Putkimiestä odotellessa

Vaahtera lauantaisessa auringonpaisteessa

Lämminvesivaraaja on rikki, ei siis tule lämmintä vettä. Eikä kylmääkään, koska saapuva vesi on suljettu vanhan varaajan verkosta irroittamisen vuoksi. Putkimiehen piti tulla uuden varaajan kanssa aamukahdeksalta. Kello lähentelee yhtätoista. Odottelun ja muutaman soiton jälkeen putkimies ilmoitti hetki sitten, että tekee ensin vähän töitä toisella työmaalla. Mikään ei ole muuttunut sitten meidän talonrakennusprojektin, josta on kulunut 27 vuotta. Aina sai odotella sähkömiestä, putkimiestä, laattamiestä. Odotella, soitella ja perään kuulutella. Tulivat, milloin tulivat ja tekivät puoli tuntia töitä jättäen loput hommat hamaan tulevaisuuteen. Sitten lähtivät seuraavalle työmaalle luultavasti taas puolituntiseksi. Ja moni muu urakka seisoi odottamassa näiden ammattimiesten työpanosta.  

Aronioiden paloa

En voi pestä pyykkiä, en valmistaa ruokaa. En voi mennä pihalle hommiin, koska siellä sataa ja pihatöiden jälkeen kaipaan yleensä suihkua. Enkä aloittaa kodinhoitohuoneen maalaamista. Tarkoitus oli saada kodinhoitohuone jonkinlaiseen järjestykseen tämän päivän aikana. Sitten ei olekaan aikaa taas moneen päivään. Hiukan olen turhautunut. Ehkä ryhdyn opiskelemaan uutta ammattia. Miten olisi putkimies, sähkömies tai miksei vaikka laattamies. Tai siis nainen. Saattaisi löytyä kysyntää sellaiselle putkinaiselle, joka tulisi silloin kun lupaa ja tekisi sen, mitä lupaa.

Muuten menee ihan mukavasti...
 

 

Inspiroituu -haaste

Maurinmalva kuvattuna 4.10.2014 eli viikko sitten perjantaina

Mökkipuutarhassa -blogin Pirjo laittoi liikkeelle haasteen, joka kuuluu näin:

"On varmaan tullut aiemminkin mainittua miten antoisaa bloggaaminen on. Blogistaniasta löytää jatkuvasti vinkkejä ja uusia ideoita, kuten edellisen postauksen vaahteralehtikranssi.

Haluan antaa tunnustusta parille inspiraationlähteelle (joita toki on valtavasti muitakin).

Haastan siis mainitut inspiraationlähteeni ja tietenkin muut lukijani postaamaan omia inspiraation lähteitään."

Otan Pirjon haasteen vastaan, vaikka on aivan ylettömän vaikeaa valita yhtä, kahta tai kymmentäkään sellaista blogia, joista itse ammennan inspiraatioita. Erinomaisia blogeja on todella paljon ja uusia kiinnostuksen kohteita löytyy jatkuvasti. Jokainen blogi on omanlaisensa ja jokainen niistä ansaitsee vuorollaan oman kunniamainintansa. Mietin, nostanko tässä esiin sellaisia blogeja, jotka eivät ehkä vielä ole löydettyjen blogien joukossa, mutta ansaitsisivat tulla esitellyiksi. Päädyin valintaan, joka sekin oli ehdottoman vaikea. Jostain on kuitenkin aloitettava ja seuraavana sille perustelut.

Olen jo pitkään harmitellut, ettei bloggerissa ole samanlaista tykkää-systeemiä, kuin facebookissa. Kun seuraa monia blogeja ja siinä ohessa yrittää ylläpitää omaansa, ei aina jaksa kovin pitkiä kommentteja kirjoittaa ja silti haluaisi jotenkin tuoreita postauksia huomioida. Toisinaan tuntuu sanat loppuvan, kun haluaisi kehua jonkun postausta tai koko blogia. Yritän löytää käyttämilleni sanoille synonyymejä, mutta silti sanat HIENO, UPEA, IHANA, KAUNIS tuntuvat suorastaan kuluvan käytössä. Joskus peukun nostaminen saattaisi huomattavasti paremmin kertoa sen, että tästä minä tykkään todella paljon. 

Tämän alustuksen saattelemana päätin tuoda näyttämölle neljä blogia, joita seuraan säännöllisesti ja jotka kerta toisensa jälkeen saavat minut tuntemaan iloa siitä, että olen tänne blogistaniaan tieni löytänyt. Nämä esittelemäni blogit löytyvät erittäin monen bloginkirjoittajan lukuluetteloista, joten useille he ovat entuudestaan tuttuja. Näin sain kuitenkin tilaisuuden ihan julkisesti esittää kehuni ja kiitokseni näille blogeille ja kertoa, kuinka upeita ne ovat.

Olkoon tämä iso TYKKÄÄ seuraaville blogeille:

. 

Suvikumpu 

kuuluu niihin blogeihin, joihin tutustuin oman blogini alkutaipaleella. Pidän tämän blogin monipuolisuudesta ja siitä, kuinka vähäisimmänkin asian kuvaamiseen on käytetty aikaa ja vaivaa. Marja taitaa ehdottomasti dekodeerauksen. Luultavasti Marjan upeat villasukat ovat syynä siihen, että innostuin uudelleen, 25 vuoden tauon jälkeen kutomaan ja erityisesti villasukkia. Suvikummusta puhuttaessa on myös ehdottomasti muistettava ihanat kissat Onni, Ruusa, Viiru ja Nipsu.

