torstai 8. lokakuuta 2026

Ruskaa ja usvaa

 
Aurinkoiset päivät ovat olleet ajankohtaan nähden poikkeuksellisen lämpimiä. Hyvin on pärjännyt pihatöissä kevyemmilläkin tamineilla. Aurinko laskee täällä etelässä jo puoli seitsemältä. Ennen taivaanrannan taa laskeutumista säteet punaavat maiseman ja saavat ruskavärit hehkumaan.

Viime viikonloppuna illalla tienoon peitti hento usva. Se ei kuitenkaan muodostunut hernerokkasumuksi, vaan sää kirkastui hetkeksi ennen auringon painumista kokonaan taivaanrannan taa. 


Olen ripustanut erilaisia valoja puutarhaan. Pergolan katonreunalla on jo useamman vuoden ollut valosarja, joka syttyy ja sammuu ajastettuna. 

Siellä täällä puutarhan puissa roikkuu lyhtyjä, joissa tällä hetkellä on ajastimella kuuden tunnin ajan palavat led-kynttilät. Myöhemmin laitan osaan lyhdyistä öljykynttilöitä. Isokokoinen öljykynttilä palaa kolme-neljä päivää, vaikka sitä ei sammuttaisi päivällä. Loppusyksystä päivätkin saattavat olla niin hämäriä, että kynttilä voi aivan hyvin palaa ympäri vuorokauden.


Ilta-aurinko saa ruskavärit hohtamaan. Vielä hetken, sillä osa puista ja pensaista on jo pudottanut lehtensä. 


Tiistain kova tuuli sai osan tonttimme rajalla kasvavista puista pudottamaan loputkin lehtensä. Kunnan puut eivät mieti, kenen puolelle lehtensä pudottavat. Silppusin niitä ruohonleikkurilla niin omalle nurmikolle kuin aidan taakse kunnan tontille. Tuulihan ne sieltä kuitenkin meille kuljettaa. Silputtuna puunlehdet menevät pieneen tilaan, jolloin voin haravoida niitä puiden ja pensaiden tyville. 

Hedelmäpuissa on vielä lehdet tiukasti kiinni. Kriikunat ovat jo melko paljaita, mutta omenapuut vielä vihreitä. Viikonlopun ruohonleikkuu kesti tuplasti pidempään, kun välillä pysähdyin keräämään pudonneita lehtiä kanttausurista nurmikolle. Siinä niitä lehtiä oli helppo silputa ajamalla pari-kolme kertaa lehtien yli. Tässä vaiheessa silppu ei muodosta nurmelle kovin paksua kasaa, joten sen voi jättää haravoimatta. Myöhemmin silppukasat paksuuntuvat, jolloin haravoin ne puiden ja pensaiden alle. Osan kannan kompostiin.


Omalla tontilla kasvaa vain yksi iso vaahtera. Sekin alapihalla, eikä toivon mukaan enää pitkään. Vaahtera on huonokuntoinen. Siitä putoilee isoja oksia ja lehtiäkin puuhun tuli tänä kesänä vain osittain. Ukkokulta otti vaahterasta pois linnunpöntöt, jotta keväällä yksikään lintu ei vahingossa pesisi niissä. Tarkoitus on hommata puulle kaataja. Mieluummin jo niin varhain keväällä, että puun voi kaataa puistoalueelle kuitenkaan mitään vahingoittamatta. 

Alapihan vaahterasta on syntynyt siivottavaa vuosi vuodelta vähemmän. Sen sijaan yläpihan puistopäädyssä kasvaa kunnan puolella useita jo isoksi venähtäneitä vaahteroita. Arvata saattaa, että ne pudottavat lehtensä meillekin. Itse asiassa suurin osa lehdistä joko putoaa tai vähintään tuulen mukana kulkeutuu meidän pihalle. 

