Kasvihuoneen satoa

Kriikunat odottavat poimijaa

Yöt ovat alkaneet viiletä huomattavasti. Tänäänkin oli aamukahdeksalta +5 astetta ja aika holadnalta se tuntui. Päivisin aurinko on edelleen lämmittänyt kesäiseen malliin, joten pukeutuminen aamutuimaan lähtiessä on hieman hankalaa, kun pitää vetää lämmintä päälle ja sitten pitkin päivää joutuu ylimpiä alituiseen riisumaan.

Tästä taas tomaattia aamuiselle voileivälle

Oman puutarhan satoa on tullut nautittua jos jonkinlaisessa muodossa. Aamusella on kiva käydä ensitöikseen keräämässä omenasato ja sitten toiseen koriin kypsyneet tomaatit kasvarista. Luulenko kenties, mutta kyllä nuo itse kasvatetut tomaatit ovat herkullisempia kuin kaupasta ostetut. Niissä on paljon ohuempi kuori ja tuhti tomaatin maku. Ukkokulta viritti kasvariin lisälämmittimen, joka on näköjään edesauttanut tomskujen kypsymistä. Kovin montaa yötä ei lämmitintä enää tarvitse pitää päällä, sillä valtaosa tomaateista on kohta napsittu parempiin suihin.

Ukkokullan chilit kypsyvät

Myös chilit alkavat mukavasti punertua. Sen sijaan paprikat ovat pääosin vielä aivan vihreitä. Eilen törmäsin netissä chilikeskusteluun, jossa kehotettiin ottamaan osa taimista huoneenlämpöön ja koittamaan niiden talvettamista sisällä. Näin on mahdollista saada satoa seuraavana kesänä varhemmin, kun aikaa ei kulu siemenestä kasvattamiseen.

Viimeisiä kurkkuja kypsymässä

Kasvihuoneviljely ei ollut aivan niin helppoa, kuin voisi kuvitella. Teimme ainakin sen virheen, että istutimme taimia aivan liian tiheään. Niitä piti sitten ryhtyä harventamaan, jotta sato saisi paremmin valoa, eikä kasvustot kaatuisi käytävälle. Meidän pienessä kasvarissa (5.4 m2) viljelyn taloudellisesta hyödystä ei kannata edes puhua, mutta aika hauskaa tuo kasvun seuraaminen on ja vielä hauskempaa hakea itse kasvatettua syötävää. Kurkku ja tomaatti lienevät niitä, joita laitan ensi vuonnakin. Toinen puolisko on varattu Ukkokullalle, joten luultavasti siellä on chiliä, chiliä ja chiliä.

Paprika piilosilla

Kesäkurpitsa ja erilaiset kurpitsalajit ovat minusta suositeltavia kasvimaalle istutettavia. Ne ovat helppoja ja runsassatoisia. Kunhan vaan jaksaa niille vettä kantaa. Tänä vuonna meillä oli vain pienikokoista keltaista kesäkurpitsaa ja koristekurpitsoita, joista osa mätäni, kun pääsivät liian pitkään virumaan kosketuksissa kosteaan maahan.

Koristekurpitsa pullistuu

Tänään piti aloittaa kukkasipulien istuttaminen, mutta se siirtyy eteenpäin. Sain naapurilta neljä syyskimikkiä ja lähdin niitä istuttamaan. Löysin niille sopivan paikan, mutta ensin piti kaivaa pois pari jalohortensiaa, jotka ansaitsivat valoisamman tilan. Siitä syntyi jälleen tutunoloinen "siirrä-kasvi-toiseen-paikkaan" -piirileikki. Jotta voisi istuttaa syyskimikit aiotulle paikalle, on siis ensin kaivettava jalohortensiat ylös ja siirrettävä niille suunniteltuun uuteen paikkaan, josta taasen pitää kaivaa jotain muuta pois ja siirrettävä toiseen paikkaan. 

Puutarha alkaa olla täynnä kaikenlaista ja uusia kasveja varten pitäisi kaivaa uusia kukkapenkkejä. Vähitellen alkaa olla siinä mielessä takki tyhjä, ettei enää tälle syksylle jaksa uusia juttuja ideoida. Vaikka kuinka yritän listata, minne mitäkin istutan, tulee välillä täydellisiä muistikatkoja, enkä laisinkaan saa päähäni, onko mahdollisesti lapion osoittamassa paikassa jotain aiemmin siihen laitettua, joka kenties ilmestyisi mullan päälle keväällä. Jos siis saisi omalla paikallaan rauhassa kevääseen saakka asustella.

Mikälie kantosieni

 
Selkä vähän vihoittelee, joten tarjoan sille nyt parin päivän vapautusta kaivuhommista. Huomenna lähden iltasella ystäväni kanssa kohti Tukholmaa. Sellainen tavanomainen syysristeily, jossa vietetään päivä Tukholmassa, ja käydään ehkä nauttimassa kahvit kera prinsessakakun.

