Minne linnut lentäneet?

Ensimmäinen pihabongauspäivä kääntyy illaksi, eikä ainuttakaan lintua ole näkynyt meidän ruokintapaikoilla. Joulun jälkeen vain muutama tintti, kaksi harakkaa ja tikka ovat käyneet ruokailemassa, mutta minne ihmeeseen kaikki muut ovat menneet? Tinttejäkin on niin uskomattoman vähän. Ennen joulua oli välillä suorastaan tungosta, mutta nyt pelkkää tyhjyyttä.

Juusoakaan ei voi lintujen hätyyttelemisestä syyttää, sillä se viihtyy paljon paremmin ikkunalaudalla, sisäpuolella, patterin lämmössä. Siinä se tänäänkin tiiraili, kun isäntäväki teki aamulla lumitöitä. Lumi oli höyhenenkevyttä, mutta aika runsaasti sitä oli tullut. Huomenna uusi yritys bongauksen kanssa.

 

Asentokissa Juuso

Ulkona on ollut päivä toisensa jälkeen jotenkin tavattoman tylsä sää. Harmaata, harmaata ja harmaata. Välillä vähän pakkasta, välillä vähän enemmän. Enimmäkseen viitisen pakkasastetta ja välillä joitakin lumihiutaleita taivaalta. Sen verran, että viikon takainen jää peittyy niin pihassa kuin ajoteilläkin. Kauppamatkalla kamera oli mukana, mutta otin vain yhden ainokaisen kuvan. Kävin katsastamassa kylän avantouintipaikan, vaikka en kyseisen lajin harrastaja olekaan. Kunhan vaihdoin vähän kävelyreittiä aikani kuluksi.

Iltaisin tulee harrastettua sukkaneuloosia ja yleensä saan Juusosta mukavan seuralaisen. Siinä se köllii sohvalla vieressäni ja nukahtaa hetkessä kuorsaamaan äänekkäästi.

Juusolla on hauskoja nukkuma-asentoja. Kissojen tapaan se nousee välillä kokonaan seisomaan, köyristää selkänsä ja venyttelee usein samalla myös haukotellen. Sitten se taas kellahtaa makuulle.

Pentuna Juuso nukkui enimmäkseen kerällä, mutta vanhemmiten se on ottanut tavakseen laittaa tassut leuan alle.

Välillä voi vähän kääntää selkääkin mammalle.

Vatsapuolta mamma ei kyllä voi vastustaa. Sen paljastuessa on annettava Juusolle vähintäänkin viisi kunnon rapsutusta, josta seuraa melkoinen kehräämiskonsertti.

Perjantaipäivä alkaa kääntyä illan puolelle ja edessä on vapaata. Työhuoneen lattian täyttävät isot kassit täynnä kirpparille hinnoiteltua tavaraa. Sunnuntaina alkaa viikon kirpparipöytävaraus ja toivon, ettei mitään tarvitsisi takaisin kantaa. Joulun jälkeen kävin läpi sisustustekstiilini ja lähtö tuli monille verhoille, liinoille ja kankaille. Mikä ihme saa ihmisen säästämään kaikenlaista, vaikka aivan takuuvarmasti tietää, ettei niitä tule käyttämään. Vielä kun oppisi olemaan tarkempi ostostilanteissa. Ettei sitä ylimääräistä ja käyttämättä jäävää tavaraa edes kotiin kantaisi. 

Piti ostaa viikonlopuksi tulppaaneja, mutta enpä ole käynyt lähelläkään kukkia myyvää kauppaa muutamaan päivään. Olkoon siis tämä tulppaanityttö minun leikkokukkakimppuni, kunnes pääsen kukkakauppaan.

Samalla myös kaikille oikein leppoisaa viikonvaihdetta. Muistakaa bongata lintuja!
 

