Hassuja kysymyksiä -haaste

Kivipenkin ison kiven kohmeinen sammal.

Pian alkavaan kasvukauteen liittyvät asiat pyörivät jo vinhasti päässä. Kiersin yhtenä päivänä pihalla kuvaten paikkoja, joiden muokkauksen olen jo mielessäni aloittanut. Kuvien avulla on helpompi hahmottaa tilan koko ja muoto suhteessa mahdollisiin istutuksiin. Tarkoitus on kirjata suunnitelmat paperille, mutta välillä pitää nollata päätä ajatusten kirkastamiseksi. Niinpä tartuin monissa blogeissa pyörineeseen Hassujen kysymysten haasteeseen. Bongasin sen mm. Arjen helmeilyä- ja Kukkia ja koukeroita -blogeista.

Kysymykset eivät liity puutarhaan. Kuvat olen ottanut parin kolmen viikon aikana vakiolenkkini varrelta eli kolmen järven välisen puron sekä kotiamme lähimmän järven rannalta. Vesi on sen verran kiehtova elementti, että ohi kulkiessa pitää aina käydä katsastamassa tilanne. Muutama kuva on omasta pihasta.

Muutaman päivän kestänyt pakkanen on tehnyt puroon jäätaidetta.

1. Imetkö hiuksiasi?

En ime, en edes silloin, kun hiukset ovat olleet pidemmät. Enkä kyllä pure kynsiäkään. Jos jotain olemukseen liittyviä "pakkoliikkeitä" on, niin orjallinen huulirasvan käyttö. Joka käsilaukussa ja takin taskussa sekä yöpöydällä pitää olla huulirasva. Tieto rasvapuikon olemassaolosta usein riittää. Vaan auta armias, jos rasva jää kotiin. Silloin tuntuu, että huulet halkeavat oitis kuivuudesta.

   
2. Petaatko pedin joka aamu?

Lähes poikkeuksetta petaan. Tosin en ihan heti noustuani, sillä jostain luin, että vuoteen on hyvä antaa hetken tuulettua ennen petaamista. Jollei aamulla ole kiire, syön ensin aamupalan ja vasta sitten petaan pedin. Lapsuudenkodissa kaikkien piti pedata oma petinsä aamulla ennen kouluun lähtöä ja se tapa on juurtunut lähtemättömästi omankin kodin käytännöksi. 
  

3. Mikä on suosikkilaulusi?

Juuri nyt korvamatona soi Frööbelin palikoiden "Leijonaa mä metsästän". Johtunee edelliseen postaukseen tulleesta Hirnakan kommentista, jossa hän maintsi ko. bändin Leijonanmetsästyslaulun.

Musiikin suhteen olen aika kaikkiruokainen. 60-70 -lukujen rock on ehkä mieluisinta. Rolling Stonesin "Angiea" kuuntelin viimeksi. Ikkunanpesumusiikkina Santanan "Oye como va" laittaa lastan suihkimaan ikkunat kirkkaiksi ihan huomaamatta. Rauli Badding Somerjoen "Paratiisi" saa aina vähän herkistymään.

4. Mitä teet, kun istut yksin autossa?

Kuuntelen radiota. Yleensä päällä on Yle-Uusimaa, koska haluan kuulla ajankohtaisista uutisista ja tapahtumista musiikilla maustettuna. Mikäs sen oivallisempi paikka tulla kyllästetyksi maailmanpoliittisilla konflikteilla, kuin tiivis peltirotisko. 

Liikennetiedotteet ovat myös tärkeitä, jotta voi välttää kolarisumat ja valita tarvittaessa jonkun toisen reitin. Joskus nälkäisenä saatan syödä omenan. Ja myönnän -  myös suklaapatukan.
  

Loppukesästä puro oli pieni noro vain. Nyt vettä riittää ja kohina on sen mukaista.

5. Mikä keittiötarvike olisit?

Johan on vaikea kysymys. Ehkä tiskirätti. En yhtä kuiviin rutistettu, mutta samalla tavoin monessa menossa mukana. Tykkään, että keittiössä tavarat ovat paikoillaan ja järjestyksessä. Työtasot ja hella puhtaita. Kaapinovissa tahroja en pitkään katsele. Kaipa minulla on myös sisäinen tiskirättini, jolla pidän itseni ja asiani järjestyksessä.

Että minä tykkään noista puron sammaloituneista kivistä.

   
6. Mikä eläin olisit ja miksi?

Kissa. Ehdottomasti kissa. Olen ihan pienestä likasta lähtien tykännyt kissoista. Meillä oli kotona kissa, jonka hoito jotenkin automaattisesti tuli minulle. Toki muutkin sisarukset siitä tykkäsivät, mutta ilmeisesti lemmikin hoito sopi vastuunkantajan rooliini. Näin aikuisenakin ainut ja rakkain lemmikki on ollut kissa.

