Tinttien tiirailusessiot ovat alkaneet

Nyt, kun puutarhassa ei ole enää juuri mitään puuhattavaa ja säätkin suosivat sisällä olemista, on taas aikaa ryhtyä tiirailemaan lintujen touhuja. Mikäs sen mukavampaa juoda aamukahvia, kuin katsella tinttien lentelyä ruokinta-automaattien ympärillä. Pitäisiköhän laittaa jonkinlainen lintulista keittiön pöydän läheisyyteen? Siihen voisi kirjata eri lintulajit. Viime talvena niitä Ukkokullan kanssa laskeskeltiin, mutta jälkikäteen ei tahdo kaikkia muistaa. Jos se nyt niin tärkeää on. 

Muutama päivä sitten kävin ripustamassa lintujen ruokintavempaimia pihapuihin. Siemeniäkin oli vielä viime talvelta, samoin talipalloja. Lisää on kuitenkin kaupasta haettava, etenkin, kun niiden suosio on valtaisa. Kaikenlaisia siivekkäitä ruokinta-automaateilla on jo vieraillut. Kertaakaan minulla ei ole ollut kameraa lähietäisyydellä. Enkä kyllä hallitse lintukuvausta laisinkaan, joten ihan suosiolla olen jättänyt sen alaa paremmin taitaville.

Etupäässä talitinttejä noiden automaattien ympärillä pörrää. Tänään kuitenkin aamupalaa syödessämme marjakuusen alle pelmahti peräti kolme närheä napsimaan maahan pudonneita jyviä. Mustarastaat ovat jokapäiväisiä vierailijoita ja yhtenä päivänä näin jopa punatulkun. Harakka jos toinenkin tapaa käydä kyttäämässä, josko olisin jo ripustanut talipötkylöitä. Ne ovat kuitenkin vielä kaupassa. 

Eilen lueskelin Unan maailmassa -blogia, jossa hän kertoi amaryllissipulien istuttamisesta. Muistin vieneeni joulun jälkeen muutaman amaryllissipulin kellariin talteen ja sieltävän ne löytyivät. Eivät kyllä aivan priimakunnossa, mutta Unan ohjeilla katson, löytyykö niistä yhtään henkeä.

Liottelin sipuleita hetken aikaa ja laitoin ne sitten multaan. Jos lähtevät kasvuun ja tekevät kukkavanan, se on pelkkää plussaa. Jos ovat heittäneet henkensä, pääsevät kompostiin luomaan tulevaisuutta multana. Ainakin olen kokeillut ja tiedän jatkossa, kannattaako meidän kellariin viedä sipuleita seuraavaa joulua odottamaan. Onpahan sekin sitten tehty.

Jouluhössötystä ei voi mitenkään välttää. Voi vain päättää, miten siihen itse suhtautuu. Telkusta on jo ensimmäiset joulumainokset tulleet ja kaupoissa on täysi hyörinä päällä. Lahjojen hankkimisesta kehitän itselleni yleensä aikamoisen stressin. Jos rahaa olisi yllin kyllin ja halua juosta kaupoissa, ongelmaa tuskin olisi. Mutta kun elämisessä on ilman erikoisuuksiakin niukka budjetti, joululahjashow aiheuttaa pikemminkin ahdistusta.

Kynttilät mansetteineen vaihtuivat punaisiin

Jouluisen ilmeen tuominen kotiin on kuitenkin mukavaa. Runsas viikko sitten vaihdoin keittiöön syysverhot, joissa on harvakseltaan punaisia kuvioita. Se innosti hankkimaan myös uuden punakuvioisen pöytäliinan. Vähitellen sinne tänne hiipii jouluisia elementtejä. Tänään pohdin pikkuvessassa hiuksia harjatessani, että nythän voisin vaihtaa sinnekin kirkkaanpunaiset pyyhkeet ja maton. 

Tykkään kirkkaanpunaisesta väristä sopivina ripauksina vaatetuksessa, asusteissa ja kodissakin. Joulun mentyä tulee kuitenkin hyvin pian sellainen tunne, että se oli nyt taas tässä ja värit joutavat vaihtumaan. Mutta näin joulukauden lähestyessä punainen piristää ja sitä sopii lisätä pieninä annoksina. 

Konsertin jälkeen

Varjoyrtti on vihreä tähänkin aikaan vuodesta, kuva otettu eilen.

