Pieni polku metsän halki vie...

Sammalruusu - Rosa Centiforlia Muscosa

Tänään oli tarkoitus lopettaa ylepalttinen laiskottelu ja ryhtyä jälleen puutarhahommiin, vaan koko hieno suunnitelma on kilpistynyt ajoittaisiin sadekuuroihin. Enhän minä sokerista ole, enkä siis sateessa sula, mutta kun sadevesi huurruttaa silmälasit ja vesipisaroiden pyyhkiminen linssin pinnalta kuraisilla hanskoilla saa näkymän vaan tuhruisemmaksi, on paras keksiä muuta tekemistä.

Hansaruusu - Rosa Rugosa 'Hansa'

Kiertelin hetken aikaa puutarhassa kameran kanssa, kunnes sadepisaroiden väistely alkoi olla mahdotonta. Ja sormet punaisina liljakukkojen litistelystä sekä kämmenet mutaisina sieltä täältä nypittyjen rikkaruohojen vuoksi. Ei sitä kyllä koskaan pääse pihamaalla kahta metriä edemmäs liikkumaan ilman, että jokusen rikan onnistuu bongaamaan ja pois kiskaisemaan.

Unikon nuppuja

Näistä koleista ilmoista on varmasti tullut ruikutettua ihan liikaakin, mutta ei sovi unohtaa, että kaikessa on myös hyvät puolensa. Harvoin on esimerkiksi unikon kukinta kestänyt näin pitkään, kuin nyt. Uusia, avautumattomia nuppuja on vieläkin kukkapenkissä ja ne avautuneetkin kukat kestävät useita päiviä. Iltaisin kukat näyttävät menevän suppuun ja aamulla taas avautuvat täyteen loistoonsa. Viime kesänä unikoiden kukat tulivat ja menivät niin nopeasti, ettei meinannut mukaan ehtiä. Aamulla nupusta kehkeytyi kukka ja illan suussa terälehdet jo leijuivat käytävälle. 

Pionin nuppuja

Myös pionien nuppuvaihe kestää ja kestää. Tänään huomasin ensimmäisen valkoisen pionin olevan miltei auki ja muiden muhkeiksi paisuneiden palluroiden odottavan vain sopivaa hetkeä. Jotkut ovat harmitelleet pionin nuppujen vähäisyyttä, mutta minusta taasen nuppuja on tosi paljon. Sitä tässä olen harmitellut, etten aikoinaan pioneja istuttaessani ole merkinnyt muistiin niiden nimiä tarkemmin. Sarah Bernhardtin ja Festiva Maximan muistan ja tunnistan, mutta entä muut. Kunhan kukat ovat avautuneet, täytynee ryhtyä kunnon salapoliisihommiin.

Kurjenmiekkoja

Iriksiä sain muutama vuosi sitten naapurilta. Sittemmin olen jakanut omia kasvustojani ja istuttanut niitä uusiin paikkoihin. Iris on tosi helppo ja kaunis kasvi. Sen hyviä puolia on myös, että se pysyy hyvin pystyssä ilman sen kummempia tukemisia.

Vasemmalla talon pääty, oikealla kunnan metsikköön rajoittuva alue.

Edellisessä postauksessa esittelin alapihaamme. Olen miettinyt, kuinka paljon olen valmis näyttämään tunnistettavia kokonaisuuksia pihastamme. Kaikki netissä julkistettuhan jää sinne mittaamattomiksi ajoiksi leijumaan. Olen myös ajatellut, kehtaanko näyttää sekalaista seurakuntaani kaikille upeista puutarhoistaan blogia pitäville mestareille. Olen kuitenkin aikamoinen amatööri näissä puutarhahommissa ja vasta aivan muutaman vuoden ajan olen ryhtynyt systemaattisesti hakemaan tietoa ja paneutumaan näihin kasvihommiin. Joskus suren sitä, kuinka komea puutarhani saattaisi olla, jos olisin alusta pitäen hankkinut enemmän tietoa ja ollut suunnitelmallisempi. No, silloin elämässä oli paljon muuta, eikä parane menneitä vuosia pureskella.

Puutarhablogin aloittaminen on ollut monessa suhteessa opin tie, sillä muiden kommenteista ja blogeista olen saanut valtavasti uutta tietoa ja mielenkiintoisia vinkkejä. Tämä blogimaailmassa viettämäni aika on ollut puutarhani kannalta uskomattoman antoisaa ja innostavaa. Ajattelin etupäässä kirjoittaa itselleni puutarhapäiväkirjaa, mutta tästäpä on tullut merkittävä osa arkipäivää ja aivan erinomainen puutarhatiedon ammennuspaikka. Niinpä katsonkin, että puutarhassani on alkanut blogimaailman myötä ihan uusi ajanjakso.

Vasemmalla makkarien ikkunan alusta ja oikealla Pikkupuutarhaa.

Puutarhani ei oikeastaan edusta puhtaasti mitään "koulukuntaa". Rakennan puutarhaa enemmänkin "kasvi edellä" -mentaliteetilla eli saatuani tai ostettuani jonkin kasvin, ryhdyn miettimään sille sopivaa istutuspaikkaa. Olisi ehkä parempi ensin katsella ympärilleen omalla pihamaallaan ja miettiä, millaisia kasveja kuhunkin paikkaan kannattaisi hankkia. 

