Heinäkuista hellettä

Tänään piti tehdä betonihommia, mutta ulkona on niin kuuma. En yhtään valita. Aurinkoa ja lämpöä toivoin jokaisena kesäkuun päivänä, jolloin vedin villasukat jalkaan niin sisällä kuin ulkonakin. Mutta pihatöitä ei kukaan järkevä ihminen tuolla paahteessa jaksa tehdä. Maanantaina olin vähemmän järkevä ja kävin rakentamassa Lapsen pihaan pari kukkapenkkiä. Tehtävä ei onneksi ollut suuren suuri, mutta varmasti ohikulkijoita nauratti nähdessään mustan naamani. Multaisilla hanskoilla tuli yhden jos toisenkin kerran pyyhittyä solkenaan valuvaa hikeä otsalta ja leualta. Tulipa kokeiltua mutanaamiota oikein työnteon lomassa.

Peurankello - Campanula glomerata

Pionit tietenkin kukkivat edelleen, mutta tänään ette saa ainuttakaan pionikuvaa. Muuten menee monen muun kehumisen ansaitsevan kasvin vuoro tyystin ohi.

Tähdikki - Ornithogalum magnum

Ihmettelin jonkin aikaa, mikä kumma lupiinimainen kukkanen nousee olopihan vuorimännyn kupeesta. Olinpa kuitenkin säilyttänyt kyseisen kasvin tiedot ja Tähdikiksi tämä osoittautui. Ei kylläkään kukkinut huhti-toukokuussa, vaan vasta nyt. Sopii mnulle, pääasia, että kukkii.

Pikkulaukka - Allium ostrowskianum

Pikkulaukatkin ovat kauniita ja pienestä koostaan huolimatta ilahduttavat melkoisesti. Penkissäni on niitä sekä keltaisena että pinkkinä. Joka kesä ihmettelen, mikä kumma pikkutulppu täältä vielä on tulossa, mutta ei tulppaani laisinkaan, vaan uskollisesti kukkiva pikkulaukka kavereineen. Kerrankin olen älynnyt sipuleita istuttaessani, etten ole tunkenut niitä keskelle kukkapenkkiä, jolloin kukat olisivat aikaa sitten jääneet isompiensa jalkoihin.

Mehitähti - Sempervivum

Mehitähti on nätti sellaisenaankin. Pidän sen "poikasista", jotka sopivassa paikassa löytävät tiensä uusiin aluevaltauksiin. Itse asiassa mehitähden kukkakin on aika sievä. Ostin pari viikkoa sitten puutarhamyymälästä alehintaan kaksi varsin tuhtia mehitähtea ja istutin ne laakeaan astiaan, jonka sijoitin aurinkoiseen, mutta sateelta suojaiseen paikkaan. Mehitähdet eivät paljon vettä kaipaa. Mietin tässä, pitääkö minun siirtää kasvit syksyllä maahan, vai saisinko ne talvehtimaan ruukussaan? Josko kaivaisin ruukun vaikka maahan? Onko joku kokeillut?

Tuoksuvatukka - Rubus odoratus

Tuoksuvatukkaa älkää istuttako, jos haluatte sen nököttävän vuodesta toiseen samalla paikalla. Se nimittäin on aika hanakka leviämään ja kohta sen yhden vatukan sijasta on kokonainen pöheikkö. Minä hölmö olen lähtenyt siirtelemään niitä vatukkavauvoja erinäisten paikkojen täydennykseksi ja nyt sitten saan ahkerasti kaivella uusia sukupolvia pois. Tuoksuvatukallakin on hyvät puolensa. Sen voi leikata täysin matalaksi ja sieltä se versoo  keväällä reippaasti yhtään nurkumatta. Se jopa on leikattava muutaman vuoden välein kunnolla tai muuten siitä tulee varsinainen risukko. Tuoksuvatukka näyttää keräävän runsaasti kaikenlaisia pörriäisiä ja olen ajatellut, että esimerkiksi hedelmäpuiden ja marjapensaiden läheisyydessä siitä saattaa olla etua.

Töyhtöangervo - Aruncus dioicus

Töyhtöangervot ovat aloittaneet kukintansa. Myös niissä kuuluu hurja pörinä ja surina, sillä mehiläiset näyttävät kovasti tykkäävän pitsimäisistä kukinnoista. Töyhtöangervo näyttää viihtyvän myös vähän varjoisemmalla paikalla. Ihan polun tai kulkutien viereen sitä ei kannata istuttaa, sillä etenkin kukinta-aikaan se tuppaa kallistumaan ja kaatumaan. Vuosien mittaan meidän töyhtöangervot ovat tehneet paljon poikasia, joita olen istuttanut uusiin paikkoihin ja antanut myös tuttaville. Pienet alut on toki helppo kiskaista maasta kompostin täytteeksi, ellei niitä halua hyödyntää.