Mielen lumoa  

on upeine kuvineen enemmän kuin puutarhablogi. Intianminttu on tutustuttanut minut monenlaisiin ötököihin, perhosiin, lintuihin ja lukuisiin kotipihojen ulkopuolella kasvaviin kasveihin. Tässä blogissa aistii myös ekologisuuden jo monien muiden tärkeiden arvojen kunnioituksen.

Autuas olo

Jostain syystä Cherin blogista tulee aina mieleen Virpi Suutarin dokumenttielokuva Eedenistä pohjoiseen (joka esitetään Yle tv1 ma 13.10.2014 klo 21.30). Autuas olo -blogissa on samanlaista elämänmyönteisyyttä, huumoria ja puutarhaan kohdistuvaa syvää intohimoa, kuin Suutarin dokumentissa. Cherin kuvat ovat minusta hyvin taiteellisia ja tarkasti mietittyjä. Ei sovi unohtaa Neroa, jonka mustaa olemusta oppii kaipaamaan 

Cherin postauksissa.

Vikki kuvailee
kuuluu oman blogikokoelmani uudempaan kaartiin. Hänen hienot luontokuvansa ovat houkutelleet minua tutustumaan erilaisiin perhoskasveihin ja katsomaan lintuja aivan uusin silmin. Vikin luontokappaleita käsittelevät postaukset ovat usein hauskasti sanoitettuja tarinoita, joissa huumorilla on paikkansa. Vikillä on myös toinen blogi Vikkityyli, jossa hän esittelee mm. kierrätysmateriaaleista tekemiään koruja. 

Suvikumpu, Mielen lumoa, Autuas olo ja Vikki kuvailee, 

ottakaa siis haaste vastaan 

ja laittakaa se eteenpäin.

Vielä ehtii osallistumaan 500. postauksen kunniaksi järjestämääni arvontaan, 

joka päättyy ke 15.10.2014 klo 24.

Kriikunapolku valmiiksi

Kuluneella viikolla olen ehtinyt pihalle kokonaisen yhden kerran. Silloin olikin sen verran enemmän aikaa, että ajoin nurmikon lyhyeksi. Se nimittäin kasvaa edelleen ihan kelvollista tahtia. Samalla tuli silputuksi massoittain puista nurmelle leijailleita lehtiä. Eritoten vaahteranlehtiä, joille silppuaminen tekeekin hyvää. Maatuvatpa nopeammin. Ulkotouhut ovat niin mukavaa ajanvietettä, etten tietenkään malttanut palata takaisin pyykki- ym. rästitehtävien pariin vaan innostuin saattamaan loppuun kesällä aloitetun Kriikunapolun.

Olin aiemmin kaivanut pintamaan pois, asentanut maanrakennuskankaan ja kärrännyt paikalle kivituhkaa, jonka päälle lättäsin nuo raparperinlehtilaatat. Nyt sitten naputtelin laattojen ympärille kiviä. Irtokivet ovat sekalaisia, lähinnä omalta tontilta erilaisten kaivuhommien myötä nousseita kiviä. Ei siis kovin suuria, ei kauniita eikä tasalaatuisia. Minulle ne kelpaavat erinomaisesti ja täyttävät tehtävänsä. Itse asiassa tähän Kriikunapolkuun laitoin käytettyjä kiuaskiviä, jotka tosin ovat aika murenevaisia, mutta täyttävät tehtävänsä.

Kivituhka kaipaa vielä loppusilausta ja siistimistä, mutta sen teen, kunhan nämä viime päivien sateet ovat hoidelleen tehtävänsä. En alkanut vetämään alapihalle kasteluletkua kivituhkan tiivistämistä varten, vaan jätin sen luvattujen sateiden kontolle. Hyvin on tiivistynyt, ehkä joitakin koloja joudun vielä paikkaamaan, mutta luultavasti teen sen vasta keväällä. Jatkakoon tiivistymistä tulevat talvikuukaudet.

Kiviurakoinnin makuun päästyäni tein myös tuossa kuvassa näkyvän kivineliön kasvihuoneen kasteluvesitynnyriä varten. Tämän kesän tynnyri on seissyt nurmikon päälle asetettujen tiilien varassa. 200-litraista tynnyriä ei siirrellä edes puolinaisena, joten nurmikko on päässyt rehottamaan alustana olevien tiilien väleissä. Koska työtä puutarhassa on muutenkin riittämiin, pyrin keksimään helpottavia oikopolkuja milloin millekin asialle. Ensi kesäksi valmistui vesitynnyrille on oma kiveyksensä, jonka ympäriltä pääsen helposti ajamaan nurmikon, eikä tarvitse harmitella siellä täällä törröttäviä ruohotupsuja. Käytin noihin kulmiin pari lohjennutta raparperilaattaa ja totesin, että löytyipä niillekin hyvä paikka. 

Pihalla alkaisi olla jo haravoitavaa, mutta odottakoon. Ulkona nimittäin sataa ihan kunnolla ja lisäksi meidän 27 vuotta hyvin palvellut lämminvesivaraajamme päätti, ettei se enää jaksa. Uusi on jo ostettuna, putkimies ehtii kuitenkin meille vasta maanantaina. Niinpä tässä ei mitään kovin hikisiä ja lämmintä vettä kaipaavia toimenpiteitä viitsi tehdä. Pääsemme kyllä moneenkin paikkaan lainasuihkuun, mutta mitäpä sitä ehdoin tahdoin itseään likaamaan, kun kyse ei muutamaa päivää pidemmästä ajasta ole. 

