Outo kesä täynnä haikeutta ja surua

Pallerolaukka - Allium sphaerocephalon

Tiistaiaamuna luin kaurapuuroa lusikoidessani lehtien lisäksi blogipostauksia. Ihan ensimmäisenä avasin yhden suosikkiblogini, jonka otsikko "Viimeinen postaus" laittoi sydämen rinnassa muljahtelemaan. En tiedä, miten vaikeita asioita blogin kirjoittajan elämään on tullut, eikä se toki minulle kuulukaan. Yllättävät hyvästit kuitenkin herättivät valtaisan tunnemyllerryksen ja surun aallot jäivät koko päivän päällimmäisiksi ajatuksiksi. Kyseistä blogia minun lisäkseni tulee varmasti moni kaipaamaan ja ikävöimään.

Pioniunikko - Papaveri sominferum

Tuskin kenenkään elämä on silkkaa onnea ja auvoa tai tasaista kulkua onnistumisten kukkuloiden väleissä. Ihmisen elämään kuuluu arki ja vastoinkäymiset. Joskus vain niitä vastoinkäymisiä tulee kerralla liikaa ja silloin muiden tukeva olkapää on tarpeen, jotta ongelmat saa selätettyä ilman mielen murtumista. 

Apua ja tukea on välillä vaikea pyytää. Useimmat meistä haluavat ensisijaisesti selvitä omin avuin. Jakoi sitten ongelmansa ystäviensä kanssa tahi ei, toisten kanssa jutteleminen avartaa näkökulmia ja laittaa asioiden mittasuhteet paikoilleen. Jos nyt tuntuukin ylitsepääsemättömältä, tilanne harvoin pitkään sellaisena pysyy.

Töyhtövana - Eucomis bicolour

Varmasti reagoin blogiystävän hyvästeihin siksikin niin suurella surulla ja lohduttomuuden tunteilla, että oma kesäni on ollut oudon täynnä vaikeita ja syvälle sydämeen sattuvia tapahtumia. Toukokuun alun vakava tapaturma aiheutti runsaasti seuraamuksia, joista kaikki eivät ole vielä edes selvillä ja joista osan kanssa painitaan kuukausia ellei vuosia eteenpäin. 

Juuso-kissan sairaus ja ikiuneen nukkuminen oli ja on edelleen surua tuottava asia. Pelkästään moni 17 vuoden arkinen rutiini ovat Juuson poismenon vuoksi joutunut uuteen opetteluun.

Kun vielä vanha rasitusvammani oikeassa kädessä on aktivoitunut, eikä kahdesta kortisonipiikistä huolimatta tahdo millään asettua, tunnen olevani totaalisesti hukassa. Miten oikeakätisenä selviytyä ihan yksinkertaisista arkiaskareista ilman oikeaa kättä? Ei edes käsitöitä iltaisin.

Aurinkoinen, helteisen kuuma ja kuiva kesä on tuonut omat mausteensa tähän outouden soppaan. Puutarhassa monet kasvit ovat kärsineet ja monet kuolleetkin. Muistissa ei ole kesää, jolloin olisin näin ahkerasti ja usein kulkenut iltaisin kastelukannun ja vesiletkun kanssa jakamassa virvoitusta kasveille. 

Kuumuuden ja toipumisen vuoksi puutarhassa ei ole paljon mitään tullut tehtyä. Sinänsä kuivuudessa on myös positiivinen puolensa, sillä kun tämä kesä menee nyt pakostikin levon merkeissä, eipä ole paljon rikkaruohoja kitkettävänä eikä myöskään kasvien istutukset kannata. Kerrankin on ollut aikaa pelkkään kiertelyyn ja kauneuden katselemiseen.

Nuokkuluppio - Sanguisorba obtusa

Pyrin välillä tekemään pieniä kunnostusprojekteja, jotta puutarha ei ihan villiinny. Ohi kulkiessani nypin sieltä täältä ja tietenkin päässä raksuttaa kaiken aikaa erilaisia suunnitelmia ja ideanpoikasia tulevaisuudessa toteutettaviksi. Osa ideoista poksahtaa pois sulaa mahdottomuuttaan, mutta osa jää selvästi elämään ja siirtyy paperillekin. 

Voimavarojen tämänhetkinen rajallisuus on myös osoittanut sen, etten pystyisi puutarhan keskellä elämään, jos tietäisin olevani pysyvästi kyvytön sitä hoitamaan. Olisi liian surullista katsella rapistuvaa ympäristöä ja kokea jatkuvaa voimattomuutta.

