sunnuntai 9. syyskuuta 2018

Haaste: "Millainen puutarhuri olet?"

Kosmoskukka - hiukan ujo näköjään.

Sain "Millainen puutarhuri olet?" -haasteen sekä Hiidenkiven puutarhassa -blogista että Hirnakan torppa -blogista.  Haasteen on laittanut liikkeelle Pauliina Kukka & kaali -blogista.

Pauliina antoi haasteen liikkeelle laittaessaan kaksi vaihtoehtoista mallia kertoa siitä, millainen puutarhuri haasteen vastaanottaja on. Ensimmäisessä mallissa hän on laatinut otsikoiden alle 4-5 vaihtoehtoa, joista voi valita itseään parhaiten kuvaavan. Toisessa mallissa haastettu voi omin sanoin kuvailla puutarhuriuttaan Pauliinan antamien otsikoiden viitoittamana. Pauliinan kysymysmalleihin pääset ylläolevasta blogilinkistä.

Pyörittelin vaihtoehtoja mielessäni aikani ja lopulta päädyin annettujen otsakkeiden alla tapahtuvaan vapaamuotoiseen kuvailuun.

Rosa Sävel

Puutarhasuunnittelu


Pihaamme teetettiin aikanaan puutarhasuunnitelma. Käytävät, istutusalueet ja monet kasvit noudattavat sitä. Jossain vaiheessa aloin itse "säveltämään" ja sillä tiellä olen yhä. Hyvin harvoin piirrän mitään suunnitelmia paperille. Sen sijaan puutarhassa kulkiessani jokin kohta alkaa syystä tai toisesta häiritsemään, joka johtaa päässä pyörivään ideamyllyyn. Käytännön toteutus lähtee liikkeelle usein hetken inspiraatiosta ja etenee sitten vauhdikkaasti yltiöpäisestä kaivamisesta viimeistelevään siloitukseen.


Monta ideaa on saanut alkunsa myös lehtien ja blogissa nähtyjen vinkkien pohjalta. Hankittavien kasvien lista on ollut olemassa jo vuosia ja se vain pitenee blogipostauksia lukiessa.
Daalia HS Wink

Ostokset 

Kasvien vinkkilistalla on monia "täytyy saada" -kasveja. En edes yritä saada kaikkia listan kasveista, mikä on hyväksi, sillä eipä siihen olisi varaakaan. Toisaalta listaa pidemmän aikaa käsissä pyöritellessä huomaan, ettei moni kasvi meidän pihaan vaikkapa olosuhteiden vuoksi sopisikaan.

Saatan lähteä jotain tiettyä kasvia hankkimaan ja kotiin tuleekin auton tavaratilallinen ihan jotain muuta. Alennusmyynnit ja tarjoukset ovat sen verran paha houkutin, että niitä on vaikea vastustaa. Mielestäni en kovin suuria summia kasveihin törsää. Paljon tulee vaihdettua, kasvatettua itse ja ostettua edullisesti.

Olen todennut, että vähimmäismitoitus puutarhahörhön käytössä olevalle autolle on kulkupeli, jonne mahtuu vähintään neljä 45 litran multasäkkiä, jokunen pussillinen perennantaimia, pari pensasta ja yksi kirsikkapuu. Ja tietenkin kuski itse. 


Puuvajassa säilytän kesäajan vähemmän arvokkaita työvälineitä.

Työkalujen säilytys 

Olisin ylen tyytyväinen, jos saisin kaikki työkalut ja puutarhakamat viimeisen päälle siistiin järjestykseen. Olen ostanut koukkusysteemin työkaluille kiinnitettäväksi kellarin seinään, vaan eipä ole vielä paikalleen päässyt. Säännöllisin välein kellarin tarvikehyllyjä siivoilenkin, mutta kesän tiimellyksessä vehkeet tuppaavat menemään sekaisin. Syksyllä pihalta tavaroita kellariin kantaessani pyrin kesäsotkun järjestämään. 

Lapsuudenkodissa meille tolkutettiin, kuinka tärkeää on laittaa tavarat paikalleen, jotta ne tarvittaessa löytyvät helposti. Sitä neuvoa yritän noudattaa edelleen ja aika hyvin se toimii. Kesäaikaan osa työkaluista siirtyy käytännön syistä alapihan puuvajaan. Äärimmäisen harvoin mikään työkalu jää pitkin pihaa. Ruoka- tai muuksi lyhyeksi tauoksi työvälineet saavat jäädä odottamaan, mutta työn päättyessä ne pääsevät takaisin omille paikoilleen.