Laittakaapa vaikka sipuleita multaan tai köllöttäkää muina miehinä ja naisina sohvalla. Joka tapauksessa oikein leppoisaa viikonloppua kaikille!
 

Päiväunet ikkunalaudalla

"Viitsiskös tuonne ulos mennä laisinkaan? Siellä tuulee niin vimmatusti ja tassuja alkaa kuitenkin taas paleltamaan."

"Kylläpä haukotuttaakin. Tää on varmaan kaamosmasennusta."

"Mietin sitä ulos lähtemistä tässä hetken aikaa. Patteri lämmittää masunalustaa niin mukavasti ja tuo nojatuolikin houkuttelee kovasti."

"Hetkinen...! Mammakin on sisällä, taisi livahtaa työhuoneeseen..."

"No, pitihän se arvata. Mamma haki kameran ja saan olla taas mallina."

"Ota mamma nyt se kuva. Tämähän on lempiasentoni tässä ikkunalaudalla loikoessa, kelpaa varmasti."

"Ai pitäisi olla jotain toimintaa. Älä nyt mamma juksaa arvokasta kissaherraa. 

Ei 68-vuotiaat juokse leikkihiirien perässä.

"Mitäkö se eilinen oli? Vähän kuritin villalankaa. Pitihän sen päkäpään saada paimentamista vielä ennen sukaksi muuttumista."

"Nyt voisit jo lopettaa kuvaamisen ja keksiä jotain muuta tekemistä. Alkaa niiiiiin ramaisemaan, silmät lurpsahtelevat kiinni ja pää kallistuu kohti ikkunalautaa."

"Jutellaan sitten enemmän, kun herään näiltä päikkäreiltä."

HATSEPSUTIN HOVIKISSA

Hatsepsutin hovikissa
kaukaisessa Karnakissa
nousi pitkin palmupuuta
katselemaan Niilin kuuta.
-Minkälainen mahtaa olla
taivaan suuri kissa, jolla
silmäkin on kuin saavin kansi
tuolla tirkistää?
Entä sitten hiiret siellä?
Voivat vaikka kissan niellä!
Hatsepsutin hovikissa
enää näissä aatoksissa
viihtyä ei saata.
Köyristi ja meni maata.

-Marjatta Kurenniemi-
  VANHA LAULU

 

Säilöntäpurkista lyhdyksi

Aktiivinen kynttiläkausi on jälleen alkanut. Tuleehan sitä kesänkin mittaan kynttilöitä sytyteltyä, mutta runsaan valoisuuden vuoksi ulkona kuitenkin vähemmän. Kaivelin tuossa yhtenä päivänä kellarissa omia lyhtyvarastojani ja aika surkealta useimmat näyttivät. Metallista rapisee maalit ja värit ja ruoste ryhtyy niitä syömään. Puiset halkeilevat ja ripustuskoukut irtoilevat. Aikansa lyhtyjäkin voi korjailla ja kohennella, mutta joskus tulee eteen kylmä tosiasia, ettei ruostekaan enää riitä tuomaan tyylikkyyttä, käyttökelpoisuudesta puhumattakaan.

Kauppojen hyllyt ovat syksyn edistyessä täyttyneet erilaisista lyhdyistä, mutta mieleistäni en ole vielä nähnyt. Yhdellä lyhdyllä ei pärjää alkuunkaan ja niinpä muutamaan uuteen lyhtyyn saa sijoittaa euron poikineen. Ei siis ihan halpaa touhua uusia lyhtyvarastoja.

Lyhdyt mielessäni poikkesin naapurikylän halpakauppaan, jossa kierrellessäni huomasin II-laatuisia säilöntäpurkkeja myytävän eurolla kappale. Lasi on vihertävää ja paikoitellen siinä näkyy kuplia ja virheitä. Siitäkö se II-laatumerkintä sitten tulee? Ilman sen tarkempaa toteutusideaa nappasin kolme purkkia ja purjehdin niiden kera kassalle.

Kassa kysyi minulta, jäikö noita purkkeja vielä sinne hyllyyyn. Totesin muutaman jääneen ja hän sanoi hakevansa ne kohta itselleen, koska oli ajatellut tehdä purkeista lyhtyjä. Meinasin työntää peukaloni hänen peukaloonsa, kuten tehtiin ystävän kanssa lapsena keksiessämme tai sanoessamme samanaikaisesti jonkun asian. Tyydyin sitten toteamaan, että niinpä aion tehdä minäkin. Kassalla tuntui olevan kova kiire päästä minusta eroon. Ehkä hän pelkäsi jonkun vievän purkit hyllystä ennen häntä.

Kotimatkalla mietin, löytyykö työkalupakistani sopivaa rautalankaa ripustuslenkeiksi. Löytyihän sitä, mutta käyttämättä jäi, sillä noissa purkeissahan oli kaikki materiaalit valmiina. Tuon kannen ympärillä on säilöntätölkin sulkeva rautalanka, jonka otin kansista pois ja kiinnitin purkkien reunassa kulkevaan rautalankaan. Siitä sain kannattimen valmiiksi muotoiltuna. Kiristin vain kiinnistyskohtia, että pysyvät varmasti paikallaan. Lisäsin hiukan juuttinarua yläreunan koristukseksi ja lyhdyt olivat valmiit. Ylimääräiseksi jäi noita purkinkansia ja sulkijoita. Ehkä säilytän ne hetken aikaa, josko niillekin löytyisi hyötykäyttöä.

