Vastauksia Karoliinan Puutarha-haasteeseen

Viikko on vierähtänyt monenmoisessa pakollisessa ja vähemmän pakollisessa toimessa. Ulkona liikkuessaan ei ole voinut olla ihastelematta syksyn upeaa ruskaa. Uutisten mukaan värit ovat olleet tavallistakin komeammat juuri tänä syksynä, eikä sitä vastaan ole väittämistä. Omalla pihalla syysruska alkaa jo olla lopuillaan, sillä enemmän lehtiä on maassa kuin puussa. Viikonlopun aikana olenkin ollut ahkeroimassa haravan ja kottikärryjen kera, mutta homma on silti vielä aivan alkutekijöissään. Niin kaunis puu kuin vaahtera onkin, näin syksyllä sen valtaisaa lehtimäärää tulee kyllä manailtua kerran jos toisenkin.

 
Kuvaaminen on jäänyt vähemmälle, vaikka aina haravoimaan lähtiessäni nostankin kameran varaston pöydälle, jotte sen voisi hakea helposti saappaita riisumatta. Onpa vaan jäänyt hakematta ja siten myös kuvat kuvaamatta. Niinpä nyt onkin hyvä hetki käydä kiinni haasteisiin, joita olen saanut. Ihan ensimmäisenä vastaan Karoliinan (Karoliinan puutarha -blogista) kysymyksiin.

1. 

Anna meille 5 kauneinta kuvaa puutarhastasi. Ne voivat olla lempikasveista tai koko puutarhasta. Keväästä, kesästä, syksytä tai talvesta.

Valitsin viisi kuvaa puutarhani kohteista, jotka ovat tuoneet kuluneena kesänä ehkä eniten iloa.

 Keväällä päätin tehdä puutarhakalenterissa näkemäni kuvan mukaisen raparperilehtilaatoituksen. Samanlaista siitä ei tietenkään tullut, eikä ehkä ollut tarkoituskaan, mutta lopputulokseen olen tavattoman tyytyväinen.

 Viime syksynä istutin multaan kesän ajan ruukuissa viettäneet kaksi Ikeasta ostettua jalohortensiaa. Ajattelin, että ei se ota jos ei annakaan. Niinpä on ollut kenties sitäkin suurempi ilo seurata koko kesän kukkinutta jalohortensiaa. Vasta toisen pakkasyön jälkeen upeana loistaneet kukinnot muuttuivat ruskeiksi ja lehdet alkoivat lakastua.

 Kesän aikana istutin Valamonruusun, Neilikkaruusun, Ritausman ja Kirjoapteekkarinruusun. Ritausman kauneutta on tullutkin jo ylistettyä useaan kertaan, joten pääsköön Kirjoapteekkarinruusu Rosa Gallica 'Mundi' tällä kertaa kehujen kohteeksi.

 Toisen kerran elämässäni kasvatin siemenestä pelargonian ja onnistuin siinä. Tämä 'Inspire Pink' on parhaillaan autotallissa, josta siirrän sen kellariin kunnon pakkasten saavuttua. Josko saisin sen talvetettua ja pääsisin nauttimaan hempeistä kukinnoista ensi kesänäkin.

Tomaattien kasvatus onnistui tänä kesänä yli odotusten. Tigarella asusti kukoistaen ja runsaasti hedelmää tuottaen talon seinustalla. Ai, että se on maistunut hyvältä. Paremmalta kuin mikään tomaatti koskaan aikaisemmin. Satoa on vieläkin pikkaisen jääkaapissa. Ensi kesänä pääsen kokeilemaan tomaattituotantoa kasvihuoneessa. Toivottavasti se palkitsee yhtä hyvin, kuin tämän kesäinen Tigarella-sato.

2.

Kasvatatko kauneutta vai hyötyä?

Etupäässä taidan kasvattaa kauneutta, mutta eiväthän ne sulje pois toinen toisiaan. Erityisesti näin syksyllä kaiken lakastumisen ja maatumisen keskellä kaipaa kovasti kevättä ja sitä löytämisen iloa, kun mullasta työntyy kaikkien kauniiden kukkien versoja. Tuntuu, että uusien taimien sisältämä voima saa meidät ihmisetkin tuntemaan itsemme vahvemmiksi ja jaksavimmiksi. Kuluneen kesän aikana taisin iloita melkeinpä eniten talon seinustalla kasvavista tomaateista. Runsaina roikkuvat ja vähitellen punertuvat tomaatit saivat runsaasti hellää hoitoa ja huomiota. Ne maistuivat paremmilta, kuin ostotomaatit koskaan. Taisivat siis peitota perinteisen pionihulluudenkin.

3. 

Mistä löydät inspiraatiota puutarhaasi?

Lehdistä, kirjoista, tv-ohjelmista, ystäviltä, naapureilta ja kylänmiehiltä. Kulkiessani kylällä, kaupungeissa ja maailmalla tulee katseltua kaikkea kasvavaa ja samalla pohdittua, istuisivatko näkymät kenties omaan puutarhaan. Parin viime vuoden aikana tästä blogimaailmasta on tullut minulle jatkuva löytöjen ja innostavien ideoiden lähde. Muiden blogistien kuvat ja kertomukset saavat kokeilunhalun kasvamaan. On tosi mukavaa, että niin monet jakavat kokemuksiaan, tietojaan ja taitojaan kaikkien kesken ilman kateutta tai sen parhaan "kalapaikan salaamisen" tarvetta. Elämässä törmää usein ajattelutapaan, jossa tietoa pantataan kuin se olisi jaettaessa heti itseltä pois. Eiköhän kaikki hyvä vain kasva, jos sitä ryhtyy avoimesti jakamaan. Niin myös näissä puutarha-asioissa.

4. 

Paras puutarhakirjasi?

 

Paras puutarhakirjani taitaa nykyisin olla google, josta tietoa löytyy valtavasti ja niin kätevästi. Parhaimmillaan jotain kasvia netistä etsiessään, googlen avulla päätyy erinomaiseen puutarhablogiin, jossa kauniiden kuvien ja erinomaisten tietojen lisäksi löytää myös runsaasti käytännöllisiä vinkkejä ja omakohtaisia kokemuksia. Vaan silti kyllä hankin mielelläni itselleni puutarhakirjoja, uusia ja vanhoja. Niitä voi selailla ja lueskella kerrasta toiseen, eivätkä puutarhakirjat oikeastaan juuri koskaan vanhene.

 

5. 

Jos olisit kasvi - mikä olisit?
 

Vaikea kysymys. Ehkä olisin mänty. Saisin kasvaa korkeaksi ja näkisin kauas. Olisin vihreä niin kesällä kuin talvellakin ja saattaisin elää vanhaksikin.