Erinomainen hetki postata puutaheinää näin sunnuntaiaamun varhaistakin varhaisemmassa hetkessä. Tästä isänpäivästä tulee oikea tuskien taival, sillä en ole nukkunut eilisillan jälkeen silmäystäkään. Oma vika. Kuka käski kitata kahvia liikaa ja vieläpä aivan liian myöhään. Tyhmästä päästä kärsii koko kroppa.

Kuva kopsatty lipusta

Veljeni vaimo oli hankkinut minulle ja äidille liput "Laulaja Olavi Virta" -konserttiin Savoy-teatteriin. Konsertissa esiintyivät baritoni Hannu Lehtonen ja tangokuninkaallinen Amadeus Lundberg sekä Susanna Haavisto. Esiintymislavan takaseinälle heijastettiin kuvia Olavi Virran elämäntaipaleelta ja esiintyjät kertoivat laulajan elämästä ja kohtalosta muodostaen siten kronologisen tarinan hienojen musiikkiesitysten lomassa.

Tänä vuonna tuli kuluneeksi 100 vuotta Olavi Virran syntymästä ja se on huomioitu ympäri maan lukuisten eri konserttien merkeissä. En varsinaisesti ole tällaisen vanhan tanssimusiikin suurkuluttaja, mutta hyvin esitetty elävä musiikki kyllä uppoaa aina, oli genre mikä tahansa. Hannu Lehtonen on minulle vieras nimi, mutta kyllä miehestä ääntä lähtee ja komeasti lähteekin. 

Myös Amadeus Lundbergilla on upea ääni, mutta mikä lie miestä kiukuttanut, kun oli koko esiintymisen ajan kuin myrkyn niellyt. Hartiat lysyssä, katse lattiassa, eikä esiintyjän kropassa näyttänyt ääntä lukuunottamatta olevan mitään liikettä. Luulisi, ettei laulaja edes pystyisi esiintymään ilman, että jokin paikka edes vähän väpättäisi, mutta ei Amadeuksella. Kontrasti Hannu Lehtoseen ja Susanna Haavistoon oli melkoinen. Oli kuin valo olisi sammunut koko lavalta, kun oli Amadeuksen vuoro laulaa mikrofoniin. Olipa kummallinen kokemus.

Ennen konserttiin lähtöä joimme tietenkin vanhempieni luona isänpäiväkahvit. Käly oli varannut meille myös väliaikatarjoilun konserttiin ja kahviahan oli sielläkin. Ajattelin, että eihän se unijukka yhtä kahvikupillista pelästy, mutta väärin oli ajateltu. Lisäksi yöpöydällä oli meneillään kolmas Jussi Adler-Olsenin dekkari ja vieläpä loppuratkaisun hetket, joten ihan pikkiriikkinenkin unihiekan rippunen kaikkosi sen siliän tien. Nyt on dekkarin takakansi suljettu ja kello lähentelee aamukuutta. Juuso makaa keskellä työpöytää. Hyvä, ettei näppikselle tipahda rapsutuksia kerjätessään.

Josko sittenkin lähtisi vielä hetkeksi omaan lämpöiseen sänkyyn. Ehkä Nukkumatti huomaa poiketa meidänkin puolelle, sillä naapurin yötyöhuki saattaa jo olla päättymässä ja silloinhan näillä seuduin tarvitaan joka tapauksessa unihiekkaa.
  

Viikonloppua ja isänpäivää

Eilen siivosin pihaa ja tänään kotia. Samalle päivälle ei molempia hommia voi enää ajoittaa, jos haluaa hyötyä vähäiseksi käyvästä päivänvalosta. Pimeys tulee aikaisin ja pilvisenä päivänä valoisaa ei ehdi juuri ollakaan. Kaktukseni, oli sitten joulu- tai marraskuunkaktus ryhtyi kukkimaan. Pelkäsin jo, ettei niin kävisikään, kun se vietti kesänkin sisällä. Yleensä olen kaktustani kurittanut ulkoistamalla sen koko kesäkaudeksi pihalle. Taitaakin olla tyytyväinen parempiin olosuhteisiin ja kiittää siitä kukkimalla runsaasti. 

