Kirjoneuleisia polvisukkia

Kiikutin valmistuneet villasukat ulos kuvattaviksi, kun sisällä on niin hämärää. Minulla on menossa joku kummallinen polvisukka-kirjoneule -buumi. Jotta saisin kirjoneuleeseen mahtumaan vaihtelua, on sukalle kudottava vartta vähän enemmän. Näitä on nyt niin mahdottoman mukava väsätä, ettei ihan vielä loppua näy. Vaihteeksi puikoilla tulossa sinisävyistä sukkaa. Näihin polvisukkiin olen ottanut mitat ja silmukkamäärät Suvikummun Marjan nappivarsisukista, joihin ohje löytyy täältä.

Lankana käytän useimmiten yksiväristä 7-veikkaa ja kirjavaa Polkkaa tai Raitaa. Oranssisävyisten sukkien ruskea lanka on Gjestalin Jannea. Sitä on aivan ihana kutoa ja kädenjälki muodostuu ihan automaattisesti tasaiseksi ja sileäksi. Gjestalin lankoja saadakseni joutuisin kuitenkin ajamaan vähän pidempiä matkoja tai tekemään nettitilauksia, joten siksi tulee useimmiten ostettua 7-veikkaa. Sitä kun saa ihan omankin kylän kaupasta. Ei silti, ihan hyvä hinta-laatu -suhde 7-veikassa minusta on.

Oikeastaan minulla on nyt meneillään vanhojen lankavarastojen tyhjentäminen. Varsinkin vajaita keriä ja jämälankoja yritän saada tuhottua. Näitä broken seed -sukkia tein molempia samanaikaisesti, koska tuota punaista 7-veikka Raitaa oli sen verran vähän, etten tiennyt, miten pitkälle sitä riittää. Kieputin Raita-langan kahdeksi samansuuruiseksi keräksi, mutta en katkaissut niiden välistä lankaa. Kudoin vuorotellen kumpaakin sukkaa, kunnes Raita-lanka loppui. Sukkien kärkiin käytin yksivärisen punaisen jämälangan.

Oiva apu kirjoneuletta tehdessä on tällainen pikkuruinen langanohjain. Se laitetaan sormeen ja langat kulkemaan noihin väleihin. Hiukan ohjaimen käyttö vaatii totuttautumista, mutta pian siihen tottuu. Netistä tilattuna muovihärpäkkeelle tuli hintaa noin seitsemän euroa. Kaupasta sellaisen saa selvästi halvemmalla. Aika monesta nettikaupasta se näkyi olevan tilapäisesti loppu, mistä päättelin esimerkiksi facebookin villasukkaryhmässä käydyn keskustelun vaikuttaneen tilausmääriin. Vähän heppoinen tämä minun ohjainvempaimeni tuntuu olevan, sillä jo muutaman päivän käytön jälkeen tuo läppä ei tahdo enää pysyä kiinni vaan pongahtelee itsestään auki. Toistaiseksi se ei kuitenkaan ole kutomista liikaa haitannut.

Säät vaihtelevat nyt niin valtavasti, ettei aamulla liikkeelle lähtiessään tiedä, millaisessa takissa illalla kotiin palatessaan tarkenisi. Tänään sentään paistoi aurinko varsin kauniisti. Lähes kolme plusastetta ja puista kuuluva lintujen tityy-tityy sai ilman tuntumaan keväisemmältä, mitä kalenterin mukaan olla pitäisi. Huomiseksi on sitten luvassa lunta, räntää ja vesisadetta. Tuota viimeistä ilmeisesti tänne pääkaupunkiseudulle. Näillä mennään kohti viikonvaihdetta.
 

Sama amaryllis ja eri lumet

Valkoisen amarylliksen kukkavana oli eräänä aamuna taipunut kaksin kerroin kohti pöydän pintaa. Se oli niin upeassa kukassa, että leikkasin vanan ja laitoin sen maljakkoon. Siinä se on jatkanut ilahduttamistaan tanakkana ja kauniina.