Tästä se taas lähtee

Viime viikolla poikkesin rautakauppaan omaishoitopäivän päätteeksi ja kuinkas kävikään. Ihan villiinnyin, vaikka oiln mennyt VAIN katselemaan, mitä kenties olisi tarjolla. Pelkästään siemenpussien hypistely tuntuu sormissa aivan taivaallisen mukavalta. Näistä kauniista ja värikkäistä pusseista voisi kehittää vaikka jonkinlaisen muistipelin. Sitä sitten pelaisi yksin tai perheen kanssa, kunnes tulee aika aukoa pusseja sisällön multaan kylvämiseksi..

Tiesin kyllä, että ensin pitäisi inventoida viime vuoden siemenet ja vähän suunnitella uusia istutuksia, mutta minkäs sitä itselleen mahtaa. Niin vain lähti kaupasta mukaan siemenpussi poikineen ja kassalla jopa sydäntä kylmäsi, kun summa rapsahti näytille. Ei ihan halpaa tämä siemenshoppailu sekään. Josko joku kauppias keksisi pussittaa vaikkapa vain kymmenen siementä per pussi ja hinnoitella sitten taksan hiukkasen halvemmaksi. Ei kaikilla ole tarvetta kylvää siemeniä koko kylälle, sukukin riittää, tai tässä tapauksessa ihan vain minun oma tarpeeni.

Eilen sain vihdoin plarattua vanhatkin siemenet läpi. Ei kyllä ole tarvetta lisää ostella, joten nyt vain pää kylmänä eteenpäin. Ehkä ihan jokunen yksittäinen pussi, esimerkiksi samettiruusuja löytyi vain yhtä sorttia.

Listoja kun tykkään kovasti kaikesta laatia, tuli nyt sitten kirjattua myös siemenet. Löytyy lista viime vuoden jäljellä olevista siemenistä ja lista tämän vuoden puolella hankituista siemenistä. Tarkoitus on laittaa listaan kylvöajankohta, ehkä myös päivä, jolloin taimi pullahtaa esiin mullasta ja koulimispäivä. Sekä paikka, johon taimi aikanaan tulee istutetuksi. Näin jaloja ajatuksia puutarhaihmisellä on tammikuussa, mutta aika näyttää, miltä kyseinen lista näyttää syksyllä.

Vähän olen myös käyttänyt aikaa taimikylttien suunnitteluun. Meillä syödään kovin vähän jugurttia tai sellaisia ruokia, joista syntyisi taimikylteiksi soveltuvaa materiaalia. Tein syksyllä kuvassa olevia lappusia sipuleita varten. Eivät vain päässeet istutuspaikoille, sillä unohdin tyystin kyltit sisälle. Turha niitä oli enää muutama päivä sipulien istutuksen jälkeen lähteä maahan tökkimään, sillä siinä vaiheessa virheiden mahdollisuus alkoi olla liiankin suuri. Laputtamatta sitten jäivät nekin sipulit. Täytyy kunkin mullasta nousevan kohdalla keväällä pohtia, onko tämä nyt viime syksyinen vai kenties sitäkin vanhempi. Ja ylipäätään "mikä-lie-tulppaani-tahi-muu-sipulikukka".

Tuollaisia lappuja kirjoittaa tietsikalla ja laittaa laminointikoneen läpi suhteellisen nopeasti, joten ehkä ryhdyn tehtailemaan niitä jonain päivänä. Kenties aika piankin, sillä hurauksessa olemme helmikuussa ja silloin alkaa jo olla kylvämiset käsillä.

Eräs karvainen seniorikissa ei pahemmin jäisiä kelejä tai siementen inventointia mietiskele, vaan köllii autuaan onnellisena valloittamassaan nojatuolissa. Kuorsaus kuuluu työhuoneeseeni saakka ja ohi kulkiessani saan vastauksena vatsavillarapsutuksiin jostain syvältä huokuvan kurahduksen. Välillä poika siirtyy ikkunalaudalle katselemaan, kun orava loikkii kohmettuneella hangella ja kaksi harakkaa ihmettelee, miksei talipötkylä olekaan enää heidän yksinomaisessa käytössään - laitoin sen nimittäin rautahäkkyrän sisään. Muuten se olisi taas kadonnut hujauksessa.