Muutama kerrosrivinousu 7-veikasta lasten koossa.

Loppupäivän taidankin pilkkoa omenoita ja jos aikaa jää, kutoa tietenkin sukkaa. Nautinnollisia syyspäiviä teille kaikille!

 

Omenoita ja kissan ummetusta

Oman kasvihuoneen satoa

Hupsista, miten nämä päivät kuluvat hurjaa vauhtia. Pihalla olen ehtinyt tuskin käydä kääntymässä, mutta auringon paisteen ja lämmön kyllä huomaa, vaikka missä viipottaisi. Ihanaa, ettei kesä päättynyt elokuun sateisiin, vaan olemme saaneet nauttia näistä kesäisen kauniista syyskuun päivistä.

Yöt ovat olleet ajoittain aika vilpoisia ja niinpä Ukkokulta laittoi kasvihuoneeseen lämmittimen, jotta runsas tomaatti- ja chilisato kypsyisi. Tomaatteja onkin saanut nyt tasaiseen tahtiin ja olen optimistinen sen suhteen, ettei ihan kaikkia tomskuja tarvitse vihreinä kantaa sisälle kypsymään.

Syysmyrkkylilja - Colchicum autumnale

Eilen söimme päiväruoan ulkona ja savukalaa napostellessani tiirailin kukkapenkissä näkyvää vaaleanliilaa kukkaa. Sitä kun ei vielä pari päivää sitten ollut näkynyt. Minun ihka ensimmäinen Syysmyrkkyliljani oli ihan yllättäen noussut kaatuilevien kesäkukkijoiden joukosta kurkistamaan maailmanmenoa. Tervetuloa vaan, onpa mukava näky.

Pelargonia Inspire Pink Fi - ihan itse siemenestä kasvatettu ja talven yli eläetty

Viime postauksessa kerroin puutarhahaahuilusta eli siitä, kuinka sitä lähtee tekemään yhtä hommaa ja lopulta huomaakin olevansa ihan jonkun muun projektin kimpussa. Tämä haahuilu näyttää olevan aika yleistä ja yksi jos toinenkin kertoi tekevänsä samaa. Tänään haahuilin itse oikein kunnolla. Lähdin etsimään kellarista sopivaa ruukkua, johon voisin siirtää kesän isossa piharuukussa kasvaneen kärsimysköynnöksen talvettamista varten. Painavaa piharuukkua ei kellariin jaksa kukaan rahdata, eikä köynnös taasen selviytyisi ulkona pakkasista. Ruukku löytyi, kunhan olin ensin innoissani raivannut omaa puutarhatarvikenurkkaustani peräti kahden tunnin ajan. Toki se on ollut aika sekasortoisessa tilassa, mutta olen odottanut sopivan sateista päivää, jolloin voisin hyvällä omallatunnolla pureutua ruukkujen ja lapioiden ja tyhjien multasäkkien järjestämiseen. Mitä sitä nyt aurinkoista sunnuntaipäivää turhaan kellarissa viettäisi. No, tulipa nyt kuitenkin vietettyä.

Omena Huvitus

Omenoita on tullut syötyä oikein urakalla. Rakastan oman puutarhan omppuja. Mikään ei voita sitä tunnetta, jolloin saa käydä aamusella keräämässä omenoita vaikka yöpaidan helmaan ja rouskutella niitä suurella halulla sanomalehteä lukiessa. Ensimmäiset omenat tuli poimittua hellästi yksitellen taskuun laittaen. Kypsymisprosessin edistyessä eivät taskut enää riitä, vaan aina alapihalle mennessä täytyy ottaa vähintään yksi kori mukaan. Huvitukset alkavat olla jo niin kypsiä, että tapaan ravistaa puuta saadakseni kaikki tarjokkaat ajoissa alas. Niiden loistava puna näyttää houkuttelevan lintuja nokkimaan pyöreitä poskia ja seuraavaksi niihin nokittuihin kohtiin asettuvatkin ampiaiset ja muut öttiäiset. Ei siinä sitten mitään syötävää minulle enää jääkään.

Eilen leivoin omenapiirakkaa, tein omenahilloketta ja pakastin omppuja myös paloina. Alkaa olla pakastin täynnä säilöttyä kesää.

Rosa rugosa Sointu

Torstaina vietin muutaman tunnin vanhempieni kissan kanssa eläinlääkärissä. Meetulla on ikää jo 17 vuotta, mutta se on hyväkuntoinen ja kiiltäväturkkinen töpöhäntäkissa. Äiti soitti minulle ja sanoi kissan oksentaneen koko päivän. Näytti myös siltä, ettei se saa kakkaa tulemaan, joten äiti pohti, pitäisikö soittaa eläinlääkärille. Soitin ja saimme viedä kissan heti tutkittavaksi. Meetulta otettiin verikokeet ja röntgenkuva. Jouduin avustamaan röntgenissä, eikä se ollut mikään kovin mukava toimenpide. Hoitaja piti kissaa takajaloista, minä etujaloista ja siten keikautimme kissan röntgenpöydälle kyljelleen. Meetu-ressukka murisi, sähisi ja yritti purrakin päästäkseen pois. Kuvista näkyi, että kissan ohut- ja paksusuoli olivat täynnä massaa, joka olisi luonnollisesti saatava pois.

