Pieni polku metsän halki vie...

Useaan kertaan olen täällä hehkuttanut, kuinka tarkoitukseni on vähentää nurmikon määrää ja tavoitella alapihan puutarhaan rehevää kasvustoa, jossa voi kuljeskella polkuja pitkin. Tuohon tavoitteeseen on vielä pitkä matka, eikä se ehkä kokonaisuudessaan toteudu koskaan. Parissa vuodessa olen kuitenkin päässyt hyvin alkuun. Alapihalle on rakentunut erimuotoisia kukkapenkkejä, joita kaikkia ei tarvitse kiertää, vaan istutusalueiden läpi pääsee askelmia tai pieniä polkuja pitkin. Kaikkihan tietävät, että mistä vain ihminen pääsee oikaisemaan, sinne syntyy luonnostaankin polku.

Poistan nurmikkoa sitä mukaa, kun sille tarvetta syntyy. Se saa pysytellä paikallaan, kunnes leikkurilla ajettava pläntti muodostuu niin hankalaksi, että on helpompaa kattaa kyseinen alue jollain muulla materiaalilla. Alkukesästä naapuri tarkkaili uuden kukkapenkin kaivu-urakkaani todeten, että parasta olisi laaja nurmikenttä, jonka ajaminen on helppoa. Mitä enemmän joutuu kiertelemään ja kaartelemaan, sen hankalammaksi nurmikon hoito muodostuu. Totta sekin. Mutta jotta laajasta nurmialueesta saisi viidakon ilman kertarysäystä, on edettävä pala palalta nurmea poistaen ja tilalle jotain muuta istuttaen. Ja kuka määrää, että puutarhan rakentamisen pitäisi olla helppoa ja yksinkertaista? Kaikki pientaloasukit eivät ole ihastuneet pihatouhuihin. Minulle se on tärkeää. Kun yksi projekti on valmistunut, seuraavan suunnittelu on jo käynnissä. Tuntuu oudolta ajatella, että puutarha olisi nyt valmis ja sitten tehtäisiin jotain muuta. Onneksi voi tuumailla toisinkin.

Ylimmässä kuvassa on kolmen rapskulaatan kokoinen pätkä, jonka tein jo viime kesänä. Sen lisäksi penkkien väliin jäi kapea nurmialue, josta juuri ja juuri taiteillen sai nurmikon ajettua, mutta joka oli jo ajat sitten saanut lähtötuomionsa. Eilen vihdoin oli siihen aikaa ja tarmokkaasti kaivoin tuon kaitaleen lähes kokonaan pois. Keskimmäisen kuvan alareunassa näkyy vielä vähän nurmikkoa, joka kohta tuosta jo laajeneekin sen verran, ettei sen leikkaaminen ole vaikeaa. Sillekin pläntille on jo lähtölaulua viritetty. Kivituhka loppui nyt ihan kesken, joten sitä täytyy tilata lisää. Tarkoitus oli upottaa kiviä noiden rapskulaattojen lomaan, jotta polku olisi likimain kokonaan kivetty. Homma etenee, kunhan saan kivituhkan tilattua.

Rhodo Gunningham's White

Kesäisen lämpimät säät ovat näköjään huijanneet kasvejakin. Kummastelin ohi kulkiessani, mitä pinkkiä talon päädyn puskissa vilahtelee. Rhodo Gunningham's White siellä availee nuppujaan. Ei taida tuo pensas ensi keväänä kukkiakaan. Tuskin se ehtii tehdä uusia nuppuja tulevaa varten.

Alppikärhö - Clematis alpina

Alppikärhökin on tehnyt muutamia loppukesän kukkia. Se ei liene kovin erityistä. Pidän kovasti alppikärhön karvaisista tupsukoista. Muistuttavat ehkä vähän Erkki Tuomiojaa tai sitä pitkäkarvaista koirarotua, jonka naamasta näkyy vain mustanruskea kuononpää.

Polkua tehdessäni pääsin hyvin kaivamisen makuun ja ryhdyin samantien kaivamaan alapihalle johtavien portaiden reunalta puutarhaportissa kasvavaa humalaa pois. Se on ollut liian aurinkoisella paikalla ja siinä paisteessa ollessaan tuppaa keräämään itsensä kirvoja täyteen. Muu perhe kutsuu humalaa tappajaköynnökseksi, kun sen karheat oksat nappaavat portista kulkijaa vaatteista tai hiuksista kiinni.

Humalan kaivaminen onkin ilmeisesti elämää suurempi tehtävä. Oletteko tutustuneet sen juuristoon? Se ei ole mitään paksua ja jäykkää materiaalia, vaan köysimäistä ja lujaa kuin mikä. Kaivoin ja kiskoin ja taatusti enin osa jäi multaan. Pääjuuri upposi jonnekin Kiinan tienoille ja sivuille kulkevia juuria on varmasti Tukholmasta Pietariin. Aivan mahdoton tehtävä saada humalan juuria kokonaan pois. Etenkin, kun niitä pitää kaivaa ahtaassa tilassa varjellen samalla lähistöllä olevia pioneja. Huh, toisen puolen humala on vielä kaivamatta. Näin ne suuret suunnitelmat usein kariutuvat, olosuhteiden mahdottomuuteen.

Huomasin muuten, että kirjoittaessani kommentteja tabletilla postauksiinne, on kirjoitusvirheiden määrä huikea. Tabletissa on ennakoiva kirjoituksen syöttö, enkä aina huomaa - enkä edes jaksa - korjata kaikkia kirjoitusvirheitä. Vekotin ei näytä laisinkaan ymmärtävän yhdyssanoja ja monista ihan tavallisista Suomen kielen sanoista sillä on tyystin kummallinen näkemys. Kenties tuon ennakkosyötön saa asetuksista pois, vaan kun en ole ehtinyt niin pitkälle laitteeseen vielä tutustumaan. Jos siis ette saa tolkkua kommenteistani, voitte vapaasti syyttää nykytekniikan ihmeellisiä kiemuroita. Ja vähän myös minun laiskuuttani.

