Hurraa harjaneilikoille!

Vuosia ihmettelin, miksi meidän pihalla harjaneilikat eivät menesty. Niiden sanotaan olevan helppoja, mutta jokin minulla niiden kanssa meni aina pieleen. Harjaneilikka on vanhojen pihojen perinnekasvi. Muistan sen hyvin jo lapsuudestani. Minulla ei kuitenkaan ole minkäänlaista verenperintöä tai mummon antamia oppeja kukkien kasvatukseen, joten harjaneilikankin kanssa olen mennyt kantapään kautta.

Kolme kesää sitten paneuduin harjaneilikkaan vähän intensiivisemmin. Kylvin siemeniä kesällä sekä potteihin että kasvimaalaatikkoon. Syksyn alkaessa siirsin taimiruusukkeet kukkapenkkeihin. Useampaan paikkaan lähinnä siksi, että näkisin, missä ne parhaiten alkavat viihtyä. Samaa metodia olen kokeillut monen muunkin kasvin kanssa. Esimerkiksi jouluruusut olen vihdoin saanut viihtymään, kun sitkeästi istutin niitä erilaisiin paikkoihin. Sillä tavoin löytyi parikin paikkaa, jossa jouluruusut ovat alkaneet runsastua.

 

Viime kesänä harjaneilikat kukkivat varsin vaatimattomasti. Ajattelin silloin, että näinkö meni jälleen pieleen niiden kasvatus. Tänä kesänä harjaneilikat ovat näyttäneet parastaan ja asiasta innostuneena on tarkoitus niiden määrää lisätä. Harjaneilikka, kuten kaikki muutkin neilikat ovat minusta kestäviä ja kauniita puutarhakasveja. 

Harjaneilikoissa riittää punaisen ja valkoisen värivaihtoehtoja. Monenlaisia lajikkeita kylvin, mutta nimet katosivat siinä vaiheessa, kun taimia siirtelin penkkeihin. Harjaneilikka vaatii siinä mielessä pitkämielisyyttä, että ensimmäisenä vuotenaan se kasvattaa lehtiruusukkeen ja kukkii vasta toisena vuotena. Kukkia odotellessa saattaa helposti käydä niin, että kitkee lehtiruusukkeet rikkaruohoina pois. Vähän samaan tapaan kuin sormuistinkukat.

Hyviä harjaneilikkavinkkejä löysin Kasvihormoni -blogista. Nyt toivon hartaasti, että harjaneilikka kotiutuisi puutarhaani, siementäisi ja kukkisi tulevat vuodet runsaana. Se on ihana väripilkku kesäisessä kukkapenkissä.

Synttäriarvonta blogissani jatkuu 19.8. klo 24 saakka. Arvontasivulle pääset oikeassa sivupalkissa olevaa kuvaa klikkaamalla. 

En ole ehtinyt erikseen käydä arvontaan osallistuvia kiittelemässä ja kommentoimassa, mutta aivan ihania kommentteja teiltä on tullut. Lämmin kiitos niistä! Tässä samalla toivotan lämpimästi tervetulleiksi kaikki blogini uudet lukijat yhdessä ja erikseen. Olen niin iloinen teistä jokaisesta.
 

Lopu jo vesisade!

Kumpi kesällä ärsyttää enemmän, sade vaiko koleus? Runsaina annoksina kumpikin, mutta minua ainakin sade häiritsee enemmän. Kylmästä selviää pukemalla enemmän vaatteita ja yleensä pihalla työskennellessä tulee hiki, jolloin kovin paljon vaatetta ei ylipäätään tarvita. Toki sateeltakin voi suojautua sadetakilla ja kumisaappailla. Sateenvarjon kanssa puutarhassa työskentely alkaa jo olla aikamoista sirkustouhua. 

Sateessa ei vain töistä tahdo tulla mitään. Multa liimautuu lapioon ja kohta lapio painaa enemmän, kuin nostaa jaksaisi. Nurmikkoa ei voi ajaa kovin märkänä, sillä ruoho lakoontuu leikkurin alla ja lopputulos on surkea. Sadetakki hiostuttaa inhottavasti ja sade valuu pitkin naamaa niin, ettei kasvoja kuivatellessa ehdi töitä tekemäänkään. Eikä silmälaseihinkaan toistaiseksi ole pyyhkijöitä kehitetty. Eikä huurteenpoistoa. Niinpä nyt sitten istutaan tietokoneen äärellä kuluttamassa aikaa sen sijaan, että lyhentäisin ulkona pihatöiden listaa.

