Tomaatin maku suussa pilviä katselen

Tomaatti Tigarella

Silloin tällöin kannattaa näköjään ääneen manailla jotain asioita. Vain muutama päivä sitten harmittelin tomaattieni vihreyttä. Kun ne eivät meinaa millään punastua. Taisivat harmitteluistani säikähtää ja pelästyä joutuvansa vihreinä sisälle kypsymään. Eilen huomasin, että useampikin tomaatti erottui punastuvana läikkänä terassin seinää vasten nojaavasta vihreästä lehdistöstä. Ai, että. Johan tässä vesi herahtaa kielelle pelkästä ajatuksesta päästä piakkoin puraisemaan ihan omakasvattamaa tomaattia.

Eilen kärräsin oksahaketta omenapuille ja samalla aloitin Ruusupuiston rakennustyöt. Ruusupensaita on toki jo istutettu, mutta lisää olisi tarkoitus laittaa. Toistaiseksi uusimpien ruusupensaiden välit ovat olleet nurmella, mikä ei kyllä ole paras mahdollinen ratkaisu. Tuollaisten pienten lämpäreiden leikkaaminen on viho viimeistä hommaa ja koko ajan saa varoa, ettei samalla hurista vaikkapa kukkimaan intoutuneen Ritausman yli. Sen sijaan, että olisin alkanut kaivaa nurmea pois, peitin kolmen ruusupensaan välisen alueen märillä sanomalehdillä ja oksahakkeella. Se ei ehkä ihan riitä tukehduttamaan nurmen kasvua, mutta jatkan työstämistä jossain vaiheessa kippaamalla päälle kompostia. Ehkä istutan tuohon keskelle yhden pensaan lisää. Täytyy vielä mittailla, onko se tilana riittävä. Voipi olla, että keskelle tuleekin pieni polku, jotta ruusuja pääsee ihailemaan eri puolilta. Pääasia on kuitenkin, että nurmi tältä alueelta vähenee tai katoaa kokonaan.

Kirsikkapuu? Schalinin-, Kuriilien- vai mikä kirsikka?

Naapurin miniä on opiskelujensa ohessa puutarhaliikkeessä töissä. Viime syksynä sain häneltä pienen kirsikkapuun, josta oli nimilappu kadonnut. Tyttö arveli, että kyseessä olisi jokin "vuoristokirsikka". Kenties Schalinien tai Kuriilien kirsikka. Istutin kirsikan alapihalle ja se näytti ennen lehtien pudottamista ihan hyvinvoivalta. Suojasin sen verkolla ja keväällä odottelin uusien lehtien ilmestymistä. Ei tullut lehtiä ja muutenkin puu näytti kovin kuolleelta. Heinäkuussa kaivoin maassa törröttävän kepakon ylös ja laitoin paakun kuivumaan puupinon viereen. Tarkoitus oli myöhemmin ravistaa paakusta mullat pois ja pilkkoa puu hävitettäväksi. Suuren suurihan se ei alun alkaenkaan ollut. Yhtenä päivänä puun vieritse kulkiessani silmäkulmani huomasivat multapaakusta kohoavan jotain vihreää. Puu oli alkanut versoa varren alaosasta uudelleen ja laitoin paakun ämpäriin imemään vettä. Sehän oli ollut kuivalla maalla jo pidemmän aikaa. Viime viikolla istutin puun maahan ja se on jo tehnyt lisää uusia lehtiä. Toivottavasti puu ehtii vankistua ennen talvea vielä lisää ja toivottavasti se selviytyy tulevasta talvesta. Tietenkin toivon myös, että puu on todellakin jokin kirsikka, eikä mikä tahansa rikkakasvi, joka on keksinyt oivallisen väylän päästä puutarhani suojatiksi.

Syyshortensia Vanille fraise

Eilen illalla puutarhakierrosta tehdessäni löysin myös tänä kesänä istuttamastani Syyshortensia Vanilla fraisesta tuoreita nuppuja. Hän siis aikoo ilahduttaa minua kukkimalla ihan ensimmäisenä kesänään. Hienoa. 

En myöskään malta olla suitsuttamatta alapihan Kurgaanissa kasvavia ruusuja. Yksi niistä on joskus taimitarhalta ostamani jaloruusu (oikea yläkulma), Viktoria-ruusun (vasen yläkuva) sain naapurin miniältä ja muut sekä minun että äitini saamia äitienpäiväruusuja. Kaikkien noiden ruusujen kukinta on huiman runsasta ja terveenoloista. Ruusut varmasti pitävät tästä valoisasta, kuivasta ja "hyvin tuuletetusta" paikasta. Alapiha muodostaa jonkinlaisen kattilan, jota suojaa kahdelta sivulta korkeaksi kasvaneet puut, yhdeltä sivulta rinne, jonka laella on meidän talomme ja yhdeltä sivulta naapurin talo ja puutarha. Kurgaani kohoaa sen verran maantasosta, että vesi ei taatusti jää seisomaan ruusujen juurille..

Tänään saimme herätä vesisateeseen ja sadekuuroja on tullut myös pitkin päivää. Parhaillaan paistaa aurinko, mutta lisää sadetta on luvassa. Mitenkään kylmää ulkona ei ole, vaikka tämä melkeinpä normaali kesälämpötila vähän viileältä tuntuukin edellisten viikkojen hikoiluilmojen jälkeen. Taivaalla purjehtii jos jonkinlaisia pilvimuodostelmia ja välillä tuntuu, että jokainen niistä ansaitsisi tulla kuvatuksi. Ehkä menenkin tästä pihakeinuun loikoilemaan ja katselemaan tuota taivasnäkymää.

Jatkuuhan kesä, jatkuuhan!