 

6. 

Oletko harrastelija vai ammattilainen -Mistä olet hakenut puutarhaoppisi?
 

Vuosikausien oman puutarhan rakentamisen jälkeenkin olen edelleen aikalailla harrastelija.  Olen kerrostalokasvatti, eikä läheisissäni ole ainuttakaan puutarhaelämään perehtynyttä. 80-luvulla tätä taloa rakentaessamme ei puutarhoihin panostettu laisinkaan tämän päivän tapaan. Meille tehtiin pihasuunnitelma, mutta sellaisenaan sitä ei toteutettu. Alkuvuosina taisin enemmänkin kierrättää samoja kasveja ympäri taloa etsien niille sellaisia olosuhteita, joissa ne parhaiten viihtyisivät. Ukkokulta totesi monen monituista kertaa, että ainakin se tulee halvaksi. Vähitellen olen oppinut perehtymään kunkin kasvin vaatimuksiin ja pyrkinyt valitsemaan pihallemme sellaisia kasveja, joilla on täällä edellytyksiä kasvuun. Rohkeus kokeilla uusia juttuja syntyy tietojen ja taitojen lisääntymisen myötä. Kyllä minä olen edelleenkin totaalinen harrastelija ja sellaisena varmaan pysynykin. Oppini olen hakenut kantapään kautta. Motivaatio siihen on tullut ja tulee yhä tarpeesta ja halusta luoda kauneutta ympärilleen. Palkintona on onnistumisen ilo ja lisäbonuksena tapa kuluttaa aikaa, jota tässä tapauksessa voisi kutsua puutarhaharrastukseksi.

 

7. 

Mikä on paras puutarha vinkkisi?
 

Rikkaruohojen nyppimistä inhoavana olen kovasti tykästynyt sanomalehti-oksahake -vinkkiin, eli mulloksella olevan maan kattamista kosteilla sanomalehdillä ja sen päälle levitetyllä oksahakkeella. Tätä tapaa olen käyttänyt meidän pihalla vuosikausia ja siihen olen yhä erittäin tyytyväinen. Vähentää merkittävästi rikkaruohohommia ja samalla voi kierrättää sanomalehtiä ja kaikki tontilla syntyvät oksat, jotka silputaan hakkeeksi. Saattaa olla, että menetelmällä on haittapuoliakin - kaikellahan on - mutta ainakin minusta hyödyt ovat haittoja suuremmat.

 

8. 

Millainen on unelmapuutarhasi?
 

Toisinaan leikittelen ajatuksella, että voitan lotossa oikein ison potin. Ensimmäisenä soitan tietenkin taitaville remonttimiehille ja kutsun heidät remppaamaan niin keittiötä kuin kylppäriäkin. Seuraavana kuvaan mukaan astuu puutarhaliike, joka marssittaa pihalle bobcatin ja liudan riskejä ammattimiehiä kiveämään ja kaivamaan. Kun jatkan ajatusleikkiäni, totean, että koska kaikki menee uusiksi, on parempi ostaa jostain kokonaan uusi alku. Lopulta palaan aina tuohon alkuasetelmaan ja ryhdyn uudelleen miettimään, mitä olennaista tässä olemassa olevassa korjaisin tai muuttaisin. Muutahan meiltä ei puutu kuin järvenranta. Sitä ei tälle tontille saa millään summalla, joten eiköhän tämä meidän piha ole likimain unelmapuutarha.

 

9. 

Kuulutko Puutarha-yhdistykseen?
 

 En kuulu. Viime keväänä puutarhamessuilla miltei liityin Ruususeuraan, mutta en sitten kuitenkaan tehnyt ratkaisevaa päätöstä. Lähistöllä ei toimi puutarhayhdistyksiä, enkä näe kovinkaan paljon hyötyä kuulua johonkin kokonaan muualla toimivaan yhdistykseen.

 

10. 

Millainen on sinun puutarhafilosofiasi? Mitä puutarhan hoito sinulle merkitsee?
 

Puutarhanhoito taitaa olla minulle pääasiallisin ajanviete ja harrastus. Puutarhassa touhuamalla saa ajatuksen kulkemaan ja stressin vähenemään sekä kropan uupumaan terveellisin keinoin. Omaa pihaa laittaessa luo kauneutta ja toisinaan myös käytännöllisyyttä ympärilleen. Pihahommissa tulee ihan huomaamatta käveltyä, venyteltyä, kumarreltua ja ties mitä. Ei minulla ole mitään erityistä puutarhafilosofiaa, mutta omilla pienillä ratkaisuillani pyrin elämään luontoa ja sen eläimiä kunnioittaen, niin ekologisesti kuin se näissä olosuhteissa on mahdollista.

 

11. 

Mikä puutarha (jossa olet vieraillut) on jäänyt mieleesi?

 

Lapsena asuin kerrostalossa, joten meillä ei ollut minkäänlaista puutarhaa. Tykkäsin kovasti omenoista, kuten muutkin perheemme jäsenet ja niinpä kävimme syksyisin kassin kanssa  kiertämässä lähistön omakotitaloja kysymässä, myyvätkö he oman puutarhansa omenoita. Jotkut myivät, jotkut antoivat ilmaiseksi ja jotkut hätistivät harmissaan meidät pois. Silloin ajattelin, että kunpa minulla joskus olisi ihan oma puutarha omenapuineen. Kuinka ihanaa olisi loppukesän aamuna kävellä keräämässä pudokkaita ja vaikka heti haukata punaista omenaa. Unelma omasta puutarhasta hukkui jonnekin aikuistumisen arkisiin askareisiin, mutta kun sitten ryhdyimme rakentamaan omakotitaloa, oli päivänselvää, että omenapuita istutetaan. Menihän siinä pitkään, ennen kuin niitä omia pudokkaita pääsi maistelemaan, mutta joka kerran se tuntuu yhtä juhlalliselta ja joka kerran olen yhtä onnellinen omista omenoista.

Lukuisia puutarhoja olen elämässäni nähnyt, todella kauniita ja kerrassaan upeita. Jotenkin vain tuo lapsuuden unelma oman puutarhan omenapuista on vain ylitse kaikkien muiden.

 

* * *

 

Tämä haaste näyttää kulkeneen jo aika monessa blogissa, joten en laita sitä enempää kiertämään. Jokainen saa nämä kysymykset tästä ottaa ja niihin vastata. Ehkä palaan haasteeseen myöhemmin syksyllä tai talvella, kun ulkona tulee oltua vähemmän.

 

 

Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!

