Nyt ottaa pattiin!

Yksi harvoista kukkivista krookuksistani.

Nyt ottaa niin paljon pattiin, että se on kerrottava ihan julkisesti. Kiersin aamulla puutarhan ja mitä näinkään! Tai oikeammin, mitä en nähnyt? Lähes jokaikinen pintaan noussut tulppu oli järsitty maan tasalle. Niin ala- kuin yläpihallakin. Lisäksi rinteessä kukkivat krookukset oli tasattu lukuunottamatta niitä kaunokaisia, jotka olin suojannut verkolla. Jopa ryhmä nupulla olleita kevätkirjotähtiä ovat muistoja vain.

Vaikka jälkiviisaudesta ei enää mitään hyötyä olekaan, ripottelin tulppujen istutusalueille pussillisen suklaaminttukahvia ja valkosipulirouhetta. Toivottavasti rusakot tykkäävät yhtä vähän suklaaminttukahvista kuin mekin. Ehkä vielä illan aikana maustan istutusalueet chilijauheella.

Norjanangervojen tyvessä orvokki puskee nuppua.

Jotta potutus ei liian pian laantuisi, myös pöytätietokoneeni sanoi sopimuksensa irti. Jokin siinä pimahti lopullisesti, eikä it-taitoinen Ukkokultani saanut sitä enää heräämään. Onneksi näyttää siltä, että tiedot ovat säilyneet koneen kahdella kovalevyllä. Ja varmistuksetkin ovat toisaalla tallella. Onneksi minulla on läppärini, jolla saan tärkeimmät asiat hoidettua. Tykkään kuitenkin työskennellä pöytäkoneella ja sillä päivitän myös blogini. Läppäriä ei ole synkronoitu pöytäkoneen kanssa, joten en pääse blogikuvavarastooni. 

Ukkokulta on pitkin päivää taivastellut pöytäkoneen kovalevyllä olevien kuvieni määrää. Hän laittoi varmuuden vuoksi kovalevyni kopioitumaan toiseen paikkaan. Tullessaan asiaa minulle ääneen ihmettelemään, kuvia oli kopioitunut yli 200.000 ja homma vaan jatkui. Kysyi, olenko tallentanut kuvani tuplana. No en, mutta toki monet kukkaset on tullut kuvattua useammasta vinkkelistä ja joka ikinen kesä.

Kellarissa taimet voivat hyvin

Uusi tietokone on tilauksessa ja se pitäisi olla noudettavissa lähi päivinä myyjän varastolta. Oman aikansa ottaa, kun Ukkokulta laittaa koneeseen kaikki tarvittavat ohjelmat ja siirtää tiedostoni.

Harmi, ettei napsittuja sipulikukkia voi kiskaista takaisin mullan alle ja työntää entistä ehompina uudelleen pinnalle. Tämä lumeton talviko on saanut jänikset näin kovin ahkerasti puutarhaan ruokailemaan? Vai mikä on syynä? Ehkä minun on ryhdyttävä nukkumaan päivällä ja istumaan yöt pihamaalla pelottelemassa jäniksiä. 

Aikanaan tämäkin potutus laimenee ja vähitellen katoaa kokonaan. Mitäpä sitä murehtimaan asioita, joille ei mitään voi. Eiköhän mullasta nouse jotain sellaistakin, joka ei jäniksille kelpaa. 


Lisäys eiliseen:

Ukkokulta kävi iltamyöhäisellä kellarissa. Talon nurkalla tepasteli peura matkalla alapihalle, mutta vaihtoi Ukkokullan kohdatessaan suuntaa takaisin puistoalueelle. Jäniksiä pihallamme vierailee ja tuhoja tekee. Peuran käynnit pelottavat ja harmittavat vielä enemmän. Niille kelpaa kaikki. Uskallanko tänä keväänä poistaa puilta ja pensailta verkkoja lainkaan? Voihan itku, sanon minä.

