Herukoiden kärsimys ja omenoiden onni

Puutarhassamme on jäljellä kolme isoa punaherukkapensasta, kaksi mustaherukkaa, yksi valkoherukka ja yksi viherherukka sekä kaksi karviaismarjapensasta. Kaksi isoa punaherukkaa kaivoin muutama vuosi sitten ylös, sillä halusin niiden tilalle, alapihan aurinkoisimmalle paikalle ruusupensaita. Kolme isoa, jäljelle jäänyttä herukkapensasta on tuottanut riittävästi, ellei vähän liikaakin marjaa.

Vanhat mustaherukat kärsivät äkämäpunkista ja ne on hävitetty jo aikaa sitten. Niiden tilalle istutin kaksi Pohjanjättiä, joiden tuotto pensaiden nuoren iän vuoksi on vielä pientä. Marjana Pohjanjätti on nimensä mukainen, pyöreä jättiläinen.

Mustaherukka Pohjanjätti (kuva kesältä 2017)

Valkoherukka on muutaman vuoden ikäinen ja nopeasti kookkaaksi kasvanut pensas. Marjat eivät ole kovin isokokoisia, mutta terttuja on aina paljon ja kukin terttu muodostuu isosta määrästä marjoja. Olen kuullut sanottavan, että valkoherukka olisi erityisen hienostuneen makuinen. Aika mieto minusta.

Tahvosen kasvattaman Viherherukan sain vuosi sitten Marketanpuiston bloggaajatapahtuman yhteydessä. Pensaana se on tietenkin vielä pieni, mutta kivasti siinä on jo marjoja.

Karviaispensaasta toisella on jo ikää, toinen on vuosia nuorempi. Kumpikin tuottaa mukavasti tummanpunaista marjaa, joista suurin osa napostellaan sellaisenaan parempiin suihin. Joskus olen tehnyt karviaishilloa ja -hyytelöä. Meillä ei kuitenkaan hilloille ole kovin paljon käyttöä, eikä kunnon hillokellaria joten koko marjamäärää on turha hilloksi laittaa. 

Punaherukat keitän yleensä mehuksi ja pakastan pienen määrän marjoja kokonaisena. Niin kiva kun pakastimesta on oman puutarhan tuotteita ottaakin, ei kahden ihmisen taloudessa ylenmäärin pakastemarjoja ja -mehuja tarvita. Osan punaherukkasadosta olen lahjoittanut sukulaisille ja tutuille, mutta kovin paljon sille ei ottajia ole. Kaikki haluaisivat mieluummin mustaherukkaa, jota taasen ei jaettavaksi ole.

Punaherukat raakileina toukokuussa

Keväällä marjapensaat kukkivat runsaasti ja olivat pian täynnä raakileita. Helteiden aikaan pensaiden vanhimmat ja marjaisimmat oksat alkoivat kellastuttaa lehtiä ja lopulta oksat kuivuivat pystyyn. Moista en ole aiemmin nähnyt, joten epäilin pensaisiin tulleen jonkun taudin tai tuhohyönteisen. 

Ötököitä ei löytynyt, mikä siis vaivana? Netti auttoi ongelman ratkaisussa. Syynä oli kuivuus. Nuoremmat oksat ovat edelleen hengissä, hyväkuntoisiakin ja osassa niistä on edelleen marjatkin tallessa. Uusia terveitä oksia on kasvussa eli kuivuus ei koko pensaita tappanut. Vanhimmat ja isokokoisimmat oksat olivat suurimman kurituksen kohteina.

Yleensä leikkaan syksyllä, marjojen keräämisen jälkeen marjapensaista joitakin vanhimpia oksia pois ja lyhennän liian pitkiä, maahan lamoavia oksia. Nyt tein poikkeuksen ja leikkasin kaikki pystyyn kuolleet oksat samantien. Ensin ajattelin, että jos vaikka marjat kypsyisivät kuihtuvissa oksissa keruukuntoon. Eivät kypsyneet, vaan kuivuivat ja kutistuvat ryppyisiksi. Ensi vuonna marjasato tuskin on kummoinen, sillä nuoret oksat eivät ole kovin tuottoisia. Jos tekevät marjoja laisinkaan. Hällä väliä. Pääasia, etteivät pensaat kokonaan kuivuneet pystyyn.

Omenapuut kukkivat runsaasti ja kauniisti. Se oli yllätys sikäli, että niin ne tekivät viime vuonnakin. Eivät siis omput pitäneet lepovuotta. Osa kukinnasta meni minulta ohi, koska olin silloin sairaalassa. Ukkokulta kuvasi kiltisti pyynnöstäni omenapuiden kukintaa.

