden patjastani 2/3. Koita siinä sitten nukkua, kun toisella kyljellä nukkuu kissa ketarat levällään ja toisella puolella särkee kättä niin vietävästi.

Ajan usein Espoon suuntaan Vanhaa Turuntietä eli 110-tietä. Lepolammen risteyksessä on vuosia ollut tuo puuvene ja lähes joka kesä siihen on joku istuttanut kesäkukkia. Tänä kesänä kukkia on kuitenkin valtavasti, eikä niitä ole kukaan käynyt tuhoamassa. Toivottavasti saavat olla rauhassa ja ohikulkijoiden ihailtavina. Usein saa lukea paikallislehtien mielipidepalstoilta, kuinka jotkut vandaalit vievät kesäkukkaistutuksia jopa ihmisten kotiporteilta. Oli se sitten ahneutta tai ilkeyttä tai mitä tahansa, on se erittäin typerää. Ainakin minua ilahduttaa kovasti se, että ihmiset koristelevat sisäänkäyntejään. Eiköhän useimmat tee niin itsensä lisäksi myös tuodakseen ympäristöönsä viihtyisyyttä laajemminkin.

Räkätit pitävät pihamaalla julmettua mekastusta. Riitelevätkö jo herukan raakileista, kun näyttävät pomppivan alapihalla? Ei tee kädelle oikein hyvää tämä tietokoneen näpyttelykään, joten jätän tämän kiehtovan blogimaailman ja siirryn muihin puuhiin. Sitä ennen toivotan kuitenkin Lauran lämpimästi tervetulleeksi blogini lukijaksi.

Vapaata puutarhasta - melkein

Aamulla laitoin päälle vähän siistimpää vaatetta, sillä ajattelin pitää vapaapäivän puutarhasta. Se tarkoittaa lähinnä sitä, etten kärrää, kaiva tai edes suuremmin nypi mitään. Sallittua sen sijaan on huvikävely kukkien keskuudessa, valokuvaaminen ja kaikensorttinen tilusten mittaaminen. Päivä ei ollut edes puolessa, kun jo kävin vähentämässä vaatetusta ja siirryin shortseihin. Vaikka helle ei enää painakaan päälle, auringon paistaessa lämmintä riitti tänäänkin 23 asteen verran, eikä se ole laisinkaan hullumpi saavutus suomalaisessa alkukesässä. Laitoin Juuson ulos ja kävin postilaatikolla aamuviideltä ja silloin mittari näytti vajaata kymmentä astetta. Tuntui varsin kalsalta. Onpa ollut eräskin juhannusviikko, kun ollaan päivälläkin hytisty juuri tuollaisessa koleassa 10 asteen säässä ja unelmoitu etelän lämmöstä.

Poika oli jälleen tullut saunomaan Ukkokullan kanssa ja oli minun vuoroni heittää hänet kotiinsa. Poika oli itse asiassa kovin innoissaan, että juuri minä tulisin häntä viemään, sillä hänellä oli kotonaan minulle näytettävää. Poikaa ei ole aiemmin kukat pahemmin kiinnostaneet, mutta anopin muuttaessa hän luovutti hyvinvoivan kliiviansa pojalle. Enpä ole koskaan kokenut itseäni miksikään erinomaiseksi viherpeukaloksi, mutta tokihan äidin sydäntä lämmittää, kun poika soittaa ja kyselee hoito-ohjeita kukalleen. Kehotin häntä antamaan vähän lannoitetta ja kastelemaan siten, ettei tapa kukkaansa hukuttamalla sitä vesitulvaan. Pojan asunnossa on isot ikkunat ja huone tulvii valoa, joten siellä kyllä kukat viihtyy. Aiemmin olin jo antanut hänelle kiinanruusun taimen, joka oli selvästi kotiutunut pojan luo ja venyy pituutta hurjaa vauhtia.