 

Kotilo kurkkii minua ikkunasta

Apua, kotilot eivät jätä minua rauhaan edes kotikeittiössä. Aamulla istuttiin Ukkokullan kanssa keittiön pöydän ääressä aamiaisella ja satuin vilkaisemaan ikkunasta ulos. Pienehkön kokoinen etana se siinä raahasi mökkiään meidän ikkunalasia pitkin kohti yläilmoja. Olisiko tuo otus kenties lähtenyt katsomaan, missä se hänen sukulaisiaan kesän mittaan etikkaliemeen upottanut eukko oikein nykyisin luuraa. Vai halusiko vain näyttää, että voimissa ollaan, niistä etikkaliemistä huolimatta. En käynyt kotilon kanssa katseita vaihtamaan vaan muutaman kuvan siitä räpsäytettyäni, laskin kaihtimen paikoilleen ja jatkoin aamiaistani. Hetken kuluttua totesin, että kotilon matka lasipinnalla on tainnut loppua kesken ja kotilo lienee nyt möyrimässä ikkunan alla olevassa kukkapenkissä. Pakkanen tulevana talvena kotiloja purkoon ja oikein kunnolla.

Tässä yhtenä päivänä kummastelin, millä se Juuso pelaa terassilla jalkapalloa.Tassutteli jotain pientä ja kovaa niin, että mukava kolina kuului. Tammenterhoahan tuo kuljetti suuntaan jos toiseen, vaan mistä sellainen on patiollemme ilmestynyt. Lähimmät tammet löytyvät tietääkseni noin kahden kilometrin päästä. Luultavasti joku lintu on terhon terassillemme pudottanut, muuta selitystä en asialle keksinyt.

Arvaatteko, mitä nämä ovat? Kallionauhuksen kukintoja. Keräsin niitä kourallisen ja tutkin, miten siemenet ovat noihin pohjiin oikein kiinnittyneet. Kaksi punaisinta ehdin jo tyhjentää kukkapenkkiin, kunnes keksin, että voisin ottaa siemeniä talteen ja koittaa uuden kallionauhuksen kasvattamista. Vaikkapa ensi keväänä. 

Tämän kuvan kävin äsken nappaamassa alapihalta, läheltä kasvihuonetta. Ymmärrätte varmaan, että meillä on jonkin verran pakko haravoida, tykkäsi siitä tai ei. Tuollaista vaahteranlehtimassaa ei yksinkertaisesti voi jättää nurmelle talven yli makaamaan, sillä siinä se takuuvarmasti lojuu vielä keväälläkin. Ei sentään keltaisena, vaan likaisenruskeaksi liiskaantuneena. Eikä sen alla kyllä nurmikko sitten kasva. Lähistön vaahteroissa on vielä runsaasti lehtiä maahan pudotettavana, joten odotan jonkin aikaa, mieluummin vielä aurinkoista ja kuivaa säätä ja käynnistän sitten ruohonleikkurin. Sillä saan lehdet silputtua maatuvampaan olomuotoon, jonka jälkeen haravoin niitä kompostiin.

Ikkunasta ulos katsoessa näyttää lähinnä sumuiselta, mutta kyllä siellä sataa. Hienon hienoa tihkua tulee niin tiiviisti, että muutamassa hetkessä hiukset kastuivat. Lämmintä sentään vielä riittää, nytkin mittarissa on +12 astetta. Loppuviikoksi on luvattu jo viilenevää, mikä ei niin kovin hölmöltä enää tunnukaan. Jotenkin sitä alkaa vähitellen tottumaan tähän syksyyn ja samalla odottaa pikemminkin pikkaisen kylmempää ja kuivempaa, jotta ulkona saattaisi kastumatta jotakin tehdä. Hiukan tekisi mieli jatkaa joulukorttien ideoimista, vaan josko kuitenkin lähden purkamaan silitettävien pyykkien vuorta. Eilen kävin pikapikaa Ikeassa ja siellä oli jo joulusisustukset täydessä vauhdissa. Ja olipa meidänkin postilaatikossa Anttilan joululuettelo. Tästä se sitten alkaa se jouluhössötys. Ehkä minä kuitenkin jätän kaikki joulujutut vielä tässä vaiheessa odottamaan aikoja parempia.

Olen aina tykännyt kovasti poimulehdestä ja nimenomaan tuosta lehdestä. Tänään vesipisarat helmeilivät poimulehdellä kovin kauniisti ja mieleeni tuli monelle tuttu lastenlaulu Keijujen häät. Siinä on kaunis sävel ja todella kauniit sanat.

KEIJUJEN HÄÄT

Kun Ruusu ja Poimulehti kävivät nukkumaan,

niin kissankello kuiski tänä yönä juhlitaan.

Ne juhlat on suuret ja hienot jos valvot niin silloin näät

Ovat kaikki kutsuttuja ne on keijukaisten häät.

On morsian kaunein keiju orvokkipuvussaan

ja sulhasenaan yön prinssi usvaviitassaan.

Ja kun valkea hieno usva niitylle laskeutui

niin sirkat aloitti valssin joka tuulesta punoutui.

Oli kaikilla pienillä keijuilla kuunsäteet hiuksissaan.

Ja kauneimmat kastehelmet loistivat puvuissaan.

Ja rastas huilua soitti, ja myyrät tanssi niin.

Ja leppäkertut ja kirvat oli puettu parhaimpiin.

Kun aamulla aurinko nousi, oli juhlat päättyneet.

Vain Ruusu ja Poimulehti, nukkuivat yksikseen.

Mutta kaikki keijujen helmet, oli jääneet kukkasiin.

Ne kimalsi auringossa ja nauroi, nauroi niin.

Puutarhan ruskaa

Aronia

Vielä jokunen päivä sitten murehdin syysruskan puuttumista, mutta nyt se on saapunut. Eilisessä auringonpaisteessa luonto hehkui upeissa väreissä. Hienoja sävyjä katsellessa ajattelin, että pihan ja puutarhan istutuksia suunniteltaessa on tärkeää huomioida myös sellaiset kasvit, jotka tuovat syysruskallaan väriä juuri tähän vuodenaikaan. 

Vaikka tänään on ollut lähes koko ajan taivas pilvessä, keltaisiin lehtiin sonnustautuneet puut saavat näkymän kuitenkin hehkumaan. Kaunista on ja saa mielen virkistymään.