Nepalinhanhikki - Potentilla nepalensis

Olen aktiivinen, toiminnasta ja tekemisestä tykkäävä ihminen. En osaa toimia pomona, enkä katsella vierestä, vaan haluan olla mukana saamassa jotain aikaan. Olen siis tällä hetkellä täysin ulkona mukavuusalueiltani niin henkisesti kuin fyysisestikin. Tapaturman liikkeelle sysäämä ketju on repinyt auki koko tulevaisuuden. Terveys, asuminen, liikkuminen, ihmissuhteet, harrastukset, puutarha. Katson mihin suuntaan tahansa, näen kaikkialla pelkkiä kysymysmerkkejä. Kerrassaan outoa, haikeaa ja surullistakin.

Ruusupapu tekee tuttavuutta aidan kanssa

Älkää ottako tätä postausta valituksena, sillä sellaiseksi se ei ole tarkoitettu. Tämä on ikäänkuin asioiden pohtimista ääneen ja paperille jäsentämistä. Uskon ja luotan vahvasti selviämiseen ja tulevaisuuteen. Siihen, että ongelmat ratkeavat ja elämä asettuu uomiinsa. Teen eteenpäin menemiseksi sen, minkä voin. Lopun ajan olla möllötän, istun pergolassa, kiertelen puutarhassa, nypin kuivuneita kukkia ja kuvaan vähemmän kuivuneita, hoidan arkiaskareita ja luen kirjan toisensa jälkeen. Mitäpä sitä aikaa kiirehtimään, kuluu se kiirehtimättäkin. 

Pelaguiden kesä

Siemenestä kasvatettu rentokasvuinen tumma pelaguu.

Tämä kesä on ollut pelargonien juhlaa. Aurinkoa ja lämpöä on riittänyt alusta lähtien ja siitähän pelaguut tykkäävät. Hetkittäin mielessä on käynyt katumus, kun en ole panostanut useampien pelaguiden keräilyyn, mutta sitten käytännön minä on palauttanut maan pinnalle. Talvettamisolosuhteet eivät ole pelaguille suotuisat, joten ehkäpä pärjään jatkossakin vastustamalla sinnikkäästi pelaguukeräilyn kuumetta.

Pari kesää sitten Ukkokulta rakensi pelaguilleni ruukkutikkaat. Olen ollut noihin tyytyväinen, vaikka nyt ehkä tekisin muutamia parannuksia. Kaltevuus voisi olla voimakkaampi ja hyllytasot leveämmät. A-mallinen hyllytikas tarjoaisi enemmän tilaa, mutta toisaalta seinustaan nojaava versio sopii terassille paremmin. Talon räystäs on sen verran pitkä, ettei sadevesi pääse uittamaan pelaguita. Tikkaita voisi toki olla useampikin, sillä seinusta tarjoaa kukille lämpimän ja suojaisan paikan ja toisaalta kasvien avulla terassin saa sisustettua kesäiseksi.

Talvetin kahdeksan pelaguuta menneen talven työhuoneen ikkunalla. Aiemmin ne ovat asustaneet kellarissa. Työhuoneessa lämpötila on sama, kuin muissakin asuinhuoneissa, mutta hyvin pelaguut pärjäsivät. Kellariin hankkimani uusi kasvivalaisin innosti kokeilemaan asioita, joita ei ole aiemmin tullut tehtyä. Keväisen pelaguiden leikkauksen aikaan tökkäsin pistokkaita suoraan multaan ja vein ne kellarin kasvilampun hoivattavaksi. Ihan kaikki pistokkaat lähtivät hyvin kasvuun.

Mietin sitten, mihin kummaan sijoitan tällaisen määrän uusia pelaguita. Keksin ostaa kaksi uutta parvekelaatikkoa, jotka sijoitin pergolan kaiteelle. Aiemmin siinä ei ole kukkalaatikoita ollut. Kyllä ovatkin pelaguut paikasta tykänneet. Ja niin olen minäkin heistä ja heidän runsaasta kukinnastaan. Pienistä pistokkaista venyi ennätysajassa kunnon kasveja ja kukinta on ollut taukoamatonta. 

Syksyn tullen onkin taas uutta pohdittavaa eli missä ja miten talvetan laatikoissa asuvat pelaguut. Luultavasti kiikutan laatikot kellariin ja tekohengitän niitä talven ajan siellä.

Inspire Pink

Valtaosa pelaguistani on muutama vuosi sitten siemenestä kasvatettua Inspire Pinkiä. Joukkoon mahtuu myös viime kesänä muutamalla eurolla ostamani räiskyvän pinkki amppelipelaguu, jonka nimeä en sitäkään tiedä. Siirsin pelaguun amppelista ruukkuun ja muiden joukossa se selvisi talven yli aikamoisena rankana. Nyt se jatkaa iloisena elämäänsä pistokkaiden joukossa pergolan kukkalaatikossa.

