Kesäkukkabluesia

Kesäkukkien suhteen tämä kesä ei mennyt aivan putkeen. Vaikka joka vuosi päätän etukäteen miettiä ja suunnitella kesäkukkahankintoja ja -istutuksia, tuppaavat ne aina jäämään lapsipuolen asemaan. Petuniat ovat kukkineet jotenkin vaisusti ja lumihiutaleetkin näyttävät vasta nyt yltyvän kunnon kukintaan.

Sen sijaan mukulana hankittu valkoinen begonia kukkii ja kukkii ja kukkii. Pergolassa roikkuessaan se näkyy myös olohuoneeseen ja aina ohikulkiessa on pakko vilkaista begonian valkoista kukkasadetta. Ainut huono puoli on roskaavuus ja päivittäin saakin käydä lakaisemassa lattialle putoilevia kukkia pois, etteivät ne kulkiessa liiskaannu lautoja vasten.

Sisäänkäynnin valkoinen begonia osoittautuikin sitten keltaiseksi. Pitkään kukka vain olla möllötti ja keskittyi kasvattamaan lähinnä lehtiä. Vasta heinäkuun lopulla siihen ilmestyi kukkanuput, joita se onkin sitten kehittänyt ja availlut tasaiseen tahtiin. Ei hullumman näköinen.

Itse asiassa monta vuotta suorastaan inhosin begonioita. Jotenkin begoniasta tuli aina mieleen sellainen kirkkaanpunainen ruukkukasvi, joka parhaimmillaankin homehtui ja mätäni alle aikayksikön. Nyttemmin olen todennut riippuvat begoniat varsin otollisiksi ja helpoiksi kesäkukiksi, etenkin meidän varjoiseen sisäänkäyntiimme.

Pelargonia 'Inspire Salmon*

Pelargonit ovat tykänneet tästä kesästä. Aloitettuaan kukinnan ne ovat jatkaneet sitä tauotta. Olen kasvattanut siemenestä sekä kuvan Inspire Salmonia että Inspire Pinkiä. Salmon talvehti viime talven ja Pink on selvinnyt kellarissa jo kolmen talven yli. Lisäksi valikoimaani kuuluu tummakukkaista, rentovartista pelaguuta, jonka nimeä en tiedä. Sen ostin vuosi sitten jostain kaupasta ja yllättäen sekin selvisi talven yli kellarissa.

Meidän kellari on kukkien talvetukseen ehkä liian lämmin, sillä lämpö nousee siellä +15 asteeseen. Autotalli on taasen liian kylmä ja pakkasilla palelluttaa nopeasti kaiken elävän. Huonojen talvetusolosuhteiden vuoksi en ole lähtenyt keräilemään belargoneja tai muitakaan talvetettavia. Niin kiinnostavaa kuin se olisikin.

Japanin ihmekukan pötkylöitä laitoin kahteen isoon terassiruukkuun ja muutaman pötkön myös kasvimaan kupeeseen. Ruukkuihin istutetut aloittivat kukinnan aikaisemmin, mutta maassa kasvi näyttää kuitenkin viihtyvän paremmin. Jonkun verran etanat ja kotilot ovat sen lehtiä nakertaneet, mutta eivät läheskään niin tehokkaasti kuin daalian lehtiä.

Japanin ihmekukan olen ostanut muutama vuosi sitten kevätmessuilta. Porkkanan näköiset mukulat kaupattiin niin tehokkaasti, että menin helposti halpaan. Olen kuitenkin yllättynyt siitä, miten hyvin mukulat ovat säilyneet talven yli ja miten sinnikkäästi ne kevät toisensa jälkeen jälleen lähtevät kasvuun ja kukkimaan. Kukissa on lisäksi mukava tuoksu. Japanin ihmekukkaa näin paljon Berliinin matkalla ulkoistutuksissa. Mahtaakohan se talvehtia Saksanmaalla maassa?

Daaliaa minulla on tänä kesänä vain kahta sorttia. Toinen, oranssikukkainen asustaa piharuukussa ja sen lehdet ovat aivan härmäiset. Tämän isokukkaisen laitoin kesäkuussa maahan ja se ryhtyi vasta hiljakkoin kukkimaan. Sen kukat ovat ruokalautasen kokoisia ja niin myös niiden paino aiheuttaa haasteita tuennalle. Vieressä kasvava metsäkuusen taimi on tässä lupautunut toimimaan daalian olkapäänä.