Taidanpa ensi vuonnakin pyytää äidiltä valkoista amaryllistä, kun hän kysylee, millaisen joulukukan häneltä haluaisin. Tai sitten käyn itse kaupasta ostamassa.

Tänään oli jälleen lumitöiden aika. Pakko oli lähteä aamusella kolaamaan pihaa, jotta pääsi autolla liikenteeseen. Sunnuntaina lunta oli määrällisesti yhtä paljon, mutta se oli kevää ja kolaaminen sujui helposti. Tänään sen sijaan lumi oli tiivistä ja painavaa ja paljon sitä oli jälleen satanut. 

Seuraavaksi on kyllä lähdettävä kolakauppaan, koska lapiohommissa saa vain selkänsä kipeäksi. Joka vuosi manaan sitä, että taloudesta löytyy vain yksi kola, mutta en tee asialle mitään. Äkkiähän tarve unohtuu, kun lumet sulavat. Eikä siitäkään olisi haittaa, vaikka sen toisen kolan hankinnan jälkeen lumentulo tyssäisi kokonaan. Ensi talvena sitä tulee aivan varmasti taas lisää.

Linnut ovat tyystin kadonneet meidän pihalta. Yhtenä päivän aurinko paistoi hetken ja silloin joitakin tinttejä parveili automaateilla, mutta jonnekin nekin kaikkosivat. Tänään kiikutin narulta poimittuja sukkia makkariin ja satuin katsahtamaan ikkunasta ulos. Tikka siellä kiikkui talipötkylässä. Oheinen kuva olkoon esimerkkinä siitä, miksi minun blogissani on vähemmän noita hienoja lintubongauksia. Ei nimittäin kaluston resurssit riitä tinttien kuvaamiseen.

Sen verran lyhyitä ja hämäriä nämä tammikuiset päivät ovat, että osa jouluvaloista pääsi jatkamaan elämäänsä sisustusvaloina. Lasikulho ja peili lisäävät valojen määrää ja loistetta. 

Toivotan Kivipellon Sailan ja Virkkuumummon lämpimästi tervetulleiksi blogini pariin. Ja kaikki muutkin, joita en ole kenties muistanut erikseen mainita. Kiva, että olette täällä!
 

Lumitöihin aamutuimaan

Tänään päästiin lumitöihin heti aamutuimaan. Pari tuntia siellä vierähtikin kahdelta ihmiseltä, sillä lunta oli yön aikana tullut oikein urakalla. Tosin meillä on vain yksi kola ja niinpä minä ahersin lunta sivuun lumentyöntimellä, jolla työskentely oli hidasta ja selkää rasittavaa.

Eilen kuljeskelin pihamaalla etsimässä kuvauskohteita ja nappasin kuvan varjoyrteistä, jotka värjöttelivät syreenien edustalla kohmeisina. Tänään koko porukka on jäänyt lumihankeen ja vähän vielä heittelin päälle lisämateriaalia käytäviä auratessani.

Eilen oli alapihalla mahtava vesilammikko, jonka kuvasin ihan sitä varten, että muistaisin tuon paikan kevään tullen täyttää ja tasoittaa. Tänään lätäköstä ei näkynyt mitään, mutta siellä se oli lumihangen alla. Saapas upposi ohuen jään läpi käydessäni puhdistamassa lumet pois kasvihuoneen päältä.

Talviotkin vihersivät eilisen hennon lumen valkaisemina, mutta tänään niistä ei näy pienintäkään aavistusta.

Pikkupuutarha talvioineen kaikkineen on peittynyt paksuun lumivaippaan. Huomiseksi on luvattu tänne pääkaupunkiseudulle 10-15 asteen pakkasia, mutta sen jälkeen taas pluskelejä. Josko pakkanen jäädyttäisi nyt sataneen lumen sen verran tiiviiksi, ettei se ainakaan kokonaan sulaisi. Jatkuva lämpötilan sahaaminen äärimmäisyyksistä toiseen tuskin on kasveille kovin terveellistä.

