Neuloosittaren raitaa

Raitasukkia lapsen kokoisina.

Sairastan vakavaa neuloosia. Tällä sairaudella on monia erilaisia ilmenemismuotoja. Myös sairauden vaikeusaste vaihtelee esimerkiksi vuorokauden aikojen ja vuodenaikojen välillä. Minulla neuloosia esiintyi ensimmäisen kerran alle kaksikymppisenä. Tauti pysyi vuosia hyvin hallinnassa ja sen tuloksena valmistui maltilliseen tahtiin villapaitoja, -takkeja, pipoja ja lapsille kaikkea tarpeellista ja lämmittävää. 

Neuloosi rauhoittui, kun löysin uuden käsityöalueen eli innostuin ompelemaan trikoosta ja kankaasta vaatteita, lähinnä lapsille, mutta jonkin verran myös itselleni. Ompelukoneella surraaminen väheni oleellisesti työelämän nielaistessa minut turhankin tehokkaasti. Vuonna 2000 innostuin opettelemaan ristipistotöiden tekemisen ja siinä humussa menikin pitkään.

42:n jämälankasukat

Kului vuosi toisensa perään, eikä neuloosi vaivannut minua laisinkaan. Kunnes loppuvuodesta 2014 lääkäri totesi sormissani alkavan nivelrikon ja kehotti etsimään jonkun nivelet liikkuvina pitävän harrastuksen. Lääkäristä kotiin tullessani näin lehdessä hauskan väriset villasukat ja ajattelin, että kutominen liikuttaa niveliä sopivasti. 

Kutominen on vähän kuin polkupyörällä ajaminen. Kun sen kerran oppii, se pysyy päässä lopun elämän. Kantapään tekemiseen tämä vertaus ei taida ihan helposti sopia, sillä hetken sain pähkäillä löytääkseni oikeat sävelet kantapään onnistumiseen. Onneksi netti on täynnä hyviä vinkkejä, joiden avulla visaisimmatkin pähkinät aukeavat.

Polvisukat beigestä ja raidallisesta 7veikasta.

Siihen loppuvuoteen 2014 neuloosittomat päiväni taas loppuivat. Nivelrikko ei ole sen koommin sormia kiusannut, mutta vakava neuloosi sitäkin enemmän. Sohvalla en enää voi istua ilman kutimia. Vähintäänkin lankojen ja puikkojen pitää olla läheisyydessä ja sylissä jokin käsityökirja tai malleja ja ohjeita pullisteleva kansio. 

Säännöllisin välein päätän, ettei kaupasta tule kotiin ainuttakaan uutta lankavyyhtiä. Että ensin pitää kutoa kotivarastot vähiin ja jämälankakerät uusiksi sukiksi. Päätöksistä huolimatta kaupassa on vaikea ohittaa lankahyllyt. Oireisiin kuuluu säännöllinen lankauutuuksien ja tarjoushintojen tarkastaminen. Kun jopa lähikaupoissa on mukavasti lankaa tarjolla, käy viilipurkin hakureissu haasteelliseksi. Kohdallani ongelma on melkoinen, kun neuloosin lisäksi sairastan myös puutarhahöperyyttä. Pitää siis olla tuplasti valppaana kaupoilla asioidessa. Lankahyllyjen lisäksi on kierrettävä kaukaa myös siemenpussukat ja syyssipulit.

Nilkkasukat miehelle Polkasta ja beigestä 7veikasta.

Olen sairastanut neuloosia pian viisi vuotta. Tänä aikana on syntynyt vino pino sukkia, joitakin pipoja, huiveja, lapasia, vauvaneuleita kuin myös muuta pientä sähellystä. Välillä vilkuilen neuletakkien ja muiden isompien töiden ohjeita, mutta lämminverisenä minulla ei ole käyttöä paksummille neuleille.

Vaikka valtaosa seuraamistani blogeista on puutarhablogeja, kuuluu valikoimiini joitakin käsityöblogeja. Moni puutarhaihminen on myös käsityöihminen, joten taimien ja sipulien lomaan mahtuu kivoja neuleideoita. SatunTuulian blogista bongasin viime kuussa raitaneuleet, joista innostuin tehtailemaan itsekin raitasukkia. Joukkoon mahtuu myös viimeisen kuvan mustavalkoiset broken seed -sukat, joissa kädenjälki ei ole paras mahdollinen. Niinpä ne jäävätkin omaan käyttöön.