Tuoksupelargonia

  
Helsingin kevätmessuilta ostin tuoksupelargonian. Lapussa on sitruunan kuva, ei muuta tietoa. MInusta ainakaan lehdet eivät tuoksu yhtään miltään. Netin mukaan tuoksupelaguitakin on erilaisia ja niitä voi kasvattaa huonekasvina. Kukkiakin näihin pitäisi tulla, mutta vielä ei ole näkynyt nuppuakaan. On se hauska viherkasvinakin, joten en aseta hänelle liikoja paineita. Tuoksupelaguu pääsee syksyn tullen sisätiloihin muiden muuttaessa kellariin.

Tulppaanipelargonia Emma

Samaisilta kevätmessuilta ostin myös tulppaanipelargonia Emman. Se näytti pitkään siltä, ettei viihdy kanssani laisinkaan. Lehdet käpertyivät, eikä uutta kasvua tullut laisinkaan. Ei myöskään nuppuja. Tämä pelaguu ei juurikaan levene sivusuunnassa, vaan venyttää ainokaista varttaan hontelona kohti yläilmoja. Joitakin uusia lehtiä se on kasvattanut, eivätkä ne käpristele samalla tavoin, kuin vanhemmat. Viimein se on innostunut myös kukkimaan. Uusia nuppuja ilmestyy tasaista tahtia.

Tumma pelaguu syleilee Pink Inspireä

Nuorena en tykännyt pelaguista. Toisaalta nuorena elämässä moni muukin asia meni kukkien edelle. Äidilläni oli joskus sitä yhdensorttista punaista pelaguuta, joka varmaan yhäkin mielletään mummon pelaguuksi. Äiti ei ylipäätään ole ollut puutarhaihminen, joten ainakaan häneltä en ole päässyt oppeja imemään. En edes kiinnostusta erilaisiin pelaguihin, mutta onneksi maailma on muuttunut ja täällä blogistaniassa tieto karttuu ja sitä myöten myös innostus oppia ja löytää uutta.

Jokaisesta kesästä jää jokin tai jotkin asiat päällimmäiseksi muistiin. Tästä kesästä minun muistiini jää yleisellä tasolla varmaan ylenpalttinen lämpö ja auringonpaiste sekä tietenkin puutarhan kannalta myös kuivuus. Ihan extra-asia, joka on läsnä jokaisena päivänä astuessani pihaovesta terassille ja pergolaan, on pelaguiden upea kukinta. Lukemattomia kertoja olen istunut pihapöydän ääressä ja maiseman sijasta yllättänyt itseni tuijottamassa pelaguita. Ei ehkä maailman kaunein näky, mutta sielunrauhaa olen siitä ammentanut.

Esittele ongelmapaikkasi -haaste

Clematis Aljonushka

Hiidenkiven puutarhassa -blogin Minna laittoi liikkeelle haasteen, jonka tarkoituksena on esitellä pihan ongelmapaikkoja. Eli haastajan sanoilla "Tämä haaste kysyy rohkeutta (ja kestävää kameran linssiä). Haasteena on esitellä pihaltasi kohta, jota hädin tuskin itsekään siedät silmissäsi."

Haasteen yhtenä eikä suinkaan vähäisimpänä tarkoituksena on tuottaa ideoita ongelman ratkaisemiseksi. Itse pidän myös tärkeänä poistaa sellaisia kuvitelmia, että kaikkien muiden pihat ja puutarhat olisivat viimeisen päälle hienoja ja virheettömiä. Olen takuuvarma, että lähes jokaisen nurkista löytyy rytökasoja ja kaukaa kierrettäviä kohteita, jotka omistaja mieluummin unohtaa, kunnes on keksinyt hyvän ratkaisun ko. paikan kohentamiseksi. Huomaahan sen itsestäänkin, kuinka mielellään sitä kuvaa hienoja kokonaisuuksia ja kauniita kukkia, vaikka kohennettavaa löytyy.

Samettikukka 'VanillaF1'

Saman tyyppinen postaussarja blogeissa on jossain vaiheessa kiertänyt, mutta aihe kestää kyllä esiinnoston kerran jos toisenkin. Mainittakoon vielä, että tässäkin asiassa kauneus on katsojan silmissä. Se, mikä toisesta näyttää ongelmalliselta ja rumalta, voi hyvinkin toisen mielestä olla kaunis ja seesteinen. Täydellistä puutarhaa ei liene olemassakaan. Jos olisi, mitä me sitten harrastaisimme? Maailmaan mahtuu mielipiteitä ja monenlaisia puutarhoja.