Nyt, kun aikaa vietetään enemmän sisätiloissa, tekee mieli somistaa paikkoja. Tykkään pitää keittiön pöydällä kangasliinoja, mutta suurien kankaiden silittämisestä en pidä laisinkaan. Monet varmaan tietävät, millainen vetovoima juuri pöydälle levitetyllä puhtaalla ja sileällä kangasliinalla on. Oitis siihen kaatuu kahvit ja voileivät nurinpäin. Kukkarossani pyöri keväästä saakka alennuskuponki kotimaiseen desingnkauppaan, josta kävin ostamassa joulunpunaisen omenavahakankaan. 

Nämä nykyiset kernit eivät todellakaan ole enää muovin tuntuisia eikä näköisiäkään ja tämänkin liinan voi pestä koneessa. Meidän ruokapöydällä tehdään monenlaisia juttuja, luetaan sanomalehteä ja Juusokin tapaa istua tiirailemassa ikkunasta ulos. Eipä tarvitse ensimmäisen kahvikupin kaatumisen jälkeen ryhtyä pöytäliinapyykille. Sen kun näyttää rättiä ja taas on siistiä.

Eilen oli kuuraista koko päivän. Tänään mittari on ollut reilusti plussalla ja luvassa on viikonlopuksi pitkästä aikaa sateita. Ei haittaa, sillä sunnuntaina on isänpäivä ja sen tiimoilta juodaan kahvia vähän siellä sun täällä.

Nyt ei ensi hätään löytynyt yhtään leikkokukkakimppukuvaa, mutta olkoon tässä syksyinen kanervakuva kaikille isille. Oikein mukavaa viikonloppua ihan kaikille - siis muillekin, kuin isille!
 

Lempeää lämpöä, oksasilppua ja kissa-asiaa

Lehtikuusen syksyistä loistetta

Onpa ollut huikean hienoja ja lämpimiä syyspäiviä. Ei oikein osaa edes puhua talven saapumisesta, kun mittari on parina päivänä näyttänyt +12 astetta. Tänään taas lupailtiin viilenevää, mutta vaikka tästä mentäisiin viisikin astetta alaspäin, edelleen ollaan varsin leudoissa lukemissa.

 
Tehtiin sitten niin, kuin monet edellä eli hankittiin murskaava oksasilppuri. Edellinen vempain onkin palvellut uskollisesti yli 20 vuotta, mutta Ukkokultaa kyllästytti jatkuva terien teroittaminen ja juuttuvien oksien kiskominen pois laitteesta. Lisäksi se vanha kone piti aivan mahdottoman kovaa ääntä. Tuo uusi on siihen nähden todella hiljainen. 

Aivan niin huippupeli uusikaan ei ole, mitä kuvittelin. Edelleen märkä aines tuppaa kulkemaan huonosti läpi, mutta siinä on avuksi lisätä samaan syöttöön jotain karkeampaa ja kuivempaa. Yksi mukavimmista ominaisuuksista lienee säiliö, jonne murskaantuva aines kerääntyy. Koppa on helppo kipata kottikärryihin ja kuskata sopivaan paikkaan. Osan materiaalista laitoin myös säkkeihin, jotta voin talven aikana ripotella kompostiin vähän muutakin kuin biojätteitä.

Piti myös käydä täydentämässä Juuson raksuvarastoja. Tapaan ostaa eläinkaupasta kerralla ison erän erilaisia raksuja, joista sitten teen sekoituksen erilliseen purkkiin. Näin Juuso ei pääse tottumaan johonkin tiettyyn raksulaatuun. Aika tyyriiksi nuo eläinkaupan raksut tulevat, mutta toisaalta isot pussit kestävät monta kuukautta. Joskus ostan markettiraksuja ja sekoitan niitä eläinkaupan raksuihin vaihtelua tuodakseni. 

"Eikös tämä ole hyvä poseerausasento!"

Raksujen lisäksi Juuso syö märkäruokapusseja. Viime aikoina Latz on kelvannut parhaiten. Saksalaisketjun marketeista saa tällä hetkellä edullisimman 12 pussin laatikon. Laatikossa on neljää eri makua kutakin kolme pussia. Laitan pussit valmiiksi kaappiin sellaiseen järjestykseen, että maut kiertävät, eikä samaa makua tule heti perään. Kerrallaan Juuso syö maksimissaan puoli pussillista.

"Pois sen kameran kanssa. Haluan nukkua..."

