Kyllä tarkenee

Neitoperho naapurin syrikässä

Niin on lämmintä, ettei paremmasta väliä. Ulkona ei tosin mitään jaksa tehdä, eikä kyllä kannatakaan. Kaikki kaivuuhommat ja muut puutarhatyöt ovat pysähdyksissä. Saavat ihan rauhassa odotella viileämpiä ja erityisesti kosteampia säitä. Pitkä, sateeton kausi näkyy jo puutarhassa melkoisena kuivuutena.

Illat pimenevät jo varhain ja öisin on suorastaan kylmää. Tänä aamuna vein Juuson ulos seitsemältä ja silloin mittari näytti +9 astetta. Aika kalsalta tuntui. Ei ihme, etteivät tomaatit kasvarissa tahdo millään muuttua punaisiksi, kun lämpötilaerot ovat niin huikeita.

 

Omassa pihassa on lennellyt monenlaisia perhosia, mutta neitoperhot ovat ihastuneet naapurin syyssyriköihin. Eilen kävin niitä kuvaamassa illansuussa auringon vielä paistasessa kukkiin. Neitoperhojen ruokailu on kuin tanssia. Siivet levällään ne kiertävät kukintoa ja hyvin systemaattisen näköisesti käyvät jokaisen pienen kukan kerrallaan läpi. Toivoin saavani useamman perhosen samanaikaisesti kuvaan, mutta siinä en onnistunut. Jokainen valitsi oman kukkansa.

Syysleimuja

Juttelin eilen saunomaan tulleen Pojan kanssa maailman tapahtumista. Uutiset ovat niin ahdistavia ja koskettavat ihan meitä jokaista. Pahimmalta tuntuu itsekkyyden ja omaan napaan tuijottamisen merkittävä lisääntyminen. Toisten hädänalaiseen asemaan asettuminen näyttää olevan vierasta ja "minä-itse-minulle-heti-kaikki" -asenne valtaa yhä enemmän alaa. Se näkyy mediassa, liikenteessä, politiikassa, taloudessa, ihan kaikkialla. Se on pelottavaa.

Saatan olla vanhanaikainen idealisti, mutta olen vahvasti sitä mieltä, että yhteispelillä, toinen toisemme huomioiden on ainut mahdollisuus selvitä ongelmista. Neuvottelemalla ja toista kuuntelemalla voidaan rakentaa rauhaa ja hyviä elinolosuhteita kaikille. Ei voi olettaa, että aina olemme kaikesta samaa mieltä, mutta erilaisuuden hyväksymällä ja sen pohjalta rakentamalla saadaan enemmän hyvää aikaa, kuin repimällä ja tiukasti omasta kannasta kiinni pitämällä.

Lilja Sweet Surrender

Poikani on herkkä havainnoimaan toisten tunnetiloja. Keskustelumme päätteeksi hän antoi minulle neuvon keskittyä seuraamaan puutarhablogeja ja kaivelemaan omassa puutarhassa. Siinä olisi oiva neuvo varsin monelle muullekin. Luonto ja kasvit rauhoittavat ja avaavat uudenlaisia näkökulmia elämään. Itse kukin valitsee arvomaailmansa, mutta elämän varrella on myös mahdollisuus arvoja muuttaa ja suuntaa vaihtaa. Luonto tarjoaa ihanteellisen ympäristön arvopohdiskeluille. Koittakaa vaikka itse.

Malvamystiikkaa

Myskimalva - Malva moschata

Tänä kesänä olen törmännyt useaankin keskusteluun, jossa yksi puhuu myskimalvasta ja ruusumalvasta, toinen harmaamalvikista ja kolmas tokruususta. Vanhat ihmiset ovat vähän alueesta riippuen kutsuneet malvoja tokruusuiksi. Omat vanhempani ovat Satakunnasta ja heidän tokruusunsa on salkoruusu. Eipä ihme, että sekaannuksia sattuu, sillä samaan heimoonhan kaikki kuuluvat. 