Tomaatti Ildi - tämän kesän viimeiset kypsymässä.

Minä hyötytarhurina 

Hyötytarhurina olen aikamoinen noviisi. Olisi hienoa, jos kellari pullistelisi perunalaareja ja hillopurkkeja. Ja jos olisi kellari, jossa kesän sato säilyisi. Kasvatan hyötykasveja lähinnä, jotta saisimme kesällä ja kesän jälkeenkin nauttia edes vähän oman puutarhan antimia. Itse kasvatettu maistuu paljon paremmalta. Se johtuu varmaan siitä, että kaikessa itse kasvatetussa on sydän ja sielu mukana.

Kasvatan hyötykasveja myös siksi, että innostus kasvattamiseen venyy ja paukkuu lajista toiseen ja kauniista kukista herkullisiin syötäviin. Yksinkertaisesti on niin hauska nähdä kasvin kehittyminen siemenestä taimeksi ja lopulta syötäväksi hedelmäksi tai vihannekseksi. Tomaattien kanssa seurustelu ahtaassa kasvihuoneessa sateisena kesäpäivänä on kohokohta, jonka toivoisin kokevani joka kesä.

Kitkentäjakkara säästää selkää.

Kitkeminen 

En sano, että kitkeminen olisi kivaa. Mutta ei se inhottavaakaan ole. Olen todennut ahkeran kitkemisen tuottavan tuloksia ja säännöllisen kitkemisen ansiosta rikkojen määrä on vähentynyt oleellisesti. Välillä joudun itseäni aika lailla psyykkaamaan päästäkseni kitkemisen alkuun. Kun työvälineet ovat työmaalla ja sopiva tahti löytynyt, onkin sitten vaikea lopettaa. Kitkiessä tulee pohdittua monenlaisia asioita alusta loppuun ja lopusta alkuun. Omanlaistaan terapiaa sekin. 

Nykyisin en lähde kitkemään sillä ajatuksella, että tänään on saatava koko tontti joka ainoasta rikasta vapaaksi. Sitäkin nimittäin on tullut harrastettua ja se vasta uuvuttavaa on pelkkänä ajatuksenakin. Ei, parempi määritellä itselleen ja käytettävissä olevalle ajalle sopiva kohde ja pyrkiä hoitamaan se kuntoon. Ai, että, miten nautinnollista on katsoa rikoista vapautettua aluetta.
Hiljattain kantattu Päivänliljapenkki

Puutarhapuuhat
 


Puutarhassa puuhailu on mieluisaa. Kuoppien kaivamisesta ja painavien taakkojen kärräämisestä en niin kovasti pidä, mutta ne kuuluvat kokonaisuuteen ja hyvin nekin hoituvat. Jotta voi istuttaa jonkin kasvin, on sitä varten kaivettava kuoppa ja kärrättävä multaa. Toiminnan ihmisenä tykkään olla liikkeessä ja mikäs sen mukavampi tapa ja kohde, kuin puutarha. Puutarhassa puuhaaminen on oivallista hyötyliikuntaa. Eipä tarvitse ahkeroinnin jälkeen enää punttisalille lähteä.

Välillä on hurjan vaikeaa keskeyttää jokin intensiivinen puutarhatyö pyykkien ripustamisen tai ruokatauon vuoksi. Kulunut kesä on mennyt voittopuolisesti lepäilyn ja oleskelun merkeissä. Mukavaa sekin, mutta monen monta kertaa sormet ovat syyhynneet halusta päästä vähän mylläämään...
Nainen ja betonipallo, josta tulikin Barbapapa

Puutarhan tyyli
 


Meidän puutarhan tyyli on vuosien mittaan melkoisesti muuttunut ja luultavasti jatkossakin muuttuva. Omin käsin rakennettu maailma, jolle en osaa tyylinimeä antaa. Laajoista nurmialueista tykkäävä ehkä sanoisi viidakoksi, mustia kivimuureja ja aistikkaita havuja istuttava asuntomessuasukas kutsuisi kenties tyylittömäksi sekasotkuksi. Valmista ei ole, eikä varmaan koskaan tulekaan. Kun yhden paikan saan mieleisekseni, toista jo silmäilen muutosta pohtien. Jos alusta aloittaisin, joitakin asioita tekisin toisin. Nyt olkoon puutarhani tyyli tällainen, sillä maailmaan mahtuu kaikenlaisia puutarhoja. Tyylittömiä, tyylillisiä ja kaikkea siltä väliltä.