Aquilegia

Minä en saanut haastetta, vaan omatoimisesti menin sen silti nappaamaan. Minun pihassani ongelmakohtia on useita. Toiset ongelmat aika hoitaa, toisia joudun pakostikin työstämään ensin päässä ja paperilla ja sen jälkeen konkreettisesti lapiolla. Moni ongelma on löytänyt ratkaisunsa siten, että olen antanut niiden rauhassa muhia. Jossain vaiheessa idealamppu syttyy ja siitä se sitten lähtee. Usein juuri nämä pitkään muhineet ja lopulta oivalluksesta kohentuneet ovat niitä parhaita ratkaisuja.

Yläoikealla naapurin autokatos, pensaiden alla kurkottaa hakekate.

Yksi isoksi ongelmaksi kokemani paikka sijaitsee talomme autotallipäädyn ja naapurin aidan välissä. Ongelmapaikka on suorakaiteen muotoinen alue, jota rajaa toiselta pitkältä sivulta naapuri ja toiselta sivulta meidän talomme pääty, jonka kupeessa kulkee hiekkakäytävä. Käytävä on tärkeä väylä piha-alueelta autotallille, talon sisäänkäynnille, portille ja tielle. Hiekkakäytävältä on talvella työnnettävä lumet viherkaistaleelle, joten mitään kovin korkeaa tai herkkää sinne ei voi istuttaa. Aikanaan alue oli nurmikkoa, mutta se vaihtoehto ei toiminut.

Ikiajat sitten sain edelliseltä naapurilta Japanintatarta ja istutin taimen naapurin aidan kupeeseen. Silloin kukaan ei puhunut haitallisista vieraslajeista, eikä kukaan myöskään varoittanut riesasta, jonka japanintatar pihaamme toisi. Olihan tatar kasvina aika hieno kasvaessaan nopeasti suureksi ja vehreäksi. Tykkäsin sen loppukesän kukistakin. 

Muutama vuosi sitten tieto japanintatarin haitallisesta vieraslajiominaisuudesta (haitallinen vieraslaji) kiiri minunkin tietoisuuteeni ja toki olin jo jonkin aikaa pohtinut, miten kasvista pääsisi eroon. Se nimittäin on varsin ärhäkkä leviämään asuessaan paikassa, jossa sitä ei esimerkiksi ruohonleikkurilla voi pitää kurissa. Kaivoin neljä vuotta sitten maasta ylös elefantin kokoisen juurakon, joka oli kuitenkin vain pieni osa. Kaivuhommaan olisi tarvittu kaivinkone tai muutamien ihmisten kokemusten mukaan peräti dynamiittia. Peitin kasvualueen mustalla muovilla, jonka olen naamioinut hakekatteella. Tatarin juuret ulottuvat pitkälle ja kummasti se yrittää työntää taimia ylös metrien päästä. On täysin mahdotonta koko aluetta peittää mustalla muovilla. 

Säännölliseti käyn alueen läpi ja kiskon taimet mahdollisimman pieninä ylös. Alkuun niitä sai nyhtää hartiavoimin, mutta nyttemmin irtoavat jo varsin helposti. Kasvuaikaan kaksikin kertaa viikossa alue on tarkastettava ja taimia poistettava, jotta ne eivät ehdi kerätä voimaa ja kasvaa suuriksi. Japanintatar on varsin nopeakasvuinen. Neljän vuoden kitkentä ei vielä ole laisinkaan ohi, mutta tuottaa kyllä selvästi tulosta. Maasta pongahtavat taimet ovat hentoisempia ja ilmestymistahti huomattavasti harventunut. 

Kitkemiäni taimia en laita sen enempää avo- kuin biokompostiinkaan. Laitan ne sekajätteisiin, josta ne menevät muun jätteen ohessa polttolaitokseen. En halua ottaa ainuttakaan riskiä, että jokin taimi saisi tilaisuuden ryhtyä kasvamaan jossain toisessa paikassa pihallani tai missään muuallakaan. Haitallisten vieraslajien hävittämisessä on oltava huolellinen, eikä kitkentäjätettä saa missään nimessä sijoittaa paikkaan, jossa niillä on mahdollisuus aloittaa uusi itäminen.

Naapuri purki pari vuotta sitten välissämme olleen lauta-aidan pois. Olihan se vähän kulahtanut, mutta olisin halunnut tilalle jonkinlaisen aidan. Tykkään, että pihallani ja puutarhallani on seinä ja raja. Naapurin tontti on edellisen omistajan autokatosrakentamisen myötä merkittävästi meidän tonttiamme korkeammalla. Naapurin puolelta vyöryy meille idänvirpiangervoa. Alkuun en tykännyt siitäkään, mutta japanintatarin jälkeen idänvirpiangervo on hyvinkin siedettävä. Kukkiessaan se on kaunis ja muutenkin mukavan vehreä.  Siinäkin mielessä idänvirpiangervo on hyvä ratkaisu, että se sitoo rinteessä maata ja imee sadevesiä. Lisäksi alue on talojen läheisyyden vuoksi varjoisa, mikä ei tunnu virpiangervoa laisinkaan haittaavan. 