Köynnöshortensia - Hydrangea anomala subsp. petiolaris

Köynnöshortensia on yksi näyttävimmistä köynnöksistä. Minun mielestäni. Tämä rehottaa talomme varjoisemmassa päädyssä ja on levittäytynyt myös maahan. Meillä on köynnöshortensiaa muuallakin ja viimeksi istutin yhden yksilön aloittelemaan kasvuaan Ukkokullan tekemän betonimuurin peittämiseksi. Köynnöshortensia on aluksi hidas ja näyttää nököttävän paikallaan tekemättä yhtään mitään. Ei kasva eikä kuole. Siitä ei kannata hätääntyä, sillä aikansa juurruttuaan se innostuu kasvamaan ja palkitsee kärsivällisyytemme. Kevättalvella pystytän korkeat tikkaat talon seinustalle ja leikkaan kaikki kattorakenteisiin pyrkivät versot pois. Köynnöshortensia toimii erinomaisesti myös maanpeitekasvina.

Köynnöshortensian peittämää seinää vastapäätä on alue, joka rajoittuu kunnan puistometsään. Tämä paikka on ollut meillä vähemmän kiinnostuksen kohde pitkään, mutta parin viime vuoden aikana olen ryhtynyt kohentamaan sitä. Paikka on suurien puiden varjostama ja siellä kasvaa entuudestaan pari vanhaa rhodoa, joista toinen on oikeastaan vain yksi isosta pensaasta sinnittelemään jäänyt oksa. Vuosi sitten istutin pari uutta rhodoa ja siirsin samalle alueelle myös kaksi mahoniaa pois liian aurinkoisesta paikasta. Alueen aurinkoisemmassa päässä kasvaa muutamia tuijia, joiden ajattelin kasvavan näköesteeksi metsikköön myöhemmin rakennettavaa kulkuväylää ajatellen. 

En ole rhodojani erityisemmin hoitanut, mutta eivätpä nuo ole sitten kukkineetkaan. Kielot ovat valloittaneet alueen ja näyttivät jo tukehduttavan nuo uudet rhodot kokonaan. Lisäksi tuijien lähistölle vuosia sitten istutetut tuoksuvatukat pyrkivät kohti valoa ja rötköttivät aina sateen jälkeen rhodojen niskassa. Vähän aikaa sitten kyllästyin hoitamattoman näköiseen paikkaan ja kaivoin hikipäässä tuoksuvatukat pois. Toivottavasti sain niiden juuret sen verran hyvin ylös, ettei uutta kasvustoa ilmesty. Revin myös kieloja aivan surutta, sillä niiden leviämistä ei taida mikään estää. Lopuksi katoin rhodojen alustat märällä sanomalehdellä, jonka peitin oksahakkeella. 

Rhodojen alustalle olen jo aiemmin lisännyt rhodomultaa ja nyt olen hellinyt heitä myös rhodolannoitteella ja runsaalla kastelulla. Niin pitää kuulemma tehdä juuri nyt, sillä rhodot alkavat muodostaa kukka-aihioita edellisen kukinnan päätyttyä.

Futismatsit harvenevat ennen kuin loppuvat kokonaan. Sohvalla istuminen kauniina kesäiltana tuntuu vähemmän hölmöltä, kun laittaa samalla puikot suihkimaan. Parhaillaan on menossa näiden maailmanmestaruuskisojen neljännet villasukat. Ensimmäiset pöllösukkani sain valmiiksi muutama ilta sitten. Silmiin käytin lilaa lankaa, koska varastoistani ei löytynyt ainuttakaan tarkoitukseen sopivaa helmeä. Hiukan huonosti nuo silmät kuvassa näkyvät, mutta kyllä ne siellä ovat. Seuraaviin pöllösukkiin onkin jo helmet hankittuina. Tässä välissä harjoittelen Broken seed -mallia.

 
Ja sitten jatkamaan kesäistä hellepäivän viettoa.
 

Lauantai täynnä lämpöä

Tämä lauantaipäivä on ollut kuin kaunein pioni. Aurinko on paistanut ja lämpöä riittänyt. Kyllä vain kesällä kaipaa säitä, jolloin pihalla tarkenee hellevaatteissa ja paljain jalain. Jolloin aurinko lämmittää puupation hehkuvan kuumaksi ja iltapäivällä tekee jo mieli istahtaa varjoon. Sellaista on tänään ollut. Juuri sellaista.