Mielestäni kissa on oman tiensä kulkija, joka pyörittää emäntäänsä/isäntäänsä oman mielensä mukaan. Se saa ihmisen kuvittelemaan itsensä päälliköksi, mutta käytännössä kissa määrää, miten hommat hoituvat. Kissa on silkkisen pehmeä, notkea ja nopeastikin liikkuessaan äänetön yllättäjä. Enpä tiedä, onko minussa mitään kissamaista. Ymmärrän kissaa ja koen olevani kissan hengenheimolainen. Tunne mikä tunne, ei sitä voi sanoin selittää.

7. Mitä teet kun olet vihainen?

Luultavasti pihisen kuin puulämmitteinen kiuas saatuaan kauhallisen vettä niskaansa. Höyry vaan nousee päästä. Äkkipikaisuus on paheeni. Vuosien myötä olen oppinut hillitsemään itseäni. Jo nuorena päätin, ettei minun kodissani murjoteta päivä- tai pahimmassa tapauksessa viikkotolkulla. Suuttua saa ja olla asioista eri mieltä, mutta mykkäkoulu on ehdottomasti kiellettyä. Ehkä on hyväkin, että vihaisena höyry nousee päästä. Muuten tämä tätikattila hajoaisi pitkin seiniä. 

 
8. Mitä toivot tällä hetkellä eniten itsellesi?

Ihan tällä minuutilla toivon nukkuvani seuraavan yön edellistä paremmin. Ainahan sitä kaikenlaista toivoo niin lyhyellä kuin pitkälläkin tähtäyksellä. Olen "jalat maassa" -tyyppi ja erotan elämää suuremmat unelmat ja realistiset toiveet. Moni toivomani asia on vuosien aikana toteutunut ja moni jäänyt toteutumatta. Unelmat ovat kivoja päiväunia. Ylisuurien toiveiden asettamisen sijaan tykkään elää tässä ja nyt. Tavallinen arki on usein mukavampaa, kuin utopististen toiveiden toteutumisen odottaminen.

 
9. Millainen olet humalassa?

Jaaha, onko nyt suurten salaisuuksien paljastamisen hetki? Nuorena olen minäkin alkoholia kokeillut ja joskus siitä myös humaltunut. Aikuistumiseen on kuulunut kaikkinainen omien rajojensa löytäminen, niin myös suhteessa alkoholiin. Perheen ja työelämän myötä alkoholin käyttö on rajoittunut lähinnä erilaisiin juhlatilaisuuksiin. En ole absolutisti, mutta inhoan ajatustakin huonosta olosta ja haluan hallita itseni tilanteessa kuin tilanteessa. Hyvän ruoan kanssa otan mielelläni lasin tai pari viiniä. Olutta vain kunnon löylyjen jälkeen rantasaunan terassilla, mitä tapahtuu äärimmäisen harvoin.

Millainen siis olen humalassa. Viime vuotiset humalakokemukset ovat lähinnä lyhytaikainen keveyden tunne ja hienoinen uneliaisuus. Parin viinilasillisen alkoholi haihtuu nopeasti ja sen jälkeen olen taas oma itseni. Mainittakoon, että erään ystäväni mielestä olen tylsä juhlija, koska en osaa irrotella. Jos irrottelemiseen tarvitaan usean drinkin kumoaminen, olen sitten mieluummin tylsä.

Kotipihan lumikärhökeiju.

 
10. Käytätkö hajuvesiä?

Aika harvoin. Aivovammaan johtaneen onnettomuuden seurauksena menetin hajuaistini. Se voi palata tai olla palaamatta. Mitään asian hyväksi ei voida tehdä. Toukokuussa onnettomuudesta tulee kaksi vuotta, enkä oikein usko hajuaistin palaamiseen. Ilman muuta se harmittaa ja jonkun verran haittaakin. Asian kanssa pystyy hyvin elämään. Pahemminkin olisi voinut käydä. 

Koska en itse haista ympärilläni leijuvia tuoksupilviä, olen luopunut ylimääräisistä hajusteista säästääkseni muita kärsimykseltä. Jo ennen onnettomuutta kävin paljon äitini kanssa eri terveydenhuollon palveluissa, joissa toivottiin potilaiden välttävän hajusteita. Raittiissa ilmassa on kaikkien helppo olla, mutta hajujen kyllästämässä tilassa allerginen ihminen on vaikeuksissa. Ennen hajuaistin menettämistä tuoksukynttilät saivat silmäni kirvelemään ja minut aivastamaan sarjana. Hajusteiden vähentäminen alkoi kohdallani jo aikoja sitten.