Syysvuokko - Anemone hupehensis

Kasvivalikoima
 


En juokse erikoisuuksien perässä, enkä myöskään halua jokaista perinnekasvia omalle pihalle. Useimmille puutarhaihmisille tutut kasvit löytyvät meiltäkin. Vuosien edetessä ja kasvitiedon karttuessa kasvivalikoima on laajentunut ja syventynyt. Kukkien sävyt eivät soinnu toisiinsa ja monen kasvin hankinta ja istuttaminen on osoittautunut täydelliseksi vikatkiksi. Pitkään oli aika, että kaikki puutarhaani tiensä löytäneet kasvit myös tänne jäivät - elleivät ihan itse heittäneet henkeään. Nyt olen oppinut, että kasveistakin voi luopua, jos syystä tai toisesta ei niistä tykkää. Aina löytyy ottaja ja ellei löydy, kompostiin mahtuu.
Kelloköynnös - Cobaea scandens

Minä ja sää
 


Seuraan säätä sekä mielenkiinnosta että myös puutarhan kannalta. Haluan edes vähän suunnitella tekemisiäni etukäteen, enkä siis ehdointahdoin käytä puutarhatöille sopivaa päivää vähemmän tärkeisiin sisähommiin tai uuden t-paidan metsästämiseen naapurikaupungin kaupoista. 

Tänä kesänä säätiedotusten tuijottamisesta tuppasi tulemaan jo vatsahaava tai ankara ahdistus. Hellettä piisasi, eikä vettä tullut. Puutarha huusi kuivuuttaan ja meikäläinen tanssi kaikki salsat ja tanhut ja valssit sadetta houkutellakseni. Yleisesti ottaen suhtaudun säähän maltillisesti. En ole sokerista, en siis sula paisteessa enkä liukene sateessa. Oikeat vaatteet päälle ja pihalle.

Leppäkerttu
 
Suhtautuminen vuodenaikoihin
 


Olen kevään ja kesän ihminen. Rakastan valoa ja lämpöä. Kesällä elämä laajenee tai jopa muuttaa pihalle. Paljaat varpaat, ei takkia, ei pipoa, ei käsineitä. No, puutarhahanskat sentään. Luultavasti kuitenkin väsyisin jatkuvaan helteeseen ja alituiseen kastelemiseen. Ehkä meidän syksymme ja talvemme saavat meidät odottamaan ja arvostamaan kevättä ja kesää enemmän, kuin jos ne olisivat aina läsnä. Mitäpä sitä inhoamaan sellaista, mille ei mitään voi. Paras ottaa ilo irti niin syksystä kuin talvestakin. Syksyllä voi puutarhassa yhtä sun toista tehdä ja talvella sitten tankata vähintäänkin itsensä täyteen puutarhatietoutta.
Alcea rosea

Olipa taas mukava haaste. Kiitos Pauliinalle haasteen liikkeelle laittamisesta ja Hiidenkiven puutarhassa- ja Hirnakan torppa -blogeille minun haastamisestani. Ei tarvinnut haastetta napata omavaltaisesti käsittelyyn, vaan ihan luvalla pääsin puutarhajuttuja taas repostelemaan.

 
Haastan mukaan seuraavat blogit:

Tuula/Maalaiskaupungin piha, joka on aika uusi blogi.
Mielen Lumoa. Monille jo tuttu blogi, jossa on aivan upeita valokuvia.
Rannanpihassa. Blogi, jossa mukava Ulla juttelee Pohjois-Karjalan murteella puutarhasta.
Mustilanhortensian viereen ilmestynyt orvokkeja.

En kopioi koko haastetta tähän, sillä postaukselle tuli mittaa näinkin jo melkoisesti. Haasteen pohjan löydät Pauliinan blogista Kukka ja kaali.  

"Kerro vapaamuotoisesti millainen puutarhuri sinä olet. Olisi kiva, jos käsittelisit aihetta alla luettelemistani näkökulmista – tai sitten jollakin aivan muulla tavalla, joka kuvastaa juuri sinua.
  • Puutarhasuunnittelu
  • Ostokset
  • Työkalujen säilytys
  • Minä hyötytarhurina
  • Kitkeminen
  • Puutarhapuuhat
  • Puutarhan tyyli
  • Kasvivalikoima
  • Minä ja sää
  • Suhtautuminen vuodenaikoihin

Kerro haastessa kuka sinut haastoi, ja että haasteen laittoi liikkeelle Pauliina Kukka&Kaali -blogista."