Myskimalvan nuppuja

Omassa puutarhassani kasvaa vain yhtä malvasorttia ja sen olen nimennyt myskimalvaksi. Kuten alempana olevassa tekstissä mainitaan, myskimalvan ja ruusumalvan erottaminen toisistaan on tarkkaa hommaa, jota helpottaisi niiden asettaminen rinnakkain. Ja sitten pitäisi olla vielä harmaamalvikki kolmantena nimeämistä avittamassa - tai lisää sekottamassa.

Myskimalva - Malva moschata 'Alba'

Vaaleanpunainen myskimalvani on peräisin ystävän entisen kodin vanhasta pihapiiristä. Valkoisen olen kasvattanut siemenistä. Sen sijaan salkoruusua minulla ei ole ollut. Siemeniä kyllä löytyy, mutta miten ovat jääneet kerta toisensa jälkeen kylvämättä.

Ohessa hieman netistä bongattua malvatietoutta. Lisääkin löytyisi pilvin pimein, joten klikkaamalla ja googlettamalla saat mahdollisuuden sekoittaa päätäsi vähän enemmän.
 

Myskimalva - Malva moschata
Ruusumalva - Malva alcea
Myskimalva muistuttaa suuresti niin ikään koristekasvina suosittua ruusumalvaa. Lajien erottaminen toisistaan ei ole aivan helppoa, ellei niitä voi vertailla vierekkäin puutarhassa. Ehkä parhaiten ne voi erottaa tarkastelemalla varren karvoja, jotka ruusumalvalla ovat lyhyehköt ja tähtimäiset, myskimalvalla pidemmät ja selkeästi ojossa. Ulkoverhiön lehdet ovat lisäksi ruusumalvalla leveämmät ja muodoltaan puikeat, myskimalvalla kapeansuikeat. Puutarhaliikkeissä lajien eriasteisia risteymiä myydään yleisesti kukkapenkkien koristeiksi. 
(Lähde: http://www.luontoportti.com/suomi/fi/kukkakasvit/myskimalva)

Harmaamalvikki
Harmaamalvikki on suomalaisten rakastaman huonekasvin, kiinanruusun (Hibiscus) ja puutarhakasveina suosittujen malvojen (Malva) lähisukulainen. Sen voikin sekoittaa äkkiseltään esimerkiksi myskimalvaan (M. moschata), jonka kukat ovat yleensä isommat. Suvut erottaa toisistaan tarkastelemalla lajien ulkoverhiötä, joka malvikeilla on tyveltä yhdislehtinen; malvoilla ulkoverhiön lehdet ovat täysin erilliset. 
(Lähde: http://www.luontoportti.com/suomi/fi/kukkakasvit/harmaamalvikki)

Tarhasalkoruusu
Tarhasalkoruusu kuuluu Malvaceae heimoon. Alcea on vanha kasvinnimi antiikin ajoilta (Månsson ym. 2002, 80). Ennen käytettiin nimitystä Althaea rosea. Suvun nimi althaea tulee kreikan sanasta ”altho” parantaa. Suomalainen nimi salkoruusu viittaa kasvutapaan: ruusumaiset kukat ovat sijoittuneet pitkin tanakkaa, keppimäistä vartta (Månsson ym. 2002, 80). Kansanomaisesti kasvia kutsutaan nimellä tukkiruusu tai stokruusu - ruotsiksi stockros, (Alanko 1998). Tarhasalkoruusu on erittäin vanha viljelykasvi ja saapunut Eurooppaan jo 1500-luvulla Kiinasta (Yrttitarha 2000). Salkoruusun historiaan liittyvän tarinan mukaan ristiretkeläiset toivat sitä Pyhältä maalta Eurooppaan (Alanko 1998). Viljellään nykyään pääasiassa koristekasvina, mutta sitä on ennen viljelty myös rohdoksi.
(Lähde: https://sites.google.com/site/koristekasvit/salkoruusu).

