Vapaapäivien rikkaruohourakointia

Onpa pitänyt kiirettä. Sinne tänne ajamista ja monenlaista suhaamista. Heti, kun on tullut vähänkin pidempi tauko, olen rynnännyt pihalle kastelemaan ja nyppimään. Voisi kuvitella, ettei kesäkukkien nyppimisessä ole mitään hohtoa, mutta minusta se on hyvinkin rauhoittavaa. Tuo nyppiminen kun ei vaadi mitään erityistä keskittymistä, voi siinä ohessa miettiä syntyjä syviä ja pysähtyä välillä katselemaan istutuksiaan laajemminkin.

Lauantaina olimme veljenpojan häissä. Nuoret olivat toivoneet tavaralahjojen sijasta tukea häämatkalleen, jonka he tekevät vuodenvaihteessa. Sehän onkin ihan oiva tapa juhlistaa tuoretta liittoa. Vieraatkin pääsevät pälkähästä, kun ei tarvitse miettiä, millaisia kuppeja ja kippoja hääparille hankkia. Oli kiva vaihteeksi tehdä kukkakortin sijasta hääpari-ristipistotyö. Häissä oli tarjolla verrattoman maukasta ruokaa ja suussasulavaa suklaista hääkakkua. Bändiä taisi hiukan harmittaa, kun yleisö ei malttanut paljonkaan tanssahdella parketilla. Ulkona oli niin upea kesäpäivä, että häävieraat viihtyivät mieluummin pihamaalla.

Alapihan Kurgaani alkaa vähitellen näyttää ihan kivalta. Peittokurjenpolvi sananmukaisesti päätti peittää oman osuutensa ja vahvasti tuntuu, että tulevaisuudessa hitusen verran muidenkin tontista. Tummanpunaiset jaloangervot ovat hauskoja väritäpliä ja sopivat hienosti erilaisten ruusujen kanssa. Miten sattuikin, että kaikki Kurgaaniin siirtämäni ruusut ovat enemmän tai vähemmän kirkkaanpunaisia. Mietin, miten ruusut pärjäisivät tuossa Kurgaanin rinteessä, mutta ne taitavat viihtyä siinä odotettua paremmin. Tuleehan auringonvaloa joka puolelta, eikä vesi jää seisomaan tyvelle. Vaikka on ollut melko kuiva kesä, olen kastellut Kurgaanin kasveja ainoastaan ihan alkukesästä, kun istutin sinne mehikasveja ja ketoneilikkaa. Aukkopaikkoja on vielä jonkin verran, mutta niihin on tarkoitus siirtää kesäkukkasommitelmissa kesän ajan olevat ketoneilikat ja sammalleimut.

Eilen ja tänään olen jatkanut alapihan rikkaruohourakointia eli olen siivonnut kukkapenkkien, marjapensaiden ja omenapuiden reunuksia. Omenapuiden ja marjapensaiden alustat olen jo vuosien ajan pitänyt puhtaina kärräämällä niille oksahaketta. Keväisin laitan hakkeen alle märkää sanomalehteä. Kummasti ne sanomalehdet ja oksahake jonnekin katoaa ja lisää haketta saa kärrätä viimeistään loppukesästä. Kyllä siinä hakkeessakin vähitellen alkaa rikkaruohoja kasvaa, mutta yleensä ne on helppo vain nykäistä pois. Pariin vuoteen en ole tainnut kunnolla kantata omenapuiden alustoja, joten sitä olen nyt tehnyt. Samalla nyhdän tavallista huolellisemmin mahdolliset rikkaruohot ja muutenkin käyn nuo alustat läpi. 

Tänä kesänä puutarhassa on ollut runsaasti kotiloita ja niinpä päätin käydä nuo oksahakkeella peitetyt alueet huolellisesti läpi. Eipä ollut kotiloita. Sen sijaan kukkapenkeissä, kasvien hämärillä tyvialueilla kotiloita on löytynyt lukuisia kappaleita pieneltäkin alueelta. Olisiko niin, etteivät kotilot viihdy hakkeen kuivuudessa? Alkukesästä kotiloita oli ihan kaikkialla, mutta nyt huomattavasti vähemmän. Toivottavasti kuivuus on saanut ne syömään toinen toisensa ja sen viimeisenkin haihtumaan savuna ilmaan.

Rikkaruohohomma ei olekaan mitään siistiä puuhaa. Tai ainakin minä onnistun saamaan itseni totaalisesti suihkukypsäksi. Normaalistikin tuppaan hikoilemaan aikalailla, puhumattakaan tällaisesta hellepäivästä. Yritän säästää jalkojani ja niinpä yleensä laitan sukat jalkaan ryhtyessäni multa- tai rikkaruohohommiin. Ei tarvitse niin voimallisesti jynssätä varpaita ja rasvata kantapäitä. Tänäänkin olin kuin mikäkin metsänpeikko päättäessäni päivän työt. Tukka hapsotti joka suuntaan ja hiuksista löytyi monenmoista roskaa - tulipa vähän ryömittyä alapihan norjanangervopensaissa. Vaatteet on viskattava samantien pesukoneeseen ja koko eukko suihkuun. Tämän vuoksi pyrin ajoittamaan hikiset hommat sillä tavoin pötköön, ettei välillä tarvitse esimerkiksi lähteä kylille tai ylipäätään mihinkään ihmisten ilmoille. 