Eilen muistin, että kompostin takana lojuvat yhä aikanaan anopin Tampereen kodista tänne rahdatut kaksi kellanruskeaa betonitörppöä. Parina kesänä istutin niihin kesäkukkia, mutta muurahaiset tykkäsivät törpöistä niin paljon, että perustivat kotinsa kumpaiseenkin, eikä niissä sitten enää kukat viihtyneetkään. Törppöjän värikin tympäisi ja lopulta kiikutin törpöt kompostin taakse odottamaan aikaa tulevaa. Kenties jopa kaatopaikalle viemistä.

Eilinen törppöihin kohdistunut muistamiskohtaus johti siihen, että kannoin törpöt yläpihalle. Putsasin niistä kotilot ja kaikki takertuneet neulaset pois ja maalasin ne kellarista löytyneellä ruskealla betonisokkelimaalilla kahteen kertaan.  

Tänä aamuna maali oli kuivanut ja nostin törpöt terassin laidalle, jotta muurahaisilla olisi pidempi matka löytää uudet pesäpaikkansa. Enkä nyt istuttanutkaan kesäkukkia suoraan törppöihin, vaan nostin amppelikukan purkkeineen törpön päälle. Hyvä tuli. Kannattaa siis silloin tällöin unohtaa tavaroita - jollei nyt kompostin taakse, niin ainakin johonkin hyvään paikkaan, josta ne voi uusien ideoiden syntyessä helposti kaivaa tuunattaviksi.

Olin vakaasti päättänyt  pitää tänään vapaapäivän. Siis vapaapäivän puutarhahommista. Ihan tyystin mitään tekemättä en oikein osaa olla ja niinpä raahasin askartelukamat pihapöydälle ja ryhdyin väsäämään onnittelukortteja. Etenkin tässä heinäkuussa on paljon nimipäivän ja joitakin synttärien viettäjiä, joten korteille on käyttöä. Siinä askartelun ohessa pyöritin pesukoneessa perheen vuodevaatteita ja pari mattoakin. Nythän on aivan erinomainen sää kuivata paksujakin tekstiilejä.

Juuso on taas viettänyt muutaman yön minun sängyssäni. Tällä kertaa jalkopäässä pitkällään kuorsaten. Omat unet ovat jääneet vähän puolinaisiksi, kun aina kääntyessäni havahduin katsomaan, etten vain potki isäntäväkeä pois sängystä. Juuso kömpi vierestäni vasta, kun Ukkokultakin lähti keittämään aamukahvia. 

Sen aikaa, kun nautimme aamupalaa ja luimme Hesaria, tutustui Juuso alapihalla heinikon elämään. En tiedä, onko se milloin saanut hiiriä ja myyriä, koska mitään vinkkejä ei ole ainakaan jäänyt nähtäväksi. Vaan heti, kun ilmestyin yläpihalle ja ryhdyin kantamaan askartelutavaroitani pöydälle, halusi Juuso tulla lähelleni. On se vaan aika imartelevaa, kun tuollainen ikääntyvä herrasmies nauttii tällaisen piikalikan seurasta. Meni aamupäivä varsin mukavasti kortteja väsätessä ja sikeässä unessa pihahiekalla nukkuvaa kissaa aina välillä katsellessa.

Alkaa tämäkin päivä olla illassa. Kasvarissa tomaatit ja paprikat on kasteltu ja ovi suljettu. Juuso tuli vaihteeksi sisälle syömään, mutta nyt se odottaa tuossa pöydän vieressä, että minä veisin sen takaisin ulos. Niinpä siis toteutan sen toiveen ja sen jälkeen siirryn television ääreen aloittelemaan illan futisurakkaa.

Mukavaa viikonlopun jatkoa teille kaikille! Nautiskelkaa lämmöstä ja auringosta.
 

Pionien tuoksua

Festiva Maxima

Duc de Wellington

Karl Rosenfield

Jan van Leeuwen

Sarah Bernhardt

Pioni Laura Dessert?

Tuitiina, tervetuloa blogini pariin!

Aurinkoa ja lämpöä on päästy nyt parina päivänä maistamaan 

ja sitä on luvassa tulevillekin päiville. 

Nautitaan siitä. 

Mukavaa viikonloppua kaikille! 

 

Ihkaoma ja ihan ensimmäinen sinivaleunikkoni

Sinivaleunikko - Meconopsis betonicifolia

Saanko esitellä hänen korkeutensa Sinivaleunikko. Ensimmäiseni ja toistaiseksi ainokaiseni. Nuppuja on vielä aukeamatta, joten luultavasti saan nauttia tästä ihanuudesta vähän pidempään. On hän hieno. Katsokaa hänen kaunista pukuaan. Kuin ohuen ohutta silkkipaperia. Ja jotta ei ihan pääsisi arki unohtumaan, totesi Ukkokulta kaunotarta hänelle esitellessäni, että siinähän on eilisen Argentiinan futisjoukkueen värit.