Pakko on vihdoin tunnustaa, että syksy alkaa vähitellen saapua meidänkin puutarhaan. Olen kyllä päättänyt sinnikkäästi väittää, että yhä on kesä ja kesähän on. Silti en voi välttyä huomaamasta yhä lukuisampia keltaisia lehtiä nurmikolla ja aamujen utuisia maisemia. Illallakin on jo kovin varhain pimeää, vaikka päivä olisi ollut kuinka aurinkoinen ja valoisa. Kohta ei enää ole jäljellä kukkia, joiden avautumista vielä odotella. Suurin osa sen sijaan on jo ajat sitten lopettanut tämän kesän kukintansa ja yhtä monet ovat loppusuoralla.

Tänään sunnuntaina olen viettänyt päivää kärräämällä oksahaketta viime viikolla kantatuille omenapuille ja marjapensaille. Toisessa kottikärryssä oli vettä ja siinä likoamassa sanomalehtiä ja toisessa kärryssä sitten sitä oksahaketta. Hakkeen kärrääminen on siinä mielessä helppoa, ettei se paina paljoakaan. Kevyttä kärrättävää ja kevyttä nosteltavaa. Päivä on ollut aurinkoinen ja lämmin, mutta sopivassa määrin. Ei siis mitään hien pintaan nostavaa hellettä vaan sopivaa säätä shortseissa työskentelylle. 

Yksin pihatöitä tehdessä tulee mietittyä monenlaisia asioita. Tuumasin talikolla haketta nostellessani, että taidan kyllä olla harvinaisen tylsä ihminen. Tykkään viettää sunnuntaita alapihan yksinäisyydessä seuranani talikko ja kottikärryt. Tänä kesänä ei ole tullut käytyä juuri missään, eikä myöskään tehtyä mitään normaalista päiväjärjestyksestä poikkeavaa. Vaan se ei minua häiritse. Tuntuu todella rauhoittavalta kuluttaa aikansa kasvien parissa touhuamalla, kun on niin paljon päiviä, jolloin saa juosta tukka putkella sinne tänne. Minun aivoni lepäävät ja akut lataantuvat varsin yksinkertaisilla keinoilla.

En muuten erityisemmin välitä tavaroiden ja tuotteiden mainostamisesta, mutta varmasti moni minun laillani on pohtinut, miten saada vaaleat laattasaumat puhtaiksi. Keittiömme valkoiset laatat ovat olleet paikoillaan kohta 28 vuotta ja luonnollisesti niiden valkoiset saumat ovat paikoitellen myös tummuneet ja likaantuneet. Koska minulla ei ole toivoakaan saada keittiöremppaa, on ollut pakko etsiä muita keinoja kohentaa olemassa olevaa. Pitkin viime talvea googletin ja kyselin monesta paikasta erilaisia vaihtoehtoja saumojen putsaamiseksi ja päädyin lopulta ostamaan rautakaupasta suihkepullon Mellerudin Saumanpuhdistajaa ja maalikynän laattasaumojen valkaisemista varten. Siellä ne tarpeet ovat seisseet kaapin hyllyllä odottamassa päivää parempaa, kunnes vihdoin viime torstaina sain jostain kummallisen voimalatauksen ja ryhdyin putsaamaan laattasaumoja.

Suihkutin ohjeiden mukaisesti saumanpuhdistajaa laatoille ja annoin vaikuttaa tovin, jonka jälkeen pesin sen pois hinkkaamalla puhtaalla sienellä. Tulos oli hämmästyttävä. Lika valui pois ja vain muutaman paikan jouduin käsittelemään toiseen kertaan. Seuraavana päivänä käytin vielä muutamiin kohtiin tuota maalikynää ja lopputulos on todella hyvä. Ihan hirvittävän likaiset eivät meidän laattasaumamme olleet, mutta kyllä tuosta tiskipöydän takaa saumojen valkoisuus oli kaukana. Nyt vielä pitää saada Ukkokulta uusimaan silikonisaumat, niin jälleen on yksi pitkään mieltä hiertänyt kohde selätetty. Aika tyyriitä nuo tuotteet olivat, mutta onneksi niitä ei alituiseen tarvitse olla ostamassa.

Juso taitaa olla enimmäkseen yhtä tylsä kuin emäntänsä. Ainakin silloin, kun kamera on näkösällä. Se jämähtää johonkin tiettyyn asentoon ja nököttää siinä sen näköisenä, että tästä en liikahda ennen kuin olet kiikuttanut tuon dokumentaatiovekottimen jonnekin kauas pois. Aika verkkaiseksi on Juuson elämäntahti muutenkin vuosien myötä muuttunut. Enimmäkseen se taitaa vedellä hirsiä milloin ruohikon kätkössä, milloin olkkarin pöydän alla. Aniharvoin se innostuu ainakaan yksikseen leikkimään. Tänään sitä taisi häiritä minun varpaani tai sitten se ei vain pitänyt mustista sukistani. Oli täysin mahdotonta pitää jalkoja pöydän alla, sillä heti niihin iski kiinni kaksi pisteliästä tassua ja välillä kiinnipitämistä tehostettiin hampaiden iskuilla. Koska kuitenkin takajalkojen rytimikkäät raapaisut puuttuivat, Juuso ei sitten tainnutkaan olla erityisen väkivaltaisella tuulella. Kohta se jo nuoli lohdutukseksi varpaitani ja päätti jättää ne omaan rauhaansa.

Jotta saisi parhaat palat elämästä ikuistettua, pitäisi kotonakin kulkea koko ajan kamera kainalossa. Tai pikemminkin laukaisuvalmiina sormi liipaisimella. Ukkokulta tuli nimittäin päivällä nauraen luokseni alapihalle, jossa kärräsin sitä oksahaketta. Hän oli hieman aiemmin laittanut broileria uuniin paistumaan ja mennessään uudelleen keittiöön, istui Juuso uunin edessä, eikä korvaansa lotkauttanut Ukkokullan kysyessä, lähtisikö tämä kenties ulos. Taisi kissa taas kerran haistaa lempiruokansa ja päätti vahtia, ettei se ainakaan hänen ohitseen uunista ulos tulisi. "On meillä fiksu kissa", totesi Ukkokulta ja siihen mnun on helppo yhtyä.