Varsi ja sukan päällinen Broken Seed, musta ja valkoinen 7veikka.

Neuloosi on siitä mukava sairaus, ettei se aiheuta kipua eikä pahaa mieltä. Sen vuoksi ei tarvitse juosta lääkärissä. Paitsi silloin, kun peukalon ojentajajänne on runsaasta neulomisesta, ikkunanpesusta ja lapion heiluttamisesta kiukustunut. Neuloosin tuloksena omat ja monet muut varpaat pysyvät lämpiminä. 

Sohvalla istuessa neuloosittaren puikot suihkivat tasaiseen tahtiin ja Ukkokulta saa rauhassa katsella haluamiaan kanavia telkusta. Toisen nivelet pysyvät liikkuvina ja toisen mieli tyynenä. Neuloositar ja ukkonsa ovat samassa tilassa sulassa sovussa. Arkista onnea parhaimmillaan.

Porkkalanniemessä akkuja lataamassa

Porkkalanniemen aluekokonaisuus (156 ha) muodostuu Uuvin/Metsähallituksen, Kirkkonummen, Vantaan ja Nurmijärven hallinnassa olevista alueista. Aluekokonaisuutta hoidetaan ja huolletaan yhteistyössä ympäri vuoden. Lisäksi lähellä sijaitsee Helsingin omistama ja ylläpitämä Lähteelän alue.

Kauniina syyspäivänä teimme Ukkokullan kanssa päiväretken Porkkalanniemeen. Edellisen kerran teimme vastaavan retken vuosi sitten. Oli siis jo korkea aika retkeillä uudelleen kotikunnan hienossa kohteessa.

Porkkalanniemeen on hankala päästä ilman autoa. Jonkun matkan päähän kulkee muutama linja-autovuoro arkisin (bussi 902K, reitti ja aikataulu löytyy HSL:n sivustolta). Sen kyytiin voi hypätä vaikka Kirkkonummen matkakeskuksessa, joka sijaitsee rautatieaseman kupeessa.

Jätimme auton Porkkalanportin pysäköintialueelle. Pysäköintialueita on useita eri paikoissa. Niistä on selkeä reittiopastus alueen eri kohteisiin. Valitsimme punaisella merkityn Pamskatanin piston, jota pitkin pääsimme niemen uloimpaan paikkaan.

Polkuja pitkin on helppo kulkea. Kannattaa huomioida, että puunjuuret ja kalliot ovat märkinä liukkaita. Vetisiä ja upottavia, saappaita vaativia paikkoja ei polkuja kulkiessa pahemmin ole, koska maasto on hyvin kallioista. Polkuja on paikoin vahvistettu soralla ja pitkospuilla.

Alueella on keittokatoksia, nuotiopaikkoja, vessoja ja pöytiä eväiden syömistä varten. Erillisiä roskiksia ei reitin varrella näkynyt. Ainoastaan pysäköintipaikoilla. Sisäänkäynnissä esitetään toive, että jokainen tuo omat roskansa pois retkeilyalueelta.

Keittokatoksen kohdalle tultaessa huomaa, kuinka korkealla ollaan. Sininen meri pilkottaa havupuiden lomasta. Reittiä pitkin edetessä avautuu yhä enemmän paikkoja ihailla merta lähempää ja kauempaa.

Vessat ovat siistissä kunnossa ja jopa paperia löytyi. Vessat on hyvin merkitty alueen karttaan. Niitä on niin monta, että ilman karttaakin ne löytyvät.

Minua ihastuttaa kelottuneet männyt ja kaatuneiden puiden juurakoiden jännittävät muodot. Luonnon tarjoamaa taidetta parhaimmillaan.

Istuimme Pamskatanin kärjessä pitkään korkealla kalliolla merta tähyillen. Linnuista näimme lähinnä variksia ja kaksi joutsenperhettä läheisen luodon vieressä uimassa. Pari purjevenettä palasi Porkkalanselältä maata kohti sekä joitakin moottoriveneitä puksutti eri suuntiin. Kaukana näkyi rahtialus ankkurissa. Muuten merellä oli hyvin rauhallista, eikä tuulikaan kovin aaltoja keinuttanut.