Värien paluu

Anemone hepatica - Sinivuokko

Muutama kerrassaan upean keväinen päivä takana. Aurinko on paistanut siniseltä taivaalta ja lämpömittari on kivunnut jopa yli +10 asteen. Tuuli on kyllä tuivertanut sellaisella voimalla, ettei haravointiin ole kannattanut ryhtyä. Juuri kun saa lehtikasan kokoon, tuuli lennättää sen jokaiseen ilmansuuntaan.

Tussilago farfara - Leskenlehti

Kävelyreitin varrelta löytyi ensimmäiset leskenlehdet. Aika hyvin ne olivat maastoutuneet kuivuneiden heinänkorsien väliin, mutta kun ensimmäisen löysi, osasi katseellaan hakea lisääkin.

Crocus sieberi 'Tricolor'

Omassa pihassa lämpimimpien paikkojen krookukset ovat avanneet kukkansa. Toisaalla vasta tunkevat versojaan mullasta. Hyvä niin, siten on mahdollista nauttia pitkästä kukinnasta. Nokkosperhosia liihotteli jo krookuksissa. Yhtään en onnistunut vangitsemaan kuvaan.

Crocus species Fuscotinctus

Rusakkovaaran vuoksi osa krookuksista ja muistakin piipoista on verkkojen suojissa. Tässä verkkosilmän koko on turhan suuri ja vaarana on pienempien ristihuulien puikkelehtiminen väleistä. Toistaiseksi eivät ole näitä krookuksia napsineet.

Omphalodes verna - Kevätkaihonkukka

Ensimmäinen kevätkaihonkukka on avannut nuppunsa. Kevätkaihonkukka on kyllä mainio kevätvihreyden levittäjä. Pikkuruisia lehtipehkoja nousee siellä täällä. Pian niistä on muodostunut yhtenäisiä kasvustoja, joten lemmikinsinistä kukintaa on tälläkin saralla odotettavissa.

Viime kesänä oli hurjan paljon leppäkerttuja. Ajattelin sen olevan poikkeuksellista. Nyt niitä mönkii mullasta samanlaisella innolla, kuin viime keväänä. Olisiko tulossa toinen hyvä leppäkerttuvuosi? Saa tulla. Nehän popsivat mm. kirvoja muista kasveista.

Scilla forbesii (Chionodoxa luciliae) - Kevätkirjotähti

Aurinkoinen rinne vaihtaa pian värinsä ruskeasta siniseksi, kun lukemattomat idänsinililjat, kevätkirjotähdet ja helmililjat pääsevät kukkimisessaan vauhtiin. Näkyypä joukossa yksi kevätkaihonkukkakin. 

Fritillaria imp. Rubra - Keisarinpikarililja

Näiden keisarinpikarililjojen ilmestyminen mullasta ilahduttaa tosi paljon. Tuntuu ihan hassulta nähdä niitä jo maaliskuussa. Luulisi, etteivät sentään ensimmäisten piippojen joukkoon kuuluisi. Jos nämä punaiset keisarinpikarililjat kukkivat myös tänä vuonna, olen onnesta soikeana. Vuosia sitten istutin niitä toisaalle, jossa lehtiä kyllä ilmestyy kiitettävästi kevät toisensa perään, mutta ei koskaan kukkia. Nämä istutin 2018 ja hyvin kukkivat viime vuonna. Oi, mitä jännitystä taas onkaan ilmassa - ja puutarhassa.

Kaiken ilon keskelle mahtuu hiukan harmitustakin. Sekä peurat että rusakot ovat vierailleet pihassamme säännöllisesti. Tulppaaneja on maisteltu. Samoin Pikkupuutarhan jouluruusu Double Ellen Redistä oli napsittu kaksi avautuvaa kukkaa. Silloin lumessa oli sekä peuran että jäniksen jälkiä. Kumpi lie syyllinen, vai molemmatko? Ripottelin muutamaan penkkiin valkosipulirouhetta ja sirottelin joukkoon kahvinpuruja. En tiedä, onko niistä mitään hyötyä, mutta jotain on yritettävä kasviensa suojelemiseksi.