Nämä purkit ovat aika korkeita, mutta mahtuupa niihin sitten sellainen isompi öljykynttiläkoko. Sytyttämistä varten täytyy sentään hankkia pitkävartisia takkatikkuja tai kaasusytytin. Meinasi näpit palaa, kun en ehtinyt riittävän ajoissa kiskaista kättäni pois kynttilöitä sytyttäessä. Palaessaan nuo lyhdyt ovat kauniin näköisiä, eikä tuuli päässyt kynttilöitä sammuttamaan. Saman asian ajaisi tietenkin ylimääräiset hillopurkit, mutta kun ei kotoa riittävän suuria löytynyt. Kerrankin keksin ihan itse jotain kivaa ja vielä halvalla.

 

Kuukauden puutarhakuva

Blogeissa liikkuu parhaillaan Kuukauden puutarhakuva -haaste, jonka minäkin sain 

Riinalta Versoja Vaaheramäeltä -blogista. 

Haaste kuuluu seuraavasti:

Månadens Trädgårdsbild - haaste. Kuukauden Puutarhakuva!

Hei, te jotka luette ahkerasti ruotsalaisia puutarhablogeja olette ehkä panneet silmälle kivan haasteen joka jatkuu kuukaudesta toiseen - Månadens Trädgårdsbild! Kuukauden Puutarhakuva toistuu blogista toiseen ja kuvassa on kasvu-aikana yleensä jokin sen kuukauden ihanimmin kukkiva pensas, perenna, talvisaikaan jotain yleisnäkymää tai muuta. Jokainen joka ottaa haasteen vastaan ja lähettää kuvan saa haastaa omat blogiystävänsä mukaan. Yleensä kuukauden kuva on kuukauden viimeisellä viikolla (koittakaa muistaa jatkossa) mutta eipähän tuo ole turhan tarkkaa. Jos kuvaa perennaa tai muuta kasvia olisi kiva jos kuvaan liittyisi jotain tietoa kasvista tai muuta tärkeää tarinaa.

Ottakaapas haaste vastaan!!!

Punahattu on uusi tulokas puutarhassani. Kasvatin sitä siemenestä viime vuoden keväällä ja siirsin taimet loppukesästä kukkapenkkiin. Tänä kesänä sain sitten ensimmäisen kerran ihailla sen kukkia. Olen siihen kovasti ihastunut. Punahattuni aloitti kukintansa elokuussa ja jatkaa sitä yhä. Vaikka se on korkea kasvi, pysyy se erinomaisesti pystyssä tuetta tuulista ja rankkasateista huolimatta. Aion hankkia myös valkokukkaista lajikkeita ja kylvää lisää punaistakin, sillä tietojen mukaan se on aika hidas leviämään. 

Punahatusta löytyy mm. netistä runsaasti tietoa. 

Oheinen fakta löytyi Wikipediasta.

Kaunopunahattu eli punahattu (Echinacea purpurea) on kestävä, monivuotinen yrttikasvi, joka on kotoisin Pohjois-Amerikan kaakkois- ja keskiosien preerioilta ja aukeilta ylängöiltä. Lajista käytetään myös nimeä auringonhattu, jota on käytetty myös joistakin muista punahattujen (Echinacea) suvun lajeista. Joitakin valkokukkaisia lajikkeita ('Alba', 'White Swan') kutsutaan valkohatuiksi.

 

Kaunopunahattu kasvaa 30–100 cm korkeaksi ja kukkii luontaisilla kasvupaikoillaan touko–kesäkuussa mutta Suomessa vasta elo–syyskuussa. Kasvin varsi on karhea ja ohuen nukan peitossa, ja sillä on sitkeä juurakko ja soikeat, vuorottaiset lehdet. Mykerön laitakukat ovat purppuranpunaiset, joillakin lajikkeilla myös valkoiset tai vaaleanpunaiset, ja kehräkukat muodostavat ruskeanpunaisen kartion, johon siemenet kypsyvä

 

Kasvia viljellään Euroopassa rohto- ja koristekasvina ja se menestyy hyvin myös Etelä- ja Keski-Suomessa. Se viihtyy aurinkoisella paikalla mutta ei ole tarkka maalajista, kunhan kasvualusta läpäisee hyvin vettä.

Pohjois-Amerikan intiaanit käyttivät auringonhattua monenlaisten vaivojen hoidossa. Nykyään se yksi suosituimmista rohtokasveista, jota käytetään vilustumisoireiden ja ylempien hengitysteiden tulehdusten hoidossa. Rohdoksen valmistuksessa voidaan käyttää joko kukkivia versoja tai talvehtivan kasvin juuria. Joissakin tutkimuksissa auringonhatun sisältämien polysakkaridien on todettu lisäävän vastustuskykyä. Tutkimuksissa sen on osoitettu stimuloivan immuunipuolustusta ja helpottavan flunssan oireita sekä lyhentävän oireiden kestoa. Suomessa auringonhattu luokitellaan lääkekasviksi, josta saa valmistaa kaupallisia tuotteita vain lääketehtaassa. 

Lähde: http://fi.wikipedia.org/wiki/Punahatut

 

 

Lokakuu alkoi

Keittiön ikkunan läpi näkee jopa kuvata (sälekaihdin hiukan heijastuu).