Suuressa hellyydenpuuskassa otan kissan syliini 

ja supattelen sille somia sanoja, 

silitän sen turkkia 

ja nuuhkin maidolta tuoksuvaa poskea, 

se katsoo vihreillä silmillään
marjapuurokieli vilahtaa haukotellessa,
hymyssä suin me kuljemme keittiössä edestakaisin.

-Timo Pusa-

 

* * *

Mamma N ja Famu Falsetissa, olette lämpimästi tervetulleita blogini lukijoiksi. 

Koululaiset palaavat katukuvaan, joten ajakaa varovasti. 

Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!

 

.

Muuttolihakset hellinä

Ihmekukka - keltainan

Eilisen ja tämän päivän olen ollut muuttamassa ystävääni. Porukkaa piti tulla riittävästi, mutta lopulta meitä oli muuttavan ystäväni lisäksi minä ja yksi mieshenkilö. Tämän puuskuttavan ja huonojalkaisen miehen kanssa sitten kaksin roudattiin kaksi painavaa senkkiä, sohva, nojatuoleja, keittiön pöytä ja jos jonkinlaista laatikkoa ja nyssäkkää uuteen asuntoon. Ystäväni oli ajatellut muuttaa hissukseen useamman päivän aikana, mutta minulla oli vain nämä kaksi päivää varattuna muuttokeikkaan. Viime vuosina olen ollut lukuisissa muutoissa mukana ja uskon omaavani aikamoisen rutiinin siinä hommassa. Tällä kertaa tehtävää helpotti se, että uusi asunto oli pihan toisella puolella ja vanha rivitalo tullaan sen tyhjennyttyä kokonaan purkamaan. Niinpä avasimme olohuoneen ison ikkunan ja kuskasimme suurimman osan tavaroista siitä suoraan uudelle puolelle. Säästimme valtavasti aikaa ja askeleita, eikä tarvinnut niin valtavasti varoa vanhan kämpän seiniä ja lattioita.

Ystäväni oli ajatellut, ettei tavaroita kannata juurikaan pakata. Että vain riipisi tavaroita kaapista koreihin ja sitä myöten uuden asunnon kaappeihin. Se ei nyt kuitenkaan mennyt ihan noin yksioikoisesti. Tavaroiden sijoittelua uudella puolella piti miettiä, eihän kaapit ja säilytystilat olleet tietenkään yksi yhteen. Lisäksi oli käytännöllisempää, että yksi pakkasi, yksi purki ja siinä välillä yksi tai kaksi siirsi tavaroita asunnosta toiseen. Hiukan minua hermostutti eilen saapuessani muuttopaikalle, kun tavarat olivat pitkälti pakkaamatta, taulut seinillä, koristeet pöydillä ja kaikki levällään. Alkuun joutui jokaisen tavaran kohdalla kysymään, minne tämä menee ja voinko laittaa tämän sinne tai tänne. Eihän siitä mitään tullut. Aikaa kului hervottomasti, eikä mitään näkyvää saatu aikaan. Lisäksi muuttaja olisi halunnut kantaa ensin asunnon nurkat täyteen laatikoita ja nyssäköitä ja vasta viimeiseksi huonekalut. Teimme aivan päinvastoin, raijasimme heti alkuun valtaosan huonekaluista niin pitkälle omille paikoilleen kuin se oli mahdollista ja sen jälkeen saattoi ryhtyä purkamaan niistä nyssäköistä kamoja kaappeihin ja erilaisille pinnoille.

Eilen illalla oli kyllä joka ikinen lihas niin hellänä ja jaloissa tuntui, kuin olisin ollut vasta-alkajan ratsastustunnilla. Se johtui siitä avoimen ikkunan yli edes takaisin kipuamisesta. Onneksi ikkunan alalaita oli sopivan matalalla, joten sen päälle istahtaen saattoi heivata jalat yksi toisensa perään ulkopuolelle. Illalla sänkyyn mennessäni ei nukkumisesta tahtonut tulla mitään, kun aina silmät sulkiessani alkoi tavarat kulkea ja vaihtaa paikkaa. Mieli oli tosi levoton ja päivän häslinki pyöri päässä. Tämä päivä menikin jo huomattavasti helpommin, sillä painavimmat tavarat oli siirretty ja saattoi keskittyä lähinnä pienempien tavaroiden purkamiseen ja kaappeihin sijoitteluun. Ystäväni antoi minulle vapaat kädet järjestellä kaappeja, sillä hän tietää minun tykkäävän sellaisesta touhusta. Olenkin jo ihmetellyt, ettei hän ole soittanut ja tiedustellut yhden jos toisenkin tavaran olinpaikkaa. No, kävimmehän niitä moneen kertaan päivän mittaan läpi ja neuvottelimme toki yhdessä, mitä kannattaa mihinkin suuntaan laittaa.

Eilen tulin iltakahdeksalta kotiin ja istahdin olkkarin sohvalle oikomaan jalkojani. Niin tai kävinhän minä ensin suihkussa, kun olo oli todella tahmea sekä ison urakan kuin myös aika lämpimän päivän vuoksi. Juusolla oli ilmeisesti ollut mammaa ikävä, sillä se kiirehti viereeni sohvalle, eikä meinannut millään päästä riittävän lähelle kylkeäni. Pyöri ja pyöri ja vaihteli asentoa, kunnes lopulta mätkähti ihan minuun kiinni kehräämään. Siinä se lämmitti minua pehmoisena ja odotti rapsutuksia, joita tietenkin saikin oikein kunnolla.