Pojan hoteissa kliivia oli pukannut ensimmäisen kukkavanansa ja availi hiljalleen näyttäviä kukintojaan. Poika oli kuvannut kukkien avautumisvaiheita joka päivä ja oli niin silmin nähden onnellinen tuosta luonnon ihmeestä, että siinä jo äitikin liikuttui. Niin ne lapsetkin aikuistuvat ja heidän pesänrakennuspuuhiinsa tulee muitakin elementtejä kuin irtautuminen vanhempien määräysvallasta.

Ja minunhan oli tarkoitus pitää vapaapäivä puutarhasta. Melkein onnistui, mutta joimme Ukkokullan kanssa iltapäiväkahvia yläterassilla ja satuin vilkaisemaan rapskulehtityömaalleni. Yksi suojamuovi oli lennähtänyt avoimeksi ja paljastanut allaan kuivumassa olevat laatat. Niin sitten lähdin kurkistamaan muidenkin suojamuovien alle, olisiko kenties valmista. Olihan siellä. Hanskat käteen ja nostelemaan laattoja pois muovien päältä, muovien ravisteleminen ja viikkaaminen seuraavaa kertaa varten. Tarkoitus oli vain nostaa laatat jatkamaan kuivumista, mutta innostuin rapsuttamaan raparperinlehtiä pois laatoilta. Kuten kuvasta saattaa huomata, loppua kohti tarmo hiipui ja välineet vettyivät. Alkuun rapsutus sujui hyvin tavallisella tiskiharjalla ja vedellä, mutta vettä olisi pitänyt käydä alituiseen vaihtamassa ja harjakin alkoi olla niin kulunut, ettei se enää toiminut. Jatkoin Ukkokullan teräsharjalla, jolla lopputulos on huomattavasti siistimpi. Vaan ei haittaa, laatat kyllä putsaantuvat, kun niitä kuivattuina vielä harjaa. Sateet ja aika siistii loput.

Nämä pyöreät laatat tein muovisissa kukkapurkin aluslautasissa. Niillä onnistuu erinomaisesti, sillä betoni lähtee helposti irti ja kuvioimiseen riittää pienempikin rapskulehti, tai vaikka jonkin muunkin kasvin lehti. Tuohon yhteen laitoin pieniä kiviä, mutta reunimmaisia lukuunottamatta muut upposivat betoniin. Olisi sittenkin pitänyt tehdä siten, kuin tein ensimmäisellä kerralla. Silloin noudatin Alan Titchmarshin ohjelmassa näytettyä ideaa, jossa muotin pohjalle laitetaan ensin hienoa hiekkaa, sitten vettä, jolla tasoitetaan hiekka ja ylimääräinen vesi valutetaan varovasti pois. Sen jälkeen pistellään hiekkaan kiviä tms. esimerkiksi haluttuun kuvioon ja sen päälle betoni. Kun muotti on kuivunut, kipataan laatta ulos ja puhalletaan ja rapsutetaan hiekat pois kivien välistä, jolloin kivet tulevat hyvin esille.

Tämä laatta on tehty siis ohjeen mukaan, tosin nyt se on vasemmalta reunaltaan liikaa hiekan sisällä, enkä myöskään sommitellut kiviä mihinkään erityiseen muotoon. Minulla on ehkä enemmän käytännöllisyyttä kuin luovuutta, joten taiteellisten pisteiden sijaan minua voi lohduttaa antamalla pisteitä sitkeästä yritteliäisyydestä.

Ymmärrän nyt myös paremmin, miksi betonivaluja ei ole syytä tehdä sateessa. Betonijauheeseen lisätään vettä massan notkistamiseksi. Jos jo sekoitetun veden lisäksi taivaalta sataa ylimääräisiä annoksia, luonnollisesti massa notkistuu liikaa ja alkaa valua. Niin kävi minun viimeiselle betonierälleni. Yllättävän hyvin laatat olivat kuitenkin pysyneet kasassa liiallisesta vedestä huolimatta, mutta toki niiden reunat jäivät huolimattomammin viimeistellyiksi kuin ennen vesisadetta tehtyjen laattojen. 