"Pakastemansikka"

Arki ja muu elämä vie tilaa puutarha-ajatuksilta. Tässä kuussa on tarkoitus laatia kylvösuunnitelma, sillä maaliskuussa monen siemenen on päästävä multaan. Ostin kellarin kasvivalaisimille tehokkaat ajastimet, ettei ensimmäisenä aamulla ja viimeisenä illalla tarvitse juosta kellariin lamppua sytyttämään ja sammuttamaan. Kelloköynnökset ja paprikat mahtuvat takkahuoneen pikkupöydälle, mutta pottien lisääntyessä tila käy pieneksi ja valaistus riittämättömäksi.

Tämä haaste on vapaasti otettavissa eli en haasta ketään. Kylvöjen ja kevään edistymisen myötä postausaiheita löytyy toivon mukaan keksimättäkin ja hassujen kysymysten haasteet voi ehkä jättää seuraavan talven tylsyyttä kumoamaan.

Mukavaa sunnuntaita kaikille!

Ebeneser-talo eli lastentarhamuseo

Kaupunginmuseon ystävät ry:n jäsenyys ja museokortti ovat tarjonneet minulle uusia ja mielenkiintoisia vierailukohteita. Usein kohteissa yhdistyy taide, kulttuuri, historia, arkkitehtuuri ja moni yhteiskunnallinen asia. Maanantaina vierailimme veljenvaimon kanssa Ebeneser-talossa eli lastentarhamuseossa Helsingin Sörnäisissä (Helsinginkatu 3-5). Jälleen kerran oli niin mielenkiintoinen kohde, että aika kului siivillä. 

 

Hanna Rothman (1856-1920) on yhdessä Elisabeth Alanderin (1859-1940) kanssa suomalaisen lastentarhatyön ja lastentarhaopettajakoulutuksen perustajia ja uranuurtajia. Vuonna 1900 perustettiin yhdistys keräämään varoja Ebeneser-talon rakentamiseksi, jotta saataisiin paikka lastentarhalle ja koulutusta varten. Arkkitehti Wivi Lönn suunnitteli talon nimenomaan lapsia ajatellen ja se valmistui 1908. Vuosisadan alun kodit olivat ahtaita ja pimeitä, joten Wivi Lönn halusi lapsia varten rakennettavaan taloon paljon valoa. Portaiden askelmatkin on matalammat, jotta lasten on helpompi niitä kiivetä. 

Myöhemmin yhdistys muuttui Ebeneser-säätiöksi, joka toimii yhä samassa talossa. Säätiön tarkoitus on tukea varhaiskasvatusta ja vanhemmuutta mm. rahoittamalla varhaiskasvatuksen tutkimusta ja tarjoamalla koulutusta. Talo on suojelukohde.

Talon nimi Ebeneser tulee hebrean kielen sanoista "Eben-Eser", mikä tarkoittaa "avun kiveä". Sopii hyvin Sörnäisten alueen kallioiseen maisemaan - mitä tosin tänä päivänä on vaikeampi tiiviin rakentamisen vuoksi huomata. 

Friedrich Fröbel ja hänen palikoitaan.

Ebeneser-talon lastentarhatyö pohjautui saksalaisen Friedrich Fröbelin (1782-1852) kasvatusfilosofiaan, jossa keskeisiä menetelmiä olivat työ, leikki ja oppiminen. Fröbel kehitti työnsä tueksi nimeään kantavat palikat, joilla lapsi voi itse luoda leikkiinsä hahmon ja muodon. 

Selvisipä siis sekin, mistä lastenlaulubändi Fröbelin palikat on saanut nimensä.

Talossa toimi kansanlastentarha, seimi, koululaisten päiväkoti ja lastentarhaopettajakoulutus. Nykyisin opetus tapahtuu muualla ja valtaosa talosta toimii museona ja lastentarhatyön esittelypaikkana.

Saamamme opastus oli yksityiskohtaista ja kattavaa. Esittämiimme kysymyksiin saimme hyvin vastauksia. En tehnyt muistiinpanoja, koska ajattelin tietojen löytyvän museon sivuilta. Niitä päivitetään parhaillaan, joten enpä ala tässä yhteydessä puhumaan mahdollista puutaheinää.

Museo on auki tiistaisin ja keskiviikkoisin klo 12-19. Se on erinomainen paikka vierailla lasten kanssa ja siellä aikuinenkin pääsee helposti omiin lapsuudenmuistoihinsa pelkästään jo esineitä katselemalla. Lauantain toiminnallisia museopäiviä järjestetään muutamina kertoina lukukaudessa ja niihin on ilmainen sisäänpääsy. 