Juuso helteisenä keskiviikkona

Tänään aloitimme muuttopäivän eilistä aikaisemmin ja saatoimme myös lopettaa jo neljän jälkeen. Jätin ystäväni siivoamaan vanhaa asuntoa ja ihmettelemään uuden kodin uudenuutukaista tuoksua. Kotiin palatesssani Juuso köllötti alapihalla hakekasaan nojaten. Siinä se tykkää kovasti nukkua ja viettää aikaa, joten kun tästä ehdin haketta vihdoin jonnekin kärräämään, täytynee jättää kissalle sopiva kasa köllöttämiseen. Annoin kissapojalle tervetuliaisrapsutukset ja menin sitten keräämään iltanamiksi kulhollisen karviaisia. Voi sitä naukumista, kun Juuson kahdeksan metrin flexi ei riittänyt aivan minun luokseni ja se joutui kauempaa katselemaan mamman touhuja. Johan siinä sydän heltyisi kovemmaltakin naiselta ja lähdin antamaan lisää rapsutuksia ikäväänsä naukuvalle kissalleni.

Ja jottei mene tämäkin puutarhapäivitys ihan jonninjoutavaksi jorinaksi, sanottakoon, että olen hissukseen muuttamassa käsitystäni tuosta paljon parjaamastani messu-tyrkky-ihmekukasta. Sehän on kesän mittaan venynyt aika mahtavaksi pehkoksi - tai oikeastaan kahdeksi pehkoksi. Toinen on valtaosin keltainen ja toinen taasen punainen. Kukkia on todella paljon ja aivan avoinna ne ovat aamuisin. Päivän edistyessä kukat menevät takaisin nupulle. Minusta tuntuu myös, että ihmekukka tuoksuu aamuisin avoinna ollessaan. Ihan varma en ole, joten täytynee taas huomenaamulla mennä suoraan pihalle sitä nuuhkimaan. Eikä mitenkään hullumpi tuoksu, jos vain aavisteluni pitävät paikkansa. Ensi kesänä taidankin laittaa osan noista porkkanajuurakoista suoraan maahan ja osan melkoisen isoon ruukkuun. Tuo isompi eli keltainen pehko näyttää täyttäneen koko ruukun multatilan ja se on aina janoissaan. Punaisen version taasen tyrkkäsin samaan ruukkuun neilikkaruusun kanssa ja nyt ruusu kärvistelee altavastaajana. Ihmekukan viime kesäisen olemattoman kasvun perusteella en voinut kuvitellakaan tällaista kokopyrähdystä. Tuo neilikkaruusu oli tarkoituskin loppukesästä istuttaa maahan, mutta en ihan vielä raaskisi ryhtyä kiskomaan ruusua pois ruukusta, miten silloin käy ihmekukan.

Yhtä asiaa olen tässä monena päivän itsekseni kummastellut. Miten ihmeessä olen onnistunut istuttamaan kaikki keltaiset ihmekukan juurakot samaan ruukkuun. Vain yksi punainen ja yksi valkoinen näyttää osuneen keltaisen sekaan, mutta punaisten joukossa ei muita värejä ole laisinkaan. Porkkanan malliset juurakot olivat kyllä kaikki han samanlaisia, eikä minulla ollut hajuakaan, miten niistä saattaisi nähdä kukkien tulevan värin etukäteen. 

Daalia

No, toinenkin kummallisuus on samaan ruukkuun ihmekukan kanssa eksynyt. Nimittäin daalia. Väitän nakanneeni kaikki nahistuneet daaliat viimeistään kevällä kompostiin, sillä en saanut niistä viime kesänäkään mitään elävää aikaan. Istutin ainoastaan noita porkkanajuurakoita. Olisiko yksi daalia tullut vähän mustasukkaiseksi ja naamioitunut ihmekukkien kaltaiseksi päästäkseen näyttämään kauneuttaan.

Nyt saa nämä tämän päivän pölinät päättyä. Lähden oikaisemaan muuttolihaksiani pehmoisen hyrisijän viereen. Mukavaa sunnuntaipäivää kaikille tasapuolisesti!

 

Ajoitus nappiin

Muutaman päivän ajan aina ehtiessäni olen kuopsuttanut alapihan kukkapenkkien reunustoja ja kantannut omenapuiden ja marjapensaiden alustoja. Nurmikonleikkuu on huomattavasti helpompaa ja jälki siistimpää, kun ei koko ajan tarvitse varoa kasveja. Vielä pitäisi kärrätä uutta haketta ja laittaa sen alle märkää sanomalehteä. Näin kun olen toiminut jo useamman vuoden ajan, ovat rikkaruohohommat jääneet aika vähiin. Joka kerran uutta haketta kärrätessäni olen miettinyt, mihin kummaan se niin nopeasti katoaa. Sinne se maatuu, nopeasti ja tehokkaasti. Tietenkin hakkeeseen aina myös kaikenlaista rikkaruohoa eksyy, mutta niiden nyhtäminen on varsin kivutonta. Eivät yleesä pääse kovin syvään juurtumaan. Omenapuiden alle on eksynyt sellaisiakin kasveja, joiden olen antanut olla. Pikkutalvio on syystä tai toisesta ihastunut syysomenaan ja tietenkin sormustinkukka sekä akileija ovat puutarhakierroksellaan tehneet tuttavuutta myös hedelmäpuiden kanssa.

Eilen sain vihdoin päätökseen tuon rikkaruohokierroksen ja sen päätteeksi kävin vielä leikkaamassa nurmikon. Taivas oli jo vetäytynyt tummiin pilviin ja ilma oli hyvin raskasta. Aika pian sen jälkeen, kun olin vienyt ruohonleikkurin pois, alkoikin pilvistä putoilla raskaita pisaroita ja hetkessä siitä kehittyi varsinainen rankkasade. Ei haitannut yhtään, päinvastoin. Työt oli tehty ja maa totisesti on kaivannut vettä. Tosin tuo iltapäivän rankkasade ei pitkään kestänyt, mutta illalla ja yöllä sade kyllä jatkui. Radiosta kuulin tänään, että esimerkiksi Helsingissä oli yöllä ukkostanutkin. Joko nukuin kuin tukki tai sitten täällä ei ukkostanut, sillä minkäänlaista kolinaa en yöllä kuullut.