Pienempänä ja nuorempana Juusolle kelpasivat monet kotiruoat, mutta vanhemmiten siitä on tullut nirsompi. Lisäksi lasten aikuistumisen ja kotoa poismuuton myötä ruokavaliomme on muuttunut, eikä kotona ole läheskään aina kissalle sopivaa ruokaa tarjolla. Juusosta ei salaattikissaa saa tekemälläkään. Uunissa paistetuista broilerinkoivista Juuso tykkää kovasti ja haistaa heti, milloin sellaisia on meidän uuniin laitettu. Silloin on turha laittaa mitään latzeja Juuson kuppiin, sillä se tietää saavansa oman koipensa aikanaan uunista.

"Voisin kylllä jo lähteä sisälle lämmittelemään."

Eräs tuttavani tapaa tuoda tarjouksista löytämiään kissanruokapusseja Juusolle tuliaisena. Hän ei millään ymmärrä, ettei Juusolle kelpaa mikä vaan kaupan ruoka tai ruoka ylipäätään. Kissaihmisille lienee tuttua, että kissat ovat varsin nirsoja ruokansa suhteen. Kissa on mieluummin nälissään, kuin syö ruokaa, josta se ei tykkää. En ole koskaan kokeillut, enkä tiedä, onko kukaan muukaan, kuinka pitkään menisi, että kissa söisi nälkäänsä epämieluisaa ruokaa. Luultavasti jossain vaiheessa nälkä voittaisi, mutta kissanomistajat taitavat mieluummin seistä päällään, kuin kiusaavat lemmikkiään. Siksi sitä mieluista kissanruokaa itse kukin parhaalle ystävälleen haluaa tarjota.

Tulossa on isänpäivää ja monenmoista merkkipäivää. Täytyy tästä käynnistää taas korttiaskartelu. Ensin kuitenkin pitää siirtää Juuso pois työpöydältä. Kohopulveroitu ja kimalleliimasta säihkyvä kissa ei ehkä ihan kirjekuoreen mahdu.
 

Liebster award -haaste Maaritilta

Sammallaeimu lokakuun alun pakkasaamuna

Ulkona on sen verran harmaata ja pimeää, etten saa itseäni hilattua pihamaalle. Kyllä siellä vielä tekemistä löytyisi. Ainakin nurmikolle leijuneet lehdet on tarkoitus kertaalleen silputa leikkurilla. Mutta odottakoot ainakin tämän päivän. Sen sijaan nyt on oiva hetki käsitellä aiemmin saatuja haasteita.

 

Maarit Garden of My Dreams -blogista antoi minulle tämän Liebster award -haasteen. Se on toki kiertänyt jo monissa blogeissa ja itsekin olen siihen vastannut. Harmaan päivän ratoksi haasteeseen vastaaminen on erittäin sopivaa puuhaa. 

1. Miten kauan olet pitänyt puutarhablogia?

Aloitin blogini kesäkuussa 2011 eli neljä ja puoli vuotta alkaa olla pulkassa. Sen verran koukuttavaa tämä bloggailu on, ettei ainakaan ihan heti ole loppua tiedossa.

2. Bloggaatko myös talvella?


Ilman muuta bloggaan myös talvella. Välillä jutut ovat vähän hakusessa, eikä parhaalla tahdollakaan löydy tarinaa puutarhasta. Kudon innolla villasukkia, askartelen kortteja ja ylipäätään aina on joku touhu menossa, joten niistä tulee kirjoitettua.

3. Oletko saanut uusia ystäviä blogin kautta?

Blogimaailma on avannut aivan uuden ulottuvuuden kanssakäymiseen samanhenkisten ihmisten kanssa. En voi sanoa, että olisin löytänyt uusia ystäviä jokapäiväiseen arkeen, mutta kylläkin aivan ihania persoonia, joista iloitsen kovasti. Joitakin heistä olen tavannut livenä, useammat vain virtuaalisesti. 

Välillä oikein hämmästyn, miten jotkut bloggaajat ovat alkaneet tuntua ikäänkuin vanhoilta tutuilta ja heitä ajattelee jo muulloinkin, kuin vain blogia lukiessa. En siis yhtään ihmettele, etteikö konkreettiset ystävyyssuhteetkin olisi mahdollisia jossain vaiheessa.

4. Millaisia suunnitelmia sinulla on puutarhan suhteen ensi kesänä?

Kaikesta järjestelmällisyydestäni huolimatta olen aika impulsiivinen. Kuluneen kesän aikana istutin aika paljon uusia kasveja ja uusin vanhoja kukkapenkkejä. Hiukan on sellainen olo, että vaihteeksi voisi antaa istutusten olla ja elää ja keskittyä enemmän niistä nauttimiseen. En siis ole tehnyt oikeastaan mitään suunnitelmia. 