Vajaa kaksi viikkoa enää ja kaksi kolmasosaa talvesta on ohi. Jihuu! Kevät senkun lähenee. Mukavaa maanantaita ja alkavaa viikkoa kaikille!
 

Pääkallokelejä

Jo on ollut vaihtelevat ilmat. Viikon sisällä lumisateet ja plussakelit ovat vaihdelleet sujuvasti. Sunnuntaina, tiistaina ja perjantaina olemme saaneet huhkia tosissamme saadaksemme yön aikana sataneet lumet pois kulkuväyliltä. Kun homma on hoidettu, onkin sää lämmennyt kunnolla plussan puolelle ja niin piha kuin ympäristön tiet ovat muuttuneet peilijääksi. Koska suosin positiivista ajattelua, on näistä vesisateista ja keväisen tuntuisista litsislätsis-keleistä se hyöty, että kaikki sataneet lumimassat ovat kummasti vajonneet ja taas on tilaa uusille lumille. Vielä on sentään sen verran lumista, että voi hyvinkin tammikuuksi tämän ajanjakson tunnistaa.

Pääkallokelit saivat minutkin kaivamaan liukuesteet kenkiin kävelemään lähtiessäni. Olipa mukava liikkua kauppamatkalla, kun ei kaiken aikaa tarvinnut pelätä kaatuvansa. Lehdessä kerrottiin, että kaatumistakin voi harjoitella ja että kannattaisi kaatua selkä pyöristettynä. Mietinkin, miten monta kaatumistreeniä sujuva pyllähtäminen vaatisi. Yleensä liukastuminen tulee niin yllättäen, ettei siinä juuri mitään ehdi tehdä. Kunhan huitoo käsillään ilmaa ja toivoo, ettei mitään kovin olennaista särkyisi.

Liukuesteitä on kauppoihin alkanut ilmaantua monenlaisia. Useimmat ovat kyllä aika hankalia puettavia ja riisuttavia. Nämä minun vempaimeni ovat varsin yksinkertaiset ja yllättävän helpot laittaa kenkien päälle. Parhaat varmaan olisivat nastalliset kengät. Naapurilla on sellaiset nastakengät, joissa nastalistan saa sisään mennessä käännettyä pois käytöstä. Kaupassa oli aika äänekästä kulkea noiden piikkien kanssa.

En ole pariin päivään ehtinyt tietokoneelle, joten teidän blogipostauksianne oli aikamoinen määrä. Olisiko syynä lähestyvä kevät, mutta valtavan aktiivista tuntuu toiminta olevan itse kunkin kohdalla. Totesin, ettei tämän päivän jäljellä oleva aika riitä mitenkään kaikkien mielenkiintoisten juttujenne ja kuvienne kommentoimiseen. Maksaisikohan joku minulle, jos siirtyisin kokopäiväiseksi blogilukijaksi? Joillekin blogisteille kyllä maksetaan kirjoittamisesta, vaan blogilukemisella itsensä elättävistä en ole kuullut. Hmmm.

Eipä muuta tällä kertaa, kuin mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!
 

Kirjoneuleisia polvisukkia

Kiikutin valmistuneet villasukat ulos kuvattaviksi, kun sisällä on niin hämärää. Minulla on menossa joku kummallinen polvisukka-kirjoneule -buumi. Jotta saisin kirjoneuleeseen mahtumaan vaihtelua, on sukalle kudottava vartta vähän enemmän. Näitä on nyt niin mahdottoman mukava väsätä, ettei ihan vielä loppua näy. Vaihteeksi puikoilla tulossa sinisävyistä sukkaa. Näihin polvisukkiin olen ottanut mitat ja silmukkamäärät Suvikummun Marjan nappivarsisukista, joihin ohje löytyy täältä.

