Puutarhaan on tullut syys - tai melkein talvi

Viime aikoina kaikki vapaa-aika on ollut lähinnä haravointia ja pihan siivousta. Kyllä muuten tulee valtavasti lehtiä pelkästään yhdestä isosta vaahterasta, puhumattakaan, kun tontilla on niitä useampia. Alapihalla lehdet voi ajaa silpuksi ruohonleikkurilla, mutta hiekkakäytäviltä ne on pakko haravoida ja kärrätä pois. Koivut ja vaahterat alkavat olla paljaita. Sen sijaan lepässä on vielä runsaasti lehtiä, samoin omenapuissa ja kriikunoissa. Tosin alapihalla kulkiessani ei tarvinnut kuin kepeästi koskea omenapuun oksaan, niin sieltä satoi niskaan valtavasti lehtiä. Sireenin lehdistä osa on jo pudonnut, mutta edelleen ne näyttävät varsin lehteviltä. Norjanangervot ovat muuttuneet keltaisiksi ja varistavat lehtiään, mutta usein angervopensaat ovat tyhjenneet vasta lumien saavuttua.

Monena aamuna on ollut pikkupakkasta ja kasvit huurteessa. Auringon noustessa on sentään parhaimmillaan lämmennyt +7 asteeseen ja ulkona on ollut oikein mukava touhuta. Isän kanssa olen käynyt viikottain silmäklinikalla glaukoomaleikkauksen seurannassa. Itse lääkärintarkastukseen menee kymmenisen minuuttia, mutta harvoin annettu aika pitää. Eilenkin istuimme odottamassa vuoroamme puolitoista tuntia yli annetun ajan. Vastaanottavia lääkäreitä on useita, mutta varattujen potilasaikojen lisäksi he joutuvat hoitamaan päivystystapauksia. Jaksan kyllä istua ja odottaa, mutta isä tuppaa välillä hermostumaan. Siitä ei kuitenkaan ole mitään hyötyä, koska potilaita näyttää yksinkertaisesti olevan aivan mahdottoman paljon. Jonkun kerran olen ottanut käsityön mukaan mennessäni isän tai äidin kanssa lääkärien vastaanotolle, mutta eilen se jäi kotiin.

Pikkupuutarha oli hukkua vaahteranlehtiin.

Mietin yhtenä päivänä, pitäisikö laskea, kuinka monta tuntia olen viimeisen vuoden aikana istunut odottamassa jonkun sairaalan käytävällä. Eniten aikaa nimittäin kuluu juuri tuohon odottamiseen. Ensin odotetaan lääkärille, sitten hoitajalle, sitten labraan, sitten röntgeniin ja jälleen jollekin lääkärille ja ehkä vielä toiselle hoitajalle. Kun jo luulee odotuksen päättyneen, saakin kuulla, että vielä hetki pitää odottaa, jotta saa ajan seuraavaa odotussessiota varten. Päivä hurahtaa kummasti pelkästään yhden asian hoitamiseen. Oikeastaan ihmettelen, mistä olen kehittänyt itselleni tämän nykyisen viilipyttymäisyyden eli en hermostu laisinkaan. Ehkä olen jotenkin sisäistänyt sen, ettei yksinkertaisesti ole mitään hyötyä hermoilla ja että isän tai äidin kanssa odottaessani jonkun on syytä säilyttää malttinsa. Olen iloinen, että kumpikin on saanut kohtalaisen hienosti hoitoa ja apua sairauksiinsa ja vaivoihinsa. Vaikka niitä vaivoja tulee yhä uusia, kun jo luulee kaiken selättäneensä, on vain mentävä askel kerrallaan eteenpäin.

Purppurapunalatvan syysasu

Tänään pohdin aamulla, ryhtyisinkö leipomaan vai menisinkö heti haravoimaan. Päätin lähteä ulos ja kerrankin se oli oikea marssijärjestys. Iltapäivällä nimittäin alkoi sade ja se on jatkuu yhä. Ajelin nurmikolle leijuneet lehdet silpuksi ja sen jälkeen puhdistin ruohonleikkurin, sillä se saa nyt siirtyä kellariin odottamaan ensi kesää. Leikkasin myös joitakin mädäntyneen näköisiksi menneitä perennan varsia ja kiikutin niitä kompostiin. Nyt kaikki neljä lehtikompostia ovat ääriään myöten täynnä, mutta muutaman päivän aikana pinta kyllä laskee, sillä kuivina haravoidut lehdet menevät nopeasti kasaan kastuttuaan. Laitoin myös linnuille siemeniä ja hetipä joukko tinttejä löysi ruokinta-automaatit.

Etupihalla touhutessani olen jo muutaman päivän ajan ihmetellyt, mistä kasvista tulee vähän karvasmantelia muistuttava tuoksu. Ensin ajattelin, että tuijan oksia ravistelemalla tuo tuoksu syntyy, mutta ei se kyllä niin ole. Ehkä lehtosinilatva tai purppurapunalatva? Niiden läheisyydessä tunnen tuoksun, mutta en vain saa sitä paikallistettua.

Viikko sitten Ikeassa käydessäni ostin keittiön ikkunalle kaksi Fittoniaa eli Pitsilehteä. Kasvi on aika pieni, mutta sievä. Kasvia ostaessani en tiennyt sen nimeä, mutta googletin ja löysin tuon pitsilehden, joka sopiikin pikkuiselle kasville erittäin hyvin. Pitsiltä sen lehdet näyttävätkin. Keväällä kasviin tulee kuulemma pieni keltainen kukinto, mutta se on varsin vaatimaton. Löytyipä kaapista kukille sopivat ruukutkin, Ikeasta taitavat olla nekin peräisin.

 
Lunta on uhattu satavaksi tänne eteläänkin. Satakoon vain, kunhan sulaa pian pois. En tosiaankaan kaipaa hankia vielä lokakuun puolivälissä. Enkä marraskuussa, enkä joulukuussa. Meillä on ollut neljä runsaslumista talvea peräkkäin. Lunta on ollut aivan tajuttoman paljon ja lumitöitä on saanut - tai siis täytynyt tehdä monta kertaa useana päivänä peräkkäin. Onhan se hyvää kuntoliikuntaa, mutta silti - ei kiitos. Liika on liikaa. Jos saisin toivoa, sen verran lunta, että maisema on valoisa ja raikas. Sen verran pakkasta, ettei ole loskaista, että maa jäätyy kunnolla - ja että KOTILOT JA NIIDEN MUNAT KUOLEVAT! Ja aikainen kevät jälleen!