Tälle päivänliljalle etsin nimeä. En kuolemaksenikaan muista, mistä se on pihaamme tullut. Ehkä naapurin jakotaimena vuosia sitten. Kukista on vaikea saada kuvaa avoimina, sillä ne kestävät vain hetken. Nuppuvaihe sen sijaan on aika pitkä ja nuput ovat, kuin minikokoisia banaaneja. Ei ehkä mikään kukkien kaunotar, mutta jotenkin hurjan sympaattinen.

Pelaguut tykkäävät, kun aurinko paistaa lämpimästi. Nautitaan mekin näistä elokuun ihanista päivistä ja tulevasta viikonlopusta.

PS.
Aina, kun copy-pastaan tekstiä netistä tänne blogiin, fonttikoko sekoaa täysin. En vain nytkään löytänyt mitään keinoa saada fontista koko tekstiin samanlaista, joten olkoon. Onhan se sentään ihan lukukelpoista.
 

Kiemurapenkki uusiksi

Kurpitsankukka

Hölmöstä päästä kärsii koko kroppa. Se tuli taas ihan käytännössä eilen todistettua. Minä kun en osaa laiskottelun taitoa - ainakaan päivää pidempään - lähdin heti aamusta puutarhaan katsomaan, mikä voisi olla sellainen sopiva pieni puuhastelu alkajaisiksi.

Kiemurapenkki vasemmalla, kuva kesäkuulta

Tekemistä olisi ollut kaikenlaista, mutta miten nyt valikoituikaan Kiemurapenkki. Tuolla tuijan takana on Sammalruusu, jonka vierelle on siementänyt palavarakkaus ja siirrossa sinne jäi myös päivänliljan juurakoita, jotka ovat ponnistaneet iloisesti kohti aurinkoa. Palavarakkaus ja päivänlilja ovat vain odottaneet sopivaa hetkeä tulla siirretyiksi, mutta varsinainen riiviö on kaikkialle lonkeronsa levittänyt pikkutalvio. Sen poiskaivaminen ruusun juurelta valikoitui eilisen päivän ensisijaiseksi hommaksi. Ja muuta ei sitten ehtinyt tehdäkään.

Pikkutalvio - Vinca minor, kuva toukokuulta

Tykkään kovasti pikkutalviosta. Se on hieno maanpeitekasvi, joka tänä keväänä kukki todella ahkerasti. Sitä ei vain pidä laittaa sellaiseen paikkaan, jossa sen ei toivo leviävän. Mikä ihmeen vimma minulla on aina monistaa ja tunkea kaikkea kaikkialle? Sitä eilen manasin moneen kertaan.

Kiemurapenkki tänä aamuna

Sammalruusun alusta oli pian putsattu. Vaan kun vauhtiin pääsee, on vaikea lopettaa. Päätin, että samalla menolla putsaan myös penkin toisen osion eli tuijan nurmikon puoleisen pään. Aivan järkyttävä homma. Yritin huolella kaivaa ylös penkissä kasvavat perennat ja siirtää ne sopivaan paikkaan odottamaan multaan palautusta. Alussa mielessä pyöri hienoja ajatuksia perennojen sijoittelusta, mutta kun kaivamista ja siivoamista vaan riitti, alkoi vähitellen tulla sellainen olo, että kunhan nyt edes saan ne jotenkin takaisin maahan.

Koko päivä meni Kiemurapenkin kunnostamiseen. Ihan koko päivä ja illalla olin aivan puhki. Eihän se niin mene, että kaivanpa pari kasvia ylös ja istutan ne sitten uudelleen. Ei, yksistään pikkutalvion kaivamiseen meni aivan hirvittävästi aikaa. Sitten piti kärrätä paikalle uutta multaa ja istuttaa perennat takaisin ja siistiä jäljet. Kuinkahan monta kotiloa tuolta työmaalta etikkaliemeen upotin, enpä edes laskenut. Tykkäävät näköjään kovasti pikkutalvion tarjoamasta kostean suojaisasta katveesta.