Herttavuorenkilvet

Eilen oli ihan pakko mennä ulos aurinkoisesta sunnuntaista nauttimaan. Vaikka vielä onkin aika turhaa lehtiä haravoida, tulin sitä kuitenkin tehneeksi. Talon läheisyydessä on runsaasti kaiken kokoisia vaahteroita, joten vankka lehtisato on joka vuosi taattu. Haravoiminen on kivaa puuhaa, ainakin silloin, kun sitä voi tehdä täysin omaan tahtiinsa, ilman kiirettä ja paineita. Kunpa nyt muistaisin jättää kukkapenkit rapsuttamatta ja lisätä vain keväällä tuoretta multaa peittääkseni mätänevät lehdet ja parantaakseni kukkapenkkien ulkonäköä. Näin menettelin viime keväänä ja koin sen erinomaiseksi keinoksi lisätä kukkapenkkien ravintorikasta maamassaa. Hyvin kaikki kukat penkeistä nousivat.

Lähinnä eilen tuli haravoitua pihan hiekkakäytäviä. Kuivuneissa lehdissä kahlaaminen on toki ihan hauskaa, mutta sisälle kengissä kulkeutuessaan rapisevat lehdet lisäävät imurointivastaavan hampaiden kiristelyä. Hetken ajan pihalla oli ihan siistin näköistä, mutta tänään maahan leijailleita lehtiä oli ihan yhtä paljon kuin eilen ennen haravoinnin aloittamista, ellei sitten enemmänkin.

Kukkien iloittelu lienee tältä vuodelta jälleen ohi, mutta joitakin myöhäisiä sentään puutarhastani vielä löysin. Viktoria-ruusu on kukkinut kesän ajan reippaasti, mutta nämä nuput saattavat jäädä avautumatta, mikäli ensi viikoksi luvattu viileneminen toteutuu. Samoin käynee tuolle toiselle jaloruusulle, jonka nimeä en enää muista (aina pitäisi laittaa laput talteen tai kirjata nimi jonnekin varmaan paikkaan - tarkoittaa siis sellaista paikkaa, josta ne itsekin löytää). Kurtturuusu on availlut nuppujaan tasaiseen tahtiin..

Maurinmalvassakin on vielä runsaasti nuppuja, mutta avautuessaan kukat ovat jo vähän vaisumpia. Hopeatäpläpeippi on alkukesän runsaan kukintansa jälkeen tehnyt tasaiseen tahtiin muutamia yksittäisiä kukkia ja kurjenpolvi muistuttaa olemassa olostaan kirjomalla vihreän lehdistömassan liloilla kukilla.

Lämpöiset päivät ovat saaneet monet kasvit kukkimaan uudelleen. Meidänkin pihalla koivuangervossa on joitakin uusia valkoisia kukintoja, syysleimuun ja syyshortensiaan on ilmestynyt uusia kukintoja. Maksaruohot eivät ole vielä lopettaneetkaan, puhumattakaan pikkupuutarhan pensashanhikista.

  
Punaherukoista tuli jälleen kesällä hyvä sato. Keräsin kaikki marjoina pakkaseen, koska mehua meillä menee aika vähän. Herukoita laitamme aamupuuroon ja toisinaan teen niistä vispipuuroa tai käytän leivontaan. Mitenkään emme silti koko satoa ehdi talven aikana käyttämään sellaisenaan, joten tänään höyrystin osan pakkaseen säilötystä sadosta mehuksi ja valmistin siitä punaherukkahyytelöä hillosokerin avulla. Noita hyytelöpurkkeja on kiva antaa vaikka joululahjaksi, sillä hyytelö sopii vaikka lihan höysteeksi, leipäjuuston seuraksi tai puurosilmäksi. 

Ja kun tuo sana joulukin jo tuli mainituksi, niin kerronpa sitten saman tien, että joulukorttiaskartelukin on lähtenyt käyntiin. Ihan tarkka formaatti ei ole vielä selkeytynyt, ristipistoja on kuitenkin tullut pisteltyä monena iltana ja kartonkivarastoja inventoitua. Tästä se taas lähtee. 

Hurjaa vauhtia nämä päivät ja viikot ja kuukaudet kuluvat. Vasta tovi sitten oli sunnuntai-ilta ja nyt alkaa maanantaikin kaartua iltapäivään. Auringon laskeuduttua pimeys on kovin mustaa ja sitä valaisemaan olen alkanut sytytellä kynttilöitä sisäänkäynnin terassille. Tapaan käyttää näin alkusyksystä ensin vanhat pöytäkynttilöiden jämät, joiden alustaksi laitan lyhtyyn pienen alumiinivuoan. Nopeastihan ne lyhdyssä palavat, mutta näin saan tilaa jouluisemmille kynttilöille ja öljykynttilöille, jotka palavat pitkään ulkona myös pakkassäällä. Olopihan puolella en öisin palavia kynttilöitä polta, sillä niiden loimotus saa Juuson loikkimaan levottomasti pitkin yötä ja herättämään minutkin varhain aamuyöstä. Rauhalliset yöunet - niin minun kuin Juusonkin - menevät tässä asiassa ohi tunnelmallisuuden.

Mukavaa alkanutta viikkoa teille kaikille!



.

Syksyistä eloa

Viikolla käveltiin yhtenä iltapäivänä Ukkokullan kanssa kirjastoon. Reitin varrelle kuuluu kapea tieosuus, jota reunustaa vanhat vaahterapuut. Maahan leijailleita lehtiä katsellessani muistin, kuinka viime vuonna näihin aikoihin kävin juuri tuosta samaisesta paikasta hakemassa korin ja muovikassin kanssa värikkäitä vaahteranlehtiä tehdäkseni niistä ruusuja kimpuiksi ja kransseihin. Samanlaista väriloistoa ei tänä vuonna ole ainakaan meidän nurkilla näkynyt. Etupäässä ruskeaa ja keltaista, mutta sellainen loistava puna, jota viime syksynä oli runsaasti, näyttää puuttuvan kokonaan. Toki vaahterat ova vielä varsin tuuheina lehdistä, joten niitä punaisen sävyjäkin saattaa yhä tulla. Ehkä siis jokunen ruusukin tulee vielä tehdyksi. Tiedä häntä.

Kaikenlaista hässäkkää ja kiirentynkää on ollut sen verran, ettei pahemmin ole pihalle kerennyt, ei kameran kanssa eikä ilman kameraa. Ukkokulta on kyllä alkanut kutsua minua Ahkera-Liisaksi, koska omaishoitotehtävien lisäksi olen ehtinyt saada myös kotona kaikenlaisia rästihommia hoidettua. Olen sitä mieltä, että meikäläinen on tuottavimmillaan silloin, kun kiire painaa päälle. Pienessä paineessa jossain takaraivossa oleva rästilista lyhenee mukavasti. Ja voi sitä tyytyväisyyden tunnetta, kun siitä listasta voi pyyhkiä joitakin pitkään mieltä painaneita ikäviä touhuja taas joksikin aikaa kokonaan pois. Tähän sarjaan kuuluu etenkin keväisin ja syksyisin ikkunoiden pesu. Jotenkin on sellainen muistikuva, että keväällä väli-ikkunat jäivät kokonaan pesemättä. Jos näin on, ei huoli ole kummoinenkaan, sillä eivätpä nuo kovin pölyiset olleetkaan. Jaoin tällä kertaa ison urakan puoliksi ja viime viikolla pesin makkarien ja keittiön ikkunat, tällä viikolla olkkarin, takkahuoneen ja kirjaston ikkunat sekä joitakin pikkuikkunoita. Eilen istuin pelkästään puhtaita ikkunoita ihailemassa sohvannurkassa tovin kovin itseeni tyytyväisenä.