No niin, ulos on laskeutunut pimeys. Eilen sentään täysikuu loimotti ikkunoista sisään, mutta sateinen sää saa pimeyden todellakin aivan mustaksi. Kynttilöiden sytyttely on jo alkanut ja mikäli merkit pitävät paikkansa, tästä se vain yltyy. Lähdenkin nyt sytyttämään pari tuikkua ja taidanpa laittaa terassin suureen lyhtyyn öljykynttilän torjumaan liikoja pimeyksiä.

Vastaukset Emilien haasteeseen

Emilie Hurahtanut –blogista haastoi mnut vastaamaan 11 kysymykseen. Tässä Emilien kysymykset ja vastaukseni niihin syksyisten kuvien lomittamina:

1. 

Mitä kirjaa luet juuri nyt? Tai pidätkö lukemisesta?

Luen parhaillaan Markku Ropposen kirjaa Pimento. Kyseessä on kotimainen dekkari. Pidän kovasti lukemisesta ja minulla on aina meneillään jokin kirja yöpöydälläni. Lukeminen on ollut tärkeä osa elämääni, olen kirjojen suurkuluttaja. Etupäässä haen lukemista kirjastosta, mutta jonkin verran niitä tulee myös ostettua. Kuulun vieläkin kahteen kirjakerhoon, mutta niiden valikoima on mennyt aika suppeaksi, eikä kirjat ole niissä enää erityisen edullisia. Luen kaikenlaista kirjallisuutta, viime aikoina enimmäkseen kotimaista proosaa ja skandinaavisia dekkareita.

2. 

Mikä kirja on tehnyt sinuun lähtemättömän vaikutuksen?

Mielestäni hyvä kirja herättää ajatuksia pitkäksi aikaa ja sellaisen lukukokemuksen jälkeen voi olla vaikea aloittaa jotain toista kirjaa. Nuorena Herman Hessen Arosusi tuntui mahtavalta lukukokemukselta, mutta sen jälkeen olen lukenut valtavan määrän kirjoja, joista moni on laittanut ajatukset hetkeksi uuteen järjestykseen. Vuonna 2001 ilmestynyt Maria Peuran esikoisromaani "On rakkautes ääretön" kosketti minua ankaralla aiheellaan ja mietitytti pitkään. Jokin aika sitten luettuani Katja Kallion "Säkenöivät hetket" ajattelin, että olipa hyvä kirja. Sellainen ajatus kirjan viimeisen sivun kääntämisen jälkeen syntyy kuitenkin aika harvoin, joten olkoon se jonkinlainen mittari kirjan vaikutuksesta.

3. 

Unelmiesi asuinpaikka?

Ehkä unelmissani asuisin jossain Välimeren saarella tai rannikolla, talossa, jossa on ovet auki patiolle, josta avautuu suora näkymä merelle ja rantaan. Kivetylle patiolle paistaa aurinko kuumasti ja saa lukuisat pelargoniat kukkimaan runsaina. Istun katetun pergolan varjossa kirja sylissäni kuunnellen lintujen sirkutusta ja odottaen siestan päättymistä voidakseni lähteä lähistöllä sijaitsevaan vuosisatoja vanhaan kylään nauttimaan lasillisen viileää valkoviiniä raikkaan salaatin kera ja katselemaan vanhojen kyläläisten kiireettömiä askareita.
 

4. 

Asutko sellaisessa nyt?

Enpä taida Välimerellä asustaa, mutta ehkä kuitenkin jonkinlaisessa unelmapaikassa, sillä eiköhän omakotitalo ole edelleen monen suomalaisen harras toive. Vanhempiani auttaessani mietin, pitäisikö sitä itsekin ryhtyä vähitellen katselemaan eläkepäiviksi kerrostaloasuntoa, jolloin ei olisi lumitöitä eikä haravointia. Pääsisi vähän vähemmällä. Mutta ei sitten olisi keväisiä tutustumishetkiä alati mullasta ilmestyviin yllätyksiin, ihania kesäpäiväkahveja oman pihapöydän ääressä, näitä tuttuja nurkkia ja raitteja. Kautta aikain ihmiset ovat eläneet ja kuolleet yhdessä ja samassa kodissa. Miksi se ei olisi mahdollista meillekin. Ken elää, se näkee, miksi pohtia asioita liikaa etukäteen?

5. 

Haluaisitko muuttaa kotisi sisustusta? Miten?

Aikoinani halusin ison keittiön, paljon säilytystilaa ja valkoiset kaapinovet. Tuon viimeisen lähinnä siksi, että tiesin Ukkokullan vähemmän innostuneeksi remonttimieheksi, joten kovin dramaattisia valintoja ei aikanaan kannattanut tehdä. Keittiömme on kestänyt hyvin aikaa ja laadukkaat kaapistot ovat edelleen hyvässä kunnossa. Toki elämisestä on jäänyt jälkiä, mutta mitään välttämätöntä remppatarvetta ei ole. Kylppäri kyllä jo kaipaisi päivittämistä, mutta se on sen verran kallis investointi, ettei siihen nyt ole mahdollisuutta. Seiniä on vuosien varrella maalattu ja tehty sinne tänne pieniä korjaus- ja kunnostushommia.

Tykkään kyllä sisustaa kotia, mutta en ole siinä erityisen taitava. Välillä vaihdan huonekalujen paikkaa, ripustan seinälle uuden taulun tai otan vanhoja pois, vaihdan verhoja, mattoja ja kynttilöitä. Ompelen tyynyihin uusia päällisiä ja asettelen koriste-esineitä uudenlaisiin ryhmiin. Ostan silloin tällöin myös kukkia pöydille. Usein sisustusintoni lomittuu vuodenaikoihin ja erilaisiin juhliin. Keväällä ja syksyllä tulee ikkunat pestyä, joten samalla sujuu verhojen vaihtaminen. Syksyllä iltojen pimetessä sisällä ollaan enemmän, silloin on kiva sytyttää kynttilöitä ja nojata syksyisempään sohvatyynyyn. Jouluna on ihan omanlaisensa sisustus.

6. 

Ottaisitko ison koiran esim tanskandogin, jos asuisit kerrostalossa?