Jatketaan heinäkuun ensimmäisen viikon villityksiä. Sillä villiksihän aurinko ja selvästi lämmennyt sää saa ainakin tämän puutarhurin.
 

Suomenlinnasta sateiseen puutarhaan

Päivät hurahtivat vikkelästi 12-vuotiaan veljentytön seurassa. Nyt on taas pelattu, askarreltu, höpötetty ja tehty perinteinen teatterireissu Suomenlinnaan. Meillä oli varsinainen onni matkassa, sillä lauantaina aurinko paistoi siniseltä taivaalta ja lämpöäkin riitti t-paitakeliksi. Söimme herneitä Kauppatorilla ja kiersimme Suomenlinnan kesäteatteriinkin vähän pidemmän reitin kautta.

Ryhmäteatterin Liisa Ihmemaassa oli jälleen kerran onnistunut esitys, joskin pidin toissakesäisestä Peter Panista enemmän. Jäin kaipaamaan herkkiä kohtauksia, joissa aikuinenkin joutuu nieleksimään ja silmäkulmiaan pyyhkimään. Lavastus ja puvustus olivat huikean hienot. Samoin Eino Heiskasen näyttelemä Herttajätkä oli kerrassaan mainio punkkariasussaan. Parasta esityksessä lienee oivallinen sanoilla ja kielellä leikkiminen. Se kirvoitti monet naurut ja ihastuneet taputukset. Hyvän Omantunnon linnaketta parempaa miljöötä tuskin voisi näille kesäisille esityksillä toivoa.

Sunnuntain kuvasaalis

Sunnuntaille olimme suunnitelleet pientä tutustumiskierrosta Avoimet puutarhat -tapahtumaan kotikunnassani Kirkkonummella. Viime vuonna en päässyt, joten nyt olin vakaasti päättänyt käydä ainakin Björkelundin ruusutarhassa Porkkalantiellä ja kotimatkalla ehkä parissa muussakin kohteessa.

Meillä satoi aivan kaatamalla ja ihan koko päivän. Tuuli vain pahensi sateen kastelevuutta. Varustauduimme Siiri-tytön kanssa kumisaappain ja sadevaattein päättäen vakaasti uhmata vettä ja tuulta. Ehkä olisi kannattanut jättää koko reissu väliin. Kuvia ei voinut ottaa laisinkaan, sillä kuka sitä kameraansa alkaa ehdoin tahdoin tärvelemään. Kaikkialla oli aivan hirvittävän märkää. Pensaat roikkuivat sateesta raskaina ja surullisina maata kohti latvojaan roikottaen. Kalliot olivat liukkaita ja joka askeleella litsahteli ikävästi. Näkymä mihin suuntaan tahansa oli harmaan sadeverhon peittämä ja sadevarusteista huolimatta housunpolvista valui vettä. 

Kotimatkalla jäi muut puutarhat käymättä, sillä sateessa ei ollut minkäänlaista taukoa ja kunnon puhalluksesta huolimatta auton ikkunoita ei tahtonut millään saada kirkkaiksi. Olimme niin märkiä, että huouimme kosteutta vielä kotonakin. Oikeastaan olen kuitenkin tyytyväinen, että sittenkin lähdimme reissuun. Nyt ehkä harmittaisi sekin vähä, mikä olisi jäänyt näkemättä.

Sateen ja kirvojen tärvelemä ruusunkukka omassa puutarhassani.

Björkelundin ruusutarhassa oli tietenkin runsaasti pensasruusuja. Joissakin oli nimilaput, mutta monissa ei. Toisaalta sillä ei liene suurta merkitystä, sillä rankkasateessa kaikki ruusupensaat näyttivät vettä valuvina ja kukkien terälehdet maahan pudonneina yhtä surullisilta. Puutarhassa oli useampi vesiaihe ja paljon myös perennoja. Tontilla oli kokoa 1,3 hehtaaria ja se jakaantui mukavasti kahteen osaan, joista toinen on kalliorinteen päällä ja toinen osa muodostui tasaisemmasta osiosta kallion alapuolella.  

Hansa-ruusu

En ole ajatellut avata omaa puutarhaani vieraille kävijöille (ainakaan lähiaikoina), mutta käynti vieraassa puutarhassa tarjosi roppakaupalla vahvistusta sille, että jotain minäkin olen oppinut näissä puutarhahommissa. Ahkerointi rikkaruohojen kitkemisessä on kannattanut ja puutarhani on enimmän aikaa hoidetun näköinen. Tietenkin on makuasia, tykkääkö rappioromantiikasta vai kunnossa olevista yksityiskohdista. Luultavasti tulisin sekopäiseksi joutuessani taistelemaan loputtoman sekamelskan keskellä. Nytkin jo on ajoittain vaikea istahtaa illalla sohvalla, jos ulkona on tekemättömiä töitä. 