Rannasta kuuluvaa liplatusta lukuunottamatta äänimaailma oli todella rauhallinen. Koko retken aikana näimme vain muutaman ohikulkevan ihmisen. Autojen äänet eivät ulotu Porkkalanniemeen, lentokoneita ei kulkenut taivaalla ja linnutkin ovat jo näin syyskuussa aika hiljaisia. Hiljaisuutta piti oikein tankata ja nauttia siitä. Hiljaisuuden ja rauhan keskellä vasta tajuaa, kuinka paljon taustahälyä normaali arki sisältää.

Näkemistä luonto tarjoaa valtavasti. Jaksan ihmetellä ja ihastella muotoja, värejä, karun luonnon tarjoamia elementtejä loputtomiin. Miten vankasti mänty kasvaa lähes paljaalla kalliolla ulottaen juurensa sen koloihin.

Vuodentakaiseen retkeemme verrattuna vesi oli aika matalalla. Pääsimme kuivin jaloin kulkemaan kallioille, jotka edellisellä kerralla olivat veden alla.

Veden hiomia kallioita oli mukava koskettaa ja silittää kädellä. Aurinko lämmitti edelleen kallion pintaa ja sileä pinta teki siitä muutenkin lämpimän tuntuista.

Luulin kivikossa punaisena loistavaa kasvia mustikaksi, mutta sitä se ei ollut. Lehti näytti hiukan juolukan lehdeltä. Juolukkaa näin kyllä monessakin paikassa, mutta tekisikö ankara paikka siitä näin matalaa? En tiedä. Tunsin itseni tyhmäksi, kun en kasveja tunnistanut.

Ennen Pamskatanin kalliolta alas laskeutumista nautimme kivipaadella istuen evääksi keittämääni kahvia kera ruisvoileipien. Ah, miten hyvältä ulkona eväät maistuvatkaan.

Veden hiomien kallioiden ja kivien sävyjä ja muotoja olisi voinut ihailla vaikka kuinka. Jännä, miten vesi saa kivenkin taipumaan sinnikkäästi vuosisata toisensa jälkeen sitä syleillen.

Kiehtovaa merta olisi voinut tuijottaa tuntitolkulla, mutta tarkoitus oli kiertää vielä toinen lenkki. Niinpä suunnistimme kohti metsäpolkua.

Lähdimme kulkemaan takaisin päin käyttäen Pamskatanin piston punaisella merkittyä reittiä. Ajatus oli risteyskohdan tullessa vastaan siirtyä Telebergetin reitille.

Yllättäen aivan edestämme polun poikki kulki valkohäntäkauris, toinen ja kolmaskin (tunnistukseni saattoi mennä pieleenkin, ehkä tämä onkin metsäkauris). Eläimet olivat kovin luottavaisia ja antoivat meidän tarkkailla niitä aika läheltä. Silti en onnistunut saamaan yhtään sellaista kuvaa, jossa kaikki kolme olisivat olleet samanaikaisesti läsnä. Aina joku niistä tepasteli pensaan taakse jotain syömään. Lopulta totesimme nähneemme tarpeeksi ja jatkoimme matkaa jättäen eläimet rauhassa syömään.

Telebergetin reitti on keltaisella merkitty 2,2 km:n mittainen lenkki, jonka voi aloittaa useasta eri kohdasta. Korkealta kalliolta näkyy merelle, mutta rantaan tämä reitti ei ulotu. Rannassa on Porkkalan luotsiasema, jonne ei ole pääsyä.

Vaikka reitit on hyvin merkitty ja kulkuhelppoa, olisin kaivannut karttaa. Telebergetin reitti ohittaa pronssikautisen haudan, mutta jälleen kerran se jäi näkemättä. Emme kulkeneet  reittiä kokonaan ympäri, vaan suuntasimme luotsiaseman tietä pitkin maantielle ja sieltä pysäköintipaikalle. Seuraavaa retkeä varten aion hankkia kartan.

