perjantai 5. toukokuuta 2023

Luminen pakkasaamu

Primula elatior - Etelänkevätesikko
 

Johan avautui ikkunasta järkyttävä näky torstaiaamuna. Pakkasta -3℃ ja lunta maassa. Ei nyt sentään lumikolaa tarvinnut kellarista hakea. Kyse ei ollut pelkästään pakkasen muodostamasta kuurasta, vaan ihan taivaalta sitä lunta oli satanut.

Prunus 'Accolade' - Koristekirsikka Kevätsuudelma

Omalla tavallaan kevätkukkien, väriä näyttävien nuppujen ja valkean lumen yhdistelmä oli kaunista. Vaan kyllä sen katseleminen kylmäsi niin sydäntä kuin varpaitakin.

Pulsatilla vulgaris - Tarhakylmänkukka


Lila tarhakylmänkukkakin oli kumartanut päänsä kuin etsiäkseen turvaa ympärillä kasvavista scilloista. Sitä katsellessa mieleen nousi luontodokumenttien pingviiniyhdyskunnat, jotka painautuvat toinen toisiaan vasten suojautuakseen jäälakeuden yli puhaltavalta tuulelta.

Tulipa Persian Pearl


Tulppaanisöpöläisetkin taisivat manata mielessään aikaista heräämisestään. Kenties ne ajattelivat, että ensi keväänä noustaan myöhemmin. Mitäpä kiirehtiä tällaiseen puutarhaan, jossa karvahatulle on käyttöä toukokuussakin.

Fritillaria imp. Rubra - Keisarinpikarililja


Keisarinpikarililjat ovat harrastaneet tänä keväänä joogaa varmaan kyllästymiseen saakka. Harva se aamu niiden latvukset nuppuineen nuokkuvat maata kohti. Päivän lämmetessä ne suoristavat urheasti selkänsä. Kunpa niillä riittäisi turnauskestävyyttä siihen saakka, kunnes lämpöä riittää aamusta alkaen ja saavat seistä suorana avaamassa nuppunsa.

Pakkasyöt eivät suinkaan vielä loppuneet. Myös tänään, perjantaiaamuna mittari näytti -3℃ ja sama jatkuu ainakin pari seuraavaa yötä. Sen jälkeen näyttää hieman lupaavammalta. Ehkä kohta voi siirtää jääskrapan ja lumiharjan pois autosta. Ja hanskat takintaskusta kesäsäilöön.

Helmililjat ja pystykiurunkannukset


Naapurikylässä lunta ja rakeita satoi perjantaina puolenpäivän aikaan taivaan täydeltä. Maahan se ei enää sentään jäänyt. Ystävän suojaisassa pihassa kirsikka on yhtä vaaleanpunaista kukkapilveä.

Jos jaksaa luonto pinnistellä kylmyyttä vastaan, emmeköhän me ihmisestkin jaksa.
Ystävät, lämpimämpää viikonloppua teille kaikille!

 


26 kommenttia:

  1. Kauniita kukka kuvia lumesta huolimatta. Meillä tupsahti lunta oikein kunnolla noin 20 senttiä entisten lisäksi , vielä saadaan odotella ensimmäisiä helmililjoja. Lämpiävää viikonloppua sinullekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jospa se vasta satanut 20 sentin lumi toimisi vanhan surmana. Siellä ne helmililjat ovat valmiina ponkaisemaan esille ja kukkaan heti, kun lumi väistyy.
      Lämpimämpää on luvassa, varmasti teillekin. Mukavaa viikonloppua!

      Poista
  2. Oijoi, mikä kirsikka!!
    Voi miten hurjaa, lumentuloa toukokuussa. Eilen kuulin, että täältä jonkin matkaa itään oli yhdellä saarella tullut lunta, kuten myös oikein sakeasti Nauvon ja Paraisten välisellä lossilla. Meillä ei kyllä näkynyt kuin aurinkoa. Ohuella lumella kuorrutettu puutarhasi on kyllä tavattoman kaunis. Aurinkoista ja lämpenevää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kieltämättä luminen puutarha näytti hyvin kauniilta. Aurinkokin taivaalta pilkisti, mutta kylmyys meni luihin ja ytimiin. Voi kukkaressuja, miten lannistuneilta kaikki näytti. Tänään onneksi jo virkeämmiltä, vaikka nippanappa viiteen plusasteeseen on päästy.
      Lumikuurot olivat aika paikallisia. Muutaman kilometrin matkalla sää vaihtui eilen auringonpaisteesta sakeaan lumikuuroon.
      Meidän ostarin kaksi isoa kirsikkapuuta ovat lähipäivinä täydessä kukassa. Tuo ystävän kirsikkapuu on hyvin suojaisassa paikassa Lohjalla ja varmaan siksi jo täydessä kukassa.

