Kotkan puistoja katselemassa, osa 2

KOTKAN PUISTOT JA VEISTOKSET

Sapokan puistossa aikamme kierreltyämme jatkoimme matkaa kohti Haukkavuoren näkötornia. Kuljimme ohi pienen Fuksinpuiston ja läpi Toivo Pekkasen puiston. Kirjailija Toivo Pekkanen on syntynyt Kotkassa 1902 ja hänellä on sielä myös nimikkokoulu.

Surukuusista (ovatko surukuusia?) muodostui korkeakattoinen maja, sillä niiden lomaan saattoi mennä vaikka seisomaan.

Nyt en ole enää aivan varma, mikä kuva on kumpaisesta puistosta, mutta kauniita ovat molemmat.

Parhaillaan kukassa ovat nauhukset, kuunliljat ja jaloangervot.

Istutuksissa on käytetty runsaasti myös erilaisia kärhöjä. Alppikärhöt ovat jo kukintansa ohittaneet ja vuorossa on monet isokukkaiset jalokärhöt.

Kotkansaaren korkeimmalla paikalla sijaitsevan näkötornin huippu kohoaa noin 72 metriin merenpinnasta. Se näkyy maamerkkinä Kotkan keskustaan saapuessa. Tornin näköalatasanteelta on upeat näkymät yli Kotkan ja itäisen Suomenlahden saariston.

Näkötornin alatasanteella on italialainen gourmet-ravintola, joka tosin avautuu vasta klo 18. Näkötorniin pääsee kuitenkin kiipeämään 5 eurolla tiistaista lauantaisin. Kannattaa kyllä kavuta tornin huipulle katselemaan upeita maisemia.

Näkötornista otimme suunnan kohti Kotkan keskustaa, joka häämöttää edessä aukeavan Keskuskadun päässä. Vasemassa ylänurkassa kirkontornin vieressä näkyy myös merikeskus Vellamo.

Haukkavuoren näkötornilta lähtevän Keskuskadun rinnalla kulkee kahden kilometrin pituinen Veistospromenadi. Veistokset on sijoitettu 1996-2001 aikana kunnostetun lehmuskujanteen varrelle. Tämä Veistospromenadiksi nimetty taiteen keskittymä päättyy Sibeliuksenpuistoon. Netistä löytyi teoksille nimet ja tekijät, mutta itse veistoksissa ei suinkaan kaikissa ollut mitään tietoa, joten esimerkiksi kuvan ilveksille en löytänyt tekijää tai nimeä.

Tämän teoksen tekijän tunnistin Tommi Toijaksi, sillä hänen paljon julkisuutta saanut 8,5 metrin korkuinen pissaajaveistoksensa Bad Bad Boy siirrettiin presidentin linnan kupeesta Helsingin Jätkäsaareen. Tämän teoksen nimi on Tuulenviemää. 

Tämä rakennus on Eliel Saarisen ja Herman Geseliuksen suunnittelema ja 1907 valmistunut jugend-tyylinen Kotkan konserttitalo. Alun perin rakennus rakennettiin talkootyönä Kotkan työväenyhdistyksen työväentaloksi. Nykyisin se toimii mm. Kymi Sinfoniettan konserttitalona. 

 

Muraalit eli seinämaalaukset ovat yleistyneet monin paikoin. Kotkasta löytyi tällainen. Minusta muraalit tuovat mukavaa katseltavaa ja lisäväriä kaupunkikuvaan.

Veistospromenadi päättyy Sibeliuksenpuistoon, joka on Kotkan puistoista ehkä perinteisimmän oloinen. Siellä on suuria alueita muotoon istutettuja kesäkukkia ja ruusuja sekä isoja puita, joiden alle sijoitetuilla penkeillä voi levähtää varjossa. 

Sibeliuksenpuiston nurmialueet ovat viimeisen päälle sileitä, kuin joku olisi käynyt ne kynsileikkureilla lyhentämässä. Kulmissa olikin kylttejä, joissa kiellettiin nurmikoilla oleskelu. Kuvan lintu ei paljon kielloista piitannut. Hetken jo luulin, että sekin on veistos, mutta kyllä se tuosta liikkeelle vihdoin lähti.