Julkisuudessa esitettiin epäilys, olisiko riittävästi pörriäisiä liikenteessä ja ehtisivätkö ne pölyttää omenat. Meillä oli hurja pörinä heti aurinkoisten päivien koittaessa jokaisessa varhaisessa kukkijassakin. Enpä tiennyt, olivatko oikean sorttisia pölyttäjäpörriäisiä, mutta niin toivoin. 

Kun nyt katsoo omenapuiden lehtien lomassa kehittyviä raakileita, voi vain todeta pölyttäjien olleen ajoissa hereillä ja liikkeellä. Sadosta on tulossa erinomainen. Omenapuut tapaavat harjoittaa omatoimista harvennusta pudottamalla pikkuruisia raakileita maahan. Lähipäivinä pitäisi kuitenkin ehtiä auttamaan omppupuita harvennuksessa, sillä joissakin tertuissa on jopa yli viisi omenaa. Muistan kuulleeni sellaisen ohjeen, että hedelmien koon ja laadun vuoksi kolme omenaa terttua kohden olisi maksimi. 

Omenapuiden kevätleikkaukset ovat meillä nykyisin aika vähäisiä. Alkuvuosina en huomannut ja osannut puita riittävästi leikata. Kun vihdoin heräsin siinä asiassa, puilla oli jo kokoa. Kokonaan en niiden muotoa enää pystynyt korjaamaan eli saamaan puita matalammiksi ja sateenvarjomaisemmiksi. Tein kuitenkin parhaani jaksottamalla tarvittavia leikkauksia useille vuosille.

Nyttemmin isommat leikkaukset ovat lähinnä oksa silloin, toinen tällöin. Sen sijaan vesiversoja kasvaa joka kesä. Osan niistä taittelen pois tuoreeltaan puiden lomassa liikkuessani. Enimmän osan leikkaan elokuussa. Loppukesän vesiversojen leikkaamisesta liikkuu erilaisia mielipiteitä. Moni asiantuntija suosii loppukesän leikkaamista. Olen kuullut väitteen, että loppukesän vesiversojen leikkaaminen vähentäisi tulevien vesiversojen kasvua. En ole tehnyt aiheen tiimoilta tutkimusta tai vertailua, mutta olen todennut menetelmän hyväksi. Isojen oksien leikkausta ei suositella tehtävän kesäaikaan.

Marja- ja omenapostauksen lopuksi pieni, mutta sitäkin painavampi kevennys. Meidän tontilla ei omasta takaa kiviä kovin montaa ole. Tieremppa on myllännyt ympäristöä ja ajoittain mylläys on tuonut esiin houkuttelevia kivenmurikoita. Joitakin niistä on ihan huomaamatta kulkeutunut meidän pihalle.

Yhtenä iltana seisoimme Ukkokullan kanssa tontin rajalla ja taisin siinä ääneen ihailla työmaan hiekkakasalla (yhdellä lukuisista) näkyvää pyöreää kivenmurikkaa. Pari päivää tämän jälkeen huomasin samaisen kiven ilmestyneen alapihalle. Tällaista on arjen rakkaus pitkässä parisuhteessa parhaimmillaan. Toivekivet pyörivät pihaan ajatuksen ja Ukkokullan voimalla.

Paeonia Jan van Leeuwen

Väriä elämään - ja vähän muotojakin

Lilium martagon 'Arabian Night tai Arabian Knight'

Toissa kesänä sain tilaisuuden osallistua Saaripalstan Sailan järjestämälle retkelle Päivölän ruusukoetilalle Vihdin Nummelassa. Kahdesti peräti, sillä heinäkuussa kiersimme Pirkko Kahilan ja Peter Joyn opastamina ihastelemassa lukuisia koetilan ruusuasukkaita sekä iiriksiä ja liljoja. Myöhemmin syyskuun alussa oli mahdollisuus käydä hakemassa Pirkko Kahilan jakamia iiristen ja liljojen sipuleita/juurakoita. 

Iristen lisäksi hankin tuolta jälkimmäiseltä reissulta kaksi varjoliljaa tai oikeammin marhanliljaa. Samaa sukuahan ne ovat, mutta asian selkeyttämiseksi etsin netistä määritelmän, joka avaa varjoliljan ja marhanliljan eroa eli näin se yksinkertaistettuna menee:

"Marhanliljan lajikkeet muistuttavat varjoliljaa kukinnon rakenteen, kukan muodon ja varren ja lehdistön osalta, oleelliset erot varjoliljaan verrattuna löytyvät kukan väristä ja kuvioinnista."