      Poista
  3. Jestas meillä täällä kotona tuli varmaan kolmeen otteeseen hieman lumen haituvia mutta ei mitään muuta . Mitä mökillä se nähdään ja kuullaan viikonloppuna . Olen vielä ollut kipeenä että saa nähdä mitä jaksaa puutarhassa tehdä ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävin eilen Lohjalla ja siellä lunta tuli todellakin muutamina hahtuvina. Nummelassa satoi niin sakeasti, että maisema oli aivan harmaanvalkoinen. Onneksi maahan osuttuaan suli pian pois.
      Onpa teillä ankara tauti. Kannattaa varmasti levätä ja toipua rauhassa. Tässä viileydessä puutarhatöillä ei ole niin kiire.

      Poista
  4. Samat sanat, lunta on tullut meilläkin - ja on niiiin kylmää! Sait otettua todella kauniita kuvia, vaikka tietysti olisi kukille mukavampi, ettei niillä olisi tässä vaiheessa enää lunta niskassa. Tuo yleisnäkymä on kerrassaan viehättävä, siis todella viehättävä!
    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puutarhaihmisellä on näköjään kiire ikuistaa kaikki tilanteet, hyvässä ja pahassa. Äkkiä vain takki niskaan ja kengät jalkaan ja kameran kanssa pihalla, vaikka näpit olivat hetkessä aivan jäässä. Jotkut kasvit kärsivät lumesta ja pakkasesta. Niiden kohtalo surettaa, mutta millään ei pysty kaikkia suojelemaan ja suojaamaan.
      Kaunista oli minustakin. Timantteja oksilla ja kuuraa kukkasilla.
      Sinulle myös hyvää ja erityisesti lämpimämpää viikonloppua!

      Poista
  5. No näyttää kyllä hieman lohduttomalta kasvien kannalta. Täälläkin on ollut hyvin kylmä, mutta onneksi räntää ja rakeita on satanut vain ihan yksittäisiä hiutaleita. Kasvihuoneessa harsot ovat edelleen kasvien suojana, mutta mittarin mukaan lämpötila on pysytellyt siellä nollan tuntumassa. Uskon, että lattialaatat ja sokkeli keräävät ja varastoivat päivisin lämpöä auringon paistaessa ja pitävät sitten öistä lämpötilaa korkeammalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin on kasvarissa tuplaharsot, vaikka siellä ei kovin paljon vielä kasveja olekaan. Lähinnä muutamia perennoja ja tuoksuherneet. Kivilattia varastoi lämpöä, mutta muuten kennokasvari on varsin hatara.
      Saisi jo pakkasyöt loppua. Pientä pakkasta monet kasvit sietävät, mutta useampana yönä toistuva -4 on jo joillekin liikaa. Eräässä puutarharyhmässä kehotettiin laittamaan harsot esimerkiksi särkyneensydämen versoilla. Se ei pakkasta kestä.

      Poista
  6. Jäin miettimään, löytyykö tähän kylmään aikaan vielä pölyttäjiäkään kirsikkapuulle?
    Kylmää on. En ole tarennut pihahommiin vielä ollenkaan. Ikkunoita olen hissukseen pessyt. Tänä aamuna oli maa valkoinen. Eilen satoi nk. lumirakeita ja niitä oli tänäänkin auton päällä. Pakkohan tämän on tästä hissukseen lämmetä.... vaikka juhannukseksihan se tietysti taas kylmenee ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä on ollut aurinkoisina päivinä pörriäisiä liikkeellä, mutta varmasti kylmyys vaikuttaa pölytykseen. Pihahommia on tullut tehtyä tavallista vähemmän. Ikkunoita minäkin olen pessyt. Paljon on vielä pesemättä, kun jokaisessa on kolme ruutua molemmin puolin eli kuusi ruutua.
      Tänäkin aamuna mittari näytti -3. Nyt enää -1. Luvassa on lämpimämpää. Siihen on uskottava.

      Poista
  7. Eipä nämä säät kyllä naurata! Vitsailtiin ennen vappua lapasista ja villahousuista, ihan ovat tarpeelliset, kun ulkona liikkuu. Ihmetellä vaan pitää noiden kevätkukkijoiden sitkeyttä, jo useampana aamuna ovat olleet maata vasten tai niskat koukussa ja aina ne sieltä nousevat. Safiirihortensian peittelin hallaharsojen suojiin, muut ovat saaneet selviytyä omin voimin. Tsemppiä kylmään viikonloppuun, eiköhän sää sitten jo ala lämpenemään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei naurata, ei. Tänäänkin mittari näytti tunti sitten -3, nyt -1. Joka aamu on katsottava sääennusteet nähdäkseen, pilkahtaako siellä toivon siemen. Nyt näyttää lupaavalta, kunhan tämän viikonlopun vielä jaksaa värjötellä.
      Kasvit ovat todella sitkeitä. Silti huoli niistä painaa. En ole mitään suojannut, vaikka olisi pitänyt. Esimerkiksi särkynytsydän olisi kaivannut suojaa. Myös keisarinpikarililjojen nuput kuulemma kärsivät pakkasöistä.