Värimintut vielä kukkivat, mutta juurtumista helpottaakseni lyhensin varsia. Samoin tein muutamille muillekin korkeille kasveille. Voi olla, että joudun katkomaan varsia lisääkin, sillä epäilenpä kasvien jaksavan samanaikaisesti juurtua ja kuljettaa nesteitä pitkiin varsiin.

Sinipiikkiputken jätin katkomatta, koska se on vasta aloittamassa kukintaansa. Täytyy seurata tilannetta ja pätkäistä se tarvittaessa. Onhan se tietenkin vähän kahjua mennä myllertämään kukkapenkissä kukkimisen aikaan, mutta kun tuossa penkissä kukkii jotain ihan syksyyn saakka. Nyt useimmat kasvit ovat vielä selkeästi nähtävissä, joten niiden juurakoita ei tarvinnut mullasta etsimällä etsiä.

Komeasinikuunlilja - Hosta sieboldiana

Kuunliljoja Kiemurapenkissä oli kahdenlaista, sitä tavallista ja komeasinikuunliljaa. Jälkimmäisen istutin takaisin penkkiin lähelle tuijaa, sillä siinä se näyttää viihtyvän hyvin ja jotenkin sopii tuijan kaveriksi. Tavallinen kuunlilja pääsi väliaikaisistutukseen oikeaan rinteeseen. Oikea puoli rinteestä on muutenkin mietinnän alla ja kuunliljat saattavat jopa jäädä sinne pysyvästi.

Vadelmia kypsyy päivittäin

Kiemurapenkin kunnostus vei kyllä mehut meikäläisestä aivan totaalisesti. Onneksi Ukkokulta hoiti muonituksen ja sain keskittyä kukkapenkkiini täysillä. Tulin sisälle illalla puoli kahdeksalta ja menin saman tien suihkuun. Olin multainen naamaa myöten. Jaksoin vaivoin kukkua puoli yhteentoista ja sitten painuin pehkuun. 

Raskaasta väsymyksestä huolimatta yö oli kaikkea muuta kuin levollinen. Välillä piti nousta ylös lisäämään voltarenia selkään ja hartioihin ja polviin. Kolotus ja arkuus eivät kuitenkaan olleet pahinta, vaan se, kuinka unessa jatkoin kaivamista. Pikkutalvioita oli kaikkialla ja kaivoin ja kaivoin ja kaivoin... Nyt tiedän, miltä konkreettisesti pikkulapsista tuntuu, kun ovat peuhanneet koko päivän, eivätkä osaa rauhoittua nukkumaan mennessään. Tismalleen.

Persilja

Edelleen ihmetyttää selkäkipuni. Kaivaessa ja kärrätessä sitä ei huomannut laisinkaan. Ei sattunut, ei särkenyt, eikä ollut edes mitenkään jäykkä. Mutta auta armias, kun suihkun jälkeen yritin Ukkokullan seurana katsoa jalkapalloa, ei mikään asento tuntunut hyvältä. Eikä kyllä yölläkään. Ilmeisesti selkäni tahtoo viestittää, että "älähän eukko istu paikallasi, liiku!"

Ruohosipuli tavoittelee korkeuksia

Kaikesta ruikutuksesta ja vaivalloisuudesta huolimatta olo on mahtava. Yksi suuri ja pitkään mieltä kaihertanut projekti on hoidettu. Kiemurapenkki on nyt kohopenkki ja tiedän täsmälleen, mitä siellä kasvaa. Reunoille mahtuu vielä matalampia kasveja, joita tulkoon ajan kanssa. Nyt reunoilla on kompostimullan alla sanomalehteä. Mahdollisesti penkkiin jäi joitakin pikkutalvion juurenpalasia ja siksi niiden ilmestymistä on vahdittava tarkoin ja käytävä kitkemässä kaikki heti alkuunsa. 

Ehkä tämä urakka oli myös opetuksena ja muistutuksena, ettei enää yhtään pikkutalviota, suikeroalpia tai edes kevätkaihonkukkaa tai vuorenkilpeä mihinkään penkkiin pelkästään siksi, ettei niille ole muuta sijoituspaikkaa. Jollei kukaan niitä huoli, sitten mieluummin vaikka kompostiin. Mutta ei kukkapenkkiin, ei.