Menetelmäni on johtanut siihen, että kaikkialla kasvaa kaikkea. Istutettuani kasvin, saatankin huomata, ettei se nyt tuossa pärjää laisinkaan ja lähden sitä siirtämään. Näin monet kasvit ovat monistuneet puutarhassa, sillä usein niistä jää siementaimia, juurenpätkiä tai muita alkuja, jotka alkavatkin elämään uutta aikaa siinä alkuperäisessä istutuspaikassa. Ja sen lisäksi yhdessä tai useammassa uudessa paikassa. Ja toisaalta, löydettyäni hyvän ja helpon kasvin, ryhdyn monistamaan sitä saadakseni vehreyttä useammalle alueelle. Siksipä esimerkiksi pikkutalviota, kevätkaihonkukkaa, töyhtöangervoa, vuorenkilpiä ja monia muita kasveja on vähän siellä sun täällä.

Punapäivänkakkara - Tanacetum coccineum

Pidän järjestyksestä, mutta puutarhassa se ei onnistu. Jokunen vuosi sitten ajattelin, että olisi mukavampaa, jos akileijat ja sormustinkukat sekä varjoliljat kasvaisivat kaikki omilla alueillaan. Ryhdyin toteuttamaan ajatustani kaivamalla näitä kukkia sieltä täältä ja istuttamaan niille tarkoittamilleni paikoille. Arvaahan se, miten hölmö tuollainen ajatus on ja mikä oli lopputulos. Sormustinkukista ainutkaan ei viihtynyt sille osoittamallani paikalla ja akileijatkin jatkoivat vaelteluaan pitkin poikin puutarhaa. Silloin päätin, että kun tämä minun puutarhani on jo alun alkaen lähtenyt menemään omaan sekasortoiseen suuntaansa, on sitä tässä vaiheessa ihan turha enää pysäyttää. Jos haluaisin kukkani täsmällisiin riveihin, olisi paras tilata Lemminkäinen asfaltoimaan piha ja jättämään vain muutama aukko istutuksia varten.  

Huoltopolku marjakuusen alla

Talon ja tien väliin jäävä osuus oli aikanaan nurmikkoa, jonne olin sinne tänne istuttanut joitakin kasveja (marjakuusen, syyshortensiaa, rhodoja). Paikalla kasvoi myös muutamia huonokuntoisia kuusia ja pari honteloa mäntyä. Jossain vaiheessa kuuset saivat kaatotuomion ja se toinen mäntykin. Siirsin toisaalta puutarhasta norjanangervoita ja kaivoin systemaattisesti nurmikkoa pois. Nyt paikalla on Pikkupuutarhaksi nimeämäni alue, jossa ei kasva yhtään nurmikkoa. Pikkupuutarhassa on kapeita kivituhkapäällysteisiä polkuja, joita reunustoilla kasvavat pikkutalviot ja kevätkaihonkukat sekä taponlehdet kesän mittaan yrittävät umpeuttaa. 

Maanpeitekasvit ovat saaneet rauhassa rehottaa Pikkupuutarhassa aina siihen saakka, kun taas keksin sinne uusia kasveja tai kehittelen jotain muuta muutosta. Pari viikkoa sitten kyllästyin Pikkupuutarhan Kriikunapenkkiin, jonka hoitaminen on ollut tosi vaikeaa sen suuruuden vuoksi. Aina yksi tai kaksi voikukkaa löytää tiensä vuorenkilpien väliin ja lumimarja yltyy rehottamaan tien reunalla kasvavien tuijien tilaa kaventaen. Silloin on päästävä kitkemään ja leikkaamaan tallomatta olemassa olevia kasveja. 

Pikkupuutarhan uusi polku krikunan ympäri valmisteilla

Kaivoin kriikunan ympäri uuden polun. Mullat pois, alle maanrakennuskangas ja päälle kivituhkaa. Polun ja multapenkin väliin laitoin muovista reunusnauhaa, joka kokemukseni mukaan jää aika pian kasviston lomaan, eikä siis häiritse silmää. Se on edullista ja helposti asennettavaa. Kivituhkaa pitänee kantaa vielä vähän lisää polulle ja siistiä kasvustoja. Vuorenkilpiä lähti aimo kasa, mutta niille on jo uusi paikka katsottuna. Nyt tuohon kriikunan alle syntyi oikeastaan ihan oikea istutuspenkki, jota on tarkoitus parantaa, kunhan tässä keksii. Kovin syvään siinä ei voi kaivaa vahingoittamatta kriikunan juuria ja sen vartta pitkin kasvavaa Multi Blue -kärhöä. 

Ylemmissä kuvissa on toinen polku, jonka tein ison marjakuusen alustalle. Marjakuusen juurien vuoksi maata ei juurikaan voinut kaivaa, mutta kitkin polun kohdalta maanpeitekasvit pois, laitoin tilalle märkää sanomalehteä aika paksulti ja päälle oksahaketta sekä pyöreitä betonilaattoja astinkiviksi. Nyt pääsen huoltamaan sisäänkäynnin edessä olevaa kukkapenkkiä sen taustaltakin käsin. Minusta nuo polut ovat kivan näköisiä ja helpottavat tosiaan puutarhan huoltohommia. Nyt ei enää tarvitse tuollakaan puskassa varoa tallomasta jotain tärkeää ja toisaalta voimakkaasti varjostava iso marjakuusi on saanut sopivaa somistusta alleen.