Menneisyyden lisäksi museossa näkee myös tätä päivää. Tässä olisi hauska idea toteuttaa kestävä kasvimaa, jos vaikka omat kylvökset eivät kesän mittaan idäkään.

Museossa oli lukuisia valokuvia menneiltä vuosilta. Arkiston digitoitu kuvakokoelma käsittää 5000 kuvaa, joista parisataa otosta on katseltavissa Flickr-kuvayhteisöpalvelussa (http://www.flickr.com/photos/ebeneser). Aion jossain välissä käydä katsomassa kuvia.

Huristimme museoon keskustasta ratikalla. Lähemmäksi pääsee metrolla jäämällä Sörnäisten asemalla pois. Sen verran harvoin tulee liikuttua Kallion nurkilla, joten oli ihan kiva jalkautua katselemaan katuja ja rakennuksia. Oheisen muraalin bongasin Vaasankadulta.

Tällaiset lyhyet pyrähdykset mielenkiintoisiin paikkoihin antavat uutta tietoa ja muutenkin avartavat näkemyksiä. Suosittelen lastentarhamuseota teillekin!
 

Lunta vettä vuorotellen

Jos kaikki talven aikana satanut vesi olisi tullut lumena, meillä varmasti kilpailtaisiin Lapin kanssa hankiennätyksistä. Vesisateet eivät ole olleet hengitystä helpottavaa harmaata kosteutta, eikä edes pientä tihkua, vaan enimmäkseen sateet ovat tulleet voimalla ja kestäneet kokonaisia päiviä kerrallaan.

Galanthus nivalis - Lumikello

Kuuntelin viikolla radiosta haastattelua, jossa käsiteltiin tällaisen lumettoman ja vesisateisen talven vaikutuksia luontoon ja kasveihin. En ollut kynän ja paperin äärellä ohjelmaa kuunnellessani, joten paljon mielenkiintoista vilahti ohi. Harmikseni en myöskään myöhemmin etsiessäni löytänyt ohjelmaa, jotta olisin voinut tarkentaa muistikuviani haastattelusta kuulemistani asioista.

Clematis alpina - Alppikärhö - ihan liian aikaisin.

Kotimaiset luonnonkasvit pärjäävät melko hyvin lumettomuudessakin. Ne sietävät tilapäisesti jopa -30 asteen pakkasia. Sen sijaan monet muualta maailmasta suomalaisiin puutarhoihin vuosien aikana saapuneet puut, pensaat ja perennat ovat vaarassa. Ne tarvitsevat lumipeitteen pakkasilta suojaamaan. Puutarhakasvien juuret alkavat kärsiä maan jäätyessä -9 asteeseen.

Caragana arborescens 'Pendula' - Riippahernepuu

Mielenkiintoista oli maininta havujen erinomaisesta suojaavuudesta. Havut ovat riittävän ilmavia, jolloin homeet eivät helposti pääse pesiytymään suojattaviin kasveihin. Havujakaan ei ole hyvä laittaa märkään ja sulaan maahan, varsinkaan kovin tiiviisti. Silloin myyrät ja homeitiöt pääsevät mellastamaan rauhassa kasvien parissa.

Ribes nigrum 'Pohjan Jätti' - Mustaherukka

Haastateltava puutarha-alan ihminen oli vanhempi mieshenkilö, jonka nimi ja titteli jäivät minulta kuulematta, pahoittelen. Hän sanoi olleensa alalla todella kauan. Tällainen talvi, kuin nyt täällä etelässä, on hänelle ensimmäinen laatuaan. Niin se on myös 1800-luvulta alkaneen mittaushistorian mukaan, joten yksittäiset toteamukset "lumettomia ja lämpimiä talvia oli silloin ja tällöin", ovat niitä muistojen kultaamia tarinoita, jotka voi sivuuttaa sen kummemmin kommentoimatta. Ellei tarinaniskijä nyt sitten satu olemaan poikkeuksellisen pitkäikäinen ja hyvämuistinen ihminen.

Hydrangea petiolaris - Köynnöshortensia

Täällä etelässä kuulemma jo pähkinät kukkivat. Niillä on huono ennuste, sillä pakkanen vie takuuvarmasti kukinnot. Turussa on jo annettu ensimmäinen siitepölyvaroitus.