Ensin Meetu sai kipupiikin, sitten pahoinvoinnin estolääkettä. Sitten se laitettiin koppaan ja pyyhe pään päälle. Kaksi ihmistä piti kissasta kiinni, kun sille tiputettiin 150 ml nestettä. En tiennytkään, että kissalle neste laitetaan suonen sijasta nahan alle, josta se imeytyy elimistöön. Enkä tiennyt sitäkään, ettei kissa kestä laisinkaan paastoa. Meetu oli oksentanut sen torstaipäivän ja jo se oli aiheuttanut selvää kuivumista ja kunnon heikentymistä.
Lopuksi Meetu sai vielä peräruiskeen.

Tuhdin laskun, parafiiniöljyn ja hoito-ohjenipun kanssa lähdimme kotiin. Meetu oli voipunut ja hiljainen. Yleensä se on kova "höpöttämään" ja tykkää olla ihmisten seurassa. Kotiin päästyämme se meni sängyn alle torkkumaan aivan hiljaisena. Peräruiskeista, parafiiniöljyhoidosta ja ruokavaliosta huolimatta Meetun vatsa alkoi toimimaan vasta eilen. Nyt se alkaa jo olla oma itsensä ja juttuakin tulee. Sen turkki on parafiiniöljyssä ja kaulasta puuttuu karva kokonaan, koska lääkäri ajoi sen pois kyetäkseen paremmin löytämään suonen verikoetta varten.

Ikääntyneillä kissoilla ummetus on kuulemma melko yleistä ja sitä voidaan kotona hoitaa ihmisten lääkkeillä, tosin huomattavasti pienemmällä annostuksella (esim. Levolac). Ruokavalioon on lisättävä enemmän kuituja. Verikokeet osoittivat, että Meetulla on myös munuaisten vajaatoiminta, mikä niinikään on tavallista vanhenevilla kotikissoilla.

Juuso ulkoiluttaa kieltään

Meetun lääkäriprojektin yhteydessä törmäsin jälleen lemmikin hoitamiseen liittyviin osittain eettisiinkin kysymyksiin. Monet, etenkin vanhemmat ihmiset tykkäävät, ettei lemmikkikissaan kannata laittaa turhaan rahaa. Eläinlääkärithän tunnetusti maksavat paljon, mutta onko maatiaiskissan hoitaminen turhaa sen vuoksi, että sen hankintahinta on usein niin matala, jopa ilmainen? Missä kulkee ikääntyneen eläimen - kissan tai koiran hoitamisen ja lopettamisen raja? Milloin eläin on liian vanha hoidettavaksi? Mikä on sellainen sairaus, että sitä kannattaa hoitaa ja milloin mennään inhimmillisesti tai eläimellisesti katsoen yli järkevyyden?

Meetun vaivana oli ummetus, joka oli kuitenkin kohtalaisen helposti hoidettavissa. Munuaisen vajaatoiminnasta huolimatta Meetu on ikäisekseen hyväkuntoinen, aktiivinen ja kiva kissa. Sillä saattaa olla vielä monta hyvää vuotta. Jo nyt se on ilahduttanut lähes kahden vuoden ajan vanhempiani. Meetu on virallisesti pikkuveljeni kissa. Heillä on myös koira ja elämä turhankin hektistä, joten toissakesäisen lomamatkan ajaksi hoitoon tuotu Meetu on saanut viettää aikaansa vanhempieni luona. Tällä kertaa pääsin vaikuttamaan siihen, että Meetua hoidettiin. Tekisin samoin uudelleen, oli kyse sitten omasta tai toisen kissasta. Kun on ottanut eläimen vastuulleen, on se minusta hoidettava siten, että myöhemmin kehtaa katsoa itseään peilistä häpeämättä.

Susanna, olet lämpimästi tervetullut blogini lukijaksi!

Ja kaikille tasapuolisesti oikein mukavaa syyskuista viikkoa!

 

Puuhaa pihalla ja puutarhassa

Punakaneli kypsyy

Sattuukos teille muille sellaista, että lähdette päättäväisenä pihalle tekemään jotain tiettyä hommaa ja hetken kuluttua huomaattekin tekevänne jotain tyystin muuta? Se jokin muu vielä poikii monenlaista oheistehtävää ja päivän päätteeksi voi vain todeta, että kaikenlaista tuli tehtyä, vaan ei sitä, mitä alunperin oli tarkoitus. Minulle tällainen poukkoilu on nykyään arkipäivää. Välillä pitää laatia tehtävälistoja ja pysytellä tiukasti niissä, jos aikoo saada tärkeiksi luokitellut tehtävät ajallaan pois päiväjärjestyksestä.