Kaikki ikkunat on tältä syksyltä pesty. Tai no, autotallissa on vielä kaksi pientä ikkunaa, mutta odotan, että Ukkokulta ehtii niidenkin tiivisteet vaihtaa. Ikkunanpesu on sellainen urakka, jonka ulkoistan heti, kun lakkaan köyhtymästä. Meidän ikkunoissa on jokaisessa kuusi pintaa ja jokainen väli avautuu pestäväksi. Tuuletusikkunat on niin ahtaat, ettei niitä mahdu kunnolla koskaan pesemään. Pöly ja kaikenmaailman ötökät sinne väleihin kuitenkin pääsevät, joten harmautta riittää poistettavaksi vähintään kahdesti vuodessa. 

Myös kasvihuoneen siivosin ja pesin viikonloppuna. Tuo kuva on otettu muistaakseni syyskuun alkupuolella, joten silloin kasvarissa vielä rehottivat chilit ja tomaatit. Nurmikon leikkasin samaan hikeen. Näin lämpimillä säillä nurmikon kasvu vielä jatkuu ja niin siis jatkuu leikkaaminenkin. Ei haittaa, sillä nurmikkoa leikatessa saa hyvin silputtua sinne pudonneet puiden lehdet.

Chiliä taisi tulla yli oman tarpeen; kaikki eivät ehtineet edes kypsyä. Jo nytkin Ukkokulta on laittanut chiliä milteipä mihin ruokaan tahansa. Kuinkahan nyt sitten, kun sitä löytyy omasta takaa? Minusta tuo punainen chili on aika tulista, suuta poltteli pitkään sitä maistettuani.

Viidestä maissistani tuli näin mahtava sato. Olisiko noilla kokoa tuollainen vajaa kymmenen senttiä. Hiirenaivot kenties? Maissilta kuitenkin maistuivat, pakkohan oli oma kasvattamaa maissia maistaa. Grilliä en sentään laittanut kuumenemaan maissia varten.

Tässä syksyn mittaan on blogeissa ollut runsaasti kuvia syyshortensioista ja joku on jopa kysynyt, kuinka suureksi ne kasvavat. Tässä on kuva tapiolassa sijaitsevan kerrostaloyhtiön päätyyn istutetuista syyshortensioista. Niillä lienee ikää 50 vuoden kieppeillä. Toki noita pensaita on säännöllisesti leikattu ja niiden varret ovat upeasti vanhentuneet (täytyykin käydä lehdettömään aikaan kuvaamassa). Kukinnot ovat tänä vuonna olleet valtaisia.

Arvonta 500. postauksen kunniaksi on edelleen avoinna (15.10. asti) ja hyvin ehtii vielä ottaa siihen osaa. Arvontasivulle pääsee klikkaamalla yllä olevaa kuvaa.

Pohjan Hessu ennusti tänään Ylenaikaisen radio-ohjelmassa loppuvuoden säätä. Lämmintä kuulemma riittää loppuvuodeksi, lokakuu on aurinkoinen ja lämmin, marraskuussa tulee vesisateita ja myrskyjä, joulun alla saattaa tulla vähän lunta, mutta valkoinen joulu on hyvin epätodennäköinen Pohjan Hessun ennustuksen mukaan.

Lokakuu siis alkoi tänään. 

Nautitaan auringosta ja mukavan lämpimästä säästä!

PS. 

Välillä nettiyhteyteni sallii blogien kommentoimisen tabletilla. Olen ottanut automaattisen tekstinsyötön ties kuinka monta kertaa pois, mutta jostain syystä se aina vain ilmestyy aiheuttamaan koomisia kommentteja. Älkää siis kummastelko yhdyssanojen puutetta ja merkillisiä lauseita. Eilen illalla naureskelin pitkään varsinaisille sanahirviöille. Pyrin ne korjaamaan aina huomatessani, mutta takuuvarmasti niitä myös jäi ja jää jatkossakin kommentteihinne.

Omaan blogiini tulleisiin kommentteihin en syystä tai toisesta pysty tabletilla vastaamaan. Vekotin ei reagoi "vastaa" -pyyntöihini laisinkaan. Kyllä tekniikka on ihmeellistä! 

Arvonta 500. postauksen kunniaksi

500. postaus ja arvonta sen kunniaksi

Huomasinpa kirjoittaneeni perjantaina 500. postauksen. Aloitin tämän blogini 10.6.2011 kummityttöni innostamana. Hänellä oli oma lifestyle-bloginsa, jota luin ja kävin kommentoimassa säännöllisesti. Olin jo pitkään miettinyt, miten saisin ympättyä yhteen puutarhapäiväkirjan kirjoittamisen ja kukkien kuvaamisen, joten kummitytön kannustus tuli sopivaan saumaan. Tietokone on minulle tuttu työväline, eikä se siis asettanut kynnystä blogin aloittamiselle. Teknisesti blogin ylläpitäminen ei ole laisinkaan vaikeaa, joskin ajoittain hiukan kömpelöä. Ehkä sekin ajan mittaan muuttuu ja kehittyy.

Hansa-ruusun kiulukoita

 
Ajattelin blogin kirjoittamisen toimivan lähinnä omana kuvallisena muistikirjana. Siitä tuli kuitenkin aivan jotain muuta. Oman blogin kirjoittamisen myötä löysin uuden reitin puutarhatiedon maailmaan. Olen oppinut hurjan paljon uutta kasveista, niiden kasvattamisesta ja hoitamisesta. Olen löytänyt valtavasti uusia perennoja, pensaita, puita ja kesäkukkia, joista osa on jo saanut paikkansa omassa puutarhassani. Lukuisa joukko on kirjautunut hankittavien tai muulla tavoin tutustumista odottavien listalle. Olen oppinut hyödyllisiä niksejä ja taitoja.