Kärhö Multi Blue - Clematis

  
Ja tämän postauksen lopuksi kuva Pikkupuutarhan kriikunapuun juurella kasvavasta Multi Blue -kärhöstä, joka on vihdoin innostunut kasvamaan oikein tosissaan. Viime vuonna siihen taisi tulla yksi ainoa kukka, mutta eipä ollut kärhöllä paljon mittaakaan. Saapa nähdä, miten käy tänä kesänä?

Sitten vain iloisin mielin kohti kesäkuun viimeistä kokonaista viikkoa - ja uusia jännittäviä futismatseja.

Ajatusten selkeyttämistä juhannuspäivänä

Taivas näytti synkältä eilen juhannusaattona, kuten se on näyttänyt jo useita päiviä juhannusta ennenkin. Sää sisältää niin sadetta ja pilvistä kuin auringonpilkahduksiakin. Mutta ei pahemmin lämpöä. Alapihalla on lämpömittarin mukaan öisin alimmillaan +2 astetta, mikä ei järin kesäiseltä tunnu. Ei kyllä vajaan 12 asteen päivälämpötilatkaan. Jos nyt jotain positiivista tästä etsii, niin ei sentään ole lunta satanut viime aikoina.

Juhannusaattoa vietettiin enimmäkseen sisätiloissa, mutta täytyihän sitä alkuillasta sen verran ulos vääntäytyä, että päästiin grillaamaan. Söimme pihapöydän ääressä viltteihin kääriytyneinä ja villasukin varustautuneina. Ukkokulta keksi järjestää kokonkin eli hän poltti muutaman kalikan vanhassa pallogrillissä. Kokkotulen hiipumista sitten katseltiinkin olohuoneen ikkunasta pihamaalle vilkuillen. Kun ei vaan varustuksesta huolimatta tarjennut ulkona istua.

Juhannusruusu alkaa jo lopettelemaan kukintaansa. Viime päivien rankat sadekuurot ovat toki edistäneet kukkimisen lopahtamista. Yllä olevassa kuvassa kukinta on vielä aluillaan ja pensaassa on paljon nuppuja. Tässä samassa penkissä juhannusruusun lisäksi on Punalehtiruusua ja Hansaruusua. Maanpeitekasveina Pikkutalviota, jokunen Vuorenkilpikin on sinne eksynyt ja oikeassa kulmassa kohta talvion nujertama Vuorimänty. Pensaiden alustalle on pesiytynyt myös ahomansikkaa ja lemmikkiä. Ruusupensaiden takana on betoninen kaivonkansi, jonka pensaat tuppaavat peittämään alleen. Kaivan kannen säännöllisesti esiin, sillä saattaa tulla tilanne, jolloin kaivoon on syystä tai toisesta päästävä. Kunnallistekniikan rakentamisen jälkeen kaivovettä on käytetty meillä lähinnä kasteluvetenä ja auton pesuun.

Muutama kesä sitten päätin aloittaa nurmikonvalloitusprojektin. Sen tarkoituksena on vähentää radikaalisti nurmikon määrää ja muuttaa alapiha enemmänkin runsaskasvuiseksi viidakoksi, jossa vain polut kiemurtelevat. Luultavasti projektin edistyminen ja lopullisen tavoitteen saavuttaminen tulee viemään valtavasti aikaa ja siihenkin mahdollisuuteen on taivuttava, etten ehkä koskaan näe valmista työtä. Tai edes sitä vaihetta, jolloin ruohonleikkurin voi kaupata torilla.

Valloitusprojektin aloitin perustamalla tuon kasvihuoneen edessä olevan, Kiemurapenkiksi nimittämäni kukkapenkin ruusupensaiden jatkeeksi. Hölmöyksissäni kaivoin nurmikon pois ja ryhdyin näin syntyneelle alueelle istuttamaan kasveja. Nyt tekisin kohopenkin. Kaikkien kasvien ylöskaivaminen ja uudelleenistuttaminen on sen verran työläs prosessi, että ainakin toistaiseksi se saa odottaa.

Seuraavana kesänä alkoi syntyä tämä Kriikunapenkiksi kutsumani istutusalue. Tuolla takimmaisena on Metsäruusu ja siitä tänne eteenpäin perennoja, pari pientä havua, minimaalisen pieni kirsikkapuu (tahi pensas), jonka sain naapurini miniältä. Siitä oli nimilappu kadonnut ja se oli vähän kärsinyt, mutta ainakin tänä vuonna se on lähtenyt terhakkaasti tekemään uusia lehtiä. Tuossa päässä on Syyshortensia 'Vanilla Fraise'. Taustalla Kriikunapenkki tekee haaran oikealla ja siinä päässä on Kriikunapuu, välissä pikkuhavuja.

Viime kesänä rakensin noiden haarojen keskelle ruusupensaspenkin. Siinä kasvavat Ritausma, Sointu, Sävel, Lumo ja Tornionlaaksonruusu. Ne saattavat olla liian lähekkäin, joten joudun ehkä tekemään siirtoja. Välissä on tylsä nurmikkokaistale, jonka suhteen olen vähän epävarma. Tilalle olen miettinyt raparperilaattapolkua, mutta jos nuo ruusupensaat versovat, voisi olla järkevämpää jättää alue nurmelle, jolloin voisin ajaa leikkurilla versot nurin. 