Juuso ei illalla lähtenyt ulkolenkille. Varmaan se aavisti, että ulkona tuulee ja niinpä kissa käpertyi tiukemmalle nojatuoliinsa. Kahden jälkeen yöllä se sitten huomasi, että kupla otsassa ei yhtään helpota ja tuli sänkyni viereen vaatimaan vessareissua. Mamman oli pakko raapia unet silmistään ja lähteä ulkoiluttamaan kissaansa. Aukaistessani takaoven varsinainen lumiryöppy iski suoraan kasvoille. Juuso perääntyi sen näköisenä, että minäpä en tuonne lähde kahlaamaan. Kesken uniensa häiritty mamma oli hiukan ilkeä ja avusti kissaansa häntäpäästä työntämällä ulos ovesta. Juuso syöksyi kahden metrin päähän maha syvässä lumessa polkua tehden ja ryhtyi tarpeilleen naapurin aidan viereen johtaville portaille. Pojalla oli kova hätä ja asiansa tehtyään se ryntäsi sitä samaista vatsan lumeen viistämää polkua pitkin sisälle ja suoraan takkahuoneen ikkunalaudalle itsestään lumia  puhdistamaan. Mamma kipusi omaan sänkyynsä jatkamaan keskeytyneitä uniaan.

Ja vaikka niistä lumitöistä ei niin kovin pitäisikään, kannattaa sekin urakointi ottaa hyötyliikunnan kannalta. Eipä tarvitse mihinkään punttisalille lähteä, kun pari tuntia urakoi pihamaalla lunta siirtämässä. Tänään se ei ollut niin kovin painavaa, mutta paljon sitä on tullut. Loppusunnuntai sitten lepoa. Nautiskelkaa!
 

Vastuuta vanhuksista

Köynnöshortensia muistuttaa puuvillasatoa

Ajankohtaiset kuvat näyttävät olevan nyt kortilla. Kameraan en ole muutamaan päivään edes koskenut, kun on pitänyt lentää niinsanotusti kieli vyön alla suuntaan jos toiseenkin. Kummankin vanhemman kanssa on jälleen kulutettu erilaisten sairaanhoitotahojen odotuspenkkejä. Äidiltä löytyi kitalaesta möykky, jonka vuoksi hammaslääkäri lähetti hänet tarkempiin tutkimuksiin. Tuota aikaa odotellessa möykky puhkesi ja sen tilalle ilmestyi suora reikä leukaluuhun. Äitiä on nyt sitten kuvattu ja tänään otettiin koepala, jonka tulokset saadaan runsaan viikon kuluttua.

Hölmöyksissäni päästin isän yksin hammaslääkärin, jolle isän käyttämä verenohennuslääke oli tuiki tuntematon ja niinpä hän operoi isän purukalustoa oikein urakalla sillä seurauksella, ettei verentuloa meinattu saada millään loppumaan. Sitten isän hammasjuuri tulehtui ja tulehdus levisi leukaluuhun ja poskeen. Jälleen ravattiin niin hammaslääkärillä kuin terveyskeskuslääkärilläkin, otettiin labranäytteitä ja soiteltiin niiden perään. 

Vanhan ja sairaan ihmisen näyttää olevan ylivoimaista huolehtia itsestään ja koittaa asioida monimutkaisilta tuntuvissa palveluissa. Pelkästään terveyskeskukseen soittaminen vaatii kuuntelemisen lisäksi nopeaa huomiokykyä ja taitoa painella kännykästä erilaisia numeroita sopivaa palvelua valitessaan. Paina yksi, jos haluat palvelua suomeksi, paina kaksi, jos haluat, että soitamme sinulle tähän numeroon, paina kolme, jos haluat muuttaa numeroa, johon soitamme sinulle..... Ja jos menet sekaisin jo ensimmäisen painalluksen kohdalla, on helpointa aloittaa soittoprosessi uudelleen. Puhumattakaan, jos kännykkä tekee tepposet, kuten minulle kävi yrittäessäni saada isälle hammaslääkäriaikaa.