Alkavalle viikolle on luvattu kesäisen leppeitä ilmoja. Aamuisin usva on välillä sakeaa, mutta kohta auringon noustua lämpö taas hellii meitä. Iloitaan ja ollaan ulkona!

Vielä löytyy väriä

Kärhö - Clematis Rouge Cardinal

Olen ihan ääneenkin murehtinut, ettei omassa pihassa ole enää kukkijoita ja yleisväri alkaa kohta olla enemmänkin ruskea, kuin mitään muuta. Tulinpa puhuneeksi läpiä päähäni ja ihan julkisesti. Eilen tein pikaisen tarkistuskierroksen pihalla ja puutarhassa. Löytyihän sieltä väriä. Kärhö Rouge Cardinal näyttää olevan varsin innokas kukkimaan. Useita kukintoja on avoinna samanaikaisesti ja uusia nuppuja monen kokoisena. Samassa kartiossa kiemurteleva Multi Blue kukki aikansa, mutta sitten väsähti ja nyt näyttää lykkäävän pääasiassa vartta ja lehtiä.

Kärhö - Clematis Multi Blue

Naapurin aidan vieressä sijaitsevassa betonirenkaassa taasen Multi Blue kukkii oikein terhakkaasti. Tuon pajukartion toisella puolella taasen Joh Paul II ei ole tehnyt ainuttakaan kukkaa. Ei nupun nuppua. Vartta on sillekin kertynyt ja ihan hyväkuntoisen näköisiä. Katsotaan, selviävätkö nuo talvesta ja kukkivatko ensi kesänä. Samaan betonirenkaaseen laitoin muutamia krassin siemeniä, jotka sitten kasvaessaan meinasivat tukehduttaa kärhöt kokonaan. Niinpä niitä krasseja on täytynyt karsia vähän kovakouraisemmin. Ajattelin, että krassit peittäisivät ruman renkaan tehokkaasti, minkä ne kyllä ovat tehneetkin. Toisaalta myös keväällä renkaan ympäriltä tapille leikkaamani Norjanangervot ovat kasvaneet varmasti metrin ellei enemmänkin. Kohta ei betonirengasta ole tarpeen naamioida mitenkään.

Tiikerinlilja

Liljat ovat jo kukintansa loppusuoralla ja joidenkin varsia olen jo leikannut kokonaan pois niiden muututtua täysin ruskeiksi ja vähän limaisiksikin runsaiden sateiden myötä. Tämä tiikerinlilja, jonka nimeä en ole laittanut muistiin, on avannut vihdoin pulleiksi turvonneet nuppunsa. Se on kasvattanut varttakin niin pitkälti, että piti laskeutua polvilleen hänen hienoutensa alle saadakseni kuvan tuosta etupuolesta.

Ruukkuun istutetut messusipulit ovat kaikki kukintansa hoitaneet kunnialla ohitse. Ainoastaan yksi sipuli työnsi vartensa vähän myöhemmin esiin ja kasvatti pari nuppua, joista sitten sukeutui tällaisia kaunottaria syyskuun alkumetreille ihailtaviksi.

Maurinmalva - Malva sylvestris mauritiana

Maurinmalvan pitkän hujoppi varsi makaa kukkapenkissä pitkin pituuttaan, mutta enpä ole raaskinut sitä käydä pätkäisemässä, sillä yksittäisiä kukkia varresta tulla tupsahtelee tasaiseen tahtiin. Josko viikonvaihteessa ehtisi kerätä siemeniä siitä ensi kesää varten. 

Verikurjenpolvi - Geranium sanguineum

Myös verikurjenpolvet kehittävät yksittäisiä kukkia syyspäivien iloksi.

Tarhakurtturuusu - Rosa Ritausma

Ritausmassa on runsaasti nuppuja ja kyllä se ne vielä avaa. Tällä pensaalla ei vielä ole kokoa paljoakaan mihinkään suuntaan ja sade painoikin sen painavia kukkanuppuryppäillä varustettuja oksia maahan, jolloin avautuvat kukat pilaantuivat nopeasti. Yritin kyllä tukea oksia, mutta kun niillä on niin vähän mittaa, niin matka multaan oli varsin lyhyt. Nämä uudet nuput ovatkin pensaan korkeimmalle ulottuvissa oksissa, joten ehkä pääsen kuvaamaan ehjiä kukintoja.

Tarhakurtturuusu - Rosa rugosa 'Sointu'

Keväällä hankitut kotimaiset uutuusruusut eivät paljon ole kukkineet. Tämä Sointu on nyt syksyn tullen innostunut muutamilla avautuneilla kukinnoilla. Pääsen vähän herkuttelemaan sillä, mitä nämä ruusupensaat mahdollisesti tulevaisuudessa tarjoavat.

Maanpeiteruusu - Rosa Sommerwind

Maanpeiteruusut siirsin kesäruukuista Oikeaan rinteeseen muutama viikko sitten. Silloin ajattelin, että hyvästi kukinta. Pidin kuitenkin tärkeämpänä sitä, että ruusut ehtisivät juurtua hyvin ennen talvea. Ilmeisesti siirto ei niitä paljon kiusannut, sillä kukkia on tullut kaiken aikaa lisää. Nyt vain toivotaan, että selviävät tulevasta talvesta.