Pyöreä Kurgaani (Mamajevin kurgaani) syntyi vahingossa, kun Pikkupuutarhaan polkuja rakentaessani syntyi ylimääräistä maamassaa, jolle en tiennyt kippauspaikkaa. Kärräsin mullat ruohoineen kaikkineen tuohon kasaan ja peitin kasan joksikin aikaa märillä sanomalehdillä ja isolla pressulla. Kun sitten löysin kaupasta Riippahernepuun, alkoi päässä hahmottua suunnitelma.

Peräkamaripojalla oli inttiajat vielä tuoreessa muistissa, joten hän nimitti keskellä nurmikkoa nököttäneen kasan ensin Pioneerikukkulaksi. Muistutti kuulemma jotain armeijan telttarakennetta. Kun sitten istutin riippahernepuun kukkulan laelle, se saikin nimekseen Kurgaani. Poika kun on opiskellut maantiedettä ja poliittista historiaa, siirtyvät tiedonmuruset näköjään vähitellen mamman puutarhaan.

Olisihan Kurgaanin tietenkin voinut peittää harkiten suunnitelluilla perennoilla, mutta minulla on aina kiire saada valmista ja budjettikin asettaa useimmiten omat kriteerinsä. Niinpä sitten Kurgaanin laelle asettui oman pihan kasveja, jotka eivät ole oikein löytäneet silmään sopivia asuinsijojaan. Myös samaan aikaan työn alla ollut Vasemmanrinteen kunnostus tuotti taimia uudelle kukkulalle istutettavaksi.

Kurgaanin rinteet ovat täyttyneet Peittokurjenpolvesta, Pikkusydämestä, muutamasta jaloruususta, muutamasta pionista, sammalleimusta ja taitaa siellä olla vähän ketoneilikkaakin. Nuo vasemmalla puolella näkyvät jaloangervot eivät oikein viihtyneet Kurgaanissa, joten tänä keväänä siirsin ne muualle ja tilalle laitoin kaksi Himalajanesikkoa ja pari tarhakylmänkukkaa. Katsotaan, miten ne lähtevät asettumaan. Pionien suhteen olin vähän epävarma, mutta nepä vasta tykästyivät paikkaan. Ovat kovasti pörhistyneet ja nupullaan kaikki. Oheinen kuva on kyllä viime kesältä. Ylimmäinen Kurgaani-kuvan sen sijaan tältä kesältä.

Rajamännyn luokse istutin pari vuotta sitten Töyhtöangervoja, jotka tekevät yläpihan hiekkakäytävälle runsaasti siementaimia. Niitä onkin hyvä siirtää muualle kasvamaan. Rajamäntypenkki on kuivaa aluetta ja männyn juuret estävät isommat kaivuhommat. Männyn takana on naapurin puolelta levinneitä tuoksuvatukoita, jotka peittävät kesän myötä sopivasti näkyvyyttä ja menestyvät muuten aika köyhässä maassa. Pitääkseni vatukat meidän puolella kurissa, ajan niiden taimia nurmikon ohessa surutta nurin. Akileijaa meillä tuntuu kasvavan joka paikassa, mutta ei haittaa, pidän siitä. Kokeeksi olen istuttanut tuonne myös suikeroalpia ja keltakärsämöä. Kuvan oikeassa yläkulmassa näkyy hiukan Punakanelin oksia.

Istutusalueita väsätessäni olen vihdoin oppinut, ettei yksittäinen kukkapenkki voi olla kovin suuri. Tai ainakin sinne on sijoitettava kiviä tai muita askelluksen kestäviä rakenteita kasvien huoltoa ja rikkaruohojen kitkemistä varten. Ihmisellä on myös tapana etsiä oikopolkuja, joten rakentamalla kivisiltoja ja ohituskaistoja, ei perheenjäsenet niin helposti loiki istutuksia tallomassa. Meillä on myös huomioitava Juuson kulkeminen. Koska se kulkee valjaissa ja flexissä, on se silloin tällöin voitava päästää pinteestä. Aika harvoin Juuso mihinkään itsensä sotkee, mutta silloin tällöin kuitenkin. Raparperilaatat ja monenlaiset kivipolut sopivat mielestäni hyvin kukkapenkkeihin ja niiden lomaan. Niitä pitkin kulkien ei vahingoita kasveja ja ne tuovat mukavaa eloa puutarhaan.

Alapihasta tuskin tulee viidakkoa ilman uusia pensaita ja pikkupuita. Niitä olen tässä mietiskellyt ja suunnitellut. Ei näköjään kannata pitää kiirettä, sillä parhaat ideat tulevat vasta pienen kypsyttelyn jälkeen. Tai ainakin siten pääsee vähemmällä työllä, kun ei tarvitse kaivaa samaa kasvia multaan moneen kertaan.

Tällaista jorinaa näin juhannuspäivänä; sadetta pidellessä ja villasukissa laiskotellessa. Hiukan jo mieli poukkoilee uusiin lapiohommiin, mutta josko nyt vähän välillä lomailisi puutarhatöistä.

Mukavaa juhannuksen jatkoa kaikille!

Hyvää keskikesän juhlaa kaikille!

Kesän unelma

Kesä kukkien myötä kulkee pois,
kesä, jonka aina vain jatkua sois.
Sen muistokin voimia antaa,
sen unelmaa sielussaan kantaa.
Ei aina aurinko paistanut, 

niin, se peittyi pilvien pumpuliin 

tai taakse sateisen kaavun
jo noustessaan harmaaseen aamuun.
Olen seurannut pilvien leikintää,
olen kuunnellut sateiden sävelmää.
Olen miettinyt ihmisen unelmaa,
- ikikesää, lämmintä, ihanaa.