Kohta 87-vuotta täyttävä isäni kuulee ja näkee huonosti. Tuntuu myös, että muistissa alkaa olla pätkimistä. Kaikki on nykyisin aina hukassa ja samat jutut hän kertoo uusina päivä toisensa jälkeen. Olen jo parin vuoden ajan kulkenut isän mukana lääkäreissä ja muissa terveyteen liittyvissä tapaamisissa, koska siten minun ei jälkikäteen tarvitse soitella ja selvitellä, mitä on sanottu ja sovittu. Isällä kun on useimmiten aivan eri käsitys, kuin mikä on todellisuus. Harmikseni en päässyt hammaslääkärikäynnille ja nyt niitä seurauksia onkin sitten saanut paikkailla oikein kunnolla.

Ruusupensas kumartaa lumessa

81-vuotias äitini taasen kyllä pärjää näkönsä ja kuulonsa puolesta, mutta liikkuminen on hänelle hankalaa. Lisäksi hän jännittää uusia ja vieraita tilanteita, eikä osaa esimerkiksi lääkärissä esittää tarkentavia kysymyksiä. Lääkkeiden nimet ovat hänelle vaikeita ja hoito-ohjeista usein puolet menee täysin ohi korvien. Myös äiti toivoo, että olisin hänen mukanaan lääkärikäynneillä, jotta asiat tulevat kerralla selviksi.

Aurinko hopeoi huurteisen koivun latvuksia

Huolehdin vanhempieni lääkkeiden jakamisesta dosetteihin, pidän kirjaa heidän lääkkeistään ja kuljen heidän mukanaan lääkäri- ym. hoitoihin liittyvillä käynneillä. Toki autan heitä monin tavoin muutenkin. Nyt on meneillään neljäs vuosi ja tämä omaishoitorupeama näyttää muuttuvan tiiviimmäksi ja vaativammaksi. Äiti on tänä aikana selvinnyt sydämen läppäleikkauksesta, syövästä hoitoineen ja monesta muusta pienemmästä krempasta. Isä on fyysisesti ollut paremmassa kunnossa, mutta glaukooman hoito on vaatinut säännöllisiä käyntejä silmäklinikalla. Viime keväisen sydäninfarktin ja pallolaajennuksen myötä mukaan tullut verenohennuslääke ovat aiheuttaneet monenlaisia kiemuroita myös glaukooman hoitoon.

Auringon säteet hangella

Varmasti moni vanhus asuu mieluiten omassa kodissaan niin pitkään kuin mahdollista. Soisin kuitenkin, että myös apua ja palveluja heille tarjottaisiin jo siinä vaiheessa, kun toimintakyky alkaa heiketä. Siten he pystyisivät pidempään hoitamaan itse asioitaan. Nyt apua saa vasta, kun mikään muu ei enää auta. Usein jopa liian myöhään ajatellen pärjäämistä. Omaisille kasataan mielin määrin vastuuta ja murheita, joita heillä ei ehkä ole laisinkaan mahdollisuuksia hoitaa. Ja vaikka vastuu vanhemmista olisi omaisilla, kysytään aina vanhuksen mielipidettä, jolloin hän tavan takaa vastaa, että kyllä minä pärjään, kun tytär auttaa. Tällainen vastaus tuntuu olevan mannaa vanhuspalveluista vastaaville henkilöille ja näin he voivat jälleen pyyhkiä yhden vanhuksen pois avuntarvitsijoiden listalta. Miksi ei kysytä siltä tyttäreltä, joka tuntee todellisuuden ja myös omat voimavaransa. Monilla nyt vanhuutta elävillä on aimo annos omanarvontuntoa ja ylpeyttä. He muistavat omasta nuoruudestaan vanhukset, joilla ei ollut yhteiskunnassa juuri minkäänlaista arvoa ja pelkäävät omalle kohdalleen huutolaisuuskurjuutta ja toisten kontolle joutumista. Niinpä he väittävät selviävänsä, vaikka siitä ei enää olisi minkäänlaisia takuita, välttääkseen viimeiseen saakka joutumasta kenenkään vieraan vaivoiksi.