Kellarin portailla jökötti eilen kookas sammakko. Se ei tainnut ymmärtää, että kääntymällä toiseen suuntaan se voisi loikkia portaita pitkin mukavampaan paikkaan. Ukkokulta sen sitten siirsi läheiseen pusikkoon. Vaikka puutarhassa säikynkin yhtäkkiä jostain lehden alta loikkaavaa sammakkoa, en niitä pelkää. Sen sijaan tiistaina poissa ollessani oli kellarin portaikossa ollut tuon mahdollisesti samaisen sammakon lisäksi myös rantakäärme kerälle kiertyneenä. Olisiko ollut sama Reino Rantakäärme (oheisesta linkistä pääset tuohon juhannuksen tarinaan) kuin juhannuksena ja olisiko jälleen ollut sammakkojahdissa?

Ukkokulta oli hakenut hanskat käsiinsä ja kiikuttanut sähisevän käärmeen metsikön toiselle puolelle. Kyllä se tietenkin sieltä meille takaisin osaa ja jaksaa tulla, mutta toivon sen kuitenkin suuntaavan jonnekin muualle. Mahdollisimman pitkälle jopa. Rantakäärme on vaaraton, mutta kyllä minua hiukan kylmäsi nyhtää kuolleita lehtiä vuorenkilpien seasta. Ajatus siitä, että seuraavassa kourallisessa olisikin mukana tuhti rantakäärme, ei tuntunut erityisen mukavalta.

Juusokin oli huomannut rantakäärmeen ennen kuin Ukkokulta sai sen kiikutettua pois ja kissassa olikin ollut pitelemistä, ettei se menisi tekemään lähempää tuttavuutta. Kun Juuso oikein kovasti jonnekin haluaa, se kiskoo niska tanassa valjaitaan ja muistuttaa sellaisessa asennossa lähinnä oikein vahvaa dobermannia. Harmin paikka, ettei Ukkokulta ehtinyt ottaa käärmeestä kuvaa. Tärkeintä oli ollut saada käärme pois portaikosta, jotta se ei luikertelisi avoimesta ovesta kellariin. Siellä sen metsästäminen vasta olisikin ollut hankalaa.

 

Auringonkukka on vihdoin avautunut. Se on kovasti suosittu kaikenlaisten pörriäisten keskuudessa. Juuson juoksunaru kulkee aivan kukan vieressä ja välillä Juuson saadessa pikaisia spurttejaan, katselen kauhulla, milloin naru leikkaa kukinnon varrestaan. Viime päivinä, kuten tänäänkin, on kuitenkin niin läkähdyttävän raskas ilma, että Juusokin on tyytynyt lähinnä makaamaan jossain varjoisessa paikassa. Radiossa ennustellaan rankkasateita ja ukkosta. Kunnon rajuilma helpottaisi tätä hikisyyttä. Monilla sairailla ja vanhuksilla on varmasti tukalaa. Jos ja kun se rajuilma tulee, puhdistakoon ilmaa, mutta älköön lopettako kesää siihen.

Eilen Ritausman lähistöllä kykkiessäni huomasin, että ruusuhan myös tuoksuu hyvälle. Oikein mukavaa, totisesti.

Syksyn merkit näkyvät myös sipulikuvastojen ilmetymisenä. Postissa on jo saapunut Exotic Gardenin mainos ja eilen tuli Multasormen syysmainos. Vielä en ryntää sipuleita ostamaan. Odottelen niitä muitakin. HIssukseen mielessä kyllä jo pyörii mahdolliset uudet istutuspaikat. Nyt on kuitenkin niin hikinen ja raskas ilma, ettei ole mitään mieltä lähteä tekemään pihalle yhtään mitään. Tänään on siis vapaapäivä, niin puutarha- kuin omaishoitotehtävissäkin.

 

Viiksipäivä eli älä ota kesäkissaa!

Juuso kera kotiväkensä osallistuu viiksipäivään, joka lähti liikkeelle Naukulan kerho -blogista. Viiksipäivän tarkoitus on muistuttaa, ettei kukaan ottaisi kesäkissaa, ellei voi tarjota sille pysyvää kotia, hoivaa ja turvaa. Kissa ei pärjää Suomen luonnossa, vaan hylättynä se tulee kärsimään ja pahimmassa tapauksessa kivuliaasti kuolemaan. Kotieläimen hylkääminen on lailla kielletty rikollinen teko (SEY Suomen eläinsuojeluyhdistysten liitto ry). 

Jos huolehdit minusta 

ja annat minun elää vierelläsi
minä vastalahjaksi raavin sydäntäsi korvan takaa
ja nuolen sen surusta puhtaaksi!

-Unni Lindell-
Suom. Veijo Kiuru

 

 

Ruusuni pikkuinen

Kesäkuun 15. päivä löysin Kontulan Muhevaisesta vihdoin pitkään etsimäni Ritausma-ruusun. Se oli niin pikkuinen ja heiveröisen näköinen. Hetken jo mietin, kannattaako moista rääpälettä laisinkaan ostaa. Josko odottaisin ja etsisin jostain vankemman yksilön. Olin jo aikani kiertänyt pääkaupunkiseudun puutarhamyymälöitä, joten päätin antaa pikkuiselle Ritausmalle tilaisuuden ja istutin sen heti kotiin päästyäni tulevaan ruusupuutarhaan. Kokoa sille on istutuksen jälkeen tullut tuplasti ja vahvuutta senkin edestä. Korkein oksa ulottuu jo 50 senttiin ja yhdestä ainokaisesta piiskasta on kasvanut peräti viisi oksaa, joissa jokaisessa on tuollainen upea kukkarypäs. 

 
Avautuvat kukat ovat lähes valkoiset, aivan hennosti punertuvat. Kuuntelin lauantaina radiosta  Mari Mörön vierailua jossakin yksityisessä ruusupuutarhassa, en vain kuullut kenen puutarhassa ja missä se sijaitsee. Puutarhassa oli lukuisia pensasruusuja, mutta Ritausmaa he tuntuivat kehuvan ihan erityisen kauniiksi. Nyt sen ymmärrän, kun oma Ritausmani on vihdoin avannut kukkansa. Siinä on jotain todella herkkää ja viatonta. 