      Poista
  8. Meilläkin oli aika lailla lumimyräkkää. Kaunista oli, mutta myös epätodellista. Ja kamalan kylmää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt näyttää suunta olevan lämpimämpään. Tänään vielä mittari näytti tunti sitten -2, mutta äkkiä aurinko alkoi lämmittämään.

      Poista
  9. Lunta sato meilläkin ja jouluset tunnelmat ol eile aamulla, kun herättiin. Kunnolla on pukeuduttava kun ulos töihin männöö. Onneks pakkaslukemat ei oo ollu kovat ja kasvit kyllä kestävät ne. Meillä ei vielä kevät ookkaan niin pitkällä, kun siellä eteläsuomessa. Lämpenevää on onneks luvassa ja jo noitten peltotöidenkin kannalta sietäs kuivahtoo ja lämmetä kelit.
    Mukavoo viikonloppuu, telekkarin kahonnaks taitaa tää iltapäivä männä. Onhan nuo kruunajaiset mielenkiintoset kahtuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jouluinen maisema on mieluisa, mutta joulukuussa. Toukokuussa toivoisi aurinkoa ja lämpöä. Näpit jäässä on saanut ulkona liikkua ja moni asia on jäänyt kokonaan tekemättä. Epätavallista, että sohva kutsuu tässä vaiheessa vuotta. Uskokaamme lupauksia lämpimämmistä päivistä.
      Kruunajaiset on nyt katsottu. Mukavaa sunnuntaita sinulle!

      Poista
  10. Kirjaimellisesti kylmäävä näky lumipeitteiset kukat. Toivottavasti kaikki toipuivat kasvuaan jatkamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunista, joskin tosi hyytävää. Jokunen kasvi saattaa ottaa nokkiinsa, mutta useimmat onneksi selviävät.

      Poista
  11. Kylmää ja tuulista on ollut viime päivät, mutta kyllä aurinko näyttäytyessään lämmittääkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Auringon lämmittävän vaikutuksen huomaa nopeasti. Runsas tunti sitten mittari näytti -2, nyt jo +4, kun aurinko paistaa täydeltä taivaalta. Kohta pihahommiin.

      Poista
  12. Vastaukset
    1. Kiitos Riitta! Lumi sai todellakin puutarhan kimmeltämään. Kaikella on myös hyvät puolensa.

      Poista
  13. Teillä oli varsin viehättävät näkymät, kun jäinen kuura koristi lumen lisäksi kasveja ja aurinko sai kaiken kimaltamaan. Siitä huolimatta ei tuollaisia näkymiä haluaisi silloin todistaa, kun tulppaanit ovat nupullaan ja kasvu muutenkin pitkällä. Onneksi useimmat kevätkukat ja aikaisin heräävät perennat ovat sitkeitä eivätkä pienistä pakkasista tai niskaan satavasta lumesta hätkähdä.
    Meillä oli ennusteiden mukaan viime yö viimeinen pakkasyö seuraavan viikon ajalle. Niinpä päätin nostaa kaikki kellarissa talvehtineet kasvit varastosta pihalle ja myös jättää ne sinne mieluusti vaikka kesään saakka. Pitää kuitenkin seurata ennusteita ja nostella niitä takaisin varastoon, jos vielä tulee pakkasöitä tai ainakin suojata harsoilla. Toivotaan kuitenkin, että kylmyys olisi jo takanapäin.
    Aurinkoista sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumiaamu oli kieltämättä kaunista katseltavaa, mutta ihan heti en uusiksi ottaisi. Ihmeen hyvin kasvit näyttävät kylmyyttä sietävän. Keisarinpikarililjatkin joogaavat päätään edestakaisin ja näyttävät tänään yhä ihan pirteiltä.
      Pakkaset näyttäisivät nyt olevan ohi, mutta ilman muuta pitää vielä olla varovainen. Päivälämpötilat nousevat ihan kunnolla. Uskoisin perennojen jo pärjäävän ulkonakin. Minulla on jo valtaosa perennoista kasvarissa, jossa vekslaan harsoja edestakaisin.
      Tänään täällä on ollut aurinkoinen päivä ja selvästi lämpimämpi. Toivon samanlaisia sinulle!

      Poista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!