Tai yhden ison olen, mutta sen toteutuminen ei ole pelkästään minusta kiinni ja se saattaa jäädä unelmaksi. Eikä se ole varsinaisesti puutarha-asiaa, joskin liittyy siihen saumattomasti. Toivoisin olopihan patiolle lasikatetta. Olen toivonut jo vuosia, mutta minkäs teet, kun puolisona on hidas hämäläinen joka miettii ja miettii ja miettii....

5. Nimeä viisi suosikkikukkaasi.

Hurjan vaikeaa nimetä jotain tiettyä kukkaa, kun niitä suosikkeja on paljon riippuen kesän ajankohdasta. Alkukesän suosikkeihin kuuluu ehdottomasti kevätkaihonkukka. Se on erinomainen, sitkeä ja helppo maanpeitekasvi. Pensasruusuihin olen hurahtanut täysin ja pari viimeistä kesää onkin mennyt niitä istutellessa. 

Pioneja ei pidä laisinkaan unohtaa, kyllä niiden kukintaa tulee odotettua joka kesä yhtä suurella innolla. Loppukesän suosikiksi on noussut punahattu. Se kukkii pitkään ja hartaasti ja pysyy tukematta pystyssä kovissakin tuulissa ja sateissa. Ja tietenkin liljat, joista voisin mainita vaikkapa tiikerililja Sweet Surrenderin.

6. Mikä on lempipaikkasi puutarhassasi?

Lempipaikka taitaa olla pihapöytä olopihan patiolla. Kun on koko päivän rypenyt mullassa ja sitten suihkun jälkeen asettuu iltapäiväkahvin merkeissä Ukkokullan kanssa jutustelemaan niitä näitä lintujen sirkuttaessa ja kesäauringon lämmittäessä. Ei voi parempaa toivoa. 

7. Mikä tekee puutarhastasi viihtyisän?

En minä tiedä, onko puutarhani viihtyisä. Ehkä se sitten on, koska itse siellä viihdyn. Sana viihtyisä taipuu korvissani oleskeluksi ja istuskeluksi. Minun puutarhaviihtymiseni tarkoittaa kuitenkin enemmän sitä kaikkea istuttamista, kuopimista ja kärräämistä, jolla pyrin muokkaamaan puutarhaa mieleisekseni. Jotta siellä olisi ihania kaikkina aikoina kukkivia kasveja, rehevyyttä ja monipuolisuutta. Ja vuosi vuodelta vähemmän nurmikkoa.

8. Minkä kokoinen on mielestäsi ihannepuutarha?

Ihannepuutarhan koko on kaiketi juuri se, minkä itse kukin ihanteelliseksi käsittää. Jos puutarhan hoito tuntuu kivireen vetämiseltä ja iänikuiselta taakalta. Silloin se on liian suuri. Silloin voi olla parempi hankkia kerrostaloasunto ja pahimmassa tapauksessa vieläpä ilman parveketta. Jos taasen tykkää raataa puolihullun lailla kasvukauden alusta sen loppuun määrättömästi, silloin ihannepuutarhalla ei taida olla rajoja laisinkaan.

9. Suositko lähiruokaa?

Mielelläni ostan lähikaupasta naapurikylässä kasvatettuja tomaatteja ja samaisen kaupan edustalla kesäisin myytäviä oman kylän mansikoita. Leipomokin on ihan lähellä, joten sieltäkin saa lähellä valmistettua. Pyrin myös suosimaan kotimaista. Olen huolissani ilmastomuutoksesta ja maapallon tilasta ylipäätään. Yksittäisen kuluttajan valinnanmahdollisuudet on kuitenkin tehty rajallisiksi ja vaikeiksi, joten huonon omantunnon kanssa saa elää joka tapauksessa.

10. Oletko käynyt puutarhavierailuilla ulkomailla?

Matkustaessa toki puistot, puutarhat ja kasvit kiinnostavat, mutta varsinaisia puutarhamatkoja en ole tehnyt. Johtunee pitkälti siitä, että matkustaminen on viime vuosina jäänyt vähäiseksi.