 Oikein mukavaa keskikesän juhlaa teille kaikille!

Luvassa on hiukan koleaa ja vesisadettakin, mutta useimmilla lienee katto päänsä päälle ja lämmintä vaatetta. Ilo löytyy sydämestä ja sehän vasta lämmittääkin.

Sinivaleunikko nupulla, jee!

Sinivaleunikossani on nuppu! Jee, sinivaleunikko ja siinä nuppu, vau! Tämä on keväällä kaupasta ostettu taimi. Yksi ainoa. Netin neuvojen mukaan pitäisi ensimmäisen kesän kukinta estää, jolloin taimi selviäisi talvesta paremmin. Miten ihmeessä hennon taittaa tuon hartaasti odottamani kukan? Olisi pitänyt ostaa useampi taimi ja antaa vaikka yhden kukkia ja siementää. Luultavasti annan tämän kukkia ja jos sitten heittää henkensä lopullisesti, se on sen ajan murhe.

Tänään meillä satoi aamupäivällä räntää ja rakeita. Ei sentään maa tullut valkeaksi, mutta ihan yhtä kylmiltä rakeet iholla tuntuivat kuin sydäntalvella. Parina yönä on alapihan lämpötila ollut +2 astetta. Välillä paistaa aurinko ja välillä tulee vettä. Tuulee niin, että puut taittuvat ja telkkarikuva pikselöityy futista katsellessa. Että tällainen juhannusviikko... Onneksi on sisällä lämmintä, villasukissa.

Ulla, olet lämpimästi tervetullut blogini pariin.

 

Kohti juhannusta

Unikoiden nuppuvaihe kestää ja kestää. Sitten yhdessä hetkessä poks ja kukka on auki. Silloin on kiirehdittävä ihailemaan tätä oranssipunaisena hehkuvaa kaunotarta, sillä seuraavana päivänä se on muisto vain. Onneksi unikko on siementänyt kukkapenkkiini niin hyvin, että uusia kukkia aukenee monena päivänä perättäin. Enää ei käy, kuten unikkotaipaleeni alkuvaiheessa, jolloin ilmestyi yksi ainokainen kukka, jota tuskin ehdin ihailla kuvaamisesta puhumattakaan.

Sana haasteellinen on nykyisin selvästi muotia, sillä se liitetään päivänpolitiikkaan, lastenkasvatukseen, ruokavalion noudattamiseen ja milloin mihinkin. Oikeastaan haasteellinen on korvannut sanan vaikea. Meillä tuota haasteellisuutta eli vaikeutta esiintyy aina aurinkoisina päivinä, sillä Juuso on ihastunut terassin kynnysmattoon. Se tykkää myös keväällä olopihan sisäänkäyntiin hankkimaani mattoon. Siinä on karvaisen otuksen mukava kelliä ja nauttia lämmöstä. Haasteellisuus tai vaikeus tulee esille siinä, että joudumme loikkimaan kissan yli mennen tullen. Juusohan ei palveluskuntaa väistele. Aika kiva kantaa painavaa tarjotinta ja varpaankärjillä varovasti kokeilla, mistä löytyisi kissaton paikka astua.

Tämäkin viikonloppu on kohtapuoliin kääntymässä arkisen aherruksen puolelle. Edessä on juhannusviikko ja monille myös viimeinen työviikko ennen kauan kaivattua kesälomaa. Vaikka luvassa on vähemmän lämpimiä ja ilmeisesti myös melko sateisia päiviä, nautitaan niistäkin. Eipähän tarvitse ainakaan istutuksia kastella.
 

Lapiourheilua jalkapallomatsien lomassa

Jalopähkämöt muutama päivä sitten. Nyt niissä on jo nuput.

Koleassa säässä on se hyvä puoli, että puutarhassa jaksaa tehdä raskaitakin hommia. Pari edellistä päivää on satanut likimain tauotta. Ensi yöksi on luvassa hallaa jopa tänne Etelä-Suomeen, joten näistä merkeistä saattaa havaita juhannuksen olevan tuloillaan. Varsin usein tuota keskikesän juhlaa saadaan viettää kosteassa ja kylmässä. Tosin viime kesänä oli aivan mahtava kesäilma täällä pääkaupunkiseudulla. Olisiko se ollut säännön vahvistava poikkeus.

Valkoinen Särkynyt sydän piilottelee Iristen takana.

Koska tänään ei satanut, ryntäsin heti aamusta pihamaalle. Kävin ravistelemassa maahan laonneita pensaiden oksia ja nyhdin sieltä täältä rikkaruohoja. Märästä maastahan ne lähtevät oivallisesti. Sen jälkeen kaivelin alapihalle johtavien portaiden väleihin kasvaneita Taponlehtiä Lapsen pihalle istutettaviksi. Löytyihän sitä jonkin verran muitakin kasveja pois annettavaksi tai omaan pihaan toisaalle istutettaviksi. Puutarhan alussa ajattelin, miten kummassa ihmiset puhuvat kasvien jakamisesta ja taimivaihdosta. Silloin näet omat kasvit olivat paikoin varsin pikkuruisia. Nyt ymmärrän, että aikojen kuluessa monet kasvit tuppaavat vyörymään vähemmän toivottaville alueille ja suorastaan huutavat jakamista ja karsimista.