Viime syksynä istutin kesän purkissa viihtyneet kaksi jalohortensiaa sireenien läheisyyteen. Paikkaan, jossa on valoa, mutta ei koko päivän kestävää paahdetta. Ympärillä kasvaa kevätkaihonkukkaa, joka kenties on suojannut jarlohortensioita. Joku sanoi, että jalohortensia pitäisi istuttaa aurinkoiseen paikkaan, mutta ainakin nuo viime kesän ruukuissa asustaneet eivät oikein tykänneet suorasta paahteesta. Sain vielä kolmannen jalohortensian ystävältäni ja istutin sen kahden omani seuraan. Nyt nuo kaksi viime kesän ruukkukasvia ovat ryhtyneet kukkimaan. Se kolmas on kasvanut pituutta, mutta nuppujen aihioita ei ole näkyvissä. Olen kastellut jalohortensioita samalla lannoitteella, jota annan rhodoille. Sekös on saanut ne noin kauniisti kukkimaan?

Auringonkukka on avautumaisillaan. Se on meidän pihassa kuin jonkinlainen villi lapsi ja juuri siksi olen siihen kovasti ihastunut. Vielä talvella sen paikalla kasvoi iso koivu, jonka alimmalla oksalla roikkui punainen mökki täynnä auringonkukansiemeniä lintujen syötäväksi. Aina niitä siemeniä putoili maahan, mutta vain tänä kesänä yksi niistä lähti kasvamaan valoa kohti ikäänkuin kaadetun koivun muistoksi. Ehkä kukan tarkoituksena on viestiä, että paikalle olisi jatkossakin syytä virittää lintuja varten paikka ruokailla. Ehkä se haluaa myös muistuttaa, että ihminen voi toki kaataa yhden koivun, mutta silti luonto sanoo aina viimeisen sanan.

Illalla kiertelin puutarhassa ja päädyin kasvimaan laitaan napsimaan päivän mittaan kypsyneitä vadelmia. Aurinko oli siihen aikaan jo siirtymässä isojen puiden taakse heittäen viimeisiä säteitään punajuurten lehdistöön saaden niiden lehtiruodit loistamaan upeasti. 

Useimmiten päiväni ovat hyvin arkisia, eikä niitä jälkeenpäin välttämättä erota toisistaan. Joskus on vaikeaa jopa muistaa, minä päivänä on viimeksi leikannut nurmikon. Ei sillä, että se niin kovin tärkeää olisi, mutta joidenkin tapahtumien avulla voi taasen muistaa toisia tapahtumia, jotka ehkä ovat hieman tärkeämpiä. Tuskin viikon päästä enää muistan, mikä oli se päivä, jolloin auringonsäteet saivat punajuuren lehtiruodin loistamaan. Sen sijaan tuota kuvaa katsomalla muistan aina, miten hienolta se hetki kasvimaan reunalla silloin tuntui.

Vapaapäivien rikkaruohourakointia

Onpa pitänyt kiirettä. Sinne tänne ajamista ja monenlaista suhaamista. Heti, kun on tullut vähänkin pidempi tauko, olen rynnännyt pihalle kastelemaan ja nyppimään. Voisi kuvitella, ettei kesäkukkien nyppimisessä ole mitään hohtoa, mutta minusta se on hyvinkin rauhoittavaa. Tuo nyppiminen kun ei vaadi mitään erityistä keskittymistä, voi siinä ohessa miettiä syntyjä syviä ja pysähtyä välillä katselemaan istutuksiaan laajemminkin.

Lauantaina olimme veljenpojan häissä. Nuoret olivat toivoneet tavaralahjojen sijasta tukea häämatkalleen, jonka he tekevät vuodenvaihteessa. Sehän onkin ihan oiva tapa juhlistaa tuoretta liittoa. Vieraatkin pääsevät pälkähästä, kun ei tarvitse miettiä, millaisia kuppeja ja kippoja hääparille hankkia. Oli kiva vaihteeksi tehdä kukkakortin sijasta hääpari-ristipistotyö. Häissä oli tarjolla verrattoman maukasta ruokaa ja suussasulavaa suklaista hääkakkua. Bändiä taisi hiukan harmittaa, kun yleisö ei malttanut paljonkaan tanssahdella parketilla. Ulkona oli niin upea kesäpäivä, että häävieraat viihtyivät mieluummin pihamaalla.

Alapihan Kurgaani alkaa vähitellen näyttää ihan kivalta. Peittokurjenpolvi sananmukaisesti päätti peittää oman osuutensa ja vahvasti tuntuu, että tulevaisuudessa hitusen verran muidenkin tontista. Tummanpunaiset jaloangervot ovat hauskoja väritäpliä ja sopivat hienosti erilaisten ruusujen kanssa. Miten sattuikin, että kaikki Kurgaaniin siirtämäni ruusut ovat enemmän tai vähemmän kirkkaanpunaisia. Mietin, miten ruusut pärjäisivät tuossa Kurgaanin rinteessä, mutta ne taitavat viihtyä siinä odotettua paremmin. Tuleehan auringonvaloa joka puolelta, eikä vesi jää seisomaan tyvelle. Vaikka on ollut melko kuiva kesä, olen kastellut Kurgaanin kasveja ainoastaan ihan alkukesästä, kun istutin sinne mehikasveja ja ketoneilikkaa. Aukkopaikkoja on vielä jonkin verran, mutta niihin on tarkoitus siirtää kesäkukkasommitelmissa kesän ajan olevat ketoneilikat ja sammalleimut.