Metsäruusun kiulukoita

Parasta, mitä olen tämän blogini kautta löytänyt, ovat ne upeat ihmiset eri puolilla Suomea, jotka ovat samalla tavoin innostuneita puutarhaihmisiä. Jotkut ovat selvästi ammattilaisia, oikeita ydinosaajia. Toiset taas itseoppineita harrastajia, joilla on viisi taitavaa multasormea kummassakin kädessä. Muutamilla luultavasti varpaatkin yhtä lahjakkaita. Joukkoon kuuluu myös harrastelijoita, jotka ovat vasta tiensä alussa, mutta niinikään täynnä innostusta oman puutarhansa rakentamisessa. Jokaisessa blogissa on oma viehätyksensä ja jokaisesta blogista tulee ammennettua vuorollaan pieniä ideanpoikasia. 

Punalehtiruusun kiulukoita

Blogin myötä olen oppinut paremmin hyväksymään oman rajallisuuteni myös puutarhan rakentamisessa. Myönnän, etten osaa tai jaksa ja välillä teen aivan idioottimaisia hölmöilyjä. Niin paljon kuin tykkään valokuvaamisesta, täytyy senkin suhteen todeta, ettei minusta taida koskaan tulla hyvää valokuvaajaa. On vain räpsittävä entistä enemmän kuvia sillä odotuksella, että takuuvarmasti jokin kuva onnistuu sen verran hyvin, että sen kelpaa julkaista. Enkä kuvaa kilpailleksani kuvien laadulla, vaan enemmänkin saadakseni parempia muistijälkiä puutarhani esiintyjistä; kasveista ja kaikesta, mitä kulloinkin puutarhassa tapahtuu. Tietenkin pyrin kuvaamaan mahdollisimman hyvin eli tavoitteena on oppia kuvaamisestakin aina vain lisää. 

Imukärhivilliviinin syysloistoa

Blogimaailma on saanut minut koukkuunsa. Enää ei riitä, että kirjoittaisin omista multatouhuistani, vaan yhtä innostavaa on käydä lukemassa muiden blogeja. Yllättäen sitä huomaa kaipaavansa jonkun säännöllisen bloggaajan postausta ja yhtä yllättäen voi todeta eläytyvänsä toisten iloihin ja murheisiin. Toisten blogien kommentoimista rajoittaa vain ja ainoastaan aika - niin ja joskus myös takkuavat nettiyhteydet. 

Vaikka blogini onkin pääsääntöisesti painottunut puutarha-asioihin, en voi enkä halua ohittaa muita elämässäni tärkeitä asioita. Sellaisia kuin kissamme Juuso, käsityöt, lukeminen, luonto ja milloin mikäkin. Elämää on vaikea pilkkoa osiin, eikä kai siihen ole tarviskaan. Sen vuoksi seuraan myös blogeja, joissa puutarha ei ehkä näyttele pääosaa, jos ollenkaan.

Minusta on kiva osallistua erilaisiin kilpailuihin ja arvontoihin, vaikka koen, etten ole mikään onnetarten suosikki. Olen myös välttänyt itse arvonnan järjestämistä, koska tarkoitukseni ei alunperinkään ole ollut kalastella runsaita määriä lukijoita blogilleni. Se, että olen odotuksista huolimatta saanut lukuisan joukon ihania lukijoita, kommentoijia, seuraajia, on ikäänkuin lisäbonus, joka kieltämättä tuntuu hienolta ja joista iloitsen kovasti.

Vuorimännyn syksyinen sulkasato

Nyt laitan elämän risaiseksi ja järjestän arvonnan tämän 500. postauksen kunniaksi. Arvontaan voivat osallistua kaikki blogini lukijoiksi rekisteröityneet. Kukin arvontaan ilmoittautunut saa yhden arvan. Mukaan arvontaan ehtii ke 15.10. klo 24 saakka. Arvonnan palkintoina on ihan omin käsin kutomiani sukkia. Voittaja pääsee valitsemaan ensimmäisenä haluamansa sukat, sitten toinen ja kolmas saa jäljelle jääneet. 

Keltasävyiset sukat on kudottu 7-veljestä- ja 7-veljestä Raita -langasta. 
Mallina on kerrosrivinousu, vahvistettu kantapää. 

Nämä sukat on kudottu vaaleanpunaisesta 7-veljestä langasta. 
Malli on omasta päästä, vahvistettu kantapää.

Lilasävyiset sukat on kudottu 7-veljestä ja 7-veljestä Polkka -langasta, vahvistettu kantapää.

Arvonnan virallisena valvojana toimii Juuso. Eikä muu ole edes mahdollista, sillä tämä herra tapaa nykyisin köllötellä työpöydälläni aina silloin, kun teen töitä tietokoneella. Hän on sitä mieltä, että mamman mielessä ei voi eikä saa olla muuta kuin yksi karvainen kissa. Ja vielä siten, että mamman sormet rapsuttavat oikein mukavasti ja napakasti kissaherran pehmoista turkkia. Rapsuttamisesta mamma saa palkaksi korvia hivelevää hyrinää.

Nyt on sellainen tunne, että unohdin jotain arvontaan liittyvää, 
mutta minkäs teet, sama pää kestä talvet. 
Mukavaa alkavaa viikkoa ja syyskuun viimeisiä päiviä!  