Puiden runkoihin ja alaoksille oli viritetty värikkäitä neuleita. Joihinkin oli liitetty myös tarinoita, mutta en jäänyt niitä lukemaan tai kuvaamaan, sillä puiston varjoisemmalle puolelle oli kerääntynyt päivää viettämään erinäinen määrä laitapuolen kulkijoita. Suurin osa antoi kulkijoiden katsella ja kuvata, mutta pari kaveria jaksoi turhan itsepintaisesti tinkiä eurojaan ja kulkea perässä, joten katsoin paremmaksi poistua paikalta.

Pitkä ja lämmin päivä alkoi tuntua jaloissa ja nälkäkin kurni vatsassa. Niinpä päätimme lähteä etsimään ruokapaikkaa. Fiksuina matkailijoina ajattelimme Pojan kanssa, että etsitään ruokapaikka paluumatkalla huvivenesatamaan. Kotka on pikkukaupunki ja sen huomasi siitä, että keskeisimmältä liikekadulta sivuun lähtiessämme loppuivat myös kaupat, ravintolat ja muut taloudelliset houkutukset. Jokunen kampaamo oli talojen katutasossa, mutta ei ainuttakaan ruokapaikkaa.

Kaarros sivuun pääkadulta koitui kuitenkin puistoretkemme iloksi, sillä osuimme suoraan Isopuistoon, joka ympäröi Pyhän Nikolaoksen ortodoksista kirkkoa.

Jälleen kerran aivan huikean kaunis paikka upeine mäntyineen ja niiden lomaan sommiteltuine istutuksineen. Ei tosiaankaan vain yhtä pientä penkkiä sitä sun tätä, vaan laajoja massaistutuksia, joiden lomassa kiemurteli kapeita polkuja tarjoamassa lähikatselumahdollisuuksia innokkaille kasviharrastajille.

Ja Isopuistossa, kuten kaikkialla muuallakin Kotkan hienoissa puistoissa, kasvit on merkitty nimilapuin ja siellä täällä kulki työntekijöitä kitkemässä rikkaruohoja ja hoitamassa istutuksia. Usein näkee kyllä hienoja istutuksia, joihin on panostettu selvästikin paljon rahaa sekä suunnitteluun että toteutukseen, mutta hoitoon ei sitten enää pennosia löydykään. Kotkassa ylläpitoa ei ole unohdettu.

Hanna Jaanisoo: Calvus - nuori ukkospilvi, 2008

Isopuistossa käyskentelyn jälkeen palasimme pääkadulle, josta löytyi useitakin ravintoloita. Syötyämme vatsat täyteen herkullista nepalilaista ruokaa palasimme pienvenesatamaan noutamaan autoa. Käveleminen auringonpaisteessa alkoi verottamaan voimia, joten päätimme avittaa siirtymistä moottorivoimalla. Seuraavaksi suunnistimme kohti merkikeskus Vellamoa.

Mielessäni olin kuvitellut, että merkikeskus Vellamo sijaitsee lähellä pienvenesatamaa, jossa on myös akvaariotalo Maretarium. Tosiasiassa Vellamo on kuitenkin kaupungin toisella puolella Kantasataman yhteydessä. Pienessä kaupungissa etäisyydet eivät suuria ole ja pian olimme merikeskuksen alueella. Matkalle lähtiessä olin miettinyt, joudunko kenties paljonkin Kotkassa etsimään pysäköintipaikkoja, mutta helpolla pääsin. Tilaa oli vaikka toisille jakaa ja merikeskuksen pysäköinti oli myös ilmaista.

Rakennuksen on suunnitellut arkkitehti Ilmari Lahdelma. Sen julkisivut koostuvat vuoroon laudoitetusta erivärisistä peltikaseteista ja silkkipainetusta lasilevystä. Merikeskuksessa sijaitsevat Suomen merimuseon ja Kymenlaakson museon työ- sekä näyttelytilat, auditorio sekä ravintola ja museokauppa. Museorakennuksen yhteydessä olevassa museoaluslaiturissa sijaitsevat majakkalaiva Kemi ja jäänmurtaja Tarmo.