Eilen ja tänään olen jatkanut alapihan rikkaruohourakointia eli olen siivonnut kukkapenkkien, marjapensaiden ja omenapuiden reunuksia. Omenapuiden ja marjapensaiden alustat olen jo vuosien ajan pitänyt puhtaina kärräämällä niille oksahaketta. Keväisin laitan hakkeen alle märkää sanomalehteä. Kummasti ne sanomalehdet ja oksahake jonnekin katoaa ja lisää haketta saa kärrätä viimeistään loppukesästä. Kyllä siinä hakkeessakin vähitellen alkaa rikkaruohoja kasvaa, mutta yleensä ne on helppo vain nykäistä pois. Pariin vuoteen en ole tainnut kunnolla kantata omenapuiden alustoja, joten sitä olen nyt tehnyt. Samalla nyhdän tavallista huolellisemmin mahdolliset rikkaruohot ja muutenkin käyn nuo alustat läpi. 

Tänä kesänä puutarhassa on ollut runsaasti kotiloita ja niinpä päätin käydä nuo oksahakkeella peitetyt alueet huolellisesti läpi. Eipä ollut kotiloita. Sen sijaan kukkapenkeissä, kasvien hämärillä tyvialueilla kotiloita on löytynyt lukuisia kappaleita pieneltäkin alueelta. Olisiko niin, etteivät kotilot viihdy hakkeen kuivuudessa? Alkukesästä kotiloita oli ihan kaikkialla, mutta nyt huomattavasti vähemmän. Toivottavasti kuivuus on saanut ne syömään toinen toisensa ja sen viimeisenkin haihtumaan savuna ilmaan.

Rikkaruohohomma ei olekaan mitään siistiä puuhaa. Tai ainakin minä onnistun saamaan itseni totaalisesti suihkukypsäksi. Normaalistikin tuppaan hikoilemaan aikalailla, puhumattakaan tällaisesta hellepäivästä. Yritän säästää jalkojani ja niinpä yleensä laitan sukat jalkaan ryhtyessäni multa- tai rikkaruohohommiin. Ei tarvitse niin voimallisesti jynssätä varpaita ja rasvata kantapäitä. Tänäänkin olin kuin mikäkin metsänpeikko päättäessäni päivän työt. Tukka hapsotti joka suuntaan ja hiuksista löytyi monenmoista roskaa - tulipa vähän ryömittyä alapihan norjanangervopensaissa. Vaatteet on viskattava samantien pesukoneeseen ja koko eukko suihkuun. Tämän vuoksi pyrin ajoittamaan hikiset hommat sillä tavoin pötköön, ettei välillä tarvitse esimerkiksi lähteä kylille tai ylipäätään mihinkään ihmisten ilmoille. 

Vaikka tuo rikkaruohourakointi on hikistä ja aika raskastakin, ei se minusta ole kuitenkaan epämiellyttävää. Niin kuin tuossa kesäkukkien nyppimisessäkin, on myös rikkaruohoja nyhtäessä aikaa ajatella kaikenlaista ja tehdä havaintoja ympäristöstään. Siinä maan tasalla työskennellessä näkee ötökkää joka jakoon ja on myös tilaisuus tarkastella kulloinkin lähistöllä olevien kasvien kuntoa. 

Huomenna on taas menevä päivä, joten puutarhaan ei taida ehtiä edes tarkkailukäynnille. Onneksi on luvattu aika mukavia kesäpäiviä edelleen. Joillakin paikkakunnilla koulu alkaa jo tällä viikolla, osalla vasta ensi viikolla. Aamuisin huomaa selvästi, että lomat on useimmilta pidetty, sillä autoja huristaa kotitietä pitkin työpaikkoja kohti. Pikkaisen ilmassa on syksyn tuntua, mutta yritän olla sitä huomaamatta - tai huomioimatta. Aion ottaa tästä kesästä kaiken mahdollisen irti, viimeiseen saakka.

Sirkka viulun virittää

soittojansa sirittää.

Illan hämyyn kietoutuu

onkohan jo elokuu. 

Iltaisin, jos vain olen ehtinyt, olen tavannut käydä lukemassa blogejanne, mutta jotta ehtisin niitä lukea, olen joutunut jättämään kommentoinnin vähemmälle tai kokonaan pois. Kunhan tästä taas aikanaan pääsen normaaliin elämäntahtiin, luulisin aikaa löytyvän enemmän myös teille rakkaat blogiystävät!

 

Juuson varjoteltta, heinäkuun loppua

Kurjenmiekan lehdet pysyvät hyvin kesän ajan pystyssä, mutta elokuun lähestyessä ja etenkin muutaman kunnon sadekuuron jälkeen ne alkavat horjua kaatuen lopulta käytäville. Eipä siitä niin suurta haittaa olisi, ellei juuri noiden sateiden jälkeen märkien lehtien läpi kulkeminen kastaisi tehokkaasti ainakin puolikkaan ihmisen. Kun lisäksi samalla kohtaa käytävän toisella puolen kasvaa parimetrisiä tuoksuvatukoita, jotka samalla tavoin uhkaavat lätkäistä ohi kulkijan niskaan ylimääräiset vedet isoilta lehdiltään, katsoin parhaaksi sitoa kurjenmiekat hellästi toisiinsa kiinni, jotta ne pysyisivät paremmin pystyssä. Ei ehkä kovin kaunista, mutta käytännöllisyyden vuoksi joutuu toisinaan tinkimään estetiikasta.

Sunnuntaina Ukkokulta tuli jossain välissä sisälle ja ihmetteli ääneen, mihin se meidän karvapeto on oikein kadonnut. Sinänsä outo kysymys, sillä kunhan seuraa juoksunarua, löytyy yleensä sen päästä kissakin. No, miehet eivät aina toimi järjen mukaisesti. Itse olisin ryhtynyt ratkaisemaan ongelmaa ennen kuin lähtisin sisälle kysymään, onko joku kenties siirtänyt kissan jonnekin. Kun sitten totesin, että siellä välipihalla Juuson pitäisi oleman, lähti Ukkokulta sitä omatoimisesti etsimään. Hetken kuluttua hän tuli hymynkare poskilla kertomaan, kuinka fiksu kissa meillä on ja kehotti minua mukaansa katsomaan.