Japanin ihmekukka se vain kukkii.

Tavallisinta on aloittaa aiottu työ, joka sitten laajenee kuin sienirihmasto metsässä. Viikko sitten meni kokonainen päivä kolmen mustikkapensaan istuttamiseen. Sain Ukkokullalta Ainon, Patriotin ja Northbluen. Tiesin muka tarkkaan, mihin ne istuttaisin. Toisin kävi. Tallustin pitkin alapihaa ja siirtelin purkkeja paikasta toiseen osaamatta päättää, mistä kohtaa alan kaivamaan. Kaivaessa totesin, että valitsemani kohta on turhan tiivistä, lähes savimaista. Maata pitikin sitten ryhtyä parantamaan ja kohta jo huomasin kääntäväni yhtä lehtikompostia kohopenkin rakentamista varten.

Pidän siitä tuoksusta, joka jää käsiin kehäkukkien käsittelyn jälkeen.

Oma lukunsa on kaikkien tarvittavien työvälineiden raahaaminen edestakaisin. Yleensä tarvitsen kottikärryt, lapion, kenties oksasakset, pienen haran, kastelukannun tai ämpärin. Työn edistyessä huomaan kaipaavani milloin mitäkin vempainta ja työn päättyessä työmaalla lojuu kaikenlaista kamaa, joka pitää puhdistaa ja palauttaa oikeille paikoilleen, josta ne taas seuraavan työn käynnistyessä on löydettävissä. On myös multasäkkiä tyhjänä ja puoliltyhjänä, taimipurkkeja ja nimilappuja. Tyhjiä multasäkkejä käytän esimerkiksi hakiessani tutulta tallilta hevonkakkaa ja auki leikattuina niillä on hyvä suojata kuivuvia betonitöitä liialta auringolta. Taimipurkkejakin voi uusiokäyttää. Tosin nyt niitä alkaa olla sen verran paljon, että huonommasta päästä täytynee osa jo hävittää.

Villiviininpöheikön takaa paljastui elämää.

Talomme on olopihan puolelta L:n muotoinen. Ihan alkuvuosina istutin villiviinin talon L:n nurkkaan. Vieläpä sen tavallisen villiviinin, joka ei kovin tehokkaasti tartu omin kärhöin rakennukseen eli sitä on saanut tukea kaikenlaisin naruvirityksin. 90-luvulla kaivoin ikkunoiden alta norjanangervot pois ja rakensimme tilalle puisen terassin. Villiviini jäi nurkkaan ja talon seinustalle myös anopilta saatu Pohjantähti-köynnösruusu. Köynnösruusu ei ole miksikään jättiläiseksi kasvanut ja joskus siitä on pitänyt leikata isojakin oksia kuivumisen vuoksi pois. Se ei vie tilaa niin paljon, etteikö sopisi jatkossakin paikallaan olemaan. 

Ei Hämähäkkimies vaan sammakko kiipeämässä talon sokkelia ylös.

Villiviini sen sijaan on kasvaa porskuttanut ja parin viime kesän aikana se on alkanut työntää versoja myös terassilautojen välistä. Pari kertaa olen sen leikannut oikein kunnolla. Olen sitonut villiviiniä kulkemaan talon kumpaankin sakaraan räystäiden alle. Monta kertaa kesässä on sen pitkiä versoja pitänyt kiskoa pois kattorakenteista ja samalla sitoa myös maahan valuvia oksia pois tieltä. 

Tuosta tiilirajasta sammakko pudottautui takaisin terassille.

Maanantaina kyllästyin jälleen kerran siihen, että villiviini on vallannut niin ison alueen, ettei olkkarin toisesta ikkunasta näy enää ulos laisinkaan. Leikkasin villiviinin ihan matalaksi. Tiedän, että sieltä se taas kasvaa ja kohtalaisen nopeastikin. Olemme jo pitkään harkinneet valokatteella suojatun tilan rakentamista terassille. Olisikohan aiheellista kaivaa koko villiviini pois ahtaasta nurkasta, vaikka voisihan se toisaalta olla mukava vihertäjä. Vaan onpahan olkkarissa pitkästä aikaa taas valoisaa.

Vielä kun kertoisitte, miten saan Ukkokullan aktivoitumaan sen katetun terassin rakentamiseen. Siis ryhtymään sanoista tekoihin.

Hurja puuhaamisen into on minuun nyt iskenyt. Ulkona on aivan ihana ilma kaikenlaiseen touhuiluun. Ei liian kuuma eikä kylmä. Aamuisin on sakeaa sumua, mutta päivän mittaan aurinko aina pilkistää taivaalta. Paitsi eilen, jolloin iltapäivällä alkoi satamaan ja sitä kesti ihan yöhön saakka. Eilen oli kuitenkin omaishoitopäivä, joten pihahommista ei tullut edes unelmoitua.