Pölinää pihasta ja pihalla

Kaikenlaiset työt ja velvollisuudet ovat häirinneet puutarha- ja blogielämää. Ja huvitukset myös. Viikko sitten olin ystäväni kanssa risteilyllä Tukholmassa. Sää oli niin tyyni, ettei laivassa käsittänyt merellä olevansakaan. Tukholmassa aurinko paistoi täydeltä taivaalta ja kaduilla saattoi käyskennellä paitahihasillaan. Sen verran kiirettä piti, että yhden ainokaisen kuvan otin matkan aikana. Sekin on vielä purkamatta kamerasta.

Täällä kotona olen avustanut Ukkokultaa ikkunoiden tiivisteiden vaihtamisessa. Minun rooliini on kuulunut jeesata ikkunoiden kantamisessa keittiön pöydälle, jossa Ukkokulta on sitten rapsinut pois vanhat tiivisteet ja laittanut uudet tilalle. Tuntuuko vain, mutta ihan kuin autojen äänet kuuluisivat nyt hiljaisemmilta. Ja seuraavan ikkunan kantamista odotellessani olen pessyt jo valmiiksi työstettyjä ikkunoita. Aika urakka, mutta onneksi tiivisteitä ei sentään joka vuosi vaihdeta. Eikä kyllä joka toinenkaan.

Ennen talvea, joka tuli ja meni, saimme vihdoin pystyyn keväästä saakka pihan perällä muhineen betoniteräsverkon. Aikamoinen toteemipaalu siitä tuli, mutta en raaskinut alkaa pätkimään verkkoa. Kyllä tuo laikkuköynnös sen aikanaan valloittaa ja jollei, istutan muuta lisäksi. Ajatuksena oli työstää puuosat tummanruskeiksi, mutta se taitaa jäädä kevääksi.

 

Mittasuhteet näissä kuvissa on hiukan väärät, sillä tämä kärhöpenkiksi nimetty istutusalue on selvästi isompi, mitä kuvassa näyttää. Tai siis pidempi. Toteemipaalu tuli kärhöpenkin päähän hiukan viistosti, jotta se samalla muodostaisi jonkinlaisen portin hedelmäpuiden alle ja marjapensaiden luo. Tämä penkki syntyi viime syksynä kaivaessamme kasvihuoneen pohjaa. Meinasin kärrätä maa-aineksen kompostin viereen odottamaan myöhempiä ideoita, mutta sitten kasasinkin sen tuohon nurmelle, peitin sanomalehdillä, oksahakkeella ja vielä pressulla. Siellä penkki muhi, kunnes nyt loppukesästä kaivoin sen esiin ja siirsin siihen jaetut päivänliljat. Etualalla ollut kärhö-ruusuympyrä oli jo aiemmin. Näin sain taas napsittua nurmikkoa vähemmäksi.

 

Vihdoin on myös kaikki istutusalueet kantattu. Kanttaukset teen lapiolla. Kun sen on muutaman kerran tehnyt, ei kanttausten huolto jatkossa ole kovinkaan työlästä. Uudemmissa penkeissä käytän sanomalehtiä ja oksahaketta estämään ruohon ja rikkaruohojen kasvamista, mutta vanhemmilla alueilla siihen ei ole enää tarvetta. Ainoastaan rönsyleinikki on sellainen epeli, että se työntää lonkeronsa varsin äkkiä penkkiin kuin penkkiin ja sitä joutuu toisinaan kaivamaan kunnolla, jotta saa kaikki uudet "ruusukkeet" pois.

Tuossa hortensiapenkin päässä näkyy sanomalehden ja oksahakkeen käyttö ja se näkyy nimenomaan sen vuoksi, että oksahake loppui tyystin kesken. Nyttemmin olen lisännyt haketta. Tuohon penkin päähän istutin Vim's Redin vasta loppukesästä ja näin ollen jouduin jatkamaan hortensiapenkkiä. Vanhempi osuus alkaa olla aika hyvin rikkaruohotonta. 

Rakennan noita kohopenkkejä nurmikolle yleensä kääntämällä olemassa olevan nurmikon. Sitten lisään siihen kompostia ja tarvittaessa myös uutta multaa. Kasvin istutuskuoppaan laitan yleensä aina uutta multaa, sillä etenkin alapihalla maa on liiankin tiivistynyttä ja joissain paikoin myös vähän savista. Nurmikkoa kääntäessäni nypin näkyvimmät rikkaruohot ja isommat ruohotuppaat pois. Pääosin jätän kuitenkin käännetyn nurmen, koska mullaksi se kaikki näyttää muuttuvan. Kun katan istutetun kasvin ympäriinsä märällä sanomalehdellä ja oksahakkeella sekä joskus myös ulkonäön siistimiseksi tuoreella mullalla, ei rikkaruohoista ole kovin paljon ongelmaa. Se, mikä penkin ulkopintaan ilmestyy, on helppo kitkeä pois.

En ole kertaakaan ostanut kaupan koristekatteita tai hakkeita. Meidän puutarhassa syntyy sen verran paljon haketettavaa, että se uppoaa mainiosti omille istutusalueille. Ei se kaikkein kauneinta ole, koska materiaali tuppaa jäämään melko karkeaksi. Ehkä pidemmät oksat ja risut voisi syöttää hakettimeen toisenkin kerran, mutta enpä jaksa seisoa Ukkokullan vieressä häntä komentamassa. Etenkin tuoreemmat oksat jäävät helposti kiinni hakettimeen ja niitä saa tonkia koneen sisuksista pois. Kummasti vähän karkeampikin hake on vähitellen kadonnut ja muuttunut mullaksi. 