Ensi keväänä täytyykin kunnostautua etsimään daalioista matalampia versioita. Mielellään ottaisin sellaisen kermanvärisin kukin kukkivan, tummalehtisen, jollaisen näin taannoisella Helsingin reissulla Kansallismuseon edustan istutuksissa.

Monissa blogeissa on viime päivinä saanut ihailla upeita kesäkukkakylvöksiä. Mm. Intianmintun "Sekakylvöstä lisää silmäkarkkia" -postauksessa oli niin ihastuttavia kesäkukkanäkymiä, että sellaisia mielellään järjestäisi omaankin puutarhaan. Kesäkukkien kylvämistä myös perennojen joukkoon voisi harkita. Toisivat uusia väriyhdistelmiä, paikkaisivat väliaikaisesti aukkoja ja jotkut tanakat kasvit saattaisivat jopa toimia muiden kukkien tukena.  

Maurinmalva

Maurinmalva kuuluu jokakesäiseen repertuaariini. Maurinmalvan esikasvatan sisällä. Se on takuuvarma ja kukkii runsaasti ihan koko kesän. Eikä se näytä olevan kovin moksiskaan edes runsaista sateista.

Kasvimaalaatikkoon kylvin tänä kesänä erilaisia unikoita, kesämalvikkia ja kosmoskukkaa sekä tietenkin myös kehäkukkaa ja tuoksuhernettä. Unikoiden kukinta on jo aikaa ollut ohi. Sen sijaan kesämalvikki on kukkinut aivan upeasti ja todella pitkään. Kosmoskukkakin alkuun päästyään on tarjonnut iloa jo jonkin aikaa. Kylvin myös harjaneilikkaa talven tuiskeisiin menehtyneiden tilalle ja leijonankitaa. Leijonankidan siemenet olivat nauhassa, eikä se itänyt laisinkaan. Harjaneilikka näyttää vasta nyt heränneen.

Isosamettikukkaa olen myös kasvattanut monta kevättä peräkkäin. Nyt huomasin kerätä kuihtuvia kukkia ja niistä siemeniä. Ei tarvitse keväällä siemenpussukkaa kaupasta metsästää.

Verenpisaroita ostin pistokkaina. Ne eivät millään tahtoneet aloittaa kukintaansa. Ja kun aloittivat, vein ne talon sisäänkäynnin kupeeseen, johon ei kyllä aurinko paista milloinkaan. Verenpisaran sanotaan viihtyvän myös varjossa, mutta ilmeisesti meidän sisäänkäyntimme on varjoisuuden lisäksi myös tällaisina kosteina kesinä kylmä. Ei siellä mikään kukka oikein viihdy ja kukkiminenkin on vähän niin ja näin. Toin verenpisarat pergolan viereen ja nyt ne ovat intoutuneet kukkimaan runsaina ryppäinä.

Joka syksy yritän siirtää ja siirtää isojen ruukkukrysanteemien hankintaa. Joskus ovat jääneet hankkimatta. Ne ilmestyvät kauppoihin jo elokuussa ja viestivät muhkealla olemassaolollaan syksyn saapumista. Kesän ja valon ihmisenä krysanteemien ilmestyminen on kuin viimeinen niitti kesän päättymiseen.  Enää sitä ei voi mitenkään ohittaa, vaikka kuinka aurinko paistaisi ja lämpö meitä hellisi. Sisäänkäynnin ruukut ovat olleet jo jonkin aikaa tyhjillään. Olen miettinyt, hankinto niihin krysanteemeja laisinkaan, vai siirrynkö suoraan johonkin talvenkestävään ratkaisuun? 

Käydessäni kylän asiamiespostissa, ohitin autolle mennessä pienessä kesäkioskissa kukkia myyvän mummon, joka tarjosi muhkeita kysanteemejä viiden euron kappalehintaan. Kioski pitää saada kesäkukista tyhjäksi ja siksi mummo myi kukkia puoleen hintaan. Niinpä matkaan lähti kaksi isoa valkoista krysanteemia, jotka tosin ovat vielä istuttamatta. Ehtiihän sitä huomennakin. Ei kaikkea tarvitse tänään tehdä.
 