Varjolilja vielä nupullaan

Purkitettuani riittävästi oman pihan aluevaltaajia muille jaettavaksi, pääsin kurkistamaan Pikkupuutarhaan, jossa en näköjään ole viime aikoina käynyt. Niin se vain on, että kun selkänsä jollekin alueelle vähäksi aikaa kääntää, pääsevät rikkaruohot valloilleen. Kevätkaihonkukka huiteli pitkin polkuja ja pikkaisen Rosa Tove Janssonin kukintakin oli päässyt alkamaan ja päättymään. En edes kuvia ehtinyt ottaa. Ehkä siinä vielä on nuppuja. Jäi tältä päivältä tarkastamatta.

Kasvien ylenmääräiseen omankädenoikeuteen Pikkupuutarhassa tympääntyneenä hain lapion ja muuta rekvisiittaa ja ryhdyin kaivamaan uutta polkua Kriikunan ja Vuorenkilpipenkin väliin. Liian suuret kukkapenkit ovat yksinkertaisesti aivan mahdottomia hoidettavia, ellei niitä pääse kunnolla huoltamaan. Polkuhomma jäi kesken, sillä päivä oli kääntymässä iltaan ja itse olin hikinen ja kurainen. Vaatteet vain pesukoneeseen ja täti suihkuun. Täytyy kuvata Pikkupuutarhaa myöhemmin - ja vähemmän kuraisilla kourilla.

Kasvit ovat vallanneet alapihalle johtavien portaiden välit. Tänään tuli vähän niitä siivottua.

Illat kuluvatkin seuraavat viikot varsin rattoisasti jalkapallon seurassa. Yöpelejä en taida jaksaa katsoa. Tai ehkä sentään tänään, kun otteluvuorossa on Englanti-Italia ja huomenna sentään sunnuntai.

* * *

Kun kitket rikkaruohoja, voit selvittää, onko edessäsi rikkaruoho vai hyötykasvi. 

Kun nykäiset kasvia ja se irtoaa maasta helposti, kädessäsi on hyötykasvi.

- Tuntematon ajattelija -

* * *

Marliska ja Kesätuulia, olette lämpimästi tervetulleita blogini pariin. 

Mukavaa viikonvaihdetta teille ja ihan kaikille muillekin!

 

Blogitapaaminen 24.5.2014 - Paulan kiitokset

Kiitin facebookissa Paulaa mahdollisuudesta saada vierailla hänen puutarhassaan. Hänen vastauksensa on ohessa ja lupasin välittää sen oman blogini kautta läsnäolleille:

Kiitos teille! Koetin kiittää teitä blogeissa käynnistä, kuvista ja kertomuksista, mutta en löydä keinoa kirjoittaa koska minulla ei ole mitään noista tileistä.
Joillekin sain kirjoitettua, kun oli "nimetön" vaihtoehto. Mutta tosiaan hirmu kauniita kertomuksia olen lukenut. Tervetuloa Paratiisi takapihalla, ryhmää seuraamaan, jos käytätte facebookia https://www.facebook.com/groups/194301710720016/

Paulan kiitokset siis (myöhässä - syy minun) seuraaville bloggareille:
 

  Versoja Vaahteramäeltä

  Kuusiranta- ihan metsässä
  Tuijan koti ja puutarha
  Homesick
 Anun puutarha

Autuas olo

 Paratiisinpalasia ja pieniä ihmeitä

 

Iloisia yllätyksiä puutarhassa

Metsäruusu Rosa majalis, syn. R. cinnamomea, ruots. kanelros

Ruusupensaiden kukinnan ehti tänä vuonna aloittaa metsäruusu. Siirsin tämän pensaan alun muutama vuosi sitten autiotontilta, jossa se oli jäämässä tieprojektin ja uudisrakennuksen jalkoihin. Pensaana se on aika villi ja tuppaa leviämään sinne tänne. Nurmikon keskellä leviämisestä ei ole haittaa, koska alut voi ajaa nurmikon ohessa nurin. 

Metsäruusuni on jo aika iso ja korkea pensas. Nyt se on täynnä nuppuja ja avautuvia kukkia.

Ruusunnuppujen myötä paikalle ilmestyivät myös kirvat. Niistä pääsee onneksi mäntysuopaliuoksella.

Juhannusruusu Rosa pimpinellifolia

Juhannusruusu ei paljoa metsäruusulle hävinnyt ja nyt se tuoksuu pihalla ihanasti. Tai tuoksui eilen. Tänään nimittäin sataa kaatamalla, eikä mieli tee mennä märkään maailmaan tassuttelemaan.

Akileija Petticoat Pink

Viime keväänä kylvin parinkin eri akileijan siemeniä. Huonosti itivät ja ne pari onnetonta taimirääpälettä istutin kuitenkin kukkapenkkiin. Pari päivää sitten istuin pihapöydän ääressä ja ihmettelin, mikä kumma siellä pilkistää. Petticoat Pink on sittenkin päättänyt ilahduttaa puutarhaani ja tehnyt useampia nuppuja. Kyllä taas läikähdytti sydämessä.

Akileija Red Hobbit

 
Niin ikään viime kesänä ostin kirpparille omia kasvejaan myymään tulleelta rouvalta tällaisen hassun näköisen akileijan. Nimeä hän ei sille tiennyt, mutta Sailan blogipäivityksestä taisin löytää sille nimen eli luulisin tämän olevan Red Hobbit. Onhan tämä aikamoinen narrihattuinen veijari. Myös hän ilahdutti minua kovasti, sillä en ollut laisinkaan varma, selviääkö vähän huonovointinen taimi seuraavaan kesään.