Sulkaneilikka on innostunut syyskukkijaksi

Kesäkukkia olen jo joitakin heittänyt pois. Toisia on taasen saanut kastella kesäiseen tapaan näiden lämpimien säiden vuoksi. Perennapenkkejäkin olen siistinyt leikkaamalla kuivina törröttäviä kukkavarsia pois ja haravoimalla käytäville kasaantuneita keltaisia syyslehtiä. Kummasti on taas hetken aikaa ihan siistin näköistä. Shortseissa ja t-paidassa tepasteleminen vähän syksyisen oloisessa puutarhassa sopii erinomaisesti. Viikonloppuna jopa söimme ulkona, eikä tuntunut laisinkaan kylmältä.

Krassit hehkuvat kilpaa auringon kanssa

Juuso makasi pitkään tässä näytön edessä roikottaen häntäänsä näppäimistöllä. Nyt se lähti köllöttämään olkkarin pöydän alle koriinsa. Päivällä se nukkui pihakäytävän hiekalla nautiskellen auringosta, mutta yksin se ei ulkona näytä viihtyvän. Huomatessaan mamman tulleen sisälle, oli kisssakin hetken päästä ovella pyytämässä sisään. 

Seuraavaksi pitääkin tyhjentää kuvat kamerasta ja siirtää niitä muualle talteen. Kun vihdoin sain työpöytäni kissattomaan käyttöön. Päiväkin alkaa kääntymään illaksi.

Minna ja Sara D.B. 

olette lämpimästi tervetulleita blogini seuraan!

Pieni polku metsän halki vie...

Useaan kertaan olen täällä hehkuttanut, kuinka tarkoitukseni on vähentää nurmikon määrää ja tavoitella alapihan puutarhaan rehevää kasvustoa, jossa voi kuljeskella polkuja pitkin. Tuohon tavoitteeseen on vielä pitkä matka, eikä se ehkä kokonaisuudessaan toteudu koskaan. Parissa vuodessa olen kuitenkin päässyt hyvin alkuun. Alapihalle on rakentunut erimuotoisia kukkapenkkejä, joita kaikkia ei tarvitse kiertää, vaan istutusalueiden läpi pääsee askelmia tai pieniä polkuja pitkin. Kaikkihan tietävät, että mistä vain ihminen pääsee oikaisemaan, sinne syntyy luonnostaankin polku.

Poistan nurmikkoa sitä mukaa, kun sille tarvetta syntyy. Se saa pysytellä paikallaan, kunnes leikkurilla ajettava pläntti muodostuu niin hankalaksi, että on helpompaa kattaa kyseinen alue jollain muulla materiaalilla. Alkukesästä naapuri tarkkaili uuden kukkapenkin kaivu-urakkaani todeten, että parasta olisi laaja nurmikenttä, jonka ajaminen on helppoa. Mitä enemmän joutuu kiertelemään ja kaartelemaan, sen hankalammaksi nurmikon hoito muodostuu. Totta sekin. Mutta jotta laajasta nurmialueesta saisi viidakon ilman kertarysäystä, on edettävä pala palalta nurmea poistaen ja tilalle jotain muuta istuttaen. Ja kuka määrää, että puutarhan rakentamisen pitäisi olla helppoa ja yksinkertaista? Kaikki pientaloasukit eivät ole ihastuneet pihatouhuihin. Minulle se on tärkeää. Kun yksi projekti on valmistunut, seuraavan suunnittelu on jo käynnissä. Tuntuu oudolta ajatella, että puutarha olisi nyt valmis ja sitten tehtäisiin jotain muuta. Onneksi voi tuumailla toisinkin.

Ylimmässä kuvassa on kolmen rapskulaatan kokoinen pätkä, jonka tein jo viime kesänä. Sen lisäksi penkkien väliin jäi kapea nurmialue, josta juuri ja juuri taiteillen sai nurmikon ajettua, mutta joka oli jo ajat sitten saanut lähtötuomionsa. Eilen vihdoin oli siihen aikaa ja tarmokkaasti kaivoin tuon kaitaleen lähes kokonaan pois. Keskimmäisen kuvan alareunassa näkyy vielä vähän nurmikkoa, joka kohta tuosta jo laajeneekin sen verran, ettei sen leikkaaminen ole vaikeaa. Sillekin pläntille on jo lähtölaulua viritetty. Kivituhka loppui nyt ihan kesken, joten sitä täytyy tilata lisää. Tarkoitus oli upottaa kiviä noiden rapskulaattojen lomaan, jotta polku olisi likimain kokonaan kivetty. Homma etenee, kunhan saan kivituhkan tilattua.