Leikkasin metsäpuutarhasta töyhtöangervot alas, kuten teen aina näin syksyisin. Niiden väliin jäi sopivasti multakohtia, joissa saatoin silputa ruohonleikkurilla kasapäin vaahteranlehtiä. Kuvassa multapinnan täyttää silputtu vaahteranlehtimassa, josta osan haravoin myöhemmin puiden tyville ja loput möyhennän multaan. Massaa on sen verran paksu kerros jo nyt, että möyhentämättä se muodostaisi talvipakkasella peltimäisen laatan maan pintaan. Homma on vielä kesken, sillä ainakin kaksi vaahteraa on edelleen täydessä lehdessä.
 


Terassinkulmalla muutaman vuoden asunut villiviini röyhähti tänä kesänä rehevään kasvuun. Leikkasin pari viikkoa sitten portaiden puolelta joitakin versoja lyhyemmäksi, jotta ne eivät peittäisi liiketunnistinlamppua ja siten estäisi sen toimintaa pimeällä.


Villiviini on vyörynyt terassin pylväästä myös maahan, jossa se ruskalehtineen näyttää kivalta hopeatäpläpeipin kaverina. 


Olen leikannut joitakin perennanvarsia. Etupäässä alapihalta. Yläpihalla sisäänkäynnin puolella suurin osa perennoista on leikkaamatta. Kesäkukistakin mm. mesiherttalehdet ovat edelleen paikoillaan. Kun on ollut niin lämmintä ja kasvit ovat hyväkuntoisia. Vasta ensimmäiset syksyn merkit ovat saavuttaneet kuunliljat. Yötkin ovat pysytelleet +10 paremmalla puolella. Paitsi nyt näyttäisi yötkin kylmenevän. Se tietää kuunliljoille kellastumista.

Aster novi-belgii 'Patricia Ballard'

Vihdoin myös syysasteri Patricia Ballardini ovat ryhtyneet kukkimaan. Ilmeisesti ne tarvitsevat tällaisen pitkään jatkuvan lämpimän syyskauden. Pörriäiset ovat selvästi mielissään, koska niitä pyörii astereissa useita.


Auringonlaskut punaavat iltapilvet niin kauniiksi, että niitä voisi tuijottaa vaikka kuinka pitkään. Kuten huomaan usein tekeväni. Päivän uutisten seuraamisen sijaan ihmettelen punertavien pilvien purjehtimista taivaalla.

Hienoja auringolaskuja kaikille toivoen!

 

27 kommenttia:

  1. Meillä on selvästi ollut viileämpää kuin teillä. Monta yötä on mennyt muutamalla plus -asteella, viime yönä oli useampi pakkasaste. Päivälämpötilakaan ei ole noussut kovin paljon + 14 asteen päälle, vaikka aurinko on paistanut. Kuunliljat ovat olleet täysin keltaisia jo pitkään.
    Nuo valot pergalossa näyttävät varmasti kauniilta illan hämärtyessä, samoin lyhdyt puissa. Hitaasti pehmenevien lehtien silppuaminen on hyvä konsti. Niin sitä mennään koko ajan puutarhassa kaamosta kohti ja työt alkavat olla sen mukaisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh, pakkasiakin jo. No, edessä se on täälläkin. Tänä aamuna mittari näytti +3 astetta. Auton ratti oli niin kylmä, että lähtiessä oli laitettava hanskat käteen.
      Onhan nämä päivät jo hetken aikaa olleet kesän pois siivoamista. Valosarjat ja kynttilät tuovat pimeneviin iltoihin mukavaa piristystä. Nyt niitä kannattaa sytyttää. Keväällä lisääntyvässä valossa keinovalo ei enää luo samaa vaikutusta.