Vaikka tuo rikkaruohourakointi on hikistä ja aika raskastakin, ei se minusta ole kuitenkaan epämiellyttävää. Niin kuin tuossa kesäkukkien nyppimisessäkin, on myös rikkaruohoja nyhtäessä aikaa ajatella kaikenlaista ja tehdä havaintoja ympäristöstään. Siinä maan tasalla työskennellessä näkee ötökkää joka jakoon ja on myös tilaisuus tarkastella kulloinkin lähistöllä olevien kasvien kuntoa. 

Huomenna on taas menevä päivä, joten puutarhaan ei taida ehtiä edes tarkkailukäynnille. Onneksi on luvattu aika mukavia kesäpäiviä edelleen. Joillakin paikkakunnilla koulu alkaa jo tällä viikolla, osalla vasta ensi viikolla. Aamuisin huomaa selvästi, että lomat on useimmilta pidetty, sillä autoja huristaa kotitietä pitkin työpaikkoja kohti. Pikkaisen ilmassa on syksyn tuntua, mutta yritän olla sitä huomaamatta - tai huomioimatta. Aion ottaa tästä kesästä kaiken mahdollisen irti, viimeiseen saakka.

Sirkka viulun virittää

soittojansa sirittää.

Illan hämyyn kietoutuu

onkohan jo elokuu. 

Iltaisin, jos vain olen ehtinyt, olen tavannut käydä lukemassa blogejanne, mutta jotta ehtisin niitä lukea, olen joutunut jättämään kommentoinnin vähemmälle tai kokonaan pois. Kunhan tästä taas aikanaan pääsen normaaliin elämäntahtiin, luulisin aikaa löytyvän enemmän myös teille rakkaat blogiystävät!

 

Juuson varjoteltta, heinäkuun loppua

Kurjenmiekan lehdet pysyvät hyvin kesän ajan pystyssä, mutta elokuun lähestyessä ja etenkin muutaman kunnon sadekuuron jälkeen ne alkavat horjua kaatuen lopulta käytäville. Eipä siitä niin suurta haittaa olisi, ellei juuri noiden sateiden jälkeen märkien lehtien läpi kulkeminen kastaisi tehokkaasti ainakin puolikkaan ihmisen. Kun lisäksi samalla kohtaa käytävän toisella puolen kasvaa parimetrisiä tuoksuvatukoita, jotka samalla tavoin uhkaavat lätkäistä ohi kulkijan niskaan ylimääräiset vedet isoilta lehdiltään, katsoin parhaaksi sitoa kurjenmiekat hellästi toisiinsa kiinni, jotta ne pysyisivät paremmin pystyssä. Ei ehkä kovin kaunista, mutta käytännöllisyyden vuoksi joutuu toisinaan tinkimään estetiikasta.

Sunnuntaina Ukkokulta tuli jossain välissä sisälle ja ihmetteli ääneen, mihin se meidän karvapeto on oikein kadonnut. Sinänsä outo kysymys, sillä kunhan seuraa juoksunarua, löytyy yleensä sen päästä kissakin. No, miehet eivät aina toimi järjen mukaisesti. Itse olisin ryhtynyt ratkaisemaan ongelmaa ennen kuin lähtisin sisälle kysymään, onko joku kenties siirtänyt kissan jonnekin. Kun sitten totesin, että siellä välipihalla Juuson pitäisi oleman, lähti Ukkokulta sitä omatoimisesti etsimään. Hetken kuluttua hän tuli hymynkare poskilla kertomaan, kuinka fiksu kissa meillä on ja kehotti minua mukaansa katsomaan.

Juuso oli löytänyt itselleen oivallisen varjopaikan, ihan ikioman teltan. Yhteensitomani kurjenmiekat muodostivat keskelleen tyhjän kolon, johon Juuso oli kuumuutta pakoon ryöminyt. Ryhtyessäni sitä kuvaamaan, se nosti päätään ja kurkisti telttansa oviaukosta minua. Luultavasti se totesi, että miksei tällaista ratkaisua ole aiemmin meidän pihaan laitettu.

Hetken jo luulin, että Juuso kyllästyy minun ja kameran työntymiseen hänen yksityiseen varjotelttaansa, mutta ei se kuitenkaan tullut poiskaan, vaan paneutui torkkumaan. Menin muutaman kerran teltan ohi ja siellä kissa pötkötti äänekkäästi kuorsaten pitkälle iltapäivään. Hölmön näköisiä tai ei, kurjenmiekat saanevat seisoa yhteenliitettyinä huomattavasti aiottua pidempään. Enhän minä voi mennä rikkomaan oman kissan varjotelttaa kesken parhainta kesää.