Lauantaina sain autotallipäädyn käytävän ja huoltopihan hiekkapinnat siivottua. Käytävän leveys oli kutistunut kapeaksi poluksi kasvien rehottaessa kulkuväylällä ja rikkojen vihertäessä hiekkakäytävällä. Karsin vuorenkilpiä kovalla kädellä, sillä niillä on kummallinen tapa kasvaa sivusuunnassa ja siten ne roikkuivat enemmän käytävällä, kuin penkissään. Tuivioistakin leikkasin ruskettuneita kärkiä pois, mutta kuten kuvasta näkyy, vielä jäi leikattavaa. 

Hiekkakäytävän siivouksesta muodostui varsinainen intervalliurheilu, sillä säännöllisin välein taivas täyttyi mustista pilvistä ja vettä tuli hetken ajan kaatamalla. Onneksi navakat tuulenpuuskat ilmoittivat lähestyvästä sateesta ja ehdin juosta pergolaan odottamaan sadekuuron loppumista. Eivät ne kymmentä minuuttia kerrallaan kestäneetkään ja saatoin mennä jatkamaan työtäni. Välillä aurinko paistoi lämpimästi ja kuivatti sateen jäljet siksi, kunnes uusi rankkasade pyyhkäisi yli tienoon.

Rikkaruohoista ei suuria kuormia syntynyt, sensijaan sammaloitunutta kivituhkaa oli turha jättää käytäville kasvamaan uutta sammalta. Pahimmin ruohottunut hiekka-aines sai lähteä. Hiekkapintaa jäi vielä sen verran, ettei ainakaan tänä kesänä tarvitse uutta kuormaa tilata. Pian se on kuitenkin edessä. Vielä on puolet hiekkapinta-alueista siivoamatta. Askel kerrallaan on hyvä edetä. Ei tunnu niin puuduttavalta urakalta.

Sidoin myös kurjenmiekkapöheikköjä lyhteiksi, kuten aiempinakin kesinä. Tässä vaiheessa kesää lehdet alkavat reposottaa ja varsinkin käytävien reunustoilla kasvavat kaatuvat kulkuväylille. Etenkin sateisina päivinä tuntuu inhottavalta, kun märät lehdet pyyhkivät kulkijan paljaita jalkoja.

Tässä vain pieni osa leikatuista vesiversoista

Perjantai-iltana leikkasin omenapuiden vesiversot. Yleensä olen tehnyt sen jo heinäkuun puolella, mutta nyt en vain ole ehtinyt. Neljän ison omenapuun vesiversojen leikkaamiseen saa aikaa uppoamaan melkoisesti. Oma operaationsa on korkeiden tikkaiden asettelu siten, että oksia vahingoittamatta pääsee hyvin kiipeilemään korkeimpien oksien tasolle. Erinomaisena apuna toimivat teleskooppivartiset oksasakset. Niillä ulottuvuutta sai mukavasti lisää. Kaikkein korkeimmalla olevat vesiversot poistin maasta käsin pitkävartisella oksaleikkurilla.

Ihan vain elämää helpottavaksi vinkiksi kaikille omenapuita istuttaville ja kasvattaville: leikatkaa niitä omppupuita ajoissa niin, etteivät ne pääse liian korkeiksi. Korkean omenapuun hoitaminen on hankalaa ja työlästä. Ja ne hedelmätkin on helpompi poimia inhimillisen korkuisesta puusta. Itse heräsin omenapuiden oikeaan leikkaamiseen ihan liian myöhään ja nyt sitten saan kiipeillä tikkailla riittävästi. 

Puutarhamme tuorein omenapuu, nuorehko valkeakuulas taitaa olla enemmänkin koristebonsai, kuin hedelmäpuu. Kertaakaan se ei ole kukkinut, eikä siis hedelmistä ole tietoakaan. Se myös kasvaa äärimmäisen hitaasti. En muista, milloin tämän puun olen istuttanut, mutta kyllä sillä ikää meidän puutarhassa on jo ainakin 7 vuotta ellei enemmänkin. Tästä puusta leikkasin lähinnä ylöspäin kasvavat versot ja muutamia pitkiksi venähtäneitä oksia lyhensin. Lisäksi laitoin muutamiin oksiin painoja taivuttaakseni niitä alaspäin.