Suorakaiteen muotoisen alueen yhdessä nurkassa kasvaa kolme siperianhernepensasta. Ylempänä taasen kasvaa kolme timanttituijaa aika lähellä naapurin entistä aitaa sekä isohko vaahtera. Hiekkakäytävän laidalla kasvaa muutama kyläkurjenpolvi ja niiden takana kallionauhusta sekä muutama vuorenkilpi. Tuijien ja hiekkakäytävän välissä ylempänä on tuivioita. Lisäksi alueella on pikkutalviota, joka näköjään alkaa kasvaa jo mustan muovin päällä olevassa hakekatteessa. 

Rusopajuangervo - Spiraea x billiardii

Kesäaikaan alue on vehreä ja idänvirpiangervojen notkuvat oksat peittävät hakkeella katetun alueen yhä tehokkaammin. Keväällä alue sen sijaan on pitkään ankea ja aneeminen. Muovin peittämälle alueelle en voi pitkään aikaan ajatellakaan istuttavani mitään syvemmälle kaivettavaa. Vähänkin kaivamalla pelkään herättäväni ja aktivoivani maassa yhä olevan japanintatarin juurakon. Luultavasti minun on vain siedettävä ärsyttävää paikkaa ja jatkettava taistelua tatarintaimien kanssa, jotta ne eivät saa minusta niskaotetta.

Keltakärsämö - Achillea micrantha

Haasteen säännöt:

1. Kerro postauksessasi haasteen aloittaja (Minna/Hiidenkiven puutarhassa)
2. Tässä haasteessa on oltava joku pihasuunnitteluun liittyvä asia. Ongelmakohdan koolla ei ole väliä, mutta mitä kamalampi sitä parempi ;)
3. Haasta 1-3 täydellisen pihan omistavaa bloggaajaa.

Haastan seuraavat blogit esittelemään täydellisten puutarhojensa ongelmakohtia (onkohan niitä edes?):

Autuas olo
Navettapiian Puuhamaa
Unelmia ruusuista

Haasteen saa vapaasti ottaa muutkin. Olkaa hyvä!

Oi, näitä ihanuuksia!

Tiikerililja - Lilium 'Sweet Surrender'

On tämä puutarhaihmisen kesä ihanaa aikaa, kun uusia kukkia ilmestyy tasaiseen tahtiin. Alkukesän kuumuudessa minäkin tuumasin, että kaikkiko nyt kukkii kertaheitolla alusta loppuun ja loppukesä sitten istutaan odottamassa seuraavan kesän kukintaa. Ei tietenkään niin käy. Jokainen kukkaryhmä on ollut tavanomaista aikaisemmassa ja lämmön vuoksi kukintakin on ollut nopeatempoista. Silti kauneutta riittää sopivan tasaiseen tahtiin.

Tiikerililja 'Sweet Surrender'

Juuri nyt on liljojen aika. Kaikki näyttävät räväyttävän nuppunsa auki samalla kellonlyömällä ja liljoja täytyy iltaisin kiertää ihailemassa, jotta ehtii nähdä kaikkien kauneuden. Ehdoton liljasuosikkini taitaa tänäkin vuonna olla tiiikerililja Sweet Surrender. Sen valkea, nuokkuva olemus on niin ihastuttava. En enää muista, kuinka monta sipulia olen muutama vuosi sitten istuttanut, mutta hyvin tämä lilja näyttää viihtyvän. Vuosi vuodelta kukkavanojen määrä lisääntyy ja nyt penkissä alkaa jo olla mukavan muhkea tiikerililjapehko. Kuvaaminen vaatii nöyrtymistä tämän liljan äärellä, sillä pitkästä varresta huolimatta kukka katsoo maata kohti. Polvilleen vaan, tai jumppamatolle makaamaan ja potretit onnistuvat.

Lilium Spring Pink - vaan missä reunan raidat?

Kasvikirjanpitoni on liljojenkin suhteen vähän vinksallaan, sillä kaikille nyt kukkaan avautuneille en nimiä löytänyt. Jotkut sipulit ovat myös mix-pusseista, joissa lajikkeille ei ole omia nimiä. Jotkut taas ovat nousseet erilaisina, kuin aiempina vuosina. Voiko kuivuus ja kuumuus vaikuttaa näin?

Lilium 'Elite'

Entä ovatko tummat liljat arempia, sillä minun puutarhassani ne eivät kovin montaa vuotta kuki? Oranssit ja keltaiset liljat jaksavat porskuttaa vuodesta toiseen huonommissakin olosuhteissa. Vaaleanpunaisetkin vaikuttavat aika sinnikkäiltä.