Rhodo Gunningham's White

Kesäisen lämpimät säät ovat näköjään huijanneet kasvejakin. Kummastelin ohi kulkiessani, mitä pinkkiä talon päädyn puskissa vilahtelee. Rhodo Gunningham's White siellä availee nuppujaan. Ei taida tuo pensas ensi keväänä kukkiakaan. Tuskin se ehtii tehdä uusia nuppuja tulevaa varten.

Alppikärhö - Clematis alpina

Alppikärhökin on tehnyt muutamia loppukesän kukkia. Se ei liene kovin erityistä. Pidän kovasti alppikärhön karvaisista tupsukoista. Muistuttavat ehkä vähän Erkki Tuomiojaa tai sitä pitkäkarvaista koirarotua, jonka naamasta näkyy vain mustanruskea kuononpää.

Polkua tehdessäni pääsin hyvin kaivamisen makuun ja ryhdyin samantien kaivamaan alapihalle johtavien portaiden reunalta puutarhaportissa kasvavaa humalaa pois. Se on ollut liian aurinkoisella paikalla ja siinä paisteessa ollessaan tuppaa keräämään itsensä kirvoja täyteen. Muu perhe kutsuu humalaa tappajaköynnökseksi, kun sen karheat oksat nappaavat portista kulkijaa vaatteista tai hiuksista kiinni.

Humalan kaivaminen onkin ilmeisesti elämää suurempi tehtävä. Oletteko tutustuneet sen juuristoon? Se ei ole mitään paksua ja jäykkää materiaalia, vaan köysimäistä ja lujaa kuin mikä. Kaivoin ja kiskoin ja taatusti enin osa jäi multaan. Pääjuuri upposi jonnekin Kiinan tienoille ja sivuille kulkevia juuria on varmasti Tukholmasta Pietariin. Aivan mahdoton tehtävä saada humalan juuria kokonaan pois. Etenkin, kun niitä pitää kaivaa ahtaassa tilassa varjellen samalla lähistöllä olevia pioneja. Huh, toisen puolen humala on vielä kaivamatta. Näin ne suuret suunnitelmat usein kariutuvat, olosuhteiden mahdottomuuteen.

Huomasin muuten, että kirjoittaessani kommentteja tabletilla postauksiinne, on kirjoitusvirheiden määrä huikea. Tabletissa on ennakoiva kirjoituksen syöttö, enkä aina huomaa - enkä edes jaksa - korjata kaikkia kirjoitusvirheitä. Vekotin ei näytä laisinkaan ymmärtävän yhdyssanoja ja monista ihan tavallisista Suomen kielen sanoista sillä on tyystin kummallinen näkemys. Kenties tuon ennakkosyötön saa asetuksista pois, vaan kun en ole ehtinyt niin pitkälle laitteeseen vielä tutustumaan. Jos siis ette saa tolkkua kommenteistani, voitte vapaasti syyttää nykytekniikan ihmeellisiä kiemuroita. Ja vähän myös minun laiskuuttani.

Alkavalle viikolle on luvattu kesäisen leppeitä ilmoja. Aamuisin usva on välillä sakeaa, mutta kohta auringon noustua lämpö taas hellii meitä. Iloitaan ja ollaan ulkona!

Vielä löytyy väriä

Kärhö - Clematis Rouge Cardinal

Olen ihan ääneenkin murehtinut, ettei omassa pihassa ole enää kukkijoita ja yleisväri alkaa kohta olla enemmänkin ruskea, kuin mitään muuta. Tulinpa puhuneeksi läpiä päähäni ja ihan julkisesti. Eilen tein pikaisen tarkistuskierroksen pihalla ja puutarhassa. Löytyihän sieltä väriä. Kärhö Rouge Cardinal näyttää olevan varsin innokas kukkimaan. Useita kukintoja on avoinna samanaikaisesti ja uusia nuppuja monen kokoisena. Samassa kartiossa kiemurteleva Multi Blue kukki aikansa, mutta sitten väsähti ja nyt näyttää lykkäävän pääasiassa vartta ja lehtiä.

Kärhö - Clematis Multi Blue

Naapurin aidan vieressä sijaitsevassa betonirenkaassa taasen Multi Blue kukkii oikein terhakkaasti. Tuon pajukartion toisella puolella taasen Joh Paul II ei ole tehnyt ainuttakaan kukkaa. Ei nupun nuppua. Vartta on sillekin kertynyt ja ihan hyväkuntoisen näköisiä. Katsotaan, selviävätkö nuo talvesta ja kukkivatko ensi kesänä. Samaan betonirenkaaseen laitoin muutamia krassin siemeniä, jotka sitten kasvaessaan meinasivat tukehduttaa kärhöt kokonaan. Niinpä niitä krasseja on täytynyt karsia vähän kovakouraisemmin. Ajattelin, että krassit peittäisivät ruman renkaan tehokkaasti, minkä ne kyllä ovat tehneetkin. Toisaalta myös keväällä renkaan ympäriltä tapille leikkaamani Norjanangervot ovat kasvaneet varmasti metrin ellei enemmänkin. Kohta ei betonirengasta ole tarpeen naamioida mitenkään.