Salkoruusu - Alcea rosea

Viime kesänä kasvatin siemenestä salkoruusun, joka teki kyllä nuput, mutta ne eivät ehtineet avautua. Salkoruusu nousi keväällä terhakkaana ja nyt nuppuja on ilmestynyt ja perjantaina alkoi jo värisävykin tulla esiin. Juuson kulkemista on pitänyt vähän vahtia, sillä Juuson juoksunaru osuu napakasti näihin pitkäksi venähtäneisiin kasveihin. Pelkään joka kerran Juuson könytessä päikkäripaikaltaan leikkimökin terassilta taloa kohti, ettei kissan juoksunaru vaan riivi nuppuja mennessään.

Salkoruusu - Alcea rosea

Eilen kukka avautui kokonaan ja nyt tästä työhuoneen ikkunasta ulos katsoessani näen, että pian avautuu seuraavakin kukka. Hiukan jännitti värisävy, sillä yhtään en muista, mitä lajia olen kylvänyt. Laatikossa on yhä yksi pussillinen salkoruusun siemeniä, mutta se pussi on avaamaton ja kukat kerrannaisia. Salkoruusua en ole aiemmin kasvattanut. Ehkä varastosta löytyvän pussukan siemenet täytyy ensi keväänä laittaa multaan.

Perjantaina, saatuani vesiversourakan loppuun, menin vielä sulkemaan kasvarin ovea. Onneksi vilkaisin sisälle vähän tarkemmin, sillä yhden kurkun tukinaru oli kurkkujen painosta katkennut ja romahtaessaan vetänyt myös toisen kurkun pitkin pituuttaan lattialle. Onneksi kumpikaan verso ei ollut mennyt poikki. Piti kuitenkin tyhjentää varsia painavista kurkuista ja lahjoittaa pari jötkälettä naapurillekin, sillä ei sitä kurkkuakaan ylenmäärin jaksa syödä. Samalla muistin tarkastaa myös kurpitsasadon ja sitäkin jo löytyi. Enkä ole edes muistanut käydä pölyttäjiä auttamassa, joten hyvin pärjää kurpitsa ilman minuakin.

Radiossa luvattiin huomenna alkavalle viikolla vähän parempaa säätä. Ainakin vesisateiden pitäisi vähetä. Hyvä niin, sillä moni työ kaipaa tekijäänsä. Nurmikko piti tänään leikata ja täyttää kasvarin vesisäiliö. Hiekkakäytävien siivous kaipaa jatkoa. Samoin täytyy siistiä käytäville sateen lamottamia kasveja. Oksia on kertynyt silputtavaksi ja piakkoin pitäisi kesän aikana täyttyneet lehtikompostit kääntää syksyä varten. Se olopihan kukkapenkki on ehdottomasti uusittava tänä syksynä, jotta saan ruukuissaan istutusta odottavat perennat maahan. 

Kunnan metsän kaatuminen aiheutti meille uuden riesan. Haapa versoo nyt talon metsänpuoleisessa päädyssä mitä omituisimmissa paikoissa. Meidän puolella haapaa ei ole ollut enää vuosikausiin, mutta rajalle jäi pystyyn pari komeaa yksilöä. Onneksi versot lähtevät helposti nykäisemällä, mutta samaan paikkaan niitä kasvaa vikkelästi myös uusia. Juurien kaivaminen maasta on mahdotonta, sillä juurilla on mittaa varmasti kymmeniä metrejä ja samalla joutuisi kaivamaan ylös puoli tonttia. Työt eivät siis tekevältä lopu. Ja jos loppuvat, joku keksii kylllä uusia.

Viime kesänä en kylvänyt yhtään krassia. No, nyt sitä on sitten senkin edestä. Valtava pöheikkö, joka vyöryy viljeylaatikon reunojen yli vallaten tilaa ympäristöstä. Vähempikin olisi kenties riittänyt, mutta onpahan kerrankin krassinkukkasia. Ja krassin tuoksustakin tykkään. Ei siis valittamista.

Mukavaa alkavaa viikkoa teille kaikille!

"Ja sateettomia elokuun päiviä." Toivoo eräs lämmöstä ja kuivasta tykkäävä kissa.