      Poista
  2. Kauniisti tunnelmaa luovia valoja. Nyt niiden aika alkaakin olla käsillä.
    Omenapuut ovat siinä mielessä harmillisia, että ne pitävät sinnikkäästi kiinni lehdistään ja pudottavat ne usein maahan vasta hyvin myöhään syksyllä.
    Täällä syystyöt alkavat olla aika kivalla mallilla. Eilen sain pestyä kasvihuoneen puuosat. Aikaa kului yllättävän paljon, kun jouduin keikkumaan pesuvehkeiden kanssa korkeuksissa A- tikkaiden varassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaupoissa on nyt valosarjoja pöydät pullollaan, jos kotoa ei mieleisiä löydy.
      Omenapuiden syksy on vähemmän kaunista ja käytännöllistä. Olen joskus rapsuttanut niiden lehtiä kohmeiselta nurmikolta.
      Hyvä, ettet pudonnut tikkailta. Olo on varmasti hyvä, kun ikävät työt on tehty. Kylmässä säässä ei mielellään veden kanssa lotraa.

      Poista
  3. On kyllä kaunista ruskaa! Ihanat nuo teidän pergola ja köynnösnurkkaus, villiviinin punertuessa ne ovat hyvin kauniit. Ja valosarja vielä pisteenä iin päällä, kovin houkuttelevan näköistä!
    Ihana on myös villiviini hopeatäpläpeipin kaverina.
    Hienoja kelejä kyllä oli pari päivää. Viime yö oli selvästi kylmempi: täällä yön alin oli vain 4 astetta. Aamusta piti laittaa tuli hellaan, niin oli talo yön aikana kylmennyt. Muurikaan ei ollut lämmin, kun parina lämpimänä päivänä ei tarvinnut lämmittää laisinkaan.
    Hyvä ajatus ihastella pilviä ja auringonlaskua ahdistavien uutisten sijaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskaa, että tämän päivän tekniikka mahdollistaa kausivaloilla koristelemisen ilman sähköjohtojen vetämistä. Yllättävän hyvin aurinkokennolamputkin tuikkivat pimeässä puutarhassa.
      Kyllä se kylmä hiipii kaiken aikaa lähemmäs. Täällä oli syksyn kylmin aamu, kun mittari näytti +3. Yhtään huurrekuvaa en ole vielä päässyt ottamaan, mutta ehtiihän niitä. Kiva tietenkin, että edelleen on ollut lämpimiä päiviä.
      Siinä onkin taas tottumista, kun pitkän lämmittämättömän jakson jälkeen täytyy ennakoida klapikasa hellan lähelle. Puiden sytytttäminen on minusta mukavaa, mutta meillä se on harvoin pakollinen tehtävä.
      Kauneutta monin eri tavoin tankkaamalla elämä tuntuu piirun verran mukavammalta. Vaikka sitten punertavia pilviä tuijottaisi.

      Poista
  4. Korkeista puista näkyvät lehdet jo pudonneen kokonaan. Meillä on pihalla paljon vaahteroita ja niissä on vielä aika paljon lehtiä, vaikka on tuullutkin. Osa lehdista on vihreitä ja osa punaisia/keltaisia/oranssena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin meidän rajan vaahteroista osa on vielä vihreitä ja kellastuneitakin lehtiä on vielä puut täynnä. Silppuamista on siis edelleen odotettavissa.