Nyt on taas muutama päivä sen verran kiirettä, etten laisinkaan ehdi miettiä laattojen sijoittelua, mutta hiljaa hyvää tulee. Eli ehkä suunnitelma jalostuu, kun sitä joutuu hautomaan aiottua kauemmin.

No niin, päivä ei siis mennyt ihan suunnitelmien mukaan lonkkaa vedellessä vaan vielä iltahetkillä piti innostua puuhailemaan. Rapskulehtien siirtelyn lisäksi ehdin viimein kuvata villiviinin, joka on päättänyt kasvaa myös patiomme alla. Viime kesänä tuli ensimmäinen verso ja nyt viimeisen viikon aikana peräti viisi versoa yrittää kohti valoa patiolautojen välistä. Villiviini kasvaa talon L-nurkassa ja olen sitonut sen kulkemaan molempiin suuntiin katon reunaa pitkin. Aina välillä pystytän tikkaat ja käyn kiskomassa tiilikatteen alle luikertelevat versot väljemmille ilmoille. Loppukesästä villiviini on kasvattanut versoja suuntaan jos toiseenkin ja olohuoneessa alkaa olla huomattavan hämärää köynnöksen roikottaessa ulokkeitaan pitkälle ikkunan eteen. Nuorimmat versot paleltuvat usein talven aikana ja välillä myös leikkaan kaikkein hankalimpiin paikkoihin ulottuvia kärkiä kokonaan pois.

Puutarhassa kukkii parhaillaan unikot, köynnöskuusama, lehtosinilatvat, akileijat, ketoneilikat, iirikset, sammalleimut ja monet kurjenpolvet sekä tietenkin kesäkukat. Ruusupensaat ovat nupulla ja juhannusruusu jopa jo avannut muutaman kukkansa. Punaherukoissa ja karviaisissa on raakileet ja keltainen päivänliljankin nuppu on viittä vaille auki. Nurmikkoa on saanut leikata vähintään kerran viikossa ja pikkupuutarhan polutkin kävin jo avaamassa. Se tarkoittaa lähinnä sitä, että karsin kevätkaihonkukkien ja pikkutalvioiden versoja, jotka olivat kasvaneet ristiin rastiin polun yli niin, ettei polkua käytännössä enää näkynyt. Unohdin tykkänään, että minun piti ottaa talteen istutuskelpoisia taimia. Seuraavalla siivouskerralla sitten. Puutarha on rehevän ja tuoreen näköinen, kiitos perjantaisen sateen. Tuntuu myös siltä, kuin kesää olisi riittänyt pitkältikin ja kuitenkin juhannukseen on vielä kaksi viikkoa. Aika hieno kesä tähän saakka.

Ja tästä minä olen ylpeä, vaikka se joitakin saattaakin ihmetyttää. Että mitä ylpeilemistä nyt yhdessä pelaguun rotiskossa voi olla. Jo toisen kerran olen ihan itse siemenestä kasvattanut tämän pelaguun. Meinasin sen jo tappaa viemällä taimet ulos kenties liian aikaisin. Jokunen lehti vähän kärsi, mutta uutta on tullut tilalle. Vielä ei ole nuppuja näkyvissä, mutta ehkä sekin päivä koittaa. Viime vuonna kasvattamassani pelaguussa oli kirkkaan punainen kukka, mutta sen enempää sen nimeä en muistanut laittaa mihinkään ylös. Eikä myöskään talvetus onnistunut, kun ei ole oikein siihen sopivaa paikkaa. Yritystä kyllä oli. Tämä pelaguu on 'Inspire Pink' ja kukan siis pitäisi olla vaaleanpunainen. Aika näyttää. Tuleeko kukkaa ja onko se vaaleanpunainen.