Äsken pilkahti aurinko vai pilkahtiko? Ainakin nyt taivasta katsoessani se on jälleen raskaan pilvimassan verhoama. Säätietoja netistä vilkaistessani näyttäisi kuitenkin tulevan lämpimämpää. Ei ihan +10 asteessa tarvitse sentään yrittää koko kesää viettää.

Syystä tai toisesta en päässyt kommentoimaan kenenkään bloggauksia. Erroria tuli vastineeksi ihan jokaisesta blogista. Mikä lie syynä, korjaantukoon vilkkaasti. Aika moni oli käynyt kiertämässä avoimia puutarhoja, josta lämmin kiitos, sillä aikamoisia ideoiden vinkkipankkeja sellaiset postaukset ovat.

Tämän postauksen päätteeksi toivotan Johannan lämpimästi tervetulleeksi 

blogini lukijaksi.

Eläimen ja ihmisen jälkiä

Monta viikkoa tuli seurattua varisperheen touhuja omassa pihapiirissä. Ahkerasti linnut rakensivat pesäänsä naapurimme pihalla sijaitsevaan kuuseen, kuten tekivät edellisenäkin keväänä. Sitten vihdoin toukokuussa alapihallamme alkoi pomppimaan lähes vanhempiensa kokoinen lapsukainen äänekkäästi raakkuen. Vanhemmat seurasivat lastaan lähipuista ja ihmisen lähestyessä alkoi varoitushuutojen sarja ja jompi kumpi vanhemmista lensi lähemmäs lastaan. Aamuisin varislapsi oli usein juomassa Kurgaanin laella olevasta rapskualtaasta. Kuvat olen ottanut työhuoneeni ikkunasta.

Nopeasti varislapsi oppi lentämään. Ensin se jaksoi lentää vain maasta viereiseen omenapuuhun. Sen se teki yleensä silloin, kun vanhemmat varoittivat sitä meidän lähestymisestämme. Sitten ei mennytkään enää montaa päivää, kun koko varisperhe oli kadonnut. Lapsi oli ilmeisesti oppinut lentämään niin hyvin, että perhe muutti jonnekin muualle. Viime kesän poikaselle ei käynyt yhtä hyvin. Se hyppi nurmikollamme päivästä toiseen ja vanhemmat seurasivat lähistöllä äänekkäästi raakkuen. Poikanen ei näyttänyt oppivan lentämään laisinkaan ja se vain hyppi maassa hädissään. Viimeisen kerran kuulimme sen kutsuvan vanhempiaan metsikössä ja sieltä Ukkokulta myöhemmin löysi kasvan variksen sulkia Juuson kanssa kulkiessaan. Varisrassukka oli ilmeisesti kohdannut vahvempansa.

Peuranjälki kostealla nurmikolla

Eilen aamulla Ukkokulta oli vakiolenkillään Juuson kanssa ja tuli tohkeissaan sisälle kertomaan, että he olivat kissan kanssa kohdanneet valkohäntäpeuran aivan meidän tontin kulmalla. Se oli maannut pusikossa ja lähtenyt sieltä pelästyneenä loikkimaan metsikköön. Ukkokultakin oli ensin huomannut Juuson oudon käyttäytymisen ja sitä hetken ihmeteltyään havainnut peuran. 

Sipulikukkien aikaan ehdin jo kehuskella, ettei meillä ole ollut koskaan ongelmia peuroista. Niitä kun ei meidän nurkilla muka ole. Tien toisella puolella, vastapäätä meidän taloamme olevan naapuritalon takaa alkaa iso metsäalue, eikä meiltä ole pitkää matkaa Nuuksioonkaan. Usein olen autolla kulkiessani nähnyt peurojen ja kauriiden loikkivan valtatien yli, mutta en tietenkään omassa pihassa.

Kyllä niitä peuroja siis täällä meidänkin nurkilla on, mutta arkoina eläiminä eivät taida kovin usein eksyä tänne tiiviisti rakennettujen talojen pihamaille. Nyt peura on loikkinut meidän nurmikomme kautta tuohon pieneen metsäpahaiseen ja jäänyt sinne makaamaan. Toivottavasti se löytää tiensä takaisin isompiin metsiin.

Ihmisen jälkiä luonnossa

Meidän alueemme on kylän viimeisiä paikkoja, jossa kunta ei vielä ole laittanut tiealueita kuntoon. Puuttuu valaistus, viemäröinti, teiden kunnossapito. Pari vuotta sitten pääsimme vihdoin tutustumaan valmistuneisiin tiesuunnitelmiin ja tämän vuoden alusta projekti pyörähti konkreettisesti käyntiin. Olemme kyllä kovasti ihmetelleet, miten kummassa muutaman pienen tienpätkän kunnostaminen voi kestää niin tuhottoman kauan. Ja samalla olemme odotelleet, koska koneet ilmestyvät meidän nurkille. No, muutama viikko sitten kuultiin, että rakennustyön alkuosa on niellyt suunniteltua enemmän kunnan varoja, joten meidän nurkkamme osuutta siirretään vuodella parilla. Ehkä enemmänkin, mikäli kunnan huono taloustilanne ei tästä kohene.