Varmasti merikeskuksessa olisi ollut paljonkin katsottavaa, mutta iltapäivä oli jo pitkällä ja suunniteltu nähtävyyslista kesken. Lisäksi Poika on käynyt Vellamossa, joten ilman sen kummempia neuvotteluja päädyimme tutustumaan merikeskukseen tällä kertaa pelkästään ulkoisesti. Komea rakennus, jonka katolle on ehdottomasti kiivettävä. Melkein olisi luullut pilviin saakka kulkevansa.

Merikeskuksen katolta maantasalle laskeuduttuamme istahdimme autoon ja suuntasimme kohti Karhulaa, josta löytyy monenmoista mielenkiintoista. Niistä lisää seuraavassa postauksessa. 

Kotkan puistoja katselemassa, osa 1

Tiistain päiväretki Kotkaan oli täyskymppi-reissu. Poika sai hoidettua asiansa ja yhdessä kiersimme katselemassa Kotkan nähtävyyksiä. Oli hyvä, että olin ennakkoon tutkinut netissä kohteita, joihin kannattaisi panostaa ja listannut ne ihan paperille. Eihän Kotka mikään iso kaupunki ole, mutta päivän sai käytettyä tehokkaammin, kun tiesi, mihin panostaa. 

Olimme toivoneet sateetonta päivää, eikä paremmin olisi sään suhteen voinut onnistaa. Ilmeisesti myös tällainen loppukesän arkipäivä on erinomainen kotimaan turistin kannalta, sillä moottoritie Helsingistä kohti Kotkaa oli miltei yksin meidän käytössämme.

Ajoimme suoraan huvivenesatamaan, sillä Sapokan vesipuisto oli ykköskohde. Satamassa oli hyvin maksuttomia parkkipaikkoja, joten päätimme jättää auton sinne ja jalkautua nähtävyyksien pariin.

Sapokka on vanha merenpohjukka, joka on kunnostettu ihatuttavaksi viheralueeksi.
Puiston rakentaminen alkoi vuonna 1990. Pääsuunnittelija on Kotkan kaupunginpuutarhuri Heikki Laaksonen. Puisto on palkittu Vuoden valaistuskohteena 1993, Vuoden ympäristörakenteena 1994 ja Vuoden kivityökohteena 1996. Sapokka tullee venäjän sanasta Sapog (saapas), jota lahti muodoltaan muistuttaa.

 

Puistossa on noin 20 metriä korkea vesiputous, jonka vesi pumpataan merestä puolen kilometrin päästä. Merivesi solisee myös purossa. Vesiputous ja puro toimivat lahden vedenkierto- ja hapetusjärjestelmänä, jota säädellään tarpeen mukaan. Lahteen istutetut karpit pitävät omalta osaltaan huolen veden puhtaudesta. Kallion huipulla on aikoinaan sijainnut hyppyrimäki. Tuolta Pookinmäeksi kutsutulta hyppyrimäeltä hypättiin aina vuoteen 1953 saakka. 

Putouskallion huipulla on nähtävillä yli 20 kivipaatta, ”Kiviset Kotkat”, jotka esittelevät suomalaisia kivilaatuja. Myös puiston rakenteissa on käytetty työstettyä tai työstämätöntä kiveä monipuolisesti. Puistossa on on käytössä runsaasti erikoisvalaisimia, joilla tuodaan harkitusti esiin eri kohteita eri vuodenaikoina.

Puiston merenpuoleisessa osassa on säilytetty alkuperäistä luonnonmukaista kasvillisuutta, johon kuuluu vanhoja mäntyjä ja tervaleppiä. Näiden seuraksi on istutettu alppiruusuja ja monia luonnonkasveja. Puiston kaupunginpuoleinen osa on rakennettu voimakkaammin, siellä sijaitsevat ruusuterassi ja kivikkopuutarha.

* Keräsin näitä tietoja Kotkan kaupungin matkailusivuilta.