Metsäruusun ja omenaminttujen kupeessa tämä keltainen lilja on viettänyt jo useamman vuoden. Näyttää viihtyvän hyvin, sillä varsi on roteva ja nuppuja joka vuosi edellistä enemmän. Olen huono sommittelemaan toisiinsa sointuvia värejä puutarhassa, mutta tämä keltainen lilja on kerrankin nappiin osunut istutus muuten vihreässä seurassa.

Etupihan oranssi lilja on viettänyt omalla paikallaan vuosia. Tavallisesti se nousee keskeltä kuunliljakasvustoa, mitä joka vuosi ihmettelen. En nimittäin sellaiseen paikkaan ole liljaa istuttanut, mutta olisiko sipulit joutuneet kuunliljan alle multaa myllätessäni? Se on mahdollista. Nyt olisi tilaisuus syksyn mittaan kaivaa nämä liljat pois, sillä kuunlilja on kärsinyt kuumuudesta ja on kooltaan minimaalinen. Mielessä muhii ajatus koko sisäänkäynnin istutusten kohentamisesta, kunhan jossain vaiheessa löydän itsestäni sopivan työvaihteen.

Myös olopihan kupeessa, syreenien tarjoamassa varjossa on vuosi vuodelta muhkeutuva oranssien liljojen kasvusto. Tässäkin paikassa räväkkä oranssi tuo hienosti väriä ja samalla myös valoa muuten vihreään kulmaukseen. 
 

Lilja Orientale mix -pussista

Pikkupuutarhan Kivipenkkiin istutin syksyllä pussillisen Orientale mix -liljoja. Tällaisia sieltä sitten putkahti. Pussissa piti olla sekä vaaleita että tummia liljoja, mutta vain näitä vaaleita pintaan nousi. 

Lilium 'Peach Dwarf'

Matalat Peach Dwarf -liljat ovat muutaman vuoden takainen OmaPiha-lehden lukijatarjous. Sävy on persikkainen ja kasvutapa tanakka 20 cm. Tänä vuonna nuppuja on aika vähän, mutta onneksi niistä jokainen aukeaa.

Lilium 'Disco'

Viime syksynä istutin pionipenkkiin liljoja lisätäkseni väriä myös sen jälkeen, kun pionit ovat lopettaneet. Penkin päähän istutin matalaa Discoa, joka on ihan muutamassa päivässä pullistanut ja avannut lukuisat nuppunsa. Penkin muut liljat ovat korkeampia ja niiden nuput näyttävät avautuvan vähän myöhemmin.

Tämä kaksikko on outo ilmestys. Aiempina vuosina paikalla on kasvanut Tiber, joka on aika voimakkaan pinkki. Nuputkin olivat hyvin tummia, joten yllätys oli nähdä kukat avautuneina ja miltei valkoisina keltaisine sisuksineen. Yleensä Tiber on myös tuoksunut voimakkaasti, mutta näissä ei ole mitään tuoksua havaittavissa. Eivät ole pesussakaan haalistuneet, kun vettä ei ole pahemmin satanut.

Mielenkiinnolla odotan, minkä värinen ilmstys näistä nupuista Kiemurapenkissä avautuu. Tumma Night Flyer puutarhastani löytyy, mutta tuskin se on marssinut pihan toiselta laidalta kasvamaan ja kukkimaan toiseen paikkaan. Viime syksynä tuli kyllä Kiemurapenkissä vähän lapion kanssa huiskittua, joten olisiko joku sipuli saanut kaivamisesta uutta puhtia itseensä.

Samaisen Kiemurapenkin kirsikkapuun puoleiseen päätyyn istutin viime syksynä useita uusia liljasipuleita. Värien pitikin olla pinkkivoittoisia, mutta eri nimisistä sipuleista huolimatta sävyerot ovat odotettua pienemmät. Nättejä nämäkin.

Tarhasarjalilja Renoir

Vaikka kuinka paljon liljoja tai mitä tahansa kasveja istuttaisi, aina niitä haluaa lisää. Nyt jo kukkivia liljoja katsellessa mielessä pyörii, mihin ja mitä voisi laittaa lisää. Liljojen istuttaminen on minusta mukavaa, koska kookkaankin sipulin sijoittaminen ahtaaseen paikkaan muiden perennojen sekaan on huomattavasti helpompaa, kuin istutuskuopan kaivaminen isolle perennapuskalle. 

Illalla googlettelin mahdollisia uusia marhanliljoja, mutta huonosti niitä on missään tarjolla. Kaikki vinkit hankintapaikoista ovat siis tervetulleita. Myös hinku saada omaan puutarhaan kanadanliljoja on kiihkeä. Muutamissa blogeissa olen niitä kaunottaria ihaillut ja hetihän moinen kukkakauneuden kaipuu tarttuu.