Kesämalvikki

 

Kurpitsaa ja kuntoilua

Rutinasta ja kitinästä huolimatta kasvarista on vihdoin päässyt korjaamaan satoa. Tomaatit ovat alkaneet kypsyä ja vauhdilla sen tekevätkin. Kurkuista kuvassa on viimeinen, sillä vaikka kukkia on edelleen runsaasti, eivät ne enää ole kehittyneet hedelmiksi (tai oikeammin vihanneksiksi). Kurpitsa kukkii yhä myös runsaana kasvimaalaatikossa ja keltaisia pötkylöitä on siellä vieläkin kasvussa. Poimin osan ja osan jätin jatkamaan kasvuaan.

Kurpitsan kukat ovat ihastuttavia ja toki niitä voisi myös syödä. Ehkä annan näiden kuitenkin kukkia ja mielellään muodostaa keltaisia pötkylöitä vaikka keittoon käytettäväksi.

Omenoiden suhteen tämä kesä on ollut yhtä juhlaa. Ties kuinka monennen kerran sanon jälleen, että rakastan omenoita. Syön niitä mielellään ihan sellaisenaan, mutta on niistä mukava valmistaa kaikenlaista muutakin. Omppuja olen pilkkonut, lohkonut ja hillonnut. Enää ei pakastimeen niitä mahdu, joten nyt näitä rouskutetaan välipalaksi ja retkieväänä ja vaikka missä välissä. Ja miten ihanalta maistuukaan kannellinen omenapiirakka vaniljajäätelön tai -kastikkeen kera. Mitään hirvittäviä määriä puussa ei enää hedelmiä ole, mutta roikkukoon siellä. Säilyvät niin paremmin, kuin terassin koreihin kerättyinä.

Tässä työpöydän ääressä istuessani ovikello soi ja naapuri kahden lapsenlapsensa kanssa ilahdutti minua runsaalla pussillisella suppareita. Ihanat lapset kertoivat, etteivät itse syö sieniä, mutta tykkäävät kyllä niiden poimimisesta. Lämmin kiitos herkullisesta yllätyksestä Maritille, reippaalle Viljamille ja suloiselle Henni-tytölle. Sainpa taas huomata, kuinka kullan arvoisia kivat naapurit ovat.

Aroniapensaiden marjatkin ovat jo aikaa sitten kypsyneet. Kovin paljon marjoja meidän pensaisiin en odottanutkaan, sillä leikkasin ne vuosi sitten 20-senttisiksi. Hyvin ovat korkeutta kasvaneet, mutta eivät tietenkään ole kukkineet yhtä runsaasti, kuin leikkaamattomat pensaat tekisivät. Joinakin vuosina olen lisännyt marjoja mm. omenahilloon. Nyt jätin suosiolla vähäisen marjamäärän lintujen syötäväksi. 

Aroniapuskassa elelee mustarastas, joka mitä ilmeisimmin on lentokyvytön. Toissailtana näin sen hyppäävän monta kertaa maasta kohti marjaterttua. Sen ulottuvuudelta on jo kaikki marjat syöty, joten ilmeisesti linnun on nyt yritettävä ulottua yhä korkeammalle. Mietimme Ukkokullan kanssa, pitäisikö kerätä aronianmarjoja linnulle johonkin astiaan ja sijoittaa astia sen saataville.

Pari päivää käytin kukkapenkkien ja istutusalueiden kanttaamiseen ja rikkaruohojen kitkemiseen. Jos joku vielä väittää, etteikö puutarhatöissä saisi liikuntaa, ei hän todellakaan ole tosissaan mitään pihassaan tehnyt. Noiden ahkerointipäivien iltoina kaikki lihakset olivat jäykkinä runsaasta kykkimisestä, nousuista, laskuista, raskaiden kottikärryjen työntämisestä, lapioinnista, talikon heiluttamisesta, haraamisesta ja kaikista niistä liikunnallisista kiemuroista, joita puutarhahommissa ikinä vain joutuukin tekemään. Vaan en valita. Niin komealta nyt näyttää. Paljon mieluummin touhuan rikkaruohojeni parissa raittiissa ulkoilmassa etelään muuttavien kurkien huudellessa taivaalla, kuin ajan autolla nostamaan puntteja jonnekin maksulliselle salille.