Uudet marhanliljani eivät viime kesänä kukkineet. Nyt sitten sitäkin komeammin. Netissä seikkaillessani törmäsin eri värisiin liljoihin ja silloin marhanliljojeni nimisekaannus alkoi saada tolkkua. Oranssisävyinen on Arabian Night tai Arabian Knight. Syvänpunainen ilmeisesti Russian Red tai Russian Morning. Kumpaisellekin löysin kaksi samanoloista nimeä.

Lilium martagon 'Russian Red tai Russian morning'

Nimestä viis, sillä hienoja ovat kumpikin. Russian Red avautui hieman Arabian Nightiä myöhemmin. Odottelin jännityksellä, millainen sävy nupusta kuoriutuu ja kyllä onkin hieno. Kuva ei anna oikeutta punaisen sävyn syvyydelle. Värissä on jotain yhtä kiehtovan samettista, kuin Tove Jansson -ruusun kukassa. Hienoja kumpikin. Tai Russian Red ehkä piirun verran hienompi.

Ruusunätkelmä - Lathyrus latifolius

Osallistuin alkuvuoden aikana kahteen siemenkirjekierrokseen. Toisesta otin muutamia Tuplasti terapiaa -blogin Pirjon kirjeeseen sujauttamia ruusunätkelmän siemeniä. Kerran aiemmin olen koittanut ruusunätkelmää siemenestä kasvattaa, mutta en onnistunut. Pirjo oli kirjannut siemenpussiin, että epäilee siementen itävyyttä. Hyvin itivät, ei mitään ongelmaa. 

Nyt minulla on neljä ruusunätkelmää, jotka kuvan ottamisen jälkeen sain vihdoin istutettua Pikkupuutarhan kivipenkkiin. Taimet olivat alkaneet kellastuttaa lehtiään ja samalla pukata nuppuja. Pakkohan niille oli löytää asuinpaikka, jotta eivät kuolisi purkkeihinsa. Onneksi istutuksen jälkeen on ollut aika sateista, joten ruusunätkelmät eivät ainakaan kuivuuteen heti kuole. Aika ihana väri nupussa, vai mitä!

Pelaguu

Rakastan kukkien nuppuja, eivätkä pelaguun nuput tee tässä suhteessa poikkeusta. Tämän tummasävyisen pelaguun olen siemenestä kasvattanut, mutta jälleen kerran se nimi on hukassa. Tämä pelaguu on talvehtinut kolme talvea kellarissa ja viime talven työhuoneen ikkunalaudalla. Se on hieman riippuvavartinen.

Samainen pelaguu, kuin yllä nuppuisena

Nuppujen auettua sieltä kuoriutuu kuvan mukainen kukka. Jälleen kerran kuva vääristää sävyä, sillä kyllä se on tummempi, mitä kuva antaa ymmärtää.

Keijunmekko - Rhodochiton atrosanguineus

Aiemmin en ole kokeillut keijunmekon kasvatusta. Olen ostanut ne yleensä isoina kesäkukkina puutarhalta. Pitihän tämäkin edes kerran elämässä kokea ja sen tuloksena amppelissa kasvaa kaksi minimaalisen pientä keijunmekkoa. Koko kasvilla on mittaa maksimissaan 15 senttiä ja leveyttä murto-osa siitä. Kukatkin ovat pikkuruisia, mutta uskomattoman ahkerasti pieni kasvi niitä tuottaa. 

Taisi käydä niin, ettei tämä(kään) kokeilu jäänyt ensimmäiseksi ja viimeiseksi. Näyttää vahvasti siltä, että keijunmekkoja idätetään meillä jatkossakin.

Isotähtiputki - Astrantia majo 'Star of Fire'

Isotähtiputki Star of Firen istutin toissa kesänä. Pari muuta tähtiputkea asustaa Pikkupuutarhan kivipenkissä, mutta tämän sävy valloitti minut oitis ja siksi istutin sen Olopihan kupeeseen, jotta se olisi mahdollisimman näkyvillä. En ole katunut hetkeäkään hänen hankkimistaan.

Kirjoapteekkarinruusu - Rosa gallica 'Rosa Mundi'

Kirjoapteekkarinruusu kuuluu myös kasveihin, joka aiheutti "pakko saada" -ilmiön varsin helposti. Kukan polkagrisar -tyyppisessä kuvioinnissa on samaa kiehtovuutta, kuin vaikkapa kirjopikarililjan shakkiruuduissa. Miten luonto voikaan tuottaa noin hienoja kuvioita ja tarjota ne meille katsottavaksi joka ikinen vuosi? Kunhan vain huolehdimme ja rakastamme näitä kasveja, jotta niillä on hyvät olosuhteet jaksaakseen meitä ilahduttaa. Käsittämättömän hienoa!