Lankana käytän useimmiten yksiväristä 7-veikkaa ja kirjavaa Polkkaa tai Raitaa. Oranssisävyisten sukkien ruskea lanka on Gjestalin Jannea. Sitä on aivan ihana kutoa ja kädenjälki muodostuu ihan automaattisesti tasaiseksi ja sileäksi. Gjestalin lankoja saadakseni joutuisin kuitenkin ajamaan vähän pidempiä matkoja tai tekemään nettitilauksia, joten siksi tulee useimmiten ostettua 7-veikkaa. Sitä kun saa ihan omankin kylän kaupasta. Ei silti, ihan hyvä hinta-laatu -suhde 7-veikassa minusta on.

Oikeastaan minulla on nyt meneillään vanhojen lankavarastojen tyhjentäminen. Varsinkin vajaita keriä ja jämälankoja yritän saada tuhottua. Näitä broken seed -sukkia tein molempia samanaikaisesti, koska tuota punaista 7-veikka Raitaa oli sen verran vähän, etten tiennyt, miten pitkälle sitä riittää. Kieputin Raita-langan kahdeksi samansuuruiseksi keräksi, mutta en katkaissut niiden välistä lankaa. Kudoin vuorotellen kumpaakin sukkaa, kunnes Raita-lanka loppui. Sukkien kärkiin käytin yksivärisen punaisen jämälangan.

Oiva apu kirjoneuletta tehdessä on tällainen pikkuruinen langanohjain. Se laitetaan sormeen ja langat kulkemaan noihin väleihin. Hiukan ohjaimen käyttö vaatii totuttautumista, mutta pian siihen tottuu. Netistä tilattuna muovihärpäkkeelle tuli hintaa noin seitsemän euroa. Kaupasta sellaisen saa selvästi halvemmalla. Aika monesta nettikaupasta se näkyi olevan tilapäisesti loppu, mistä päättelin esimerkiksi facebookin villasukkaryhmässä käydyn keskustelun vaikuttaneen tilausmääriin. Vähän heppoinen tämä minun ohjainvempaimeni tuntuu olevan, sillä jo muutaman päivän käytön jälkeen tuo läppä ei tahdo enää pysyä kiinni vaan pongahtelee itsestään auki. Toistaiseksi se ei kuitenkaan ole kutomista liikaa haitannut.

Säät vaihtelevat nyt niin valtavasti, ettei aamulla liikkeelle lähtiessään tiedä, millaisessa takissa illalla kotiin palatessaan tarkenisi. Tänään sentään paistoi aurinko varsin kauniisti. Lähes kolme plusastetta ja puista kuuluva lintujen tityy-tityy sai ilman tuntumaan keväisemmältä, mitä kalenterin mukaan olla pitäisi. Huomiseksi on sitten luvassa lunta, räntää ja vesisadetta. Tuota viimeistä ilmeisesti tänne pääkaupunkiseudulle. Näillä mennään kohti viikonvaihdetta.
 

Sama amaryllis ja eri lumet

Valkoisen amarylliksen kukkavana oli eräänä aamuna taipunut kaksin kerroin kohti pöydän pintaa. Se oli niin upeassa kukassa, että leikkasin vanan ja laitoin sen maljakkoon. Siinä se on jatkanut ilahduttamistaan tanakkana ja kauniina.

Taidanpa ensi vuonnakin pyytää äidiltä valkoista amaryllistä, kun hän kysylee, millaisen joulukukan häneltä haluaisin. Tai sitten käyn itse kaupasta ostamassa.

Tänään oli jälleen lumitöiden aika. Pakko oli lähteä aamusella kolaamaan pihaa, jotta pääsi autolla liikenteeseen. Sunnuntaina lunta oli määrällisesti yhtä paljon, mutta se oli kevää ja kolaaminen sujui helposti. Tänään sen sijaan lumi oli tiivistä ja painavaa ja paljon sitä oli jälleen satanut. 