Jos asuisin kerrostalossa, en ottaisi minkäänlaista koiraa. En yksinkertaisesti ole koiraihminen. En ole koskaan kovin läheisesti elänyt koirien kanssa, joten paljolti kysymys lienee tottumattomuudesta. Kissojen kanssa olen ollut tekemisissä lapsesta saakka. Meillä on nyt kissa ja arvatenkin meillä olisi myös kerrostalosssa kissa tai pari. Jos sen sijaan asuisin hyvin yksinäisessä ja syrjäisessä paikassa omakotitalossa, ottaisin ehkä koiran. Sellaisen koiran, joka viihtyisi hyvin ulkona ja olisi hyvä talonvahti.

7. 

Rakkain lelusi lapsena?

Lapsena olin varsinainen perustyttö ja tykkäsin kovasti nukeista. Toivoin hartaasti nukelleni vaunuja ja vihdoin eräänä jouluna sellaiset sainkin. Myös paperinuket olivat 60 -luvulla muotia ja niille tehtiin itse uusia vaatteita piirtämällä ja leikkaamalla. Minulla oli aika monta kaunista paperinukkea, kaunein niistä oli tummahiuksinen Kristiina. Tyhmyyksissäni annoin kaikki paperinuket pois teini-iän kynnyksellä. Sitä olen harmitellut monesti jälkikäteen. Eivät ne olisi paljoa tilaa vieneet.
 

8. 

Pidätkö vanhoista esineistä? Oletko hankkinut niitä itsellesi?

Pidän vanhoista esineistä, mutta itselläni ei kovinkaan paljon sellaisia ole. Anopin vanha Singer-ompelukone toimii olohuoneessa sivupöytänä. Minulla on myös joitakin omilta vanhemmiltani sekä anopilta saatuja Arabian astioita, kuten varmaan useimmissa suomalaisissa kodeissa. 
 

9. 

Mikä on ensimmäinen muisto minkä muistat lapsuudestasi?

Ensimmäinen muistoni liittyy vaaleankeltaiseen samettimekkoon ja ruskeisiin nappikenkiin, joihin minut puettiin 2-vuotisvalokuvaan. Muisto on hyvin hämärä, enemmänkin sametin tuntu sormenpäissä. 
 

10. 

Millaisia olivat lapsuuden kesäsi?

Lapsena tietenkin aurinko tuntui paistavan aina ja lämpimästi. Asuimme paikassa, jossa lähistöllä oli kaksikin järveä. Saatoimme käydä uimassa parikin kertaa päivässä ja keräsimme simpukoita rantahiekasta. Ystäväni Riitan kanssa marssimme peräkanaa metsäpolkua pitkin sananjalkojen heiluessa polviamme vasten ja lauloimme "Ulledulle dof, kinkelaade kof. Koffelaade, kinkelaade ulledulle dof". Se tuntui hienolta, kuin joltain tärkeältä ulkomaan kieleltä. 

11. 

Mitä muistat ensimmäisistä koulupäivistäsi?

En muista siitä yhtään mitään. Sen sijaan muistan erityisen hyvin sen, kuinka menin uuteen kouluun 3. luokalla joululoman jälkeen. Se oli hyvin pelottavaa, sillä olimme muuttaneet vasta uuteen kotiin, enkä ollut ehtinyt tutustua keneenkään ja kotini ympäristökin oli minulle täysin outo. Naapureissamme oli paljon samanikäisiä lapsia, joista myöhemmin sain hyviä ystäviä, mutta tuo ensimmäinen päivä uudessa vieraassa koulussa tuntemattomien keskellä on edelleen elävänä mielessäni. 

* * *


Tämä haaste pyöri puutarhablogeissa keväällä aika tiiviisti, joten en nyt laita sitä eteenpäin. Ohessa on kuitenkin haasteen säännöt, ja tätä saa vapaasti jakaa, jos vain haluat.  

1. Jokaisen haastetun tulee kertoa 11 asiaa itsestään. 
2. Jokaisen haastetun pitää vastata 11 kysymykseen, jotka haastajasi on valinnut 
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille 
4. Haastajan tulee valita 11 blogia joissa on alle 200 lukijaa 
5. Sinun tulee kertoa, kuka sinut on haastanut ja kenet sinä haastat 
6. Ei takaisin haastamista

Vastauksia Karoliinan Puutarha-haasteeseen

Viikko on vierähtänyt monenmoisessa pakollisessa ja vähemmän pakollisessa toimessa. Ulkona liikkuessaan ei ole voinut olla ihastelematta syksyn upeaa ruskaa. Uutisten mukaan värit ovat olleet tavallistakin komeammat juuri tänä syksynä, eikä sitä vastaan ole väittämistä. Omalla pihalla syysruska alkaa jo olla lopuillaan, sillä enemmän lehtiä on maassa kuin puussa. Viikonlopun aikana olenkin ollut ahkeroimassa haravan ja kottikärryjen kera, mutta homma on silti vielä aivan alkutekijöissään. Niin kaunis puu kuin vaahtera onkin, näin syksyllä sen valtaisaa lehtimäärää tulee kyllä manailtua kerran jos toisenkin.

 
Kuvaaminen on jäänyt vähemmälle, vaikka aina haravoimaan lähtiessäni nostankin kameran varaston pöydälle, jotte sen voisi hakea helposti saappaita riisumatta. Onpa vaan jäänyt hakematta ja siten myös kuvat kuvaamatta. Niinpä nyt onkin hyvä hetki käydä kiinni haasteisiin, joita olen saanut. Ihan ensimmäisenä vastaan Karoliinan (Karoliinan puutarha -blogista) kysymyksiin.

1. 

Anna meille 5 kauneinta kuvaa puutarhastasi. Ne voivat olla lempikasveista tai koko puutarhasta. Keväästä, kesästä, syksytä tai talvesta.

Valitsin viisi kuvaa puutarhani kohteista, jotka ovat tuoneet kuluneena kesänä ehkä eniten iloa.

 Keväällä päätin tehdä puutarhakalenterissa näkemäni kuvan mukaisen raparperilehtilaatoituksen. Samanlaista siitä ei tietenkään tullut, eikä ehkä ollut tarkoituskaan, mutta lopputulokseen olen tavattoman tyytyväinen.