Onhan minulla toinenkin ylpeydenaihe eli tämä Isosamettikukka 'Vanilla', joka tunkee tuolta keskeltä nuppua. Näettehän, sieltä se tulee! Koskaan aiemmin en ole kasvattanut itse kesäkukkia, enkä kyllä perennoitakaan ennen viime kevättä. Niin se vain on, että vaikkei kovin paljon osaamista olisikaan, kokemus opettaa. Tänä keväänä olen yrittänyt olla maltillinen näiden omakasvatusten kanssa ja suurin osa niistä on edelleen poteissaan kasvimaalla. Ovat kasvaneet ja vahvistuneet niin paljon, että piakkoin pitäisi perennat saada siirrettyä omille kasvupaikoilleen. 

Kuten huomaatte, ovat äiti ja poika samaa maata. Poika ihastelee ensimmäistä kliivian kukkaansa ja äiti on aivan hurahtanut itse kasvattamastaan pelaguusta ja samettikukasta. Vaan jos tarkemmin ajattelee, eipä ole laisinkaan hullummat ilonaiheet. 

Kasvunihmeitä ja mukavia arkipäiviä 

kaikille viherpeukaloille 

ja viherpeukaloiden kasvattajille!

. 
 

Yölaulajia kuuntelemassa

Vielä eilispäin sai pyyhki hikeä otsalta, mutta tänään heräsimme sateen lotinaan ja kaukana jyrisevään ukkosen kumuun. Eipä kyllä erityisemmin harmittanut, sillä luonnon järjestämä kastelu on varsin terveellistä ihan kaikille puutarhan kasveille. Kun vesisade lisäksi oli sellaista tasaisen rauhallista, eikä mitään kaatosadetta, sen kasteluvoima näytti erityisen hyvältä. Kaatosade olisi vain saanut veden norumaan pitkin kuivaa maan pintaa mahdollisiin ojiin ja painanteisiin. Toki se sieltäkin olisi ajallaan imeytynyt maahan, mutta ensin hiljakseen kostunut maa imee paremmin taivaalta tulevan veden.

Kylmäksi ei säätä voi nytkään väittää, 20 asteen paremmalla puolella kiikutaan edelleen ihan tukevasti. Nyt vain pitää hartaasti toivoa, ettei sateinen sää jää viikkokausiksi pyörimään juuri meidän kylän päälle. Kunhan ihan sopivasti vähän aikaa kastelisi ja sitten muuttuisi jälleen aurinkoiseksi. En nyt niin hellettäkään kaipaa, sillä se estää kaikenlaisen puuhaamisen pihamaalla ja pakottaa istumaan varjossa hikeä otsalta pyyhkimässä tahmeaan ihoon liimautuvia hyttysiä lätkien, minkä siltä hien pyyhinnältä kerkiää. Mutta aurinkoa, aurinkoa saa olla. Sopivasti ja vähän enemmänkin.

Villa Elfvikin luontotalo on Espoon kaupungin ympäristövalistuskeskus. Luontotalo tarjoaa luonto- ja ympäristötietoutta eri muodoissaan. Elfvikissä on luontopolkuja, joista osa kulkeea pitkospuita pitkin ja lintutorni. Villa Elfvikin rakennutti asuintalokseen vapaaherratar Elvira Standertskjöld vuonna 1904, ja sen suunnitteli arkkitehti Mauritz Gripenberg. Rakennus edustaa englantilaisvaikutteista jugendia ja on rakennushistoriallisesti arvokas. Standertskjöldien kuoltua rakennus päätyi monien välivaiheiden kautta Espoon kaupungin omistukseen vuonna 1985, minkä jälkeen se kunnostettiin. Vuonna 1992 se avattiin yleisölle. Villa Elfvik sijaitsee Laajalahden rannalla, Leppävaaran ja Tapiolan kaupunkikeskusten välillä. Alkujaan sen lähettyvillä oli myös venelaituri, mutta koska sen edustalla oleva osa Laajalahtea on vähitellen kasvanut täyteen ruovikkoa, sinne ei nykyisin enää pääse veneellä. (Lähde: wikipedia)