Seuraavaksi on kyllä lähdettävä kolakauppaan, koska lapiohommissa saa vain selkänsä kipeäksi. Joka vuosi manaan sitä, että taloudesta löytyy vain yksi kola, mutta en tee asialle mitään. Äkkiähän tarve unohtuu, kun lumet sulavat. Eikä siitäkään olisi haittaa, vaikka sen toisen kolan hankinnan jälkeen lumentulo tyssäisi kokonaan. Ensi talvena sitä tulee aivan varmasti taas lisää.

Linnut ovat tyystin kadonneet meidän pihalta. Yhtenä päivän aurinko paistoi hetken ja silloin joitakin tinttejä parveili automaateilla, mutta jonnekin nekin kaikkosivat. Tänään kiikutin narulta poimittuja sukkia makkariin ja satuin katsahtamaan ikkunasta ulos. Tikka siellä kiikkui talipötkylässä. Oheinen kuva olkoon esimerkkinä siitä, miksi minun blogissani on vähemmän noita hienoja lintubongauksia. Ei nimittäin kaluston resurssit riitä tinttien kuvaamiseen.

Sen verran lyhyitä ja hämäriä nämä tammikuiset päivät ovat, että osa jouluvaloista pääsi jatkamaan elämäänsä sisustusvaloina. Lasikulho ja peili lisäävät valojen määrää ja loistetta. 

Toivotan Kivipellon Sailan ja Virkkuumummon lämpimästi tervetulleiksi blogini pariin. Ja kaikki muutkin, joita en ole kenties muistanut erikseen mainita. Kiva, että olette täällä!
 

Lumitöihin aamutuimaan

Tänään päästiin lumitöihin heti aamutuimaan. Pari tuntia siellä vierähtikin kahdelta ihmiseltä, sillä lunta oli yön aikana tullut oikein urakalla. Tosin meillä on vain yksi kola ja niinpä minä ahersin lunta sivuun lumentyöntimellä, jolla työskentely oli hidasta ja selkää rasittavaa.

Eilen kuljeskelin pihamaalla etsimässä kuvauskohteita ja nappasin kuvan varjoyrteistä, jotka värjöttelivät syreenien edustalla kohmeisina. Tänään koko porukka on jäänyt lumihankeen ja vähän vielä heittelin päälle lisämateriaalia käytäviä auratessani.

Eilen oli alapihalla mahtava vesilammikko, jonka kuvasin ihan sitä varten, että muistaisin tuon paikan kevään tullen täyttää ja tasoittaa. Tänään lätäköstä ei näkynyt mitään, mutta siellä se oli lumihangen alla. Saapas upposi ohuen jään läpi käydessäni puhdistamassa lumet pois kasvihuoneen päältä.

Talviotkin vihersivät eilisen hennon lumen valkaisemina, mutta tänään niistä ei näy pienintäkään aavistusta.

Pikkupuutarha talvioineen kaikkineen on peittynyt paksuun lumivaippaan. Huomiseksi on luvattu tänne pääkaupunkiseudulle 10-15 asteen pakkasia, mutta sen jälkeen taas pluskelejä. Josko pakkanen jäädyttäisi nyt sataneen lumen sen verran tiiviiksi, ettei se ainakaan kokonaan sulaisi. Jatkuva lämpötilan sahaaminen äärimmäisyyksistä toiseen tuskin on kasveille kovin terveellistä.