 Viime syksynä istutin multaan kesän ajan ruukuissa viettäneet kaksi Ikeasta ostettua jalohortensiaa. Ajattelin, että ei se ota jos ei annakaan. Niinpä on ollut kenties sitäkin suurempi ilo seurata koko kesän kukkinutta jalohortensiaa. Vasta toisen pakkasyön jälkeen upeana loistaneet kukinnot muuttuivat ruskeiksi ja lehdet alkoivat lakastua.

 Kesän aikana istutin Valamonruusun, Neilikkaruusun, Ritausman ja Kirjoapteekkarinruusun. Ritausman kauneutta on tullutkin jo ylistettyä useaan kertaan, joten pääsköön Kirjoapteekkarinruusu Rosa Gallica 'Mundi' tällä kertaa kehujen kohteeksi.

 Toisen kerran elämässäni kasvatin siemenestä pelargonian ja onnistuin siinä. Tämä 'Inspire Pink' on parhaillaan autotallissa, josta siirrän sen kellariin kunnon pakkasten saavuttua. Josko saisin sen talvetettua ja pääsisin nauttimaan hempeistä kukinnoista ensi kesänäkin.

Tomaattien kasvatus onnistui tänä kesänä yli odotusten. Tigarella asusti kukoistaen ja runsaasti hedelmää tuottaen talon seinustalla. Ai, että se on maistunut hyvältä. Paremmalta kuin mikään tomaatti koskaan aikaisemmin. Satoa on vieläkin pikkaisen jääkaapissa. Ensi kesänä pääsen kokeilemaan tomaattituotantoa kasvihuoneessa. Toivottavasti se palkitsee yhtä hyvin, kuin tämän kesäinen Tigarella-sato.

2.

Kasvatatko kauneutta vai hyötyä?

Etupäässä taidan kasvattaa kauneutta, mutta eiväthän ne sulje pois toinen toisiaan. Erityisesti näin syksyllä kaiken lakastumisen ja maatumisen keskellä kaipaa kovasti kevättä ja sitä löytämisen iloa, kun mullasta työntyy kaikkien kauniiden kukkien versoja. Tuntuu, että uusien taimien sisältämä voima saa meidät ihmisetkin tuntemaan itsemme vahvemmiksi ja jaksavimmiksi. Kuluneen kesän aikana taisin iloita melkeinpä eniten talon seinustalla kasvavista tomaateista. Runsaina roikkuvat ja vähitellen punertuvat tomaatit saivat runsaasti hellää hoitoa ja huomiota. Ne maistuivat paremmilta, kuin ostotomaatit koskaan. Taisivat siis peitota perinteisen pionihulluudenkin.

3. 

Mistä löydät inspiraatiota puutarhaasi?

Lehdistä, kirjoista, tv-ohjelmista, ystäviltä, naapureilta ja kylänmiehiltä. Kulkiessani kylällä, kaupungeissa ja maailmalla tulee katseltua kaikkea kasvavaa ja samalla pohdittua, istuisivatko näkymät kenties omaan puutarhaan. Parin viime vuoden aikana tästä blogimaailmasta on tullut minulle jatkuva löytöjen ja innostavien ideoiden lähde. Muiden blogistien kuvat ja kertomukset saavat kokeilunhalun kasvamaan. On tosi mukavaa, että niin monet jakavat kokemuksiaan, tietojaan ja taitojaan kaikkien kesken ilman kateutta tai sen parhaan "kalapaikan salaamisen" tarvetta. Elämässä törmää usein ajattelutapaan, jossa tietoa pantataan kuin se olisi jaettaessa heti itseltä pois. Eiköhän kaikki hyvä vain kasva, jos sitä ryhtyy avoimesti jakamaan. Niin myös näissä puutarha-asioissa.

4. 

Paras puutarhakirjasi?

 

Paras puutarhakirjani taitaa nykyisin olla google, josta tietoa löytyy valtavasti ja niin kätevästi. Parhaimmillaan jotain kasvia netistä etsiessään, googlen avulla päätyy erinomaiseen puutarhablogiin, jossa kauniiden kuvien ja erinomaisten tietojen lisäksi löytää myös runsaasti käytännöllisiä vinkkejä ja omakohtaisia kokemuksia. Vaan silti kyllä hankin mielelläni itselleni puutarhakirjoja, uusia ja vanhoja. Niitä voi selailla ja lueskella kerrasta toiseen, eivätkä puutarhakirjat oikeastaan juuri koskaan vanhene.

 

5. 

Jos olisit kasvi - mikä olisit?
 

Vaikea kysymys. Ehkä olisin mänty. Saisin kasvaa korkeaksi ja näkisin kauas. Olisin vihreä niin kesällä kuin talvellakin ja saattaisin elää vanhaksikin.

 

6. 

Oletko harrastelija vai ammattilainen -Mistä olet hakenut puutarhaoppisi?
 

Vuosikausien oman puutarhan rakentamisen jälkeenkin olen edelleen aikalailla harrastelija.  Olen kerrostalokasvatti, eikä läheisissäni ole ainuttakaan puutarhaelämään perehtynyttä. 80-luvulla tätä taloa rakentaessamme ei puutarhoihin panostettu laisinkaan tämän päivän tapaan. Meille tehtiin pihasuunnitelma, mutta sellaisenaan sitä ei toteutettu. Alkuvuosina taisin enemmänkin kierrättää samoja kasveja ympäri taloa etsien niille sellaisia olosuhteita, joissa ne parhaiten viihtyisivät. Ukkokulta totesi monen monituista kertaa, että ainakin se tulee halvaksi. Vähitellen olen oppinut perehtymään kunkin kasvin vaatimuksiin ja pyrkinyt valitsemaan pihallemme sellaisia kasveja, joilla on täällä edellytyksiä kasvuun. Rohkeus kokeilla uusia juttuja syntyy tietojen ja taitojen lisääntymisen myötä. Kyllä minä olen edelleenkin totaalinen harrastelija ja sellaisena varmaan pysynykin. Oppini olen hakenut kantapään kautta. Motivaatio siihen on tullut ja tulee yhä tarpeesta ja halusta luoda kauneutta ympärilleen. Palkintona on onnistumisen ilo ja lisäbonuksena tapa kuluttaa aikaa, jota tässä tapauksessa voisi kutsua puutarhaharrastukseksi.

 

7. 

Mikä on paras puutarha vinkkisi?
 