Rhododendron 'Cunningham's White'

Mielelläni otan kevään ja lämmön vastaan, enkä yhtään kaipaa jatkuvia lumitöitä. Silti olen huolissani, miten kasvit tällaisista ilmiöistä selviävät. Ehkä vielä yhden kasvukauden sinnittelevät, mutta väkisinkin haavoittuvuus lisääntyy. Jatkossa on kasvivalinnoissa tarkemmin huomoitava esimerkiksi niiden kylmän ja märkyyden sieto. Mikäli tällaiset talvet yleistyvät, kuten näyttää, on varauduttava kasvimenetyksiin ja lisääntyviin tuholaisiin sekä kasvitauteihin. Sopeutuminen muuttuneisiin olosuhteisiin vie aikaa. Yksi tai kaksi vuotta ei siihen riitä.

Picea glauca 'Conica' - Kartiovalkokuusi

Erilaiset haasteet ja hassut postausideat ovat tervetulleita näinä aikoina, kun omassa pihassa kuvattavaa saa keksimällä keksiä. Helmikuu menee onneksi nopeasti ja maaliskuu on jo ensimmäinen kevätkuukausi. Huraus vain, niin olemme keskellä kevättä.

Harmikseni peurat ovat jälleen löytäneet tiensä puutarhaamme. Perjantaiaamuna seurasin peuran jälkiä yläpihalta alapihalle. Siellä se oli pyörinyt pitkin poikin ilmeisesti etsien reittiä pois pihaltamme. Ei ollut loikannut puolitoistametrisen aidan yli, vaan palannut takaisin yläpihalle ja sieltä puiston kautta metsään. Toistaiseksi en löytänyt mitään muita peuratuhoja, kuin syviä sorkanjälkiä pehmeissä kukkapenkeissä ja puiden juurilla. Toivon hartaasti, että vierailut jäävät satunnaisiksi tai mieluummin loppuvat kokonaan.

Veljenvaimon Roope

Hiukan alaviritteisen postauksen loppuun sopii kissallinen karvaterapia. Veljenvaimon Roope oli alkuun hiukan loukkaantunut, kun vahingossa vein häneltä keittiön tuolin. Roope pomppasi kauas minusta, mutta hetken kuluttua palasi lähelleni lämmittelemään itseään patterin kupeeseen. Sieltä oli hyvä tiirailla, koska oma tuolipaikka vapautuu mokomalta naisihmiseltä.

Kevään kaipuu -haaste 2020

Prunus domestica subsp. insititia - Kriikuna

Saaripalstan Saila ilahdutti päivääni heittämällä Kevään kaipuu -haasteen minulle. Toki kivoja haasteita voi omavaltaisestikin ottaa toteutettavaksi, mutta aina on mukavampi saada haaste toiselta blogikaverilta. Sailan postaus aiheesta on täynnä kaikkea sitä, mitä kevään kaipuu on itsellenikin. Ai niin, kesätöihin saapuneet lehmät ja raakavillassa nautiskeleva pantteri puuttuvat. Tunteet ja tunnelmat ovat kohdillaan täälläkin. Katsotaan, miten saan sen puettua sanoiksi.

Haasteen aloittajana on jo toistamiseen Puutarhahetki - suuren unelmien puutarha -blogin Tiiu. Blogeissa on alkanut pyörimään vuosittain muutama mukava haaste, joista on hyvää vauhtia muodostumassa perinne. Tämä Tiiun haaste kuuluu eittämättä niihin.

Aronia

Kevät alkaa koolla ja päättyy t:hen, mutta ei suinkaan talveen, vaikka ikkunasta ulos katsellen usein niin voisi päätellä. Kaipuukin alkaa koolla, vaan sepä ei päätykään teehen, vaan puuhun, kuten kaikki tavaamista koulussa opetelleet huomaavat. KAI-PUU. Sillä, että kaipuu päättyy puuhun, täytyy olla jokin oleellinen merkitys ja viittaus kevääseen.

Puuhun päättyy tavallaan syksykin. Kaikki lehdet upeankin ruskan jälkeen putoavat hiljakseen maahan. Rapisevissa vaahteranlehdissä on hauska kävellä. Miksei vaikka kellahtaa saunan jälkeen lehtikasaan tekemään vaahteraenkeleitä. Kun lehdissä on tarpeeksi peuhattu, ne haravoidaan pensaiden ja perennojen kaveriksi, maatumaan ja uudeksi mullaksi muuttumaan. Siis hyvin ymmärrettävää, että puulla on iso rooli Kevään kaipuun merkkejä havainnoidessa. 

Miten kummassa tämä jorina lähti näille oudoille viisastelun poluille? Piti puhumani keväästä ja kaipuusta, joka joissakin ihmisissä synnyttää omanlaisensa tunnereaktion, siis Kevään kaipuusta.

Komea maksaruoho - kuin linnunpoikaset nokka avoinna vastaanottamaan ruokaa.