Laajalahden luonnonsuojelualue on yksi parhaista lintuvesistä Etelä-Suomessa.
Lähellä Villa Elfvikin luontotaloa sijaitseva Laajalahden luonnonsuojelualue perustettiin vuonna 1989. Se on lähes 200 hehtaarin laajuinen luonnonsuojelualue, jonka tarkoituksena on paitsi suojella matalaa merenlahtea myös mahdollistaa alueen käyttö luonnonharrastukseen.
Laajalahti on Etelä-Suomen parhaita lintuvesiä ja myös kansainvälisesti arvokas.
Se on tärkeä sekä runsaalle pesimälinnustolle että tuhansille muuttomatkoillaan levähtäville linnuille. Lahden luontoon pääsee tutustumaan helposti luontopoluilta. Villa Elfvikistä lähtevä lähipolku on rakennettu niin, että retkeily pyörätuolilla ja lastenvaunujen kanssa on mahdollista. Villa Elfvikin lintutorniin pääsee myös pyörätuolilla. Toinen lintutorni sijaitsee Otaniemen puolella, Konemiehentieltä lähtevän polun varrella.

Osoite: Elfvikintie 4, 02600 Espoo (Lähde: visitespoo)

Eilen illalla olin mielenkiintoisessa paikassa ja tilaisuudessa. Ystäväni pyysi minua kanssaan Espoon Laajalahdessa sijaitsevaan Villa Elfvikin luontotaloon  Alkukesän lintuyö -tapahtumaan. Ohjelmallinen tapahtuma alkoi klo 20 musiikkiesityksellä ja leikkimielisellä lintuvisailulla. Sitten tarjolla oli Villa Elfvikin tukiyhdistyksen tarjoamaa maukasta sienikeittoa sekä kahvit. Luontotaloon oli saapunut runsaasti lintuharrastajia ja muutama ihan aito ornitologikin. Klo 22:n jälkeen porukka jakautui kolmeen eri pituisen matkan kulkevaan ryhmään. Ystävämme kanssa valitsimme keskipitkän retken ja lähdimme jonossa oppaan perässä kuuntelemaan kesäyön laulajia: viita- ja luhtakerttusia, laulurastaita sekä satakieliä.

Huomaa vasemmalla tuomenkehrääjäkoin seitittämät puut

Alkumatkan kävelimme leveähköä hiekkapintaista kevyenliikenteen raittia ja väistelimme suhisten ohi vilistäviä pyöräilijöitä. Oikealta puolelta kuului Kehä I:n tasaista autoliikenteen hurinaa ja vasemmalta rantaniitylle kesätöihin tuodun raaseporilaisen kyyttökarjan ammumista. Vähitellen korva tottui erottamaan myös muita ääniä ja illan yhä hämärtyessä satakielten ja laulurastaiden luritus täytti ilman. Poikkesimme raitilta niityillä ja lehdossa kulkeville pitkospuille pysähdellen hetkittäin kuuntelemaan oppaan kertomuksia ja lintujen laulua. Välillä kenkien alla rapsahteli, kun pitkospuille nousseet lukuisat kotilot kohtasivat matkansa pään kulkijoiden askelten alla.

Tuomenkehrääjäkoin saavutuksia tuomissa

Luonnosuojelualueella kasvaa runsaasti tuomia, jotka olivat muuttuneet aavemaisiksi tuomenkehrääjäkoin kutomien harmaiden seittien päällystämisiksi kummituksiksi. Paikoitellen näitä aavepuita oli isoina ryhminä ja koit olivat kutoneet seittiä puiden ohessa vieressä oleviin kantoihin ja jopa kyyttökarjan omalle alueelleen rajaaviin aitoihin. Etenkin myöhäisillan hämäryydessä näky tuntui suorastaan karmivalta.