Alppipiikkiputki - Eryngium alpina

Syvänpunainen väri-iloittelu kaipaa ehkä hieman tasapainoa ja siksi otin mukaan pari sinistä herkkua, joista ensimmäistä olen jo ehtinyt ainakin kertaalleen täällä mainostaa. Muutaman päivän istutustietojani lehteiltyäni löysin kuin löysinkin tiedon, että olen alppipiikkiputken onnistuneesti puutarhaani istuttanut. En vain ymmärrä, miksi se ei viime kesänä tuottanut ainuttakaan kukkaa.

Samapa tuo, missä kasvi edellisen kesän luurasi. Pääasia, että se nyt kasvaa ja kukoistaa voimalla. Kuinka hieno sen siniharmaata sävyä päivä päivältä lisäävä kukka onkaan. 

Kääpiökasvuinen hopeakuusi - Picea pungens 'Glauca compacta'

Vuosi sitten yllättäen menehtynyt isoveljeni toi minulle kääpiökasvuisen hopeakuusen loppukesästä 2016. Alkuun en tiennyt, mihin kuusen istuttaisin. Kun kunnan metsikköä kaatamassa ollut kaivurikuski pyynnöstäni palautti meidän tontilta aikanaan kunnan puolelle nakatun ison kiven, keksin tehdä sen kupeeseen kukkapenkin. Samalla tajusin, että tässähän on sopiva paikka toisaalle väliaikaisesti istutetulle kääpiökuuselle. 

Kuusi on kotiutunut hyvin uuteen asuinpaikkaansa. Sen siniharmaa vuosikasvu on kaunista katseltavaa. On myös mukavaa, että puutarhasta löytyy erilaisia havukasveja. Tämän havun ohi kävellessäni muistan aina lämmöllä minulle läheistä veljeäni.

Piippuköynnös - Aristolochia macrophylla

Niin kauniita kuin värit ovatkaan, täytyy elämässä olla myös muotoja. Tässä muutama "sydänhymiö" eli piippuköynnöksen lehtien sydämellistä rakkautta ja viikonloppua teille kaikille, olkaa hyvä!

Lämmin kiitos kaikille!

Lämmin kiitos kaikille kauniista sanoistanne ja hyvästeistänne Juusolle. Tarkoitukseni oli vastata kiitoksilla jokaisen kommentiin, mutta en vain ole jaksanut. 

Kulunut kevät ja kesä on tuonut eteeni liian paljon vaikeita asioita ja muutoksia. Juuson muutto paremmille hiirestysmaille tuntuu juuri nyt siltä viimeiseltä korrelta, joka kamelinselän katkaisee. En ole luovuttajaluonne, joten vielä tästä nousen. Sitä odotellessa taidan istua hetken vaikka kasvihuoneessa tomaatteja nyppimässä.

 Hyvää viikonloppua kaikille!

Hyvästi - kissamme Juuso!

Juuso 3.6.2001 - 4.7.2018

Kauniina nauhana vuosien päivät,
helminä jokainen mustoiksi jäivät.
Elämän päivien ketju on kallis,
helmist' en yhdenkään kadota sallis.
Muistot kauniit voimaa antaa,
surun raskaan hiljaa kantaa.
Kyyneleet eivät tuo sinua takaisin,
vaikka hetkellisesti sitä toivoinkin.
Katseesi auringonlaskussa,
on vieläkin muistoissani olemassa.
Talletan tuon kuvan syvälle sydämeeni,
kun pyyhin silmäkulmastani kyyneleen.
Nuku siis rauhassa syvää unta,
ympärilläs nyt sateenkaaren valtakunta.
 

Juuso on ollut terve ja helppo kissa koko 17 vuotta kestäneen elämänsä ajan. Sillä on ollut luonamme hyvä elämä ja meille se on tarjonnut mukavaa seuraa ja paljon iloa. 

Viimeisen vuoden aikana olemme tarkkailleet sitä huolestuneina, mutta tuumineet vaivojen johtuvan pitkälti korkeasta iästä. Alkutalvesta Juuson oirehtiminen lisääntyi ja olemme käyttäneet Juusoa eläinlääkärissä sen vuoksi useamman kerran. Kissalla todettiin nivelrikko ja munuaisen vajaatoiminta. Nivelrikkoon Juuso sai neljä piikkiä ja munuaisvaivaan ruokavalion.   
 Valitettavasti munuaisen vajaatoiminta on etenevä ja parantumaton sairaus ja siihen liittyy monia muita vaivoja. Munuaisten vajaatominta on myös aika yleinen ikääntyvillä lemmikkikissoilla. Siinä vaiheessa, kun se todetaan, saattaa 70 % munuaisista olla jo menetetty. 

Juusoa olisi ehkä voinut vielä jollain tavoin hoitaa. Se olisi kuitenkin merkinnyt vain hieman lisäaikaa ja toisaalta kipua, kärsimystä sekä uusia ja uusia lääkärireissuja. 