Sää on muuttunut epävakaisemmaksi, mutta edelleen on hyvin lämmintä. Eilen aamulla herätessäni satoi, mutta jo liikkeelle lähtiessäni sade alkoi tauota ja Espooseen päästyäni se oli loppunut jo kokonaan. Piti viedä isä lääkäriin samanaikaisesti kun olisi pitänyt mennä äidin kanssa sädehoitoon. Onneksi äiti sai toisen henkilön kanssaan ja saatoin keskittyä vaihteeksi isän vaivojen tulkkaamiseen lääkärille. Minusta on ihan sama, onko lääkäri syntyisin virolainen, venäläinen vaiko peräti etiopialainen. Kunhan hän puhuu selkeästi suomea ja ymmärtää samoin, mitä potilas hänelle koittaa sanoa. Valitettavasti minulla on aika huonoja kokemuksia muunmaalaisista terveyskeskuslääkäreistä; jos kerran julkisissa viroissa vaaditaan hyvää ruotsin kielen taitoa, niin luulisi samat vaatimukset olevan suomen kielen suhteen. Aika hankalaa on kertoa muutenkin ongelmallisista asioista ihmiselle, joka ei selvästikään ymmärrä sanomaani ja jonka puhetta minun on vielä vaikeampi ymmärtää. Tällä kertaa sain kuitenkin isälle ihan aidon suomalaisen naislääkärin, joka kaiken lisäksi tuntui ottavan isän vaivat vakavasti, eikä heittänyt meitä labralähetteen kera viiden minuutin kuluttua ulos huoneestaan.

Eilinen päivä sitten hurahti omaishoitotehtävissä, mutta tänään on ollut ns. vapaapäivä. Isä ja äiti touhuaa tänään keskenään. Lupasivat mennä sädehoitoonkin ihan kaksistaan. Äiti kun alkaa jo hallita taksilla matkustamisen ja Kela-kortin vilauttamisen ilmoittautumislaitteelle. Kuka väittää, ettei vanhakin voisi oppia. Toivottavasti äiti kuntonsa puolesta jaksaa tuon sädehoitoruljanssin. Entä sitten, jos ja kun tulee niitä hoidon sivuvaikutuksia?

Yöllä nukuin raskaasti, mutta heräsin johonkin aikaan rankkasateen ääniin. Oli pilkkopimeää ja hetken mietin, muistiko Ukkokulta illalla laittaa pihaoven kiinni, mutta enpä jaksanut nousta katsomaan, vaan käänsin kylkeä ja jatkoin nukkumista. Juusokin köllötti pitkin pituuttaan vieressäni, mutta tällä kertaa sen verran sopuisasti, että mahduimme molemmat hyvin nukkumaan. 

Kulunut päivä on ollut mukavan lämmin. Välillä aurinko paistaa, mutta ajoittain se on ollut pitkäänkin pilvien takana. Sadetta ei toistaiseksi ole tullut, vaikka välillä onkin ollut sangen synkät pilvet taivaanrannalla.

Jotenkin kummallisesti ajauduin rikkaämpärin kanssa alapihalle ja sen kummemmin suunnittelematta ryhdyin nyhtämään rikkaruohoja kukkapenkkien, marjapuskien ja yhden kriikunan ympäriltä. Siinä vaiheessa, kun aloin vilkuilemaan vielä nyhtämättömiä paikkoja, suoristin selkäni ja päätin lopettaa urakan. Ei tule maailma päivässä valmiiksi, eikä myöskään meikäläisen rikkaruohourakka. Siellä ne muhivat, mutta mikään katastrofaalinen tilanne pihassani ei nyt ole, joten muhikoon. Kun kerran olin saanut itseni sopivasti hikiseksi ja varpaat multaisiksi, päätin vielä leikata nurmikon. Mukavaa, kun on pihallakin siistiä. Siitä on hyvä lähteä suihkuun ja laittaa pesukone pyörimään.

Huomenna alkaa elokuu. Ilmassa on selkeää syksyn tuntua, vaikka en vielä suostukaan lopettamaan kesästä puhumista ja nauttimista. Postilaatikkoon on jo pidemmän aikaa pudonnut koulureppumainoksia ja kauppojen ikkunat on somistettu ruskean ja viininpunaisin sävyin. Pois kaikki hempeys ja iloiset värit, markkinamiehet ovat päättäneet syyssesongin alkaneen. Elokuu on edelleen kesäkuukausi ja sellaisena sen aion ottaa jatkossakin. Pihalle vain nuuskuttelemaan krasseja ja kehäkukkia. Niissä on kesän tuoksua ja tunnetta, jonka muistaa aina lapsuudesta saakka. Lähdenkin heti pihalle, lähtekää tekin!

 

Tekemätöntä työtä riittää

Tänään on jälleen aurinko porottanut täydeltä taivaalta ja helteinen sää ajanut meikäläisen etsimään varjoa. Huonosti nukutun yön jälkeen ei oikein ole ajatus kulkenut, mutta mihinkä sitä olisi tällaisena leppoisana sunnuntaipäivänä tarvittukaan. Leena Lehtolaisen Paholaisen pentuja lueskellessa aika on kulunut sopivasti. Kävinpä Juuson kanssa tutkimassa myös vadelmatilanteen. Meidän pensaista tulee ensimmäisen kerran oikein kunnon sato. Marjat kypsyvät tipotellen ja joka päivä kannattaa käydä katsastamassa poimittavien herkkujen tilanne. Juuson köllötellessä ison vaahteran varjossa sain kerättyä puolen litran verran hyväkuntoisia vattuja, jotka laitoin oitis pakkaseen jotain sopivaa herkutteluhetkeä silmälläpitäen.