Oppaan ja retkeläisten harmiksi emme kuulleet ainuttakaan kerttusta, mutta lohdutukseksi sentään näimme yhden lehtokurpan lentävän päidemme yli ja saimme asiantuntevaa opastusta ko. linnun tunnistamiseen juuri sen siipien lepakkomaisen liikehdinnän vuoksi. Huomaamatta aika kului ja luontotalolle palatessamme oli jo juuri niin pimeää tai paremminkin hämärää, kuin suomalaisessa alkukesän yössä ylipäätään voi olla. Palasin yönhiljaista moottoritietä ajaen kotiin ja sain nukkumaan mennessäni seurakseni rapsutettavaksi mammaa ikävöineen kissanketaleen.

Jokaisen pitäisi kyllä valvoa edes yhtenä kesäyönä, sillä siinä on totisesti omanlaistaan taikaa. Monenlaisia ääniä, tuoksuja ja tunnelmaa, joita muistellen jaksaa talvella taas odottaa tulevaa kesää.

Etanoiden kirjomat kuunliljat

Tähän saakka tämä kesä on ollut pelkkää juhlaa: aurinkoa, lämpöä ja kukkien kauneutta. Hyttysten paljouskaan ei ole päässyt pahemmin näitä arjen nautintoja himmentämään. Aina pitää paratiisissa olla kuitenkin muutama käärmeen retale ja tokihan ne vähitellen alkavat tulla esiin. Tässä tapauksessa huomasin aamulla etanoiden järsineen alapihan kuunliljojen lehdistä reikäkuviollisia. Seuraavaksi totesin yhden jos toisenkin ruusupensaan versojen ja lehtien käpristyneen, joten jonkinsortin kirvaa tai toukkaa on ilmaantunut haastamaan minut taistelemaan kukkapaljouden puolesta. 

Mitä lie ötökkää ruusupensaassa

Päätin kuitenkin aloittaa päivän työrupeaman raparperilehtilaattojen tekemisellä ja valmistauduin nappaamalla sisältä veitsen ja terassilta korin suunnistaen kohti rapskumaata. Kuivuuden vuoksi osa varsista on laihanlaisia, mutta lehdet ovat kyllä kasvaneet ihan mukavan kookkaiksi. Pilkoin varret koriin sisälle vietäviksi ja lehdet lajittelin koon mukaan pariin pinoon odottamaan jatkoa. 

Rapskuja nyhtäessäni totesin yön ja aamun sateen hakanneen osan ruusupensaista lakoon maahan. Harmittelin, että olisi sittenkin pitänyt syksyllä leikata kaikki hansaruusut tapille. Leikkasin vain osan ja osan pitkiksi jätin ajatuksella, että tulisi ainakin jokunen kukka. Eihän ne pysy pystyssä, kun pitkän huiskean varren päässä on painava lehtiruusuke. No, en kyllä niitä nyt ala leikkaamaan, sillä ruusukkeissa on jo nuppuja.

Rapskulehtilaatat piilossa kuivumassa

Miten nuo työt tuppaavat aina matkan varrella lisääntymään ja muuttumaan. Sen sijaan, että olisin keskittynyt laastihommiin, kipaisin kellariin etsimään sopivia kepakoita, jotta saisin tehtyä ruusuille tuet. Lopulta sain nuijittua maahan kolme reipasta seivästä ja sidottua ruusunvarret niiden väliin pystyyn. Sateessa kastuneiden ruusupuskien parissa touhuaminen oli kastellut minut läpimäräksi ja ennen laastipuuhiin ryhtymistä piti käydä vaihtamassa vaatteet.