Tiikerinlilja

Liljat ovat jo kukintansa loppusuoralla ja joidenkin varsia olen jo leikannut kokonaan pois niiden muututtua täysin ruskeiksi ja vähän limaisiksikin runsaiden sateiden myötä. Tämä tiikerinlilja, jonka nimeä en ole laittanut muistiin, on avannut vihdoin pulleiksi turvonneet nuppunsa. Se on kasvattanut varttakin niin pitkälti, että piti laskeutua polvilleen hänen hienoutensa alle saadakseni kuvan tuosta etupuolesta.

Ruukkuun istutetut messusipulit ovat kaikki kukintansa hoitaneet kunnialla ohitse. Ainoastaan yksi sipuli työnsi vartensa vähän myöhemmin esiin ja kasvatti pari nuppua, joista sitten sukeutui tällaisia kaunottaria syyskuun alkumetreille ihailtaviksi.

Maurinmalva - Malva sylvestris mauritiana

Maurinmalvan pitkän hujoppi varsi makaa kukkapenkissä pitkin pituuttaan, mutta enpä ole raaskinut sitä käydä pätkäisemässä, sillä yksittäisiä kukkia varresta tulla tupsahtelee tasaiseen tahtiin. Josko viikonvaihteessa ehtisi kerätä siemeniä siitä ensi kesää varten. 

Verikurjenpolvi - Geranium sanguineum

Myös verikurjenpolvet kehittävät yksittäisiä kukkia syyspäivien iloksi.

Tarhakurtturuusu - Rosa Ritausma

Ritausmassa on runsaasti nuppuja ja kyllä se ne vielä avaa. Tällä pensaalla ei vielä ole kokoa paljoakaan mihinkään suuntaan ja sade painoikin sen painavia kukkanuppuryppäillä varustettuja oksia maahan, jolloin avautuvat kukat pilaantuivat nopeasti. Yritin kyllä tukea oksia, mutta kun niillä on niin vähän mittaa, niin matka multaan oli varsin lyhyt. Nämä uudet nuput ovatkin pensaan korkeimmalle ulottuvissa oksissa, joten ehkä pääsen kuvaamaan ehjiä kukintoja.

Tarhakurtturuusu - Rosa rugosa 'Sointu'

Keväällä hankitut kotimaiset uutuusruusut eivät paljon ole kukkineet. Tämä Sointu on nyt syksyn tullen innostunut muutamilla avautuneilla kukinnoilla. Pääsen vähän herkuttelemaan sillä, mitä nämä ruusupensaat mahdollisesti tulevaisuudessa tarjoavat.

Maanpeiteruusu - Rosa Sommerwind

Maanpeiteruusut siirsin kesäruukuista Oikeaan rinteeseen muutama viikko sitten. Silloin ajattelin, että hyvästi kukinta. Pidin kuitenkin tärkeämpänä sitä, että ruusut ehtisivät juurtua hyvin ennen talvea. Ilmeisesti siirto ei niitä paljon kiusannut, sillä kukkia on tullut kaiken aikaa lisää. Nyt vain toivotaan, että selviävät tulevasta talvesta.

Jaloruusu

Siirsin myös pari jaloruusua Kurgaanista Kärhöpenkkiin, jotta saisin näiden ruusujen jalostuskohdat syvemmälle multaan. Kurgaanissa ne ovat kasvaneet rinteessä, josta sade näyttää huuhtovan multaa pois. Tämän ruusun olen saanut nimettömänä, mutta ajattelin, että menee syteen tai saveen, sen mahdollisuudet ovat paremmat muualla kuin Kurgaanissa. Eipä ainakaan kukinta häiriintynyt, vaan uusia nuppuja on tulossa yhäkin.

Kaunokainen - Bellis perennis

Kaunokaisia en ole koskaan aiemmin saanut meidän puutarhassa menestymään. Kukkivat kesän ja katoavat sitten tyystin. Keväällä löysin varastoistani pussillisen kaunokaisen siemeniä ja laitoin ne itämään. Lämpimien tultua vein itäneet versot kasvimaalle ja annoin niiden vahvistua siellä purkeissaan. Heinäkuussa tyrkkäsin taimet erään kukkapenkin reunaan ja ajattelin, että siinä niille on hyvä paikka. Jos vaikka leviäisivät nurmellekin. Taisivat tykätä, sillä nepä riehahtivat kasvamaan ja kukkimaan. Katsotaan, näkyykö Kaunokaisia ensi keväänä. Ja jos kasvavat, leviävätkö nurmelle.