Nyt sitten katselemme ties kuinka pitkään lähistöllä olevaa vanhaa tonttia, josta työmiehet kävivät kevyen liikenteen raittia varten kaatamassa pois kaikki vanhat puut ja kuorivat maankin vielä kallion päältä. Poissa ovat muinoin paikalla sijainneen talon kriikunapuut, joista iltakävelyllä saattoi napsia maistiaisia. Poissa ovat upeat vaahterat, jotka syksyllä hohtivat kullanpunaisina auringon niihin paistaessa. Monen talon pensasaidat riivittiin pois ja puutarhoihin hakattiin merkkitolppia uusia tielinjauksia ja viemäriputkia varten. Aika rumaa ja autiota on. Eikä mitään tietoa, koska tieprojektin aloittamiseen on rahaa. Mikä ihmeen kiire oli rääpiä ympäristöä sieltä täältä, kun valmista saatiin vain sinne alkupäähän?

Aamupäivällä oli ilmassa selvä lupaus kesäisemmästä säästä. Aurinko paistoi ja lämpömittarikin nousi peräti +16 asteeseen. Ehdin jopa leikata nurmikon. Nyt jälleen sataa ja ukkonenkin välillä jyrähtelee. Silti tuntuu, kuin tuuli olisi kääntynyt. Ehkä ilmavirtaus ei enää tulekaan suoraan Jäämereltä vaan saamme vihdoin kesän takaisin.

Puutarha uhkeimmillaan:
hehkuvanpunaiset, 

kirkkaankeltaiset liljat
hennon vaaleanpunaiset ruusut
jasmiinin huumaava tuoksu.
Kukkien yllä
valkeiden perhosten keveä tanssi.
Paratiisi talletettavaksi talveen. 

 Aurinkoa odotellessa nautiskellaan lämpimän keltaisista päivänliljoista 

ja kuljetaan kohti viikonloppua!

 

Puutarhakuulumisia

Varjolilja - Lilium martagon

Kylmyydestä ja sateisuudesta olen ruikuttanut ihan riittämiin, mutta ei kyllä käy kieltäminen, että se vie innon pihalla touhuamiseen. Maanantaina tosin sain itseni liikkeelle ja kaivoin kasvarin edessä olleet ruohokaistaleet pois, laitoin suodatinkankaan, kärräsin paikalle kivituhkaa ja naputtelin siihen sekalaisen määrän sekalaisia kiviä sekä muutaman pyöreän raparperilehtilaatan. Ensimmäisen kerran epäonnistuin rapskulaattojen teossa, sillä likimain jokainen viime satsista on haljennut tai murtunut. Säkki oli päässyt kastumaan ja sisältö paakkuuntumaan. Luulen, että betoni oli noissa paakuissa ja massassa oli jäljellä liikaa hiekkaa, jolloin rakenne kärsi. Täytyy siis olla huolelisempi säkkien varastoinnissa. 

Kaivuumassaa tuli kaksi kukkurallista kottikärryllistä ja ne kippasin nurmikolle levittämieni sanomalehtien päälle. Kanttasin nurmikkoa pois alueen reunoilta, kitkin pahimmat ja näkyvimmät rikkaruohot kasasta, peitin kasan märällä sanomalehdellä ja pressulla. Siellä se saa muhia jonkin aikaa tai ainakin siihen saakka, kunnes minulla on aikaa ryhtyä työstämään uutta kukkapenkkiä. Uusi penkki tulee suorana jatkeena tuohon pyörylään, jossa aikanaan kasvoi kriikuna ja jossa nyt on akileijaa, jaloruusuja ja keskellä kärhöt Multi Blue sekä Rouge Cardinal (molemmat hyvässä kasvussa talven jäljiltä). Projektini nurmikon vähentämiseksi on siis hyvässä vauhdissa.

Maurinmalva - Malva sylvestris mauritiana

Koleudella lienee osansa siinä, että monet kukat pysyvät pitkään nupulla ja itse kukintavaihe kestää. Sehän on tietenkin hyvä. Saapahan nauttia kerrankin kunnolla kukista. Maurinmalva on vihdoin avannut ensimmäisen nuppunsa ja uusia näyttää olevan tulossa.