Edellisen laastisatsin tuotoksia

Kuivat vaatteet ylleni puettuani kippasin säkillinen laastia kottikärryihin, joukkoon annos vettä ja eikun sekoittamaan. Kolme säkillistä oli jo lätkitty muovin päälle asetetuille lehdille, kun taivaalta alkoi hissukseen sataa vettä. En yhtään pidä isompien projektien keskeytyksistä. Etenkin sotkuiset hommat tekisin mielelläni alusta loppuun ja sen jälkeen tarvikkeiden siivous ja pesulle. Niinpä päätin sotkea vielä neljännen eli viimeisen laastisäkillisen ja valmistaa loput laatat. Olipahan aikamoista kiriä kastumisen ja laattojen valmistuksen kanssa. Vesisade senkun kiihtyi ja minä lätkin laastia silmälasit huurussa. Pelkäsin jo, että kohta laasti vesittyy liikaa ja osa työstä menee täysin harakoille. Vihdoin laatat oli peitetty, työvälineet pesty ja jälleen sisälle vaatteita vaihtamaan.

Pikkaisen on sellainen tuntu, ettei vain osa työstä olisi mennyt hukkaan turhan hosumisen vuoksi. Aina kannattaisi mieluummin tehdä vähän ja kunnolla kuin paljon ja hutiloiden. No, aika näyttää. Kuivukoon rauhassa.

Unikon nuppu

Eilisellä linturetkellä opas tokaisi jossain välissä, että käkikin lienee jo tältä kesältä kukkumisensa kukkunut. Eräs rouva totesi siihen, ettei suinkaan, hän oli kuullut kukuntaa vielä eilen aamulla. Minusta tuntuu, ettei meidän lähistöllä käki ole milloinkaan aiemmin kukkunut niin aktiivisesti kuin tänä keväänä/kesänä. Kuin eiliselle lintuoppaan tokaisulle vastineeksi käki päätti tänään antaa oikein perjantaipäivän konsertin. Se lenteli tässä aivan meidän talon läheisyydessä ja kukkui pitkiä sarjoja. Välillä kuulosti, kuin sen ääni olisi ajoittain suorastaan käheytynyt pitkästä kukunnasta. Yritin tiirailla, näkisinkö kukkujaa, sillä aivan läheltä sen ääni kuului, mutta en kyllä saanut sitä paikallistettua. Hetki sitten joimme kahvit yläterassilla ja jälleen alkoi kukkuminen. Kilpaa tietä pitkin kilkutellen kulkeneen jäätelöauton kanssa käki kukkuu edelleen.

Rhodo Nova Zembla

Ystävät hyvät, olen tänäänkin käynyt lukemassa kaikkia hienoja puutarhablogejanne ja ihastellut kauniita kuvianne. Katjalla oli niin upeita lintukuvia, että niitä voisi käyttää vaikka opetustarkoituksiin. Saila, Emilie, Saraheinä, Sussi, Sylvi, Niina, Ilona ja lukuisat muut. Kaikilla on nyt niin paljon hienoja puutarhajuttuja ja mielenkiintoista kerrottavaa, joita pitäisi voida laittaa tapahtumattomien talvipäivien varalle varastoon. Oli kuitenkin pakko pidättäytyä tällä kertaa kommentoimasta, sillä muuten en mitenkään olisi ehtinyt kirjoittamaan omaa blogiani. Tai tekemään rapskulehtilaattoja, tai syömään tai keittämään Ukkokullalle kahvia ja rapsuttamaan kissaa. 

Viettäkäähän leppoisa viikonloppu vaikka tähän tapaan:

Pään painan ruohikolle
ja oion jalkojain.
En jaksa pohdiskella,
mä tahdon olla vain.

Sen viisaammat voi tehdä,
mä päivän kultaan jään.
Mä tunnen kaikki tuoksut
ja luonnon loiston nään.

Voi leikitellä mielikseen,
voi ottaa jättää paikoilleen
tai olla niin kuin luonnostaan
ja maata vaan.

Mä peikko siihen uskoon jään,
on maailmaa tää minkä nyt mä nään.

-Tove Jansson -

  


.