Mainittakoon ihan aluksi, että nämä kuvat ovat vain kalpea aavistus siitä kauneudesta ja kiehtovuudesta, jota Sapokan vesipuisto kävijälleen tarjoaa. Kasvivalinnoissa on huomioitu koko kesän kaari ja puiston ilme muuttuu sen myötä, mitä kukkia kulloinkin on kukassa.

Luin netistä ja kuulin paikallisilta, että aikanaan tämän puiston rakentamissuunnitelmia vastustettiin voimakkaasti. Rakentaminen ajoittui pääosin pahimpiin lamavuosiin, mikä varmasti vaikutti ihmisten negatiivisiin mielipiteisiin. Puiston valmistumisen myötä se alkoi saada palkintoja ja laajaa julkisuutta. Nyt puisto on kaupunkilaisten ylpeyden aihe ja suosittu keidas. Se vetää tavallisten matkailijoiden lisäksi erityisesti puutarha-alan asiantuntijoita ja harrastajia.

Kiinanlaikkuköynnös

Kasveja on käytetty oivallisesti luomaan kerroksellisuutta ja rehevyyttä. Monet köynnökset ovat peittäneet kiviä ja puiden runkoja.

Kiven päällä oli sekä köynnöshortensiaa että villiviiniä

Puistossa on toistakymmentä Hannele Kylänpään vuosina 2007–2010 pystytettyä eläinaiheista veistosta. 

Piippuköynnös - oletan

Kukahan siellä kurkkii? Olisiko Nestori Miikkulainen?

Ojukkaviini

Kasvien nimet eivät jääneet arvailujen varaan, sillä useimpien läheisyydestä löytyi selkeä nimilappu. Se oli sijoitettu siten, että sen saattoi helposti nähdä ja lukea, mutta se ei kuitenkaan ollut häiritsevä. 

Pidin kovasti siitä, että samaa kasvia on isoina alueina ja vaihtelua tulee eri lajikkeista. Näkymät ovat rauhallisia ja seesteisiä. 

Havuja on valtavasti. On tuijaa, tuiviota, katajaa, kuusia, mäntyjä. 

 Puistossa kaikesta näkyy se, että sitä hoidetaan huolella. Alueella kulki työntekijöitä kitkemässä rikkaruohoja ja kunnostamassa paikkoja. Ei ollut roskia, joten ilmeisesti puistossa kulkevat ihmiset osaavat kunnioittaa ympärillä olevaa kauneutta.

Puisto on selvästi suunniteltu ihmisiä varten ja penkkejä on sijoiteltu siten, että on mahdollisuus nauttia auringonpaisteesta tai lempeästä varjosta. Kivipaasia voi myös käyttää levähtämiseen. 

Vuorenkilpi on monen inhokkikasvi, mutta tällaisessa paikassa se on enemmän kuin omiaan. 

Joskus pelkät kivet ovat kauniita sellaisenaan.

  Havuja on leikattu niin, että ne kumpuilevat toinen toistensa lomassa valtaamatta kuitenkaan toiselta lajilta liikaa tilaa. Oli ihan pakko silitellä kiveysten yli vyöryviä tuivioita ja katajia ja tutkia, että kasvavatko ne todellakin yli äyräiden. Kyllä kasvavat.

Sapokan vesipuisto on näkemisen arvoinen keväästä syksyyn. Ehkä talvellakin. Mielenkiintoista olisi nähdä myös valaistusratkaisut pimeään aikaan. Toki kuvasin yksittäisiä kasveja; ruusuja, lukuisia eri värisiä jaloangervoja, maksaruohoja, kurjenpolvia, mutta parasta on kuitenkin koko puisto ylipäätään. Kivet, vesi, sillat, havujen runsaus, köynnökset, valoisa ja varjoisa puoli. Kerrassaan upea paikka.

Sapokka oli retkemme pääkohde, mutta Kotkassa on panostettu puistoihin merkittävästi ja matkailuneuvonnasta saadun kartan avulla jatkoimme retkeämme uusiin kohteisiin. Niistä seuraavassa postauksessa. Pysykää kanavalla.