Olemme nähneet, kuinka huonovointinen Juuso on viime päivät ollut. Olemme hellineet sitä ja koittaneet tarjota sille mahdollisimman rauhalliset ja hyvät olot. Enempää emme ole voineet tehdä. Tuli tämä päivä, jolloin oli päästettävä irti. Niin pahalta kuin se tuntuukin. On lemmikin omistajan viisautta ymmärtää, milloin on hyvästien aika. Meillä tuo hetki oli tänään.
Hyvästi, hyvästi, ihana kissamme Juuso!

Kärhörakkautta

Clematis Pink Fantasy

Kuinkahan monta kärhöä olen vuosien mittaan puutarhaani istuttanut ja pian sen jälkeen menettänyt? Lukuisia. Kaikenlaisia kasveja on ollut kiva hankkia, mutta perehtyneisyys niiden sielunelämään on jäänyt puolitiehen tai hankkimatta kokonaan. En koe mestari olevani vieläkään, mutta 2000-luvun puolivälin jälkeen löytynyt uusi puutarhainnostus on tuottanut parempia tuloksia. Suuri kiitos kuuluu myös puutarhablogien monipuoliselle tiedonjaolle ja vertaistuelle.

Tarhalyhtykärhö -Clematis texensis 'Princess Diana'

Nykyisin kärhöjen hoitoon tai kasvatukseen tietoja tarvitessani klikkaan Puutarhan lumo -blogin Kruunu Vuokon viime vuonna laatimaa oivallista kärhöpostausta. Jos haluat nähdä upeita kärhöjä ja tarvitset opastusta, suosittelen lämpimästi tutustumaan Kruunu Vuokon kuviin ja ohjeisiin.

Toinen kärhöihin liittyvä oivallus tapahtui kolmen vuoden takaisella kesäretkellä, jolloin kiertelin Kotkan hienoja puistoja. Siellä kärhöjä oli käytetty runsaasti ja kekseliäästi. Monessa paikassa kärhöjä oli istutettu perennojen keskelle, jolloin ne kiipeilivät tuissaan tuoden kukkapenkkeihin monikerroksista elävyyttä ja vaihtelua. Perennat antoivat tarpeellista suojaa kärhöjen tyveen. Samassa tuessa saattoi kiipeillä kaksikin eri kärhöä. 

Tarhakellokärhö - Clematis integrifolia  Aljonushka

Sinikukkaista alppikärhöä ja muutamaa loistokärhöä lukuunottamatta useimmat kärhöni ovat vasta nelivuotiaita tai nuorempia. Se on aika vähän, sillä olen huomannut kärhöjen paranevan vuosi vuodelta. Niillä näyttää kuluvan aikaa juurtumiseen ja kotiutumiseen sekä runsaaseen kasvuun ja kukkimiseen. Joinakin keväinä kärhöt ovat äärimmäisen hitaita nousemaan, eikä niiden kanssa pidä hermostua. Ei ole laisinkaan harvinaista, että joku kärhö murjottaa mullassa vuoden, jolloin kasvattaja ajattelee sen kuolleen. Minulla on yksi kuolleeksi julistettu lähtenyt kasvuun kahden vuoden murjotuksen jälkeen.

Clematis Hagley Hybrid

Muutaman kesän ajan olen harrastanut kärhöjen kesäkukkamaista purkkiviljelyä. Eli ostan keväällä useimmiten edullisia kärhöjä istuttaen ne kesäksi ruukkuihin. Siellä ne kasvattavat ja vahvistavat juuriaan ja samalla minulla on aikaa miettiä, mikä olisi sopivin paikka niiden uusiksi asuinsijoiksi puutarhassa. Kesän lopulla olen siirtänyt kärhöt maahan.

Lumikärhö - Clematis 'Paul Farges' (Summersnow)

Joitakin kärhöjä olen toki ihan tarkoituksella kaupasta metsästänyt ja tiennyt jo hankintaa tehdessäni, mihin ne tulen istuttamaan. Tällainen on mm. lumikärhö, johon ihastuin muutamissa blogeissa ja jonka istutin kaksi vuotta sitten. En ole hetkeäkään katunut, sillä valkoisia tähtimäisiä kukkia on valtavasti ja kukintaa riittää pitkälle syksyyn. Tämän kesän ensimmäiset nuput lumikärhöstäni jo löysin.

Myös tarhakellokärhö Aljonushka on yksi lempikärhöistäni. Sen kasvutapa on ehkä enemmän pensasmainen ja koska se ei kiipeä itse, se tarvitsee tukea. Minulla Aljonushka kasvaa kahden puolipyöreän metallituen välissä ongelmitta.