Laiskotellen

Daalia Pink Blend

Laiskottaa, aivan tautisen paljon laiskottaa. Ja olenpa tänään sitten laiskotellutkin. Ihan koko päivän ja rahan edestä. Aurinko on paistanut ja lämmintä on piisannut, mutta tämä eukko se on istunut vuoroin tietokoneen, vuoroin ruokapöydän ääressä. Hetken aamulla mietin, josko menisi keinuun dekkarin kanssa, mutta tulinpa sitten työhuoneeseen lukemaan tietsikalta päivän lehtiä ja muita juttuja ja sillä tiellä olen yhä.

Daalia Pink Blend nuppuna - eikös olekin herkullinen.

Sain sentään massiivisen laiskotteluni ohessa maksettua laskuja ja sen jälkeen eksyin ihan vain vahingossa syyssipulitilauksiin. Koitin olla maltillinen, jotta rahaa jäisi syyskuiseen Lontoon matkaan. Onneksi sipulitilauksen laskua tulee pienentään nettikauppaan jäänyt hyvityssumma niistä perennoista, jotka eivät sitten lähteneet laisinkaan itämään tai kasvamaan. 

Daalia - ihan vain joku valkoinen

Totesin sipulivalikoimia eri paikoissa läpikäydessäni, että oikein mukavaa törmätä jatkuvasti uusiin ihanuuksiin, mutta olisihan se kiva saada myös joitakin edellisenä syksynä hyväksi havaittuja lajikkeita. Ettei niiden nettikauppojen välttämättä tarvitse ihan koko valikoimaansa aina laittaa uusiksi.

Kallionauhus

Elokuu näyttää olevan monien keltaisten kukkien ja erityisesti nauhusten juhlaa. Kallionauhukset ovat perinteisesti meillä toimineet perhosmagneetteina, mutta näissä en ole vielä perhosia tavannut. Purppurapunalatvoissa on jokunen ohdakeperhonen käynyt pörräämässä, ja hätäisesti olen yhdestä käynyt kuvan nappaamassa.

Ohdake Amiraaliperhonen purppurapunalatvassa - kiitos TainaT korjauksesta

Laskujen maksun ja sipulitilauksen lisäksi eksyin mielipuuhaani eli listojen laatimiseen. Syyssuunnitelmat ovat vielä hakusessa, mutta tästä ne lähtevät selkeytymään. Päässä jo on aikamoinen sekamelska tehtävistä töistä ja syksyn suunnitelmista. Listan myötä tekemiset konkretisoituvat ja toteuttaminen lähtee rullaamaan omalla painollaan.

Vielä pari surkeatasoista kännykkäkuvaa Jari Sillanpään konsertista. Olihan siinä kokemusta kerrakseen, kun sai avustettua 82-vuotiaan huonojalkaisen ihmisen kapeita kiviportaita ilman kaiteita E-katsomon korkeuksiin. Ja toinen kokemus kertyi sitten alastulosta. Mutta itse artisti oli hurmaava esiintyjä, monipuolinen ja taitava. Eikä suinkaan pelkästään tangolaulaja vaan paljon paljon muuta. Taidanpa nyt ymmärtää huomattavasti paremmin Jari Sillanpään valtaisaa fanijoukkoa.

Urheilun pyhätöksi rakennettu stadion ei ehkä ole laisinkaan paras paikka musiikin esittämiselle, mutta minnepä muualle saisi kerralla ahdettua 35.000 fania. Kiikarit olisi pitänyt olla matkassa mukana, jotta lavalle olisi nähnyt kunnolla, kun ei noita näyttöjäkään ollut esiintymislavan viereisiä lukuunottamatta muualla. Mutta ääni kuului ja ihan kivaa oli. Onneksi olin ottanut pari fleecehuopaa reppuun mukaan, sillä auringon laskettua stadikalla kävi kylmä tuuli, johon ei tarmokas musiikin tempoon osallistuminen riittävästi auttanut. Tosin kotimatkalla bussissa huomasin, että minun fleecepeittoni on ilmeisesti ollut Juuson makuualustana. Musta villatakkini oli harmaana kissankarvoista.