Pesin olopihan puoleiset ikkunat. Ihan kaikki kuusi pintaa jokaisesta ikkunasta. Nyt on yhtä juhlaa katsella maisemaa kirkkaista laseista. Jostain olisi hyvä löytää toinen samanlainen innostuksen puuska, jotta talon toisen puolen ikkunatkin tulisivat pestyiksi. Pesuhommaa vauhditti mukavasti Led Zeppelin, Moody Blues, Fleetwood Mac, Frank Zappa ja Santana.

Stereomme eivät toimi kunnolla ja ne ovat olleet kellarissa pidemmän aikaa odottamassa korjausta tai päivitystä uudempaan. Tytär toi viimeksi muuttaessaan omat stereonsa meille, eikä ilmeisesti halua niitä takaisin. Käymme Ukkokullan kanssa läpi vanhoja kasetteja ja cd-levyjä.

Tein jouluksi ulko-oveen tuijanoksista kranssin. Nyt tuunasin siitä keväisemmän mallin. Sidoin hapsottavat havut tiiviimmin ja kieputin oranssin silkkinauhan ympärille. Laatikosta löytyi muutamia koristemunia, jotka sopivat hyvin väriensä puolesta. Hiukan havut karisivat, mutta eiköhän kranssi yli pääsiäisen kestä.

Eranthis cilicica - Turkintalventähti

Maaliskuun viimeiset päivät ovat käsillä ja pian siirrytään huhtikuuhun. Koronauhka varjostaa suunnitelmia ja hiukan myös iloa keväästä.  Pysynkö itse ja läheiseni terveenä? Osaako Ukkokulta hoitaa taimiani, jos sairastun? Jaksanko itse, jos Ukkokulta sairastuu? Paljon kysymyksiä, joihin ei ole vastauksia. En yhtään tiedä, avautuvatko puutarhamyymälätkään koko keväänä. Jos vain suursäkkitilausten toimitukset aloitetaan huhtikuussa, kuten tavallisesti, laitan tilauksen sisälle. En heitä toivoani nurkkaan, enkä ala elämään jossittelun varassa. Mennään eteenpäin ja kohdataan huominen rohkeasti!

Pieni polku metsän halki vie

Viikonloppuina pääkaupunkiseudun luontokohteet ovat kokeneet valtaisan yleisöryntäyksen, kun kaikki vaihtavat kauppakeskusoleilun metsäpoluilla kävelemiseen. Ulkoilua ei ole koronaviruksen vuoksi kielletty, mutta viranomaiset suosittelevat lähikohteita, joihin päästäkseen ei tarvita autoja ja joissa voi huoletta kulkea tarvitsematta vältellä ihmispaljoutta.

Mieleni on tehnyt keväiselle lintubongausretkelle Porkkalanniemeen. Suosiolla päätimme vaihtaa pitkän automatkan pyrähdykseen lähimetsässä. Tavanomaiseen tapaan harjoitimme intervalli-kävelyä eli Ukkokulta kulkee kymmeniä metrejä edelläni minun pysähdellessä kuvaamaan. Sen jälkeen saankin laittaa tiiviissä tahdissa töppöstä toisen eteen tavoittaakseni Ukkokullan. Kunnes sama kuvio toistuu jälleen. Kerta toisensa jälkeen.

Kuukausien lumettomuuden (ehkä pari-kolme lumista päivää on ollut) jälkeen paljas maa tuntuu yhä vain hiukan omituiselta. Harvoin maaliskuun puolivälissä voi metsässä ihastella vihreitä sammalmattoja, kuten nyt. Etenkin havupuiden keskellä kokemus on hyvin ajaton. Jos yhtäkkiä putoaisi avaruudesta tämän hetken kuusimetsään, voisi olla vaikea nimetä meneillään olevaa vuodenaikaa.

Märkää nyt on metsässäkin. Polku oli paikoin liettynyt ja kuivin jaloin selvitäkseen piti hypellä mättähältä mättähälle. Reittimme varrella on kohta, joka lämpimänä kesäpäivänäkin muodostaa pikkuisen lammen. Nyt sen lisäksi vettä oli joka syvänteessä ja kolossa. Aamupäivällä vesi oli vielä hennon jään peittämä.