Juuso ei illalla lähtenyt ulkolenkille. Varmaan se aavisti, että ulkona tuulee ja niinpä kissa käpertyi tiukemmalle nojatuoliinsa. Kahden jälkeen yöllä se sitten huomasi, että kupla otsassa ei yhtään helpota ja tuli sänkyni viereen vaatimaan vessareissua. Mamman oli pakko raapia unet silmistään ja lähteä ulkoiluttamaan kissaansa. Aukaistessani takaoven varsinainen lumiryöppy iski suoraan kasvoille. Juuso perääntyi sen näköisenä, että minäpä en tuonne lähde kahlaamaan. Kesken uniensa häiritty mamma oli hiukan ilkeä ja avusti kissaansa häntäpäästä työntämällä ulos ovesta. Juuso syöksyi kahden metrin päähän maha syvässä lumessa polkua tehden ja ryhtyi tarpeilleen naapurin aidan viereen johtaville portaille. Pojalla oli kova hätä ja asiansa tehtyään se ryntäsi sitä samaista vatsan lumeen viistämää polkua pitkin sisälle ja suoraan takkahuoneen ikkunalaudalle itsestään lumia  puhdistamaan. Mamma kipusi omaan sänkyynsä jatkamaan keskeytyneitä uniaan.

Ja vaikka niistä lumitöistä ei niin kovin pitäisikään, kannattaa sekin urakointi ottaa hyötyliikunnan kannalta. Eipä tarvitse mihinkään punttisalille lähteä, kun pari tuntia urakoi pihamaalla lunta siirtämässä. Tänään se ei ollut niin kovin painavaa, mutta paljon sitä on tullut. Loppusunnuntai sitten lepoa. Nautiskelkaa!
 

Vastuuta vanhuksista

Köynnöshortensia muistuttaa puuvillasatoa

Ajankohtaiset kuvat näyttävät olevan nyt kortilla. Kameraan en ole muutamaan päivään edes koskenut, kun on pitänyt lentää niinsanotusti kieli vyön alla suuntaan jos toiseenkin. Kummankin vanhemman kanssa on jälleen kulutettu erilaisten sairaanhoitotahojen odotuspenkkejä. Äidiltä löytyi kitalaesta möykky, jonka vuoksi hammaslääkäri lähetti hänet tarkempiin tutkimuksiin. Tuota aikaa odotellessa möykky puhkesi ja sen tilalle ilmestyi suora reikä leukaluuhun. Äitiä on nyt sitten kuvattu ja tänään otettiin koepala, jonka tulokset saadaan runsaan viikon kuluttua.

Hölmöyksissäni päästin isän yksin hammaslääkärin, jolle isän käyttämä verenohennuslääke oli tuiki tuntematon ja niinpä hän operoi isän purukalustoa oikein urakalla sillä seurauksella, ettei verentuloa meinattu saada millään loppumaan. Sitten isän hammasjuuri tulehtui ja tulehdus levisi leukaluuhun ja poskeen. Jälleen ravattiin niin hammaslääkärillä kuin terveyskeskuslääkärilläkin, otettiin labranäytteitä ja soiteltiin niiden perään. 

Vanhan ja sairaan ihmisen näyttää olevan ylivoimaista huolehtia itsestään ja koittaa asioida monimutkaisilta tuntuvissa palveluissa. Pelkästään terveyskeskukseen soittaminen vaatii kuuntelemisen lisäksi nopeaa huomiokykyä ja taitoa painella kännykästä erilaisia numeroita sopivaa palvelua valitessaan. Paina yksi, jos haluat palvelua suomeksi, paina kaksi, jos haluat, että soitamme sinulle tähän numeroon, paina kolme, jos haluat muuttaa numeroa, johon soitamme sinulle..... Ja jos menet sekaisin jo ensimmäisen painalluksen kohdalla, on helpointa aloittaa soittoprosessi uudelleen. Puhumattakaan, jos kännykkä tekee tepposet, kuten minulle kävi yrittäessäni saada isälle hammaslääkäriaikaa.