Myös mamman karvakasa oli ylen onnellinen saadessaan vahtia reviiriään piikansa häntä välllä rapsuttaessa. Enimmän aikaa tosin Juuso nukkui antoisia päiväuniaan aurinkoisella leikkimökin terassilla.
 

Vielä riittää kukkijoita

Nuokkuluppio - Sanguisorba obtusa

Kesä näyttää vähitellen väistyvän ja syksy saavan yhä suuremman jalansijan puutarhassa. Aurinko on kuitenkin viime päivinä lämmittänyt ihan kesäiseen malliin ja pihalla on ollut mukava touhuta.

Punahattu – Echinacea purpurea

Runsaasti löytyy vielä kukkivaa penkeistä, mutta paljon on jo ruskeaa ja pystyyn kuivunutta. Esimerkiksi liljojen varsia olen leikannut pois ja alapihan Kurgaanista osan pioneistakin laitoin mataliksi, sillä olivat kyllä kaikkea muuta kuin kaunista katseltavaa.

Neilikkaruusu - Rosa F.J. Grootendorst

Ruusuista neilikkaruusu, Ritausma ja Sävel ovat intoutuneet kukkimaan. Myös pihan ainokainen jaloruusu pukkaa uusia nuppuja heti, kun olen lakastuneet kukat käynyt leikkaamassa pois.

Clematis Aljonushka

Osa kärhöistä ovat myös vihdoin aloitettuaan kukkineet ahkerasti. Varsinkin lumikärhö ja Aljonushka kukkivat ja kukkivat päivä toisensa jälkeen. Lumikärhö on kasvanut mittaa aivan valtavasti ja sen kukinnot huitelevat sellaisissa korkeuksissa, että ilman tikkaita ei niitä kuvata. Aljonushka on pysynyt matalampana, joten sitä pääsee ihailemaan ihan silmätysten.

Joku kärhö, vaan mikä

Puutarhaportin oikealle puolelle kesän mittaan kasvanut kärhö pukkasi yhden nupun, joka on nyt auennut. Jännäsin, onko outo kärhö kenties Piilu, jonka olen tuolle paikalle muutama kesä sitten istuttanut. Ei taida olla. Tässä kohtaa kirjanpitoni sakkaa pahemman kerran, eivätkä muistiinpanoni anna kunnon vihjettä kärhöstä.

Clematis Paul Farges/Summersnow

Pari päivää olen siivonnut puutarhaa. Viiden päivän poissaolo pihapiiristä näkyy ja tuntuu ankarana työrupeamana. Nurmikko kasvaa edelleen hurjaa vauhtia ja koska haluan pitää sen matalana ja siistinä, viikon väli on vielä tässä vaiheessa liian pitkä. Puista putoaa lehtiä nyt vauhdilla ja niitäkin saa siistittyä ajelemalla lehdet silpuksi nurmikonleikkurilla. Tontin laidalla kasvava koivu on jo ihan tyhjä lehdistä, mutta ympäristön puista niitä riittää yllin kyllin. Vaahteratkin ovat jo alkaneet pudotella lehtiään.

Syyshortensia Vanille Fraise

Huomasin syyshortensia Vanille Fraiseni yllättäen kehittäneen kukkanuput pitkääkin pidemmiksi venyneisiin oksankärkiinsä. Jouduin leikkaamaan Vanillen miltei tapille keväällä, kun valtaosa sen oksista paleltui talvella. Nyt pensas on kasvattanut runsaasti uusia oksia ja niiden latvukset liehuvat minua korkeammalla. Saapa nähdä, jaksaako ja ehtiikö kukat kunnolla avautua ja värittyä.

Sormustinkukat eivät ole tänä kesänä juhlineet edellisvuoden tapaan. Meidän pihassa kukki aiemmin kesällä yksi valkoinen ja nyt tämä punainen kumartelee Aljonushkan kupeessa. Sen sijaan ensi kesäksi on luvassa taas aikamoista sormustinkukkien tulitusta, sillä lehtiruusukkeita on vähän joka paikassa ja runsaasti onkin. Joitakin olen kitkenyt tarkoituksella pois, sillä runsaudellakin saa olla rajansa.