Myös karviaiset alkavat saada väriä. Ne menevät meillä yleensä samantien suihin. Joskus olen tehnyt hyytelöä, mutta parhainten karviaiset kyllä maistuvat tuoreeltaan syötynä. Oheinen kuva on muuten otettu maanantaina, jolloin täällä satoi ihan mukavasti vähän pidempäänkin.

Seuraava isompi projekti on omenapuiden kesäleikkaus. Viime kesänä kokeilin kesäleikkausta ensimmäisen kerran ja olen päättänyt ottaa sen vakiotavaksi. Muutaman talon päässä asuva naapuri leikkaa omat puunsa oikeastaan vain loppukesästä. Hänen puunsa ovat kyllä niin nätin mallisia, että joka kerran ohi ajaessani jaksan niitä ihailla. Kuin sateenvarjoja, eikä laisinkaan liian korkeita. Meidän omenapuut ovat aivan liian korkeita, kun emme osanneet ja älynneet niitä alkuvuosina oikein muotoilla. Olen yrittänyt saada niitä useamman talven aikana jonkinlaiseen kuosiin ja nyt tykkään, että tavoite alkaa olla saavutettu. Ehkä vielä ensi talvena otan jokusen hankaavan oksan pois, mutta suuremmat leikkaustarpeet ovat ohi. Ehkä tuo runsas vesiversojen kasvukin noiden talvileikkausten poisjäämisen myötä vähenee.

Tuossa kuvassa etualalla Huvitus, sen takana vasemmalla näkyy Punakaneli, keskellä Valkeakuulas ja vasemmalla syysomena (jonka lajista en ole varma), joka saattaa saada vielä lähtöpassit, sillä sen hedelmä on joka vuosi varsin rupinen ja sen myötä altis muumiotaudille.

No, onhan näitä isohkoja projekteja toki muitakin. Alapihalle johtavat portaat ovat jo aika törkeän näköiset. Tai siis askelvälit. Koska kyse ei ole varsinaisista rikkaruohoista, en ole pitänyt kiirettä askelvälien perkaamisella. Olen odottanut sopivaa ajankohtaa, jolloin olisi aikaa kaivaa tuosta "väliaikaisesta kasvatuspaikasta" pois maksaruohot, taponlehdet, akileijat ja rentoakankaali. Ne ovat ottaneet tavakseen levitä juuri noihin askelväleihin ja sieltä sitten siirrän säännöllisin väliajoin käyttökelpoiset kasvit uusiin paikkoihin ja muut kompostiin. Portaita rakentaessa ei alle laitettu minkäänlaista maanrakennuskangasta, mutta ei tuosta välikasvillisuudesta nyt niin suurta ongelmaa ole tullut. Oikea rinnekin (saanut nimensä ylhäältä alas laskeuduttaessa) kaipaa jo kohennusta. Hopeahärkki on vallannut koko rinteen, eikä se ole näin loppukesästä mitenkään kaunis. Kuivuus on tehnyt rinteeseen ruskeita laikkuja ja muutenkin kaipaan siihen enemmän väriä myös loppukesäksi. 

Löytyyhän näitä tekemättömiä projekteja näköjään enemmänkin, kunhan vain kuvia katselee. Tuleva ruusupuistokin on vielä melkoinen nysä ja hankalasti hoidettavissa. Tarkoitan lähinnä nurmikon leikkuuta noiden pienten kasviryppäiden ympäriltä. Kunhan tässä viilenee ja löytyy sopivan rento aikarako, on tarkoitus tehdä asialle jotain konkreettista. Pitäisi vielä sijoittaa yläpihan ruukussa kasvava neilikkaruusu tuohon joukkoon ruusuiseen.

Ritausmakin on saanut aikaan runsaasti nuppuja ja saanpa kuin saankin vielä tänä kesänä nähdä sen kukkivan. Se oli niin onnettoman pieni sen ostaessani, etten ollut laisinkaan varma, jaksaisiko se kasvaa sen enempää kuin kukkiakaan. Hyvin on ruusu lähtenyt kasvamaan.

Altaan reunalla kasvava auringonkukka on vähän pölhön näköinen ylhäisessä yksinäisyydessään, mutta koska hän on ihan itse kasvupaikkansa valinnut, ei minulla liene siihen mitään sanottavaa. Oikeastaan on aika hauska seurata kukinnon kehittymistä ja sen kääntyilyä aurinkoa kohti. Vuosikausia sitten nuoria vielä ollessamme ajoimme omalla autolla silloisen Neuvostoliiton halki Jaltalle. Matkalla näimme silmänkantamattomiin ulottuvia peltoja täynnä auringonkukkia. Sadat ja tuhannet kukat kurottivat kohti aurinkoa aina riippuen, missä kohti taivasta se kulloinkin paistoi. Niin hullulta kuin ehkä kuulostaakin, tulee minulle kuitenkin auringonkukkapellon nähdessäni mieleen Van Gogh eikä nuo mustan mullan alueen valtaisat kukkapellot.