Pitkään olen suunnitellut kellarin siivoamisen lisäksi myös autotallin järjestämistä. Koska olemme hiljaa keskenämme Ukkokullan kanssa sopineet, että nuo alueet ovat hänen valtakuntaansa, olen odottanut sopivaa yhteistä aikaa, jolloin voisimme pureutua esimerkiksi autotalliin. No, eihän sellaista ole löytynyt. Eilen sitten menin varaston kautta autotalliin ja yksinkertaisesti ryhdyin hommiin. Siivosin muutama viikko sitten kellarista yhden osuuden ja silloin totesin, ettei välttämättä paljon tarvitse edes pois heittää. Riittää, kun järjestää tavarat loogisesti ja järkevästi, tilaa syntyy. En laisinkaan väheksy Ukkokullan järjestyksenpitoa, mutta jotenkin on vain vaikea ymmärtää, miksi esimerkiksi strasselipusseja pitää olla kolmella hyllyllä, kun niille riittäisi yksi helposti tavoitettavissa oleva paikka. Muutama tunti tuohon siivousurakkaan meni, mutta tulokseen oli pakko olla tyytyväinen. Kaikenmaailman öljyt, varaosat ja työkalut ovat likimain entisillä paikoillaan, mutta tiivistettyinä, järjestettyinä ja rikkinäisistä hanskoista sekä niistä turhista strasselipussukoista tyhjennettyinä. Isot tavarat asettelin seinien viereen, joten nyt pääsee vaivatta autotallissa liikkumaan.

Tänään oli tarkoitus mennä aamusella pihamaalle, ainakin katsastamaan, mitä siellä voisi tehdä. Niin ja ottamaan muutamia kuvia. Aurinkokin paistoi kauniisti ja lämpöä riitti heti aamusta jo +7 asteen verran. Tuli sitten kuitenkin muita hommia ja vähitellen taivas on vetänyt pilveen. Toki myös lakanapyykki on pyörinyt koneessa ja leivoin pellillisen raparperi-herukkapiirakkaa, joten ei tämä päivä tyhänpanttina ole kulunut. Huomiseksi on luvattu jälleen lämmintä ja aurinkoista, joten vietettäköön raikas sunnuntai pihamaalla - jollei muuta niin mietiskellen ja nurmikolle pudonneita lehtiä potkiskellen.

Tokihan sitä pitää myös kuva rakkaasta karvakasasta laittaa tähänkin postaukseen. Juuso ei selvästikään pidä syksyn saapumisesta. Se käy ulkona lähinnä asioillaan, mutta palaa mielellään takaisin sisälle heti vain, kunhan isäntäväki suostuu sen hakemaan. On se hyvä, että meillä on pitkä ruokapöytä, sillä näin lauantaiaamuna siihen on mahduttava kahden ihmisen aamiaistarpeet, lehti kumpaisellekin luettavaksi jaettuna ja tietenkin kunnon lohko kissan aamutorkuille. Ei puhettakaan, että se menisi vaikkapa tuolille köllimään tai matolle. Eihän sieltä näe tarvittaessa ulos. 

Monet hygieenikot taivastelevat usein kissanomistajien tapaa päästää lemmikkinsä omaan sänkyyn tai jopa pöydille. Kissa on kuitenkin erittäin siisti eläin ja jokainen lemmikkinsä tunteva osaa yleensä punnita kaikenlaiset riskit. Monet asiantuntijat väittävät, että lisääntyneiden allergioiden syynä olisi ihmisen vieraantuminen eläimistä ja luonnosta sekä myös liiallinen tehosiivousaineiden käyttö. Eläinperheessä siivoamista tulee toki enemmän, mutta kaikissa asioissa on hyvät ja huonot puolensa. Jaksan imuroida lattioita ja pestä pöytäliinoja sen verran usein, ettei meillä kukaan tukehdu kissankarvoihin. Jos Juuson aamutorkut ruokapöydällä olisivat olleet meille terveydellinen riski, olisimme varmasti jo näiden 12 vuoden aikana sairastuneet. Ja toki katti häädetään lattialle, kun talossa on oman väen lisäksi muitakin tai kun pöydälle katetaan muita aterioita.

Juusosta on ollut meille niin paljon iloa, että vastapainoksi jaksan vähän enemmän kotia puunata. Juusolla on omat oikkunsa ja tapansa ja ihanan persoonallinen luonne, joten se sopii hyvin meidän kahden aikuisen pieneen perheeseen tuomaan hiukan ääntä, eloa ja erityisesti sitä iloa.

Pakkasaamu, hui kauhistus!

Lokakuun toinen päivä on alkanut kylmissä merkeissä. Mittari näytti aamyhdeksältä -3.3 pakkasta. Hyrrrr! Ei ihme, että Juusokin on hilannut itsensä keittiön ikkunalaudalle torkkumaan. Huokuuhan alla oleva patteri mukavasti lämpöä. Ymmärrätte varmaan myös, miksi meillä on aika vähän tavaraa ikkunalaudoilla. Kukat saavat väistyä, jotta lemmikki pääsee rauhassa tiirailemaan ikkunasta ulos ja tarvittaessa myös oikaisemaan vanhenevat luunsa ollakseen kuitenkin läsnä siellä, missä emäntänsäkin.

Toin kaksi viikkoa sitten koko kesän ulkona roikkuneet kaktukset sisälle. Muutama päivä sitten huomasin, että kirkkaanpunainen kaktus on tehnyt lukuisia nuppuja. Toinen kaktukseni kukkii vaaleanpunaisin kukin ja yleensä vasta myöhemmin. 

Sen sijaan runkoverenpisarat lienevät paleltuneet, sillä en sitten muistanutkaan siirtää niitä ajoissa lämpimään. Tuolla ne terassilla nuokkuvat sen näköisinä, että parhaiten ne minua ilahduttavat kompostissa. Aurinko on jo kivunnut taivaalle ja lämmittää mukavasti. Autonkin ikkunat ovat sulaneet, joten saatan nyt lähteä hoitamaan asioita tarvitsematta rapsuttaa jäätä.