Kesän kulttuuriannos

Näkymä Ateneumin portaikossa

Useamman vuoden ajan olen antanut veljen tytölle syntymäpäivälahjaksi lipun Suomenlinnan kesäteatteriin. Ennen teatteria olemme käyneet kakkukahvilla ja pehmoleluja hiplaamassa tai kirjakaupoissa. Tytön kasvaessa päivän oheisohjelma elää ja muuttuu, ja aina meillä on ollut mukavaa.

Näkymä Ateneumin portaikossa

Tänä vuonna Siiri täytti jo 15 vuotta ja hiukan pelkäsin, jaksaako hän yhä viettää kesäpäivää tätinsä kanssa. Hyvin kelpasi teinille kakkukahvit ja teatterireissu, vaikka tällä kertaa Siirin uintiharrastuksen ja rippikoulun vuoksi ajankohta siirtyi alkukesästä elokuulle.

Taistelevat metsot: Ferdinand von Wrightin öljyvärimaalaus vuodelta 1886

Olimme Siirin kanssa Helsingissä jo hyvissä ajoin päivällä. Olin varannut ajan Kissakahvila Helkattiin, mutta ennen sinne menoa oli aikaa käydä jossain. Pehmolelut eivät enää teiniä kovin paljon kiinnosta, eikä nyt ollut mielessä mitään kirjakaupasta etsittävää. Edelliskesänä kävimme silloin uudessa paikassa avautuneessa Helsingin kaupungin museossa. Keskustassa pyöriessämme etsin katseellani jotain sopivaa kohdetta. Monissa tunnetuissa paikoissa Siiri oli käynyt joko vanhempiensa tai koulun kanssa, mutta Ateneum oli käymättä. Sinne siis.

Pariisin Luxembourgin puistossa on Albert Edelfeltin vuonna 1887 valmistunut öljymaalaus

Taidemuseo ei välttämättä ole teini-ikäisen ensisijainen kiinnostuksen kohde, mutta mielestäni Ateneumissa käymisen edes kerran elämässä voi hyvin sisällyttää yleissivistykseen. Etenkin, kun täällä pääkaupunkiseudulla asutaan. Viimeksi kävin Ateneumissa katsomassa Picasso-näyttelyn vuonna 2012 ja Schjerfbeck-näyttelyn viime vuonna.

Picasso-näytteyn ohessa kiersimme myös Ateneumin perusnäyttelyn suomalaisine klassikkomaalauksineen. Nyt Suomen taiteen maalaukset on koottu ja ripustettu uudella tavalla, joka minusta tuntui mukavan intensiiviseltä.

Ateneumissa on parhaillaan "Alvar Aalto - Taide ja moderni muoto" -näyttely, jonka myös kiersimme pikaisesti. Museoon saa helposti uppoamaan puoli päivää ellei enemmänkin, mutta Siirin ja minun vatsassani jo nälkä kurni ja kissat kutsuivat. 

Pehmoinen Tuli-neito

Itse olen käynyt Helsingin kissakahvilassa ennen sen omistaja- ja nimenvaihdosta. Siirille käynti oli ensimmäinen. Kissakahvila Helkatti näyttää olevan varsin suosittu paikka, sillä vapaita aikoja oli niukasti ja moni ovikelloa soittanut joutui tyytymään ajanvaraukseen jollekin toiselle päivälle. 

Pete tai Ville

  
Helkatissa on kahdeksan kissaa. Löytökissa, tiikerikuvioinen Pete on 7-8-vuotias. 2-vuotiaat veljekset, tiikerikuvioinen Ville ja tabby-kuvioinen Kalle. Sisarukset Nestori ja Helmiina sekä mustavalkoinen Tyylilyyli ovat niinikään 2-vuotiaita. Nuorimpina tulokkaina Helkatissa kehräilevät valkoinen 1-vuotias Herkules ja kilpparikuvioinen Tuli.

Kissat ovat hyvin tottuneita kahvilan asiakkaisiin ja niitä pääsee silittämään ja niiden kiipeilyjä ja touhuja katselemaan ihan läheltä. Ei pidä kissakahvilaan mennä, jos pelästyy yllättäen pöydän yli loikkivaa tai vessan oveen tehdystä aukosta sisään kömpivää karvaista kaveria.