Löytyipä muuten se kadonnut liljakin eli tiikerililja Sweet Surrender. Siinähän nuo kukkivat vaalean Ercolanon ja pinkin Algarven vieressä. Ovat vain niin saman värisiä kuin Ercolanot, etten ihan heti tajunnut osan kukinnoista nuokkuvan alaspäin. Toivoa saattaa, etten vierestä tulppaanien sipuleja muutama päivä sitten pois kaivaessani vahingossa ottanut myös osan näistä tiikerililjoista. Nyt penkissä on tyhmästi isohko aukko, mutta ajattelin kuitenkin ottaa tulppaanit pois ja miettiä tilalle jotain muuta. En ehkä laita tulppaaneja tuohon paikkaan enää laisinkaan, sillä niiden kaivaminen muita kasveja täynnä olevasta penkistä on todella hankalaa. Saattaapa olla, että ylipäätään tulppaanien sipulien kaivaminen jää tähän yhteen kertaan. Laitan niitä mieluummin joka syksy vähän lisää, jos haluan kukinnan jatkuvan vuodesta toiseen.

Tammikuussa bongasin kalenteristani oheisen rapskulehtimallin ja silloin ajattelin, että ehkä tekisin sellaisen kesällä. Tehty on ja olen lopputulokseen todella tyytyväinen. Toki olin ensin ajatellut sijoittaa kukkasen vähän toiseen paikkaan, mutta ei se sitten siihen sopinutkaan. Tämä toteutunut projekti tasapainottakoon tämän enemmänkin tekemättömien töiden tai paremminkin lähiaikoina toteutettavien projektien luettelemiseen keskittyneen päivityksen. Viikonloppu alkaa olla lopuillaan ja edessä on jälleen työteliäät päivät. Tulossa on toki mukavaakin ajateltavaa, sillä lauantaina on vanhimman veljeni pojan häät. Iloisia juhlia siis.

Ja viho viimeiseksi päivän kevennys:

Tyttö ja poika katselivat kun isompi tyttö ja poika suuteli puiston penkillä. 

-  Poika kysyi: ''mitä noin oikein tekee?

- ''Mä luulen että toi poika yrittää varastaa tolta mimmiltä purkan..'', vastasi tyttö.

Aurinkoista ja kukikasta viikkoa!

Lämpöinen tunnustus

Peruna kukkii

Aurinko porottaa täydeltä taivaalta ja mittari on kivunnut +33 asteeseen, siis auringossa. Ilma suorastaan seisoo, eikä meikäläinen kyllä jaksa tehdä ulkona yhtään mitään. Yhtään en narise tai kitise liiasta lämmöstä, mutta varjoon ryömin siinä kuin kissamme Juusokin.

Varjossa aikaani kuluttaakseni päätin pohtia blogeja, joille jakaisin Molleylta Jonninjoutavaa -blogista saamaani tunnustusta. Ensimmäisenä tietenkin tulevat mieleen Elämää ja elämyksiä, Förmaaki ja puutarha, Konnadonnan kotona ja puutarhassa, Mielen lumoa, Saaripalsta, Saran mökissä ja puutarhassa, Suvikumpu sekä Viher- ja käsityöpiiperrystä. Niissä on upeita ja laadukkaita kuvia, pätevää tietoa kasveista ja aika monessa seikkailee myös kissa tai useampikin. Edellä mainitut bloggarit myös päivittävät postauksiaan säännöllisesti ja kommentoivat muiden blogeja aktiivisesti. Minusta on tuntunut mukavalta omaa blogiuraani aloittaessani se, että nämä "konkarit" ovat niin jouhevasti ottaneet minut mukaan tänne puutarhureiden vähemmän salattuun maailmaan.

Päätin kuitenkin tällä kertaa nostaa tunnustuksen myötä esille muita blogeja, joita myös päivitetään aktiivisesti ja joiden kirjoittajat osallistuvat muiden blogeihin kommentoimalla niitä usein. Minusta on mukavaa, että on niin paljon erilaisia puutarhablogeja. Yhdessä on hienoja kuvia, toisessa sujuvaa tekstiä ja kolmannessa varteenotettavia vinkkejä. Harvoin kaikkea yhdessä, mutta varmasti jotain jokaisessa. Ainakin itse olen oppinut valtavan paljon uusia asioita sen jälkeen, kun pari vuotta sitten tulin mukaan tänne puutarhablogimaailmaan.

 

Tässä siis tunnustus 

Irmalle Elämää eri muodoissa -blogiin

Emilielle Hurahtanut -blogiin

Pirjolle Mökkipuutarhassa -blogiin

Cosmokselle Puutarhakaaos -blogiin ja

Niinalle Sikses kivoi -blogiin 

Mikäli haluat jakaa tunnustusta eteenpäin, tässä säännöt siihen:

Kopioi post it- lappu ja liitä se blogiisi  

Kiitä linkin kera bloggaajaa, joka tunnustuksen myönsi  

Anna tunnustus viidelle suosikkibloggaajallesi ja kerro heille siitä kommentilla 

Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta, vaikka se onkin kerrottu post it -lapulla ja toivo, että omat lempibloggaajasi jakavat sen eteenpäin.