Kiinanpioni - Paeonia ´Festiva Maxima´

Myös ensimmäiset pioninnuput ovat vihdoin alkaneet avautumaan. Pitkään ne ovatkin pullistuneet pullistumistaan ja tarjonneet huikealla näköalalla varustetun kävelypaikan muurahaisille. Odotan kukkien aukeamista siksikin, että voisin vihdoin tunnistaa pionini. Aikanaan ne istuttaessani en muistanut laittaa talteen niiden nimiä ja nyt tunnistan varmasti vain Sarah Bernhardtin, jota on myös punaisena sekä Festiva Maximan. Alapihan Kurgaanissa pitäisi olla ainakin Jan van Leeuwenia.

Sulkaneilikka - Dianthus plumarius

Lämmin edellinen kesä vaiko leuto talvi, mutta monilla kasveilla on tänä kesänä todella hieno kukinta. Harvoin näkee sellaista rhodojen tai syreenien kukkamäärää, mitä nyt on nähty. Sama näyttää pätevän myös moniin perennoihin. Vuosia sitten sain vanhemmiltani harmaanoloista ruohomaista kasvia, jonka nimeä vanhempani eivät tienneet. Isä sanoi sitä "kartanon ruohoksi". Kun se minulla alkoi kukkia, löysin sille nimeksi Sulkaneilikka. Se on vihdoin päässyt oikein elementtiinsä ja erityisen hyvin se näyttää viihtyvän rinteessä, jossa on ajoittain paahtavan kuumaa ja maa hiekkaista.

Akileija - Aquilegia 'Petticoat Pink'

Tästä tyllimekkoprinsessasta olen kovin ylpeä. Onhan se ihan itseni siemenestä kasvattama. Kaikki tietävät, miten akileija kylväytyy puutarhassa vallattomasti sinne tänne, joten olin ihmeissäni, kun siemenestä kasvattaminen ei ollutkaan kovin tuottoisaa. Vain murto-osa siemenistä iti ja niistäkin vain yksi lähti vihdoin kukkapenkissä kasvamaan. No, nyt se sitten palkitsee minut moninkertaisesti kukkimalla näin kauniisti.

Akileija - Aquilegia  'Red Hobbit'

Red Hobbittini on jo hiukan rähjääntynyt. Niin saattaa käydä, kun aikansa mellastaa kukkapenkissä sateen ja kylmyyden armoilla. Enpä ole muistanut käydä leikkaamassa kuihtuneita kukkia, joka kuulemma edistää ja pidentää kukinta-aikaa. Pitäisi varmaan laittaa kaulassa roikkuvaan avainnauhaan myös pienet sekatöörit, joilla napsisi ohikulkiessaan kuihtuvia kukkia muistakin kasveista. Kaikkeen kun ei omat kynnet pysty.

Köynnöshortensia - Hydrangea anomala subsp. petiolaris

Köynnöshortensiasta en ota selvää, onko se avaamassa nuppujaan vai lopettamassa kukintaansa. Sillä kun ei oikein koskaan ole tuollainen kukkarypäs aivan valkoisena, vaan aina ne ovat tuollaisia osittaisia. Ei se minua haittaa, sillä pidän köynnöshortensiasta kaikkinensa. Se ei juuri hoitoa tarvitse ja viihtyy varjoisemmallakin paikalla. Kevättalvesta olen tavannut leikata latvuksia, etteivät ne tunkeudu talon kattorakenteisiin.

Ukkolaukka - Allium hollandicum

Monilla kasveilla niin nuppuvaihe kuin kukinnan jälkeinenkin aika on ihan yhtä näyttävää kuin itse kukka. Laukat ovat tällaisia kasveja. Niitä jaksaa ihastella joka vaiheessa.

Omena Huvitus

Omena Punakaneli

Omenapuissa on jo pieniä raakileita. Hedelmiä näyttäisi tänä vuonna tulevan mukavasti. Ainakin verrattuna viime vuoteen, jolloin sato oli olematon. Talviomenamme Puna-Antonovkan suhteen en tiedä, mitä pitäisi tehdä. Siinä on joka vuosi jotain ötökkää, hedelmistä ei juurikaan ole iloa, sillä ne ovat rupisia ja herkkiä muumiotaudille. Tänä vuonna se kukkikin todella vähän, joten hedelmiä tuskin on nyt edes odotettavissa. Välillä on tullut mieleen, pitäisikö koko puu kaataa, sillä se ei ole edes erityisen kaunis. Omenapuihin tulee kuitenkin jonkinlainen rakkaussuhde. Ne istutetaan pieninä ja niitä suojellaan jäniksiltä ja surraan niiden selviytymistä kovista pakkasista. Niitä leikellään hyvällä ja huonolla tuurilla ja niiden kukintaa odotaan joka kevät yhtä suurella innolla. Yhden omenapuun kasvaminen vie vuosia, joten luopuminen rakkaasta vanhasta ystävästä ei ole helppoa.