Kävin ennen tätä postaustani lukemassa lukuisan joukon blogipäivityksiä, mutta liian varhain heränneenä en saanut laitettua ainuttakaan kommenttia. Joskus vain käy yksinkertaisesti niin, ettei saa sanoja itsestään ulos. Tänään näyttää tuo sanomisen vaikeus edelleen jatkuvan. Siksi tyydynkin tähän lyhykäiseen syyspäivän postaukseen.

Toivotan teidät

Leena ja pojat

Nan

Tylsä Mörökölli

lämpimästi tervetulleiksi blogin lukijoiksi. 

Kiitän myös Karolinaa Karoliinan puutarha -blogista saamastani haasteesta, vastaan siihen lähipäivinä.

Juuson syysspurtti

Tänään päätettiin lähteä aamupäivällä mamman kanssa sipulihommiin. Ajattelin istua vieressä katsomassa, että mamma laittaa varmasti kaikki sipulit oikeinpäin. Olen nimittäin kuullut tarinan mamman nuoruudesta, silloin hän istutti kasvimaalle tavallisia sipuleita nurinpäin ja siitä on riittänyt hauskuutta vuosiksi eteenpäin. Kuinka mamma laittoi sipulit kasvamaan kiinalaisia varten. 

Enpä kuitenkaan muistanut, että mamman hommat ovat hyvin monivaiheisia. Sen sijaan, että hän olisi hakenut lapion ja ryhtynyt tunkemaan kukkasipuleita multaan, hän asettelikin kaikki pussukat terassille ja ryhtyi niitä kuvaamaan. Eihän nyt sipulit sillä tavoin ryhdy keväällä kukkimaan. Terassilla, ilman multaa, höh. Niinpä sitten päätin järjestää vähän säpinää mamman elämään ja spurttasin kovalla vauhdilla suoraan keinun yläparrelle.

Menomatka sujui oikein hyvin. Kovassa vauhdissa kun ei ehdi ajattelemaan, eikä edes pahemmin pelkäämään. Täällä korkeuksissa en olekaan ollut pitkään aikaan. Mitähän täällä tekisi ja miten ihmeessä pääsisin alas? Mamma on siirtänyt keinun kirjaston ikkunan alle ja työntänyt tuon huvilakatosen aivan viereen. Näkyvissä ei ole sopivaa paikkaa, johon hyppäisin.

Miten olisi toisesta päästä? Ei, siellä on sama juttu. Huvilakatoksen nurkkapylväät sielläkin liian lähellä. Mamma ei taida muistaa, että minusta tavaroiden pitäisi pysyä samoilla paikoilla. Pentuna oli kiva innostua uudesta järjestyksestä, mutta minä-kissa olen jo ohittanut teini-iänkin. Keinu on kyllä nyt paremmassa paikassa, kun siihen paistaa aurinko pidempään. Tuo huvilakatos sen sijaan on minusta ihan kauhea kummitusmainen hökötys, enkä ole koskaan siitä tykännyt. 

Ehkä nämä sirkuskissamaiset temppuilut riittävät tältä päivältä ja palaan tuonne maankamaralle samaa reittiä, mistä tulinkin. Mammakin vaan räpsii kamerallaan ja nauraa hekottaa sen sijaan, että tulisi auttamaan minua. Saa kyllä istuttaa sipulinsa ilman minun neuvojani.

Siinä olikin tämän sunnuntain liikuntatunti. Nyt menisin mielelläni ruokakupin kautta lempituolilleni ottamaan mukavat päivätorkut. Haloo henkilökunta! Valjaat pois, kissa haluaa sisälle! 

Kissantassun pehmoisia painalluksia syyskuun viimeisiin päiviin 

teille kaikille

toivottavat Juuso ja Between!

Kuuraisia kukkia ja hitauden tuntua

Kesä oli niin ihanan lämmin ja suosiollinen kaikenlaiseen ulkoiluun ja pihalla elämiseen, että taisin tyystin unohtaa senkin ihanuuden joskus loppuvan. Hyiset koillistuulet ovat tuoneet arktisia ilmoja ja pakottaneet napsauttamaan sähköpatterit iltaisin päälle ja kaivamaan villasukat kesäsäilöstään. Hurjinta taisi olla torstaiaamun vilkaisu lämpömittariin; meillä oli nimittäin vielä aamuyhdeksältä -1 astetta - siis pakkasta. Siltä näytti pihallakin. Valkoinen kuura päällysti alapihan nurmikon ja yläpihankin kasvien lehdet olivat saaneet pitsimäisen peitteen.

Jatkossakin kylmiä ilmoja ja yöhallaa ennustavat säätiedotukset ovat saaneet syyspuuhiini vauhtia. Kaivoin vielä kauniisti kukkivat pelaguut isojen ruukkujen kesäkukkaistutuksista ja laitoin omiin purkkeihinsa. Aion yrittää niiden talvetusta, vaikka oikein sopivaa paikkaa ei olekaan. Toistaiseksi pelaguut saavat olla autotallissa, jossa ne saavat valoa. Autotallissa ei kuitenkaan ole lämmitystä ja kunnon pakkasten saapuessa se lienee liian kylmä paikka pelaguille. Mahtaisivatko ne jaksaa kitkuttaa kellarissa, jossa on lämpimämpää, mutta pimeää? Kokeillaan, muutenhan sitä ei tiedä.

Samoin sisäänkäynnin isoissa ruukuissa kesän kasvaneet runkoverenpisarat laitoin omiin purkkeihinsa, sillä niitä isoja ruukkuja ei kyllä mitenkään tämän naisen voimin saa lämpimämpään paikkaan siirtymään. Verenpisaratkin saavat viettää jonkin aikaa autotallissa ja sen jälkeen kuskaan ne kellariin. Amppeleissa roikkuneet riippapegoniat kärsivät tuosta ainokaisesta pakkasyöstä. Ne olivat aamulla varsin surullisen näköisiä paleltuneita lehtiä alakuloisina roikottaessaan.

Perjantai kului mukavasti pihamaata siivotessa. Pesin kukkaruukkuja ja -laatikoita, kuskasin kesätavaroita kellariin ja inventoin samalla kynttilälyhtyjen määrän ja kunnon. Jokusen lyhdyn olen jo tuonut ulos ja ryhtynyt polttamaan niissä kynttilöitä. Illat ovat jo kovin pimeitä, aurinko laskee seitsemän tienoilla. Pihakalusteet kannoimme Ukkokullan kanssa kellariin, terassille jäi pari tuolia ja pöytä, jotka kestävät talvea sekä puukeinu, joka on niin iso, ettei sitä pysty kellariin viemään. 