Verikurjenpolvi - Geranium sanguineum

Mukavaa syyskuista sunnuntaipäivää kaikille!
 

33 kommenttia:

  1. Kiva lukea näitä vastauksia. Onneksi puutarhanhoidolle löytyy paljon eri tyylejä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanopa muuta. Aika tylsäksi taitaisi puutarhurien elämä käydä, jos kaikki olisi yhtä ja samaa.

      Poista
  2. Tämä on todellakin hyvä haaste! Kysymykset antavat mahdollisuuden joko leikittelyyn tai vakavaankin pohdintaan itse kunkin tyylin mukaisesti. Lisäksi pääsee tutustumaan itse kuhunkin pikkuisen paremmin. Vastauksiasi oli mukava lukea :) Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkäsin tästä haasteesta. Toivottavasti moni lähtee siihen mukaan ilman haatamistakin, sillä tällaiset haasteet avaavat mukavasti bloggarin taustoja ja tuovat elämisen makua bloggaukseen.

      Poista
  3. Kiva ja erittäin kokonaisvaltainen haaste! Hyvin sanottu tuo kitkemisen juttu, että vaikea aloittaa ja vielä vaikeampi lopettaa :-D Ja miten siinä tulee pohdittua, pyöriteltyä ja keskusteltua (itsekseen). Olet varmaan jo joskus kirjoittanutkin siitä, millainen puutarhasuunnitelmanne oli ja miten sitten lähdit sitä muokkaamaan, miten se on muuttunut / parantunut, mutta siitä olisi kiva kuulla lisää (uudestaan, jos niikseen tulee, asiat tuppaavat unohtumaan).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kitkiessä tulee kyllä välillä höpötettyä ihan ääneenkin. Onneksi puutarhassa on ainakin tällä hetkellä sekä punarintoja että mustarastaita. Niille voi rauhassa "avautua".
      En ole tainnut puutarhasuunnitelmaamme käsitellyt täällä blogissa. Kaivoin sen tänä aamuna esille ja ehkä siitä jossain välissä syntyy juttu. Kiitos vinkistä!

      Poista
  4. Olipa tosi mukava lukea vastauksiasi ja tutustua sinuun paremmin :) Sinulla on niin ihana, jutusteleva, kivalla tavalla pohdiskeleva tyyli. Moneen asiaan oli helppo samaistua. Voi, kunpa minäkin osaisin kulkea paljain varpain :) Oli hauska päästä kurkkaamaan työkaluvajaasi. Siellä oli tunnelmaa :)

    Mukavaa sunnuntain jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pauliina! Sananlahja on sinullakin ja ilolla luen aina postauksesi.
      Varsinainen työkaluvarastoni on kellarissa. Tuolla puuvajassa on lähinnä sellaiset työvälineet, joilla pärjää hetken aikaa, kun ei ehdi ja viitsi kellariin mennä. Puuvaja on avonainen tila tontin laidassa ja lähellä kulkee yleinen kulkuväylä. Vaikka meillä ei ilkivaltaa ole esiintynyt, en silti arvaa ihan kaikkea jättää lukitsemattomaan tilaan.

      Poista
  5. Kivaa luettavaa ja kauniita kuvia. Tämä on kyllä ollut harvinaisen mukava haaste ja kiva kun sinäkin kannoit kortesi kekoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos haasteesta, Hirnakka! Tämä on tosiaankin mukava haaste. Monissa haasteissa joutuu vähän painimaan omien ajatustensa kanssa, niin tässäkin. Koen sen vain hyväksi.

      Poista
  6. Juuri aioin mennä blogiisi laittamaan sinulle viestin haasteesta, mutta olitkin nopeampi.
    Uskon, että sinulla mökki- ja parvekepuutarhurina on mielenkiintoisia vastauksia annettavana. Ei ole yhtä ainoaa oikeaa puutarhaa, eikä puutarhuria. Haasteeseen ei ole pakko vastata, eikä todellakaan mitään aikataulua. Haasteita voi hyvin varastoida käsiteltäväksi vaikkapa kylmän ja kolean päivän varalle.