Jaloruusu

Siirsin myös pari jaloruusua Kurgaanista Kärhöpenkkiin, jotta saisin näiden ruusujen jalostuskohdat syvemmälle multaan. Kurgaanissa ne ovat kasvaneet rinteessä, josta sade näyttää huuhtovan multaa pois. Tämän ruusun olen saanut nimettömänä, mutta ajattelin, että menee syteen tai saveen, sen mahdollisuudet ovat paremmat muualla kuin Kurgaanissa. Eipä ainakaan kukinta häiriintynyt, vaan uusia nuppuja on tulossa yhäkin.

Kaunokainen - Bellis perennis

Kaunokaisia en ole koskaan aiemmin saanut meidän puutarhassa menestymään. Kukkivat kesän ja katoavat sitten tyystin. Keväällä löysin varastoistani pussillisen kaunokaisen siemeniä ja laitoin ne itämään. Lämpimien tultua vein itäneet versot kasvimaalle ja annoin niiden vahvistua siellä purkeissaan. Heinäkuussa tyrkkäsin taimet erään kukkapenkin reunaan ja ajattelin, että siinä niille on hyvä paikka. Jos vaikka leviäisivät nurmellekin. Taisivat tykätä, sillä nepä riehahtivat kasvamaan ja kukkimaan. Katsotaan, näkyykö Kaunokaisia ensi keväänä. Ja jos kasvavat, leviävätkö nurmelle.

Juuso - ikioma kuorsaava kotikissa pörheänä

Mutta tämäpä karvainen kukka se kukkii päivästä toiseen. Taitaa kissan vanhenevia luita paleltaa, sillä ulkona se ei enää viihdy laisinkaan. Heti, kun mamma ilmestyy näköpiiriin, alkaa sen päiväinen rutiseva naukuminen, että sisälle pitäisi päästä. Iltaisin on mamman mukava nukahtaa sänkyynsä, kun selkää lämmittää pehmoinen karvakerä. Muuten Juuso viihtyy olohuoneen pöydän alle sijoittamassani korissa. Korin ostin Juuson ollessa pentu, mutta ei se siellä juurikaan edes käynyt, nukkumisesta puhumattakaan. Ehkä kori oli väärässä paikassa tai mikä lie väärin. On se vaan kotoisaa katsella telkkua ja kutoa sukkaa, kun pöydän alta kuuluu miehekäs kuorsaus. Eikä siellä Ukkokulta kuorsaa. Ei, kyllä hän istuu siinä vastapäätä toisella sohvalla. Juuso siellä kuorsaa nousten aina välillä istumaan ja vaihtamaan asentoa jatkaakseen jälleen moottoroituja uniaan.

Väliaikaisriesaa

Rakkaat ihmiset, 

roskapostin määrä on viime päivinä ollut sen verran runsasta, 

että laitoin vähäksi aikaa sanavahvistuksen päälle. 

Se on jonkinsortin riesa, josta en itsekään tykkää. 

Josko siitä olisi kuitenkin sen verran apua, 

että voin sen jonkun ajan kuluttua napsaista taas pois.

Mukavia syyskuun päiviä

kaikille tasapuolisesti!

 

Viimeistä viedään - elokuusta ja kesästä

Virallisesti tämäkin kesä on nyt sitten lopuillaan. Miten ihmeessä aika rientää niin hurjaa vauhtia, ettei tavallinen ihminen perässä pysy? Vasta hetki sitten kuuntelin mustarastaan laulua ja odottelin puutarhan puhkeavan kukkaan. Ja nyt ollaan ajassa, jolloin on ihan pakko miettiä, heitänkö tuonkin kesäkukan tänään vai huomenna kompostiin.

Tämän kesän säät ovat olleet hyvin vaihtelevaiset. Juhannuksen tienoilla paleltiin villasukat jalassa ja ihmeteltiin, eikö kesä milloinkaan tule. Kohta jo paistateltiin päivä toisensa jälkeen niin mahtavassa lämmössä, että ihan ennätyksiä tavoiteltiin. Sitten seurasi pitkä sadejakso, jolloin ainakin täällä etelärannikolla vettä satoi jatkuvasti yli äyräiden.

Vaihtelevuus kuuluu Suomen kesään, eikä sen pidä estää kesästä nauttimista. Varmasti kuumat hellepäivät jäävät useimmille päällimmäisenä mieleen ja kun muutama vuosi vierähtää, muistelemme tätäkin kesää ihanan lämpöisenä. Muistot kultaa vuodet, vai kummin päin se menee.

Elokuun viimeinen viikko on ollut varsinaista hötäkkää ja niin tulee jatkumaan syyskuun alkukin. Puutarhatöistä laatimani rästilista ei ole juurikaan lyhentynyt, mutta yhtenä päivänä päätin uhmata jatkuvia sadekuuroja ja ehdinkin sitten leikata nurmikon parin sateen välissä. Sainpa jopa kantattua muutaman kukkapenkin. Joskin välillä täytyi käydä seisomassa metsänreunan suurien puiden alla pahimman kuuron ajan, ettei ihan litimäräksi kastuisi. Kameran kanssa ulos en ole kunnolla ehtinyt.

 
Elokuun lopulle sattuu aina merkkipäiviä ja niitä on nytkin juhlittu. Tänään tulee myös kuluneeksi 28 vuotta siitä, kun muutimme tähän taloomme. Taloon, joka jo monin paikoin kaipaisi pientä meikkausta, mutta joka Ukkokullan mielestä on ihan hyvä tällaisenaan. Osaavana ja kriittisenä rakennusalan ammattilaisena isäni valvoi, vaati ja teki itse työtä, joka kestää monin osin tiukentuneet ja muuttuneet tämän päivän normitkin. Se, mikä vaatii kohennusta, on enemmänkin pintasilausta. Mutta tällaiselle perfektionistin perfektionistiselle tyttärelle se pintasilauskin on tärkeää. 