Söimme kissakahvilassa herkulliset salaatit ja jälkkäriksi kakkupalat. Kahvilan valaistus oli sen verran tunnelmallinen, ettei kamerani teho tahtonut hyviin kuviin riittää. Eikä kyllä kamera muutenkaan pysynyt vauhdikkaiden kissojen perässä. Pääasia, että saimme melkoisen annoksen kissaterapiaa.

Kissakahvilasta riensimmekin jo kohti Kauppatoria ja Suomenlinnan lauttaa. Suomenlinnan kesäteatteriin on hyvä mennä ajoissa, sillä myöhästyneita ei sisään päästetä. Sen ymmärtää hyvin, sillä paikan erityisyyden vuoksi myöhästyneiden sisäänkömpiminen häiritsisi pahasti niin katsojia kuin näyttelijöitäkin.

Esityksen väliajalla linnoituksen edustalla myydään mm. virvokkeita ja grillimakkaraa. Kokemuksesta olemme oppineet, että lyhyen väliajan saattaa joutua käyttämään jonottamiseen, joten ostimme Kauppatorilta evääksi ja väliaikanaposteltavaksi maukkaita kotimaisia kirsikkatomaatteja.

Sää suosi kulttuuripäiväämme alusta loppuun saakka. Lämpöä ja aurinkoa riitti. Suomenlinnan lauttaa odotellessamme taivas vetäytyi pilveen ja tuli muutama vaatimaton vesipisara. Kylmä ei silti ollut. Teatteri on katettu, joten siellä sade ja tuuli ei sinänsä haittaa, mutta toki paksujen kivimuurien sisällä kosteuden lisääntyessä ilmakin nopeasti viilenee.

Tänä kesänä Ryhmäteatterin ohjelmistossa on Kari Heiskasen ohjaama Aleksis Kiven Seitsemän veljestä. Seitsemän veljeksen tarina on varmasti useimmille suomalaisille tuttu. Heiskasen ohjaus pysyi melko uskollisena Kiven tekstille. Täytyy sanoa, että aikamoisen hienosti Kivi on aikanaan rakentanut tarinan oppimattomien ja köyhien veljesten välillä vähän villiksikin riehaantuvista tempauksista. 

Kolme tuntia teatterielämystä sujahti nopeasti ja illan jo pimetessä huristimme lautalla Kauppatorille ja sieltä ratikalla parkissa odottavalle autolle. Kesän perinteinen kulttuuriannos on jälleen ammennettu. Toivottavasti tämä minun ja Siirin yhteinen kesäperinne jatkuu pitkään.

Synttäriarvonta

Blogini täytti kesäkuussa 6 vuotta ja samalla tuli 1000 postausta täyteen. Silloin piti järjestää synttärien tiimoilta arvonta, mutta niinpä vaan on siirtynyt ja siirtynyt. Arvontapalkinnot nököttävät työhuoneen pöydällä asiasta muistuttamassa ja nyt sitten laitan asian vireille.

Selailin blogini taivalta ja jonkin verran ote on muuttunut. Kuten niin monessa muussakin asiassa, oikean tavan ja tien löytäminen vie aikansa. Tekniikka on nyt paremmin hallussa, vaikka siinäkin työmaata edelleen riittää. Ihan kaikkia teknisiä kömmähdyksiä en sentään ota omaksi syykseni, vaan kyllä bloggerin toiminnassakin on välillä isoja ongelmia. Myös tekstinkäsittelyyn ja kuvien asetteluun toivoisin enemmän mahdollisuuksia. 

 
Tekstiä näköjään tuotan edelleen runsaasti, mutta nykyisin koitan sentään liittää kuvia mukaan enemmän, kuin alkutaipaleella. Monet eivät jaksa pitkiä jaarituksia lukea, minkä ymmärrän. Sanat ja tekstin tuottaminen ovat minulle tärkeitä ja blogini yksi päätarkoituksista on olla puutarhapäiväkirja, joten päätös blogini seuraamisesta jäänee lukijan vastuulle. Kaikkia ei voi eikä ole tarkoituskaan miellyttää. Jokaisesta lukijasta ja vierailijasta olen äärimmäisen iloinen ja kiitollinen. 