Meren ihailemisen lisäksi kallioinen maasto tarjosi mielenkiintoista kuljettavaa ja ympärillä olevan luonnon ihmettelemistä. Aika kuitenkin riensi, eikä meillä ollut tarkoitus jäädä Porkkalanniemeen pimeään saakka. Olimme suunnitelleet palaavamme kotiin kiertotietä eli koukkaavamme Siuntion rajalla, kantatie 51:n vierellä olevaan Four Seasons Fish -kalasavustamoon.

Palasimme kotiin mukavasta retkipäivästä mieleltämme virkistyneinä. Kassissa oli tuomisina savustettua konjakki-hunaja-valkosipulilohta, lohipihvejä, lohi-aurajuustopasteijoita ja metsäsienisalaattia. Seuraavan kerran Porkkalanniemeen voisi mennä syysmyrskyn aikaan. Olisi hienoa nähdä meren myllertävän vaahtopäisenä.

Ruskan sävyt ovat saapuneet

Acer platanoides - Vaahtera

Vihdoin luonto ja puutarha pukeutuvat ruskan sävyihin. Aurinkoisina hetkinä vaahteroiden latvukset hehkuvat palavina. Muutamaan vuoteen en olekaan askarrellut värikkäistä vaahteranlehdistä mitään, mutta nyt ehkä kannattaisi. Varsinkin, kun lehtiä saa ihan omalta pihalta. Pari vanhaa vaahteranlehtiruusukkeista tehtyä kranssia on edelleen ulkona koristeena. Toista linnut ovat hiukan järsineet ja väritkin ovat muuttuneet enemmän ruskeiksi. Jospa saisin aikomuksen muuttumaan teoiksi.

Malus purpurea 'Musta Rudolf' - Koristeomana

Koristeomena Musta Rudolf nautti syyskuun viimeisen lauantain auringonpaisteesta Syyspenkin reunassa. Olen niin iloinen tästä pienestä puusta ja odotan innolla sen kasvua. Tulevina vuosina sen syksyisestä punastuksesta pääsevät nauttimaan myös puistoalueella kulkevat. Musta Rudolf on toki hienon värinen ennen ruskaakin. Keväällä istuttamani kaksi tuurenpihlajaa ovat edelleen vihreinä. Niistä kasvaa etevät ruska-ajan kilpailijat Musta Rudolfille.

Cotoneaster - Tuhkapensas

Aikanaan tonttimme tien reunassa kasvoi muutama tuhkapensas. Niistä oli tarkoitus kasvattaa aidanne, mutta myöhemmin päädyimme tuija-aitaan. Korkeakasvuisena ja tiheänä tuija suojaa paremmin tuulelta, pölyltä ja myös katseilta. Siirsin yhden tuhkapensaista alapihalle, tontin toiseen takakulmaan. Siellä se on nyhjöttänyt, kunnes metsikön kaatumisen jälkeen pensas on innostunut kasvamaan ja rehevöitymään. Erityisen hieno se on näin syksyllä komeissa ruskaväreissään.

Acer platanoides - Vaahtera

Vaahteroita meidän nurkilla riittää. Kovin eri tahtiin ne näin syksyllä värittyvät. Autotallinurkalla kasvava kookas vaahtera on edelleen täysin vihreä. Vaikka se saa valoa ja aurinkoa muiden lailla, sen lehdet muuttuvat yleensä ruskeiksi ja putoavat saman tien maahan. Puuvajan läheisyydessä kasvava vaahtera sen sijaan on latvuksista vihreä, mutta alemmat oksat leiskuvat keltaisesta punaiseen.

Nyt minä näitä vaahteroita ihastelen, mutta kun kaikki lehdet ovat paksuina massoina maassa, saatan haravoidessani manata moiset puut aika paljon kauemmaksi.

Bergenia - Vuorenkilpi

Vuorenkilpikin on hauska väri-iloittelija. Punaisia lehtiä katsellessani tuli mieleen, kuinka niistä saisi hienoa väriä ja näyttävyyttä johonkin matalaan syyskukkakimppuun.