Tähkäesikko Primula vialii

Keväällä istuttamani tähkäesikko on vielä vähän vaatimattoman näköinen ja kokoinen, mutta toivottavasti hän viihtyy ja vankistuu pihassani. 

Tänään sataa, koko päivän ja aika rankasti. Säätiedotus lupaa sadetta myös huomiseksi, joten nyt täytynee pureutua sisähommiin, jotka ovat kyllä jääneet lapsipuolen asemaan. Pihamaa kutsuu heti, kun sää vain sallii ja vaikka kuinka toteaisi, että nyt on aika vähän lekotella, yllättäen löytää taas itsensä jonkun puskan juuresta nyppimästä.

Täytyy oikein tähän listata, mitä on tullut alkuviikon aikana tehdyksi kaiken pakollisen ja kodin ulkopuolella tapahtuneen lisäksi:

• maanantaina tein rapskulehtilaattoja
• leikkasin naapurin aidan vieressä olevat angervot tapille, sillä ne ovat alaosistaan niin risuttuneet, ettei oksissa ollut enää mitään vihertävää
• pilkoin alapihan betonirenkaassa polttamista odottavat tatarin juurakot pienemmiksi
• leikkasin ruusupensaista kuivia oksia
• ruiskutin jaloruusuihin ja ruusupensaisiin linnottautuneita kirvoja mäntynesteliuoksella
• laitoin marja- ja koristepensaille tukia
• istutin kasvihuoneessa vankistumassa olleita kesäkukkia ruukkuihin (hämähäkkikukkaa, zinniaa, cosmosta, samettiruusuja)
• kitkin mullasta esiin ponnahtaneita tatarin taimia ja ruiskutin jämät etikalla
• leikkasin nurmikon, joka on lämmössä ja kosteudessa innostunut kovin kasvamaan
• täytin vesialtaan, josta on näköjään haihtunut vettä
• kitkin rikkaruohoja kukkapenkeistä
• kylvin kehäkukan ja persiljan siemeniä Juuson taivaan tuuliin kuopimien tilalle
• istuin kasvihuoneessa nyppimässä tomaateista varkaita
• kesäkukkiakin on tullut kasteltua

Ja kaikkea tätä touhutessa päässä liikkuu kaiken aikaa uusia ideoita ja mahdollisuuksia. Kaikkia ihania blogeja lukiessani löydän uusia mielenkiintoisia kasveja, joita alan heti suunnitella omaan pihaani. Toiveissa on kukkivia puita ja pensaita sekä aina vaan lisää kukkia. Nurmikko väistyköön vähitellen ja tilalle runsaita istutuksia sinne tänne polveilevine polkuineen. Unelmia on ja pitääkin olla. Osa jää toteutumatta ja osa taas paranee hautuessaan.

Selkä ei ihan kaikesta tykkää ja tuppaa kiukuttelemaan, joten yritän hillitä itseäni ja ajatella, että välillä voi vähän hengeähtää. Hyvää istutusaikaa on loppukesästäkin, yritän itseäni muistuttaa.

Lapsi on myös toivonut synttärilahjaksi äidiltä hiukan puutarhatalkoopanostusta. Tänään olikin tarkoitus käydä kaivamassa joitakin kasveja omasta pihasta lapselle vietäväksi, mutta kaatosateen vuoksi homma siirtyi myöhemmäksi. Kävimme runsas viikko sitten lapsen luona kartoittamassa talkooavun laatua ja määrää. Aktiivisesti kartoituksessa mukana olivat myös tyttären kissat Nemo ja Loki. Kuvassa Nemo. Aika herkullinen, vai mitä!

Vihollisia puutarhassa

Metsäruusun nuppu - vielä voimissaan

Kesä ja puutarha ovat pian parhaimmillaan, eikä nytkään mitään erityistä ruikuttamista ole. Paitsi ne pienet viholliset, joita ilmestyy joka kesä puutarhaan. Siis liljakukot, kirvat ja tämä viimeisin eli vattukärsäkäs. Minulla ei ole mansikkamaata, mutta nuo kärsäkkäät tykkäävät myös joistakin ruusulajikkeista. Viime vuonna löysin niitä ensimmäisen kerran juhannusruususta ja eilen sitten metsäruususta. Kärsäkkään vierailut on helppo todeta; ruusun nuput ovat joko kokonaan irti tai sitten roikkuvat surullisesti juuri putoamaisillaan maahan. Viime kesänä ruiskutin ruusuja mäntynesteliuoksella, joka tuskin tuhosi kärsäkkäitä, mutta ainakin jaloruusut tekivät uusia nuppuja ja kukkivat loppukesän.

Tarkkailkaa siis ruusujanne - niin ja mansikkamaatanne sekä vadelmapuskianne.

"Vattukärsäkäs (Anthonomus rubi) on 2,5–3,5 mm mittainen mustanharmaa ja hoikka kärsäkkäisiin kuuluva kovakuoriainen. Toukka on 3–4 mm mittainen, kellanvalkoinen mato, jonka pää on vaaleanruskea. Sen löytää useimmiten marjan sisältä. Aikuiset kärsäkkäät syövät ensin reikiä nuoriin vadelman lehtiin. Kun nuput kehittyvät, vattukärsäkäs munii nuppuun ja puraisee kukkaperän lähes poikki. Toukat kehittyvät nupuissa, jotka putoavat maahan. Vattukärsäkäs aiheuttaa samanlaista vioitusta mansikalla ja ruusuilla, joilla se myös lisääntyy."