11. Kuka on lempikirjailijasi? 


Piti oikein käydä kirjahyllyn äärellä katselemassa, ponnahtaisiko sieltä joku nimi ylitse muiden. Ei ponnahtanut. Pienen ikäni olen lukenut ja ihan kaikenlaista. Innolla olen tutustunut uusiin kirjailijoihin, niin kotimaisiin kuin ulkomaisiinkin. Kirjastosta kannan kotiin proosan lisäksi tietopuolista kirjallisuutta. Milloin se käsittelee puutarhaa, milloin käsitöitä tai askartelua, valokuvausta ja joskus ihan jotain täysin erilaista. On ollut aika, jolloin runot olivat päällimmäisenä. Silti en pysty nimeämään lempikirjailijaa. Hyviä on niin paljon. Enimmäkseen tällä hetkellä luen kotimaista proosaa ja skandinaavisia dekkareita. 

Tämä haaste on kiertänyt parin kuukauden ajan blogeissa sen verran hartaasti, etten laita sitä nyt eteenpäin. Tästä sen voi halutessaan kuitenkin ottaa alla olevien sääntöjen kera. Ole hyvä!


Palkinnon säännöt ovat seuraavat:

1. Kiitä palkinnon antajaa ja linkkaa hänen bloginsa postaukseesi
2. Laita palkinto esille blogiisi
3. Vastaa palkinnon antajan esittämään 11 kysymykseen
4. Nimeä 5-11 blogia, jotka mielestäsi ansaitsevat palkinnon ja joilla on alle 200 lukijaa
5. Laadi 11 kysymystä, joihin palkitsemasi bloggaajat puolestaan vastaavat
6. Lisää palkinnon säännöt postaukseen
7. Ilmoita palkitsemillesi bloggaajille palkinnosta ja linkkaa oma postauksesi heille, jotta he tietävät mistä on kyse.

Mukavaa pyhäpäivän jatkoa teille kaikille!
 

Sisäpainoitteisia puuhia

Pihalle en ole viime päivinä kerennyt, mutta eipä siellä liiemmin ole tekemistäkään. Jonkun verran on vielä lehtiä puissa ja ne haravoin yläpihalta jonain päivänä. Alapihan käyn läpi ruohonleikkurilla.

Pikkupuutarhastakin on jo isommat vaahteralehtipinot haravoitu

Edellisyönä meidän nurkilla oli oikein kunnon yöpakkanen. Aamulla auton ikkunat olivat niin tiukassa jäässä, että aukirapsuttamiseen meni aikaa. Viime yönäkin varmasti on vähän ollut pakkasta, mutta päivällä mittari onkin sitten noussut +8 asteeseen. Ei kuulemma ole kovin kylmää vähään aikaan luvassakaan.

Ensimmäinen joululehtikin on jo postilaatikkoon tipahtanut. Se sysäsi liikkeelle joulukorttien askarteluideoinnin. Päätin kokeilla koholeimailua eli embossausta. Askartelu ei enää ole mitään värikuvien leikkailua lehdistä ja liimapuikon näyttämistä satunnaisille jämätarvikkeille vaan aikamoinen business sekin. Jotta voisin harjoittaa leimailua, tarvitsin arsenaalin tavaraa, eikä ne ihan halvalla irronneet.

Ostin tuollaisen silikonisen tai mitä lie materiaalia lie ollut - leiman. Leimaa varten tarvitaan myös kovamuovinen palikka, johon leima kiinnittyy itsestään. Samaa palikkaa voi siis käyttää muihinkin läpikuultaviin leimasimiin, kunhan sen koko vain riittää. Tarvitaan myös varsinaista leimailuliimaa sekä kohopulveria. Niitä löytyy monia eri värejä.

Myös kuumailmapuhallin on olennainen tarvike kohopulverin kiinnittämiseksi paperille. Ensin ajattelin, että kyllähän hommaan kelpaa vaikka tavallinen hiustenkuivain, mutta ei kelpaa. Se nimittäin pöllyttäisi kohopulverin pitkin huonetta. Kuumailmapuhaltimiakin myydään monissa kaupoissa, eikä kaikkien suinkaan tarvitse mennä ostamaan sitä askarteluliikkeen kalleinta, kuten minä hölmöyksissäni tein. Olisin säästänyt vähintään 10 euroa hakemalla vastaavan vempaimen kirjakaupasta tai autotarvikemyymälästä. Hölmöydestä sakotetaan, jälleen kerran.