Rikkaruohojen nyppimistä inhoavana olen kovasti tykästynyt sanomalehti-oksahake -vinkkiin, eli mulloksella olevan maan kattamista kosteilla sanomalehdillä ja sen päälle levitetyllä oksahakkeella. Tätä tapaa olen käyttänyt meidän pihalla vuosikausia ja siihen olen yhä erittäin tyytyväinen. Vähentää merkittävästi rikkaruohohommia ja samalla voi kierrättää sanomalehtiä ja kaikki tontilla syntyvät oksat, jotka silputaan hakkeeksi. Saattaa olla, että menetelmällä on haittapuoliakin - kaikellahan on - mutta ainakin minusta hyödyt ovat haittoja suuremmat.

 

8. 

Millainen on unelmapuutarhasi?
 

Toisinaan leikittelen ajatuksella, että voitan lotossa oikein ison potin. Ensimmäisenä soitan tietenkin taitaville remonttimiehille ja kutsun heidät remppaamaan niin keittiötä kuin kylppäriäkin. Seuraavana kuvaan mukaan astuu puutarhaliike, joka marssittaa pihalle bobcatin ja liudan riskejä ammattimiehiä kiveämään ja kaivamaan. Kun jatkan ajatusleikkiäni, totean, että koska kaikki menee uusiksi, on parempi ostaa jostain kokonaan uusi alku. Lopulta palaan aina tuohon alkuasetelmaan ja ryhdyn uudelleen miettimään, mitä olennaista tässä olemassa olevassa korjaisin tai muuttaisin. Muutahan meiltä ei puutu kuin järvenranta. Sitä ei tälle tontille saa millään summalla, joten eiköhän tämä meidän piha ole likimain unelmapuutarha.

 

9. 

Kuulutko Puutarha-yhdistykseen?
 

 En kuulu. Viime keväänä puutarhamessuilla miltei liityin Ruususeuraan, mutta en sitten kuitenkaan tehnyt ratkaisevaa päätöstä. Lähistöllä ei toimi puutarhayhdistyksiä, enkä näe kovinkaan paljon hyötyä kuulua johonkin kokonaan muualla toimivaan yhdistykseen.

 

10. 

Millainen on sinun puutarhafilosofiasi? Mitä puutarhan hoito sinulle merkitsee?
 

Puutarhanhoito taitaa olla minulle pääasiallisin ajanviete ja harrastus. Puutarhassa touhuamalla saa ajatuksen kulkemaan ja stressin vähenemään sekä kropan uupumaan terveellisin keinoin. Omaa pihaa laittaessa luo kauneutta ja toisinaan myös käytännöllisyyttä ympärilleen. Pihahommissa tulee ihan huomaamatta käveltyä, venyteltyä, kumarreltua ja ties mitä. Ei minulla ole mitään erityistä puutarhafilosofiaa, mutta omilla pienillä ratkaisuillani pyrin elämään luontoa ja sen eläimiä kunnioittaen, niin ekologisesti kuin se näissä olosuhteissa on mahdollista.

 

11. 

Mikä puutarha (jossa olet vieraillut) on jäänyt mieleesi?

 

Lapsena asuin kerrostalossa, joten meillä ei ollut minkäänlaista puutarhaa. Tykkäsin kovasti omenoista, kuten muutkin perheemme jäsenet ja niinpä kävimme syksyisin kassin kanssa  kiertämässä lähistön omakotitaloja kysymässä, myyvätkö he oman puutarhansa omenoita. Jotkut myivät, jotkut antoivat ilmaiseksi ja jotkut hätistivät harmissaan meidät pois. Silloin ajattelin, että kunpa minulla joskus olisi ihan oma puutarha omenapuineen. Kuinka ihanaa olisi loppukesän aamuna kävellä keräämässä pudokkaita ja vaikka heti haukata punaista omenaa. Unelma omasta puutarhasta hukkui jonnekin aikuistumisen arkisiin askareisiin, mutta kun sitten ryhdyimme rakentamaan omakotitaloa, oli päivänselvää, että omenapuita istutetaan. Menihän siinä pitkään, ennen kuin niitä omia pudokkaita pääsi maistelemaan, mutta joka kerran se tuntuu yhtä juhlalliselta ja joka kerran olen yhtä onnellinen omista omenoista.

Lukuisia puutarhoja olen elämässäni nähnyt, todella kauniita ja kerrassaan upeita. Jotenkin vain tuo lapsuuden unelma oman puutarhan omenapuista on vain ylitse kaikkien muiden.

 

* * *

 

Tämä haaste näyttää kulkeneen jo aika monessa blogissa, joten en laita sitä enempää kiertämään. Jokainen saa nämä kysymykset tästä ottaa ja niihin vastata. Ehkä palaan haasteeseen myöhemmin syksyllä tai talvella, kun ulkona tulee oltua vähemmän.

 

 

Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!

 

Kotilo kurkkii minua ikkunasta

Apua, kotilot eivät jätä minua rauhaan edes kotikeittiössä. Aamulla istuttiin Ukkokullan kanssa keittiön pöydän ääressä aamiaisella ja satuin vilkaisemaan ikkunasta ulos. Pienehkön kokoinen etana se siinä raahasi mökkiään meidän ikkunalasia pitkin kohti yläilmoja. Olisiko tuo otus kenties lähtenyt katsomaan, missä se hänen sukulaisiaan kesän mittaan etikkaliemeen upottanut eukko oikein nykyisin luuraa. Vai halusiko vain näyttää, että voimissa ollaan, niistä etikkaliemistä huolimatta. En käynyt kotilon kanssa katseita vaihtamaan vaan muutaman kuvan siitä räpsäytettyäni, laskin kaihtimen paikoilleen ja jatkoin aamiaistani. Hetken kuluttua totesin, että kotilon matka lasipinnalla on tainnut loppua kesken ja kotilo lienee nyt möyrimässä ikkunan alla olevassa kukkapenkissä. Pakkanen tulevana talvena kotiloja purkoon ja oikein kunnolla.

Tässä yhtenä päivänä kummastelin, millä se Juuso pelaa terassilla jalkapalloa.Tassutteli jotain pientä ja kovaa niin, että mukava kolina kuului. Tammenterhoahan tuo kuljetti suuntaan jos toiseen, vaan mistä sellainen on patiollemme ilmestynyt. Lähimmät tammet löytyvät tietääkseni noin kahden kilometrin päästä. Luultavasti joku lintu on terhon terassillemme pudottanut, muuta selitystä en asialle keksinyt.