Kallionauhuksen nuppu

Ihanaa. Edessä viikko ns. vapaata ilman mitään ennakkoon sovittuja menoja tai omaishoitoon liittyviä velvollisuuksia. Tänään on siis ihan hyvällä omallatunnolla saattanut laiskotella. Huomenna on tarkoitus tehdä pihalla jotain hyödyllistä. Mikäli selkä sallii. Ristiselässä oikealla puolella nimittäin on jo pidemmän aikaa ollut ilkeä kipu, joka ei särje, mutta liikkuessa kyllä antaa kuulua itsestään. Ja asentoa vaihtaessa niin istuen, vaakatasossa kuin seistessäkin laittaa kyllä välillä kiljahtamaan äkäisesti. Voltaren näyttää auttavan aina vähäksi aikaa. Hyvin minä yhden selkäkivun kanssa pärjään. Vaan pitääkö silloin tulla haitaksi, kun haluaisin touhuta pihalla. Miksei talvella, jolloin olisi paremmin aikaa hoitaa selkäkipua.

Oikein mukavaa ja kesästä elokuun viikkoa kaikille ihanille puutarhahöpsöille - kuin myös kaikille muillekin!

Nyt se sitten tuli

Siis mikä tuli? No, joka ikinen kesä jossain vaiheessa tulee sellainen tunne, että piha ja puutarha on pelkkää työmaata, jossa enemmän menee pieleen kuin onnistuu. Yleensä tällainen alakulo liittyy syksyn merkkien saapumiseen ja myös kiireeseen ja riittämättömyyden tunteisiin. Kun niin mielellään touhuaisi pihamaalla, mutta kaikki muu elämä vaatii ajan ja voimavarat.

Pihlajanmarjakoi huvittelee Huvituksessa

Tässä lauantai-illan suussa tein pikaisen pihakierroksen, kastelin kukat ja napsin muutaman kuvan. Väsyneenä olisi ehkä parempi pysytellä sohvannurkassa kutomassa villasukkaa ja tuijottamassa Avaraa luontoa telkusta. Alkoi pihamaalla ottamaan niin älyttömästi pattiin kaikki toukkien syömät omenat ja kotiloiden kaluamat kukanlehdet.

Maurinmalva maistuu kotiloille

Aurinko ja lämpö kuivattaa äkkiä maan ja kastelukannun kanssa on saanut huhkia joka päivä virkistääkseen nuutuvia kesäkukkia. Niitä poloisia, jotka koleasta alkukesästä ovat selvinneet tänne asti.

Juuson polku

Joku vietävän otus oli käynyt mönkimässä kukkapenkissä pitkin nurmikkoa viikko sitten siemenestä  kasvattamani ja hartaasti vaalimani sinivaleunikon ja sinikämmenen taimet. En ole uskaltanut niistä edes ääneen puhua, kun olen ajatellut, että liikoja kehumatta kenties paremmin selviytyisivät jatkossa. Liekö viime päivinä pihaan ilmestyneet rastaat vaiko joku naapuruston kissoista. Juuson flexi ei siihen kukkapenkkiin ylety. En ole ehtinyt pariin päivään pihakierrosta tekemään, joten hengettömiä taimet olivat. Aarrrggghhhhhh.... kyllä nyt harmittaa.

Eiköhän nyt ole riittävästi hampaita tälle päivälle kiristelty, joten voinkin sitten siirtyä positiivisempiin asioihin. Äkkiäkös noista pihan totaaliasfaltointifiiliksistä pääsee, kun törmää yhteenkin iloiseen uutiseen pihamaalla ja sellainen löytyi punahatuista. Luulin jo jonkun ötökän pistäneen kaikkien hattujeni nuput poskeensa, vaan ei. Sieltä niitä ihania ilonaiheita tulee. Hitaasti nuput kehittyvät kohti avautumista, mutta hyvää kannattaa aina odottaa.