Kaunokainen - Bellis

Luin jostakin, että syksyllä kannattaa kitkeä monivuotisia rikkaruohoja ja kantata kukkapenkit. Pääsee keväällä helpommalla, kun on heti siistin näköistä. Rikkakasvit eivät saa yhtä nopeaa alkustarttia, joten voi paremmin luottaa siihen, että kukkapenkistä nousee sinne istutettuja kukkia, eikä rikkaruohoja. 

Kanttausta ja rikkaruohojen nyhtämistä olenkin tehnyt ja tehtävää riittää vielä joksikin aikaa. Toisaalta nyt alkaa huomaamaan, kuinka ahkera kanttaaminen kantaa hedelmää. Kukkapenkit ovat pysyneet huomattavasti siistimpinä, eikä nurmikko kovin helposti enää leviä penkkeihin. Yksittäisiä rönsyleinikkejä ja maahumalan taimia toki aina yrittää ylittää rajaa, mutta ne on helppo nyhtäistä pois.

Syysleimu - Phlox paniculata

Vaikka tänä kesänä on vettä tullut usein ja paljon, silti päällimmäisenä on sellainen tunne, että pihalla ja ulkona on tullut vietettyä runsaasti aikaa. Siksi tuntuu niin äärimmäisen haikealta taas siirtyä enenevässä määrin sisälle. Kun päivällä katselin taivaalla kohti etelää lentävää kurkiauraa ja kuuntelin lintujen huutelua, tuli miltei itku. Miten tämä kesä aina meneekään niin nopeasti. Vuosi vuodelta nopeammin.

Helteisiä päiviä Berliinissä: 5. eli viimeinen päivä

5. päivä:

Mitte, Botanischer Garten, Tiergarten, lähtö kotiin

Unter den Linden - niitä kuuluisia lehmuksia

Viimeinen Berliinin lomapäivämme valkeni puolipilvisenä. Edellisillan ukkonen rankkasateineen oli viilentänyt ilman +24 asteeseen, mikä tuntui kovien helteiden jälkeen ajoittain jopa viileältä. Pojalla oli jälleen omaa ohjelmaa, joten pakkasimme tavarat ja jätimme laukut hotellin säilytykseen. Minulla oli toki ennalta suunniteltuja kohteita, joita oli tarkoitus käydä katsomassa. Jotenkin en vain heti aamusta osannut päättää, missä järjestyksessä ohjelmani toteuttaisin ja niinpä aikaa meni ehkä turhaankin haahuiluun.

Kiertelin kaupungilla ja tein joitain viime hetken tuliaisiostoksia. En mitään kallista tai ihmeellistä, sillä olin unohtanut muuttaa luottokorttini maakoodin. Niinpä visan vinguttaminen oli täysin mahdotonta ja oli tultava toimeen käteisellä. Onneksi olin varautunut sen verran reilusti, etten joutunut pulaan. Ja Pojan luottokortti olisi tarvittaessa toiminut, mutta sitä ei tarvinnut käyttää. Matkalle lähtiessäni olin tehnyt päätöksen, ettei kyseessä ole shoppailumatka. Toki kiersin joissakin kaupoissa ja tavarataloissa, mutta enimmäkseen harrastin ohi kulkiessani ikkunaostoksia.

United Buddy -karhuista on tullut yksi Berliinin tämän päivän symboleista. Monien liikkeiden edustalla seisoi yrityksen värein tai muun teeman mukaisesti maalattuja karhuja. Eri kokoisia United Buddy -karhuja myydään tavarataloissa ja matkamuistomyymälöissä. Jokainen karhu on uniikki taideteoksensa ja siksi ne ovat aika kalliita. Alakuvan näyteikkunassa seisovat pienemmät karhut ovat noin 15 cm:n korkuisia ja maksavat 62 euroa. 

"United Buddy Bears tarkoittaa 150 karhupatsasta, joista jokaisen on maalannut taiteilija eri YK:n jäsenmaasta maan oman tyylin mukaisesti. Karhut seisovat käsi kädessä, minkä on tarkoitus kuvata yhteisymmärrystä kansojen ja kulttuurien välillä. Jokainen karhu on koristeltu tyylillä, joka heijastaa kunkin yksittäisen taiteilijan kotimaata.
 