      Poista
  5. Yllättävän lämmin on lokakuun alku ollutkin, mutta meillä oli viime yönä ollut vain puoli astetta lämmintä kylmimmällä hetkellä aamuvarhaisella. Ja tämä päivä on ollut kylmä ja sateinen. Jotenkin ihan eri tuntuinen kuin aiemmat päivät. Niin se äkkiä muuttuu.
    Ihania pilvi- ja usvakuvia olet onnistunut ikuistamaan. Ja hyvin samanlaisia pergolakuvia kuin itse juuri omaan tulevaan juttuuni laitoin. Tuo villiviinikuva hopeatäpläpeipin kera on hieno. Pörrikuva on myös upea, mutta mietin tuota syysasteriasi. Onko se 'Patricia Ballard', kun se näyttää niin vaalealta? Omani on paljon tummempi. Vai vääristääkö kuvan valo? En ole mikään syysasteriekspertti, mutta jäin miettimään...
    Pitäisi alkaa poltella lyhdyissä kynttilöitä. Ennen minulla paloi monta kynttilää ulkona. Nykyään olen tullut niin laiskaksi, etten millään viitsisi mennä niitä sytyttelemään. Vai liekö vanhuuden oire jo sekin😅
    Tuota punertavien iltapilvien tuijottelua olen harrastanut muuten minäkin😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eilen aamulla oli tosiaan kylmä, mutta tänään taas +10 asteen aamu. Vettäkin tulee kaatamalla voimakkaan tuulen kera. Jatkossa sää selvästi viilenee, joskaan ei erityisen dramaattisesti.
      Syysasteri Patricia Ballard on kuvassa todellisuutta vaaleampi. Epäilyjä sen nimestä on tullut aiemminkin, joten saattaa hyvinkin olla joku muu.
      Laiskuutta löytyy täältäkin. Siksi noissa lyhdyissä on ajastettavat patteritoimiset led-kynttilät. Hoitavat syttymisen ja sammumisen itse. Laitan lyhtyihin öljykynttilät lähempänä joulua, jolloin pimeää riittää pahimmillaan koko päiväksi. Isokokoiset öljykynttilät palavat monta päivää. Pyrin sytyttämään ne siten, että palaisivat viikonvaihteen yli.
      Mukavaa viikonloppua sinulle ja monta punertavaa iltapilveä katseltavaksi!

      Poista
  6. Tunnelmavalot - mikä ihanuus 💛🧡
    Ei olla enää vuosikausiin hesaria tai muita paperilehtiä luettu, mutta katsellaan livenä puiden ja pensaiden lehtiä 😊🍂🍃🍁

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä meilläkään enää paperilehtiä lueta. Aloitan aamut lukien Hesarin ja muita uutislähteitä läppärillä.

      Poista
  7. Nyt on ollut todella lempeä sää, upeaa ruskaa, usvaa ja upeita pilviä! Tiistaina tuuli todella henkäili melkoisella voimalla! Onpa harmillista, että vaahterat rajan takaa tulevat puutarhaasi, niiden lehtimassa on todella suuri! Toivottavasti lempeää säätä saisimme lisää, puutarhassa on kiva touhuta, vaikka hämärä laskeutuu jo aikaisemmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaahterat kasvavat kaikki aivan meidän rajalla, joten osa lehdistä putoaa suoraan tontillemme ja osan tuuli tuo puiston puolelta. Vaahteroista syntyvä lehtimassa on todella suuri. Monet tietävät, miten iso ja paksu vaahteranlehti on, eikä se kovin helposti maadu. Silppuaminen helpottaa tilannetta ja nopeuttaa maatumista.
      Sää on muuttunut viileämmäksi, mutta kyllä pihalla edelleen tarkenee jatkaa syystöitä. Kunhan saan aamutoimet tehtyä, menen taas jatkamaan.
      Kivaa viikonloppua sinulle!

      Poista
  8. Vaahteranlehdet saavat tänä vuonna Between-käsittely. Oikein odotan, että pääsen hurruuttelemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotan menestystä vaahteranlehti-hurruuttelulle. Sitä samaa on vielä itselläkin ohjelmassa.

      Poista
  9. Meillä on yksi meidän iso vaahtera mikä on kohta pudottanut kaikki lehtensä. Siivottavaa on riittävästi me viemme ne omaan takametsään kompostoitumaan maahan. Siinä riittää siivottavaa kuten sanoin mutta antaa kesällä kaivattua varjoa tähän aurinkoiseen tonttiin . Me olemme myös jotain valoja laitellut tänne mökille kun täällä vielä ollaan. Pihapiiriä on siivottu jo jonkinverran. Pelakuut osa on viety kasvihuoneeseen kuivumaan ennen kellariin vientiä. Haikea mieli on hiukan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teidän vaahteranne onkin kauniin muotoinen ja hyvällä paikalla. Meidän vaahtera toi mainitsemaasi varjoa, mutta valitettavasti puun kunto on niin huono, että se on kaadettava. Rajalla vaahteroita kasvaa kymmenkunta ja niistä tulee lehtimassaa valtavat määrät. Kun ei ole omaa takametsää, jonne niitä kuskaisi maatumaan, on selvittävä silppuamalla lehtiä omalla tontilla säilöttäviksi ja kuskaamalla ylimääräiset kaatopaikan puutarhajätepisteelle.
      Syksy on aina haikeaa. Valojen sytyttäminen tuo piristystä ja apua pimeän ajan ylittämiseksi.