Arvaatteko, mitä nämä ovat? Kallionauhuksen kukintoja. Keräsin niitä kourallisen ja tutkin, miten siemenet ovat noihin pohjiin oikein kiinnittyneet. Kaksi punaisinta ehdin jo tyhjentää kukkapenkkiin, kunnes keksin, että voisin ottaa siemeniä talteen ja koittaa uuden kallionauhuksen kasvattamista. Vaikkapa ensi keväänä. 

Tämän kuvan kävin äsken nappaamassa alapihalta, läheltä kasvihuonetta. Ymmärrätte varmaan, että meillä on jonkin verran pakko haravoida, tykkäsi siitä tai ei. Tuollaista vaahteranlehtimassaa ei yksinkertaisesti voi jättää nurmelle talven yli makaamaan, sillä siinä se takuuvarmasti lojuu vielä keväälläkin. Ei sentään keltaisena, vaan likaisenruskeaksi liiskaantuneena. Eikä sen alla kyllä nurmikko sitten kasva. Lähistön vaahteroissa on vielä runsaasti lehtiä maahan pudotettavana, joten odotan jonkin aikaa, mieluummin vielä aurinkoista ja kuivaa säätä ja käynnistän sitten ruohonleikkurin. Sillä saan lehdet silputtua maatuvampaan olomuotoon, jonka jälkeen haravoin niitä kompostiin.

Ikkunasta ulos katsoessa näyttää lähinnä sumuiselta, mutta kyllä siellä sataa. Hienon hienoa tihkua tulee niin tiiviisti, että muutamassa hetkessä hiukset kastuivat. Lämmintä sentään vielä riittää, nytkin mittarissa on +12 astetta. Loppuviikoksi on luvattu jo viilenevää, mikä ei niin kovin hölmöltä enää tunnukaan. Jotenkin sitä alkaa vähitellen tottumaan tähän syksyyn ja samalla odottaa pikemminkin pikkaisen kylmempää ja kuivempaa, jotta ulkona saattaisi kastumatta jotakin tehdä. Hiukan tekisi mieli jatkaa joulukorttien ideoimista, vaan josko kuitenkin lähden purkamaan silitettävien pyykkien vuorta. Eilen kävin pikapikaa Ikeassa ja siellä oli jo joulusisustukset täydessä vauhdissa. Ja olipa meidänkin postilaatikossa Anttilan joululuettelo. Tästä se sitten alkaa se jouluhössötys. Ehkä minä kuitenkin jätän kaikki joulujutut vielä tässä vaiheessa odottamaan aikoja parempia.

Olen aina tykännyt kovasti poimulehdestä ja nimenomaan tuosta lehdestä. Tänään vesipisarat helmeilivät poimulehdellä kovin kauniisti ja mieleeni tuli monelle tuttu lastenlaulu Keijujen häät. Siinä on kaunis sävel ja todella kauniit sanat.

KEIJUJEN HÄÄT

Kun Ruusu ja Poimulehti kävivät nukkumaan,

niin kissankello kuiski tänä yönä juhlitaan.

Ne juhlat on suuret ja hienot jos valvot niin silloin näät

Ovat kaikki kutsuttuja ne on keijukaisten häät.

On morsian kaunein keiju orvokkipuvussaan

ja sulhasenaan yön prinssi usvaviitassaan.

Ja kun valkea hieno usva niitylle laskeutui

niin sirkat aloitti valssin joka tuulesta punoutui.

Oli kaikilla pienillä keijuilla kuunsäteet hiuksissaan.

Ja kauneimmat kastehelmet loistivat puvuissaan.

Ja rastas huilua soitti, ja myyrät tanssi niin.

Ja leppäkertut ja kirvat oli puettu parhaimpiin.

Kun aamulla aurinko nousi, oli juhlat päättyneet.

Vain Ruusu ja Poimulehti, nukkuivat yksikseen.

Mutta kaikki keijujen helmet, oli jääneet kukkasiin.

Ne kimalsi auringossa ja nauroi, nauroi niin.

Puutarhan ruskaa

Aronia

Vielä jokunen päivä sitten murehdin syysruskan puuttumista, mutta nyt se on saapunut. Eilisessä auringonpaisteessa luonto hehkui upeissa väreissä. Hienoja sävyjä katsellessa ajattelin, että pihan ja puutarhan istutuksia suunniteltaessa on tärkeää huomioida myös sellaiset kasvit, jotka tuovat syysruskallaan väriä juuri tähän vuodenaikaan. 

Vaikka tänään on ollut lähes koko ajan taivas pilvessä, keltaisiin lehtiin sonnustautuneet puut saavat näkymän kuitenkin hehkumaan. Kaunista on ja saa mielen virkistymään.

Herttavuorenkilvet

Eilen oli ihan pakko mennä ulos aurinkoisesta sunnuntaista nauttimaan. Vaikka vielä onkin aika turhaa lehtiä haravoida, tulin sitä kuitenkin tehneeksi. Talon läheisyydessä on runsaasti kaiken kokoisia vaahteroita, joten vankka lehtisato on joka vuosi taattu. Haravoiminen on kivaa puuhaa, ainakin silloin, kun sitä voi tehdä täysin omaan tahtiinsa, ilman kiirettä ja paineita. Kunpa nyt muistaisin jättää kukkapenkit rapsuttamatta ja lisätä vain keväällä tuoretta multaa peittääkseni mätänevät lehdet ja parantaakseni kukkapenkkien ulkonäköä. Näin menettelin viime keväänä ja koin sen erinomaiseksi keinoksi lisätä kukkapenkkien ravintorikasta maamassaa. Hyvin kaikki kukat penkeistä nousivat.

Lähinnä eilen tuli haravoitua pihan hiekkakäytäviä. Kuivuneissa lehdissä kahlaaminen on toki ihan hauskaa, mutta sisälle kengissä kulkeutuessaan rapisevat lehdet lisäävät imurointivastaavan hampaiden kiristelyä. Hetken ajan pihalla oli ihan siistin näköistä, mutta tänään maahan leijailleita lehtiä oli ihan yhtä paljon kuin eilen ennen haravoinnin aloittamista, ellei sitten enemmänkin.