Netistä löytyy paljon ohjeita leimailuun, mutta muutaman jutun huomasin käytännön työssä. Leima kannattaa sivellä kunnolla leimasinliimalla ja leima tulee painaa jämäkästi paperille tai pahville. Jos liimaa tulee epätasaisesti, ei kohopulveri tartu siihen kunnolla, jolloin kuviosta tulee vaisumpi ja himmeämpi. 

Askartelukaupasta sain hyvän ohjeen ensin liimata ja levittää kohopulveria useampaan kuvioon ja hoitaa kuumennuksen myöhemmin isommissa erissä. Leimasinliima kuivuu näköjään aika nopesti, eikä pulveri enää tartu siihen. Pulveroitu kuvio sen sijaan voi odotella pidempäänkin, kunhan ei kasaa niitä päällekkäin. Niinpä tein kartongille kuusi kuviota kerrallaan ja laitoin niille heti kohopulveria. Kun pöytätila alkoi olla kortilla, ryhdyin lämmittämään kuvioita.

Pulveria kannattaa ripotella kunnolla kuvion päälle ja kaataa sitten ylimääräinen pulveri keskeltä taitetulle paperiarkille, jolla se on helppo siirtää takaisin purkkiin. Pulveri onkin melkoisen riittoisaa. Siitä huolimatta pulveria löytyi pitkin työpöytääni lopetettuani askartelun.

Leimasimien puhdistamiseen ei myöskään tarvitse ostaa askartelukauppojen erityisiä puhdistusaineita, vaan esimerkiksi tavallinen ja edullinen kosteuspyyhe toimii siinä hyvin.

Innostuin myös tilaamaan nettikirjakaupasta (niin juuri - kirjakaupasta eli Adlibriksestä) uudenlaisia lankoja, joita en ole vielä ehtinyt kokeilemaan. Voihan villasukka -ryhmässä monet ovat kutoneet sukkia ruotsalaisesta Ragista ja Mellanragista. Raggi on paksumpaa ja suosituspuikot sille 4,5-5. Raggin koostumus on 70 % villaa ja 30 % polyamidia. Mellanragin puikkosuositus on 3 ja sen koostumus on 75 % villaa ja 25 % polyamidia. Värejä löytyy runsaasti. Tarvitsin vähän hempeitä sävyjä, sillä aikomus on kutoa lastensukkia. Kunhan kerkeän aloittamaan uudet langat, kerron kokemuksia.

Kokeilin myös löytämääni pitsineuletta näihin vaaleisiin 7-veikkasukkiin. Ohje on helppo ja se on tässä:

1. krs: 1 o, 1 n, 2 o, 1 n, 1 o eli yhteensä 6 silmukkaa
2. krs: 1 o, 1 n, langankierto, 2 o yhteen silmukoiden takareunoista, 1 n, 1 o
jatka toistaen näitä kahta kerrosta
 

Sukan aloitin simpukkareunalla, johon ohjeen löysin tuoreimmasta Novitan Sukkalehdestä. Törmäsin tuohon simpukkavinkkiin jo aiemmin netissä, mutta sukkalehden kuvallinen ohje on selkeämpi, mitä netissä näkemäni.

Vaaleanpunaisesta 7-veikasta tehtyihin Annukka-sukkien ohjeeseen törmäsin netissä. Sekin on hyvin helppo eli

*1-5. krs: 1 n, 4 o
6. krs: 1 n, langankierto, ylivetokavennus, 2 o yhteen, langankierto.*
Toista kerroksia 1-6. 
Kuvio muodostuu siis viidestä silmukasta eli mitoita silmukkamäärä sen mukaan.

Eilen puikoilta putosi uudet räsymattosukat. Edelliset räsymatot tein käyttämällä kirkkaanpunaista 7-veikkaa ja 7-veikan sateenkaarta. Koska varastostani ei löytynyt laisinkaan kirkkaanpunaista, otin sen tilalle fuksian punaisen. Se käy hyvin yhteen sateenkaaren kanssa. 

Näissä räsymatoissa kudotaan aina kaksi kerrosta kummallakin langalla. Varressa on 60 silmukkaa, joista vähennän nilkan resorissa ylimääräiset siten, että puikkoa kohti jää 12 silmukkaa. Mallineuleena tuossa varressa on 4 o, 1 n. Resorin ja kantapään vahvistetun osuuden oikeat silmukat kudon nykyisin takareunoistaan, jolloin resorista tulee kauniimman näköinen ja jämäkkä.