      Poista
  10. Sumu tekee näkymästä jännittävää. Alkaa mielikuvitus liikehtiä. Pimeä tulee aina vaan aikaisemmin ja pakkasen puolellakin on taidettu jo käydä yöaikaan täälläkin. Auton ikkunat eivät ole olleet jäässä, tosin en ole mihinkään aamuisin lähtenytkään.
    oliko teillä joku ulkoremppa muutama vuosi sitten ja leikkasit kaikki villiviinit ? Ja onko ne nyt jo kasvaneet taas noin isoiksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä ei vielä ole ollut pakkasta, mutta kyllä +3 astettakin kylmältä tuntuu. Kohta edessä on auton ikkunoiden rapsuttaminen ja renkaiden vaihto.
      Katto-ränniremontin yhteydessä leikkasin köynnöshortensioita merkittävästi. Villiviinejä ei talon seinustalla kasva. Ainoastaan talon sisäkulmassa on säleikkövilliini, joka ei kiipeile tuetta ja jonka leikkaan syksyisin matalaksi. En halua sen kasvavan kattorakenteisiin. Myös terassin kulmapylväässä kiipeilee villiviini, jota sitäkin leikkaan estääkseni sen kiipeilyn liian korkealle. Mutta kyllä, villiviini kasvaa jopa yhdessä kesässä korkealle. Olen ottanut monta pätkää leikkaamastani säleikkövilliviinistä ja laittanut ne vähäksi aikaa veteen tekemään juuria. Näitä leikattuja olen sitten istuttanut uusiin paikkoihin. Toimivat hyvin esimerkiksi maanpeitekasvina.

      Poista
    2. Villiviinit maanpeittokasvina tuntuu uudelta ajatukselta. Jäin miettimään, mihin sitä laittaisin, mutta meillä ei taida olla paikkaa. Ehkä jossain rinteessä ne olisivatkin edukseen. Villiviinit ovat tuttuja mummolasta.

      Poista
  11. Ruska jäi meilläpäin hieman huomaamattomaksi. Sumu kuvat ja valo ovat super mahtava yhdistelmä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruskan toivoisi viipyvän pidempään ja olevan komea. Eipä siihen oikein itse voi vaikuttaa. Sumu oli hienoa katsottavaa.

      Poista
  12. Huikwan kaunis on tämä syksy ja ihania kuvia olet ottanut. Kaunis tuo tunnelmallinen valo puutarhassa.
    Mukavaa viikonloppua sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Enkulin käsityöt, myös sinulle mukavaa viikonvaihdetta.
      Syksyn ruska kaikessa kauneudessaan helpottaa siirtymistä harmauteen ja pimeyteen.

      Poista
  13. Kauniita näkymiä olet saanut kuvattua. Meillä on ollut harmillisen pilvistä ja sateista mutta ruska on silti ollut paikoitellen aika komeaa katsottavaa. Pari tuulisempaa päivää vaan pudottivat jo puista lehdet mutta pensaissa ruska vielä loistaa. Auringonpaistetta kyllä kaipaisin tasapainottamaan pimeitä ja alati lyheneviä päiviä.
    Pergolasi kulmaus on kaunis punaisen villiviinin hehkuessa valosarjan loisteessa. Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kovin kuulaaksi ja ruskaiseksi en tätä syksyä sanoisi, vaikka hienoja ruskakuvia olenkin onnistunut nappaamaan. Vettä on tullut usein ja voimalla. Viimeksi eilen illalla. Aurinkoiset päivät piristäisivät, joten toivokaamme niitä.

      Poista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!