Berliinissä järjestettiin vuonna 2001 Open-Air-Galerie, jossa oli useampia satoja oikeankokoisia karhupatsaita. Tämän tapahtuman pohjalta kehittyi idea nimeltä United Buddy Bears. Eva ja Klaus Herlitz halusivat pystyttää Berliiniin teoksen, joka muistuttaa kansainvälisestä yhteisymmärryksestä. Heidän ajatuksensa toteutui vuonna 2002 Saksan ulkoministeriön ja monien Yhdistyneiden Kansakuntien tunnustamien maiden suurlähetystöjen avustuksella. Taideteos koostui 125:stä piirissä seisovasta karhupatsaasta, jotka pitävät toisiaan kädestä. 

Jokaisen 150 karhusta on maalannut erimaalainen taiteilija. Tähän mennessä hankkeeseen on osallistunut yli 300 taiteilijaa kaikkialta maailmasta. Joka kerta kun maa päättää luovuttaa uuden karhun, vanha karhu huutokaupataan lasten avustusjärjestön hyväksi. Suomessa, Helsingin Senaatintorilla karhut olivat vierailulla 2010." Lähde: Wikipedia. 

Sinne tänne kävelyn ja kahvitauon jälkeen totesin, että hyvin ehdin vielä yhden puutarhakohteen katsoa. Linjakartta repusta esiin ja askeleet kohti kaupunkijuna S1:stä, jolla huristin Botanischer Garteniin eli kasvitieteelliseen puutarhaan. Asemalta oli vielä vajaan kilometrin matka puutarhaan, mutta reitti oli hyvin viitoitettu ja matkalla tuli katseltua katuvarren taloja ja pihoja.

Kasvitieteellilseen museoon olisi päässyt bussilla lähemmäksi, mutta aikaa matkaan olisi kulunut enemmän. Sisäänpääsy maksoi 6 euroa ja lisäksi ostin alueesta kartan 1,50 eurolla. Ilman karttaakin olisi hyvin pärjännyt, mutta siitä sain myös mukavan muiston, jonka avulla voin tarvittaessa jälkeenpäin palata virtuaalimatkalle puutarhaan.

Jälleen kerran eteeni avautui jättimäinen alue täynnä mielenkiintoista katseltavaa. 43 hehtaarin alueella on noin 22 000 eri kasvilajia. Oli pakko tehdä vankka päätös siitä, että nyt räävitään vain päällimmäiset näkymät. Muuten jäisin takuuvarmasti illan lennolta. Hetken harmittelin aamupäivän jahkailuani, sillä tässä puutarhassa olisin voinut kuluttaa enemmänkin aikaa.

Kasvitieteellinen puutarha rakennettiin vuosien 1897 ja 1910 välillä. Puutarhaan kuuluu myös kasvimuseo (Botanisches Museum), jossa säilytetään laajaa kasvikokoelmaa (herbaariota, Herbarium Berolinense). Kasvimuseossa on myös laaja tieteellinen kirjasto.

Puutarhan alueella on useita rakennuksia ja kasvihuoneita. Kasvihuoneiden pinta-ala on noin 6000 m². Kasvimaantieteellisesti järjestetyn ulkotarhan pinta-ala on noin 13 hehtaaria. Puulajipuisto, arboretum käsittää noin 14 hehtaaria.

Pyöreät muodot viehättävät minua aina. Oli sitten kyse kivistä tai puista. Lapsille ja lapsenmielisille olisi ehkä näistä leikatuista puista tullut mieleen Barbapapat.

Puutarhassa sijaitsee maailman suurin kasvihuone (Großes Tropenhaus). Rakennus on teräsrunkoinen ja se on 25 metriä korkea. Leveyttä kasvihuoneella on 25 metriä ja pituutta 60 metriä. Trooppisten kasvien takia kasvihuoneen sisäilma pidetään +30 asteessa ja ilmankosteus korkeana.

Koska aika oli kortilla ja olin jo viettänyt useamman päivän +30 asteen lämmössä, jätin kasvihuoneen sisätilojen tutkimisen väliin.

Kasvitieteellisessä puutarhassa kävellessäni koin ainoan vesisateen reissun aikana (edellisiltaisen ukkosen aikaan olimme jo palanneet hotelliin). Kuuro oli onneksi hyvin vaisu ja lyhyt. Sininen taivas oli jo saapumassa sadepilven jälkeen, joten odotin hetken sateen ohimenoa isojen puiden alla.