Malva moschata 'Alba'

 

PS. Lezzie, olet lämpimästi tervetullut blogini lukijaksi!

Nauttikaahan taas auringosta, lämmöstä ja heinäkuun viimeisistä päivistä.

Ukkosen jylistessä suut sinisiksi...ja vähän myös kissoista

Helteiset säät ovat palanneet, eilen porotti aurinko tänä kesänä tutuksi tulleella tavalla. Tänään aamulla ulos mennessä huomasi heti, että ilma oli paksua ja tahmeaa. Hiki nousi iholle ja tiesin oitis, ettei aikomuksestani mennä rikkaruohoja nyppimään tulisi mitään. On aivan liian kuumaa ja raskasta hengittää. Ryhdyin siis leipomaan. Kävimme eilen Salossa noutamassa pikkuveljeni minulle keräämät mustikat. Velipoika oli leiponut ihania mustikkapullia ja kuinkas ollakaan, samalla reseptillä, jonka oiln itse aamulla repäissyt postilaatikkoon tuodusta Pirkka-lehdestä. Monille taitaakin tulla ilmainen K-kaupan lehti, mutta laitan kuitenkin ohjeen tähän vinkiksi.

Mustikka-vaniljapullat

5 dl kevytmaitoa

2 ps (á 11 g) kuivahiivaa

2 dl sokeria

1½ tl suolaa

1 rkl kardemummaa

n. 14 dl vehnäjauhoja

200 g rasvaseoslevitettä

Täyte:

2 ps (á 63 g) vaniljakastikejauhetta (esim. Blå band)

4 dl kevytmaitoa

4 dl mustikoita (pakaste)

4 rkl sokeria

Voiteluun

kanamuna

Koristeluun

raesokeria

Lämmitä maito hieman kädenlämpöä lämpimämmäksi (+42 astetta). Sekoita maidon joukkoon pieneen jauhomäärään sekoitettu kuivahiiva, sokeri, suola ja kardemumma. Lisää muna. Sekoita taikinaan jauhoja vähitellen. Lisää pehmeä rasva ja vaivaa loput jauhot joukkoon. Taikina on valmis kohotukseen, kun se irtoaa kulhon reunoista. Kohota taikina lämpimässä paikassa leivinliinan alla noin 20 minuuttia. Sekoita sillä aikaa vaniljakastikejauhe ja maito. Sekoita jäiset mustikat ja sokeri.

Kumoa kohonnut taikina jauhotetulle pöydälle ja jaa kahtia. Leivo ensiksi puolet taikinasta. Kauli taikina 30 x 50 cm:n kokoiseksi levyksi. Taikinalevy saa jäädä noin ½ cm:n paksuiseksi, että täyte pysyy pullien sisässä. Jaa levy 15 neliöksi (10 x 10 cm).

Jaa puolet täytteistä neliöiden keskelle tasaisesti. Nosta neliöiden kulmat keskelle ja nipistä ne tiukasti kiinni. Nosta ja nipistä vielä auki jääneet kulmat keskelle kiinni. Nipistele taikinaa keskelle niin kauan, ettei täytettä, saumoja tai avonaisia kohtia näy. Laita pullat leivinpaperin päälle uunipellille niin, että nipistelykohdat jäävät alle. Leivo ja täytä toinen puolikas taikinasta samoin. Peitä liinalla ja kohota lämpimässä, vedottomassa paikassa puolisen tuntia.

Voitele pullat munalla ja koristele raesokerilla. Paista 225-asteisessa uunissa hieman keskitasoa alempana noin 10 minuuttia.

Leipojan kommentit

Käytin täytteeseen tuoreita mustikoita, enkä huomannut sen vaikuttaneen pullien valmistumiseen mitenkään erityisesti. Pullien saumat pysyivät paistettaessa hyvin kiinni, mutta pinta alkoi rakoilemaan. Onneksi kuitenkin vain yksi pulla repesi niin, että sisältö pääsi valumaan ulos. Kannattaa siis kaulita taikina sen verran kevyesti, että se jää riittävän paksuksi. 

Pullat ovat todella herkullisia, joten suosittelen lämpimästi kokeilemaan!

Puolen päivän aikaan ukkonen alkoi hissukseen jyrähdellä ja sitten kolinaa riittikin pitkälle iltapäivään alkuun rajummin räsähdellen ja myöhemmin vähän kauempaa kuuluvin jyrinöin. Vettä tuli ensimmäisten kolahdusten jälkeen sangen maltillisesti, mutta lopulta saatiin ihan kunnollinen sadekuuro, joka ei tosin niin kovin pitkään kestänyt.