Pesua, puunausta ja tuoksujen hurmaa

Aika on vierähtänyt jälleen omaishoitotehtävissä, mutta toki on tullut ihasteltua syreenien kukintaa ja niiden iltaisin voimistuvaa ihanaista tuoksua. Kukkivia puita ja pensaita täytyy saada pihaan enemmän, mutta ajoittuuko kaikkien kukinta alkukesään? Muiden kuin ruusujen.

Kun on aikaa pureutua oman pihan tehtäviin, lista onkin niin pitkä, ettei sen putsaamiseen yksi päivä riitä. Lisäksi meikäläisellä on kummallinen tapa eksyä tekemään aina jotain muuta kuin sitä, mihin alunperin lähdin. Tässä yhtenä päivänä oli tarkoitus täyttää kaivovedellä kasteluvesitynnyrit. Lähdin kyllä kävelemään letkua ja tynnyreitä kohti, mutta ylllättäen huomasinkin pyyhkiväni siitepölyä ikkunalaudoilta. Kun olin saanut vesiletkun vedettyä sopivalle etäisyydelle tynnyreistä, olinkin jo päättänyt pestä ensin terassit. Nythän siitepölyä ei enää tule niin paljon, joten pesemisestä on jotain hyötyäkin. No, tulihan ne tynnyritkin lopulta täytettyä, mutta monen mutkan kautta.

Suivaannuin vihdoin jättitatareihin (tai ovatko sitten japanintatareita) niin paljon, että aloitin tositoimet niiden tuhoamiseksi. Ei toistaiseksi mitään myrkkyä, vaan lapio, kitkeminen, mustalla muovilla peittäminen ja etikkaliuos. Kaivaminen on aivan jumalaton urakka, sillä tatarien juuret ovat vuosien aikana kasvaneet valtaviksi ja luultavasti niiden lonkerot ovat jo Kiinassa saakka. Tatarit sinänsä ovat ihan kauniita, mutta en vaan siedä jatkuvasti sinne tänne nousevia taimia. Niitä putkahtelee useiden metrien päähän alkuperäisestä kasvista ja saan suorastaan hepulin nähdessäni jälleen uuden punertavan pään nousevan mullasta.

Olen siis kaivanut suurimpia keskittymiä kokonaan ylös. Niin paljon, kuin yhden ihmisen lapiovoimin on mahdollista. Kaivinkone olisi kyllä tarpeen. Sen jälkeen olen kitkenyt uusia taimia heti niiden ilmestyessä pintaan (heti ja heti, en sentään yösydännä seiso vahtimassa tatarien kasvua). Usein taimi katkeaa sen verran ovelasti, että multaan jää sopivasti juurta uutta kasvua varten. Sille tyrkkään etikkaseosta, jonka tehosta en vielä osaa sanoa mitään. Ainakin näinä helteisinä päivinä etikkaliemi on mukavasti polttanut ylös pyrkiviä taimia, mutta mahtaako vaikuttaa syvemmälle. Vaikea sanoa. Ja ne suurimpien juurakkojen kaivuupaikat olen peittänyt mustalla muovilla, sillä takuuvarmasti valo houkuttelee uuteen kasvuun maahan jääneitä juuria.

 
Maasta kaivetut juurakot kiikutin tontin reunassa olevaan betonirenkaaseen odottamaan kuivumista, pienimistä ja polttamista. Vähän niitä jo käryttelin, mutta ensin pitäisi saada ylimääräiset mullat pois. Pahasti näyttää siltä, että tästä tulee pitkä ja hikinen taistelu, mutta raivo on sitä luokkaa, etten ihan heti periksi anna.

Käykääpä muuten tutustumassa uudehkoon sivustoon www.vieraslajit.fi, josta löytyy ympäristöllemme haitallisia lajeja. Myös rohtoraunioyrtti kuuluu niihin. Senkin kasvualaa olen alkanut merkittävästi supistaa. Olkoon kuinka kaunis perinnekasvi tahansa, mutta varsinainen kulkija sekin. Ei kyllä pysy millään paikallaan ja etenee liukkaasti syvälle menevine juurineen.

Kesä on juuri niin ihana, kuin se voi olla. Lämpöä on riittänyt, linnut laulavat ja kukat kukkivat. Juuri tänään huomasin, että irikset ovat aukeamassa ja ruusupensaissakin on jo nuppuja. Pitää taas käydä lunttaamassa, minkä ruusupensaan olen minnekin istuttanut. No, jotta totuudessa pysyttäisiin, lienee kerrottava, että rikkaruohot ovat yhtä innokkaita kukkimaan ja leviämään kuin kaikki ne, joiden toivonkin leviävän. Aina tuolla ulkona kävellessä mukaan tarttuu rikka sieltä toinen täältä.

Nyt on perjantai ja mielestäni viikon paras päivä. Edessä on vapaata ilman kiireitä. Jos vain sää sallii, taidan ottaa jossain välissä päivätorkut pihakeinussa. Kokeilkaa tekin.

Rentouttavaa viikonvaihdetta!