Isolla metsäalueella on useampi omistaja. En tiedä, missä kunkin raja kulkee. Yhdelle alueelle eräs metsänomistaja on tehnyt pitkähkön, kaikkien vapaasti kuljettavan kuntopolun.  Vaikka metsä muuten on luonnontilassa, joitakin puita omistaja kaatoi ja haketti polun pintaan. Näin polku pysyi kulkukuntoisena ja avoimena. Tänä päivänä polusta ei taida huolehtia kukaan, mutta edelleen se on lähialueen asukkaiden suosima paikka kävelyyn ja lenkkeilyyn.

Luonnossa kulkiessani tunnen itseni käveleväksi kysymysmerkiksi. Niin paljon mielenkiintoista näen ympärilläni. Haluaisin tietää kasvien, sammalten, ihan kaikkien nimet. Haluaisin tietää, minne lukuisat haarautuvat polut johtavat. Kuinka paljon aistikokemuksia ahminkin, en saa niistä kyllikseni.

Yhdessä kohdassa polulla oli valtavasti käpyjä. Ei vain kymmeniä, vaan varmasti satoja. Sinne ne jäivät odottamaan jotain ahkeraa poimijaa askarteltavaksi materiaaliksi. Tai metsän eläimiä kävyistä jollain muulla tavoin hyötyviksi.

Metsässä kulkiessa on oltava silmät selässäkin. Pienimpiä yksityiskohtia ei millään havaitse, ellei pyöritä päätään joka suuntaan ja pysähdy tutkimaan näkemäänsä lähempää. Siinä vaiheessa, kun tieto uupuu, voi ottaa mielikuvituksen avuksi ja antaa sen lentää.

Puiden juuret kiehtovat minua. Sen olen sanonut monesti ennenkin. Miten lujasti ja tanakasti puu takertuu maahan seisomaan. Jollei alla ole riittävästi multaa, kelpaa karikkeiden peittämä kalliokin alustaksi, kunhan vain kasvattaa pitkät lonkerojuuret pitämään puu pystyssä kovissakin tuulissa.

"Uraani halkeaa. Ja tuottaa lamppuun valkeaa...". Tämä Eppu Normaalin laulu alkoi pyöriä korvamatona päässäni nähdessäni ison siirtolohkareen, joka sammalpukuun sonnustautuneena teki kaikkensa pysyäkseen pitkässä liitossa eroon hamuavan kylkiosansa kanssa. Ehkä luja rakkaus pitää nämä "puolisot" toinen toisensa rinnalla iäisyyteen saakka.

"Jos metsään haluat mennä nyt, takuulla yllätyt...". En yllättynyt, sillä tämä kohta polkua on jo tuttuakin tutumpi. Pian se alkaa kohota ylöspäin kiiveten loivalle kalliolle. Sieltä avautuu näkymä asutukseen ja kotikadullemme.

Lähimetsässämme yleisin puu lienee kuusi tai ehkä sentään mänty. Polun varrelle sijoittuu monenlaisia kasvualueita; alussa on koivuvaltaista lehtipuuta, sitten tiheä kuusimetsä, sen jälkeen sekametsää ja loppupää suorarunkoisten mäntyjen viitoittamaa kangasmetsää. Onpa reittimme varrella muutama tammikin.

Ristiin rastiin puron päälle kaatuneista rungoista tuli mieleeni, että ehkä peurat, hirvet ja muut metsäeläimet pelaavat ristinollaa tai laivanupotusta. Paikoin kalikat olivat säännöllisissä riveissä ja ruuduissa, josta syntyi mielleyhtymä niiden tarkoituksellisesti pelilautamuotoon asetetun.

Metsälampien ja purojen vesi on tummasävyistä ja kirkasta. Jää on vanginnut reunalla kasvavat kasvit. Aurinko jo ulottaa säteitään purojen sammalrannoille ja kunhan lämpökin tavoittaa metsän syvimmät paikat, kasvien lepo päättyy.