Puut ovat vielä lähes täydessä lehdessä. Joissakin koivuissa on keltaiset lehdet ja toki lehtiä on runsaasti alaskin tullut, mutta on myös vielä ihan vihreitä koivuja. Vaahteranlehtiin on alkanut tulla ruskan sävyjä, aurinkoisilla paikoilla runsaastikin, mutta haravointi on edelleen edessäpäin. Huomiseksi olen suunnitellut sipulien istuttamista, mikäli ei sada.

Jollei enää omalla pihalla tarkenekaan istuskella, on jälleen aikaa kävellä katselemassa oman kylän maisemia. Tien vierillä kukkivat vielä lupiinit, apilat ja monet muut luonnonkukat. Useimmat luultavasti toista kertaa edellisen viikon lämpimien ilmojen innoittamina. Sisälläkin tulee taas siivottua kesäistä ahkerammin. Innostuin jopa verhoja vaihtamaan ja siinä ohessa sain pestyä makkarien ja keittiön ikkunat. Ulkopinnat pesin jo muutama viikko sitten, mutta sisä- ja välipinnat pitää vielä kuurata olkkarin ikkunoista. En ole järin ihastunut ikkunanpesupuuhaan, mutta kun laittaa hyvää musiikkia soimaan ja ottaa sopivan asenteen, homma kyllä hoituu. 

Tänään kipaisin kaupasta hakemassa muutaman kanervan ja callunan. Josko huomenna saisin niitä laitettua pois otettujen kesäkukkien tilalle. 

Toisin kuin kevät, tämä syksy saa minut jotenkin hidastumaan. En pidä pimeydestä enkä kylmyydestä, en kovin paljon edes maaväreistä. Monet puhuvat innostuneena lämpöiseen torkkupeittoon kääriytymisestä ja antautumisesta hyvälle kirjalle kynttilöiden palaessa ympärillä. Minkäs sille mahtaa, että olen toiminnan ihminen, pidän konkreettisesta tekemisestä ja sellaisesta touhusta, jossa jotain näkyvää syntyy. Toki rakastan kirjoja ja luen niin paljon kuin suinkin ehdin. Enimmäkseen kuitenkin sängyssä ennen nukahtamista ja sellaisina hetkinä, jolloin ei ole mahdollista ryhtyä johonkin aikaa vievämpään puuhaan. Ehkä kuitenkin saan itseeni vauhtia, kun tämä syksy tästä etenee. Ja kohtahan on kuitenkin joulu ja sen jälkeen voikin sitten ryhtyä hyvällä omallatunnolla suuntaamaan katseensa kesään. Eli kesää kohti ollaan menossa. Reippaasti.

 
Kaupat ovat täynnä ihania villalankauutuuksia. Hetken jo tänään seisoin lankakeriä hypistelemässä miettien, mitä niistä voisinkaan tehdä. Herkullisista väreistä ja pehmoisista keristä huolimatta kutominen ei nyt vaan ole tällä hetkellä minun juttuni. Sen sijaan ristipistot jaksavat edelleen innostaa ja muutama idea onkin muhimassa. Viime viikolla älysin jopa ottaa ristipistotyön mukaan mennessäni isän kanssa Silmäklinikalle. Siellä kun saa istua odottamassa tunnin jos parikin, aika kului hyvin neulalla värejä kankaalle pistellessä. Muutama mummo tuli kiinnostuneena kysymään, mitä teen, kun työ näytti niin oudolta. Ristipistojen tekeminen ei ole ollut suomalaisittain koskaan mikään erityisen suosittu juttu. Suomenruotsalaiset sen sijaan lienevät niitä enemmän harrastaneet.

Leppoisaa viikonvaihdetta kaikille!
 

Niin on epäoikeudenmukaista

Elämä on ajoittain todella epäoikeudenmukaista. Eikö ihmiselle riittäisi normaaliin vanhenemiseen liittyvät vaivat, eteisvärinät ja diabetes, vakavasti sairastuneen puolison hoitaminen ja hautaan saattaminen. Onko ihan pakko latoa siihen päälle vielä vakava syöpäsairaus. Ukkokullan äidillä todettiin viime viikolla rintasyöpä. Vielä ei täysin tiedetä, millainen ruljanssi on edessä, mutta arvatenkin raskaita viikkoja on tiedossa.

Onneksi minulle on karttunut runsaasti omaishoidon kokemuksia viimeisen kahden vuoden ajalta auttaessani omia vanhempiani kumpaisenkin sairastaessa. Ehkä tämä kantapään kautta hankittu kokemus ja tietämys pääkaupunkiseudun terveydenhoitosysteemistä, seikkailuista järjenkäytön unohtamassa sairaalabyrokratiassa ja Kelan kummallisuuksista onkin tarkoitus hyödyntää satakymmenprosenttisesti.

En halua ruikuttaa, olenhan itse terve, samoin oma perheeni. Totean vain, että sodan ja puutteen vuodet eläneet, pitkän ja raskaan päivätyön tehneet vanhukset ansaitsisivat rauhallisen ja leppoisan loppuelämän.

 

Aurinkoa ja vettä vuorotellen

Tänään on saatu aurinkoa ja vettä vuorotellen ja välillä myös yhtä aikaa. Hassun näköistä, kun ikkunasta katsoen aivan siniseltä taivaalta tulee kaatamalla vettä. Pilvi oli talon päällä, eikä se näkynyt ikkunasta kurkkijalle. Harvinaisen hyvin netin säätutka on sateen ennustanut, sillä aamulla tarkistin, että kolmeen saakka voin työskennellä pihamaalla. Sitten alkaa satamaan. Ja niin myös kävi. Tosin en ollut ihan siihen kolmeen saakka pihalla, vaan tavaroita kellariin viedessäni lipsahdinkin sinne siivoamaan. 

Kellari on sovitusti Ukkokullan valtakuntaa, mutta toki siellä on minun puutarhatavaroillenikin pieni loukko. Jotenkin on vain alkanut ottaa oikein kunnolla pattiin, kun kellari täyttyy roinasta, eikä siellä kohta pääse kunnolla kulkemaan. Ukkokulta kyllä väittää, että hänellä on kaikki kamat järjestyksessä, mutta ehkä minun käsitykseni järjestyksestä on vähän toisenlainen. Loppujen lopuksi en paljonkaan tavaraa laittanut roskapinoon, vaan yksinkertaisesti järjestelin hyllyt tehokkaammin ja minun mielestäni loogisemmin. Hyvin mahtuivat kalastusvälineet, grillaustarvikkeet, polkupyörän varaosat ja ties mitkä hilavitkuttimet, eikä hetkeen tarvitse pääkäytävällä kompastella. Kellarissamme on kuitenkin tuon pääkäytäväksi kutsumani tilan lisäksi muita nurkkia, jotka edelleen kaipaavat järjestelijää. Nyt näyttää vahvasti siltä, että vielä tulevan syksyn aikana raahaan Ukkokullan kanssani kellariin tekemään yhteistä järjestystä. Eipä hänen sitten tarvitse marmattaa, että taas on kaikki hukassa.