Usein näkee ihmisten pihoissa laajoja hienolla hakkeella katettuja pintoja, joissa seisoo havu siellä toinen täällä - ja pisteenä iin päälle lukuisa joukko kaikenmaailman rikkaruohoa, jota kukaan ei ole käynyt kitkemässä pois. Ihmisillä näyttää olevan sellainen käsitys, että hakkeella kattaminen on jotain tekoja suurempaa. Kyllä siinäkin itää kaikki ilmojen halki siementävä, kun vaan aikansa saavat rauhassa muhia. Oikotietä onneen ei ole, ei myöskään rikkaruohottomaan puutarhaan. Kitkemistä, kitkemistä, sillä niistä pääsee. Tai sitten pitää vetää kunnon asfaltti päälle.

Tämä minun vasenrinteeni on erinomainen esimerkki siitä, miten toimiva yhdistelmä sanomalehti-hake -systeemi parhaimmillaan on. Lisättynä aktiivisella rikkaruohokyttäyksellä. Kesällä 2012 kaivoin rinteestä kaikki kasvit pois. Siellä rehottivat voikukka, puna-apila ja elokuunasterit, jotka olivat peittäneet rinteeseen aiempina vuosina istutetut sammalleimut ja maksaruohot, valloittaneet tilan ja tunkeneet juurensa kaikkialle. Apilan juuria oli kyllä mahdoton kaikkia lapiovoimin pois kaivaa, mutta parhaani yritin. Lopuksi istutin puhdistettuja sammalleimun, maksaruohojen ja sulkaneilikan taimia sekä vuorenkilpiä. Välit peitin sanomalehdellä ja oksahakkeella. Upotinpa rinteeseen yhden vanhan olohuoneen matonkin. 

Myöhemmin olen istuttanut sinne mm. hopeatäpläpeippiä ja kaksi lamohietakirsikkaa. Nyt rinne on runsas ja kasvit rehevöityneet. Kohta kai joudun kaivamaan sieltä pois liiaksi levinneitä kasveja. Rikkaruohoja ei juurikaan ole. Jokunen suolaheinä siellä välillä yrittää saada jalansijaa, mutta eivätpä ole onnistuneet pitkää eloa paikalla saamaan.

Tonttimme alapäässä on ns. Gazan-kaistale eli alue, joka rajoittuu kunnan maahan. Vuosia sitten istutin pajuangervoa raja-aidaksi. Miksi pajuangervoa? Siksi, koska sain sitä ison satsin ihan ilmaiseksi. Kun sitten saimme kuulla, että kunnan maalle on lähivuosina tulossa (rakentamisen piti alkaa jo tänä vuonna, mutta kunnalta loppuivat rahat kesken) korttelikenttä, päätimme kasvattaa kuusiaidan, koska siitä tulisi oiva näköeste ja toimisi myös tuulensuojana puutarhallemme. Tosin nuo kuusentaimet ovat niin hidaskasvuisia, että ennen kunnon aitaa istuksimme pilven päällä katselemassa ihan uusia puutarhureita hääräämässä nykyisessä pihassamme. 

Istutimme kuusiaidan sen verran reippaasti omalle tontille, että sitä pääsee aikanaan hyvin hoitamaan myös toiselta puolen ja ne ovat isompinakin taatusti meidän puolella. Mutta vasta tänä kesänä keksin, että pajuangervoakin voi leikata ja muotoilla siinä kun muitakin pensasaitoja. Sehän kasvaa aivan vimmatusti, eikä näytä olevan moksiskaan saksimisesta. Syynä tuohon keksintöön oli kyllä osittain hyvät pensassakset, joita lähdin kokeilemaan. 

Kesällä tuli väsättyä kaikenlaista betonista. Etupäässä rapskulehtilaattoja. Viimeistä satsia levitellessäni loppuivat rapskulehdet ja piti keksiä muotti jäännösbetonille. Löysin kellarista lasten vanhan pallon, johon tein viillon ja sulloin massan sisään. Massas kuitenkin läsähti pallon alapintaan tasaiseksi laataksi ja mietin, miten saisin betonin kuivumaan pallomaiseksi. Laitoin möykyn kuivumaan astiaan, mutta näköjään ajatus jäi hieman puolitiehen, kun pallosta ei sitten tullutkaan ihan palloa. Olkoon siis Barbababa. Tai ehkä Barbamama.

Taas on perjantai ja iltakin jo. Jos vain sää suosii, täytyy viedä loputkin pelaguut autotalliin. Tuo kuva porttiruukun pelaguista on parin viikon takaa. Sen jälkeen oli yksi oikein kylmä yö ja aamu. Sellainen aamu, että auton ikkunat joutui skrapaamaan jäästä täällä etelärannikollakin. Ja keittiön ikkunan alla kukkineet ahkeraliisat muuttuivat mustanpuhuviksi ja limaisiksi. Pelaguuni eivät sentään paleltuneet, mutta kukinta kyllä hiipui. Nyt on jälleen kohtalaisen lämmintä ja sellaista on luvassa eteenpäinkin. Ensi viikolla siirrytään kuitenkin jo lokakuuhun, joten kylmien säiden lisääntyminen ei ole suinkaan pelkkää oletusta vaan selvää faktaa. 

Mukavaa viikonvaihdetta kaikille! Puuhatkaa pihoilla ja puutarhoissa!

PS. Blogien lukeminen sohvannurkassa tabletilta on kyllä mukavaa, mutta yhteys pätkii ajoittain sen verran raivostuttavasti, että kommentoiminen on jäänyt vähemmälle. Taidan taas siirtyä istuksimaan pöytäkoneen äärelle.