Omenavuosi oli meillä vaisu kahden edellisen runsaan sadon jälkeen. Suotakoon omppupuille tarpeellinen leponsa ja toivotaan taas ensi keväänä vähintäänkin runsasta kukintaa. Muiden puiden vähäinen sato on korjattu ajat sitten, mutta syysomenassa roikkui vielä viisi hedelmää. Yhtä niistä olivat kimalaiset käyneet napostelemassa. Nämä omenat ovat sitten oman puutarhan viimeisiä syötäviä. Kasvihuone ja kasvimaa on tyhjennetty. Muutamat vihreäksi jääneet Tigerella-tomaatit kypsyivät sisällä ja ne syötiin sunnuntaina aamupalan yhteydessä.

Rosa 'Therese Bugnet' - Teresanruusu

Teresanruusu ei ole syksystä vielä kuullutkaan. Sen kukat katselevat korkeuksissaan alapihan kellastuvaa vaahteraa. Ilahduttavan sinnikäs ruusunainen.

Sedum 'Herbstfreude' - Komeamaksaruoho

Jokin aika sitten uumoilin, etteivät komeamaksaruohot ehdi tämän syksyn aikana täyteen kukkaan. Ei syytä huoleen, ehtivät sittenkin. Poimin näitä muutaman asterien kanssa sisälle maljakkoon. Katsokaa, kuinka yksittäiset kukat ovat kuin pieniä tulppaaneja.

Ystävät, tankatkaa nyt upeita syskyn värejä. Pian koittaa värien vähyyden hetket. Silloin on hyvä kaivaa muistin sopukoista kirkkaita sävyjä, jotta jaksaa askeltaa taas runsasta väri-iloittelua tarjoavaan uuteen kasvukauteen.

Raikkaita viikonlopun hetkiä kaikille!

Kelloköynnös lunasti jälleen paikkansa

Cobaea scandens - Kelloköynnös

Muiden kesäkukkien jo siirryttyä kompostiin tai talvetukseen, kelloköynnös kukkii ja kaunistaa pergolan sisäänkäyntiä sekä talon seinustan köynnösritilää. Ensimmäiset pakkasyöt eivät köynnöstä nujertaneet. Viimeisimmät yöt ovatkin pysyneet reilusti plussalla. Hiukan punerrusta köynnöksen alimmaisiin lehtiin on tullut, mutta muuten on vihreänä.

Kelloköynnös on yksivuotinen köynnöskasvi. Se on Meksikosta kotoisin oleva trooppinen kasvi, joten se viihtyy parhaiten suojaisalla, aurinkoisella tai puolivarjoisella kasvupaikalla. Kelloköynnös kasvaa kesän mittaan n. 2-3 metriseksi ja sopii hyvin puutarhaan seinustalle tai säleikköön. Se on myös erinomainen köynnös kuistille, parvekkeelle ja viherhuoneeseen. Rehevää kasvua varten se tarvitsee kasvukauden aikana riittävästi vettä ja ravinteita. Jos taas haluaa kelloköynnöksen kukkivan enemmän, kannattaa valita kevyempi kasvualusta ja lannoittaa niukasti. Tällöin kasvu on hillitympää, mutta suuria kellokukkia sen sijaan kehittyy runsaasti elo-syyskuussa. Kelloköynnöksen kukat ovat hyönteisten mieleen. 

Lähde: Viherpeukalot

Kelloköynnökseni kasvavat isoissa ruukuissa. Sekä pergolan pylväät että talon seinusta ovat aurinkoisen lämpimiä ja sadevedeltä suojaisia paikkoja. Kahdessa ruukussa on kummassakin neljä tainta ja kolmannessa ruukussa kolme tainta. Kelloköynnösten alku hiukan takkuili. Kylvin ensimmäiset siemenet 23.1. ja lisää 8.2. eikä itämistä tapahtunut. Kolmannen kylvöksen tein 7.3. ja silloin lähtivät itämään. Onneksi annoin aikaisemmille kylvöksille mahdollisuuden ja osa niistä päätti nousta pintaan. Lopulta hyvään kasvuun kellarin kasvilampun alle pääsi 11 tainta. 

Lämpimimpinä aikoina isoihin kelloköynnösruukkuihin sai lorottaa ihan reippaasti vettä. Lannoitin niitä vaaleanpunaisella kesäkukkalannoitteella. Muuten kelloköynnös ei mitään hoitoa tarvitse. Alkuun ohjailin venyviä versoja virittämällä lankoja, joihin kärhet saattoivat kiertyä. Pian langat jäivät lehdistön uumeniin ja köynnös löysi tiensä yhä ylemmäs. Myös tuuheutta ja leveyttä sille tuli. Kelloköynnöksen kasvuvauhti on melkoinen ja talon seinustalla se kiipesi nopeasti räystään alle. Sieltä irrotin versot varovasti ja annoin niiden laskeutua alaspäin.