Kritisoin voimakkaasti vallalla olevia hienoja lauseita, joissa kerta toisensa perään mainostetaan kotona asumisen paremmuutta, mutta ei kuitenkaan tarjota palveluja, jotka tukisivat tällaista mahdollisuutta. Yhteiskunta säästää melkoisen määrän euroja vuosittain siinä, että omaiset hoitavat vanhuksensa. Sekin on ihan oikein, mikäli näille omaisille taataan resurssit tehtäväänsä. Hoidan päivä päivältä enemmän kahta vanhusta, mutta kriteerit erilaisiin tukiin ja apuihin ovat edelleen liian kaukana. Mikäli olisin täyspäiväisessä työssä, tehtäväni olisi sula mahdottomuus. Jonkun toisen palkollisena en mitenkään pystyisi järjestämään kaikkia menoja niin, että minusta olisi vanhemmilleni käytännön apua. Olisin jatkuvasti huolesta turtana, kun olen sitä ajoittain näinkin.

Meitä on viisi sisarusta ja nyt vanhin veljeni jäi eläkkeelle luvaten tulla mukaan vanhemmpien hoivarinkiin. Tähän saakka olen ollut yksin vastuussa. Väitän, etten ole tippaakaan katkera ja itse asiassa olen hieman yllättynytkin, miten helposti olen luikahtanut tähän omaishoitajan rooliin. Useimmiten vanhusten kanssa on mukava kulkea ja touhuta ja kotiin päästyäni pystyn rentoutumaan ja hellittämään päivän paineista. Olen ajatellut, että nyt on tällainen elämänvaihe ja tämä kestää aikansa. Minulla ei ole lapsenlapsia ja omat lapset pärjäävät tällä hetkellä omillaan, joten voin käyttää ylimääräiset voimavarat vanhempien hoitamiseen. Myös Ukkokulta on joustava ja ymmärtävä ja jeesaa kotitöissä, joten täällä omassa kodissa kaikki ei kaadu minun niskaani.

Elämässä näyttää nyt olevan ihan omanlaisensa arvomaailma. Vapaalla kelpaavat kotinurkat mainiosti, sillä ulkomaanreissut ovat liian monimutkaisia järjestettäviä tässä elämänvaiheessa. Vaatteita on kaapissa riittävästi ja kuka jaksaa pyntätä itseään terveyskeskuksessa jonottamista tai illan sohvakudinsessiota varten. Terveellinen kotiruoka maistuu ja voihan sitä joskus kipaista päiväreissulle Tallinnaan herkuttelemaan silmän, vatsan ja sielun ravintoa. Silloin, kun ei ole menoa mihinkään, tuntuu ruhtinaalliselta viettää päivä ilman jatkuvaa kelloon vilkuilua, eikä mieli taatusti tee mihinkään kauppakeskukseen shoppailemaan. Kummasti sitä ihmisen mielihalut muuttuvat.

Käsityöt, askartelu, lukeminen ja puutarha ovat henkireikiä, joiden parissa pääsee nollaamaan ajatuksensa. Jatkuva valon määrän lisääntyminen ja tuleva kevät saavat katseen siirtymään tulevaan. Pienet ilot ovat niitä suurimpia iloja ja odotan jo innolla aikaa, jolloin joka päivä löytää mullasta nousemassa uusia ituja. Siemenluetteloita olen jo selannut, mutta tilauksia en ole tehnyt. Varmaan niin tapahtuu ihan lähipäivinä ja sitten se onkin menoa. 

Jaksan aina vain iloita siitä, että minulla on puutarhani, jonka parissa mieli lepää. Ja ihanan pehmoinen Juuso, jonka silkkiseen turkkiin voi väsyneet sormensa työntää ja aistia lämpimän kissan kehräämisen. Ja Ukkokulta, joka omalla hiljaisella ja hitaalla mörököllitavallaan jaksaa minua tukea ja kanssani elää.

Ystävät rakkaat, oikein mukavaa talvipäivää ja viikonloppua teille kaikille!
 