Stora Blindgrund, huvila saaressa

Ystävän synttärit on juhlittu ja saareen olisi saanut jäädä saunomaan ja yöpymäänkin. Iän myötä mukavuudenhalu menee kuitenkin juhlimisen edelle ja muutaman muun kanssa lähdin kotiin tarjoilujen, juhlapuheiden ja hetken musiikinkuuntelun jälkeen.

Stora Blindgrund, yläkerran makuutiloja

Synttäriherkkujen vieläkin vatsaa täyttäessä siirryn nyt suosiolla sinne tuttuun ja turvalliseen sohvannurkkaan kutimieni pariin. Juuso siellä jo odottelee korissaan mamman varpaiden ilmestymistä tuoksuetäisyydelle. Ja kohta saan varmasti seurakseni Ukkokullan ja hänen kanssaan saunomaan saapuneen Pojan. Eipä siis muuta, kuin oikein rattoisaa lauantai-iltaa kaikille!
 

Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää ja muuta jorinaa

Syyshortensia - Hydrangea paniculata 'Vanilla Fraise'

Tänään tajusin, että vihdoinkin pihassani on aina jotain kukkivaa. Ei välttämättä samassa penkissä, mutta kohtuullisen matkan päässä toisistaan. Tänä vuonna kaikki kukkiminen on lomittunut todella näpsäkästi siten, että edellinen kasvi ei vielä ole ehtinyt aivan kukkimistaan lopettaa, kun jo seuraava aloittaa. Tulppaanit, pionit, ruusut, liljat ja lukuisat muut ovat kukin vuorollaan jaksaneet ilahduttaa.

Syyshortensia - Hydrangea paniculata 'Vim´s Red'

Nyt alkaa selvästikin olla syyshortensioiden vuoro astua estradille. Lämpimistä päivistä huolimatta viileät yöt pitkittävät kukintojen avautumista. Ei haittaa, näin niistä pääsee nauttimaan pitkään.

Syyshortensia - Hydrangea paniculata 'Grandiflora'

Talon sisäänkäynnin eteen aikoinaan istutettu syyshortensia on siitä ihana, että sen valkoiset kukat näkyvät hyvin myös pimeässä. Iltaisin keittiössä käydessäni vilkaisen usein pihalle vain ihaillakseni hämärässä loistavia kukintoja.

Purppurapunalatvat kasvavat normaalistikin korkeiksi, mutta tänä kesänä ne viilettävät ihan omissa lukemissaan. Taitaa jäädä syyshortensia hyväksi kakkoseksi. Purppurapunalatvat eivät aivan vielä ole täysin auenneet, mutta joitakin perhosia olen niistä jo pongannut.

Jalohortensia - Hydrangea macrophylla

Siirsin kesän piharuukussa asustaneen jalohortensian syksyllä Vanilla Fraisen ja Vim´s Redin väliin. Ajattelin, että siinä se on ikäänkuin isosiskojensa oksien suojissa.

Jalohortensia - Hydrangea macrophylla

Ilmeisesti kasvi tykkäsi ajatuksesta ja kiittää minua nyt punaisella kukinnollaan. Yhdellä vain, mutta iloisena olen sitä ainokaista käynyt ihastelemassa.

Helteiden saavuttua huomaa, miten tehokasta aikaa tällainen viileä kesä on puutarhahommien kannalta ollut. Auringon paahtaessa täydeltä taivaalta ja mittarin kivutessa hellelukemiin, ei meikäläinen kovin paljon jaksa lapiota heiluttaa. 

Viikko sitten karsin omenapuista vesiversot. Niin olen tehnyt jo useana vuotena elokuun alkupuolella. Nyt ei tarvinnut erityisemmin varoa kypsyviä hedelmiäkään, sillä kovin on mitätön sato tiedossa. Vähäisissä omenoissa pihlajanmarjakoi mellastaa oikein urakalla, joten korkeintaan jonkun omppupiirakan niistä saa väsättyä. Paljon muuhun onnettomasta saaliista ei taida olla.