Kukkien iloittelu lienee tältä vuodelta jälleen ohi, mutta joitakin myöhäisiä sentään puutarhastani vielä löysin. Viktoria-ruusu on kukkinut kesän ajan reippaasti, mutta nämä nuput saattavat jäädä avautumatta, mikäli ensi viikoksi luvattu viileneminen toteutuu. Samoin käynee tuolle toiselle jaloruusulle, jonka nimeä en enää muista (aina pitäisi laittaa laput talteen tai kirjata nimi jonnekin varmaan paikkaan - tarkoittaa siis sellaista paikkaa, josta ne itsekin löytää). Kurtturuusu on availlut nuppujaan tasaiseen tahtiin..

Maurinmalvassakin on vielä runsaasti nuppuja, mutta avautuessaan kukat ovat jo vähän vaisumpia. Hopeatäpläpeippi on alkukesän runsaan kukintansa jälkeen tehnyt tasaiseen tahtiin muutamia yksittäisiä kukkia ja kurjenpolvi muistuttaa olemassa olostaan kirjomalla vihreän lehdistömassan liloilla kukilla.

Lämpöiset päivät ovat saaneet monet kasvit kukkimaan uudelleen. Meidänkin pihalla koivuangervossa on joitakin uusia valkoisia kukintoja, syysleimuun ja syyshortensiaan on ilmestynyt uusia kukintoja. Maksaruohot eivät ole vielä lopettaneetkaan, puhumattakaan pikkupuutarhan pensashanhikista.

  
Punaherukoista tuli jälleen kesällä hyvä sato. Keräsin kaikki marjoina pakkaseen, koska mehua meillä menee aika vähän. Herukoita laitamme aamupuuroon ja toisinaan teen niistä vispipuuroa tai käytän leivontaan. Mitenkään emme silti koko satoa ehdi talven aikana käyttämään sellaisenaan, joten tänään höyrystin osan pakkaseen säilötystä sadosta mehuksi ja valmistin siitä punaherukkahyytelöä hillosokerin avulla. Noita hyytelöpurkkeja on kiva antaa vaikka joululahjaksi, sillä hyytelö sopii vaikka lihan höysteeksi, leipäjuuston seuraksi tai puurosilmäksi. 

Ja kun tuo sana joulukin jo tuli mainituksi, niin kerronpa sitten saman tien, että joulukorttiaskartelukin on lähtenyt käyntiin. Ihan tarkka formaatti ei ole vielä selkeytynyt, ristipistoja on kuitenkin tullut pisteltyä monena iltana ja kartonkivarastoja inventoitua. Tästä se taas lähtee. 

Hurjaa vauhtia nämä päivät ja viikot ja kuukaudet kuluvat. Vasta tovi sitten oli sunnuntai-ilta ja nyt alkaa maanantaikin kaartua iltapäivään. Auringon laskeuduttua pimeys on kovin mustaa ja sitä valaisemaan olen alkanut sytytellä kynttilöitä sisäänkäynnin terassille. Tapaan käyttää näin alkusyksystä ensin vanhat pöytäkynttilöiden jämät, joiden alustaksi laitan lyhtyyn pienen alumiinivuoan. Nopeastihan ne lyhdyssä palavat, mutta näin saan tilaa jouluisemmille kynttilöille ja öljykynttilöille, jotka palavat pitkään ulkona myös pakkassäällä. Olopihan puolella en öisin palavia kynttilöitä polta, sillä niiden loimotus saa Juuson loikkimaan levottomasti pitkin yötä ja herättämään minutkin varhain aamuyöstä. Rauhalliset yöunet - niin minun kuin Juusonkin - menevät tässä asiassa ohi tunnelmallisuuden.

Mukavaa alkanutta viikkoa teille kaikille!



.

Syksyistä eloa

Viikolla käveltiin yhtenä iltapäivänä Ukkokullan kanssa kirjastoon. Reitin varrelle kuuluu kapea tieosuus, jota reunustaa vanhat vaahterapuut. Maahan leijailleita lehtiä katsellessani muistin, kuinka viime vuonna näihin aikoihin kävin juuri tuosta samaisesta paikasta hakemassa korin ja muovikassin kanssa värikkäitä vaahteranlehtiä tehdäkseni niistä ruusuja kimpuiksi ja kransseihin. Samanlaista väriloistoa ei tänä vuonna ole ainakaan meidän nurkilla näkynyt. Etupäässä ruskeaa ja keltaista, mutta sellainen loistava puna, jota viime syksynä oli runsaasti, näyttää puuttuvan kokonaan. Toki vaahterat ova vielä varsin tuuheina lehdistä, joten niitä punaisen sävyjäkin saattaa yhä tulla. Ehkä siis jokunen ruusukin tulee vielä tehdyksi. Tiedä häntä.

Kaikenlaista hässäkkää ja kiirentynkää on ollut sen verran, ettei pahemmin ole pihalle kerennyt, ei kameran kanssa eikä ilman kameraa. Ukkokulta on kyllä alkanut kutsua minua Ahkera-Liisaksi, koska omaishoitotehtävien lisäksi olen ehtinyt saada myös kotona kaikenlaisia rästihommia hoidettua. Olen sitä mieltä, että meikäläinen on tuottavimmillaan silloin, kun kiire painaa päälle. Pienessä paineessa jossain takaraivossa oleva rästilista lyhenee mukavasti. Ja voi sitä tyytyväisyyden tunnetta, kun siitä listasta voi pyyhkiä joitakin pitkään mieltä painaneita ikäviä touhuja taas joksikin aikaa kokonaan pois. Tähän sarjaan kuuluu etenkin keväisin ja syksyisin ikkunoiden pesu. Jotenkin on sellainen muistikuva, että keväällä väli-ikkunat jäivät kokonaan pesemättä. Jos näin on, ei huoli ole kummoinenkaan, sillä eivätpä nuo kovin pölyiset olleetkaan. Jaoin tällä kertaa ison urakan puoliksi ja viime viikolla pesin makkarien ja keittiön ikkunat, tällä viikolla olkkarin, takkahuoneen ja kirjaston ikkunat sekä joitakin pikkuikkunoita. Eilen istuin pelkästään puhtaita ikkunoita ihailemassa sohvannurkassa tovin kovin itseeni tyytyväisenä.