Joulu paketissa

Aamu valkeni kovassa pakkasessa. Mittarissa oli -18 astetta. Hurjaa sahaamista näiden säiden kanssa, sillä loppuviikoksi on taas luvassa plusasteita. Välillä sataa taivaantäydeltä silkkaa vettä ja välillä kipristellään tällaisissa pakkasissa. No, kaunista ainakin ulkona on. Sen, mitä nyt ehdin Juuson perässä kipittää pikaisesti metsään ja äkkiä takaisin sisälle. Juuso määritti tahdin.

Sitkeästi se vain haluaa käyttää ulkovessaansa, vaikka sisälläkin olisi tarjolla hiekkahelpotusta. Ulos se ei kuitenkaan jää, ei vesisateella eikä pakkasella. Pientä turhautumista Juusossa kyllä iltaisin on. Eilenkin sen oli ihan pakko tunkea itsensä sohvatyynyn alle ja kun se ei riittävän hyvin isolle kissalle onnistunut, laukattiin ratsuväkenä pitkin huushollia. Leikki loppuikin sitten villasukkaterapiaan, joka tarkoittaa Juuson lysähtämistä olkkarin pöydän alle, minun villasukkaan verhotun jalkani viereen. Pikkaisen pitää sitä sukkajalkaa kurmottaa ja kohta jo kuuluukin rauhallinen kuorsaus villasukan vierestä.

Eilen yritin lukea kirjakerhon alekirjalistaa työpöytäni ääressä, mutta jollain karvaisella otuksella oli asiaan ihan eri mielipide. Ilmeisesti Juuso havaitsi, ettei alessa ollut ainuttakaan kissakirjaa tarjolla, joten se teki päätöksen puolestani ja lysähti lehden päälle makaamaan. Valitettavasti Juuso ei ole mikään lasimestarin kissa, joten myöskään työskentely tietokoneella ei onnistunut, kun katti välillä venytteli oikein lahjakkaasi näkyvyyden estäen.

Ruoka-aikaan Juuso ei pöydälle tule, mutta iltapäiväkahvi on sille mieleen. Silloin sen täytyy saada jokin oma herkkupalansa tai ainakin muutaman rapsutuksen ja annoksen huomiota. Muistan aikoinani sanoneeni, ettei meidän kodissa kissat hypi pöydälle. Kaikkea sitä tuleekin suustaan päästelleeksi. Minkäs sille mahtaa, jos kissa ei halua istua tuolilla pöydän ääressä vaan kaiken keskipisteenä keskellä pöytää. Onneksi on pitkä pöytä, johon mahtuu kahviaikaan myös iso kissa.

Joulun aikaan sairastettu flunssa vei ruokahalut sen verran tehokkaasti, että jouluruokaa on riittänyt tänne loppiaiseen saakka. Tietenkin myös pakkasessa on ollut vararuokaa, mutta kauppaan ei ole tarvinnut joulunalusostosten jälkeen mennä. Vähitellen kyllä kaapin perältä alkaa takaseinä paistaa ja eilen Ukkokulta päätti hyödyntää loput maidot ja kermat valmistamalla pannarin. 

Kerma teki pannariin aivan ihanan rapean ja herkullisen pinnan. Tai ainakin luulen niin, sillä mitään muuta muutosta tavalliseen pannariohjeeseen ei nyt ollut. Aikamoinen vuoristomaisema nousi jo pannarin ollessa uunissa ja osa kummuista pysyi koholla ihan lautaselle saakka. Herkullista.

Tähän loppiaiseen päättyy joulukausi, vaikka monet venyttävät juhla-aikaa ihan Nuuttiin saakka. Nuuttihan on 13.1. Meillä joulun purkaminen alkoi heti uudenvuoden jälkeen. Yleensäkin tykkään aloittaa joulusta nauttimisen heti marras-joulukuun vaihteessa, mutta joulun jälkeen en pitkään jaksa koristeita katsella. Mitä valoisammat ja aurinkoisemmat päivät joulun jälkeen koittavat, sen vähemmän punaisten tonttujen katseleminen viehättää. 