Sanottakoon tässä(kin) yhteydessä, että blogin myötä olen oppinut aivan valtavasti kasveista, kasvattamisesta, puutarhasta ja elämästä ylipäätään. Blogia voi toki pitää itseään varten, mutta parasta ja antoisinta tässä harrastuksessa on juuri vuorovaikutus ja vertaistuki. Toisten blogeja seuraamalla, niitä kommentoimalla ja omaan blogiin tulleiden kommenttien avulla tietoa on karttunut ja moni ongelma ratkennut. 

Ihmeellistä on myös se, miten avuliaita ja anteliaita kaikki puutarhablogien ihmiset ovat. Kukaan ei linnottaudu itsekkäästi omaan nurkkaansa, vaan mitä voidaan, se jaetaan. Oli sitten kyse kasvista tai tiedosta. Olen saanut tutustua moniin hienoihin ihmisiin. Joihinkin ihan kasvoista kasvoihin, toisiin taasen virtuaalisesti. Jokunen teistä asustaa jakotaimen tai lahjasiemenen merkeissä puutarhassani ja on siten usein mielessäni. 

Seuraan suurta määrää blogeja, lähinnä puutarhablogeja, mutta myös käsitöitä, askartelua, kissoja ja elämää ylipäätään. Kaikkiin postauksiin en mitenkään pysty aina kommentoimaan. En, vaikka kuinka haluaisin ja aihe kiinnostaa. Useimmiten luen postauksianne ja omaan blogiini tulleita kommentteja tabletilta ja tuskailen kommentoinnin kanssa kahden sormen taktiikalla. Virheitä tulee ja google tuppaa tekemään omia sanamuunnoksiaan nopeammin, kuin sanoja ehtii tarkastaa. Pitkien tekstien kirjoittaminen on hidasta ja hankalaa, mikä harmittaa, koska usein olisi kysyttävää ja sanottavaa enemmänkin.  

 
Joskus mielessä häivähtää tunne, että jokohan tämä blogielämän riittäisi. Se tunne haihtuu täsmälleen silloin, kun jonkun postauksen avatessaan näkee hienoja kuvia mielenkiintoisesta kasvista ja syventyy lukemaan bloggarin tarinoita. Lämmin ja sydämellnen kiitos jokaiselle ihanalle blogille ja bloggarille näistä kuudesta hienosta vuodesta. Mutta sitten siihen tärkeimpään eli arvontaan. 

Arvonnan palkintona on seuraavat kirjat, jotka kaikki ovat omiani ja joita minulla on kaksin kappalein.

Kati Jukarainen - Maria Kesänen - Hanna Sumari: Keittiöpuutarha, siemenestä lautaselle.
Readme.fi,  2016. 

Stig Palmgren: Puutarhan puut ja pensaat värikuvina.
WSOY, 1974. 

Merja Turunen & Sirpa Ylönen: Puutarhanhoito poropeukaloille
Into Kustannus Oy, 2017. 

Arvonnan säännöt:

1.  Arvontaan osallistuvat kaikki, joiden kommentti on tullut la 19.8.2017 klo 24.00 mennessä. Suoritan arvonnan sunnuntaina ja onnettarena toimii Ukkokulta Juuson toimiessa virallisena valvojana. 
2. Yhden arvan saat jättämällä kommentin tähän postaukseen. 
3. Toisen arvan saat linkittämällä alla olevan arvontakuvan blogisi sivupalkkiin. 
4. Henkilöt, jotka eivät ole blogini lukijoita, laittakaa kommenttiinne spostiosoite, jonne voin ilmoittaa mahdollisesta voitosta. 
5. Arvonnan palkinnot postitetaan vain Suomeen. 

Kerrothan kommentissasi, monellako arvalla osallistut. Onnea!

Ihan itse kasvatettua

Tavallisen omakotiasukin hyötykasvimaasta ei kovin suurta taloudellista säästöä synny, mutta itse kasvtetun sadon korjaamisessa ja nauttimisessa on mukana annos sellaista onnistumisen tunnetta, jota ei ihan heti muulla tavoin saavuta. Miten ne oman maan tuotteet voivatkaan maistua niin hyvältä ja raikkaalta. 

Kuluva kesä on hyötykasvien osalta ollut erinomainen. Kasvimaalaatikoissa kaikki on kasvanut oivallisesti, eikä ötököiden armeija ainakaan toistaiseksi juurikaan ole tehnyt tuhojaan. Ainoastaan kesäkurpitsa näyttää tuottavan hedelmää kovin hitaasti. Ehkä pitää käydä leikkimässä pölyttäjää kurpitsankukissa, jotta niitä kurpitsavauvoja alkaisi tulla vähän tiuhempaan tahtiin.