Uusia kaunokaisia suunnitellessa ja odotellessa keskityn ihailemaan olemassa olevia. Mukavia heinäkuun päiviä kaikille. Älkää polttako itseänne näissä helteissä!
 

Ei helppoa eikä halpaakaan, vaan sitäkin mukavampaa

Alkuvuodesta tarve tunkea sormensa multaan on aina yhtä innostavaa. Siemenpussien rapistelu saa vihdoin konkreettisen tarkoituksensa ja ikkunalaudat alkavat vähitellen täyttyä purkeista ja purnukoista. Välillä kieltämättä tympii jatkuva taimien kanssa puljaaminen ja viikkoja kestävä sisustuksellinen kaaos. Silloin unelmien pilvilinnoissa rakentuu talon jatkeeksi lämmitettäviä lasihuoneita vesipisteineen, ruukutuspöytineen ja suoraan ulos aukeavine pariovineen.

Mieltä kiusaavat tympimiskohtaukset ovat onneksi ohi meneviä. Taimikasvattajan arkeen kuuluu itämisen seuraaminen ja kasvusta iloitseminen. Joskus ajatuksissa häivähtää, ettei koko kasvattaminen taida olla ihan täyspäisen ihmisen hommaa tai ainakin rahallisesti tulisi edullisemmaksi kantaa kurkut ja tomaatit kaupasta. Vaan rahasta ja helppoudesta ei itse kasvattamisessa ole laisinkaan kyse. Kun on kerran päässyt korjaamaan ja maistamaan oman maan satoa, ei paluuta muuhun enää olekaan. Eihän elämä ylipäätään ole halpaa tai helppoa.

Tämä kesä on ollut sekä vaikea että helppo kasvattajan näkökulmasta. Toukokuinen lämpö salli aikaiset kylvöt kasvimaalle ja taimien siirron kasvihuoneeseen. Itäminen kasvimaalla ei sitten sujunutkaan joutuisasti ja edelleen kasvu on harvempaa ja matalampaa. Minua ei silti lannista 20 senttinen kosmoskukka eikä harvalukuisesti itäneet porkkanat, sillä muistissa on yhä viime vuotinen runsaus kasvimaalla. Tiedän, että kasvimaan rehotus on mahdollista, joten kuluva kesä menköön sopeutumisena kasvun vaihtelevuuteen.

Lämpö ja ahkera kastelu alkaa tuottaa jo satoa. Kurkkuja kasvihuoneesta on haettu jo parin viikon ajan. Nyt myös tomaateista löytyy noudettavaa ruokapöytään. Kasvimaalaatikossa rucola on hyvälaatuista, eikä siis kaupasta tarvitse salaattia ostaa.

Puutarhavadelma on aloittanut kypsymisensä. Sitä täytyy käydä päivittäin poimimassa, sillä vadelma kypsyy asteittain. Ensimmäisellä kerralla poimin kahvimukillisen. Nyt joka kerta enemmän. Marjat ovat ehkä tavallista pienikokoisempia, mutta meheviä ja madottomia. 

Kesäkurpitsan kasvusta ja kypsymisestä ehdin jo huolestua. Olin sen siemenet kylvänyt, mutta taimien huolto jäi sairaalareissuni vuoksi Ukkokullan kontolle. Pyynnöstäni hän kiikutti kurpitsataimet kasvariin, josta ne myöhemmin sain siirrettyä kasvimaalle. Sitten tulikin juhannusviikon koleus ja pelkäsin pikkuisten taimien paleltuvan. Harsojen alla kurpitsat viihtyivät ja aloittivat reippaan kasvun. Näinä päivinä pääsen korjaamaan ensimmäiset kurpitsat syötäviksi.

Mangoldi punaisine lehtiruoteineen.

Pidin harsoja kasvimaalaatikoiden päällä tavallista pidempään sekä lämpötilan että ötököiden vuoksi. Viimeisimpänä otin harson pois laatikosta, jossa kasvaa lehtikaalit, pinaatti, mangoldi ja fenkoli. Toki harson olisi voinut vielä kasvien päällä pitää, mutta kastelu on helpompaa, kun ei jatkuvasti tarvitse viritellä harsoja takaisin. Ja kastellahan täytyy näillä lämpötiloilla ja paistamisilla.

Kasvihuoneessa tein jo syksyllä isoja muutoksia. Aiemmin kasvarin keskikäytävä muodostui tiilistä ja maavaraiset laidat oli erotettu käytävästä lankulla. Tomaatit ja kurkut kasvoivat pohjistaan rei'itetyissä isokokoisissa paljuissa. Paljut olivat isoja ja täydessä mullassa painoivat tuhottomasti. Muutenkin pieni kasvihuone oli äärimmäisen ahdas ja hankalakäyttöinen. 