Tänään oli selkeästi syksyinen aamu. Vielä yhdeksältä ulkomittari näytti vain seitsemää astetta, eikä aurinkoisen jaksonkaan aikana paljon päälle kymmenen asteen päästy. Mukava oli kuitenkin puuhailla pihamaalla. Pelaguita ja lumihiutaletta sekä sisäänkäynnin amppeleissa roikkuvia begonioita lukuunottamatta kesäkukat saivat mennä kompostiin. Keittiön ikkunan alle laitoin jo muutaman kanervan kesäisten murattien seuraksi. Muratit saavat olla kevääseen asti. Yleensä ne säilyttävät värinsä ihan mukavasti. Samanlaisen istutuksen tein työhuoneeni ikkunalaatikkoon. Katsotaan nyt, laitanko terassikaiteiden laatikoihin yhtään mitään. Kunhan isoista porttipylväsruukuista pelaguut joutavat pois, laitan luultavasti myös niihin kellokanervaa murattien seuraksi ja upotan ruukkuihin lyhtyjä varten pitkät piikit. Sisäänkäynnin vieressä olevissa isoissa ruukuissa on yhä kukkivat runkoverenpisarat. Harmi, ettei minulla ole paikkaa niiden talvetukseen, joten kompostiin nekin taitavat joutua. Tilalle aion hankkia edellisvuosien tapaan sypressit, joihin laitan myöhemmin jouluvalot.

Huomaan tässä kirjoittaessani, että olen vihdoin hyväksynyt syksyn saapumisen. Vaihtoehtoja ei kyllä juurikaan ole, mutta enää ei ärsytä niin paljon kesästä luopuminen. Paremminkin ajatukset alkavat jo pyöriä tulevassa. Tämä syksy ja talvi on vain yksi etappi ennen kuin jälleen pääsee miettimään kesäisiä istutuksia ja ihanaa aurinkoa.

Eilen iltapäivällä pesin pihalla kesäkukkaruukkuja ja jätin ne terassille kuivumaan. Isot ruukut saavat nojailla talon kupeessa läpi talven, mutta pienemmät pääsevät kellarin hyllyyn. Pihakoristeistakin suurimman osan puhdistan ja vien kellariin. Kasteluvesitynnyrit olen jo tyhjentänyt, mutta kastelukannuissa on edelleen vettä pelaguita varten. Tosin kovin paljon kukat eivät enää kastelua vaadi, vaikka eivät ihan taivasalla olekaan.

Nurmikko olisi pitänyt tänään leikata, mutta aamupäivällä en ehtinyt ja iltapäivällä oli sateista ja liian märkää. Antaa rauhassa kuivua. Koivun- ja vaahteranlehtiä on tullut runsaasti alas ja nurmella ne tulevat mukavasti silputuiksi ruohonleikkurilla. Usein leikkaan vielä ihan loppusyksystä nurmikon lähes pelkästään silputakseni puiden lehtiä. Ei tarvitse niin paljon haravoida ja sinnehän se silppu maatuu nurmen ravinnoksi.

Juuso on alkanut viihtyä yhä enemmän sisätiloissa. Aamulla se haluaa ensimmäiseksi ulos ja on siellä siihen saakka, kunnes minä tai Ukkokulta ilmestymme näkyville. Silloin se pyytää heti sisälle ja sinne päästyään tyhjentää ruokakuppinsa ja kömpii lempituoliinsa köllimään. Se saattaa käydä pari kertaa ulkona päivän aikana, mutta heti meidän äänemme kuullessaan se ilmestyy naukumaan sisällepääsyä. Usein se on vielä iltapimeällä vähän aikaa ulkona, mutta haemme sen sisälle viimeistään mennessämme itse nukkumaan. Luulen, ettei Juuso tykkää laisinkaan märästä maasta ja kosteasta ruohikosta. Sadetta se ei välttämättä pelästy laisinkaan, vaikka kylläkin hakeutuu sateen suojaan. Nukkumapaikan täytyy kuitenkin olla kuiva, ehkä mieluummin jopa lämmin. Siksi se kai tykkää hakekasastakin, kun sen pinta tuntuu kuivalta ja lämpimältä.

Tässä eräänä iltana Juuso oli kovasti levoton, kärtti ulos, mutta ei siellä kuitenkaan viihtynyt. Taisi telkusta tulla jotain kiinnostavaa, joten sen enempää minä kuin Ukkokultakaan ei tullut lähteneeksi metsään Juuson kanssa kävelylle. Yöllä puoli kahden aikaan Juuso sitten naukui kovaäänisesti sänkyni vieressä ja siitä tiesin sillä olevan hätä. Yrittäkää itse herätä pilkkopimeässä yössä täydestä unesta kissan vessahätään. Ajatuskin kenkien ja jonkun pusakan hakemisesta ei kiehtonut laisinkaan ja niin telkesin Juuson kodinhoitohuoneeseen. Ressukka ei edes tajunnut tulleensa huijatuksi, kun mamma sen syliinsä nosti ja hellästi rapsutellen siirsi katin mankelipöydälle livahtaen itse pikaisesti pois ovet takanansa sulkien. Aamulla herättyäni kävin aukaisemassa kodinhoitohuoneen oven ja siellä Juuso nukkui tyytyväisenä penkin päälle asetetuilla tyynyillä tassut jälleen kattoa kohti. Hiekkalaatikossa oli pitkät pötkylät, jotka nopeasti siivosin ja vihdoin kissakin hypähti lattialle itseään pitkäksi venytellen ja tassutteli tavalliseen tapaansa keittiöön hinkkaamaan jalkojani sen merkiksi, että nyt olisi sopiva aika tarjota pientä aamupalaa. Siitä se päivä taas käynnistyi normaaliin tapaan, enkä usko, että Juuso minua pahalla muisteli yöllisestä vankeudestaan. Minkäs sille mahtaa, kun kissa ei ymmärrä omaa parastaan ja käytä edes yölliseen aikaan yksityistä sisävessaansa.

Rouskut, tatit, vahakkaat,
vanhat sekä nuorekkaat.
Maasta ylös kurkottuu,
nyt on metsän syyskuu. 

Raikkaita syyskuun päiviä alkavalle viikolle!

PS. Inka, olet lämpimästi tervetullut blogini lukijaksi.