Loistokärhö - Clematis 'Multi Blue'

En ole perehtynyt mihinkään tiettyyn kärhölajiin. Toisinaan kaupasta kotiin kantamani kärhö on osoittautunut joksikin muuksi, kuin mitä nimilappu kertoo. Jonkun kerran on käynyt niinkin, että nimilappu on kadonnut ja hyvistä aikomuksista huolimatta istutustiedot eivät ole ajallaan päivittyneet. 

Saatan ihan tyytyväisenä kutsua kahta kärhöä samalla nimellä, vaikka asiantuntija ehkä heti huomaisi kyseessä olevan eri kärhöt. Tästä esimerkkinä pikkupuutarhan kriikunassa kiipeilee Multi Bluena istuttamani kärhö, kuten myös alapihan Päivänliljapenkissä Rouge Cardinalin kaverina. Kuten yllä ja alla olevista kuvista hyvin huomaa, kukat ovat kuitenkin hivenen erilaiset. Ketä lienevät?

Loistokärhö - Clematis 'Multi Blue'

Pitkään pidin kärhöjä vaikeina kasvatettavina. Saattavat ne sitä olla edelleenkin, mutta pääsin sentään epäonnistumisen pelosta yli ja ryhdyin rohkeasti kärhöjen kanssa yhteiselämää kokeilemaan. Ehkä kalliilla ja hyväkuntoisilla kärhöntaimilla on paremmat mahdollisuudet juurtua ja lähteä kasvuun. Aika hyvin olen onnistunut myös edullisten tarjoustaimien kanssa. Kovin paljon kukkaroa ei rasita ostaa neljän euron kärhö ja antaa sen vahvistua kesän ajan ruukussa. Samalla saa oivallisen monivuotisen köynnöksen kesäkukan hintaan.

Loistokärhö - Clematis 'Rouge Cardinal'

Isokukkaisista kärhöistä ensimmäisenä kukkimaan ehtivät pikkpuutarhan köynnöstuessa asustava Pink Fantasy ja ruukkuun istuttamani Hagley Hybrid. Samoin pikkpuutarhan kriikunassa kiipeilevä Multi Blue ja alapihan Päivänliljapenkissä köynnöstävät Rouge Cardinal ja Multi Blue ovat alkaneet avautua. Ruusupenkin Aljonushka on täynnä nuppuja, joista osa on jo avoinna.

Kärhö nimeä vaille

Nuppuja on kaikissa muissa, paitsi kolmessa ruukkuun kesän korvalla istutetussa. Nekin ehtivät. Parempi onkin, etteivät kaikki kuki samanaikaisesti, jotta silmäniloa riittää mahdollisimman pitkälle.

Tarhakellokärhö - Clematis integrifolia 'Aljonushka'

Löytyy sentään yksi kärhö, jonka kanssa en opettelusta huolimatta tule sinuksi. Se on mantsuriankärhö. Ensimmäisen yritykseni vei katotalvi 2015/2016. Ostin uuden kärhön, jonka istutin alapihan Kotikivipenkkiin. Ajattelin, että siinä kärhöllä olisi mukavan suojainen kasvupaikka ison kiven kupeessa. Mielessäni kuvittelin kärhön valkoisen kukkapilven pehmentävän rosoista kiveä. 

Kärhö nousi kiitettävästi keväällä ja teki lehdet. Pari viikkoa sitten huomasin jonkun vihreän toukan järsivän suurella nautinnolla lehtiä. Annoin toukille kylmää kyytiä vesiletkulla, eivätkä ainakaan toistaiseksi ole palanneet. Kärhö ei vain jaksa kasvaa. Siellä se nyhjöttää kiven vieressä 20 senttisenä laiheliinina. Ehkä raahaan korituolin siihen vierelle ja ryhdyn juttelemaan mukavia ja kasvuun houkuttelevia tarinoita kärhölle. Auttaisikohan se?

Begonia

Heinäkuussa ollaan

Kultakuoriainen on ihastunut Sarahiin

Kuten olen aiemmin kertonut, en ole vielä tänä kesänä istuttanut ainuttakaan monivuotista  kasvia. Monia suunnitelmia talven aikana syntyi, mutta yhtä monia esteitä niiden toteuttamiselle tuli. Se ei ole kovin vaarallista, koska hyvin ehtii syksyllä, tai seuraavana kesänä. Joskus on ihan hyväkin ottaa etäisyyttä ja tarkastella omia ideoitaan pidempään. Jos ja kun näin on tapahtunut, siitä on ollut useita hyviä seurauksia; kasvit ja suunnitellut paikat ovat vaihtuneet, mutta yleensä toteutuma on ollut alkuideaa parempi.