Juhlat on nyt juhlittu ja kakut popsittu. Syksyn saapumisen myötä alkavat myös monet arkirutiinit, joista on kesän ajan saanut huilata. Tulevalla viikolla juostaan taas vanhusten kanssa lääkäriltä toiselle, mitataan paineita ja lääkitään silmiä. Onneksi aurinko paistaa ja luvassa on vähemmän sadetta. Heti, kun sopiva rako löytyy, pyrähdän pihamaalle. Pienet ne on onnen aiheet, mutta on se vaan mukava päästä möyrimään mullan kanssa.

Kesä on ihanaa aikaa, mutta voi siitä syksystäkin nauttia. Näin tehdään siskot ja veikot!
 

Sateisten iltojen sukkia

Iltaisin on jo aika pimeää ja hämäryyden määrää lisää alituiset vesisateet. Sisällä tulee vietettyä yhä enemmän aikaa ja silloin kutimet istuvat sulavasti käteen. Ihan huomaamatta syntyy uusia sukkia vaikkapa merkkipäivälahjoiksi. Olen jo aiemminkin kertonut, että facebookissa on Voihan villaukka -ryhmä, jossa sukankutojat julkaisevat kuvia toinen toistaan herkullisimmista malleista. Samasta paikasta löytyy runsaasti ohjeita ja vinkkejä. Olen haastanut itseni opettelemaan uusia malleja ja viimeisimpinä ovat nämä kerrosrivinousu-sukat. Yleensä käytän 7-veljestä niin yksivärisenä kuin Raitaa ja Polkkaakin.

Ukkokulta kysyi, eikö olisi järkevää kutoa jotain muutakin kuin vain sukkia. Varmasti niinkin, mutta nyt olen hurahtanut tyystin tähän sukkaprojektiin, joten näillä mennään. Kymmenen vuoden ajan räpelsin jatkuvasti ristipistoja. Ompelin niitä tyynynpäällisiin, tein tauluja ja kortteja. Lahjoitin ristipistotöitä tutuille ja tutuntutuille eri olomuotoihin sovellettuina. Ristipistotöissä on vain se huono puoli, ettei niitä tehdä telkkaria katsellessa. Ristipiston tekeminen on kuin sanaristikon ratkomista. Jos teet virheen yhdessä kohdassa, se kertautuu ja kokonaisuus vääristyy.

Loppuviikolle on luvattu selkenevää. Onhan jo muutamina päivinä ollut aurinkoisia taukoja sateissa, mutta toisaalta on raivostuttavaa saada kaikki välineet raahattua kulloiseenkin työpisteeseen ja sitten alkaa kaatosade. Pienessä tihkusateessa vielä kaivelee ja kärrää, mutta kaatosateessa työskenteleminen on silkkaa kurjuutta. Silmälasit ovat huurteessa ja vesi tippuu otsalta nopeammin, kuin sitä ehtii pois pyyhkiä. Ei kiitos, odottelen mieluummin vähän kirkkaampia päiviä.
 

Pinuskin elonkorjuuhaaste

Pinuski Villa Victoria -blogista laittoi liikkeelle elonkorjuuhaasteen, joka kuuluu seuraavasti:

"Puutarhat ovat vielä täydessä kukassa ja hyötypuutarha tuottaa satoa. Miksi emme jakaisi tätä iloa ystäville, kavereille, työtovereille, naapureille, sukulaisille jne.? Haastan teidät bloggarit ja blogien lukijat ilahduttamaan ainakin yhtä henkilöä puutarhan sadolla.  Mukavinta olisi, jos jakaisit haastetta omassa blogissasi ja kertoisit, kuinka sinä olet muistanut jotakuta puutarhan antimilla. Haasteen voi napata kuka tahansa, vaikka sinua ei olisi nimeltä haastetukaan. Voit myös käyttää ylläolevaa kuvaa haasteessa."

Oikeastaan olen jakanut puutarhani antimia pitkin kesää lahjoittamalla jakamiani taimia ystäville ja naapureille. Eräs ystäväni muutti viime syksynä uuteen rivitaloon ja hänelle lupasin kaivaa kasveja omasta puutarhastani. Jakotaimia on riittänyt etenkin erilaisista maanpeitekasveista. Taponlehteä, sammalleimua, sulkaneilikkaa, hopeahärkkiä, maksaruohoja, kevätkaihonkukkaa sekä tietenkin akileijaa, joka on niin tehokas siementäjä, että sitä riittää kohta puolelle valtakuntaa. Myös töyhtöangervon lilliputtitaimia ilmestyy hiekkakäytävälle, jonka reunalla tuo töyhtöangervo  kasvaa. Niitä sitten kaivan pitkin kesää ja laitan purkkeihin kasvamaan. Myös metsäruusu on innokas luikertelemaan laajemmalle, kuin mitä sille sallin. Se lähtee hyvin kasvamaan, kun kaivaa riittävän syvältä juurenniskaa ja istuttaa purkkiin juurtumaan. 

Punaherukkaa meillä tulee joka kesä runsaasti yli oman tarpeen ja niinpä yhtenä kauniina heinäkuun lopun päivänä kutsuin naapurin niitä kanssani keräämään. Hän sai sekä itse että minun keräämäni marjat. Meillä on jo pakastin täynnä niin mehua kuin marjojakin.

Siirtäessäni kesän ruukuissa kasvaneita maanpeiteruusuja oikeaan rinteeseen, kaivoin ruusujen tieltä pois hopeahärkkiä ja rentoakankaalia. Niitä sitten kaivoimme yhdessä naapurin kanssa heidän rinteeseensä.