Tomaatit kasvarissa 31.5.

Tytär uusi oman kotinsa sisäänkäyntiä ja saimme häneltä ison määrän pihakiviä. Syksyllä tein pihakivistä kasvariini uuden lattian. Yhtään lisäneliötä kasvariini ei ole tullut, mutta kivillä tasatun lattian myötä tilankäyttö ja kasvarin huolto parani merkittävästi. 

Minua huolestutti kasvualtaina käyttämistäni laastipaljuista syötäviin kasveihin mahdollisesti liukenevat aineet ja niinpä hankin keväällä elintarvikemuovista valmistetut laatikot. Kooltaan ne ovat huomattavasti vanhoja paljuja pienemmät, mutta toisaalta niitä on helpompi liikuttaa ja uuden kivilattian vuoksi astioiden sijoittelulle tuli enemmän pelivaraa.

Kurkku Beth Alpha

Porasin uusien kasvulaatikoiden reunoille ylivuotoreikiä noin kahdeksan sentin päähän pohjasta. Ompelin laatikoiden pohjalle salaojapussit maanrakennuskankaasta täyttäen ne lecasoralla. Kussakin laatikossa kasvaa kaksi tomaattia tai kurkkua. Pohdin, riittääkö multatila kahdelle kasville, mutta päätin riskillä kokeilla. Onhan esimerkiksi myytävissä 70 litran kasvusäkeissäkin istutusreiät kolmelle tomaatille. Hyvin ovat tomaattini ja kurkkuni ainakin toistaiseksi pärjänneet.

Kurkku La Diva kasvaa vaakatasossa

Tänä vuonna kasvarissa ei ole paprikaa, chiliä eikä munakoisoakaan. Idätyksen jälkeen kasvatin taimeni uuden kasvilampun valossa viileähkössä ja ikkunattomassa kellarissa. Uuden kasvatuspaikan vuoksi päätin keskittyä muutamiin lajeihin ja katsoa, miten niiden kanssa menee. Niin myönteisiä ovat kokemukset, että ensi keväänä uskallan olla rohkeampi. 

Kasasin kuusi isoa laastipaljua kuljetettavaksi Sortti-asemalle, mutta sitten tulinkin toisiin ajatuksiin. Ehkä niille jotain käyttöä vielä löytyisi. Kaksi paljua sijoitin yhteen aitakulmaukseen, jossa ison vaahteran vuoksi maa on niin täynnä puunjuuria, ettei sinne voi mitään istuttaa. 

Paljut eivät ole kaunista katseltavaa, mutta kulmaus jää vadelmien taakse, ja aidan toisellakin puolella pörrää lokakuun loppuun saakka lähinnä tierempan työkoneet. Istutin astioihin esikasvattamani neljä hyasinttipapua ja tökkäsin multaan lisäksi ruusupapuja ja muutaman krassin siemenen.

Hyasinttipavut luikertelevat paljujen takareunaan asettamiani tukia pitkin kohti aitaa ja myös ruusupavut ovat hyvin itäneet ja aloittaneet kasvunsa omissa tukikepeissään. Tällä kasvuvauhdilla paljuista ei pian mitään ole näkyvissä. Pitää vain muistaa käydä säännöllisesti kastelemassa papuja ja krasseja, sillä paikka on paahteinen.

Hyasinttipapu 30.6.

Aikanaan kasvimaalaatikoiden tilalla oli avokasvimaa. Ukkokulta kasvatti siellä perunoita, sipuleita ja herneitä. Oli siellä jokunen mansikkakin. Muutama vuosi sitten päätimme siirtyä viljelylaatikoihin. Ensimmäiset Ukkokulta rakensi itse ja seuraavat on ostettu valmiina. Laatikoita on aina kaksi päällekkäin, jotta multatila on riittävä ja kasvien hoitaminen selälle ystävällisempää. Usein istun toisen viljelylaatikon reunalla katselemassa ja nyppimässä viereisen laatikon sisältöä.

Kasvarini on 5.4 neliön kennokasvari ja tämä on kasvarini viides kesä. Mielelläni olisin ottanut vaikka 18 neliön lasikasvarin, mutta sellaiselle ei ollut paikkaa, eikä myöskään budjetti antanut myöten. Ukkokulta on taitava käsistään, mutta hän ei ole innostunut kasvarin rakentamisesta. 

Olen iloinen ja onnellinen pienestä kasvaristani. Se ei ole mikään sisustamisen unelmakohde, mutta hyvä siellä on kurkkuja ja tomaatteja kasvattaa. Riittää minulle erinomaisesti. Ja on minulla kasvarissa pieni jakkara, jossa tykkään istua nyppimässä tomaateista varkaita ja katselemassa kurkkujen kasvamista.