Kevään kaipuu on pakahduttava tunne kylkiluiden ja selkärangan välissä. Voi se tuntua vatsassa täyteläisyytenä tai päässä ajatusten vikkelänä virtana. Se ei ole kiputila, jota voisi kuunnella stetoskoopilla tai kuvata tietokonetomografilla. Kevään kaipuu ei ole laisinkaan sairaus, ei puute, eikä parannusta tai korjausta vaativa tila. Se ei ole ollenkaan negatiivinen tunne, päinvastoin. Se on olotila, joka ilmaantuu pian talvipimeyden taittuessa, päivän pidentyessä ja tuo puutarhaihmisen elämään uuden ilon ja innon.

Kevään kaipuu saa puutarhaihmisen olemuksen kevenemään niin, että hän miltei leijuu muutaman sentin maanpinnan yläpuolella pihalla kävellessään. Hänen kuulonsa terästyy havainnoimaan metsäkyyhkyn kosiokutsun, mustarastaan kaivatun huilumaisen lurituksen ja ensimmäisen kärpäsen surinan ikkunanpuitteissa. Saattaa hyvinkin olla mahdollista, että puutarhaihminen kuulee, kuinka piipot rapisuttavat multaa tieltään ponnistaessaan kohti vauhdilla lisääntyvää valoa ja lämpeneviä päiviä.

Alchemilla alpina - Tunturipoimulehti

Kevään kaipuu saa puutarhaihmisen hajuaistin tarkentumaan ja vastaanottamaan hennoimmat ja hienoimmat tuoksut, joita tuskin millään mittarilla muuten voisi havaita. Vielä on matkaa vastaleikatun ruohon tuoksuun ja ruusujen makeaan tuulahdukseen. Sen sijaan raikas kevättuuli tuo mukanaan tuoksuja, joita ei voi edes nimetä, mutta jotka kuuluvat vain ja ainoastaan kevääseen.

Heuchera micrantha 'Palace Purple' - Keijunkukka

Kaikista aisteista terävimmilleen Kevään kaipuu saa näköaistin. Alati lisääntyvä valo on sellaista eliksiiriä, jonka voimalla jaksaisi touhuta puutarhassa aamusta iltaan, ehkä enemmänkin. Värejä on kevään alussa vähän, mutta jokainen mustasta mullasta ja ruskeasta karikosta nouseva vihreä verso on uskomattoman raikas ja kaunis. Kuin ikinä ennen ei olisi niin paljon vihreän eri sävyjä nähnyt.

Jokainen päivä tuo lisää nähtävää ja katseltavaa. Tahti kiihtyy sellaista vauhtia, ettei vuorokauden tunnit tahdo riittää. Puutarhakierroksia on tehtävä aamulla, päivällä ja illalla. Ja kun yhden kierroksen saa päätökseen, voi jo aloittaa uuden. Jokainen verso ja tuore hiirenkorva on varovasti tutkittava ja kenties vähän käännettäväkin nähdäkseen, kuinka se voi tai onko sen yhden alle piiloutunut toinen odottamaan vuoroaan astua esille. 

Trillium erectum - Punakolmilehti

Kun puutarhaihminen löytää ensimmäisen nupun, hän on pyörtyä ilosta ja ihmetyksestä. Nuppua on kuvattava joka kulmasta ja kaikissa sen vaiheissa. Ensimmäisistä nupuista kertyy niin paljon kuvia, että peräkkäin asetettuna niistä syntyy melkeinpä oma videoesityksensä.

Hosta - Kuunlilja

Saattaa olla, että kevään kaipuu on asettunut joihinkin ihmisiin jo ammoisina aikoina. Sillä on outo ominaisuus kätkeytyä ihmisen sisimpään ja ponnahtaa sitten esille täysin odottamatta. Mikä sen laukaisee, sitä tutkijat eivät ole saaneet selville. Tuskin saavatkaan.

Matteuccia struthiopteris - Kotkansiipisaniainen

Joulun alla puutarhaihminen tuntee itsensä väsyneeksi. Hän on melkeinpä unohtanut koko puutarhan ja ajattelee, etteivät valo, lämpö ja väri koskaan enää palaa. Jos häneltä kysyy, ”miten voi vinca minorisi?” tai ”minne istutit sorbus Dodongin?”, hän katsoo sinua sumein silmin ja ihmettelee, mistä kummasta puhut.

Kun punaiset amaryllikset ovat kuihtuneet ja kaikki joulusuklaat syöty, ulkona sataa vähän räntää ja tammikuu kuluu verkkaisesti, herää Kevään kaipuu yhtäkkiä. Ei vienosti jäseniään ojennellen, vaan voimalla keuhkot ilmaa täyteen puhaltaen ja koko kehon tanakkaan ryhtiin suoristaen. Se on menoa silloin, paluuta pimeän talven synkkyyteen ei ole, vaikka taivaalta sataisi räntää tahi kissoja ja koiria.