Laitan haasteen eteenpäin seuraaville blogeille

Päärynäpuun varjossa

Parasta aikaa

Metsätontun ruusutarha

Haasteen saa toki ottaa kuka tahansa. Tämä on sellainen "laita hyvä kiertämään" -henkinen haaste, joka on helppo ottaa vastaan ja laittaa eteenpäin.

Perjantai on mielessäin

Huvitus punertuu

Enpä muista aikoihin eläneeni näin vetistä elokuuta. Etenkin viimeisen viikon aikana sadetta on piisannut aivan mahdottomia määriä. Joinakin päivinä rankkasateet ovat seuranneet toisiaan ja ukkostakin on ollut harva se yö tai päivä. Yhtenä päivänä jylinä jatkui tunnista toiseen ja palasi hetken tauon jälkeen aina vain uudelleen.

Hempeä hajuherne

Saadakseen jotain aikaan, on pihalle pitänyt rynnätä heti sateen vähän tauotessa. Ehkä tummien pilvimassojen vyöryminen taivaalla on saanut meikämammaan uutta puhtia, mutta valmistakin olen puutarhassa saanut lyhyistä hommapyrähdyksistä huolimatta. Sain vihdoin rakennetuksi pensasruusuja varten uuden istutuspaikan ja siirrettyä sinne aiemmin liian tiuhaan laitetut pensaat. Samoin olen istuttanut naapurin miniältä saatuja kukkia, joista suurin osa osoittautui maustekasveiksi.

Kärköholmion jatkeeksi rakentui Päivänliljapenkki

Viime syksynä kaivoimme kasvihuoneen pohjaa ja siitä tuli sen verran paljon maa-ainesta, että kärräsin sen nurmikolle rakentumaan uudeksi kukkapenkiksi. Kärhöympyräksi nimeämäni penkki sai jatkeeksi paikan päivänliljoille, jotka ovat odottaneet jakamista. Penkki muhi yli talven ja kesän ajan sanomalehtien ja pressun alla. Pahimmat rikkaruohot ja nurmikkojäämät penkkiä tehdessäni kiikutin pois, mutta suurin osa paikalla olleesta maasta jäi ja kasvien istuttamisen myötä laittamani lisämullan kera tuosta tuli ihan hyvänoloinen kohopenkki. Päivänliljojen lisäksi taidan istuttaa penkkiin vielä jotain maanpeitekasvia, etteivät rikkaruohot saa valtaa. Kuvassa kärhöjen ja jaloruusujen vasemmalla puolella on kapea nurmialue, joka muuttuu kivetyksi kannakseksi. Kiveys yhdistää Päivänliljapenkin Ruusukolmioon (penkki, jossa kasvaa Ritausma, Tornionlaaksonruusu ja Suviruusu. 

PS. Täytynee kohta tehdä kaikille kukkapenkeille omat nimikylttinsä. Tässä menee pian itsekin sekaisin näiden 'osoitetietojen' kanssa. Puhumattakaan muusta perheestä.

Kriikunapolku

Aurinkoisella säällä ei pitäisi ottaa kuvia; niistä tulee tällaista sekametelisoppaa, josta ei ota kukaan selvää. Rapskulehtilaatat johtavat (tai tässä tapauksessa tulevat) edellä mainitun Ruusukolmio-penkin suunnasta. Siinäkin välissä on tuollainen ärsyttävän pieni nurmipläntti, jonka leikkaaminen on vaikeaa. Tarkoitus on korvata nurmikko siitä rapskulehtilaatoilla ja kivillä. Nyt nuo kiveykset saattavat näyttää vähän hölmöiltä, mutta kunhan pensaat kasvavat, on kivipolkuja pitkin mukavampi kulkea. Ylipäätään on tärkeää puutarhaa rakentaessa huomioida kasvien hoitaminen. Meillä Juuso ei suostu ihan mistä vaan kiertämään ja sen perässä kulkiessa huomaa herkästi, missä olisi sopiva reitti ihmisenkin kulkea.

Varjoliljan siemenkotia

Alapihalla näyttää kohtalaisen siedettävältä. Nurmi vihertää ja kasvit könöttävät paikoillaan. Lähempi tarkastelu osoittaa, että rankkasateet ovat tehneet tehtävänsä. Korkeammat kasvit ovat tukemisesta huolimatta sinne tänne vinksallaan ja useimmat kukat melkoisen rähjääntyneitä. Yläpihalla tilanne taitaa olla vielä surkeampi, sillä käytävillä lojuu sateen ja tuulen alas tuomia puunlehtiä ja läjäpäin koivun siemeniä. Kukkapenkeissä on kauniisti sanottuna ruskean sävyjä, todellisuudessa pikemminkin mätänemisen esiasteita. 

Alppipiikkiputki - Eryngium alpinum

Jos mikä on tänä kesänä ilahduttanut, niin tuo alppipiikkiputki. En tiedä, voiko sitä sanoa kauniiksi, mutta aikamoinen katseenvangitsija se minusta on. Ainakin minun katseeni. Tykkään sen sinertävästä sävystä ja pitkästä kukinnasta. 

Minulla on tapana tehdä kaikenlaisista asioista luetteloita ja listoja. Asiat on jotenkin helpompi muistaa ja pitää tallessa, kun ne on laittanut järjestykseen paperille. Aiemmin tiesin hyvin kaikkien ruusupensaideni nimet, mutta nyt kun niitä on lyhyessä ajassa tullut hankittua monta uutta pensasta, katsoin tarpeelliseksi laittaa kullekin ruusulle nimikyltit. Aivan varmasti tulevaisuudessa tiedän, mikä ruusupensas missäkin kasvaa ja kukkii, mutta tässä "vauvavaiheessa" huomaan meneväni niiden kanssa sekaisin. Varsinkin, kun olen joutunut muuttamaan pikkupensaideni istutuspaikkoja. 