  
Puolisen tuntia sitten kävin ottamassa pilvikuvat ja silloin aurinko oli jo laskemassa. Nyt ulkona on jo pimeää. Taidanpa lähteä keittämään iltapäiväkahvia ja samalla sytytän myös kynttilät. Nyt niitä on ilo poltella. Tuovat tunnelmaa ja valoa hämäriin iltoihin.

Mukavaa viikonloppua ja pyhäinpäivää teille kaikille!

Aronian paloa

Muutamaan päivään en ole ehtinyt laisinkaan pihahommiin, joten tänään heti aamusta hain haravan ja kottikärryt ja lähdin lehtitalkoisiin. Nyt alkavat jo omenapuutkin ravistaa lehtiään, samoin syreeneillä on jo melkoinen sulkasato meneillään.

Pensaatkin ovat selvästi luovuttamassa taistoaan ja niitä hiukan ravistaessa lehtiä satoi solkenaan maahan. Angervot ovat kyllä varsin sinnikkäitä ja edelleen myös melko vihreitä. Usein niissä on ollut lehdet vielä lumien sataessa maahan.

Aika paljon olen jo leikannut perennoja, mutta tänään lähti viimeisetkin. Etupihan Bermudankolmiosta napsin mustaksi menneet syysleimut kompostiin. Kuunliljat olen leikannut jo aiemmin, sillä niiden lehdet muuttuvat kylmyydessä limaisiksi klönteiksi, joita ei parhaalla tahdollakaan voi sanoa kauniiksi.

Tarkoitus oli kaivaa Pikkupuutarhan kivipenkistä kruunuvuokotkin pois, mutta kun viime viikoisen punaisen kukinnon lisäksi myös siniset kruunuvuokot ovat innostuneet nuppuilemaan. Saapa nähdä, ehtivätkö avautua, koska loppuviikoksi on jo luvassa pakkasöitä ja päivisinkin lämpötilan pitäisi pudota alle viiden asteen.

Ilmeisesti syysmyrkkyliljani on kuullut minun manaavan, ettei se nyt niin erityisen näyttävä kasvi ole. Kaksi vuotta sitten istutin tasan kaksi sipulia, kun kaupassa ei enempää ollut. Muistelen istuttaneeni ne samaan paikkaan, mutta nyt minulla on kuitenkin kaksi toisistaan melko etäällä olevaa kasvustoa, jotka pukkaavat kaiken aikaa uusia kukkia. Pikkuisen tässä jo nousee toive, että tällä vauhdillla syreenipenkissä tulee olemaan näin syksyisin violetti vallankumous.

Kummasti yhden tunnin siirto sai tämänkin päivän suorastaan kilvan kipittämään. Menin aamulla ulos ja silloin aurinko paistoi täydeltä taivaalta, mutta yhdessä hujauksessa se oli jo metsikön puiden takana matkalla länteen laskeutumaan. Nyt juuri kello on puoli viisi ja ulkona silmin nähden hämärtää. 

Heti, kun aurinko menee metsän taakse, pihassa valo vähenee merkittävästi. Sen huomaa hyvin jo paljain silmin, mutta vielä paremmin kameran objektiivin läpi. Valovoimaa pitää oitis lisätä.

Autotallinurkan vaahtera alkaa olla typösen tyhjä. Alapihan isossa vaahterassa on sen sijaan vielä melkoisesti lehtiä. Tänään haravoin sekä ala- että yläpihaa, eikä se tuntunut laisinkaan niin epätoivoiselta, kuin vime viikolla. Edelleen niitä vaahteranlehtiä kertyi ihan hirvittävät määrät, mutta ehkä itse olin toisenlaisella tuulella. Nautin kuulaasta syyssäästä, matalalta paistavasta auringosta ja siitä, että jokaisella haravanvedolla tuli niin siistiä. Tiedän, että vielä on edessä parikin haravointikeikkaa, mutta jokaisella kerralla määrä vähenee oleellisesti, kunnes homma on taas tältä vuodelta hoidettu.

Vaahterat eivät tänä vuonna kummoistakaan ruskaa järjestäneet, aroniat loistavat sitäkin upeammin. Auringonvalossa ne suorastaan paloivat ja vielä hämärtyvässä illassakin näen niiden upeat värisävyt työhuoneen ikkunasta.

Mukavaa alkavaa viikkoa teille kaikille!

Sulo Heinola, Maija Myrskyluoto, Piparminttu ja Suvi Kullström, olette lämpimästi tervetulleita blogini pariin ihan jokainen.