Tomaatti Tigarella

Kasvihuoneen ensimmäinen kevät on mennyt näköjään pitkälti harjoittelun puitteissa. Tomaatteihin on vasta hiljan ilmestynyt ensimmäiset nuput. Huomasin istuttaneeni aivan liian monta tainta, joten ahdasta on. Kurkut ovat kukkineet ahkerasti, mutta missä on hedelmät. Olen käynyt leyhyttelemässä kukkia vaan ehkä pölyttyminen sittenkin on ollut vajavaista. Ehkä kasvarissa on myös ollut liian kylmää, sillä alapihalla on kylminä öinä lämpöasteet pudonneet alle viiden. Kasvihuoneessa on kyllä järjestään ollut pari-kolme astetta lämpimämpää. Ukkokullan chilit ovat vasta nyt alkaneet kukkia. Ilmeisesti kasvihuoneessa on myös liian kosteaa, sillä yksi kurkuntaimi näyttää homehtuneen varresta. Opettelua tämä on.

Tuoksukurjenpolvi - Geranium macrorrhizum

Kurjenpolviin olen tykästynyt vuosi vuodelta enemmän. Kauniita, vaatimattomia ja helppohoitoisia, runsaasti ja pitkään kukkivia, kiitollisia, oman tilansa ottavia. Tuoksukurjenpolven lisäksi minulla on Verikurjenpolvea ja Kyläkurjenpolvea. Kyläkurjenpolvet on istutettu vasta hiljan, joten ne eivät ole vielä kukkineet.

Tornionlaaksonruusu - Rosa majalis Tornedal

Punalehtiruusu - Rosa glauca

Ruusupensaiden kukintaa olen odottanut kovin. Juhannusruusun kukat alkavat olla jo lakastumaan päin, Hansa-ruusu ja Metsäruusu kukkivat pitkään ja hartaasti, mutta punalehtiruusussa taisi olla vain kaksi kukkaa tänä vuonna. Sammalruusun nuput ovat olleet nuppuvaiheessa ties kuinka pitkään, väriä jo pilkottaa, mutta eivät vain avaudu. Muut ruusupensaat ovat enemmän tai vähemmän vaivaisen oloisia. Suviruusussa ei ole syystä tai toisesta nupun nuppua. Ritausma, Valamonruusu, Neilikkaruusu, Kirjoapteekkarinruusu sekä uudet Sointu, Sävel ja Ilo ovat olleet niin täynnä kirvoja, että niitä on pitänyt kahdesti ruiskuttaa mäntysuopaliuoksella. Lumossa ei ole nuppuja ja joistakin pensaista vattukärsäkäs näyttää napsineen nupun poikineen.

Tarhapimpinellaruusu - Rosa 'Tove Jansson

Tove Janssonissa oli muutama kukka, joiden kukinta oli tosi nopea. No, eihän pensaalla ole paljon vielä kokoakaan. Kevätkaihonkukat meinasivat valloittaa koko pikkuruisen ruusupensaan, joten Pikkupuutarhaa siivotessani putsasin ruusupensaan alustan, laitoin sinne sanomalehteä ja oksahaketta. Nyt ruusu pääsee sentään hengittämään. Josko se ensi kesänä kukkisi enemmän.

Toivotaan, että hissukseen tulisi aurinkoisempaa ja lämpimämpää. Silloin ruusujen nuput varmaan jaksaisivat aueta ja pääsisin niitä tuoksuttelemaan. Uusimmat ruusupensaani ovat toki vielä ihan lapsukaisia, viime ja tänä kesänä istutettuja tuoreimmat. Kenties niiden parhaat vuodet ovat vielä edessä.

Kaikkein ihanin ruusumme makaa parhaillaan tässä tietokoneen edessä, työpöydällä, ja kehrää niin vimmatusti. Ääni vain kovenee ja paranee, kun kosketan sen pehmoisia vatsakarvoja ja rapsutan korvanjuuresta. Muovinen kirjoitusalusta vetää magneetin tavoin puoleensa Juusosta leijuvaa irtokarvaa ja osa on kyllä päätynyt kasvoillenikin.

Puutarhatyöt saavat nyt hetkisen odottaa, sillä loppuviikoksi saan seuraukseni pikkuveljen Siiri-tyttösen. Menemme lauantaina Suomenlinnan kesäteatteriin katsomaan Ryhmäteatterin 'Liisa Ihmemaassa' -esitystä ja ennen sitä täytyy toki ehtiä kahvilaan nauttimaan kesäisestä mansikkaleivoksesta. Meillä on Siirin kanssa jokakesäiset traditiomme, joita odottelemme koko pitkän talven.