Sedum Herbvstfreude - Komeamaksaruoho

Ehkä postilaatikkoon on pudonnut siemenluettelo, ehkä aurinko on luonut kirkkaita säteitään harmaiden pilvien takaa suoraan silmäkulmaan. Syytä muutokselle on vaikea tietää tai sen täsmällistä ajankohtaa sanoa, mutta kyse on Kevään kaipuusta. Kun se valtaa puutarhaihmisen, ei vastaan enää voi eikä haluakaan taistella. Elämä näyttää valoisalta, värikkäältä ja toiveikkaalta. Eikä vain näytä, vaan myös on valoisaa, värikästä ja toiveikasta. Päivä päivältä, tunti tunnilta yhä enemmän.

Allium aflatunense 'Purple sensation'

Kevään kaipuu on jokavuotinen seikkailu, jonka puutarhaihminen ottaa ilolla vastaan. Kevään kaipuu on astinlauta tapahtumien sarjalle, joka ei suinkaan pääty kesän jälkeen saapuvaan syksyyn ja talveen. Kevään kaipuun siemen säilyy ihmisessä läpi vuodenkierron ja elämän. Se nousee esiin aina, jos vain siihen on mahdollisuus ja jos sille antaa mahdollisuuden. Annammehan!

Pulsatilla vulgaris - Tarhakylmänkukka

Haaste on jo jonkun aikaa kiertänyt, joten saatat saada haasteen toistamiseen. Rohkenen silti haasteet seuraavat blogit mukaan:

Mama's Garden -blogin
Navettapiian puuhamaa -blogin
Oravan kesäpesä -blogin

Vinca minor - Pikkutalio, Omphalodes verna - Kevätkaihonkukka, Myosotis sylvatica - Lemmikki

Haasteen säännöt:
- kerro postauksessasi, kuka haasteen aloitti (Tiiu Puutarhahetki-blogista)
- tee postaus sinulle rakkaimpien keväisten kuvien kera
- haasta kolme tai useampi blogiystäväsi mukaan
- käy kirjoittamassa postauksesi www-osoite Puutarhahetki - Suurien unelmien puutarhablogin Kevään kaipuu -postauksen kommenttikenttään.

Näitä mukamas haluan...

Parissa blogissa on ollut mainio google-hakuun perustuva postaus. En tiedä, kuka idean on alulle laittanut. Itse bongasin sen Hirnakan torppa ja Unelmia ruusuista -blogeista.

Googleen laitetaan haku sanalla "haluan" ja lisäksi oman etunimen ensimmäinen kirjain. Koska omaa kirjaintani on käytetty jo pariinkin kertaan, laitoin toisen nimeni etukirjaimen.

PS. Kuvitan postauksen viime kesänä omassa puutarhassa kasvaneiden akileijojen kuvilla.

Haluan armeijaan

En halua armeijaan, onneksi ei tarvitse sitä vaihtoehtoa ajatellakaan. Maailmanpoliittinen tilanne on nyt sen verran epävakaa ja pelottava, että toivoisin ihmisten panostavan enemmän rauhan edistämiseen, kuin sotaisiin ajatuksiin.

Haluan avioeron

No, en todellakaan halua avioeroa. Vasta kuukausi sitten juhlittiin Ukkokullan kanssa pyöreää hääpäivää. Välillä on hetkiä, jolloin tekisi mieli lukita Ukkokulta pariksi viikoksi kellariin. Pian hänet sieltä kuitenkin ylös hakisin. Onko sellaisia parisuhteita olemassakaan, joissa jatkuvasti ollaan kaikesta samaa mieltä ja halutaan nyhjätä toinen toisissaan kiinni? Jos on, toivottavasti yksimielisyys on vapaaehtoista ja tasapuolista. Olen niin tottunut hämäläisen hitauden suvereenisti hallitsevaan Ukkokultaani, etten millään jaksaisi opetella jonkun täysin toisenlaisen miehenpuolikkaan kummallisuuksia.

Haluan aivastaa

Halustako aivastaminen onkin kiinni? Eiköhän nenä ala kiivaasti kutista pölyn sinne eksyessä tai flunssan tehdessä tuloaan. Myös täpötäydessä konserttisalissa alkaa usein hurjasti aivastus tehdä tuloaan juuri silloin, kun kapellimestasi nostaa tahtipuikkoaan. Aivastuksen tuloa kiihdyttää ilmoitus, että juuri alkamaisillaan oleva esitys tallennetaan, jonka vuoksi yleisöltä pyydetään ystävällisesti erityistä hiljaisuutta. Äätshiiii.... 