Kyllästyin keväällä leikkelemään jugurtti- ja broileripurkkeja taimilapuiksi ja ostin halvan laminointikoneen. En tiedä, kestävätkö kylttini erilaisia säitä ja ajan patinaa, mutta katsotaan. Nyt on jokaisella ruusulla oma nimilappunsa. Ukkokulta vielä pätki ja taivutteli sopivan tanakkaa rautalankaa kylttejä varten.

Syyshortensiat - Hydrangea paniculata 'Vanilla Fraise' ja 'Vim's Red'

Ja ihmiset, jos kaunista syyskukkijaa kaipaatte, niin syyshortensiat ovat kyllä vertaansa vailla. Vuosi sitten istuttamani Vanilla Fraise (Hydrangea paniculata 'Vanilla Fraise')  laittaa nyt parastaan. Sen suuret kukinnot ovat parhaillaan punastumassa. Oksat ovat painavia ja olen tukenut niitä, jotta sateet eivät hakkaa kauniita kukintoja maahan. Kuvan ylärivissä keskellä on pari viikkoa sitten istuttamani Vim's Red (Hydrangea paniculata 'Vim's Red'), jonka kukinnon pitäisi muuttua vähitellen voimakkaan purppuraiseksi. Pensas on vielä kovin matala ja nuo ostettaessa siinä olleet kukat ovat nyt avautuneet ja punertuneet. 

Etupihalla meillä kasvaa kaksi tavallista syyshortensiaa (Hydrangea paniculata 'Grandiflora'), joiden kukinnot nekin säiden viilenemisen myötä punertuvat. Toisen niistä järsi jänis aivan maanrajaan saakka muutama talvi sitten, mutta sinnikkäästi sekin on kasvanut ja kukkii myös nyt. Sen oksat ovat edelleen aika hentoisia, mutta eiköhän nekin vuosien aikana siitä vahvistu.

Netissä muuten Vanilla Fraise kirjoitetaan sekä vanilla että vanille. Kumpi lienee oikea muoto?

Niin halutessaan Juuso ei juurikaan sateesta perusta, mutta tuulisella säällä se on mieluummin sisällä. Helteiden ajan kissa köllötti päivät pitkät jossain heinikossa tai muuten varjossa. Sateiden saavuttua Juuso saattaa käydä vain vessareissulla ja palaa mielellään heti takaisin olkkarin pöydän alla olevaan koriinsa. Tänään se oli harvinaisen pitkään pihalla. Suurimman osan siitä talon reunustalla kasvavassa angervopöheikössä. Sieltä se katsoi minua alta kulmainsa sen näköisenä, että "eiköhän tämän päivän ulkoilut ala olla tässä". Nyt se on tyhjentänyt ruokakuppinsa ja makaa jälleen selällään ahtaassa korissaan. Ulkona sataa ja päivä on kääntynyt illaksi. Ehkäpä menen Juuson seuraksi olkkariin viettämään perjantai-iltaa.

Mukavaa viikonvaihdetta kaikille!

 

Puutarhan pahiksia

Ilmeisesti paratiisissa pitää aina olla tasapaino hyvän ja pahan välillä. Kun aurinko on hellinyt viikkotolkulla ja kukat kukkineet entistäkin kauniimmin, ovat ötökät pitäneet huolta siitä pahapuolesta. Joka kesä kriikunoissamme on ollut noita pieniä pahkuroita, mutta tänä kesänä puiden lehdet ovat kauttaaltaan pahkuraisia. Ajattelin, että kyseessä olisi kirvojen vioitus, sillä kirvoja kriikunoissa tapaa myös olla. Aikani kirjoja ja nettiä selattuani olen päätynyt siihen, että kyseessä onkin äkämäpunkki. Sitä esiintyy myös luumupuilla ja kriikunahan on luumun lähisukulainen. Oivallista neuvoa punkeista eroon pääsemiseksi en kuitenkaan löytänyt. Käykö tässä niin, että joudun hävittämään kriikunapuunkin, kuten kävi äkämän valloittamille mustaherukkapensaille? Osaako joku neuvoa?

Myös humala on kärsinyt runsaasta kirvapopulaatiosta. Niitäkin humalassa on joka kesä, mutta tänä kesänä kasvi on selvästi jäänyt altavastaajaksi. Se on kasvanut huonosti ja lehdet ovat kellastuneet. Aikanaan humalaa istuttaessani en tiennyt, että se viihtyy paremmin hieman varjoisalla paikalla. Meillä humala kasvaa alapihalle johtavan portaikon yläpään puutarhaportissa, joka on kyllä ilmava paikka, mutta myös hyvin aurinkoinen. Jonkun kerran olen saanut perheeltä pyyhkeitä, kun "tappajaköynnös" on käynyt portista kulkijoiden hiuksiin tai vaatteisiin kiinni. Humalahan on aika karkea ja tosiaan tarttuu mm. hiuksiin. Humalamme on siis saanut siirtokäskyn, mutta pohdin, mihin sen istuttaisin. Tai paremminkin ne, silllä portin molemmin puolin kasvaa oma yksilö.

Ja kun humalat on kaivettu ylös, seuraakin kysymys, mitä tilalle? Kasvimaalla on pari villiviiniä odottamassa istutuspaikkaa. Ne voisivat tulla kyseeseen. Villiviinihän on aika nopeakasvuinen ja siinä on upea syysväritys.