    VastaaPoista
  7. Oli mukavaa lukea vastauksiasi Pauliinan haasteeseen.
    Puutarhurin auton kuvaus osuu täysin nappiin. Äskettäin autoa vaihtaessani sanoin juuri miehelleni, että täytyy ottaa huomioon myös kasvien mahtuminen autoon :D
    Kitkemisen aloittamisesta ja lopettamisesta olen samaa mieltä - vaikeita molemmat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin on auton vaihto edessä ja tavaratila tulee olemaan yksi tärkeimmistä valintakriteereistä. Ehkä viisainta olisi valita pakettiauto - tai kuorma-auto (johon ei ole edes ajokorttia).

      Poista
  8. Mielenkiintoinen haaste ja kivat vastaukset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli kiva haaste, jonka toivoinkin saavani käsittelyyn.

      Poista
  9. Ai, miten mukavaa pohdintaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla tuppaa aina kaikki menemään pohdiskeluksi. Toivottavasti ihmiset eivät siihen hermostu.

      Poista
  10. Tämä on kyllä hieno ja kekseliäs haaste. Vastauksia on kiva lukea ja on myös mielenkiintoista, miten eri tavalla kukin haastetta käsittelee. Sinulla on mukava tapa kirjoittaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos! Minustakin on mielenkiintoista lukea toisten postauksia ja nähdä, miten eri tavoin ihmiset näkevät saman asian. Mukavaa monipuolisuutta.

      Poista
  11. Kivat vastaukset, olen samaa mieltä Pauliinan kanssa, kiva päästä kurkkaamaan työkaluvajaan, työkalut on osa puutarhassa puuhaavan elämää, hyvin tärkeäkin osa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää varmaan tehdä ihan oma postaus työkaluista, sillä puuvajassa on vain murto-osa vempaimista. Koska se on avoin tila, jonne ohikulkijat voivat helposti poiketa, en tärkeimpiä ja arvokkaimpia tavaroita siellä säilytä. Onneksi meillä ei ole ollut tähän mennessä ilkivaltaa.

      Poista
  12. Kivoja vastauksia, monta sammanoloista kuin omanikin. Blogimaailma on kyllä yksi, joka saa innostumaan ja kokeilemaan uutta, mutta myös oppimaan ihanasti, tietoa ja kokemuksia tulvii poimittavaksi omaan puutarhaelämään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta. Minusta tuntuu, että blogin aloittamisen jälkeen olen oppinut enemmän, kuin kaikkina aiempina vuosina. Vuorovaikutus on yksi blogielämän parhaimpia puolia.

      Poista
  13. Ai että oli mukavaa lukemista! Kiitos vastauksistasi ja kuvista jälleen!

    VastaaPoista
  14. Mukavat vastaukset. Monehen voisin vetää ruksin "täysin samaa miältä".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Olisipa mukava lukea, miten sinä tämän haasteen käsittelet. Senhän voi ottaa, vaikka kukaan ei haastaisikaan.

      Poista
  15. Voi miten kivaa luettavaa ja niin ihanin kuvin höystetty:)♥ Tuo kitkeminen on sitten aikaa vievää puuhaa ja sitä saa kyllä tehdä ihan koko kesän..vaan onpa ihana hetken aikaa katsella niitä kauniita puhtaita penkkejä ennenkuin ne rikkaruohot taas alkavat tunkemaan päätään:) Meidän pihalla on varmasti maailman sitkeimmät voikukat:) Leppoisaa alkavaa viikkoa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähemmän sitkeitä voikukkia ei taida olla edes olemassa. Niiden juuret kasvavat varmaan Kiinaan saakka.
      Rikkaruohosta putsattu alue on kyllä niin mahtavaa katseltavaa. Voisi vaikka tuolin viedä siihen viereen.

      Poista
  16. Onpa mukava haaste, meitä puutarhureita kun on niin monenlaisia, niin mielenkiintoista lukea toisten ajatuksia puutarhailusta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meitä puutarhureita on tosiaan monenlaisia ja hyvä niin. Joukkoon mahtuu kaikenlaisia ideoita. Haasteita käsitellessä tulee usein myös pohdittua asioita itsensä kanssa tarkemmin.

      Poista
  17. Kiitos haasteesta ja miepä koittelen kertoilla ihestän millanen puutarhuri oon, kuhan kerkiin. Mukavasti oot vastaillu omassa haasteessasi ja kauniita kuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa, että otat haasteet vastaan. Kiirehän näillä ei ole. Voi säästää vaikka sadepäivän ratoksi.

      Poista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!