Linnoissa, puistoissa ja puutarhoissa sekä nähtävyyksien läheisyydessä on todella hyvin vessoja. Ne on näkyvästi merkitty ja erinomaisesti löydettävissä. Kaikkialla vessat oli siistejä, vessapaperia löytyi ja vesihanat toimivat. Ei kyllä tarvinnut jalat ristissä pitkiä matkoja kulkea ja syrjäisiä pusikoita etsiä. Saksalaiset ovat järjestelmällisiä ja varmasti he tälläkin tavalla haluavat taata sen, että suuret ihmismassat eivät edes tahattomasti sotke hienoja puutarhoja.

Meksikonsuosypressi voi elää hyvin vanhaksi. Vanhin tutkimuksissa todettu ikä on yli 1 140 vuotta, mutta monien yksilöiden arvellaan olevan vieläkin vanhempia. Meksikossa kasvaa useita hyvin vanhoja, suuria meksikonsuosypressejä. Suurin ja tunnetuin näistä on Santa María del Tulessa Oaxacan osavaltiossa kasvava Árbol del Tule. Sen runkoa on pidetty paksuimpana tunnettuna yksittäisenä puun runkona. Valtava oli tämäkin runko, mutta vielä sillä on varaa kasvaa.

Näitä muhkuroita luulin ensin kiviksi, mutta ne ovat jonkinlaisia juuria meksikonsuosypressin kupeessa. En osaa saksaa juuri laisinkaan, mutta ymmärtääkseni muhkurat ovat ilmajuuria.

Liaaneja. Vain Tarzan puuttui.

Jos puutarhat ja kasvit yhtään kiinnostavat, Berliinin kasvitieteellinen puutarha on ehdottomasti käymisen arvoinen kohde. Ja sinnekin kannattaa varata aikaa, sillä näkemistä on runsaasti ja mielellään sitä pysähtyy tutkimaan kasveja yksityiskohtaisemminkin. Minulle käy aina niin, että alussa käytän hurjan paljon aikaa yksittäisiin kasveihin ja loput onkin sitten katsottava likimain pikakelauksella. Niin myös tässä kasvitieteellisessä puutarhassa.

Puutarhassa oli kaksi myymälää, joista toinen ison kasvihuoneen kupeessa. Siellä oli pääasiassa pienempiä, kasviaiheisia matkamuistoja ja puutarhaan liittyvää tavaraa. Kirjoja olisi ollut runsaasti, mutta kaikki saksankielisiä.

Unter der Eichen -portin läheisyydessä on toinen myymälä, jonka pihassa oli myynnissä ruukkuja, puutarhapatsaita, köynnöstukia ja myös muutamia takorautaisia puutarhakalusteita. Sisällä kotiin ja puutarhaan liittyvää sisustustavaraa. Mielelläni olisin ostanut muutaman kissapatsaan ja joukon isoja saviruukkuja, mutta taskuunko ne olisin lentokoneessa tunkenut. Ostin sitten omaksi lohdukseni muutaman pussin siemeniä. Hinnat olivat ihan kotimaista tasoa, valikoma hyvin pieni.

Vajaan kilometrin matka Sbahn1:n Botanischer Garten -asemalle kulki pitkin kasviaihein nimettyjä katuja.

Kadunvarren talot ja pienet puutarhat ovat myös mielenkiintoista katsottavaa. Ja hienojen ovien kuvaamista oli mahdotonta välttää.

Trains to life – Trains to death -muistomerkki Friedrichstrassen aseman ulkopuolella kuvastaa 30-luvun juutalaisvainon lapsiuhreja. Kuvassa selin on kaksi juutalaislasta, jotka selvisivät vainoista hengissä Kindertransportin ansiosta. Muistomerkin toisella laidalla on viisi vähemmän onnekasta lasta, jotka juna vei keskitysleirille.

Reichstag eli parlamenttitalo

Paluumatkalla kasvitieteellisestä museosta nappasin vielä muutaman kuvan kaupungin nähtävyyksistä. Olisin mielelläni mennyt parlamenttitalon lasikupoliin katselemaan maisemia, mutta turistitulvan vuoksi sinne olisi pitänyt varata aika jo aiemmin. Seuraava vapaa aika oli vasta seuraavalle päivälle ja silloin olin jo kotona.