Metsän reunassa on oja kokoamassa vettä toisen puolen pellolta. Lepät, haavat ja muut puut ovat pudottaneet syksyllä lehtensä ojan pohjalle, josta ne näkyvät kirkkaan ja liikkumattoman veden johdosta selkeästi. Tällaisia matalia ojia nähdessäni nousee muisto lapsuudesta mieleen. Silloin oli ihan pakottava tarve koulusta kotiin kävellessä käydä vähän kahlaamassa ojissa. Äiti ei tykännyt likomäristä saappaista ja villasukista.

Hiukan ennen polun kaartumista kohti kotikadun paljastavaa kallionnyppylää, on ympärillä kunnon mustikkakasvustot. Muutaman kerran olen noista puskista mustikat pakkaseen ja piirakkaan kerännyt. Viimeisimmällä kerralla osa poimimisenergiasta upposi kylläkin ahkeraan huitomiseen, sillä hyttysiä oli taatusti enemmän kuin mustikoita.

Ainuttakaan ihmistä ei metsäpolulla tullut meitä vastaan. Eipä nähty lintujen lisäksi muita eläimiäkään. Kuten ei yleensä muutenkaan tuossa metsässä, vaikka se ulottuu pitkälle toisen kunnan alueelle. Sieltä ne peurat ja rusakot puutarhaamme kulkevat ja onneksi palaavat myös sinne takaisin.

PS. Tein kaikkeni saadakseni otsikon ja ensimmäisen kuvan väliin jäävän tyhjän alueen pois tai ainakin pienemmäksi. Mikään ei auttanut. 

Leppoisaa ja tervettä viikonloppua kaikille!

Muistattehan siirtää kellot kesäaikaan (tunti eteenpäin) sunnuntain vastaisena yönä.

Jämälankasukkia

Jämälankasukkaprojektini on tältä osin päättynyt. Olisihan pienistä keristä voinut jotain muutakin tehdä, mutta katsoin parhaaksi antaa puikkojen suihkia aivojen levätessä. Sukkia kutoessa kuuntelin mm. äänikirjoja ja musiikkia.

Lankakerien koko- ja värilajittelun jälkeen aloitin keltaoranssisävyillä yhdistäen ne kerrosrivinousumallilla harmaaseen lankaan. Kohtuullisen kelvollisen näköiset raitasukat näistä tuli ja tämän sävypinon nöttöset on nyt käytetty.

Seuraavaksi otin työn alle sinisävyiset langat. Kudoin aina kaksi kerrosta sävylangalla ja väliin yhden kerroksen mustalla. Jalkaosiossa näkyy, kuinka Korpi-langoilla syntyy "värikasaumia". 

Kolmantena oli jälleen vuorossa kerrosrivinousu mustalla pohjavärillä, johon yhdistin kaikki vähänkin punaista väriä sisältävät kerät. Eipä niitä paljoa ollut, mutta sukkaparin niistä sain. Kummasti yksivärinen pohjaväri sitoo kirjavatkin värit yhteensopiviksi. Nuo värilliset olivat kaikki liukuvärjätty, joissa sävyvalinnan on jo valmistaja tehnyt.

Näihin lapsenkokoisiin nilkkasukkiin en ole oikein tyytyväinen. Vaaleanpunaiset värit olisivat ehkä kauniimmat johonkin tummempaan sävyyn yhdistettynä. No, tällaiset tuli ja jälleen monta pientä kerää kohtasi päätteensä.

Harmaita ja sinisiä nöttösiä oli vielä jonkun verran. Harmaalla pohjavärillä jälleen kerrosrivinousua käyttäen tuli siistit sukat. Näissä sukissa pohjaväriä on joka 3. kerros. Postauksen aiemmissa kerrosrivinousuissa joka 4. kerros pohjavärillä.

Lopuksi oli keksittävä vihreistä ja ruskeista pikkukeristä jokin yhdistelmä. Oli ihan riittävän sotkuista kuljettaa kolmea eri väriä sukan läpi, joten siksi nuo tummemmat sävyt sijoittuivat kärkiosaan. 

Puikot ja lanka kulkeutuvat käsiini ihan huomaamatta. En vain tahdo saada niillä muuta aikaan kuin sukkia. Jospa taas syksyllä ideat kulkisivat päässäni laajemmassa kaaressa.
 