Kohta 87-vuotta täyttävä isäni kuulee ja näkee huonosti. Tuntuu myös, että muistissa alkaa olla pätkimistä. Kaikki on nykyisin aina hukassa ja samat jutut hän kertoo uusina päivä toisensa jälkeen. Olen jo parin vuoden ajan kulkenut isän mukana lääkäreissä ja muissa terveyteen liittyvissä tapaamisissa, koska siten minun ei jälkikäteen tarvitse soitella ja selvitellä, mitä on sanottu ja sovittu. Isällä kun on useimmiten aivan eri käsitys, kuin mikä on todellisuus. Harmikseni en päässyt hammaslääkärikäynnille ja nyt niitä seurauksia onkin sitten saanut paikkailla oikein kunnolla.

Ruusupensas kumartaa lumessa

81-vuotias äitini taasen kyllä pärjää näkönsä ja kuulonsa puolesta, mutta liikkuminen on hänelle hankalaa. Lisäksi hän jännittää uusia ja vieraita tilanteita, eikä osaa esimerkiksi lääkärissä esittää tarkentavia kysymyksiä. Lääkkeiden nimet ovat hänelle vaikeita ja hoito-ohjeista usein puolet menee täysin ohi korvien. Myös äiti toivoo, että olisin hänen mukanaan lääkärikäynneillä, jotta asiat tulevat kerralla selviksi.

Aurinko hopeoi huurteisen koivun latvuksia

Huolehdin vanhempieni lääkkeiden jakamisesta dosetteihin, pidän kirjaa heidän lääkkeistään ja kuljen heidän mukanaan lääkäri- ym. hoitoihin liittyvillä käynneillä. Toki autan heitä monin tavoin muutenkin. Nyt on meneillään neljäs vuosi ja tämä omaishoitorupeama näyttää muuttuvan tiiviimmäksi ja vaativammaksi. Äiti on tänä aikana selvinnyt sydämen läppäleikkauksesta, syövästä hoitoineen ja monesta muusta pienemmästä krempasta. Isä on fyysisesti ollut paremmassa kunnossa, mutta glaukooman hoito on vaatinut säännöllisiä käyntejä silmäklinikalla. Viime keväisen sydäninfarktin ja pallolaajennuksen myötä mukaan tullut verenohennuslääke ovat aiheuttaneet monenlaisia kiemuroita myös glaukooman hoitoon.

Auringon säteet hangella

Varmasti moni vanhus asuu mieluiten omassa kodissaan niin pitkään kuin mahdollista. Soisin kuitenkin, että myös apua ja palveluja heille tarjottaisiin jo siinä vaiheessa, kun toimintakyky alkaa heiketä. Siten he pystyisivät pidempään hoitamaan itse asioitaan. Nyt apua saa vasta, kun mikään muu ei enää auta. Usein jopa liian myöhään ajatellen pärjäämistä. Omaisille kasataan mielin määrin vastuuta ja murheita, joita heillä ei ehkä ole laisinkaan mahdollisuuksia hoitaa. Ja vaikka vastuu vanhemmista olisi omaisilla, kysytään aina vanhuksen mielipidettä, jolloin hän tavan takaa vastaa, että kyllä minä pärjään, kun tytär auttaa. Tällainen vastaus tuntuu olevan mannaa vanhuspalveluista vastaaville henkilöille ja näin he voivat jälleen pyyhkiä yhden vanhuksen pois avuntarvitsijoiden listalta. Miksi ei kysytä siltä tyttäreltä, joka tuntee todellisuuden ja myös omat voimavaransa. Monilla nyt vanhuutta elävillä on aimo annos omanarvontuntoa ja ylpeyttä. He muistavat omasta nuoruudestaan vanhukset, joilla ei ollut yhteiskunnassa juuri minkäänlaista arvoa ja pelkäävät omalle kohdalleen huutolaisuuskurjuutta ja toisten kontolle joutumista. Niinpä he väittävät selviävänsä, vaikka siitä ei enää olisi minkäänlaisia takuita, välttääkseen viimeiseen saakka joutumasta kenenkään vieraan vaivoiksi.