Meidän Juuso on aina pelännyt ukkosta ja yleensä se tärisee meikäläisen sängyn alla pahimpien jyrinöiden ajan. Nyt se kyllä halusi tulla sisälle, mutta sen sijaan, että olisi kipittänyt häntä lattiaa viistäen piiloon, se kellahti olohuoneen matolle tarkkailemaan maailmaa. Menin sen seuraksi sitä silittämään ja rapsuttamaan ja sain palkakseni tuttuja kurahduksia ja annoksen voimallista kehräämistä.

Ehkä sen ukkospelkoa helpotti perjantain vakioruoan tuoksu. Meille on tullut tavaksi syödä perjantaisin broilerin koipia. Tapa lähti alulle keväällä, jolloin kerran broilerinkoipien paistuessa uunissa Juuso alkoi kiehnätä pitkin keittiötä ilman, että sille olisi mikään tuttu asia kelvannut. Kun sitten aloimme itse ruokailla, katti nauliintui kinttuihin kihnuttamaan nenä kohti tuoksun lähdettä vipattaen ja lopulta annoin sille palasen vielä kohtalaisen kuumaa broileria. Sinne se hävisi, kissan kitaan ja lisää piti antaa heti perään. Seuraavalla kerralla varasimme kissalle ihan oman koipensa ja hyvin kelpasi. Pariin kertaan on käynyt niin, että ulkona syödessämme kissa haistaa paistetun broilerin tuoksun jopa ollessaan alapihalla ja tulee kerjäämään omaa annostaan. Juuso on perheenjäsenemme ja haluamme tarjota sille vaihtelua tavanomaisiin kissanruokiin ja sen mahdollisesti pihamaalla pyydystämiin hiiriin ja muihin ötököihin. On se vaan mukava katsoa tyytyväistä kissaa, joka vatsansa täyteen broileria syötyään nuolee turkkinsa puhtaaksi ja kellahtaa johonkin meidän lähellemme torkkumaan.

Kun tässä nyt tuli avattua jälleen jutustelu kissoista, laitettakoon oheen kuva myös Salossa asuvan pikkuveljeni perheen Missi-kissasta. Missillä on jo ikää 13 vuotta, mutta edelleen hän on erittäin siro neitokainen. Missi on aina ollut hyvin arka kissa ja on ollut kyläilykertoja, jolloin kissasta ei ole näkynyt edes hännänpäätä. Tilanne on kuitenkin muuttunut viimeisen kahden vuoden aikana, kun talossa usein vieraileva veljeni 2-vuotias lapsenlapsi jahtaa aktiivisesti Missiä. Kissa on ilmeisesti todennut, ettei huushollista löydy riittävän turvallista piilopaikkaa ja on siksi päättänyt olla enenevässä määrin mukana perheen touhuissa. Edelleenkään kissaa ei pahemmin saa syliinsä, tuskin edes koskettaa. Mutta nyt Missin kuitenkin joka kerran näkee ja sitä pystyy jopa kuvaamaan.

Kovin lähelle Missi ei minua kameran kanssa päästänyt, joten vähän piti zoomata ja välttää äkkinäisiä liikkeitä. Toisaalta taas kissa tuli ihan jalkoihin ja jäi jopa lattialle istumaan kosketusetäisyydelle, kunhan antoi sen olla itsekseen. Olisiko sillä jotain merkitystä kissan arkuuteen, että se oli joutunut emonsa hylkäämäksi aivan liian aikaisin. Liekö emo kuollut tai loukkaantunut, syytä ei koskaan ole saatu tietää.

  
Viime viikonvaihteessa tapasin myös Lapseni kissoja, Nemoa ja Lokia. Lapsi lähti poikakaverinsa kanssa viikonloppureissuun ulkomaille ja niinpä kävin ruokkimassa ja siivoamassa poikien hiekkalaatikkoa. Pidempien poissaolojen aikana Nemo ja Loki ovat olleet meillä hoidossa, vaikka se aina vaatiikiin erityisjärjestelyjä, sillä Juuso ei voi sietää vieraita kollikissoja omassa kodissaan. Kun on kyse vain muutaman päivän poissaolosta, olemme katsoneet mahdolliseksi antaa Lapsen kissojen olla kotonaan, kunhan joku huolehtii niiden hyvinvoinnista.

Nemo ja Loki ovat tavallisia mustavalkoisia 7-vuotiaita maatiaiskissoja. Isokokoisia ja niin hellyttävän ihmisrakkaita, että lyhyenkin tapaamisen jälkeen olen aina yltympäri kissankarvoissa. Nemo jo odotti minua keittiön pöydällä selällään kiemurrellen, että nyt pitäisi heti ryhtyä rapsutushommiin. Se on varsinainen adhd-kaveri, ei hetkeäkään paikallaan, joten esimerkiksi valokuvien saaminen Nemosta on varsin haastellinen tehtävä. Laskin korini lattialle antaakseni Nemolle ensimmäisen pika-annoksen rapsutuksia ennen poikien ruokkimista. Sillä välin Loki oli hypännyt koriini ja todennut sen niin mukavaksi, että kissan pois saaminen korista ennen lähtöä olikin ihan sydäntä riipaiseva toimitus. Ehkä sentään vain minun sydämeni siinä muljahteli, Loki tuskin pitkään mietti korikolon menettämistä.