Lilium martagon 'Russian Red' - Päivölän ruusuretkeltä kesällä 2016

Kun on ollut aikaa kierrellä puutarhassa kaikessa rauhassa ilman, että oitis tarttuisi lapioon tai kottikärryihin, on tullut syvennyttyä kasvien tarkkailuun ja niiden yksityiskohtiin intensiivisesti. Saman kasvin kehitysvaiheet ovat tulleet tutuksi. Nuppujen pullistuminenkin on tallentunut verkkokalvolle kuin videolle konsanaan.

Varjolilja - Lilium martagon

Vuosien puutarhailun jälkeenkin olen välillä täysin ulalla, miksi jokin kasvi menestyy tai jokin toinen ei menesty laisinkaan. Kasvien kanssa on huomioitava monen monta muuttujaa; kasvuvyöhyke, valo-olosuhteet, istutusmaan koostumus, ravinteet, tuulisuus, lumisuus tai lumettomuus. Vaikka kaikki valitun paikan olosuhteet suosisivat siihen istutettua kasvia, voi jokin silti mennä pieleen, eikä kasvi menesty. Ja päinvastoin eli tyrkkäät kasvin kiireissäsi ensimmäiseen vapaaseen paikkaan epäillen jo istutusvaiheessa, ettei se ehkä ole paras mahdollinen. Silti kasvi kiittää sinua rehottamalla vuosi toisensa perään yltympäriinsä. 

Puutarhassa käyskennellessä olisi kiva jutella ja vaihtaa kuulumisia kasvien kanssa. Kunpa ne kuiskisivat iltatuulen lomassa, mikä on niiden kohdalla mennyt erityisen hyvin ja kertoisivat siinä samalla, miksi se vieruskaveri otti ja lähti sanomatta edes heippaa istuttajalleen.

Nuokkuluppio - Sanguisorba obtusa

Ennätyspitkä sateettomuus kuivasi meidän puutarhan totaalisesti. Kuivuuden vaikutusta ovat tehostaneet jatkuvat tuulet, jotka metsän kaatumisen vuoksi osuvat tontillemme entistä täsmällisemmin. Samoin suojaavien puiden poistuminen muutti puutarhamme valo-olosuhteita niin merkittävästi, että aivan varmasti sekin vaikuttaa. Viime kesän runsas kosteus ja vähäiset helteet eivät laittaneet kasvejani koville ja ne selvisivät hyvin. Tänä vuonna alkukesän helteet ja sateettomuus yhdistettynä merkittävästi muuttuneisiin olosuhteisiin laittoi kasvit koville ja se tulee näkymään tulevaisuudessakin. 

Nukkapähkämö - Stachys byzantina

  
Ensi kesä tulee olemaan monin tavoin mielenkiintoinen. Kuinka kitukasvuiset ja juuri ja juuri hengissä pysyneet kasvit selviytyvät talvesta? Entä ne, jotka eivät ole laisinkaan nousseet? Piileekö niiden mullan sisässä olevassa juuristossa yhtään voimaa, vai ovatko ne täysin menetettyjä? Paras varautua siihen, että tämän kesän aukkopaikat laajenevat. Asian voi tietenkin ottaa positiivisella mielellä ja ryhtyä miettimään, mitä kivaa ensi kesänä niihin aukkopaikkoihin istuttaisi.

Ketoneilikka - Dianthus deltoides

Lämmin ja aurinkoinen toukokuu sai kasvit kasvamaan ja kukkimaan ennätysaikaisin. Siitä muodostui puutarhurillekin harhaluulo, että aikakin olisi harpannut yli yhden kuukauden. Tavallisesti pionini kukkivat heinäkuun puolivälin tienoilla. Nyt ne ehtivät siihen mennessä jo lopettaa. Ajoittain mielen valtaa huoli, riittääkö loppukesäksi kukkijoita laisinkaan, mutta ihan varmasti riittää. Miten sitä tuleekin tuijotettua isoja ja näyttäviä kasviryhmiä, kuten ruusuja, pioneja ja vaikkapa kärhöjä. Intohimoisilla puutarhaihmisillä riittää valikoimaa ja huomionarvoisia kukkijoita tavallisten ja suosittujen lisäksi ja sijasta.

Pitsilehtimallinen salkoruusu - Alcea rosea

Löysin nuppuja nuokkuluppioista ja salkoruusustakin, vaikka yllä olevassa kuvassa salkoruusun lehdet ovat hienompaa pitsiä, kuin monen nuoren neidon hääpuku. En tiedä, ovatko lehdillä käyneet ruokailemassa kotilot vaiko muut ötökät, joita tälle kesälle riittää. Yllättäen salkoruusu on kasvattanut pitsimäisiksi syötyjen lehtien yläpuolelle uudenuutukaisia ja vielä syömättömiä lehtiä. Parasta, että niiden lehtien lomassa keikkuu mukavasti nuppurykelmiä. Salkoruusun olen siemenestä kasvattanut ja viime kesänä se kukki kauniisti ja pitkään. Olen kovasti ilahtunut, ettei sen enempää talvi kuin kuivuuskaan nujertanut kasvatukseni tulosta.