Vuosien harjoittelun jälkeen alan vihdoin oppia luottamaan omaan päätöskykyyni. Vaikka vanhukset kuinka toistelisivat, että joulu KUULUU aloittaa silloin ja lopettaa tällöin, tuntuu hyvältä ihan itse päättää omista tavoistaan ja käytännöistään. Tämä on meidän kotimme ja täällä eletään meidän säännöillämme. Ei niinkuin jokin vanha traditio määrittelee, mikäli toisin tahdomme.

Aamupäivällä silitin vinon pinon pyykkiä. Tykkään kovasti silittämisestä, kunhan siihen on aikaa ja rauhallinen hetki. Kiireessä en tykkää tehdä yhtään mitään. On ollut aikoja, jolloin olen silittämistäkin inhonnut, mutta näköjään ihminen voi muuttua tälläkin tavoin. Eräässä telkkariohjelmassa suomalais-italiailainen perheenäiti kertoi, että italiassa tavataan silittää alushousut ja sukatkin. Sitä en sentään tee, paitsi tänään. Ukkokullan kalsarit olivat jostain syystä ryppyistäkin ryppyisemmät, joten näytin niille vähän silitysrautaa.

Pihamaalla on lunta varsin vähän. Paikoitellen vain ohut kerros kasvien päällä. Eipä ole juuri paikkaa, josta sitä voisi lakaista antamaan lisäsuojaa. Ehkä luvattu matalapaine tuo lunta pikkaisen lisää. Mitään valtavia kinosvuoria en tosiaankaan kaipaa. Monet odottavat hyviä hiihto- ja laskettelukelejä, mutta minä olen suunnannut katseeni jo kevääseen ja kesään, enkä mitenkään saa itseäni innostumaan hiihtämisestä. 

Takassa loimuaa tuli lämmittäen taloa. Huomenna alkaa pitkä arki, mutta minusta on ihan hyvä vaihteeksi siirtyä normaaliin päiväjärjestykseen. Viime päivinä on tuntunut, ettei vuorokaudessa ole muuta kuin liian pitkälle venynyt aamu ja yli puolen yön jatkuva ilta. Vaihteeksi on hyvä tietää aamulla silmät avatessaan, mikä viikonpäivä kulloinkin on ja illallakin on ihan terveellistä jättää osa roskaohjelmista katsomatta taatakseen itselleen riittävän yöunen.

Olkkarin pöydällä odottaa kaksi puutarhalehteä ja kaksi siemenluetteloa. Yhtenä päivänä kävin hakemassa Ikeasta pari kympin hyllyä taimikasvatusta varten. Viime vuonna nuo hyllyt loppuivat sopivasti kylvökauden alussa ja niinpä piti sitten vanhaan tapaan täyttää kaikki ikkunalaudat. Käykö nyt sitten niin, että meillä täyttyy hyllyt JA ikkunalaudat?

Joulu on siis laitettu pakettiin ja nyt lähdetään iloisin mielin 

ja avoimin sydämin kohti kevättä ja kesää. 

Ystävät, tulkaa mukaan!

 

Sukkaneuloosi senkun jatkuu

Olen sairastunut todella vakavasti tähän sukkaneuloosiin. Ei vaan mahda mitään sille, että iltaisin on pakko kaivaa kutimet esiin ja suihkia uusia sukkia. Nyt on innostuksen kohteena lähinnä kirjoneuleen oppiminen. Tilasin netistä langainohjaimen, jonka pitäisi helpottaa useamman langan käsittelyä. Vempain on pikkuruinen, eikä se ole vielä tullut.

Näihin ylimmän kuvan polvisukkiin olen käyttänyt luonnonvalkoista 7-veikkaa ja 7-veikan Polkkaa. Osa kirjoneuleesta syntyy siten Polkan vaihtelevista väreistä ja osan teen kirjoneuletekniikalla.

Välillä pitää lepuuttaa sormia ja tehdä ihan yksivärisiä sukkia. Tässä valepalmikkoa punaisesta 7-veikasta.

Nämä lastenkokoiset sukat valmistuivat luonnonvalkoisesta 7-veikasta ja punasävyisestä Raidasta. Kuvio ei mennyt ihan nappiin, mutta enpä alkanut sitä purkamaankaan. Olkoon muistona siitä, mitä tapahtuu, kun yrittää seurata telkkua kirjoneulomisen lomassa.