Juuso oli löytänyt itselleen oivallisen varjopaikan, ihan ikioman teltan. Yhteensitomani kurjenmiekat muodostivat keskelleen tyhjän kolon, johon Juuso oli kuumuutta pakoon ryöminyt. Ryhtyessäni sitä kuvaamaan, se nosti päätään ja kurkisti telttansa oviaukosta minua. Luultavasti se totesi, että miksei tällaista ratkaisua ole aiemmin meidän pihaan laitettu.

Hetken jo luulin, että Juuso kyllästyy minun ja kameran työntymiseen hänen yksityiseen varjotelttaansa, mutta ei se kuitenkaan tullut poiskaan, vaan paneutui torkkumaan. Menin muutaman kerran teltan ohi ja siellä kissa pötkötti äänekkäästi kuorsaten pitkälle iltapäivään. Hölmön näköisiä tai ei, kurjenmiekat saanevat seisoa yhteenliitettyinä huomattavasti aiottua pidempään. Enhän minä voi mennä rikkomaan oman kissan varjotelttaa kesken parhainta kesää.

Sää on muuttunut epävakaisemmaksi, mutta edelleen on hyvin lämmintä. Eilen aamulla herätessäni satoi, mutta jo liikkeelle lähtiessäni sade alkoi tauota ja Espooseen päästyäni se oli loppunut jo kokonaan. Piti viedä isä lääkäriin samanaikaisesti kun olisi pitänyt mennä äidin kanssa sädehoitoon. Onneksi äiti sai toisen henkilön kanssaan ja saatoin keskittyä vaihteeksi isän vaivojen tulkkaamiseen lääkärille. Minusta on ihan sama, onko lääkäri syntyisin virolainen, venäläinen vaiko peräti etiopialainen. Kunhan hän puhuu selkeästi suomea ja ymmärtää samoin, mitä potilas hänelle koittaa sanoa. Valitettavasti minulla on aika huonoja kokemuksia muunmaalaisista terveyskeskuslääkäreistä; jos kerran julkisissa viroissa vaaditaan hyvää ruotsin kielen taitoa, niin luulisi samat vaatimukset olevan suomen kielen suhteen. Aika hankalaa on kertoa muutenkin ongelmallisista asioista ihmiselle, joka ei selvästikään ymmärrä sanomaani ja jonka puhetta minun on vielä vaikeampi ymmärtää. Tällä kertaa sain kuitenkin isälle ihan aidon suomalaisen naislääkärin, joka kaiken lisäksi tuntui ottavan isän vaivat vakavasti, eikä heittänyt meitä labralähetteen kera viiden minuutin kuluttua ulos huoneestaan.

Eilinen päivä sitten hurahti omaishoitotehtävissä, mutta tänään on ollut ns. vapaapäivä. Isä ja äiti touhuaa tänään keskenään. Lupasivat mennä sädehoitoonkin ihan kaksistaan. Äiti kun alkaa jo hallita taksilla matkustamisen ja Kela-kortin vilauttamisen ilmoittautumislaitteelle. Kuka väittää, ettei vanhakin voisi oppia. Toivottavasti äiti kuntonsa puolesta jaksaa tuon sädehoitoruljanssin. Entä sitten, jos ja kun tulee niitä hoidon sivuvaikutuksia?

Yöllä nukuin raskaasti, mutta heräsin johonkin aikaan rankkasateen ääniin. Oli pilkkopimeää ja hetken mietin, muistiko Ukkokulta illalla laittaa pihaoven kiinni, mutta enpä jaksanut nousta katsomaan, vaan käänsin kylkeä ja jatkoin nukkumista. Juusokin köllötti pitkin pituuttaan vieressäni, mutta tällä kertaa sen verran sopuisasti, että mahduimme molemmat hyvin nukkumaan. 

Kulunut päivä on ollut mukavan lämmin. Välillä aurinko paistaa, mutta ajoittain se on ollut pitkäänkin pilvien takana. Sadetta ei toistaiseksi ole tullut, vaikka välillä onkin ollut sangen synkät pilvet taivaanrannalla.

Jotenkin kummallisesti ajauduin rikkaämpärin kanssa alapihalle ja sen kummemmin suunnittelematta ryhdyin nyhtämään rikkaruohoja kukkapenkkien, marjapuskien ja yhden kriikunan ympäriltä. Siinä vaiheessa, kun aloin vilkuilemaan vielä nyhtämättömiä paikkoja, suoristin selkäni ja päätin lopettaa urakan. Ei tule maailma päivässä valmiiksi, eikä myöskään meikäläisen rikkaruohourakka. Siellä ne muhivat, mutta mikään katastrofaalinen tilanne pihassani ei nyt ole, joten muhikoon. Kun kerran olin saanut itseni sopivasti hikiseksi ja varpaat multaisiksi, päätin vielä leikata nurmikon. Mukavaa, kun on pihallakin siistiä. Siitä on hyvä lähteä suihkuun ja laittaa pesukone pyörimään.

Huomenna alkaa elokuu. Ilmassa on selkeää syksyn tuntua, vaikka en vielä suostukaan lopettamaan kesästä puhumista ja nauttimista. Postilaatikkoon on jo pidemmän aikaa pudonnut koulureppumainoksia ja kauppojen ikkunat on somistettu ruskean ja viininpunaisin sävyin. Pois kaikki hempeys ja iloiset värit, markkinamiehet ovat päättäneet syyssesongin alkaneen. Elokuu on edelleen kesäkuukausi ja sellaisena sen aion ottaa jatkossakin. Pihalle vain nuuskuttelemaan krasseja ja kehäkukkia. Niissä on kesän tuoksua ja tunnetta, jonka muistaa aina lapsuudesta saakka. Lähdenkin heti pihalle, lähtekää tekin!