Taimikoululaisia ja kevään ensimmäinen peippo

Capsicum annuum 'Redskin' F1 - Paprika

Kelloköynnösten ohella kylvin paprikat tammikuun puolivälissä. Kelloköynnökset itivät hyvin ja niitä on kellarin kasvilampun alla reippaassa kasvussa 18  kpl. Paprikat ovat olleet hitaampia. Redskiniä on seitsemän ja Zazua kaksi. Tuskin kaikkia omaan kasvariini laitan. Eivät ne sinne tomaattien ja kurkkujen kanssa mahtuisikaan. Lasitettujen parvekkeiden asukkeja tuttavapiirissäni on monta, joten joku saattaa saada viemisiksi hyötykasvin.

Verbena bonariensis - Jättiverbena

Olen edelleen vähän ällikällä jättiverbenan onnistuneesta itämisestä. Hassuinta, että parhaiten itivät ne verbenat, jotka eivät saaneet osakseen laisinkaan kylmäkäsittelyä. Tarkoitus oli laittaa useampi siemen kylmäkäsittelyyn, mutta pussin vähäisen sisällön vuoksi enemmistö pääsi heti kylvömultaan. Vain kaksi siementä vietti aikansa jääkaapissa. Niistä toinen on nyt itänyt, mutta se kasvaa äärimmäisen hitaasti. Sen sijaan kellarissa olevat ja jo koulitut neljä jättiverbenaa ovat alkaneet ottaa mittaa toisistaan.

Rhodochiton atrosanquineus 'Purple Bell Vine' - Keijunmekko

Edelliskesänä kylvin ensimmäisen kerran keijunmekkoa. Kunnon kasvuun onnistuin vain yhden taimen kanssa. Kesän mittaan se ilahdutti pegolaan sijoitetussa amppelissa minua koko olemuksellaan. Viime kesänä ajattelin ostaa keijunmekon taimen kaupasta, mutta niin vain jäi ostamatta. Olin ostanut siemeniä kevätmessuilta ja toisen pussin marketin siemenhyllystä. Nyt on kolme keijunmekkoa elossa ja kasvussa. Enemmänkin olisin suonut taimia saavani, mutta todella tyytyväinen olen näihinkin.

Solanum lyc. 'Gardener's Delight' - Tomaatti

Tomaatit kylvin tämän kuun ensimmäisellä viikolla. Muutamia lajikkeita seuraavalla viikolla. Tomaatit ovat itäneet tavallista vaisummin. Yleensä minulla ei niiden kanssa ole ollut kummoisiakaan ongelmia. No, ei mitään mainittavaa kyllä nytkään. Ihan kiitettävästi on taimia tulossa. Vihdoin alkavat pukkaamaan kunnon lehtiä, minkä myötä ne alkavat muistuttaa oikeita tomaatintaimia karvaisine varsineen.

Kesäkukista olen kylvänyt tuoksuköynnöksiä, samettikukkia, kerrottua kosmoskukkaa, ruiskaunokkia, tsinniaa, valkoista mustasimäsusannaa, maurinmalvaa. Mitähän vielä. Niistä osa on itänyt, osa vielä muhii mullassa.

Double Ellen availi auringonpaisteessa nuppuaan. Tätä postausta tehdessä se seisoo lumihangessa.

Viikko sitten laitoin ruokakaupasta mukaan tarttuneet mukulat/juurakot/sipulit purkkeihin ja nyt ruukut ovat kellarissa (lämpötila n. +14). Multaan pääsivät irikset, salkoruusu, värililjat ja jaloangervot. Näistä jaloangervo on noussut muutaman vihreän verson voimalla pintaan. 

Mitä te viisaat sanotte? Olisiko parempi kiikuttaa purkit vaikkapa lämmittämättömään kasvihuoneeseen? Tässä menee vielä tovi, ennenkuin kasveja voi maahan istuttaa. Pysyvätkö hengissä kellarissa? Vai paleltuvatko kasvarissa? Kumpi vaihtoehto on vähemmän huono?