Ihmisillä on omituinen - minun mielipiteeni - tapa varastoida pihoilleen ja tonteilleen kaiken maailman käytettyä tavaraa ja suoranaista romua. Kävimme Ukkokullan kanssa keskiviikkona kävellen kirjastossa ja paluumatkalla kiersimme kylän keskustan niin sanotusti rannan puolelta. Sillä alueella on aloitettu tiestön parannusurakka, mikä merkitsee vanhojen tonttiteiden leventämistä, asfaltoimista ja jalkakäytävien rakentamista. Vanhat orapihlaja- ja kuusiaidat on jo kaadettu ja kaivinkoneet jylläävät syvien putkikaivantojen reunoilla. Monien tonttien laidoille on nousemassa uusia, jykevämpiä aitoja. Sen ymmärtää hyvin, sillä tienoo tulee olemaan vuosikausia kuin avohaava kaiken vanhan kasvillisuuden mentyä. Saisiko tuo uusi kaiken paljastava miljöö asukkaat myös siivoamaan puhkiruostuneet tynnyrinsä ja käyttökelvottomat autonsa. Vaikka tuo Triumph onkin aikanaan ollut varsinainen avoautokaunotar, ei se tuollaisenaan enää ole kovin viehättävä puutarhanähtävyys.

Viikko on jälleen vierähtänyt, mutta heinäkuu sentään jatkuu vielä tuokion verran. Ei kun nautitaan edelleen kesästä.
 

Liljankukka lumivalkoinen - tai vaaleanpunainen

Vaaleanpunainen lilja Algarve

Valkoinen lilja Ercolano 

 LILJANKUKKA
Toivo Kärki
-----------
Ken vois liekin sammuttaa
silloin kun se leimahtaa
alla kuuman auringon

Monta tielles lennähtää
virvatulta viehkeää
yksi niistä kaunein on

Liljankukka lumivalkoinen
sun kerran poimin, mutta tiennyt en
jäi muisto mulle kaunein
jäi kaipauskin, ja se on yhä sammumaton

Liljankukka, arvannetko tuon
on aatos lämmin, jonka sulle suon
Ei toista löydy koskaan
niin kuin sinä vaan
Ystäväin, sulle syömeni jäi

* * *

Tiitsa, olet lämpimästi tervetullut blogini lukijaksi!

Tunnustus ja pikaiset päivitykset

 Sain Molleylta Jonninjoutavaa ja kaikkea siltä väliltä -blogista tällaisen kauniin tunnustuksen. Kesä onkin kulunut kukkien ja kaiken kasvavan esittelyissä, joten kivasti ilahduttaa, että joku huomioi välillä tälläkin tapaa.

Päivä alkaa jo olla illassa ja selkää vähän kolottaa, joten pohdin saamani tunnustuksen jakamista myöhemmin. Se onkin vaikea tehtävä, sillä hyviä ja tunnustuksen ansaitsevia blogeja on niin monia.
 

Ville de Lyon

Tänään on ollut ns. vapaapäivä, mikä tarkoittaa sitä, etten ole kärrännyt äitiä tai isää mihinkään sairaalaan, terveyskeskukseen tai edes kauppaan. Olen viettänyt päivän oman pihan kimpussa - kirjaimellisesti. Aamulla siistin ojanpientareet trimmerillä. Sitten käänsin kolme lehtikompostia ja tyhjensin pienemmän biojätekompostorin. Lopuksi vielä leikkasin nurmikon ja kastelin kesäkukkia. Ukkokulta käänsi toisen biojätekompostorin, joten nyt on taas, mitä täyttää. Muhevaa multaa lehtikomposteista tuli parin kottikärryllisen verran. Olisi ehkä tullut enemmänkin, mutta päätin antaa ainesten vielä muhia. Mullat kärräsin vadelmille ja keväällä istutetuille ruusupensaille.

Pajuangervo

Ahkeroinnin lisäksi olen ehtinyt valmistaa ruokaa ja keittää iltapäiväkahvit, käydä suihkussa ja pestä pari koneellista pyykkiä ripustuksineen ja narulta pois hakemisineen. Keräsin myös viimeiset herukat pensaista, joita tosin oli vain parin litran verran ja kävin mutustelemassa kypsyviä vadelmia. Enkä edes koe tehneeni liikaa tai olleeni mitenkään kiireinen. Tämä osoittaa, että tehokkaimmillaan olen silloin, kun aikaa on vähän. Tai sitten ei osoita yhtään mitään.

Ja jollei joku ole huomannut, kesä on palannut takaisin. Navakasta tuulesta huolimatta jo aamulla huomasi ilman lämmenneen. Päivän mittaan auringossa mittari kipusikin aina 27 asteeseen saakka. Ulkona tarkeni jälleen syödä ja istua varjossakin. Ihanaa, johan tässä ehti säikähtää, että syksy on jo alkanut. Monien loma on jo päättynyt, mutta lämmön ansiosta töihin palanneetkin pääsevät nauttimaan kesästä vielä työpäivän jälkeenkin.

Tankatkaa kaikki aurinkoa ja lämpöä niin paljon kuin itse kullekin on mahdollista. Nautiskellen!