Juuso - ikioma kuorsaava kotikissa pörheänä

Mutta tämäpä karvainen kukka se kukkii päivästä toiseen. Taitaa kissan vanhenevia luita paleltaa, sillä ulkona se ei enää viihdy laisinkaan. Heti, kun mamma ilmestyy näköpiiriin, alkaa sen päiväinen rutiseva naukuminen, että sisälle pitäisi päästä. Iltaisin on mamman mukava nukahtaa sänkyynsä, kun selkää lämmittää pehmoinen karvakerä. Muuten Juuso viihtyy olohuoneen pöydän alle sijoittamassani korissa. Korin ostin Juuson ollessa pentu, mutta ei se siellä juurikaan edes käynyt, nukkumisesta puhumattakaan. Ehkä kori oli väärässä paikassa tai mikä lie väärin. On se vaan kotoisaa katsella telkkua ja kutoa sukkaa, kun pöydän alta kuuluu miehekäs kuorsaus. Eikä siellä Ukkokulta kuorsaa. Ei, kyllä hän istuu siinä vastapäätä toisella sohvalla. Juuso siellä kuorsaa nousten aina välillä istumaan ja vaihtamaan asentoa jatkaakseen jälleen moottoroituja uniaan.

Väliaikaisriesaa

Rakkaat ihmiset, 

roskapostin määrä on viime päivinä ollut sen verran runsasta, 

että laitoin vähäksi aikaa sanavahvistuksen päälle. 

Se on jonkinsortin riesa, josta en itsekään tykkää. 

Josko siitä olisi kuitenkin sen verran apua, 

että voin sen jonkun ajan kuluttua napsaista taas pois.

Mukavia syyskuun päiviä

kaikille tasapuolisesti!

 

Viimeistä viedään - elokuusta ja kesästä

Virallisesti tämäkin kesä on nyt sitten lopuillaan. Miten ihmeessä aika rientää niin hurjaa vauhtia, ettei tavallinen ihminen perässä pysy? Vasta hetki sitten kuuntelin mustarastaan laulua ja odottelin puutarhan puhkeavan kukkaan. Ja nyt ollaan ajassa, jolloin on ihan pakko miettiä, heitänkö tuonkin kesäkukan tänään vai huomenna kompostiin.

Tämän kesän säät ovat olleet hyvin vaihtelevaiset. Juhannuksen tienoilla paleltiin villasukat jalassa ja ihmeteltiin, eikö kesä milloinkaan tule. Kohta jo paistateltiin päivä toisensa jälkeen niin mahtavassa lämmössä, että ihan ennätyksiä tavoiteltiin. Sitten seurasi pitkä sadejakso, jolloin ainakin täällä etelärannikolla vettä satoi jatkuvasti yli äyräiden.

Vaihtelevuus kuuluu Suomen kesään, eikä sen pidä estää kesästä nauttimista. Varmasti kuumat hellepäivät jäävät useimmille päällimmäisenä mieleen ja kun muutama vuosi vierähtää, muistelemme tätäkin kesää ihanan lämpöisenä. Muistot kultaa vuodet, vai kummin päin se menee.

Elokuun viimeinen viikko on ollut varsinaista hötäkkää ja niin tulee jatkumaan syyskuun alkukin. Puutarhatöistä laatimani rästilista ei ole juurikaan lyhentynyt, mutta yhtenä päivänä päätin uhmata jatkuvia sadekuuroja ja ehdinkin sitten leikata nurmikon parin sateen välissä. Sainpa jopa kantattua muutaman kukkapenkin. Joskin välillä täytyi käydä seisomassa metsänreunan suurien puiden alla pahimman kuuron ajan, ettei ihan litimäräksi kastuisi. Kameran kanssa ulos en ole kunnolla ehtinyt.

 
Elokuun lopulle sattuu aina merkkipäiviä ja niitä on nytkin juhlittu. Tänään tulee myös kuluneeksi 28 vuotta siitä, kun muutimme tähän taloomme. Taloon, joka jo monin paikoin kaipaisi pientä meikkausta, mutta joka Ukkokullan mielestä on ihan hyvä tällaisenaan. Osaavana ja kriittisenä rakennusalan ammattilaisena isäni valvoi, vaati ja teki itse työtä, joka kestää monin osin tiukentuneet ja muuttuneet tämän päivän normitkin. Se, mikä vaatii kohennusta, on enemmänkin pintasilausta. Mutta tällaiselle perfektionistin perfektionistiselle tyttärelle se pintasilauskin on tärkeää. 

Juhlat on nyt juhlittu ja kakut popsittu. Syksyn saapumisen myötä alkavat myös monet arkirutiinit, joista on kesän ajan saanut huilata. Tulevalla viikolla juostaan taas vanhusten kanssa lääkäriltä toiselle, mitataan paineita ja lääkitään silmiä. Onneksi aurinko paistaa ja luvassa on vähemmän sadetta. Heti, kun sopiva rako löytyy, pyrähdän pihamaalle. Pienet ne on onnen aiheet, mutta on se vaan mukava päästä möyrimään mullan kanssa.

Kesä on ihanaa aikaa, mutta voi siitä syksystäkin nauttia. Näin tehdään siskot ja veikot!