Johan tässä alkaa päästä kunnolla kevään makuun, kun kellarissa on joka kerran siellä käydessä paljon tutkittavaa ja ihmeteltävää. Kevättunnelmia ei himmennä edes sunnuntaina maahan satanut lumi, jota yllättäen peippo ilmestyi pihaan ihmettelemään. "Puoli kuuta peipposesta" -ennustusta en ehkä ihan kirjaimellisesti ota, vaikka lämpeneväähän taas  povataan.

PS. Nyt muistan, mitä muuta piti kylvää. Yrttejä, yrttejä. Nostanpa siemenpussit heti esille, ettei uudelleen unohdu.
 

Rusakkoruokaa

Rinteen krookukset ovat avautumassa. Viikonlopuksi on luvattu aurinkoista, jolloin nämä vielä hiukan supussa olevat kukat varmasti avautuvat kokonaan. Viileät, jopa pakkaselle menevät yöt pidentävät kukinnan kestoa.

Ellei käy niin, että rusakot käyvät napsimassa kauniit kukkaset. Viitteitä moisesta riesasta on, joten suojasin tämän ryhmän verkolla. Valitettavasti jokaista kasvustoa varten ei verkkoja riitä.

Hedelmäpuiden alle istutettuja sipulikukkia on käyty ahkerasti napostelemassa. Perjantaina huomasin helmililjojen lisäksi myös tulppujen joutuneen ristihuulien vatsaan. Pikkuisen ärsyynnyn, tai oikeastaan vähän enemmänkin. Lumettomuuden vuoksi luonnossa luulisi riittävän syötävää. Miksi siis pitää tulla minun rahalla ja vaivalla istuttamiani kasveja syömään. Taitavat maistua paljon paremmilta ja vieläpä mukavasti tarjolle asetettuina.

Sarin puutarhat -blogista luin vinkin, että kahvinporoilla saattaisi olla rusakkojen mielihaluja torjuva vaikutus. Eikä siis keitetyn kahvin jäännösporoilla, vaan ihan tuoreella kahvijauheella. Sattumoisin kaapissa on voimakkaasti maustettua suklaa-kanelikahvia, joka alkaa olla käyttöaikansa lopulla. Eipä paljon ota jos ei annakaan kokeilla kahvinpurukonstia. Kahteen paikkaan löytyi vielä puuvajasta verkko, muualle ei. Nyt vain kaikki toiveet kahvipuruille. Toivottavasti meidän alueen rusakot inhoavat kahvin tuoksua. Jos eivät, seuraavaksi voisin kokeilla teetä.

Cotoneaster - Tuhkapensas

Rusakko-ongelmia en jaksanut koko kaunista päivää murehtia, vaan jatkoin puutarhakierrosta. Huomasin tuhkapensaankin ottavan osaa aikaisen kevään esiinmarssiin. Lehdet ovat puskemassa ulos silmuista.

Clematis alpina - Alppikärhö

Alppikärhössä on jo pitkään ollut silmuja. Viime päivien auringonpaisteessa silmut ovat alkaneet kasvaa ja niitä on tullut paljon lisää. Muutamissa muissakin kärhöissä on jo selvät silmut. On sitten niitäkin kärhöjä, joissa ei ole minkäänlaista eloa. Jännitystä siis riittää pitkäksi aikaa. Viime kesänä istutin uusiakin kärhöjä, joiden kotiutuminen on totaalinen arvoitus.

Monen pettymykseen johtaneen kokeilun jälkeen olen saanut muutamia jouluruusuja viihtymään puutarhassani. Yhtä paikkaa lukuun ottamatta kaikki jouluruusuni kasvavat kohopenkeissä, joka estää liian veden kertymisen niiden tyvelle. Siitähän ne eivät kuulemma tykkää. Se yksi ei-kohopenkissä kasvava jouluruusukin on suunnitelmissa tänä keväänä siirtää parempaan paikkaan. Kunhan ovat avanneet ja kuihduttaneet nousussa olevat nuppunsa.

Nuppujaan pullistelevat jouluruusuni saavat minut onnelliseksi. Onnistumisen iloa parhaimmillaan. Mikä sinun puutarhassasi saa hymyn huulillesi?