torstai 5. joulukuuta 2013

Itsenäisyyspäivän aattona



Joulukortit on kyhätty kokoon, kuoret nuoltu kiinni ja tarramerkit taputeltu paikalleen. Enää puuttuu korttipinon kiikutus postilaatikkoon. Tältä päivältä se jää, sillä ehtiipä ne lähteä ensi viikollakin. Ristipistojen käyttäminen joulukorteissa on mukavaa, mutta kun lähetän aika paljon kortteja, en oikein ehdi tehdä niin paljon yksilöllisiä kuvia. Niinpä sitten päädyin tälläkin kertaa pistelemään runsaan määrän noita sydämiä. Käsitöitä liukuhihnamentaliteetilla.


Ulkona on pari astetta pakkasta ja hento valkeus maan pinnalla. Huomiseksihan on lupailtu jopa 15 sentin lumikerrosta. Saas nähdä. Oikeastaan lumipeite saisi jo vähitellen tullakin, koska valkeus on huomattavasti parempi kuin tiellä roiskuva rapa. Iltapäivällä oli hieman omituinen ilma, sillä ajoittain taivas oli harmaan pilvimassan peitossa ja pyrytti hetkittäin miltei vaakatasossa. Eipä aikaakaan, kun aurinko taas paistoi, eikä pyrystä tietoakaan. Tosin tuuli oli aika navakkaa ja suunta jostain pohjoisen puolesta. Kylmää oli.


Juusoa harmitti, kun mamma vain kulki kameran kanssa pihamaalla, eikä suostunut viemään palelevaa kissaansa sisälle lämmittelemään. Ai, että noita polkuanturoita pistelee, eikä auta, vaikka kuinka niitä nuolisi.


Eilispäiväksi luvattiin useita lämpöasteita ja vesisadetta, mutta sellaista ei kyllä täällä nähty. Taisi pysytellä nippa nappa pakkasella koko päivän ja välillä aurinkokin pilkisteli pilvien takaa. Kura lensi maantiellä, lienevät ajaneet sinne suolaa. 


Olen aina haaveillut jouluisesta ovikranssista, jossa olisi valot. Sähköjohdon sijoitusongelmien vuoksi se ei ole meillä ollut mahdollista, mutta parin vuoden aikana kauppoihin ilmestyneet paristokäyttöiset jouluvalot mahdollistavat valaistun ovikranssin. Pohjana käytin keväällä kaadetun koivun oksia, joista muotoilin kranssin. Sen ympäri kiersin helmikoristeisen valosarjan, joka toimii kolmella sormiparistolla. Kiersin tuo punaisen silkkinauhan osittain siksi, että saisin kranssiin väriä, osittain myös siksi, että valosarja pysyisi paremmin paikallaan ja peittyisi roikkuvien nauhojen taakse. Kotelo on sen verran painava, etten saanut sitä oikein mitenkään pysymään kranssin takana piilossa. Tuossa valosarjassa on lisäksi ajastustoiminto eli ajastuksella se palaa kuusi tuntia ja sammuu sitten 18 tunniksi. Kätevää ja pimeässä kivan näköinen.


Halusin itsenäisyyspäivän viikonlopuksi jonkun joulukukkasen. Laitoin isoon astiaan kaksi pientä, kaksilatvaista joulutähteä ja niiden taakse pienen sypressin. Sypressiin lisäsin paristoilla toimivan valosarjan. Vieressä seisoviin kynttilänjalkoihin vaihdoin punasävyiset kynttilät. Nuo kynttilät ovat muuten ihan suorat, sen sijaan kynttilänjalat eivät. Huomasin asian vasta kuvaustilanteessa.

Joulukukka-asetelman myötä toivotan kaikille mukavaa viikonloppua 
ja itsenäisyyspäivää!

 

18 kommenttia:

  1. Kauniit kortit olet tehnyt. Itsellä vielä ovat kortit tekemättä. Ajatus kyllä on et millaiset. Viime vuonna teinkin pienet kranssit, liimasin pahvikiekon päälle pieniä tuijan oksia ja punasta ohutta nauhaa ympärille. Tuli kyllä kivat, näpertämistä kyllä oli. Kyllä tällaisia itse tehtyjä kortteja kyllä itsekin arvostaa. Tuo sinunkin on jo pieni lahja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen tehnyt itse joulukortit monta vuotta ja nyt en enää edes uskalla lähettää kaupan kortteja. Välillä tuntuu, että ideat loppuvat tyystin.

      Poista
  2. Upeita kortteja oot tehnyt. Eipä enää omia kehtaa näyttääkään, niin haluton oon ollut tekemään ;)))
    Hyvää Itsenäisyyspäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä suotta väheksy omiasi. Kaikki ideat ovat tervetulleita, sillä joka vuosi pähkäilen viikkotolkulla, millaisia kortteja tekisin. Jokainen itse tehty kortti on hieno, koska siihen sisältyy paljon vaivaa ja aikaa.

      Poista
  3. Kauniita joulukortteja ihan itse tehtyjä . Paljon tehdään itse kortit on se vaan niin mukavaa askartelua.
    Ei Juuso tykkää talvesta erityisemmin niin meilläkin Tiitu viipyy ulkona vain hetken.
    Hyvää itsenäisyyspäivää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuso tuntuu inhoavan talvea vuosi vuodelta enemmän. Patterin päällä on mukava pötköttää.

      Poista
  4. Ihat kortit ja niin kaunista siellä teillä on.
    Joulun tuntu kun on luntakin.
    Kiitos samoin sinne teille hyvää Itsenäisyyspäivää ja viikonloppua♥

    VastaaPoista
  5. Todella kauniit kortit olet tehnyt ja ahkerasti pistellyt!

    Voi noita Juuson tassuparkoja ; ) Ihan on lumi sulanut niiltä kohdin.

    Oikein hyvää itsenäisyyspäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Inka, aloitin tuon pistelyn tarpeeksi ajoissa, ettei tullut kiire.

      Poista
  6. Ihania kortteja!

    Meillä sataa nyt räntää, vetistä on...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sussi! Nyt on mukavasti pakkasta, mutta loppuviikolle on taas luvassa lämpöasteita. Ei yhtään kivaa.

      Poista
  7. Ihanat kortit olet pistellyt!!!! Minä teen joka vuosi kaikille samanlaiset kortit, koska on riittävän hankalaa keksiä joka vuodelle erilainen käsityöaiheinen joulukortti.

    Kauniin kranssit olet myös tehnyt. Minä voisin myös hankkia tuollaisen patterivalosarjan ovisydämeeni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En kyllä minäkään keksi jokaiselle omanlaistaan korttia, vaikka se olisi hauskaa. Onneksi kaikki ovat olleet iloisia noistakin.

      Poista
  8. Kauniit joulukortit teiltä lähdössä postiin!
    Minäkin olen haaveillut ovikranssiin valoja, täytyypä käydä katsomassa marketin valohyllyltä paristokäyttöisiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paristokäyttöiset valosarjat ovat edullisia, pattereita tuo kranssini näköjään syö ulkona enemmän kuin sisällä.

      Poista
  9. Kiitos Intianminttu! Silitykset on toimitettu perille.

    VastaaPoista
  10. Kyllä tuo Juuso on sitten suloinen! Olen aina ihan myyty, kun Juuso on kuvissa!

    VastaaPoista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!