Kritisoin voimakkaasti vallalla olevia hienoja lauseita, joissa kerta toisensa perään mainostetaan kotona asumisen paremmuutta, mutta ei kuitenkaan tarjota palveluja, jotka tukisivat tällaista mahdollisuutta. Yhteiskunta säästää melkoisen määrän euroja vuosittain siinä, että omaiset hoitavat vanhuksensa. Sekin on ihan oikein, mikäli näille omaisille taataan resurssit tehtäväänsä. Hoidan päivä päivältä enemmän kahta vanhusta, mutta kriteerit erilaisiin tukiin ja apuihin ovat edelleen liian kaukana. Mikäli olisin täyspäiväisessä työssä, tehtäväni olisi sula mahdottomuus. Jonkun toisen palkollisena en mitenkään pystyisi järjestämään kaikkia menoja niin, että minusta olisi vanhemmilleni käytännön apua. Olisin jatkuvasti huolesta turtana, kun olen sitä ajoittain näinkin.

Meitä on viisi sisarusta ja nyt vanhin veljeni jäi eläkkeelle luvaten tulla mukaan vanhemmpien hoivarinkiin. Tähän saakka olen ollut yksin vastuussa. Väitän, etten ole tippaakaan katkera ja itse asiassa olen hieman yllättynytkin, miten helposti olen luikahtanut tähän omaishoitajan rooliin. Useimmiten vanhusten kanssa on mukava kulkea ja touhuta ja kotiin päästyäni pystyn rentoutumaan ja hellittämään päivän paineista. Olen ajatellut, että nyt on tällainen elämänvaihe ja tämä kestää aikansa. Minulla ei ole lapsenlapsia ja omat lapset pärjäävät tällä hetkellä omillaan, joten voin käyttää ylimääräiset voimavarat vanhempien hoitamiseen. Myös Ukkokulta on joustava ja ymmärtävä ja jeesaa kotitöissä, joten täällä omassa kodissa kaikki ei kaadu minun niskaani.

Elämässä näyttää nyt olevan ihan omanlaisensa arvomaailma. Vapaalla kelpaavat kotinurkat mainiosti, sillä ulkomaanreissut ovat liian monimutkaisia järjestettäviä tässä elämänvaiheessa. Vaatteita on kaapissa riittävästi ja kuka jaksaa pyntätä itseään terveyskeskuksessa jonottamista tai illan sohvakudinsessiota varten. Terveellinen kotiruoka maistuu ja voihan sitä joskus kipaista päiväreissulle Tallinnaan herkuttelemaan silmän, vatsan ja sielun ravintoa. Silloin, kun ei ole menoa mihinkään, tuntuu ruhtinaalliselta viettää päivä ilman jatkuvaa kelloon vilkuilua, eikä mieli taatusti tee mihinkään kauppakeskukseen shoppailemaan. Kummasti sitä ihmisen mielihalut muuttuvat.

Käsityöt, askartelu, lukeminen ja puutarha ovat henkireikiä, joiden parissa pääsee nollaamaan ajatuksensa. Jatkuva valon määrän lisääntyminen ja tuleva kevät saavat katseen siirtymään tulevaan. Pienet ilot ovat niitä suurimpia iloja ja odotan jo innolla aikaa, jolloin joka päivä löytää mullasta nousemassa uusia ituja. Siemenluetteloita olen jo selannut, mutta tilauksia en ole tehnyt. Varmaan niin tapahtuu ihan lähipäivinä ja sitten se onkin menoa. 

Jaksan aina vain iloita siitä, että minulla on puutarhani, jonka parissa mieli lepää. Ja ihanan pehmoinen Juuso, jonka silkkiseen turkkiin voi väsyneet sormensa työntää ja aistia lämpimän kissan kehräämisen. Ja Ukkokulta, joka omalla hiljaisella ja hitaalla mörököllitavallaan jaksaa minua tukea ja kanssani elää.

Ystävät rakkaat, oikein mukavaa talvipäivää ja viikonloppua teille kaikille!