Mikään alkukesän kukkija kelloköynnös ei ole. Tiirailin sitä ahkerasti ja lopulta löysin ensimmäiset nuput 8.7. Niitä ei välttämättä heti edes nupuiksi tajua, mutta toisen kesän kelloköynnöskasvattajana tiesin jo, mitä odottaa. Nuppuvaiheesta kukkien avautumiseen meni kuitenkin vielä melkoisesti aikaa, sillä ensimmäinen nuppu aukesi 6.8. Sinisen köynnöksen kukka on alkuun vaalea, joka pian muuttuu sinililaksi. Yksittäinen kukka ei kauaa köynnöksessä pysy, vaan putoaa alas lähes vahingoittumattoman näköisenä. Ensimmäisen nupun avautumisesta alkaen köynnöksessäni on ollut jatkuvasti lukuisia avoimia kukkia ja eri vaiheessa olevia nuppuja.

Vuosi sitten löysin kelloköynnöksestäni yhden siemenkodan. Nyt niitä on ainakin kaksi. Kunhan köynnöksen on aika muuttaa kompostiin, irrotan siemenkodat ja koitan saada siemenet niiden sisällä kypsymään. Löysin netistä pari keskustelua aiheesta, mutta en mitään konkreettista ohjetta. Onko teillä kokemusta ja vinkkejä asiasta?

Tykkään kovasti kelloköynnöksestä. Ilman kukkiakin se on kaunis köynnös. Nopeakasvuisena siitä saa hienosti vehreyttä sopivaan paikkaan. Kylvöksen suhteen kannattaa näköjään olla kärsivällinen. Ostamissani siemenpusseissa oli seitsemän siementä per pussi, joten jatkossa hankin vähintään kaksi pussia mahdollisten uusintakylvösten vuoksi.

Kelloköynnös on lunastanut paikkansa kesäkukkavalikoimassani. Hyvin sen kasvattaminen siemenestä sujuu, kunhan ei hosu. Kelloköynnös on näköjään tullut monen kesäkukkakauppiaan valikoimiin, joten sen voi ostaa myös valmiina taimena.

Olemme siirtyneet lokakuuhun. Raikkaita päiviä teille kaikille! 

PS. Ei pitänyt enää syyssipuleita ostaa, mutta muutama pussukka taas mukaan tarttui. Enää en lupaa mitään suuntaan enkä toiseen. Parempi sentään on rahansa kevään kukkijoihin hassata, kuin viinaan, tupakkaan ja suklaaseen. Tai jos nyt suklaaseen vähän...

 

Safiirihortensia tuli ja daaliat meni

Hydrangea serrata 'Bluebird' - Safiirihortensia

Kasvimainoksia on välillä aivan mahdoton vastustaa. Ostopäätös tapahtuu silmänräpäyksessä ja kotona vasta järki astuu kuvaan mukaan kysyen "mitä tulikaan taas tehtyä?" Syyskuun alussa näin kuvan safiirihortensiasta ja kun sellainen tuli parahiksi kaupassakin vastaan, oli se sitten menoa. Istutin safiirihortensian Pikkupuutarhan Kriikunapenkkiin, jossa jo kaksi mustikkapensasta asustaa. Näin happamen mullan kasvit voivat kimpassa nautiskella toistensa seurasta.
 

Hydrangea serrata 'Bluebird' - Safiirihortensia

Safiirihortensia on pyöreähkö pensas, joka kasvaa 0,5-1 m korkuiseksi. Laitakukat reunustavat pitsimäistä keskustaa. Kukkien väri on happamassa mullassa sininen ja kalkitussa mullassa vaaleanpunainen. Kukat muodostuvat edellisen vuoden versoihin. Lehtiin tulee purppuranpunainen syysväri. Safiirihortensia viihtyy puolivarjoisassa, suojaisassa ja syvämultaisessa kasvupaikassa. 