Entäs sitten nämä punaiset paholaiset. Niitä on tänä kesänä ollut riittämiin. Välillä on ollut sormet punaisina, kun olen listinyt kukkoja paljain käsin. Alan jo oppimaan liljakukkojen metkuja ja osaan laittaa kouran alle lähestyessäni niitä. Eivät niin helposti pääse pudottautumaan selälleen mustaan multaan vaan tupsahtavat suoraan kämmenelle ja sitten se lähtölaskenta alkaa. Tuo kuvan liljakukko on kyllä totaalisesti eksyksissä, sillä se taapertaa villiviinin lehdellä. Siitä on pitkä matka liljoihin. Ainakin tälle yksilölle, sillä sen matka päättyi tuohon.

Viime kesän ällötyksiä eli kotiloita on niitäkin toki ollut, mutta huomattavasti vähemmän. Ilmeisesti vähäluminen talvi ei ollut otollinen niiden talvehtimiselle. Tai sitten pitkään jatkunut helle on saanut kaikki kotilot kaivautumaan märkiin onkaloihinsa ja kohta ne varmaan matelevat sankkana joukkona pihamaalle, kun vettä tulee taivaan täydeltä.

Vihdoin alkoivat myös alapihan kiemurapenkkiin istuttamani messuliljat kukkia. Olivat aika myöhäistä sorttia, sillä niistä ei näkynyt vilaustakaan edes silloin, kun muissa liljoissa oli jo nuppuja. Vaan yhtenä päivänä ohi kulkiessani totesin, että kas, täältähän on liljoja tulossa. Ostin liljasipuleita kevätmessujen irtomyynnistä. Enpä enää muista tarjouksen hintaa, mutta edullinen se oli. Myyjä laittoi eri väristen liljojen sipulit omiin pusseihinsa. Olisiko myyjillä menneet sipulit sekaisin, sillä vain kahdensorttisia liljoja näyttää sipuleista tulevan. Ostin kuitenkin viittä eri liljaa. Ei siis ole tarjoussipulin väriin luottamista. Mutta kauniita ovat nämäkin. Siinä mielessä olen ihan tyytyväinen.

Harmaata on ja vettä tulee aivan tajuttomasti. Välillä kuitenkin aurinko pilkahtaa jonkun paksun pilven reunalta paetakseen taas seuraavan taakse. Yhdessä sellaisessa kirkkaassa välissä kävin kaivamassa paikkaa, johon siirtää osan keväällä hankituista ruusupensaista. Kun en taas ajatellut asioita riittävän pitkälle, vaan istutin ne aivan liian lähelle vanhoja pensaita. Näin käy, kun mennään puska edellä eli ensin hankitaan kasvi ja sitten mietitään, mihin sen tyrkkäisi. 

Minulla suunnitelmallisuus näissä puutarha-asioissa kulkee kyllä jälkijunassa. Ihastelen teidän blogeissanne yhtä jos toistakin kasvia ja ryhdyn mielessäni pohtimaan, mistä sen hankkisin. Ja kun haluttu kasvi on hankittu, sille pitää äkkiä keksiä sopiva paikka. Näin toimien se sopiva paikka ei aina olekaan se paras paikka. En aio tästä paheestani kantaa kovin suurta syyllisyyttä, sillä useimmiten lopputulos on ollut parempi kuin voisi kuvitellakaan. Kun sitä hankkimaansa kasvia aikansa jossain kohtaa pihassa tuijottaa, se alkaa ikäänkuin puhutella ja tulla tutuksi. Tuttujen kesken onkin helppo tulla toimeen ja yhteisymmärryksessä kukin kasvi lopulta sujahtaa sille ominaiseen kuoppaansa.

Luvassa on sadetta viikon jokaiselle päivälle. Huomenna en edes ehdi puutarhaan, kun on jälleen omaishoitopäivä. Sopiva vire lapiohommille on kuitenkin saatu aikaan ja sormet syyhyävät päästä jatkamaan aivokopassa pyöriviä suunnitelmia. Aika kiva fiilis.
 

Projektihommia ja lehtivihreän ihailua

Kastelu hoituu

Helteet lähivät ja sen jälkeen onkin saatu sadetta. Joka päivä ja toisinaan tehostettuna kunnon ukkosella. Kun sataa, sataa sitten kaatamalla. Sääennustusten mukaan ensi viikollakin sataa joka päivä. Huomiseksi, sunnuntaiksi on luvattu aurinkoista ja siitä on syytä nauttia, sillä sen jälkeen kannattaa pitää sateenvarjoa tiukasti mukana. Sade on monin tavoin hyväksi, mutta poutaiset jaksot voisivat toki olla pidempiä. Ehtisi saada edes yhden projektin kerralla loppuun. Vaan ei ainakaan tarvitse kastella istutuksia. Se hoituu luonnollisin keinoin.

Kuraiset lantsarini

Aamulla paistoi aurinko ja lähdin reippaasti hommiin. Heti herättyäni oli päässä ajatus siitä, mitä tulen tekemään. Aion siirtää maanpeiteruusut piharuukuista oikeaan rinteeseen. Juuri tänään. Ehtivät juurtua kunnolla ennen talvea. Ja sitä menin pihamaalle toteuttamaan. Kottikärryt, lapio, sanomalehtiä, oksahaketta, toiset kottikärryt, pikkuinen hara, etikkaliemipurkki kotiloille, talikko, ämpäri, pari kastelukannua. Ja jalkaan saappaat sekä käsiin työhanskat. Aikamoinen roinamäärä tarvitaan, kun meikäeukko tekee istutushommia.