Retiisit kasvoivat kesäkuussa vauhdilla ja ensimmäinen sato syötiin hujauksessa. Toinen sato valmistui niinikään ihan salaa ja pelästyin jo pulleiksi paisuneiden retiisien olevan täysin puisevia. Yllättäen ne maistuivatkin erittäin mehukkailta ja sopivan kirpakoilta.

Salaattifenkolia kylvin tänä vuonna ensimmäisen kerran. Minun fenkolini ei pullistele laisinkaan niin hienosti, kuin Autuaan olon Cherin puutarhassa, mutta harvennetuilla fenkoleilla pääsin kyllä siihen ihastuttavaan aniksen makuun, joka tässä kasvissa on. Etsin siemenpussista lajikkeen nimeä, mutta pussissa luki vain salaattifenkoli suomeksi, ruotsiksi ja latinaksi. Cheri on onnistunut Zefa Fino -lajikkeesta saamaan ainoan kunnon sadon, joten mahdollisesti joudun tyytymään laihoihin fenkoliversioihin. Aion kyllä kasvattaa jatkossakin salaattifenkolia, sillä ihastuin täysin sen makuun. Ensi kesänä sitten paremmalla onnella - ja Zefa Fino-lajikkeella. 

Punaherukkasadosta tuli tänäkin kesänä sekä määrällisesti että laadullisesta hyvä. Vielä muutama vuosi sitten punaherukkapensaita oli viisi, joista kaksi uhrasin ruusupensaiden hyväksi. Jäljelle jääneistä yksi pensas tekee hyvin marjaa, mutta joka kesä osa sen oksista käytännössä kuivuu pystyyn. Onneksi se tapahtuu siinä vaiheessa, kun marjat ovat juuri kypsyneet. Keväällä pensas on taas hyvässä iskussa ja muutenkin pensas on ihan tuottoista. Herukka sijaitsee samalla alueella, kuin muut kaksi herukkapensasta, joten en vaan tiedä, mikä sitä vaivaa.

Keräsin viikonlopun aikana punaherukat. Marjat olivat isoja ja kolmen ämpärin sadosta riitti niin omaan käyttöön, lapsille kuin veljenvaimollekin. Meillä juodaan aika vähän mehua muulloin, kuin flunssassa, joten ylenmäärin herukkamehua ei kannata keittää. Varsinkin, kun aivan vähän aikaa sitten tyhjensin pakastimesta lähinnä edellisvuoden punaherukoita ja keitin ne mehuksi. 

Mustaherukkasato on vielä toistaiseksi lähinnä kuvaannollinen. Ei tainnut rasiaan tulla edes litraa. Mustaherukkapensaat ovat vielä nuoria, sillä vanhat pensaat hävitin muutama vuosi sitten äkämäpunkkien vuoksi. Uudet pensaat ovat Pohjanjättiä, jonka marjat ovat todellakin jättimäisiä. Kuin pieniä omenoita. 

Vadelmiakin olen jo kerännyt kahtena päivänä. Vattupuskassa täytyy käydä päivittäin ja käännellä oksat läpikotaisin. Marjat kypsyvät omaan tahtiinsa, yksi tänään ja toinen huomenna. Vattujen suhteen ei voi tehdä päätöstä, että tänäänpä lähden keräämään vadelmat. Ei, niitä kerätään tänään, huomenna ja varmaan ylihuomennakin. Ehkäpä yksi päivä jää väliin ja satoa tulee taas sen jälkeen.

Valkoherukka on yhtä tuottoisa, kuin punaherukkakin. Marjat eivät ainakaan minulla ole punaherukoiden tapaan isoja, mutta niitä on runsaasti. Jotkut sanovat valkoherukan olevan maultaan hienostuneempi, kuin punaherukka. Ainakin valkoherukka on miedompi ja vähemmän hapan. Linnuiltakin valkoherukat saavat olla rauhassa. Punaherukoita kerätessäni mustarastas istui toisen pensaan juurella napsimassa marjoja tyynen rauhallisesti. Jätin sille ja sen kavereille muutamia alimpia terttuja.