Kirjoneuleen harjoittelu taitaa olla helpointa aloittaa kahdella langalla. Niitä vaihtelemalla oppii näköjään pitämään lankoja sormissaan ja myös tarkkailemaan kirjoneuleen kireyttä. Nämä sukat ovat jälleen 7-veikasta, tummanruskeasta ja luonnonvalkoisesta.

Ja taas ihan perussukkaa hermojen ja käsien lepuuttamiseksi. Lankana 7-veikan Raita. On kyllä raitasukkien tekeminen nykyisin helppoa. Ainoa haaste näissä on etsiä toisen sukan aloitukseen sama kohta langasta, jolloin molempiin sukkiin tulevat raidat samalla tavoin.

Joulukorttien jälkeen ei ole ollut aikaa askarteluun. Ystävän kuusikymppisille sentään väsäsin kortin. Yksittäisiä kortteja on mukavampi tehdä kuin sarjatyönä valmistuvia joulukortteja. Voi rauhassa miettiä värejä ja kuvioita. Käytän korteissani paljon runoja, joita etsin hyllyni kirjoista. Paljon mukavia värssyjä löytyy nykyisin myös netistä.

Eksyin myös toistamiseen kirjakauppaan, jossa juutuin tietenkin puutarhakirjoja katselemaan. Kirjamessuilta tuli ostettua dekkareita ja proosaa, joten nyt pysyttelin kaukana niistä kirjakasoista.

Uudet puutarhakirjat ovat seisseet olkkarin pöydällä pinossa pari päivää ja olen niitä toki selannut. Meillä itsekullakin on varmasti omanlaisemme tapa käyttää puutarhakirjoja. Minä en oikein pysty lukemaan yksittäistä tietokirjaa alusta loppuun vaan pikemminkin käytän niitä hakuteoksina. Kun päässäni syntyy jokin ajatus, lähden työstämään sitä selailemalla kirjoja. Siksi on hyvä, että puutarhakirjojakin löytyy eri aiheittain.

Kirjojen kuvituksella on varsin suuri merkitys. Kauniit ja hyvälaatuiset kuvat houkuttelevat tutustumaan kasviin syvemmin. Monet puutarhakirjat toimivatkin lähinnä katselukirjoina, mutta toki hyvä puutarhakirja myös innostaa lukemaan. Hyvässä kirjassa minulle tärkeää on myös se, että teksti ja tieto on sopeutettu meidän oloihimme. Välillä törmää puutarhakirjoihin, joiden kasvitieto ei sitten millään istu meidän olosuhteisiimme. Silloin kirja jää enimmäkseen katselukirjaksi. Saattaahan niistäkin löytyä hyviä ideanpoikasia ja mistä sen tietää, millaisia kasvimahdollisuuksia ilmastomuutos vielä meillekin tarjoaa.

Pidän kovasti pelaguista, vaikka tiedänkin, ettei niistä tule meidän pihan suurta hittiä. Yksinomaan siitä syystä, että talvettaminen tässä huushollissa on melko vaikeaa. Autotalli on siihen liian kylmä ja kellari liian lämmin.Yritystä kyllä on ja viime talvenahan sain osan pelaguistani säilymään hengissä. Tuntuu vain, ettei jaksa innostua lukuisista erilaisista pelaguista ja sitten nakata niitä syksyllä kompostiin. Tämänkään suhteen en kyllä ryhdy mitään vannomaan, sillä puutarha-asioissa olen joutunut pyörtämään yhden jos toisenkin päätökseni.

Hetken tässä jouduin miettimään, mikä kumman päivä tänään on. Sunnuntai näemmä. Täytyy todeta, että mielessäni olen tyytyväinen pyhien vähitellen päättyvän, sillä olen kyllä ihan sekaisin päivistä joka aamu herätessäni. Tuntuu mukavalta päästä normaaliin arkeen kiinni. No, nujerretaan vielä tuo loppiainen ja sitten kohti kevättä.