Kompastuskiviä

Kompastuskivi on saksalaisen taiteilijan Gunter Deminingin ideoima projekti, jonka tarkoitus on muistaa natsien uhreiksi joutuneita juutalaisia entisen asuintalon eteen katuun kiinnitetyllä kuparilaatalla. Näitä laattoja näkee runsaasti Berliinin kaduilla, mutta niitä on kiinnitetty myös muille paikkakunnille. Projekti rahoitetaan lahjoituksilla.

Tiergartenin puisto on suuri ja keskellä kaupunkia. Puistoa halkoo länsi-itä -suunnassa kulkevan leveän pääväylä Strasse des 17. Junin lisäksi useita kävelyyn, pyöräilyyn ja juoksemiseen sopivia hiekkateitä ja polkuja. Sisääntulopaikoissa ja siellä täällä puistossa on opaskarttoja, joissa on myös kuvia puistossa olevista patsaista ja nähtävyyksistä.

Rauhallinen kävely Zoolta Brandenburgin portille vie noin tunnin. Siksi edellisten päivien runsaasta kävelystä viisastuneena en lähtenyt koko puistoa kerralla valloittamaan, vaan palasin Mozart-Beethoven-Haydn -monumentin ja sen vieressä sijaitsevan pienen muotopuutarhan kautta valtaväylä Strasse des 17. Junille ja sieltä vähitellen kohti hotellia.

Ampelmann

Punaisena kädet sivuille levittävästä ja vihreästä hattu päässä kadun yli kiirehtivästä itäsaksalaiseta liikennevaloukosta (Ampelmännchen) on tullut Saksojen yhdistyttyä kulttihahmo. Hahmoja on toivottu ja vaadittu useisiin muihinkin Saksan kaupunkeihin. Hahmoa löytyy jos jonkinlaisena sovelluksena matkamuistokaupoista.

Friedrichstrassen rautatieasema

Friedrichstrassen rautatieasemasta muodostui tuttu maamerkki suunnistaessani Berliinin kiinnostaviin kohteisiin, sillä tuo asema on yksi keskeisistä risteyskohdista. Tosin samantasoisia risteysasemia Berliinissä on monia muitakin, mutta tämä oli lähimpänä meidän majapaikkaamme. Vaihdoin U6:een ja huristin hotellille, jossa meillä oli treffit Pojan kanssa ja jossa matkalaukut odottivat lähtöä lentoasemalle.

Berlin-Tegelin lentokenttä

Matka Berliiniin ei paljon istumalihaksia koettele, sillä lentoaika on tunti ja 55 minuuttia. Tosin paluulento viivästyi tunnilla, sillä koneen kapteeni puuttui ja jouduimme häntä odottelemaan. 

Moni hieno kohde jäi näkemättä ja kokematta. Monia hienoja asioita oli vain tyydyttävä ohi kulkiessa näkemään, mutta rajallisen ajan vuoksi niiden kokeminen jääköön toiseen kertaan. Yhteenkään museoon en tällä kertaa sisään astunut, vaikka Berliinissä niitä riittäisi vuoden jokaiselle päivälle. Ellei nyt sitten lasketa noita linnoja, jotka tietenkin ovat myös museoita.

Matka päättyi tähän.Toivottavasti saan vielä uuden tilaisuuden matkata Berliiniin, sillä koin kaupungin helpoksi, mukavaksi ja mielenkiintoiseksi paikaksi. Hyvin siellä pärjäsi englanninkielellä, ihmiset ovat rentoja ja ystävällisiä. Ymmärrän nyt paljon paremmin, miksi niin monet matkaavat Berliiniin kerta toisensa jälkeen uudelleen.

Kiitos seurastanne ja kiitos, että jaksoitte olla mukanani tätä pitkäksi venynyttä matkakertomusta seuraamassa. Kiitos Pojalle asiantuntevasta ja mukavasta matkaseurasta. Kiitos myös 1003 puutarhaa -blogin Sirpalle oivallisista puutarhakohdevinkeistä. Niistä oli todellakin paljon iloa ja hyötyä.

Matkakokemukset pöhisevät vielä voimallisesti päässäni, mutta vähitellen on totuttauduttava alkavaan syksyyn ja normaaliin päivärytmiin. Tästä se taas lähtee.