Joululomalta palatessani hämmästelin lentokoneen stuertin käytöstä. Hän oli juuri avaamassa matkustajalle vichypulloa, kun hänen nenäänsä alkoi kutittaa. Stuertti aivasti kämmeneensä, jolla hän sitten jatkoi vichypullon avaamista. Teki mieli huikata, että pese kätesi ja vaihda pullo.  

En ostanut stuertilta mitään. Tosin en olisi ostanut ilman aivastustakaan, sillä edessäni istuva matkustaja rytkäytti penkkinsä selkänojan melkein otsaani kiinni heti taivaalle päästyämme ja siinä se oli laskeutumiseen saakka. Jaksan kyllä istua lyhyen lennon ilman vichyäkin.

Haluan aloittaa sijoittamisen

Joka kevät aloitan sijoittamisen. Ensin sijoitan siemeniä multaan, sitten multapotteja kylppärin allaskaapin alle, myöhemmin ikkunalaudoille ja vielä myöhemmin kellariin kasvilampun alle. Näissä sijoituksissa onnistuessani jatkan kasvien sijoittamista niin kasvariin, kasvimaalle kuin muualle puutarhaan. Kasvihuoneesta ja kasvimaalta saan yleensä korkoa tomaatteina ja kurkkuina. Muualta puutarhasta lähinnä tuoksuina ja kauniina näkyminä. Kannattaa siis harjoittaa sijoitustoimintaa.

Haluan auttaa/haluan auttaa ihmisiä

Ilman muuta haluan auttaa. Olen liiankin altis lupaamaan apuani muille ihmisille sillä seurauksella, että lopulta juoksen pää kolmantena jalkana sinne tänne kokien huonoa omaatuntoa, kun en ehdi omia asioitani hoitaa ajallaan. Aina ei auttamisesta seuraa hyvä mieli. Pääsääntöisesti niin kuitenkin käy, joten jatkossakin haluan auttaa.

Haluan auttaa lapsia

Jos lapsia tähän maailmaan saattaa, on heitä myös autettava. Tosin siinäkin on ymmärrettävä, milloin auttamisesta tulee karhunpalvelus. Lasten aikuistumiseen kuuluu itsenäistyminen ja kyky ottaa vastuu omasta elämästään. Loputtomiin ei voi luottaa siihen, että iskä ja äiskä hoitaa. Jossain vaiheessa järjestys pyllähtää ylösalaisin. Tuleekin lasten vuoro auttaa ikääntyneitä vanhempiaan. Toivottavasti pysyn viimeiseen saakka tolpillani ja järjissäni. Toivottavasti myös viimeiseen saakka ymmärrän, että lapsillakin on oma elämänsä, eivätkä he kaipaa vanhempien jatkuvaa sotkeutumista asioihinsa.

Haluan adoptoida lapsen

En halua. Olen kaksi lasta saanut aikuiseksi, joten muut pähkäilkööt suvun jatkamisen parissa. Toisinaan pohdin kissan adoptoimista jostain eläinsuojeluyhdistyksestä. Sitten palautan mieleeni, että kissattomuudessakin on hyvät puolensa ja luovun adoptiomietteistä. Naapurin kissa vierailee sopivan usein pihamaallamme ja kesällä sisälläkin. Kutsun sitä adoptiokissaksi. Lähipiirissä on myös useita kivoja katteja, joita pääsen rapsuttamaan ja toisinaan enemmänkin hoitamaan.

Nämä eivät ole mustavalkoisia akileijoja, vaan yläoikealla Nemo ja kahdessa muussa kuvassa Loki. Tyttäreni mainiot kissaveljekset.

Haluan alistua miehelle 

Johan on toive, eikä kovin minun mieleeni. Olen aina ollut melko itsenäinen - ja itsepäinen. Arvostan itsenäisyyttä, alistamista en laisinkaan. En miehelle, en naiselle, en millekään. Jotkut alistuvat kohtaloonsa. Joskus se voi olla pakon sanelemaa, mutta silti herää epäilys, olisiko sittenkin olemassa vaihtoehto...

Haluamisen kohteet tulee ja menee. Juuri nyt kahvihammasta kolottaa, joten siirryn keittiön puolelle lataamaan kahvinkeittimen ja kurkistamaan jääkaappiin, josko sieltä jotain särvintä kahvin kanssa löytyisi. 

Huomenna alkaa helmikuu ja olemme askeleen lähempänä kevättä ja kesää. Niitä odotellessa imetään voimaa vaikka viime kesän kuvista.

Tämä ei ole haastepostaus. Halutessasi voit toteuttaa idean omassa blogissasi.