Oikean rinteen remppa alkanut

Oikea rinne, kuten olen nimennyt tämän alapihan portaiden toisen puoliskon, on kasvanut täyteen hopeahärkkiä. Se on ihan nättiä kukkiessaan, mutta muuten sitten tuollainen laikukas. Osa hopeahärkeistä kuivahtaa ja muuttuu joka kesä ruskeiksi. Niinpä aion vähentää sen määrää ja täyttää rinteen osittain muilla kasveilla. Sen projektin aloitin portaiden reunasta, johon siirsin kesän ruukuissa olleet kolme maanpeiteruusu Sommerwindiä. 

Maanpeiteruusu Sommeerwind

Rinne on lämmin ja aurinkoinen ja siinä on aika syvälti hiekkapitoista multaa. Kaivaminen oli helppoa. Suurin työ oli poistaa hopeahärkin juuret mullasta. Joukossa oli myös jonkun verran rentoakankaalia, jotka istutin putsatun alueen toiselle puolelle. Nyt kunnostetun alueen erotin muusta rinteestä muovisella nurmikkonauhalla, joka vähän jäi pilkottamaan, mutta se jää aikanaan kasvien alle piiloon. Laitoin kunkin ruusun alareunaan muutaman kiven pidättämään maan valumista sateen mukana. Tyrkkäsin samaan paikkaan myös ruukuissa olleet lewisiat ja kattomehitähdet. Mullan pinnan peitin sanomalehdellä ja sen päälle oksahaketta. Sitten alkoikin sataa varsin rankasti, joten viimeistely jäi toiseen kertaan.

Koristekurpitsan lehti

Eilen illalla kuljeskelin puutarhassa ja harmittelin loppukesän kukkijoiden vähäistä määrää. Toisaalta vihreää löytyy sen kaikissa sävyissä, mutta myös upeita lehtimuotoja. Kurpitsat rehottavat reippaasti yli kasvimaalaatikoiden ja niiden lehdet ovat huikean suuria. Koristekurpitsanlehti on tuollainen sahalaitainen kun taas kesäkurpitsalla on pyöreälaitainen lehti.

Kesäkurpitsan lehti

Punajuuri

Punajuuren lehdet ovat minusta tosi hienoja. Punainen lehtiruoti piirtyy komeasti vihreää lehteä vasten. Meillä tykätään kovasti punajuuresta ja näistäkin Ukkokulta tekee talveksi etikkasäilykkeitä.

Lehtikaali

Lehtikaalilla on hienot pitsisomisteiset reunat. Kävin runsas viikko sitten nyppimässä kaikki vähänkin kasvaneet lehdet ja tein niistä sipsejä. Uudet lehdet ovat kasvaneet nyt mittaa ja kohta voin käydä napsimassa uudet herkuteltavat uuniin laitettaviksi. Ohessa ohje, jonka löysin Turun Sanomista. Ohjeita on netissä lukuisia, mutta tämä oli riittävän yksinkertainen. Ulkonäkö saattaa pettää, mutta ovat todella suussa sulavia.

Lehtikaalisipsit

125 g lehtikaalia
2-3 rkl oliiviöljyä
suolaa oman maun mukaan

Laita uuni kuumenemaan noin 150 asteeseen.

Pese lehtikaali ja kuivaa hyvin (kosteina niistä ei tule uunissa rapeita). 

Poista lehtiruoti. Revi kaalista noin 7 cm pitkiä paloja (palat kutistuvat uunissa). 

Laita palat kulhoon, kaada päälle oliiviöljy ja suola. Sekoita käsin, kunnes kaikki palat kiiltävät öljystä. Huom! laitoin öljyn ja suolan syvälle lautaselle ja pyörittelin kaalit siinä.

Asette lehtikaalin palat uunipellille leivinpaperin päälle mahdollisimman väljästi. 

Paista uunissa noin 20 minuuttia, kääntele lehtiä puolivälissä. 

Huom. En käännellyt ja hyvin paistuivat.

Tarkkaile sipsjä, jotta ne eivät ruskistuisi liikaa. Niiden tulee olla hieman ruskeita reunoilta.

Lihavoidut tekstit omia kommenttejani.

Kukahan siellä mintuissa lymyilee?

Eilen poistin Juusosta kesän ensimmäisen punkin. Viime kesänä en löytänyt ainuttakaan. Olen käyttänyt Juusolla niskaan noin viiden viikon välein hierottavaa öljyä, mutta nyt olin unohtanut lisätä sitä ajallaan. Punkki oli ilmeisesti vasta tarttunut, sillä se oli vielä pieni ja litteä. Irrottaminen oli aika vaikeaa, sillä punkki oli tiukasti kiinni. Katsoimme sitä suurennuslasilla ja totesimme sen lähteneen kissasta kokonaisena.

Juusolla oli eilen alapihalla metsästyspuuhat menossa, kun menin sen touhuja häiritsemään. Palveluskunnan ajattelemattomasta keskeytyksestä huolimatta se onnistui saamaan hiirulaisen kiinni ja puri sen hengettömäksi. Jätin Juuson rauhassa nautiskelemaan iltapäiväherkkuaan, koska en ole erityisen innostunut katselemaan kissani hiiren syöntiä. Siitä kuuluu muuten aikamoinen rouske.

Punahattuni mun

Lauantaipäivän postaus on hyvä päättää ihanaiseen punahattuun. Jaksan joka päivä ihailla näitä ihanuuksia - joita ei tosin vielä montaa ole. On se vaan ihmeellistä laittaa siemenet multaan ja saada aikaan jotain näin hienoa. Sama kukka, eri kuva. Jos nimittäin joku kummastelee yhdenmukaisuutta edelliseen punahattuuni.

Ja sitten voisinkin lähteä keittämään iltapäiväkahvia. Näkyillään!