Pitkään olen suunnitellut kellarin siivoamisen lisäksi myös autotallin järjestämistä. Koska olemme hiljaa keskenämme Ukkokullan kanssa sopineet, että nuo alueet ovat hänen valtakuntaansa, olen odottanut sopivaa yhteistä aikaa, jolloin voisimme pureutua esimerkiksi autotalliin. No, eihän sellaista ole löytynyt. Eilen sitten menin varaston kautta autotalliin ja yksinkertaisesti ryhdyin hommiin. Siivosin muutama viikko sitten kellarista yhden osuuden ja silloin totesin, ettei välttämättä paljon tarvitse edes pois heittää. Riittää, kun järjestää tavarat loogisesti ja järkevästi, tilaa syntyy. En laisinkaan väheksy Ukkokullan järjestyksenpitoa, mutta jotenkin on vain vaikea ymmärtää, miksi esimerkiksi strasselipusseja pitää olla kolmella hyllyllä, kun niille riittäisi yksi helposti tavoitettavissa oleva paikka. Muutama tunti tuohon siivousurakkaan meni, mutta tulokseen oli pakko olla tyytyväinen. Kaikenmaailman öljyt, varaosat ja työkalut ovat likimain entisillä paikoillaan, mutta tiivistettyinä, järjestettyinä ja rikkinäisistä hanskoista sekä niistä turhista strasselipussukoista tyhjennettyinä. Isot tavarat asettelin seinien viereen, joten nyt pääsee vaivatta autotallissa liikkumaan.

Tänään oli tarkoitus mennä aamusella pihamaalle, ainakin katsastamaan, mitä siellä voisi tehdä. Niin ja ottamaan muutamia kuvia. Aurinkokin paistoi kauniisti ja lämpöä riitti heti aamusta jo +7 asteen verran. Tuli sitten kuitenkin muita hommia ja vähitellen taivas on vetänyt pilveen. Toki myös lakanapyykki on pyörinyt koneessa ja leivoin pellillisen raparperi-herukkapiirakkaa, joten ei tämä päivä tyhänpanttina ole kulunut. Huomiseksi on luvattu jälleen lämmintä ja aurinkoista, joten vietettäköön raikas sunnuntai pihamaalla - jollei muuta niin mietiskellen ja nurmikolle pudonneita lehtiä potkiskellen.

Tokihan sitä pitää myös kuva rakkaasta karvakasasta laittaa tähänkin postaukseen. Juuso ei selvästikään pidä syksyn saapumisesta. Se käy ulkona lähinnä asioillaan, mutta palaa mielellään takaisin sisälle heti vain, kunhan isäntäväki suostuu sen hakemaan. On se hyvä, että meillä on pitkä ruokapöytä, sillä näin lauantaiaamuna siihen on mahduttava kahden ihmisen aamiaistarpeet, lehti kumpaisellekin luettavaksi jaettuna ja tietenkin kunnon lohko kissan aamutorkuille. Ei puhettakaan, että se menisi vaikkapa tuolille köllimään tai matolle. Eihän sieltä näe tarvittaessa ulos. 

Monet hygieenikot taivastelevat usein kissanomistajien tapaa päästää lemmikkinsä omaan sänkyyn tai jopa pöydille. Kissa on kuitenkin erittäin siisti eläin ja jokainen lemmikkinsä tunteva osaa yleensä punnita kaikenlaiset riskit. Monet asiantuntijat väittävät, että lisääntyneiden allergioiden syynä olisi ihmisen vieraantuminen eläimistä ja luonnosta sekä myös liiallinen tehosiivousaineiden käyttö. Eläinperheessä siivoamista tulee toki enemmän, mutta kaikissa asioissa on hyvät ja huonot puolensa. Jaksan imuroida lattioita ja pestä pöytäliinoja sen verran usein, ettei meillä kukaan tukehdu kissankarvoihin. Jos Juuson aamutorkut ruokapöydällä olisivat olleet meille terveydellinen riski, olisimme varmasti jo näiden 12 vuoden aikana sairastuneet. Ja toki katti häädetään lattialle, kun talossa on oman väen lisäksi muitakin tai kun pöydälle katetaan muita aterioita.

Juusosta on ollut meille niin paljon iloa, että vastapainoksi jaksan vähän enemmän kotia puunata. Juusolla on omat oikkunsa ja tapansa ja ihanan persoonallinen luonne, joten se sopii hyvin meidän kahden aikuisen pieneen perheeseen tuomaan hiukan ääntä, eloa ja erityisesti sitä iloa.

Pakkasaamu, hui kauhistus!

Lokakuun toinen päivä on alkanut kylmissä merkeissä. Mittari näytti aamyhdeksältä -3.3 pakkasta. Hyrrrr! Ei ihme, että Juusokin on hilannut itsensä keittiön ikkunalaudalle torkkumaan. Huokuuhan alla oleva patteri mukavasti lämpöä. Ymmärrätte varmaan myös, miksi meillä on aika vähän tavaraa ikkunalaudoilla. Kukat saavat väistyä, jotta lemmikki pääsee rauhassa tiirailemaan ikkunasta ulos ja tarvittaessa myös oikaisemaan vanhenevat luunsa ollakseen kuitenkin läsnä siellä, missä emäntänsäkin.

Toin kaksi viikkoa sitten koko kesän ulkona roikkuneet kaktukset sisälle. Muutama päivä sitten huomasin, että kirkkaanpunainen kaktus on tehnyt lukuisia nuppuja. Toinen kaktukseni kukkii vaaleanpunaisin kukin ja yleensä vasta myöhemmin. 

Sen sijaan runkoverenpisarat lienevät paleltuneet, sillä en sitten muistanutkaan siirtää niitä ajoissa lämpimään. Tuolla ne terassilla nuokkuvat sen näköisinä, että parhaiten ne minua ilahduttavat kompostissa. Aurinko on jo kivunnut taivaalle ja lämmittää mukavasti. Autonkin ikkunat ovat sulaneet, joten saatan nyt lähteä hoitamaan asioita tarvitsematta rapsuttaa jäätä.

Kävin ennen tätä postaustani lukemassa lukuisan joukon blogipäivityksiä, mutta liian varhain heränneenä en saanut laitettua ainuttakaan kommenttia. Joskus vain käy yksinkertaisesti niin, ettei saa sanoja itsestään ulos. Tänään näyttää tuo sanomisen vaikeus edelleen jatkuvan. Siksi tyydynkin tähän lyhykäiseen syyspäivän postaukseen.

Toivotan teidät

Leena ja pojat

Nan

Tylsä Mörökölli

lämpimästi tervetulleiksi blogin lukijoiksi. 

Kiitän myös Karolinaa Karoliinan puutarha -blogista saamastani haasteesta, vastaan siihen lähipäivinä.