Karviaiset ovat viime päivinä alkaneet punastella ja niitä tulee jälleen kerran runsaasti. Meillä karviaiset menevät etupäässä sellaisinaan naposteltuina. Jonkun kerran olen tehnyt niistä mm. hilloketta, mutta ilman suurta sokerimäärää siitä tuppaa tulemaan turhankin kirpakkaa. En taasen välittäisi tehdä ylenmäärin makeita hilloja ja hillokkeita. Jääkaapissa ei liikaa ole säilytystilaa ja kunnon hillokellari puuttuu. Mielelläni otan vastaan hyviä käyttövinkkejä karviaiselle.

Jos tykkäät kurkusta ja haluat takuuvarmaa satoa, kannattaa kasvattaa kasvihuonekurkkua. Totisesti olemme viime aikoina olleet omavaraisia kurkkujen suhteen. Aikamoisia jötkäleitä kasvaa toinen toisensa perään. Ehkä pian täytyy ryhtyä miettimään, miten kurkkuja jatkojalostaisi, sillä kaksi ihmistä ei niitä niin paljon jaksa syödä. Joitakin kurkkuja olen jo laittanut meillä käyneiden ihmisten matkaan.

Joka vuosi olen ostanut kaupasta amppelitomaatin. Viime kesänä minulla oli tosi näpsäkän mallinen ja kokoinen amppelitomaatti, joka teki runsaasti herkullisia kirsikkatomaatteja pitkälle syksyyn. Tänä kesänä ostamani amppelitomaatti on niin jättikokoinen, etten sitä sovinnolla mihinkään amppeliin edes saanut sopimaan. Niinpä puska seisoo kukkatelineen päälle talon seinustalla. Pikkuruisia tomaatteja on vihdoin alkanut kypsyä ja raakileita on runsaasti. 

Kasvihuoneessakin kukista on vihdoin tullut raakileita ja niille kokoa. Määrällisesti ei tomaattisato nyt kovin suurelta näytä. Ihan lähipäivinä pitää latvoa tomaatit, jotta loput kukat ehtivät kehittyä raakileiksi ja raakileet kypsyä. Blumat hoitaa nyt kastelun, mutta kerran pari viikossa annan veden mukana tomaattiravinnetta, jonka pitäisi auttaa tomaattien kehittymisessä ja kypsymisessä.

Kasvihuoneessa on perinteisesti Tigerellaa ja uutena myös Tanskanvientiä. Perinteistä keltaista päärynätomaattia täytyy aina laittaa ja paria muutakin kirsikkatomaattia on tulossa.

Kasvimaalta on päivittäin haettu salaattia ja lehtikaalia. Porkkanoita olen harventanut ja ne harvennetut ovat olleet syötävän kokoisia ja herkullisia. Tillin kukinnot heiluvat korkeuksissa ja mangoldia täytyy käydä ihailemassa erityisesti ilta-auringon loisteessa, jolloin mangoldin syvän punaiset lehtihangat ja varret näyttävät kerrassaan upeilta. Myös punajuuren lehdistö on aikamoinen katseenvangitsija.

Herneitäkin pitää edes muutama olla. Osa herneistä on pullistunut mukavasti, mutta osa on varsinaisia lituja. Ehkä niille pitää antaa enemmän vettä, vai ravinteistako littanuus on kiinni? Herneitä on kiva napostella, mutta suurin syy niiden kylvämiseen oli saada hyvä kumppanuuskasvi ja hernehän on myös erinomainen maanparantaja. 

Valkosipuli tekee omia kiemuroitaan. Toivottavasti myös mullan sisällä on liikettä ja lähinnä pullistumisen suuntaan, sillä olemme ahkeria valkosipulin käyttäjiä. Oman sadon varassa olemme olleet jo pari kolme vuotta. Hyvä, jos niin käy jatkossakin.

 
Vaan nytpä täytyy kipaista alapihalle laittamaan kasvihuoneen ovi kiinni, ettei auringon laskiessa lämpötila jäähdy kasvarissa liikaa. Yöt ovat onneksi olleet lämpimämpiä, kuin heinäkuun alussa ja puolivälissä. Silloin kylmimmillään alapihalla lämpöä oli vain +4,5 astetta. Ei siis kovin paljon. Huomenna siirrymme elokuuhun. Pitkän ajan ennusteet eivät kovin kummoisia kesäsäitä lupaile, mutta toivokaamme, että pärjäämme sentään ilman villasukkia.