Safiirihortensia lienee syyshortensioita arempi, mutta sen kyllä pitäisi menestyä I-vyöhykkeellä. Aika näyttää, toivotaan parasta.

Olen aina ihaillut Espoon Tapiolassa kasvavia syyshortensioita, jotka kukkivat syksyisin runsain ja suurin kukinnoin. Kuvan talot on rakennettu 60-luvun alussa. En tiedä, onko pensaat istutettu talojen valmistumisen aikaan vai myöhemmin. 70-luvulla ne olivat jo tuossa. Pensaista pidetään huolta. Alueella on runsaasti jäniksiä ja citykaneja. En ole nähnyt pensaita verkotettavan talven ajaksi, mutta hyvin ovat säilyneet jänisten talttahampailta.

Tänä kesänä minulla ei montaa daaliaa ollutkaan. Keväällä ostin pinkin Hartenaas-daalian, joka kukki ahkerasti terassiruukussa. Sen sijaan kellarissa talvehtineet eivät tahtoneet millään päästä käyntiin. Oheisen kuvan vaaleanpunaisen kaktusdaalian istutin kasvimaan vieressä olevaan Daaliapenkkiin. Ylös mullasta se nousi niin myöhään, että uskoin sen jo kuolleen. Daaliaressukka ehti tehdä yhden ainoan kukan, kunnes syksyn ensimmäiset yöpakkaset veivät sen mennessään.

Kaktusdaalia paremmin ei käynyt tälle pnkille daaliallekaan. Siihen oli tullut useita nuppuja, joista kaksi jo avautuivatkin. Sitten iski pakkanen ja se oli menoa. Kaivoin mukulat maasta ja totesin ne hyväkuntoisiksi, joten kellariin menivät odottamaan ensi kesää.

Naapurin Annelta vuosia sitten saamani oranssi daalia kasvoi hurjan korkeaksi ja on kukkinut kiitettävästi elokuusta alkaen. Aika myöhään sekin kukintansa aloitti, mutta intoutuikin sitten pukkaamaan nuppuja todella ahkerasti. Hyönteiset tykkäsivät tästä daaliasta kovasti. Aikanaan tämän daalian juurakot saadessani ne olivat pikkuisen porkkanan kokoisia. Viikonloppuna kaivoin juurakon mullasta, eikä se jötikkä mahtunut pesuvatiin. Oranssi daalia on siis jatkossakin istutettava multaan, sillä riittävän suurta ruukkua minulla ei ole.

 
Valtaosa kesäkukista on nyt kiikutettu joko talvisuojaan tai kompostiin. Kelloköynnökset kukkivat edelleen pergolan pylväissä ja sisäänkäynnin ruukuissa muratit ja lumihiutaleet ovat edelleen täydessä iskussa. Verenpisarat siirsin autotalliin, samoin terassilla kesän viettäneen kärsimyskukan. Ainuttakaan syysasetelmaa en ole saanut tehdyksi. Ehkä ostan sisäänkäynnin suuriin ruukkuihin sypressit, joihin voin joulun aikaan laittaa valosarjat. Ajatus on vasta muhimassa.

Kasvimaalla kasvaneet jättikokoiset puna-auringonkukat ilahduttivat kukinnallaan pitkään. Kaivaessani kasvit ylös, leikkasin kukinnot ja laitoin ne vaahteran ja omenapuiden oksanhaaraan hyönteisten ja lintujen nokittavaksi. Tämän vinkin bongasin Puutarhakausi-ohjelmasta. 

Kaipa on myönnettävä, että syksy on saapunut. Kaikenlaista pihatyötä on vielä riittämiin ennen talven tuloa. Puiden ja pensaiden verkottamista, haravointia, tarvikkeiden kantamista kellariin ja muuta puutarhan järjestämistä. Valkosipulitkin on vielä istuttamatta. Kaiken syksyn aiheuttaman haikeuden keskellä havahduin tässä yhtenä päivänä siihen, että huomasin pohtivani tulevan kevään siementilauksia. Hyvin siis alkavasta pimeydestä ja kylmyydestä selvitään, kun ajatukset jo kiitävät kohti valoa ja lämpöä.

Oikein mukavia syyskuun viimeisiä päiviä ja alkavaa lokakuuta kaikille!