Viime kesänä keräsin ahkerasti kotiloita ja ruokin niitä Ferramolilla. Asetin heti kevään tullen talon joka nurkalle ja alapihallekin pariin paikkaan etikkaliemellä varustetun pesuainepurkin. Kokemuksesta tiedän, että pihalla kulkiessa on houkutus suuri nakata näkyvillä olevat kotilot pois silmistä. Se vain saattaa johtaa siihen, että kotilot nauraa kihertäen tekevät pensaiden alla sata uutta kotiloa. Kun etikkapurnukka on helposti saatavilla, sinne ne kotilot sujahtavat viimeiselle matkalleen ja ehkä yksi tai kaksi kasvinlehteä säilyy hetken ehjänä.

Alkukesästä kotiloita ei kovin montaa vastaan tullut. Mielessäni jo kehittelin ajatusta, että kylmä talvi ja kuiva kevät ovat tappaneet kaikki. Hui, hai, turha luulo. Lehtiartikkelin mukaan kotilot kaivautuvat niin kylmässä kuin kuumassakin mullan sisään sulkien kuoriaukkonsa kalvolla. Sopivan kosteuden saavuttua ne kömpivät esiin. Tämä tuli juhannussateiden myötä todeksi huomattua. Kotiloita oli kymmenittäin hiekkakäytävillä ja puskien alla. Luulivat varmaan minun tarjoavan niille juhannusillallisen. No, omanlaisensa tarjosinkin. Pudotin ensinäkemältä löytämäni kaverit etikkaliemeen ja lopuille tarjosin Ferramolia.

Viinilaukka - Allium atropurpureum

Juhannuksena meillä tuli mielestäni vettä ihan riittävästi. Kesäkuun viimeisellä viikolla olen kokeeksi tutkinut mullan koostumusta ja kosteutta ja totisesti se on yhä kuivaa. Kosteutta ei löytynyt yhtään syvemmältäkään. Multa ei edes tunnu mullalta, vaan se on jotain pölisevää ja hienojakoista harmaata ainesta. Tutkimukseni oli siinä mielessä hyödyllistä, että tajusin, miten paljon maa tarvitsee vettä kastuakseen kunnolla. Pitkän kuivuuden jälkeen siihen ei riitä yhden tai kahden päivän sade. Jos taivaalta tuleva sadekaan ei hevillä kastele puutarhaa, miten valtavan määrän vettä sinne pitäisi keinokastelemalla syytää? Onneksemme näin pitkään jatkuvia kuivia jaksoja on harvoin. Median mukaan edellinen vastaava kausi olisi ollut v. 1984. Ilmastomuutoksen sanotaan lisäävän äärimmäisiä sääilmiöitä. Siis myös kuivuutta. Ei kuulosta mukavalta.

Sinilaukka - Allium caeruleum - nojaa värililjaan.

Kun taas ryhdyin puutarhaan liittyviä asioita pohdiskelemaan, mennään nyt loppuun saakka samalla linjalla. Toki olen vuosien ajan syyssipuleita hankkiessani istuttanut myös laukkoja. Enimmäkseen kuitenkin lehto-, pallero- ja ukkolaukkaa. Viime syksynä laajensin valikoimaani ja istutin myös muutaman viinilaukan ja yhden pussillisen sinilaukkaa. Viinilaukka jo lopettelee kukintaansa, mutta sinilaukka vasta aloittaa. 

Mukavaa, että laukkojen kukintaa riittää pidemmälle kesään, eikä kaikki sipulikukat marssi estradille toukokuussa. Tämä huomio laitettakoon näin julkisesti korvan taakse syksyä varten muistiin. Enemmän ja monipuolisemmin myös laukkoja syysmultiin, lupaan.

Kuunlilja - Hosta 'Frances Williams'

Tämä postaus on kirjoitettu kesäkuun viimeisellä viikolla (ja ajastettu julkaistavaksi heinäkuun puolella). Päivänä, jolloin aurinko porottaa lämpimästi. Iltapäivälehtien lööpit ja uutisten meteorologit kuitenkin lupaavat viikonlopulle massiivisia vesisateita. Niinpä tämän (ja usein monen muunkin) postauksen tiedoissa saattaa olla puutteita. Ettehän naulaa minua häpeäpenkkiin siitä syystä.

Mukavia heinäkuun hetkiä kaikille!