Pari päivää kykin herukkapensaissa keräämässä marjoja. Punaista meillä kyllä riitti naapureillekin annettavaksi. Sadonkorjuun jälkeen leikkasin pensaista vanhoja oksia pois ja annoin varmaankin elämäni ensimmäisen kerran hedelmäpuille ja marjapensaille syyslannoitusta. En ajatellut niinkään suuria satoja, vaan sitä, että puut ja pensaat kestäisivät paremmin kaikenlaisia tuholaisia. Niitä, kun näyttää riittävän joka kesä jonkinlaisia.

Jäljelle jäivät töyhtöangervo ja pikkutalvio.

Ukkokulta ryhtyi hurruuttamaan oksasilppurilla aikaansaannoksiani pienempään olomuotoon ja totesi siinä, että laita nyt kerralla kaikki mahdollinen, ettei joka päivä tarvitse raskasta konetta esille raahata. Siitä suivaantuneena leikkasin makkarikulman jättikorkeiksi kasvaneet siperianhernepensaat (jotka olivat mielestäni jo enemmänkin puita) mataliksi ja siinä ohessa samassa paikassa hurjaan kasvuun ryöpsähtäneen metsäruusun. 

Nyt on makkarikulma hiukan paljaan, mutta huomattavasti valoisamman näköinen. Ei ehkä paras mahdollinen aika ruusupensaan leikkaukselle, mutta kokemuksesta tiedän metsäruusun vähät välittävän. Kohta se taas tunkee versojaan esille. Näin sitä myös huomaa, että sanonta "minkä taakseen jättää, sen edestään löytää", pitää erinomaisesti paikkansa. Kun leikkaa säännöllisesti, ei sitten ole tarvetta tällaisille radikaaleille manöövereille.

Kuunlilja

Vihdoin olen ehtinyt myös rapsuttamaan yläpihan hiekkakäytäviä, joita kaikenlaisten rikkaruohojen lisäksi kukkapenkeistä vyöryvät kasvit ovat yrittäneet valloittaa. Kummasti hiekkakäytävät alkavat vähitellen vihertää ja suihkutin käytäville etikkaliuosta. Sen vaikutus näkyy hetken päästä lähinnä sammalkasvuston ruskettumisena, jota sitten pitää käydä haraamassa pois. Olen huomannut, että etikasta ja haraamisesta huolimatta kohta käytävät ovat taas iloisen vihreät. Hetken on kuitenkin ihan siistin näköistä.

Talvella suunnittelin, että kevään tullen kylvän krassin ja kehäkukan siemeniä moniin paikkoihin. Enpä ole kylvänyt, kuin vakkaripaikkaan eli alapihalle, naapurin aidan vieressä sijaitsevaan betonirenkaaseen, joka sekin alkaa taas vähitellen jäädä kasvavien norjanangervojen alle. Olisi kyllä kannattanut kylvää muuallekin, sillä krassi on varsinainen piristäjä ja niin helppo, ettei paremmasta väliä.

Kehäkukkaa kylvän perinteisesti kasvimaan nurkalle. Eilen löysin ensimmäisen avautuneen kukan, joten taitavat olla myöhässä nämäkin.

Purppurapunalatva - Eupatorium purpureum

Viikonlopuksi onkin tiedossa kodin ulkopuolista vipinää, sillä lauantaina vietetään ystävän syntymäpäiviä eräässä Espoon ulkoilusaaressa ja sunnuntaina vien äidin Jari Sillanpään 50-vuotiskonserttiin. Ostin hänelle liput kesäkuussa syntymäpäivälahjaksi, mutta eihän vanhaa ihmistä voi sinne yksinään lähettää. Niinpä lupauduin seuralaiseksi. Jari Sillanpään musiikki ei ehkä ole sitä, mitä itse valitsisin, mutta ihan mielelläni konserttiin äidin kanssa lähden.